omituista
istua äidin koneen ääressä ja kirjoittaa
sitä pelkää koko ajan
että tulee selän takaa ja
niin kuin silloin
kun piti aina kirjoittaa
kaikki mitä kirjoitti
äidin tai isin koneella
ja piti tallentaa sinne kun ei kaikkea aina disketille jaksanut
ja kun laittoi fontin valkoiseksi
ettei vain kukaan toinen
näkisi siitä selän takaa
eilen näin ystäväni
me luistelimme helsingin keskustassa
se oli mukavaa
ja italialainen poika kaatusi muutaman kerran
se ei ollut mukavaa
ja toisaalta
meitä oli niin monta samaan aikaan näkemässä toisiamme
että en minä ainakaan loppuen lopuksi nähnyt oikein ketään
kun toiset istuivat pöydän toisessa päässä
ja kaikki puhuivat yhtä aikaa
kaikki
ja joskus minä istuin hiljaa niiden välissä
kaikkien
ja eri asioista
ja nauroin toisaalle käänsin pääni toisaalle
ja nyt minua on pyydetty kahville tänne
minä sanoin etten voi tulla kun mummi
ja nyt kuitenkin kirjoitan tässä
eli
olisin kuitenkin
mutta en
kuitenkaan
olen huono ihminen vain siksi että
olen ehkä muuttunut sisään päin
toisaalta mielestäni minä enemmän
kerron nykyään kuin joskus
ja helpompi
mutta toisinaan
sitä mieluummin laittaa ruokaa isoäidilleen
sitä mieluummin istuu isoäitinsä kanssa
kuin ajaisi yksin pimeässä keskustaan ja puhuisi ei mistään
ehkä minä vieläkin pelkään sellaisia ihmisiä jotka eivät pitäneet minusta
sellaisia jotka kutsuivat kaikki muut syntymäpäivilleen paitsi minut
ja minulla on likainen tukka
ja
ja syitä voi keksiä sata
vaikka onkin ajokortti
mutta olen sentään ajanut tänään jo järvenpäästä
tuntuu huonolta omatunnolta
vaikka eihän ystävien tapaaminen
tai tapaamatta jättäminen pitäisi
ei kai
vähän samanlainen olo kuin teininä
kun kaikki ystävät lähtivät perjantaina ulos
oli joku bändi siellä ja bändi täällä ja
perjantai
ja yläaste
ja minä en tahtonut
minusta oli kiva jäädä kotiin vaan
kiva mennä vaikka vaan kävelemään hiekkateitä metsäteitä
kiva kiva
en ole koskaan pitänyt joukoista
en koskaan ihmisjoukoista
niin kuin
olen monta kertaa sanonut monta kertaa
sanonut kuinka vihaan ihmisiä kun he
kun ryhmä kun massa
niin en pidä ystävistänikään
kun heitä on monta
yksitellen minä heidän kanssaan voisin olla menisin vaikka jos yksitellen
ja vain niitä joita oikeasti tahdon nähdä
kun en minä osaa vastata jos kysytään kynsilakoista
tai jostakin hienosta uudesta trendistä sitä ja tätä ja sellainen
äitinikin jo sanoi piirtämälleni mekolle, jonka tahdon, että miksi tahdo tällaisen,eihän kukaan enää käytä tällaisia, tämä ei ole yhtään muodikas
niin
sanoin entä sitten
ja monta kertaa vielä kangaskaupassakin, tahdotko sinä varmasti sellaiset hihat
mutta joskus on mukavaa myös joukossa
nykyään
kun ei oikeastaan voi tavata kaikkia yksitellen
ja sitten sellaisessa joukossa jossa kaikki ovat
toisilleen
pitää jokaisesta
mutta jos on yksikin josta ei pidä
tai ei tunne
niin en osaa olla
paitsi juhlissa ja sellaisissa
niissä ei haittaa
eikä se nyt haittaa muutenkaan
yritän vain keksiä selityksiä sille
miksi en tapaa kahta,
siis vain kahta
ystävääni tänään
sillä mummi ei heidänkään mielestä käynyt selityksestä.
näkivät lävitseni
kuka ei näkisi
huomenna istun jo junassa. istun kuusi tuntia ja sitten näen ihmisen jota rakastan
toden totta
ja siellä on hänen ystävänsä
ne kaikki ja niin iloiset ja niin läheiset ja minä niin ulkopuolinen sillä enhän minä ole kuin yhden tyttöystävä yhden joka ennen minua oli heidän kanssaan enemmän nyt minuakin pitää ajatella ja sitten se tyttöystävä alkaa itkeä ja siksi ei saa sanoa mitään kun se kuitenkin alkaa itkeä ja niin minä varmaan vaan itken koko viikon koska itkeä minä kyllä osaan jos en muuta
joskus minä kyllä ihmettelen miten hän jaksaa olla kaksi viikkoa siellä. samojen ihmisten kanssa. ensin viikko seinien sisällä keskellä ei mitään ja sitten toinen viikko niin
että on ihmiset joita näkee harvoin mutta hyvänen aika kuinka tiiviisti sitten kun näkee
en pystyisi sellaiseen ikinä
nämä päivät perheen kanssakin ovat jo ihan enemmän kuin riittävästi
en jaksaisi kyllä enää yhtään yhtään
ja tiedän etten jaksa sielläkään heitä niin paljon kuin pitäisi
eikä kyse ole koskaan siitä etteivätkö ihmiset, ne joiden kanssa on, olisi miellyttäviä. kyllä minä pidän ihan jokaisesta
mutta
tarvitsee omaa tilaa
ihan omaa
ikiomaa
siksi vähän ahdistaa jos joudumme kovinkin kauan elämään tuossa pienenpienessä yksiössäni
sillä siinä ei ole tilaa meille edes yhdessä.
voikohan sitä koskaan
oppia olemaan ilman omaa tilaa?
ottaako jokainen sen jostain?
kohta minun metsäänkin rakennetaan. siihen on nyt kaavoitettu kymmenen rantatonttia ja ties kuinka monta muuta.
minun kivi. minun puiden hautausmaa.
enkä minä tiedä mihin menisin.
perjantaina, joulukuuta 29, 2006
maanantaina, joulukuuta 18, 2006
työtyö
nukkumaanmenoaikani on aivan kohta
mielellään viidentoista minuutin päästä
eli kahdeksalta
viimeistään yhdeksältä
ja ehdoton yläraja on kymmenen, ja sitten jo kiroilen
rytmini on muuttunut
herään viideltä
kahdeksan tuntia postinumeroita ja sitten
vasta
täällä haisee roskis. vanhat maitotölkit ja biojäteastia joka pitäisi pestä ja roskis jonka jo vein
ja lattiaa pitäisi imuroida jatkuvasti
vaatteet ovat kasoina myttyinä mattoina
ja paperit
ne eivät pysy siellä missä niiden paikka
minä en tiedä missä niiden paikka
siirrän niitä pöydältä pöydälle kirjahyllyyn sänkyyn lattialle pöydän toisesta päästä toiseen
niin
taloni on niin sotku
ettei täällä voi hengittää
en pidä liasta. epäjärjestystä kestän mutta että lika
ja täällä on likaista
erittäin
niin ettei edes tahdo koskea
en ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin töitä
sitä ei edes muita mihin päivä on kulunut
sitä käy kaupassa, ehkä,
kulkee pisteestä a pisteeseen b
laittaa ruokaa, ehkä, syö ehkä,
ei ole lukenut edes uutisia, ei sähköposteja
ja sitten kello onkin jo niin paljon että nukkumaan
ja nukahtaa
on alkanut nukahtaa, ehkä
näin unta
jossa meidän pro seminaari oli jaettu kahteen ryhmään
toinen ryhmä oli kirjoittamista, siis fiktiivisen tekstin kirjoittamista
ja toinen ihan tavallinen.
riikka kertoi minulle ettei ollut päässyt kirjoittajaryhmään ja olin pöyristynyt, että joko ne ovat valinneet sinne tyypit
ja sinne oli otettu tosi vähän ihmisiä, ja niitä olivat ainakin johannes ja ville ja joku kolmas. ja kaikki loputkin muutamat olivat poikia.
riikan ja minun mielestä käytäntö oli epäoikeudenmukainen ja tahdoimme tietää miksi emme olleet päässeet.
kirjoittajaryhmään opiskelijat oli valinnut meidän pro semma ohjaaja, jonka suosikkioppilaita kyseiset sinne päässeet oppilaat olivat ja joku nainen.
nainen tuli luokkaan ja minä marssin hänen luokseen hyvin kiihtyneenä
aloin huutaa naiselle
että minun mielestäni tämä ei ole oikeudenmukaista
nainen kuunteli ja selitteli
ja lopulta minä ja riikka ja nainen siirryimme viereiseen pieneen huoneeseen
ja hän selitti meille
että ryhmään oli otettu vain niitä jotka ovat olleet lehdessä
minä huusin naiselle
että mehän juuri olemme olleet
että sijoituimme hyvin edellisenä vuonna olleessa kirjoituskilpailussa
ja että tekstejämme julkaistiin silloin lehdessä
nainen kyseli teksteistämme
ja me kerroimme
minä omastani, siitä mitä olen oikeastikin kirjoittamassa
kerroin siitä myös asioita, joita en ole edes oikeasti valveilla ajatellut,
paikalle oli tullut joku toinenkin nainen,
he vaikuttivat kiinnostuneilta, mutta jotenkin teennäisen kiinnostuneilta
minä sanoin heille suoraan
että kaikki johtuu kuitenkin vain siitä
että he eivät tunne minua ja riikkaa
että me emme ole olleet heidän kanssaan koskaan missään tekemisissä ja että sen takia
että se on epäreilua
naiset vain nyökyttelivät ja kuuntelivat ja sanoivat että lukevat tekstimme
menimme takaisin huoneeseen jossa muut olivat
he tanssivat siellä silmät kiinni
huomasin että riikkakin oli laittanut silmät kiinni
ja naiset
minäkin laitoin mutta jotenkin silti koko ajan avasin silmät niin että saatoin nähdä mitä ympärillä tapahtui
ihmiset soittivat erilaisia soittimia
minulla oli pino sanomalehtiä kädessä ja ravistelin niitä
kuului vähän kuin marakassin ääni
tanssimme ympäri huonetta ja soitimme
joku tyttö tarttui minua takaapäin kiinni ja alkoi ikäänkuin soittaa minua
se oli minusta tosi ahdistavaa ja ärsyttävää ja yritin tanssia niin että tytön olisi pakko irroittaa ote minusta,
lopulta se onnistui
valot tulivat päälle
ja tanssi loppui
ja unikin voi saada aikaan muiston
aivan kuin muisto unen
ja muistin
muistin nyt huomisen tapaamisen ja että minun täytyy perua se
kuka haluaa tietää jonkun postinumeron?
haluaako joku lähettää vesankaan kortin?
entä kukkoon?
miten olisi kuohu? pihtipudas? äijälä?
mielellään viidentoista minuutin päästä
eli kahdeksalta
viimeistään yhdeksältä
ja ehdoton yläraja on kymmenen, ja sitten jo kiroilen
rytmini on muuttunut
herään viideltä
kahdeksan tuntia postinumeroita ja sitten
vasta
täällä haisee roskis. vanhat maitotölkit ja biojäteastia joka pitäisi pestä ja roskis jonka jo vein
ja lattiaa pitäisi imuroida jatkuvasti
vaatteet ovat kasoina myttyinä mattoina
ja paperit
ne eivät pysy siellä missä niiden paikka
minä en tiedä missä niiden paikka
siirrän niitä pöydältä pöydälle kirjahyllyyn sänkyyn lattialle pöydän toisesta päästä toiseen
niin
taloni on niin sotku
ettei täällä voi hengittää
en pidä liasta. epäjärjestystä kestän mutta että lika
ja täällä on likaista
erittäin
niin ettei edes tahdo koskea
en ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin töitä
sitä ei edes muita mihin päivä on kulunut
sitä käy kaupassa, ehkä,
kulkee pisteestä a pisteeseen b
laittaa ruokaa, ehkä, syö ehkä,
ei ole lukenut edes uutisia, ei sähköposteja
ja sitten kello onkin jo niin paljon että nukkumaan
ja nukahtaa
on alkanut nukahtaa, ehkä
näin unta
jossa meidän pro seminaari oli jaettu kahteen ryhmään
toinen ryhmä oli kirjoittamista, siis fiktiivisen tekstin kirjoittamista
ja toinen ihan tavallinen.
riikka kertoi minulle ettei ollut päässyt kirjoittajaryhmään ja olin pöyristynyt, että joko ne ovat valinneet sinne tyypit
ja sinne oli otettu tosi vähän ihmisiä, ja niitä olivat ainakin johannes ja ville ja joku kolmas. ja kaikki loputkin muutamat olivat poikia.
riikan ja minun mielestä käytäntö oli epäoikeudenmukainen ja tahdoimme tietää miksi emme olleet päässeet.
kirjoittajaryhmään opiskelijat oli valinnut meidän pro semma ohjaaja, jonka suosikkioppilaita kyseiset sinne päässeet oppilaat olivat ja joku nainen.
