Näytetään tekstit, joissa on tunniste aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aika. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2011

Täälläkin on tuuli. Luin juuri kevättuulesta. Ja täällä on niin kova tuuli, että se on syksy.
Pitkästä aikaa pitkähihainen paita, villatakki ja vielä paksu miehen huppari päällä. Ja vihreääminttuteetä. Nyt olisi hyvä sää mennä ulos puutarhatöihin, kun ei ole liian kuuma.

Eilen käveltiin sinapinvärisiä kallioita. Minä sanoin Islanti.
Ja oli meri ja toinen saari ja niin korkeat kaislat että se oli kuin viidakko.
Ja aallot, ne tuli kivien yli ja kasteli housunlahkeet ja hiekka oli kovaa, saattoi juosta
ja minä löysin ämpärin, ovenkahvaksi sopivan puukalikan ja hopeisen simpukan.

Ja silti minä tykkään tuulen äänestä. Se on erilainen täällä. Se oli erilainen Islannissa. Islannissa ei ollut lehtiä humista, tuuli tuli suoraan. Täällä on aallot, joiden ääni tulee tuulen ääneksi. Ja yöllä minä ajattelen että joku kävelee, mutta ehkä se on vain tomaattikeppi joka keinuu tuulessa puolelta toiselle ja seinää vasten.

Miten nopeasti vuosi on mennyt.

tiistaina, tammikuuta 12, 2010

tuli kotiin taas yhdeksän jälkeen. yritti kuvata lumen alle hautautuneita pyöriä
mutta eihän niistä mitään ja sitten on vain nälkä ja ajatus huomisesta ja ylihuomisesta ja tuntuu että tämän päivän kuvassakin on vain haamu. haamu siinä ovella jotenkin vain. haamuksi tullut. ja silti näitä päiviä rakastaa kun juoksee vain juoksee vain juoksee vain ehtimättä ajatella että juoksee ja kaikesta juoksusta huolimatta on aikaa siihenkin että on kahvikuppi kädessä ja tyttö näyttää thaikuvia ja pojan sängyllä on punainen peitto ja kirjat pinoissa lattialla ja talvella sumu on kumman värinen, hissit hitaita ja yliopiston kirjastossa mies ei katso tällä kertaa pornoa. niin ja on vielä aikaa kahlata läpi äänirunoutta ja hymähdellä sille miten kasiluokkalaisten silmät tulevat
edes takaisin edes kun he kuuntelevat niitä
hymähdys hym

sunnuntaina, toukokuuta 31, 2009

taivas on yhtä tyyni kuin vesi
ja kumpikin peili
sitten tulee hämärää
me seistään isi ja äiti ja minä parvekkeella
älä keiku älä kulta
aina kaiteista varoittamassa vaikka olen aikuinen
niin että kun otetaan maljoja naapurin valkoisessa talossa minulle tarjotaan muumilimsaa
niin
ja sitten nauretaan parvekkeella jossa aurinko polttaa selkään että sinulta varmaan kysytään aina paperit kun näytät niin nuorelta
minä hymyilen ja poika yläasteelta esittelee itsensä etu ja sukunimellä ei muista nähneensä minua ikinä ja minä muistan heidän kaikkien nimet
ja minä en muka koskaan muuttunut yhtään! hymyilen järvelle päin hah ha haa.

ja sitten kirjoitan pitkän sähköpostiviestin kirjoitan vain sähköpostiviestejä kirjoitan vain päiväkirjoja kirjoitan vain kuville nimiä ja piirrän paperiin omituisia hahmoja ja mietin että miksi en koskaan piirrä tällaisia kortteihin miksi en koskaan osaa piirtää mitään kun tarvisi ja muistan miten poika joka puhui monia kieliä sanoi että minä osaan piirtää että voisin piirtää hänen levylleen kannen ja minä nauroin mitä minäkö osaisin piirtää miksi kuvittelet niin ja hän sanoi että näki kun piirsin paperille siinä kun muut puhuivat ja minä punastun ja hän on säästänyt sen paperin ja minä vain punastun ja punastun ja sanon että piirrän kun minulla on tylsää ja me hymyilemme sohvalla vierekkäin samanlaiset tietokoneet.

ja huomenna kesämökille
sinne missä soutuvene sauna ja järvi ja vastaranta jossa pelto jossa isi otti minusta ylioppilaskuvia
tänään ylioppilaat ulkona koko yön koska on heidän päivänsä
minun päivästä viisi vuotta
siitä niin kauan jo.
ja tuntuisi kauemminkin
että eikö se sittenkään aiemmin niin pitkä väli
että sitä vain vanhemmaksi ja vanhemmaksi
ja vanhemmaksi

ja toiset tulevat vanhemmiksi
siis sellaisiksi että on joku kasvamassa sisällä
että miten sitä
voi edes ymmärtää
että sisällä on joku toinen
tai että sinne tulee joku toinen
ja sitten se tulee sieltä pois ja on joku toinen
joku ihan omansa eikä kukaan vaan kuitenkin olemassa ja joku.

