VALAAT!

Puolen tunnin päästä ruoka
ja ulkona on lämmin
vaikka ei eilen merelläkään kylmä ollut
kun oli kaksi sinivalasta
vierekkäin uimassa ja taivaanranta punainen oranssi keltainen sininen
ja vuoret sinisenä lupiineista

minä ja minun valaani

miten voikaan
riemunkiljahduksia
ja aina vain valossa
yötä jo ajetaan
kotiin

miten voikaan
niin nopeasti kontistakin tulla koti

miten sitä osaakaan
palata
valaiden ja vuorien ja meren ja kivien
ja kalojen ja kummallisten ihmisten saaresta
sinne mikä ei ole saari mutta eristyksissä
kylmässään
sitten sinne pimeneviin iltoihin

meidän pitää
paljon pitää kestejä sitten
teetä ja pikkuleipiä
ja lukea ääneen toisillemme niistä kirjahyllyistä
kääriytyä viltteihin vain
kutsua toisiamme luoksemme
ihmetellä miten pieni voi olla pieni
ihmetellä miten aurinko joka päivä kauemmin poissa
punaisia kumisaappaita ja punaisia sadetakkeja
vihreitä ja ruskeita villapaitoja
ja kirjavia villasukkia
omenoita uunista
kanelia ja kardemummaa

meidän pitää pitää paljon kestejä sitten.

tykkään minun teatteriystävistä. meistä on tullut sellainen porukka. sellainen yhteisö. hassua. kun olen tavallaan kadehtien ja halveksien katsellut jyväskylän teatterilaisia. näyttelijöitä. pah. tuollaisia. mutta nyt minä itsekin kuulun sellaiseen tavallaan. että nauretaan kovaan ääneen, ollaan rikkinäistä puhelinta baarissa ja laulu kuuluu toiselle kadulle.
niin. mutta ainahan tuollaiset on kivoja kun itse kuuluu. ja jos ei kuulu niin ärsyttävää.

ja perjantain draamasessiokin koulussa oli huippu. oli aivan mahtavaa nähdä toisten tekstejä. ja päästä tietysti kokeilemaan omaansakin. sitten tuli taas usko draamaan. siihen että ehkä siinä sittenkin on jotain minulle. että en minä näytä pääsevän siitä eroon.
se vain kummittelee.

ja sitten tajuaa yhtäkkiä että tosiaan. olenhan minä tehnyt teatteria jo yhdeksänvuotiaastaasti. että onhan siinä melkein viisitoista vuotta. hui. että kai sen pitäisi jo jossain näkyä. edes vähän. edes vähän.

sisällä sisällä.

unissa psykopaattielokuva, joka oli analyysissäni sitä katsoessa aikuisten satu. mutta en halunnut katsoa sitä loppuun sillä sossun täti olikin se murhaaja.

ja tykkään myös kamalan paljon olla yksin kotona. ihan yksin. vaikka pelkäänkin aina kaikkia mahdollisia omituisia ääniä. kuten reppuani, joka kaatuu itsestään. ja on paljon kylmempi nukkua. mutta jotenkin myös tykkään omasta itsenäisyydestäni. ihan vain omasta.

enkä vielä tiedä, jos tykkään siitä islannissakin. jos lähdenkin sieltä grönlantiin ja rupean pyytämään valaita.

(valaat ovat ehkä viimeisin eläin, jota voisin kuvitella vahingoittavani, en tiedä oikeastaan edes miksi ihailen niitä niin kovasti, ja onhan niitäkin montaa eri lajia, ihan erilaisia, mutta jotenkin valas on sellainen symbolikin, sellaisesta ikiaikaisesta elämästä, tavallaan elämän alkumeri ja ikuisuus ja rauha ja toisaalta luonnon lainalaisuudet)

mutta nyt täytyy jo mennä nukkumaan. joskus täytyy. kun on esimerkiksi teatteria taas aamulla. teatteri teatteri teatteri. olen nyt vaan niin siellä etten pysty olemaan muuta.