nainen tuli luokkaan ja minä marssin hänen luokseen hyvin kiihtyneenä
aloin huutaa naiselle
että minun mielestäni tämä ei ole oikeudenmukaista
nainen kuunteli ja selitteli
ja lopulta minä ja riikka ja nainen siirryimme viereiseen pieneen huoneeseen
ja hän selitti meille
että ryhmään oli otettu vain niitä jotka ovat olleet lehdessä
minä huusin naiselle
että mehän juuri olemme olleet
että sijoituimme hyvin edellisenä vuonna olleessa kirjoituskilpailussa
ja että tekstejämme julkaistiin silloin lehdessä
nainen kyseli teksteistämme
ja me kerroimme
minä omastani, siitä mitä olen oikeastikin kirjoittamassa
kerroin siitä myös asioita, joita en ole edes oikeasti valveilla ajatellut,
paikalle oli tullut joku toinenkin nainen,
he vaikuttivat kiinnostuneilta, mutta jotenkin teennäisen kiinnostuneilta
minä sanoin heille suoraan
että kaikki johtuu kuitenkin vain siitä
että he eivät tunne minua ja riikkaa
että me emme ole olleet heidän kanssaan koskaan missään tekemisissä ja että sen takia
että se on epäreilua
naiset vain nyökyttelivät ja kuuntelivat ja sanoivat että lukevat tekstimme
menimme takaisin huoneeseen jossa muut olivat
he tanssivat siellä silmät kiinni
huomasin että riikkakin oli laittanut silmät kiinni
ja naiset
minäkin laitoin mutta jotenkin silti koko ajan avasin silmät niin että saatoin nähdä mitä ympärillä tapahtui
ihmiset soittivat erilaisia soittimia
minulla oli pino sanomalehtiä kädessä ja ravistelin niitä
kuului vähän kuin marakassin ääni
tanssimme ympäri huonetta ja soitimme
joku tyttö tarttui minua takaapäin kiinni ja alkoi ikäänkuin soittaa minua
se oli minusta tosi ahdistavaa ja ärsyttävää ja yritin tanssia niin että tytön olisi pakko irroittaa ote minusta,
lopulta se onnistui
valot tulivat päälle
ja tanssi loppui
ja unikin voi saada aikaan muiston
aivan kuin muisto unen
ja muistin
muistin nyt huomisen tapaamisen ja että minun täytyy perua se
kuka haluaa tietää jonkun postinumeron?
haluaako joku lähettää vesankaan kortin?
entä kukkoon?
miten olisi kuohu? pihtipudas? äijälä?
tiistaina, joulukuuta 12, 2006
minä olen ollut tänään avauksessa.
se tarkoittaa sitä että olen availlut niitä punaisia kuoria joiden sisään pistetään joulukortit
ja olipa yllätys
kun avasin yhden kuoren
siellä oli vain yksi kortti
postimerkki oli, mutta ei osoitetta
ja se oli osoitettu
"kuoren aukaisijalle"
eli minulle!
sain kortin!
lähettäjän nimeä ei ole, eikä kuvakaan ole kummoinen
mutta olipa hupaisaa. haluaisin itsekin tehdä tuollaisia yllätyksiä
olen ajatellut jos lähettäisi sattumanvaraisiin osoitteisiin kortin. mutta
pelkään etten ehdi lähettää edes ystävieni osoitteisiin
ne pitäisi jo laittaa, perjantaihin mennessä!
ja ulkomaille lähtevät olisi jo pitänyt postittaa viimeistään tänään...
olen saamaton lurjus
ja nyt minun pitäisi lähteä kapungille kirjastoon ja hakemaan luomutilaukseni ja sen sellaista
ja tehdä tutkimussuunnitelmani
en ehdi ikinä tehdä sitä huomiseksi
työt alkaa jo klo 14 ja sitä ennen on luentoja
ellen tee tänään
hei vaan, tästä näin vaan.
höh.
en minä ole sellainen
vaikka eilen kirjoitin koko päivän esseitä ja luentopäiväkirjoja jotka eivät kuitenkaan menneet opettajalle perille
se oli kyllä aika uskomatonta, siis ei se ettei ne menneet perille vaan se että sain kirjoitettua niitä koko päivän, tasan kello 20 olin saanut ne valmiiksi
enkä ollut pelannut pelejä enkä ollut lukenut keskustelupalstaa enkä nukkunut
ihan vähän vain kaikkea.
palelee. mutta työ oli kivaa. väsyttää. mutta kait tämän jaksaa.
vielä pari viikkoa.
vajaa.
huokaus.
se tarkoittaa sitä että olen availlut niitä punaisia kuoria joiden sisään pistetään joulukortit
ja olipa yllätys
kun avasin yhden kuoren
siellä oli vain yksi kortti
postimerkki oli, mutta ei osoitetta
ja se oli osoitettu
"kuoren aukaisijalle"
eli minulle!
sain kortin!
lähettäjän nimeä ei ole, eikä kuvakaan ole kummoinen
mutta olipa hupaisaa. haluaisin itsekin tehdä tuollaisia yllätyksiä
olen ajatellut jos lähettäisi sattumanvaraisiin osoitteisiin kortin. mutta
pelkään etten ehdi lähettää edes ystävieni osoitteisiin
ne pitäisi jo laittaa, perjantaihin mennessä!
ja ulkomaille lähtevät olisi jo pitänyt postittaa viimeistään tänään...
olen saamaton lurjus
ja nyt minun pitäisi lähteä kapungille kirjastoon ja hakemaan luomutilaukseni ja sen sellaista
ja tehdä tutkimussuunnitelmani
en ehdi ikinä tehdä sitä huomiseksi
työt alkaa jo klo 14 ja sitä ennen on luentoja
ellen tee tänään
hei vaan, tästä näin vaan.
höh.
en minä ole sellainen
vaikka eilen kirjoitin koko päivän esseitä ja luentopäiväkirjoja jotka eivät kuitenkaan menneet opettajalle perille
se oli kyllä aika uskomatonta, siis ei se ettei ne menneet perille vaan se että sain kirjoitettua niitä koko päivän, tasan kello 20 olin saanut ne valmiiksi
enkä ollut pelannut pelejä enkä ollut lukenut keskustelupalstaa enkä nukkunut
ihan vähän vain kaikkea.
palelee. mutta työ oli kivaa. väsyttää. mutta kait tämän jaksaa.
vielä pari viikkoa.
vajaa.
huokaus.
maanantaina, joulukuuta 11, 2006
minulla olisi tekemistä
olen tehnyt koko aamun
tai no
nythän on jo oikeastaan kohta ainakin iltapäivä
mutta
todellakin se että tietää että pitäisi tehdä saa paljon väsyneemmäksi kuin se että tekisi
ja huomenna alkaa työ kello kuusi
aamulla
ja tänään oli tuskaa nousta kello kahdeksan
en noussut
mutta kymmentä vailla yhdeksän nousin
ja juoksimme että poikani ehtisi bussiinsa
ja ehdimmehän me, ehtihän hän
ja minä en ole saanut mennä takaisin nukkumaan
jotta vihdoin saisin illalla unta
en ole saanut taas viikkoon nukuttua
kunnolla
en ole vain nukahtanut
mutta luin tiedelehdestä uniartikkelin ja siinä sanottiin (miten ihmeellinen onkaan maailma!) että jossain vaiheessa sitä vain nukahtaa kun on tarpeeksi väsynyt.
onpa jännää. niinkö? ai että nukahtaa ihan.
kyllä minä saisin unta jos nyt menisin nukkumaan
olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa yövuoro. voisin sitten vain nukuskella kaikki päivät.
hmmm. olisipa se ihanaa.
olen nähnyt unia (miten yllättävää!)
yhdessä intiaani sanoi että ihmisten ja muiden eläinten pitäisi elää ystävinä.
yhdessä oli joku murhaaja tai sellainen omituinen mies joka sai ihmiset tekemään murhia, kun se tavallaan puhui niiden pään sisään. ihmiset hyppäilivät katolta alas. se oli viime yön painajainen. sillä mies oli jotenkin myös huijari ja kertoi minulle että joo, se ilkeä mies on vangittuna, että siitä ei ole enää huolta, vaikka hän itse oli se ilkeä mies ja oli vanginnut sen kiltin miehen ja he olivat ihan samannäköisiä, sillä kuva siirtyi kellariin jossa kiltti mies oli vangittuna ja kuuli ja minä muutuin kiltiksi mieheksi tai kiltti mies muuttui minuksi ja pakenin sieltä, juoksin mummini takapihaa pitkin ja siellä ajoi autoja ja pysäytin yhden ja silloin juuri ilkeä mies tuli kulman takaa ja huusi mihin sinä jo nyt lähdet ja minä yritin valehdella että päätin lähteä etuajassa sillä olin ilmeisesti sopinut ilkeän miehen kanssa jotakin että lähtisin myöhemmin mutta ääneni oli niin pieni ettei siitä tullut mitään ääntä ja ilkeä mies huomasi avonaisen takapihan oven ja lähti vihoissaan juoksemaan minun perääni ja auto oli ihan lähellä mutta jalat eivät liikkuneet ja minun piti hypätä ojan yli ja ilkeä mies vain lähestyi, laitoin silmät kiinni
heräsin
painauduin kiinni poikani ihoon, puristin kättä, poika nukkui, hengitys oli sellainen, mutta vaistomaisesti hän kietoi kätensä ympärilleni
ja saatoin nukahtaa uudelleen
ja näin unta jossa oli uneni järvi mutta ei ollut venettä sinne
siellä oli linnut, muodostelmissa toistensa päällä ja siipien sisältä tuli kaksi kissanpentua
vielä oli kolmaskin eläinlaji, joka kuristi kissoja ja
kissat alkoivat itkeä
eläimet huomasivat minut ja ystäväni ja suuttuivat kun olimme katselleet ja
hyökkäsivät
juoksimme karkuun
ja menimme vanhaan taloon, se oli puuta ja täysi punaisia ovia
avasimme yhden tulimme huoneeseen jossa oli suuret kellorattaat, kävelimme niiden päältä seuraavalle ovelle
olin varma että sen oven takaa tulisi unieni huone
avasin oven, siellä oli huone, ei minun unieni huone
lopulta avasin vain ovia ja ilmestyi maisema, huone, maisema, huone
mutta ei minun unieni huonetta, ei vettä
ja olen myös tulossa kipeäksi. nuha.
mikä loistava ajoitus. no, jos saan tätä pidäteltyä niin, että sairastun jouluksi. sekään ei olisi mitenkään uutta.
hmm. mutta minulla on mustikkasuklaata. äiti toi virosta.
ja puolukoita !
ja taidan lintsata.
olen tehnyt koko aamun
tai no
nythän on jo oikeastaan kohta ainakin iltapäivä
mutta
todellakin se että tietää että pitäisi tehdä saa paljon väsyneemmäksi kuin se että tekisi
ja huomenna alkaa työ kello kuusi
aamulla
ja tänään oli tuskaa nousta kello kahdeksan
en noussut
mutta kymmentä vailla yhdeksän nousin
ja juoksimme että poikani ehtisi bussiinsa
ja ehdimmehän me, ehtihän hän
ja minä en ole saanut mennä takaisin nukkumaan
jotta vihdoin saisin illalla unta
en ole saanut taas viikkoon nukuttua
kunnolla
en ole vain nukahtanut
mutta luin tiedelehdestä uniartikkelin ja siinä sanottiin (miten ihmeellinen onkaan maailma!) että jossain vaiheessa sitä vain nukahtaa kun on tarpeeksi väsynyt.
onpa jännää. niinkö? ai että nukahtaa ihan.
kyllä minä saisin unta jos nyt menisin nukkumaan
olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa yövuoro. voisin sitten vain nukuskella kaikki päivät.
hmmm. olisipa se ihanaa.
olen nähnyt unia (miten yllättävää!)
yhdessä intiaani sanoi että ihmisten ja muiden eläinten pitäisi elää ystävinä.