ja minulla ei olekaan kotia tiedossa syksyksi
että jos jollakulla on tiedossa jokin koti niin minulle saa kertoa
koska tarvitsee kuitenkin jonkun paikan jossa nukkua ja ehkä voisi tehdä joskus ruokaakin ja ehkä voisi joskus kutsua jonkun käymäänkin ja koska liityin eilen juuri couch surfing yhteisöön olisi ehkä hauska joskus tarjota sohva jos joku sattuisi tulemaan.

niin. siis koteja otetaan vastaan. ja sellaisia kaikista mieluiten joissa olisi toisiakin.
sillä nyt juuri sellainen etten kaipaa niin kauhean paljon yksinäisyyttä. en niin kauheasti omaa tilaa. ja olen asunut niin kauheassa loukossa viimeiset viisi kuukautta että mikään ei tunnu tällä hetkellä kyllin pahalta ollakseen pahempaa kuin se.

mutta ehkä kaikki menee
niin kuin pitää.
ehkä minä en tulekaan takaisin
ehkä minä jään ikuisesti seilaamaan sitä merta
väliä islanti färsaaret tanska färsaaret islanti färsaaret tanska färsaaret
ehkä

eihän sitä koskaan voi tietää.

perjantaina, toukokuuta 01, 2009

vappu

Grillibileet
jotka alkoivat sateessa
ja minä lähdin
kun aurinko oli ollut jo hetken ja kello yli viisi
ja kävelin auringonpaisteen läpi
Camilla bussipysäkillä matkalla tanssiin
tuntematonta reittiä ja valkoviiniä ja kuohuviiniä ja
hautausmaan ohi

Heiðmörk
metsä
ja me ainoat matkustajat
jonkinaikaa linja-autossa ja seuraavalla pois sanoo Georg
ja minä että kaunis pieni kävely
koska ympärillä betonisia kerrostaloja
samanlaisia neliskanttisia
mutta



pian tulee maasto
ja tuore puu katkaistuna
se tuoksu
sahanpurua ja kostea tuore puu
ja minä
että jonain päivänä vien sinut oikeaan metsään
josta keskustelu siitä mitä tarkoittaa i'll take you




ja on järvenranta
jota voi kiertää
ja bussi, joka taas kerran juuri mennyt
betonilähiöiden
korkeiden kerrostalojen
amerikkalaistyylisten uusrakennusten
funkkistalojen
ohitse
kukkulalle jolta koko Reykjavik siellä
auringonlaskussa

ja lintu joka päästää tai jonka siivet päästää
äänen josta en tunnista sitä
ja se seuraa meitä, minua, se seuraa minua
ja toinen sanoo ettei se ole sama lintu
mutta tietenkin se on sama lintu
se tuli tuttavaksi metsässä
ja jatkoi
matkaa vaikka rumat rakennukset ei puita
aina vain sinisellä taivaalla laulu



ja autioituneet talot, keskenjääneet
huoltoaseman vessa ja elokuvateatteri jossa elokuva juuri alkamassa
ja me
vain sisään ja tietysti tauko keskellä elokuvaa
joka olikin hyvin uskonnollinen
ja kuinka nauramme molemmat
kun lapset juoksevat lopussa viljapeltoa
valkoisissa vaatteissaan
ja puu niin raamatullisena

ja kotimatka kestää puolitoista tuntia jalan
ei tarvitse kävellä niin nopeasti
mutta minä teen kaiken niin
enkä tee, minä sanon. en kaikkea ja me pysähdymme pimeään

mutta ei enää pimene
vaan alkaa aurinko nousta
jos valvomme näemme molemmat

puolenpäivän aikaan sataa
tuuli oli yltynyt jo aamusta
kaikki ikkunat auki
ja ovi pitää ääntä
minulla on punaista teetä ja en tiedä mitä reykjavik tulee olemaan minulle
sanon metsän reunassa etten pidä tästä kaupungista
mutta
sanoinhan minä helsingistäkin
ja joka kerran kun kävelen puistomme viertä katuja joita kävelin silloin
niiden talojen viertä joiden asukkaita ihmettelimme
minä kaipaan ja rakastan
siksi kai anna järvisen laulu.

aftur
aftur aftur

jonain päivänä
tänne takaisin.

sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009

aamu läpi kaupungin
jonka asfaltti on märkä
mutta kaunein alue Reykjavikissa
omakotitalojen pihojen välit
ikkunoissa valoja ja verhoja

ja powerpoint huomiseksi tehty
tosin se on taas jälleen mac
joten takuita siitä että se toimisi

ja silmät on väsyneet
ja mustat
kun yöllä ei jaksa pestä ripsiväriä pois

espanjalainen tai katalonialainen
tai mistä ikinä onkaan miten ikinä se sanotaankaan
osaa suomen kielisiä lauseita
ja tangoa
minä en suostu tanssimaan
mutta Sanne tanssii.