yhdessä oli joku murhaaja tai sellainen omituinen mies joka sai ihmiset tekemään murhia, kun se tavallaan puhui niiden pään sisään. ihmiset hyppäilivät katolta alas. se oli viime yön painajainen. sillä mies oli jotenkin myös huijari ja kertoi minulle että joo, se ilkeä mies on vangittuna, että siitä ei ole enää huolta, vaikka hän itse oli se ilkeä mies ja oli vanginnut sen kiltin miehen ja he olivat ihan samannäköisiä, sillä kuva siirtyi kellariin jossa kiltti mies oli vangittuna ja kuuli ja minä muutuin kiltiksi mieheksi tai kiltti mies muuttui minuksi ja pakenin sieltä, juoksin mummini takapihaa pitkin ja siellä ajoi autoja ja pysäytin yhden ja silloin juuri ilkeä mies tuli kulman takaa ja huusi mihin sinä jo nyt lähdet ja minä yritin valehdella että päätin lähteä etuajassa sillä olin ilmeisesti sopinut ilkeän miehen kanssa jotakin että lähtisin myöhemmin mutta ääneni oli niin pieni ettei siitä tullut mitään ääntä ja ilkeä mies huomasi avonaisen takapihan oven ja lähti vihoissaan juoksemaan minun perääni ja auto oli ihan lähellä mutta jalat eivät liikkuneet ja minun piti hypätä ojan yli ja ilkeä mies vain lähestyi, laitoin silmät kiinni
heräsin
painauduin kiinni poikani ihoon, puristin kättä, poika nukkui, hengitys oli sellainen, mutta vaistomaisesti hän kietoi kätensä ympärilleni
ja saatoin nukahtaa uudelleen
ja näin unta jossa oli uneni järvi mutta ei ollut venettä sinne
siellä oli linnut, muodostelmissa toistensa päällä ja siipien sisältä tuli kaksi kissanpentua
vielä oli kolmaskin eläinlaji, joka kuristi kissoja ja
kissat alkoivat itkeä
eläimet huomasivat minut ja ystäväni ja suuttuivat kun olimme katselleet ja
hyökkäsivät
juoksimme karkuun
ja menimme vanhaan taloon, se oli puuta ja täysi punaisia ovia
avasimme yhden tulimme huoneeseen jossa oli suuret kellorattaat, kävelimme niiden päältä seuraavalle ovelle
olin varma että sen oven takaa tulisi unieni huone
avasin oven, siellä oli huone, ei minun unieni huone
lopulta avasin vain ovia ja ilmestyi maisema, huone, maisema, huone
mutta ei minun unieni huonetta, ei vettä
ja olen myös tulossa kipeäksi. nuha.
mikä loistava ajoitus. no, jos saan tätä pidäteltyä niin, että sairastun jouluksi. sekään ei olisi mitenkään uutta.
hmm. mutta minulla on mustikkasuklaata. äiti toi virosta.
ja puolukoita !
ja taidan lintsata.
keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006
sanoi että lause kerrallaan
sana kerrallaan
ja oli sanottu että pitää enemmän
että kaikkien sanat
kirjoittaa toisten unia
ja sitten näkee unia että näkee niiden unia
vaikka eivät ne ole samat
sillä niissä oikeissa unissa on vain oikeita ihmisiä
ja keksityissä unissa on niitä joille ei kerrota
ja ihmiset ovat todellisia vain niissä kuvissa
joita ei ole otettu
mutta jotka on laitettu seinille
he eivät koskaan näe itse
omia kuviaan
sillä ne ovat aina toisten albumeissa
ja kukkaroissa
ja kirjekuorien sisällä palapeleinä
puhuvat keskenään sellaista
mitä ei kerrota muille
eikä kukaan tiedä
eikä kukaan tiedä
äänet muuttuvat etäisiksi
kuuluvat niin kaukaa
ettei tiedä onko se oma uni vai naapurin
joka sitoi huivin päähänsä vain sen takia että ulkona satoi
minä kiinnitin hänelle renkaan vaikka se piti vain laittaa takaisin mutta hän sanoi kiitos
on hyvä koskettaa toista
aina silloin kun
ollaan lähellä
ja silloin kun toinen on lähdössä pois
huomenna on itsenäisyyspäivä
enkä tiedä mitä tapahtuisi
jos veli tapaisi toisen sadun äidin
tai jos veli tapaisi veljen
jos tytöt tapaisivat toisensa
kaikki siskot
kaikki äidit ja kaikki isät
joutuisivat samaan huoneeseen
yksi isä olisi kuollut, toinen masentunut, mutta heittäisi typeriä vitsejä, kolmas vain masentunut, eikä sanoisi mitään, nostaisi korkeintaan kiikarit silmilleen ja tähyilisi lintuja ja yksi tähyilisi lintuja, heittäisi typeriä vitsejä, ei olisi masentunut, eikä kuollut, mutta rakentaisi ja kokoaisi koko ajan jotakin ja unelmoisi siitä että voisi saattaa tyttärensä alttarille
yksi äiti nauraisi hysteerisesti ja ostaisi kalliita juustoja, toinen ripustaisi ikuisesti pyykkejä ja tähyilisi merelle, kolmas järjestelisi papereita, kertoisi satuja ja olisi välinpitämätön kun pitäisi ottaa vastuu, ja yksi järjestelisi papereita, ripustaisi pyykkejä, ostaisi aina yhden luomutuotteen, itkisi kaikista sanoista ja lopettaisi puhelun kun tulisi kiire kokoukseen
yksi sisko olisi hukkunut, toinen veli muuttaisi pois kotoa ja sisko rakastaisi veljeä ja yksi sisko olisi ulkopuolinen ja yksi sisko rakastaisi siskoa, kolmas veli polttaisi tupakkaa ja sisko rakastaisi veljeä ja neljäs veli polttaisi tupakkaa jäisi kotiin ennen kuin muutaisi pois ja sisko vihaisi veljeään kunnes saisi mitä toivoisi.
ja he sanoisivat toisilleen
ole sinä hiljaa
sillä minä puhun
ja he piirtäisivät kuvioita toistensa selkään
jättäisivät toisensa seisomaan sateeseen
nauraisivat päin naamaa, paiskaisivat oven rikki ja peittäisivät korvansa
tietäisivät mistä puhuvat, olisivat hiljaa, nukkuisivat, näkisivät unta ja lakkaisivat uneksimasta
ulkona sataa
sataa niin
että pienet tytöt kastuvat jos eivät mahdu sateenvarjon alle
eivätkä ne mahdu
sillä ne ovat vain blondin kavereita
ja sitten voi ottaa reppuselkään
mutta se on mahdotonta kun on pitkäpitkä hame
ja sitten tulee myöhä
tulee niin myöhä että kaikki lähtevät kotiin
sateessa
eikä ole enää edes yhtä sateenvarjoa jonka kyytiin ei mahdu
sateessa
kävelevät
ja viimeiset metrit tuntuvat siltä kuin voisi kiertää koko kaupungin
sateessa
sillä on jo aivan märkä
niin märkä ettei mikään
eikä ole kylmä
sillä eihän nyt suinkaan voi olla joulukuu
missä on minun lumisateeni?
sana kerrallaan
ja oli sanottu että pitää enemmän
että kaikkien sanat
kirjoittaa toisten unia
ja sitten näkee unia että näkee niiden unia
vaikka eivät ne ole samat
sillä niissä oikeissa unissa on vain oikeita ihmisiä
ja keksityissä unissa on niitä joille ei kerrota
ja ihmiset ovat todellisia vain niissä kuvissa
joita ei ole otettu
mutta jotka on laitettu seinille
he eivät koskaan näe itse
omia kuviaan
sillä ne ovat aina toisten albumeissa
ja kukkaroissa
ja kirjekuorien sisällä palapeleinä
puhuvat keskenään sellaista
mitä ei kerrota muille
eikä kukaan tiedä
eikä kukaan tiedä
äänet muuttuvat etäisiksi
kuuluvat niin kaukaa
ettei tiedä onko se oma uni vai naapurin
joka sitoi huivin päähänsä vain sen takia että ulkona satoi
minä kiinnitin hänelle renkaan vaikka se piti vain laittaa takaisin mutta hän sanoi kiitos
on hyvä koskettaa toista
aina silloin kun
ollaan lähellä
ja silloin kun toinen on lähdössä pois
huomenna on itsenäisyyspäivä
enkä tiedä mitä tapahtuisi
jos veli tapaisi toisen sadun äidin
tai jos veli tapaisi veljen
jos tytöt tapaisivat toisensa
kaikki siskot
kaikki äidit ja kaikki isät
joutuisivat samaan huoneeseen
yksi isä olisi kuollut, toinen masentunut, mutta heittäisi typeriä vitsejä, kolmas vain masentunut, eikä sanoisi mitään, nostaisi korkeintaan kiikarit silmilleen ja tähyilisi lintuja ja yksi tähyilisi lintuja, heittäisi typeriä vitsejä, ei olisi masentunut, eikä kuollut, mutta rakentaisi ja kokoaisi koko ajan jotakin ja unelmoisi siitä että voisi saattaa tyttärensä alttarille
yksi äiti nauraisi hysteerisesti ja ostaisi kalliita juustoja, toinen ripustaisi ikuisesti pyykkejä ja tähyilisi merelle, kolmas järjestelisi papereita, kertoisi satuja ja olisi välinpitämätön kun pitäisi ottaa vastuu, ja yksi järjestelisi papereita, ripustaisi pyykkejä, ostaisi aina yhden luomutuotteen, itkisi kaikista sanoista ja lopettaisi puhelun kun tulisi kiire kokoukseen
yksi sisko olisi hukkunut, toinen veli muuttaisi pois kotoa ja sisko rakastaisi veljeä ja yksi sisko olisi ulkopuolinen ja yksi sisko rakastaisi siskoa, kolmas veli polttaisi tupakkaa ja sisko rakastaisi veljeä ja neljäs veli polttaisi tupakkaa jäisi kotiin ennen kuin muutaisi pois ja sisko vihaisi veljeään kunnes saisi mitä toivoisi.
ja he sanoisivat toisilleen
ole sinä hiljaa
sillä minä puhun
ja he piirtäisivät kuvioita toistensa selkään
jättäisivät toisensa seisomaan sateeseen
nauraisivat päin naamaa, paiskaisivat oven rikki ja peittäisivät korvansa
tietäisivät mistä puhuvat, olisivat hiljaa, nukkuisivat, näkisivät unta ja lakkaisivat uneksimasta
ulkona sataa
sataa niin
että pienet tytöt kastuvat jos eivät mahdu sateenvarjon alle
eivätkä ne mahdu
sillä ne ovat vain blondin kavereita
ja sitten voi ottaa reppuselkään
mutta se on mahdotonta kun on pitkäpitkä hame
ja sitten tulee myöhä
tulee niin myöhä että kaikki lähtevät kotiin
sateessa
eikä ole enää edes yhtä sateenvarjoa jonka kyytiin ei mahdu
sateessa
kävelevät
ja viimeiset metrit tuntuvat siltä kuin voisi kiertää koko kaupungin
sateessa
sillä on jo aivan märkä
niin märkä ettei mikään
eikä ole kylmä
sillä eihän nyt suinkaan voi olla joulukuu
missä on minun lumisateeni?
torstaina, marraskuuta 30, 2006
aamu tulee nopeasti
niin nopeasti
ettei ehdi juosta
eikä tarvitsekaan
sillä se on hidas aamu
sellainen ettei tarvitse lähteä mihinkään
voi kaikessa rauhassa kuunnella
kuinka käytävällä kannetaan työkaluja saha vasara
ja avata verhot
avata ikkunoita maailmaan niin kuin
on sanottu
ja yöllä
oli keksinyt kohtaukseen parannuksia
oli ajatellut uusia ja uudelleen
mutta ei jaksanut nousta kirjoittamaan
nyt voi aloittaa aamun
aloittaa kirjettä
kunnes kynästä loppuu ensimmäisen sivun jälkeen muste
eikä ole toista kynää
joka näkyisi vihreällä
ja kuuntelee
niissä on sävel
kirjoittaa
että tikapuita pitkin pääsee taivaaseen
raamattua iltasaduksi
tahtoisi tietää
tahtoisi kulkea kaupungin läpi tahtoisi kulkea kapungin yli kaupungin reunoja pitkin kaupungin sisään kaupungista pois
tahtoisi palata
sinne missä vielä joskus
oli
tahtoisi kiven
ei se että pysyy paikallaan tarkoita etteikö eläisi
pitkiä vetoja
veden pinnalla sillä ei koskaan
ole sukeltanut niin että olisi tuntenut olevansa
ei osaa enää mennä sisälle maailmaan
jossa joskus oli itsestään
ei osaa kirjoittaa toisten ihmisten unia
vaikka näkee niitä
ei osaa liikkua ei osaa liikkua
ja joskus voi kokeilla
huutaa
joskus voi kokeilla
kävellä polun päästä päähän
ja vasta sen jälkeen katsoa millainen kuva
kirjoituksen ääni pöydältä pöydälle
ja katseet
ei osaa suunnittelematta mennä
tehdä pikkutarkkoja laskelmia
osaa vain nauraa osaa silloin kun ei saisi
ei ehkä osaa olla hyvä tyttöystävä niin kuin
joku, joka oli kaunis
ja aamuisin huoneissa ei pala valot
aamuisin kukaan ei tee asunnoissa mitään
muuta kuin kastele kukat
ja
kävele edestakaisin
keitä kahvia
ja on pian lähdettävä kiertämään
pian lähdettävä päästä päähän
uitava pysähdyttävä jatkettava
ja laivat menevät ohi
loputtomasti kulkevat eikä ole edes kaloja
miten pääsisin takaisin maailmaan
jossa joskus itsestäni
miten uniin
jotka ovat isoäidin unia
miten saisin kirjoitettua peilistä
miten saisin
kirjoitettua elokuvasta joka
oli hidas
siitäkö johon rakastuin vai siitä toisesta
miten voisi pysäyttää ihmisten kasvot niin
että ehtisi nähdä
millaisia ajatuksia
he pitävät sisällään
niitä
joista eivät puhu koristeellisin sanoin
niitä joista eivät kirjoita kirjakielellä ja
voisi ottaa kädelleen lämpimään
puristaa hetken nyrkissä ja sitten
päästää taas vapaaksi
en enää näe kirjaimia terävinä
miten voisi muistaa pyyhkiä pölyt
milloin ehtisi kiinnittää filmin peltirasiaan
ja kuinka
kauan kestää kunnes voisi taas muuttaa
odotus muutosta
ettei tarvitsisi pyyhkiä jatkuvasti pölyjä vaan kerralla
ja sitten taas sopimus siitä että pitää näin
linnut ovat kadonneet katoilta
eivät enää istu reunalla niin kuin muutama päivä sitten
niin kuin silloin
kun katsoi ikkunasta eikä juuri silloin satanut
nyt on vain pilvet
harmaat pilvet koko taivaalla
ja ihmiset
jotka katsovat maahan koska eivät voi hymyilläkään
odotan vain viikonloppuja
ja toisinaan
toivon että osaisin soittaa
että sittenkin olisin jatkanut pianoani niin kauan
että osaisin oikeasti
edes sen verran
kuin yläkerran vihainen nainen joka ajoi polkupyöräilijän päälle
että voisin niin
niin kuin yläkerran nainen soittaa surullisesti koska hän ei ehkä olekaan vihainen vaan yksinäinen ja ehkä hän on yksinäinen vain siksi koska kaikki ajattelevat että hän on vihainen.
ja ehkä hänestä on tullut siksi myös vihainen.
eikä aikaakaan
kun on taas kevät
eikä se vain tunnu siltä
vaan on
eikä aikaakaan
kun on taas
päätettävä
ja makaisi vain liikkumattomana huoneessa joka olisi metsä joka olisi meri
makaisi liikkumattomana
haluaisi pois huoneesta haluaisi pois taloista vihdoin pois taloista
minun on
ikävä
niin kovin
ikävä puita
mielikuvitukseni puita, vain
ei muuta
" Unet tungeksivat minussa.
Unet avaavat portteja minuun
Maisema on noussut vastaani,
maisema on lähettänyt piinansa minuun, ---"
- Marja-Liisa Vartio, Nainen ja maisema -
niin nopeasti
ettei ehdi juosta
eikä tarvitsekaan
sillä se on hidas aamu
sellainen ettei tarvitse lähteä mihinkään
voi kaikessa rauhassa kuunnella
kuinka käytävällä kannetaan työkaluja saha vasara
ja avata verhot
avata ikkunoita maailmaan niin kuin
on sanottu
ja yöllä
oli keksinyt kohtaukseen parannuksia
oli ajatellut uusia ja uudelleen
mutta ei jaksanut nousta kirjoittamaan
nyt voi aloittaa aamun
aloittaa kirjettä
kunnes kynästä loppuu ensimmäisen sivun jälkeen muste
eikä ole toista kynää
joka näkyisi vihreällä
ja kuuntelee
niissä on sävel
kirjoittaa
että tikapuita pitkin pääsee taivaaseen
raamattua iltasaduksi
tahtoisi tietää
tahtoisi kulkea kaupungin läpi tahtoisi kulkea kapungin yli kaupungin reunoja pitkin kaupungin sisään kaupungista pois
tahtoisi palata
sinne missä vielä joskus
oli
tahtoisi kiven
ei se että pysyy paikallaan tarkoita etteikö eläisi
pitkiä vetoja
veden pinnalla sillä ei koskaan
ole sukeltanut niin että olisi tuntenut olevansa
ei osaa enää mennä sisälle maailmaan
jossa joskus oli itsestään
ei osaa kirjoittaa toisten ihmisten unia
vaikka näkee niitä
ei osaa liikkua ei osaa liikkua
ja joskus voi kokeilla
huutaa
joskus voi kokeilla
kävellä polun päästä päähän
ja vasta sen jälkeen katsoa millainen kuva
kirjoituksen ääni pöydältä pöydälle
ja katseet
ei osaa suunnittelematta mennä
tehdä pikkutarkkoja laskelmia
osaa vain nauraa osaa silloin kun ei saisi
ei ehkä osaa olla hyvä tyttöystävä niin kuin
joku, joka oli kaunis
ja aamuisin huoneissa ei pala valot
aamuisin kukaan ei tee asunnoissa mitään
muuta kuin kastele kukat
ja
kävele edestakaisin
keitä kahvia
ja on pian lähdettävä kiertämään
pian lähdettävä päästä päähän
uitava pysähdyttävä jatkettava
ja laivat menevät ohi
loputtomasti kulkevat eikä ole edes kaloja
miten pääsisin takaisin maailmaan
jossa joskus itsestäni
miten uniin
jotka ovat isoäidin unia
miten saisin kirjoitettua peilistä
miten saisin
kirjoitettua elokuvasta joka
oli hidas
siitäkö johon rakastuin vai siitä toisesta
miten voisi pysäyttää ihmisten kasvot niin
että ehtisi nähdä
millaisia ajatuksia
he pitävät sisällään
niitä
joista eivät puhu koristeellisin sanoin
niitä joista eivät kirjoita kirjakielellä ja
voisi ottaa kädelleen lämpimään
puristaa hetken nyrkissä ja sitten
päästää taas vapaaksi
en enää näe kirjaimia terävinä
miten voisi muistaa pyyhkiä pölyt
milloin ehtisi kiinnittää filmin peltirasiaan
ja kuinka
kauan kestää kunnes voisi taas muuttaa
odotus muutosta
ettei tarvitsisi pyyhkiä jatkuvasti pölyjä vaan kerralla
ja sitten taas sopimus siitä että pitää näin
linnut ovat kadonneet katoilta
eivät enää istu reunalla niin kuin muutama päivä sitten
niin kuin silloin
kun katsoi ikkunasta eikä juuri silloin satanut
nyt on vain pilvet
harmaat pilvet koko taivaalla
ja ihmiset
jotka katsovat maahan koska eivät voi hymyilläkään
odotan vain viikonloppuja
ja toisinaan
toivon että osaisin soittaa
että sittenkin olisin jatkanut pianoani niin kauan
että osaisin oikeasti
edes sen verran
kuin yläkerran vihainen nainen joka ajoi polkupyöräilijän päälle
että voisin niin
niin kuin yläkerran nainen soittaa surullisesti koska hän ei ehkä olekaan vihainen vaan yksinäinen ja ehkä hän on yksinäinen vain siksi koska kaikki ajattelevat että hän on vihainen.
ja ehkä hänestä on tullut siksi myös vihainen.
eikä aikaakaan
kun on taas kevät
eikä se vain tunnu siltä
vaan on
eikä aikaakaan
kun on taas
päätettävä
ja makaisi vain liikkumattomana huoneessa joka olisi metsä joka olisi meri
makaisi liikkumattomana
haluaisi pois huoneesta haluaisi pois taloista vihdoin pois taloista
minun on
ikävä
niin kovin
ikävä puita
mielikuvitukseni puita, vain
ei muuta
" Unet tungeksivat minussa.
Unet avaavat portteja minuun
Maisema on noussut vastaani,
maisema on lähettänyt piinansa minuun, ---"
- Marja-Liisa Vartio, Nainen ja maisema -
keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006
Minun piti tulla kirjoittamaan esseitä. Peilistä.
Mutta minulle olikin tullut levyt ja aloin kuunnella
toinen oli oikein hyvä
toista en voinut edes kuunnella. hyi mitä heräteostoksia, 90-luvun alun ällöttävää pimputusta.
mutta aloinkin tehdä tutkimussuunnitelmaani pro semmaan
vaikka valittelin tänään että on tyhmää tehdä se tässä vaiheessa, kun vasta aloittaessaan TEKEMÄÄN alkaa hahmottua paremmin mitä juuri tahtoo tutkia jne
mutta nyt
kun aloin tehdä sitä
tajusin että se todellakin auttaa hahmottamaan tutkimuskohdetta ja koko tutkimusta
ja ehkä teki sitä myös mielenkiintoisemmaksi
jollain tavalla
ja ehkä minäkin hahmotan asioita paremmin kirjoittamalla
vaikea selittää
mutta kun laittaa sanoja paperille siitä huomaa paremmin
puhuttiin tänään paljon raamatusta ja uskonnoista
jeesuksesta kristinuskosta ja moraalista
ainut mitä tahtoisin olisi kellua
voi
tahtoisin niin veteen
tahtoisin islantiin
katsoin videoita
levyltäni. sigur ros.
ja siellä oli sellaisia maisemia että minun on pakko päästä niitä näkemään
vaikka en voisi koskaan sittenkään muuttaa
maahan jossa ei ole metsiä
niin voisin silti haluta nähdä
päätä särkee taas.
poikaystäväni kirjoitti minulle että
minun päänsärkyni tuntuu olevan yhtä jokapäiväistä minulle kun hänen diabeteksensä hänelle.
ja kuvittelemmeko vain
voisiko kaikki kipu loppua vain sillä
että uskoo
Mutta minulle olikin tullut levyt ja aloin kuunnella
toinen oli oikein hyvä
toista en voinut edes kuunnella. hyi mitä heräteostoksia, 90-luvun alun ällöttävää pimputusta.
mutta aloinkin tehdä tutkimussuunnitelmaani pro semmaan
vaikka valittelin tänään että on tyhmää tehdä se tässä vaiheessa, kun vasta aloittaessaan TEKEMÄÄN alkaa hahmottua paremmin mitä juuri tahtoo tutkia jne
mutta nyt
kun aloin tehdä sitä
tajusin että se todellakin auttaa hahmottamaan tutkimuskohdetta ja koko tutkimusta
ja ehkä teki sitä myös mielenkiintoisemmaksi
jollain tavalla
ja ehkä minäkin hahmotan asioita paremmin kirjoittamalla
vaikea selittää
mutta kun laittaa sanoja paperille siitä huomaa paremmin
puhuttiin tänään paljon raamatusta ja uskonnoista
jeesuksesta kristinuskosta ja moraalista
ainut mitä tahtoisin olisi kellua
voi
tahtoisin niin veteen
tahtoisin islantiin
katsoin videoita
levyltäni. sigur ros.
ja siellä oli sellaisia maisemia että minun on pakko päästä niitä näkemään
vaikka en voisi koskaan sittenkään muuttaa
maahan jossa ei ole metsiä
niin voisin silti haluta nähdä
päätä särkee taas.
poikaystäväni kirjoitti minulle että
minun päänsärkyni tuntuu olevan yhtä jokapäiväistä minulle kun hänen diabeteksensä hänelle.
ja kuvittelemmeko vain
voisiko kaikki kipu loppua vain sillä
että uskoo
tiistaina, marraskuuta 28, 2006
miten vaikeaa
on kävellä raput alas
kävellä kauppaan
ostaa ruokaa laittaa kirje postiin
hakukirje
sivuaineopinto-oikeutta
en osaa edes kirjoittaa sitä onko se sivuaine opinto-oikeus vai sivuaineopinto-oikeus?
vai jotain ihan muuta
en tiedä miksi kotonani haisee pahalta
luulin sen johtuvan tiskeistä
sillä se tulee tiskialtaasta
mutta viikonloppuna pesin koko altaan pesin koko keittiön
ja se haisee silti
koko ajan vain vahvistuu
kuin kuivunut ruoho
kuivunut perunankuori
olen järjestellyt valokuvia
tietokoneella
lajitellut mitä haluaisin tehdä kuviksi
voi
niitä on kertynyt vuoden aikana enemmän kuin liikaa
hirveä pino sitten taas niitä
ja niitä pitäisi sitten laittaa albumiin tai seinälle tai molempiin
miksi en osaa tehdä kuvia vähän pienemmissä erissä
ja mustavalkoisiakin on tekemättä
en ikinä jaksa kun pääsen kotiin jossa on pimiö
tai jaksaisin
mutta sitten en ole muistanut ajoissa ilmottaa eikä ole aineita
tai ei ole vain aikaa
tai jotain
kyllähän sitä keksii syitä
minä suunnittelen kirjoittavani kirjeitä
suunnittelen aina öisin
kun en vielä saa unta
suunnittelen mitä niihin kirjoitan
ja että huomenna
ihan totta huomenna
minä tahdon
on kulunut jo liikaa aikaa siitä kun pidin ystäviini yhteyttä
nyt minä
mutta sitten tulee päivä ja tulee toinen päivä ja menee aika vaan menee
kuten tähän
ja tuhat asiaa joita pitäisi tehdä pitäisi aloittaa edes yhtä kerrallaan
mutta minä en aloita
tai aloitan kaikki kerralla niin ettei missään pääse alkuun
ulkona hetkessä jo pimeää
niin pimeää että voi tietää missä on
menen ostamaan nyt suklaata ja jonkin nopean ruokasen
ja
viemään sen hakemuksen
huokaus huokaus
olen vaipunut apaattisuuden onnelliseen maailmaan.