ja sitten me kävellään kun alkaa sataa ja vedän hupun päähän
ja toiset tanssivat swingiä kaksikymmentä kolmekymmentäluku
kadullakin vielä

enkä vielä kirjoita mitä viikkolistasta puuttuu.
en välitä.
vaan syön melkein koko black&green suklaalevyllisen matkalla kotiin
niiden harmaiden omakotitalojen välissä.
joka kerta uusi reitti
ja Sanne sanoo että jo siitä on onnellinen
että kuljetan hänet läpi Reykjavikin josta huomaa pitävänsä.

what is wrong with us?
me kysymme

mutta nyt on jo viides huhtikuuta
kuukauden päästä tulevat vanhempani
kuukauden ja silloin minä pakkaan tavarat heidän laukkuihinsa

kertokaa minulle missä on aika
joka menee viikkoina ohi
missä missä
miten voi olla
miten voi olla mahdollista
että kolme kuukautta sitten oli niin sateista ja sumuista ettei nähnyt vuoria
Reykjavikin ympärillä
että Esjaa
ei ollut olemassa
ja eilen
niin teräväpiirteiset niin auringossa ja vihreää mustassa
ja tänään ohut sumukerros niin että muisti ensimmäisen sunnuntain

kävellä katuja ensimmäistä kertaa
löytää tie merelle ensimmäistä kertaa
ensimmäinen valokuva
ensimmäinen kahvila
kaakao keltaisessa kahvilassa
jossa myöhemmin jokaikinen viikko
joogaa ja miten Sanne ja Vincentkin samaan kahvilaan
samana päivänä
kun pysähdytään kadulla
hei kuka sinä olet mitä sinä teet missä asut saanko puhelinnumeron
ja nyt
tämä tyttö nojaa päätään olkapäälleni kun matkustamme
minibussissa vuorien ohi
meren ohi laavapeltojen ohi
ja kuumassa altaassa me laulamme
babalam kevalam
ja voimme puhua niin
että hän hollantia ja minä suomea
eikä kumpikaan ymmärrä mitään siitä mitä toinen sanoo
mutta silti tarkoitamme samaa

ja miten käy sitten
kuukauden päästä
tai kahden

kun kävelen yhtäkkiä taas niitä katuja
joita olen kävellyt käsikädessä
pojan kanssa
jonka kanssa
miten käy sitten miten käy sitten
kun kaikki tämä jää tänne

älä mieti lähtöä
nyt
älä mieti sitä nyt
koska olet vielä täällä

se hullu tunne
että on täällä
mutta tietää
että on täällä ja tässä vain hetken
että tämä kaikki
tämä kaikki joka alkaa olla arki ja elämä ja minä
lopulta kuitenkin vain väliaikainen
se kokemus sieltä jostain maasta jonka voi merkitä johonkin paperiin
ja ehkä myöhemmin tulee se sama tunne
kuin helsingin kaduilla
että täällä minä asuin
kun kävelee uudestaan
vuosien päästä
että nämä kadut minun silloin joskus
minun minun

huokaus.

keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009

aprillia

Haluaisin tehdä jonkun hyvän aprillipilan.
Mutta en ole pilailijamestari.
Tai en jaksa olla.

Ja sitten lukee miten ikävästi on joidenkin onnellisten asioiden laidat. Ja miettii taas maailman vikaa.
Ja itse vaan taivuttelee islannin verbejä. Leipoo aamulla myslipuurosta pikkuleipiä eikä tiedä milloin päivä alkaa tai ei ala.

Sellainen että sataa vettä vaan ja tänään pitäisi olla mereen uimaan
ja improteatteri
mutta oikeastaan
jos rehellisesti
niin tekisi mieli maata sängyssä ja katsoa jotain paskaa elokuvaa

ja aamulla seitsemältä on virkeä koska on nukkunut sikeästi koko yön
mutta nyt yhtäkkiä silmiä painaa vain ja tekisi mieli olla heräämättä päivään tekisi mieli antaa päivän vain kulua

ensimmäinen huhtikuuta
ja miten paljon olisi pitänyt jo tähän mennessä tehdä

aika menee aika menee aika menee
eikä sitä kannattaisi laskea
sitä ei pitäisi laskea yhtään
pitäisi vain antaa olla.

Niin kuin Michael Enden Momossa
ihmiset yrittivät säästää aikaa
miten naurettavaa
ja typerää ja miten se teki ihmisistä vain kuoria
heillä ei ollut mihinkään aikaa
koska kaikki aika piti varastoida

miten tyhmä sanonta itseasiassa
ettei ole aikaa
että on tuhlannut aikaa
että aika on mennyt hukkaan

voi
miten paljon tahtoisinkaan oppia olemaan tässä.