on kävellä raput alas
kävellä kauppaan
ostaa ruokaa laittaa kirje postiin
hakukirje
sivuaineopinto-oikeutta
en osaa edes kirjoittaa sitä onko se sivuaine opinto-oikeus vai sivuaineopinto-oikeus?
vai jotain ihan muuta
en tiedä miksi kotonani haisee pahalta
luulin sen johtuvan tiskeistä
sillä se tulee tiskialtaasta
mutta viikonloppuna pesin koko altaan pesin koko keittiön
ja se haisee silti
koko ajan vain vahvistuu
kuin kuivunut ruoho
kuivunut perunankuori
olen järjestellyt valokuvia
tietokoneella
lajitellut mitä haluaisin tehdä kuviksi
voi
niitä on kertynyt vuoden aikana enemmän kuin liikaa
hirveä pino sitten taas niitä
ja niitä pitäisi sitten laittaa albumiin tai seinälle tai molempiin
miksi en osaa tehdä kuvia vähän pienemmissä erissä
ja mustavalkoisiakin on tekemättä
en ikinä jaksa kun pääsen kotiin jossa on pimiö
tai jaksaisin
mutta sitten en ole muistanut ajoissa ilmottaa eikä ole aineita
tai ei ole vain aikaa
tai jotain
kyllähän sitä keksii syitä
minä suunnittelen kirjoittavani kirjeitä
suunnittelen aina öisin
kun en vielä saa unta
suunnittelen mitä niihin kirjoitan
ja että huomenna
ihan totta huomenna
minä tahdon
on kulunut jo liikaa aikaa siitä kun pidin ystäviini yhteyttä
nyt minä
mutta sitten tulee päivä ja tulee toinen päivä ja menee aika vaan menee
kuten tähän
ja tuhat asiaa joita pitäisi tehdä pitäisi aloittaa edes yhtä kerrallaan
mutta minä en aloita
tai aloitan kaikki kerralla niin ettei missään pääse alkuun
ulkona hetkessä jo pimeää
niin pimeää että voi tietää missä on
menen ostamaan nyt suklaata ja jonkin nopean ruokasen
ja
viemään sen hakemuksen
huokaus huokaus
olen vaipunut apaattisuuden onnelliseen maailmaan.
syntymäpäivä
näin unta että syntymäpäiväni olisi tänään. sain paljon kortteja ja paketteja.
niin.
aamulla tietysti selvisi että syntymäpäivä ei tosiaankaan ole minun, mutta se on riikan.
olen toivottoman huono muistamaan asioita jotka eivät lue kalenterissani.
riikan syntymäpäivän muistin vielä sunnuntaina
mutta siitähän on jo huimat kaksi yötä aikaa joten
näin myös unta sauna-osasto eksymisestä
ne olivat tavallaan opuksen pikkujoulut siellä saunalla
mutta juhlijat olivat peruskoululuokaltani ja kaikki olivat menossa saunaan paitsi minä
huiman vaatteiden päällepukemis episodin jälkeen avasin yhä uudelleen ja uudelleen uusien saunojen ovia ja yritin päästä pois, mutta tulin aina vaan uuteen saunaan ja aina vaan uuteen yläkertaan, aina samanlaiset portaat ja samanlaiset ovet, mutta ne johtivatkin aivan uusiin saunoihin ja uusiin yläkertoihin
lisäksi minua ei saanut nähdä joten jos kuulin ihmisten ääniä minä menin äkkiä pois
enkä siis koskaan päässyt pois
ja näki tää kaikkia muitakin unia.
luki muuten saramagon eilen loppuun.
se oli aika jännä. kun alku oli tosi hidasta ja pitkää. lapsuutta ja ihan varhaisnuoruutta oli tosi pitkälti ja aikaa ennen jeesusta
mutta sitten se varsinainen 'jeesuksen elämä', se mikä nostetaan raamatun evankeliumeissa keskeiseksi kävi kauhean nopeasti ja loppui tosi nopeasti. tapahtumat vain tapahtui ja yks kaks sitten se jo ristiinnaulittiin.
mutta ihan viimeiset lauseet oli hyvät.
ja olihan se tavallaan mielenkiintoinen ratkaisu. että siirretään painopiste jonnekin ihan toisaalle. se vain tuntui ärsyttävältä, kun kirjaa oli niin mukava lukea, ja olisi tahtonut lukea ne loputkin kohtaukset eikä juosta
mutta ehkä hyvän kirjan pitää aina vähän ärsyttääkin
tänään oikeat pikkujoulut.
ehkä en eksy loputtomiin saunohin.
niin.
aamulla tietysti selvisi että syntymäpäivä ei tosiaankaan ole minun, mutta se on riikan.
olen toivottoman huono muistamaan asioita jotka eivät lue kalenterissani.
riikan syntymäpäivän muistin vielä sunnuntaina
mutta siitähän on jo huimat kaksi yötä aikaa joten
näin myös unta sauna-osasto eksymisestä
ne olivat tavallaan opuksen pikkujoulut siellä saunalla
mutta juhlijat olivat peruskoululuokaltani ja kaikki olivat menossa saunaan paitsi minä
huiman vaatteiden päällepukemis episodin jälkeen avasin yhä uudelleen ja uudelleen uusien saunojen ovia ja yritin päästä pois, mutta tulin aina vaan uuteen saunaan ja aina vaan uuteen yläkertaan, aina samanlaiset portaat ja samanlaiset ovet, mutta ne johtivatkin aivan uusiin saunoihin ja uusiin yläkertoihin
lisäksi minua ei saanut nähdä joten jos kuulin ihmisten ääniä minä menin äkkiä pois
enkä siis koskaan päässyt pois
ja näki tää kaikkia muitakin unia.
luki muuten saramagon eilen loppuun.
se oli aika jännä. kun alku oli tosi hidasta ja pitkää. lapsuutta ja ihan varhaisnuoruutta oli tosi pitkälti ja aikaa ennen jeesusta
mutta sitten se varsinainen 'jeesuksen elämä', se mikä nostetaan raamatun evankeliumeissa keskeiseksi kävi kauhean nopeasti ja loppui tosi nopeasti. tapahtumat vain tapahtui ja yks kaks sitten se jo ristiinnaulittiin.
mutta ihan viimeiset lauseet oli hyvät.
ja olihan se tavallaan mielenkiintoinen ratkaisu. että siirretään painopiste jonnekin ihan toisaalle. se vain tuntui ärsyttävältä, kun kirjaa oli niin mukava lukea, ja olisi tahtonut lukea ne loputkin kohtaukset eikä juosta
mutta ehkä hyvän kirjan pitää aina vähän ärsyttääkin
tänään oikeat pikkujoulut.
ehkä en eksy loputtomiin saunohin.
maanantaina, marraskuuta 27, 2006
olin ainut elokuvakurssilla olija tänään
i think we make a record today
opettaja sanoi, se herttainen, kovin suloinen unkarilainen elokuvapoika
ja siellä me istuimme
minä sain yksityisen luennon tämän päivän elokuvasta ja sen ohjaajasta
tarr bela
bela tarr
unkarissa sukunimi tulee ensin
mutta sitten
kesken elokuvan huoneeseen hiipi vanha miekkonen
luulen että hän on joku vahtimestari tai sellainen, koska hän on hiipinyt sinne aiemminkin
ja nyt tuli tämäkin koettua
nimittäin
tämä vanha miespahanen nukahti elokuvaan
siis ihan oikeasti
hän kuorsasi täyttä päätä
ja kovaa! siellä vain
me katsoimme toisiamme
opettaja minä ja nauroimme partoihimme
kaikkein surullisinta on kuitenkin se,
että opettaja sai varmasti nyt viimeisen varmistuksen siitä että hänen kurssinsa epäonnistui jotenkin
hän sanoi viimeisiksi sanoikseen
i hope this wasn't totally useless
no, no, minä yritin
mutta mikä enää olisi pelastanut
kun miekkonen kuorsasi ja minä olin ainut joka edes tuli katsomaan ja ei kuorsannut
mutta elokuvassa oli oikein kaunista
hyvin esteettistä
vaikka se kieltämättä oli hyvin hidas ja pitkä
pitkiä pitkiä otoksia
ja niin
nonmotivated
mutta pidin
vaikka en rakastunut niin kuin siihen elokuvaan enkkunimeltään love
pitäisi silti nähdä toisen kerran
sillä tämä elokuva oli kauneuden lisäksi myös hyvin hämmentävä
vaikka 'päähenkilömme' olikin aika selkeästi yksi tietty henkilö, niin häntä ei esitelty juuri mitenkään, niin kuin ei muitakaan henkilöitä, heistä ei kerrottu mitään
ja niin kuin opettaja minulle yksityisluennossaan luennoi
bela tarr
näyttää tarinan, ei kerro
sitä se juuri oli
kuvia kuvia kohtauksia kuvia pitkiä kuvia lähikuvia
ei minkäänlaista selittelyä
vaikka pitkiäkin puheenparsia oli
mutta ne olivat
kuin kirjasta
ja ne olivat usein kirjasta
hyvin suuria
ja minulla on karkkia.
ja minulla on ihana olo
kun oli tähtitaivas
kun kävelin ja oli tähtitaivas. pitkästä aikaa ei sada. hyvä nähdä tähdet.
ja vaikka päätä särkee se alkaa pian helpottaa lääkityksen avulla
ja voin lukea saramagon loppuun
syödä karkit loppuun
ja ehkä uni tulee tänään taas paremmin kun on ollut niin raskas päivä
ja raskaammaksi ne käyvät kun aloitan työni muutaman viikon päästä kelo 6 aamulla.
hoh hoijaa.
eivät ajatelleet ehkä loppuun kun laittoivat minut aamuvuoroon
tai minä en ajatellut kun suostuin
huokaus huokaus
loppu (karkit)
i think we make a record today
opettaja sanoi, se herttainen, kovin suloinen unkarilainen elokuvapoika
ja siellä me istuimme
minä sain yksityisen luennon tämän päivän elokuvasta ja sen ohjaajasta
tarr bela
bela tarr
unkarissa sukunimi tulee ensin
mutta sitten
kesken elokuvan huoneeseen hiipi vanha miekkonen
luulen että hän on joku vahtimestari tai sellainen, koska hän on hiipinyt sinne aiemminkin
ja nyt tuli tämäkin koettua
nimittäin
tämä vanha miespahanen nukahti elokuvaan
siis ihan oikeasti
hän kuorsasi täyttä päätä
ja kovaa! siellä vain
me katsoimme toisiamme
opettaja minä ja nauroimme partoihimme
kaikkein surullisinta on kuitenkin se,
että opettaja sai varmasti nyt viimeisen varmistuksen siitä että hänen kurssinsa epäonnistui jotenkin
hän sanoi viimeisiksi sanoikseen
i hope this wasn't totally useless
no, no, minä yritin
mutta mikä enää olisi pelastanut
kun miekkonen kuorsasi ja minä olin ainut joka edes tuli katsomaan ja ei kuorsannut
mutta elokuvassa oli oikein kaunista
hyvin esteettistä
vaikka se kieltämättä oli hyvin hidas ja pitkä
pitkiä pitkiä otoksia
ja niin
nonmotivated
mutta pidin
vaikka en rakastunut niin kuin siihen elokuvaan enkkunimeltään love
pitäisi silti nähdä toisen kerran
sillä tämä elokuva oli kauneuden lisäksi myös hyvin hämmentävä
vaikka 'päähenkilömme' olikin aika selkeästi yksi tietty henkilö, niin häntä ei esitelty juuri mitenkään, niin kuin ei muitakaan henkilöitä, heistä ei kerrottu mitään
ja niin kuin opettaja minulle yksityisluennossaan luennoi
bela tarr
näyttää tarinan, ei kerro
sitä se juuri oli
kuvia kuvia kohtauksia kuvia pitkiä kuvia lähikuvia
ei minkäänlaista selittelyä
vaikka pitkiäkin puheenparsia oli
mutta ne olivat
kuin kirjasta
ja ne olivat usein kirjasta
hyvin suuria
ja minulla on karkkia.
ja minulla on ihana olo
kun oli tähtitaivas
kun kävelin ja oli tähtitaivas. pitkästä aikaa ei sada. hyvä nähdä tähdet.
ja vaikka päätä särkee se alkaa pian helpottaa lääkityksen avulla
ja voin lukea saramagon loppuun
syödä karkit loppuun
ja ehkä uni tulee tänään taas paremmin kun on ollut niin raskas päivä
ja raskaammaksi ne käyvät kun aloitan työni muutaman viikon päästä kelo 6 aamulla.
hoh hoijaa.
eivät ajatelleet ehkä loppuun kun laittoivat minut aamuvuoroon
tai minä en ajatellut kun suostuin
huokaus huokaus
loppu (karkit)
sunnuntai, marraskuuta 26, 2006
pimeistä öistä
minun piti tulla kirjoittamaan tänne otsikolla painajaisista
mutta ehkä kirjoitan yli päänsä öistä
minullakin on siis alkanut vaihe
että en nuku kauhean hyvin
toisinaan nukun loistavasti ja toisinaan se on tällaista. pyörimistä ja heräämistä.
ja nyt.
painajainen.
heräsin yöllä painajaisesta ja aloin ajatella
miksi se on niin kauheaa
ja miksi se tunne ei mene pois
vaikka on ihan selvästi herännyt
vaikka tietää että se äskeinen oli unta
miksi ei
kamottava painostava ilma, poika hengittää vieressä raskaasti, nukkuu kovin sikeästi, kuorsaa,
se vaan lisää pelon tunnetta
painajainen ei voi mennä pois
kun toinen nukkuu ja toinen on hereillä
ja vain omat ajatukset voivat jatkaa kesken jääneitä unia
pimeys sade tuuli ja kuvat kun laittaa silmät kiinni
näin sellaista unta ettei sitä voi oikein selittää. näin toisten ihmisten unia. kolmen henkilön unet tulivat minussa tosiksi. ja sitä kautta tulin hulluksi. koska en oikein enää erottanut sitä mikä on unta ja mikä oikeasti. mutta ei kyse ollut oikeastaan siitäkään etten olisi erottanut. minä vain tunsin ne unet. se mitä tapahtui unessa joka oli koko ajan silmieni edessä vaihtuvina kuvina ja symboleina kuin musiikkivideo, nopeat leikkaukset, lähikuvia, kirkkaita värejä, ahdistavia väkivaltaisia kuvia, irstaita, irvistelyä, naamoja, tapahtui minulle myös koko ajan, oikeasti.
enkä päässyt siitä tilasta pois.
tätä on mahdotonta selittää niin että se kuulostaisi yhtään siltä mitä se oli, mutta se oli kammottavaa, se oli hyvin ahdistavaa.
ja kun heräsin siitä hakeuduin heti syliin. mutta toinen nukkui ja uni ei lähtenyt kunnolla pois. minä pelkäsin nukahtaa sillä tuntui että tulisin hulluksi jos uni vielä jatkuisi. ja kun kuvat silmieni alla alkoivat väreillä ja huone alkoi kellua minä oikeasti hetken olin varma ja aloin melkein itkeä, voi ei, mistä minä tiedän etten minä tulekaan tässä ja nyt hulluksi, mistä minä tiedän ettei se uni ollutkin vain ajatuksiani, vain sellaista mitä minä nyt alan aina ajatella, miten minä alan kokea asiat
olen viime aikoina alkanut nähdä unia hulluksi tulemisestani. omastani. en enää toisten vaan omastani. enkä minä tietoisesti kuitenkaan millään tavalla pelkää että tulisin hulluksi. oikeasti.
unet eivät jääneet vain tuohon ensimmäiseen painajaiseen.
olen ilmeisesti liikaa lukenut jeesuksen kristuksen evankeliumia
sillä jumala tuli minunkin uneeni ja minäkin olen nyt sitten jumalan poika
mutta en muista siitä unesta paljon mitään, en muista jumalasta paljon mitään
muuta kuin että sekin oli hyvin sekavaa
paljon symboleita ja kuvia
viimeisesssä unessa poikaystäväni isä oli minun isäni
ja hän oli hyvin väkivaltainen ja suuttui helposti
minun piti mennä hänen kanssaan kauppaan
välissä tuli takauma jossa isoveli ja pikkusisko laittavat töppösiä jalkoihinsa
mutta isä käskee isoveljeä ottamaan kengät pois ja ravistamaan niitä
pikkusisko yrittää pyytää että mieluummin hän tekisi niin
mutta isä pakottaa isoveljen
ja isoveljen kengistä putoaa avaimet
ja ne ovat kaljapullo jota lapset ovat yrittäneet salakuljettaa
isä suuttuu ja hajottaa tavaroita ja lyö
menen ulos, miljöö on mummini talo, minulla on kädessä suuri sininen ilmapallo
se lentää mummin takapihalle pusikkoon, juoksen hakemaan sitä, pihalla on paljon lunta, se kantaa minua kunnes tulen pallon luo ja uppoan, mutta tuntuu hyvältä upota lumeen, kahlaan lumessa ja juoksen lumessa juoksen ympäri pihaa
kunnes muistan isän
auto on kadonnut pihasta, yritän etsiä
kunnes kuulen möreän äänen että auto ei ole pihassa vaan ylämäessä
menemme sinne ja siellä on monta autoa, kaikki vihreitä, niissä ei ole rekisterikilvissä mitään numeroita
isä valitsee yhden ja siirtää rekisterikilpeä niin että siihen muodostuu numero ja vuosiluku 98
ulkona sataa
ja vessassa tuulee
kari nukkuu ja minä en tahdo enää en saa unta enää
pimeä vuodenaika. pimeä.
ja pimeällä kaikki on aina monin verroin pelottavampaa
kaikki muuttuu
ja minä pelkää niin ja sellaisia asioita etten voisi koskaan valoisan aikaan
yöllä minut saa hengiltä
nyt se ei tunnu mahdolliselta.
ehkä pitäisi jutella yön kanssa
ehkä pitäisi tulla tutuksi sen kanssa
tanssia vähän, nauraa ja laulaa
sanoa että tahtoo olla sen ystävä
koska kyllä minä pidän öistä olen aina pitänyt
mutta sille ei mahda mitään
että kaikki tuntuu muuttuvan
kääntyy
ja olen niin pirun väsynyt.
mutta ehkä kirjoitan yli päänsä öistä
minullakin on siis alkanut vaihe
että en nuku kauhean hyvin
toisinaan nukun loistavasti ja toisinaan se on tällaista. pyörimistä ja heräämistä.
ja nyt.
painajainen.
heräsin yöllä painajaisesta ja aloin ajatella
miksi se on niin kauheaa
ja miksi se tunne ei mene pois
vaikka on ihan selvästi herännyt
vaikka tietää että se äskeinen oli unta
miksi ei
kamottava painostava ilma, poika hengittää vieressä raskaasti, nukkuu kovin sikeästi, kuorsaa,
se vaan lisää pelon tunnetta
painajainen ei voi mennä pois
kun toinen nukkuu ja toinen on hereillä
ja vain omat ajatukset voivat jatkaa kesken jääneitä unia
pimeys sade tuuli ja kuvat kun laittaa silmät kiinni
näin sellaista unta ettei sitä voi oikein selittää. näin toisten ihmisten unia. kolmen henkilön unet tulivat minussa tosiksi. ja sitä kautta tulin hulluksi. koska en oikein enää erottanut sitä mikä on unta ja mikä oikeasti. mutta ei kyse ollut oikeastaan siitäkään etten olisi erottanut. minä vain tunsin ne unet. se mitä tapahtui unessa joka oli koko ajan silmieni edessä vaihtuvina kuvina ja symboleina kuin musiikkivideo, nopeat leikkaukset, lähikuvia, kirkkaita värejä, ahdistavia väkivaltaisia kuvia, irstaita, irvistelyä, naamoja, tapahtui minulle myös koko ajan, oikeasti.
enkä päässyt siitä tilasta pois.
tätä on mahdotonta selittää niin että se kuulostaisi yhtään siltä mitä se oli, mutta se oli kammottavaa, se oli hyvin ahdistavaa.
ja kun heräsin siitä hakeuduin heti syliin. mutta toinen nukkui ja uni ei lähtenyt kunnolla pois. minä pelkäsin nukahtaa sillä tuntui että tulisin hulluksi jos uni vielä jatkuisi. ja kun kuvat silmieni alla alkoivat väreillä ja huone alkoi kellua minä oikeasti hetken olin varma ja aloin melkein itkeä, voi ei, mistä minä tiedän etten minä tulekaan tässä ja nyt hulluksi, mistä minä tiedän ettei se uni ollutkin vain ajatuksiani, vain sellaista mitä minä nyt alan aina ajatella, miten minä alan kokea asiat
olen viime aikoina alkanut nähdä unia hulluksi tulemisestani. omastani. en enää toisten vaan omastani. enkä minä tietoisesti kuitenkaan millään tavalla pelkää että tulisin hulluksi. oikeasti.
unet eivät jääneet vain tuohon ensimmäiseen painajaiseen.
olen ilmeisesti liikaa lukenut jeesuksen kristuksen evankeliumia
sillä jumala tuli minunkin uneeni ja minäkin olen nyt sitten jumalan poika
mutta en muista siitä unesta paljon mitään, en muista jumalasta paljon mitään
muuta kuin että sekin oli hyvin sekavaa
paljon symboleita ja kuvia
viimeisesssä unessa poikaystäväni isä oli minun isäni
ja hän oli hyvin väkivaltainen ja suuttui helposti
minun piti mennä hänen kanssaan kauppaan
välissä tuli takauma jossa isoveli ja pikkusisko laittavat töppösiä jalkoihinsa
mutta isä käskee isoveljeä ottamaan kengät pois ja ravistamaan niitä
pikkusisko yrittää pyytää että mieluummin hän tekisi niin
mutta isä pakottaa isoveljen
ja isoveljen kengistä putoaa avaimet
ja ne ovat kaljapullo jota lapset ovat yrittäneet salakuljettaa
isä suuttuu ja hajottaa tavaroita ja lyö
menen ulos, miljöö on mummini talo, minulla on kädessä suuri sininen ilmapallo
se lentää mummin takapihalle pusikkoon, juoksen hakemaan sitä, pihalla on paljon lunta, se kantaa minua kunnes tulen pallon luo ja uppoan, mutta tuntuu hyvältä upota lumeen, kahlaan lumessa ja juoksen lumessa juoksen ympäri pihaa
kunnes muistan isän
auto on kadonnut pihasta, yritän etsiä
kunnes kuulen möreän äänen että auto ei ole pihassa vaan ylämäessä
menemme sinne ja siellä on monta autoa, kaikki vihreitä, niissä ei ole rekisterikilvissä mitään numeroita
isä valitsee yhden ja siirtää rekisterikilpeä niin että siihen muodostuu numero ja vuosiluku 98
ulkona sataa
ja vessassa tuulee
kari nukkuu ja minä en tahdo enää en saa unta enää
pimeä vuodenaika. pimeä.
ja pimeällä kaikki on aina monin verroin pelottavampaa
kaikki muuttuu
ja minä pelkää niin ja sellaisia asioita etten voisi koskaan valoisan aikaan
yöllä minut saa hengiltä
nyt se ei tunnu mahdolliselta.
ehkä pitäisi jutella yön kanssa
ehkä pitäisi tulla tutuksi sen kanssa
tanssia vähän, nauraa ja laulaa
sanoa että tahtoo olla sen ystävä
koska kyllä minä pidän öistä olen aina pitänyt
mutta sille ei mahda mitään
että kaikki tuntuu muuttuvan
kääntyy
ja olen niin pirun väsynyt.
torstaina, marraskuuta 23, 2006
tv
makaa kuusikymmentäseitsemän tuntia
makaa niistä puolet
nousee ja valuttaa vettä niin kauan että se ei ole vielä kylmää
että voi kastella kukat
niille voi antaa lämmintä vettä
huoneen täytyy olla pimeä
huoneen ja eteisen
ja eteisaulan ja käytävän ja kylpyhuoneen ja kaikkien niiden huoneiden
jotka näkyvät vastapäätä
sitten voi lähteä
painaa ihon kaltereita vasten
ne ovat kalterit ne jotka erottavat talon ja maan
painautua ja heittää kuperkeikka
ympäri ympäri
mennä läpi ja pudota maahan joka on maa
he rukoilevat niin kuin joogatessa minä ajattelen
kädet maata vasten
tai hän
hän josta he eivät tiedä mitään
hän ei tiedä
epäilee
koska kuulee myöhemmin että tämä on enkeli koska
intertekstuaalisuus
katsoo kattoon ja ajattelee kuinka monta
vuotta kestäisi ennen kuin
saattaisi sataa lunta
oikeasti
niin kuin niinä talvina jotka vielä olivat silloin kun oli joulu ja katsoi ikkunasta ulos
näki parven lintuja
ne tulevat aina samaan aikaan ja
lähtevät
yhtäaikaa ja kaikkiin paikkoihin
painaa ihon kaltereita vasten ja lopettaa television katselun
siellä niillä ei ole muuta kuin sellaiset juonikuviot
sanoo että tämä on draamallinen
ei osaa keksiä pojalle
jolla on pitkät hiukset ja jonka katse on niin välinpitämätön että vittu
mitään esitettävää
ja lopulta he kaikki kuristavat toisensa
hirttävät yksitellen puihin
ja niistä kasvaa puu
ja niistä puu
ja kaikilla on vuohen pää
verta j
mutta se menee maahan
sillä maasta sinä olet tuleva
helvetin raamattu
ja sitten he kaikki ottavat lopulta toisiaan kädestä kiinni sillä ei ole mitään niin yhdistävää kuin se että he kaikki ovat keksittyjä
kaikki lähtevät pois tunnilta
sillä sellaisia he ovat
yksi sanoi epävarmuutta
eikä kello ollut vielä paljon
nukkui silti nukkui ja sulatti pakastimesta pullan
kiersi ympyrää makasi
makasi niin monta tuntia että kello liikkuisi eteenpäin
ja ehti jo nukahtaa
ehti nukahtaa niin monta kertaa ettei enää herännyt kun
parvekkeen ovi on auki
eikä puissa ole enää lehtiä ei lunta
näkee kuinka auto ajaa miehen päältä kuinka
tällä on käsi pystyssä koska se tahtoo pysäyttää bussin
mutta bussi
bussikuski ei huomaa koska valot
koska pimeä koska pimeä liian myöhään
ja bussikuski ajaa bussillaan suoraan vanhan miehen päältä
ja tämä mies
siitä ei ole jäljellä enää mitään mistä tunnistaisi
paitsi sielu
paitsi sielu
base
ball
ja he heittävät palloa
ota sinä
minä otan kiinni
mutta ei
heillä ei ole palloa
on vain lankakerä
ja se avautuu siitä voi ottaa irtonaisia naruja
aina yksitellen ja aina pareittain
ja he nauravat ja solmivat naruista siivet
liittävät yhteen kätensä koska ei
ole mitään niin yhdistävää kuin
sanovat ettei rakennetta
tahtoo että he sanovat
hajottakaa kaikki
pistäkää laatikkoon ja laatikko sieltä missä on vintti ja missä on kattoluukku
kiivetkää ylimmälle portaalle ja ottakaa kuva
elämäsi onnellisin päivä
vain yksi ehkä muistaa
ja ikuisesti matka tähtitorniin
pistävät tikarit pois sillä on neulat
pistävät neulat pois sillä muurahaisia saa tallottuakin littanaksi
niistä voi tehdä tyynyn
pistä mikroskoopin alle ja
ei hän jaksa keskittyä sillä äiti on kaupungissa
on syntynyt pikkuveli ja sitten pikkusisko
seisovat vierekkäin selkä seinää vasten selkä seinää vasten ja unta
älkää avatko silmiänne
älkää pistäkö pois niitä hanskoja joilla te kaivoitte multaa
teidän pitää pitää niitä käsissänne
pitää pistää kätenne niiden sisään ja kirjoittaa
pitää kirjoittaa kaikki
kaikki niin kuin alussa oli sana
ja vasta sen jälkeen
vasta sen jälkeen voitte kävellä uima-altaalle
ja laittaa sukkanne veteen
kelluu niin kauan kunnes kalastaja
se joka ei oikeasti ollut kalastaja koska ei syönyt lihaa joka oli kalaa ja ei osannut laittaa matoa eikä tahtonut koukkua sormeensa eikä että hänet pyydystetään niin että verta verta verta
saaressa
kalastaja ottaa sukan ja pistää sen jalkaansa
sillä hänellä ei koskaan ole ollut sukkaa
hänellä ei ole koskaan
hän ei ole koskaan
rakastellut
niin ettei voisi samalla uida
hän ei ole koskaan syönyt
niin ettei olisi voinut sylkäistä niitä heti ulos
sillä kuten tuli mainituksi hän ei syö
kalaa
ja on vain vettä
on vain vettä
ja sitten tulee aamu tulee aamu jolloin linnut
se sama parvi
lentää taas samaan aikaan
nousee
ja saapuu
ja sisällä
jääkaapin takana
on lentänyt sisään ilmanvaihtokanavasta jossa ei ole
kaltereita
aina uudelleen ja uudelleen
ja ne täytyy korjata
täytyy siivota höyhenet
biojäteastiaan vai
ei sillä ole väliä sanoo talonmies ja vie roskat
hänellä on käsissä vahvat mustat viivat
hän on ne tatuoinut
eikä enää leiki
seinien sisällä
silloin
kun ei kun nukkuu kun nukkuu
ja he painautuvat toisiaan vasten vaikkeivat
ja heillä on vene
heillä on vene ja toinen on yli laidan
heittäkää kapteeni yli laidan sillä pomo
minä kysyn mikä on pomo
no se joka määrää miehistöstä
jaahas
ja he jatkavat uniaan
jatkavat niitä eivätkä liikuta päitään
siirtävät käsiään
ja tulee yö
eikä ole oikeutta sanoa että vain silloin liikkuvat
noidat
että vain silloin
muka
nauravat hah hah haa
ja paskat
teidän sisällämme me olemme öin ja päivin teidän teidän teidän
leikkaamme irti
oi kyllä
leikkaamme leikkaamme
sahaamme sahaamme
ammumme muu muu
oi kyllä
ja koko kylä palaa
koska me tahdomme
koska me
ja tulee aamu
ja tulee yö
ja tulee aamu
ja yö
tulee
tule ja seuraa minua niin minä näytän sinulle missä metsä on
tule niin minä piirrän kaikki kirjaimet vierekkäin
piirrän ne sisäkkäin ja sinun täytyy
arvata
sinun täytyy leikkiä
ettet tiedä
sinun täytyy
mennä keskelle
ja sillä aikaa minä voin mennä piiloon
ja sitten
sinun täytyy etsiä minut ja
kun löydät
me voimme
mutta numeroita on liikaa
ja on vain
vain yksi tietää montako
eikä ole aikaa
hah ha haa
ja he katsovat hämmentyneinä
katsovat koska eivät ymmärrä
eivät
mikä
mikä on totta mikä ja mikä mikä on leikkiä mikä
ja minä piirrän ne ympyrät
hah ha haa
ja jos minä joskus
en ole ollenkaan sellainen kuin luulitte
eikä mikään ole niin kaunis kuin metsä
sateen jälkeen sateessa
minä kävelen sen läpi
minä juoksen koska en voi pysähtyä
pysähdyn vasta kun alkaa moottoritie
ja hän pysähtyy siihen missä on puut
emme kohtaa
hän ei kohtaa ihmisiä
hän on
ja vielä
kaiken tämän jälkeen
alkaa päivä
ja he kävelevät nelisteen
rinnatusten
ja kaksi syö jäätelöä
kahdella on jäätelö
yhdellä on kamera ja yksi
istuu muurin päällä
istuu muurin päällä ja tähystää näkeekö
kukaan
näkeekö
se yksi
ja heillä on kaikilla hiukset
samanmittaiset
he ovat käyneet
yhdessä parturissa yhdessä samassa yhtäaikaa
tämänmittaiset he ovat sanoneet
ja nyt
kun on päivä
heidän hiuksensa kimaltavat
eikä kukaan tiedä
minkä värisiksi ne muuttuvat
sitten
sitten kun alkaa yö alkaa aamu alkaa yö
ja he nauravat
kaksi syö jäätelöä ja yhdellä on
kamera yksi istuu muurin päällä ja tähyilee tähyilee jos näkyisi
se vielä yksi
joka näkee unia siitä että kuolisi
siitä että väkivaltaisesti
että litistyisi junan alle
siitä että he
makaavat vieretysten eivätkä paljasta salaisuuksiaan
mirdja
montako vuotta sinun on montako vuotta sinun on montako vuotta mitä sinä kuulit minä olen kuullut minä kuulen kun he kun he viereisessä huoneessa kun he eivät kun he tulevat kotiin kun yö kun aamu kun yö kun aamu
ja ennen kuin ilta
yksi lähtee
se jonka hiuksien mukaan he leikkasivat
hän lähtee tanssimaan hän tahtoo hänellä on vielä jalat
ja toinen
hän hän menee metsään sillä metsään hän haluaa juuri mennä ja takuulla yllättyy
sillä eivät sudet asu siellä siellä asuu vain niiden kaikkien puiden päihin sidotut päät
ja yksi
ottaa kuvan
kun toinen istuu muurilla ja he hymyilevät
mutta he hymyilevät vain yhden kerran
sillä kumpikaan
ei ole
ja lopulta on enää vain meri
makaa niistä puolet
nousee ja valuttaa vettä niin kauan että se ei ole vielä kylmää
että voi kastella kukat
niille voi antaa lämmintä vettä
huoneen täytyy olla pimeä
huoneen ja eteisen
ja eteisaulan ja käytävän ja kylpyhuoneen ja kaikkien niiden huoneiden
jotka näkyvät vastapäätä
sitten voi lähteä
painaa ihon kaltereita vasten
ne ovat kalterit ne jotka erottavat talon ja maan
painautua ja heittää kuperkeikka
ympäri ympäri
mennä läpi ja pudota maahan joka on maa
he rukoilevat niin kuin joogatessa minä ajattelen
kädet maata vasten
tai hän
hän josta he eivät tiedä mitään
hän ei tiedä
epäilee
koska kuulee myöhemmin että tämä on enkeli koska
intertekstuaalisuus
katsoo kattoon ja ajattelee kuinka monta
vuotta kestäisi ennen kuin
saattaisi sataa lunta
oikeasti
niin kuin niinä talvina jotka vielä olivat silloin kun oli joulu ja katsoi ikkunasta ulos
näki parven lintuja
ne tulevat aina samaan aikaan ja
lähtevät
yhtäaikaa ja kaikkiin paikkoihin
painaa ihon kaltereita vasten ja lopettaa television katselun
siellä niillä ei ole muuta kuin sellaiset juonikuviot
sanoo että tämä on draamallinen
ei osaa keksiä pojalle
jolla on pitkät hiukset ja jonka katse on niin välinpitämätön että vittu
mitään esitettävää
ja lopulta he kaikki kuristavat toisensa
hirttävät yksitellen puihin
ja niistä kasvaa puu
ja niistä puu
ja kaikilla on vuohen pää
verta j
mutta se menee maahan
sillä maasta sinä olet tuleva
helvetin raamattu
ja sitten he kaikki ottavat lopulta toisiaan kädestä kiinni sillä ei ole mitään niin yhdistävää kuin se että he kaikki ovat keksittyjä
kaikki lähtevät pois tunnilta
sillä sellaisia he ovat
yksi sanoi epävarmuutta
eikä kello ollut vielä paljon
nukkui silti nukkui ja sulatti pakastimesta pullan
kiersi ympyrää makasi
makasi niin monta tuntia että kello liikkuisi eteenpäin
ja ehti jo nukahtaa
ehti nukahtaa niin monta kertaa ettei enää herännyt kun
parvekkeen ovi on auki
eikä puissa ole enää lehtiä ei lunta
näkee kuinka auto ajaa miehen päältä kuinka
tällä on käsi pystyssä koska se tahtoo pysäyttää bussin
mutta bussi
bussikuski ei huomaa koska valot
koska pimeä koska pimeä liian myöhään
ja bussikuski ajaa bussillaan suoraan vanhan miehen päältä
ja tämä mies
siitä ei ole jäljellä enää mitään mistä tunnistaisi
paitsi sielu
paitsi sielu
base
ball
ja he heittävät palloa
ota sinä
minä otan kiinni
mutta ei
heillä ei ole palloa
on vain lankakerä
ja se avautuu siitä voi ottaa irtonaisia naruja
aina yksitellen ja aina pareittain
ja he nauravat ja solmivat naruista siivet
liittävät yhteen kätensä koska ei
ole mitään niin yhdistävää kuin
sanovat ettei rakennetta
tahtoo että he sanovat
hajottakaa kaikki
pistäkää laatikkoon ja laatikko sieltä missä on vintti ja missä on kattoluukku
kiivetkää ylimmälle portaalle ja ottakaa kuva
elämäsi onnellisin päivä
vain yksi ehkä muistaa
ja ikuisesti matka tähtitorniin
pistävät tikarit pois sillä on neulat
pistävät neulat pois sillä muurahaisia saa tallottuakin littanaksi
niistä voi tehdä tyynyn
pistä mikroskoopin alle ja
ei hän jaksa keskittyä sillä äiti on kaupungissa
on syntynyt pikkuveli ja sitten pikkusisko
seisovat vierekkäin selkä seinää vasten selkä seinää vasten ja unta
älkää avatko silmiänne
älkää pistäkö pois niitä hanskoja joilla te kaivoitte multaa
teidän pitää pitää niitä käsissänne
pitää pistää kätenne niiden sisään ja kirjoittaa
pitää kirjoittaa kaikki
kaikki niin kuin alussa oli sana
ja vasta sen jälkeen
vasta sen jälkeen voitte kävellä uima-altaalle
ja laittaa sukkanne veteen
kelluu niin kauan kunnes kalastaja
se joka ei oikeasti ollut kalastaja koska ei syönyt lihaa joka oli kalaa ja ei osannut laittaa matoa eikä tahtonut koukkua sormeensa eikä että hänet pyydystetään niin että verta verta verta
saaressa
kalastaja ottaa sukan ja pistää sen jalkaansa
sillä hänellä ei koskaan ole ollut sukkaa
hänellä ei ole koskaan
hän ei ole koskaan
rakastellut
niin ettei voisi samalla uida
hän ei ole koskaan syönyt
niin ettei olisi voinut sylkäistä niitä heti ulos
sillä kuten tuli mainituksi hän ei syö
kalaa
ja on vain vettä
on vain vettä
ja sitten tulee aamu tulee aamu jolloin linnut
se sama parvi
lentää taas samaan aikaan
nousee
ja saapuu
ja sisällä
jääkaapin takana
on lentänyt sisään ilmanvaihtokanavasta jossa ei ole
kaltereita
aina uudelleen ja uudelleen
ja ne täytyy korjata
täytyy siivota höyhenet
biojäteastiaan vai
ei sillä ole väliä sanoo talonmies ja vie roskat
hänellä on käsissä vahvat mustat viivat
hän on ne tatuoinut
eikä enää leiki
seinien sisällä
silloin
kun ei kun nukkuu kun nukkuu
ja he painautuvat toisiaan vasten vaikkeivat
ja heillä on vene
heillä on vene ja toinen on yli laidan
heittäkää kapteeni yli laidan sillä pomo
minä kysyn mikä on pomo
no se joka määrää miehistöstä
jaahas
ja he jatkavat uniaan
jatkavat niitä eivätkä liikuta päitään
siirtävät käsiään
ja tulee yö
eikä ole oikeutta sanoa että vain silloin liikkuvat
noidat
että vain silloin
muka
nauravat hah hah haa
ja paskat
teidän sisällämme me olemme öin ja päivin teidän teidän teidän
leikkaamme irti
oi kyllä
leikkaamme leikkaamme
sahaamme sahaamme
ammumme muu muu
oi kyllä
ja koko kylä palaa
koska me tahdomme
koska me
ja tulee aamu
ja tulee yö
ja tulee aamu
ja yö
tulee
tule ja seuraa minua niin minä näytän sinulle missä metsä on
tule niin minä piirrän kaikki kirjaimet vierekkäin
piirrän ne sisäkkäin ja sinun täytyy
arvata
sinun täytyy leikkiä
ettet tiedä
sinun täytyy
mennä keskelle
ja sillä aikaa minä voin mennä piiloon
ja sitten
sinun täytyy etsiä minut ja
kun löydät
me voimme
mutta numeroita on liikaa
ja on vain
vain yksi tietää montako
eikä ole aikaa
hah ha haa
ja he katsovat hämmentyneinä
katsovat koska eivät ymmärrä
eivät
mikä
mikä on totta mikä ja mikä mikä on leikkiä mikä
ja minä piirrän ne ympyrät
hah ha haa
ja jos minä joskus
en ole ollenkaan sellainen kuin luulitte
eikä mikään ole niin kaunis kuin metsä
sateen jälkeen sateessa
minä kävelen sen läpi
minä juoksen koska en voi pysähtyä
pysähdyn vasta kun alkaa moottoritie
ja hän pysähtyy siihen missä on puut
emme kohtaa
hän ei kohtaa ihmisiä
hän on
ja vielä
kaiken tämän jälkeen
alkaa päivä
ja he kävelevät nelisteen
rinnatusten
ja kaksi syö jäätelöä
kahdella on jäätelö
yhdellä on kamera ja yksi
istuu muurin päällä
istuu muurin päällä ja tähystää näkeekö
kukaan
näkeekö
se yksi
ja heillä on kaikilla hiukset
samanmittaiset
he ovat käyneet
yhdessä parturissa yhdessä samassa yhtäaikaa
tämänmittaiset he ovat sanoneet
ja nyt
kun on päivä
heidän hiuksensa kimaltavat
eikä kukaan tiedä
minkä värisiksi ne muuttuvat
sitten
sitten kun alkaa yö alkaa aamu alkaa yö
ja he nauravat
kaksi syö jäätelöä ja yhdellä on
kamera yksi istuu muurin päällä ja tähyilee tähyilee jos näkyisi
se vielä yksi
joka näkee unia siitä että kuolisi
siitä että väkivaltaisesti
että litistyisi junan alle
siitä että he
makaavat vieretysten eivätkä paljasta salaisuuksiaan
mirdja
montako vuotta sinun on montako vuotta sinun on montako vuotta mitä sinä kuulit minä olen kuullut minä kuulen kun he kun he viereisessä huoneessa kun he eivät kun he tulevat kotiin kun yö kun aamu kun yö kun aamu
ja ennen kuin ilta
yksi lähtee
se jonka hiuksien mukaan he leikkasivat
hän lähtee tanssimaan hän tahtoo hänellä on vielä jalat
ja toinen
hän hän menee metsään sillä metsään hän haluaa juuri mennä ja takuulla yllättyy
sillä eivät sudet asu siellä siellä asuu vain niiden kaikkien puiden päihin sidotut päät
ja yksi
ottaa kuvan
kun toinen istuu muurilla ja he hymyilevät
mutta he hymyilevät vain yhden kerran
sillä kumpikaan
ei ole
ja lopulta on enää vain meri
keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006
kollektiivinen väsymys
ystäväni ei saa nukuttua
hän ei ole nukkunut moneen monituiseen yöhön. nyt hän on saanut unilääkettä. eikä sekään auta.
pelottavaa, koska hänellä ei ole koskaan aiemmin ollut sellaista.
minäkään en saa nukuttua.
mutta se ei ole mikään uutinen tai ihme tai mikään
koska en ole saanut oikein hyvin nukuttua koskaan
minun elämääni kuuluu
niin kuin päänsärkykin
se että en meinaa nukahtaa ja se että herään monta kertaa yössä
saan siitä hyvästä uneni
mutta uni ja uni ovat eri asioita
tuntuu että väsymys on myös kaikkialla ympärillä
ulkona sataa vettä
harmaat kadut harmaat ihmiset
kaikki haukottelevat eikä kukaan jaksa kuunnella mitä sanotaan vaikka se olisikin mielenkiintoista
mielenkiinto on hävinnyt kaikesta
kun ainoastaan tahtoisi nukkua
mutta silti on koko ajan väsynyt
ehkä on alkamassa jokin aika
sellainen aika ettei kukaan enää nuku
kukaan ei voi pian ummistaa silmiään
koska on liikaa mitä pitäisi katsoa
visuaaliset ärsykkeet tukkivat aivomme niin että unen, jossa ne pitäisi käsitellä, mahdollisuus alkaa on toivoton
niin
yhden tutkimuksen mukaan unien näkeminen ja nukkuminen liittyy nimen omaan meidän visuaaliseen maailmaamme ja siihen kuinka me käsittelemme näitä näköaistiärsykkeitä
että esimerkiksi
ne eläimet, jotkut kalat ja hait
jotka elävät ihan pimeässä, niin etteivät ne näe mitään
ne eivät myöskään nuku
ja taas mitä kehittyneempi näköaisti, sitä enemmän tarvitsee unta
ja jotkut eläimet ovat jopa sopeutuneet siihen niin, että nukkuvat vain toisella aivopuoliskollaan kerrallaan. niiden silmät on kytkeytynyt eri tavalla kuin meidän, eli toinen silmä johtaa pelkästään toiseen aivopuoliskoon ja toinen toiseen
meillähän kumpikin silmä johtaa kumpaankin, vain eri puolilta silmää johtaa eri
(olen huono selittämään näitä biologian ihmeitä mutta ehkä tajunnette että silmillä on merkitystä siihen kuinka paljon unta tarvitsemme)
voiko olla niin että uni ei enää riitäkään?
että meidän visuaalinen maailmamme on muuttunut ja korostunut niin paljon nopeammin kuin mitä elimistömme pystyy tähän sopeutumaan
että tarvitsisimme paljon enemmän unta kaiken käsittelyyn kuin ennen
ja silti unenmäärämme vain vähenee...
että meidän pitäisi nukkua enemmän jotta meidän elimistömme voisi käsitellä kaiken visuaalisen informaation
ja koska emme nuku tarpeeksi olemme koko ajan väsyneitä
vaikka nukummekin
vaikka nukumme yön
ajatuksia vain
jotain on tekeillä.
hän ei ole nukkunut moneen monituiseen yöhön. nyt hän on saanut unilääkettä. eikä sekään auta.
pelottavaa, koska hänellä ei ole koskaan aiemmin ollut sellaista.
minäkään en saa nukuttua.
mutta se ei ole mikään uutinen tai ihme tai mikään
koska en ole saanut oikein hyvin nukuttua koskaan
minun elämääni kuuluu
niin kuin päänsärkykin
se että en meinaa nukahtaa ja se että herään monta kertaa yössä
saan siitä hyvästä uneni
mutta uni ja uni ovat eri asioita
tuntuu että väsymys on myös kaikkialla ympärillä
ulkona sataa vettä
harmaat kadut harmaat ihmiset
kaikki haukottelevat eikä kukaan jaksa kuunnella mitä sanotaan vaikka se olisikin mielenkiintoista
mielenkiinto on hävinnyt kaikesta
kun ainoastaan tahtoisi nukkua
mutta silti on koko ajan väsynyt
ehkä on alkamassa jokin aika
sellainen aika ettei kukaan enää nuku
kukaan ei voi pian ummistaa silmiään
koska on liikaa mitä pitäisi katsoa
visuaaliset ärsykkeet tukkivat aivomme niin että unen, jossa ne pitäisi käsitellä, mahdollisuus alkaa on toivoton
niin
yhden tutkimuksen mukaan unien näkeminen ja nukkuminen liittyy nimen omaan meidän visuaaliseen maailmaamme ja siihen kuinka me käsittelemme näitä näköaistiärsykkeitä
että esimerkiksi
ne eläimet, jotkut kalat ja hait
jotka elävät ihan pimeässä, niin etteivät ne näe mitään
ne eivät myöskään nuku
ja taas mitä kehittyneempi näköaisti, sitä enemmän tarvitsee unta
ja jotkut eläimet ovat jopa sopeutuneet siihen niin, että nukkuvat vain toisella aivopuoliskollaan kerrallaan. niiden silmät on kytkeytynyt eri tavalla kuin meidän, eli toinen silmä johtaa pelkästään toiseen aivopuoliskoon ja toinen toiseen
meillähän kumpikin silmä johtaa kumpaankin, vain eri puolilta silmää johtaa eri
(olen huono selittämään näitä biologian ihmeitä mutta ehkä tajunnette että silmillä on merkitystä siihen kuinka paljon unta tarvitsemme)
voiko olla niin että uni ei enää riitäkään?
että meidän visuaalinen maailmamme on muuttunut ja korostunut niin paljon nopeammin kuin mitä elimistömme pystyy tähän sopeutumaan
että tarvitsisimme paljon enemmän unta kaiken käsittelyyn kuin ennen
ja silti unenmäärämme vain vähenee...
että meidän pitäisi nukkua enemmän jotta meidän elimistömme voisi käsitellä kaiken visuaalisen informaation
ja koska emme nuku tarpeeksi olemme koko ajan väsyneitä
vaikka nukummekin
vaikka nukumme yön
ajatuksia vain
jotain on tekeillä.
tiistaina, marraskuuta 21, 2006
ohi
minulla on nyt ajokortintapainen.
enkä tehnyt paljon virheitä
muutaman kerran vaihteiden vaihto vähän nyki ja kytkimen nostin hieman liian nopeasti niin että auto vähän nytkähti liikkeelle
ja sitten vaihdoin kaistaa hermostuksissani vaikka ei olisi ollut mitään hätää vaihtaa vielä
helpottunut olo oli. helpotuksen hiki.
ja nyt olen suunnitellut jo torstain ja perjantain sanataidetunteja joita lähdetään pitämään seiskaluokkalaisille.
pidän siitä työstä.
ja nyt alan pelata sanapeliä.
enkä tehnyt paljon virheitä
muutaman kerran vaihteiden vaihto vähän nyki ja kytkimen nostin hieman liian nopeasti niin että auto vähän nytkähti liikkeelle
ja sitten vaihdoin kaistaa hermostuksissani vaikka ei olisi ollut mitään hätää vaihtaa vielä
helpottunut olo oli. helpotuksen hiki.
ja nyt olen suunnitellut jo torstain ja perjantain sanataidetunteja joita lähdetään pitämään seiskaluokkalaisille.
pidän siitä työstä.
ja nyt alan pelata sanapeliä.
reipas
minun on helpompi lähteä kävelylle
kuin alkaa kirjoittaa esseetä
minun on helpompi pelata amerikkalaista sanapeliä
kuin siivota tai suunnitella tai kirjoittaa esseetä
minun ei ole tällä hetkellä helppo syödä
puristin appelsiinimehun
makea reilu appelsiini :)
mutta jännittää
minun on helpompi jännittää
kuin nukkua tai syödä tai lukea tai lähteä kävelylle tai kirjoittaa esseetä tai siivota tai suunnitella
olen kauhuissani parin tunnin päässä häämöttävästä ajosta
ensin on ajotunti
joka ehkä vähän lievittää paniikkia
mutta
ehkä se vaan lisää paniikkia
minua alkaa itkettää kun vain ajattelenkin
ja kun olen jälleen näin paniikissa niin miten mikään voisi onnistua?
eilen pimeän ajossa jalkani tärisivät niin että auto sammui kolme kertaa ennen kuin sain sen käyntiin.
koska ajattelin jo tätä päivää
minun on helpompi ajatella tulevaa ja mennyttä
kuin nykyhetkeä
minun olisi helpompi olla olematta ja näkymätön ja kadonnut ja pieni ja piilossa ja siili ja turvassa kuin todellisuudessa
vaihdoin tänään lampun vessaan. se paloi sieltä illalla.
ihan itse vaihdoin vaikka piti tuolin kanssa seisoa varpaillaan ja siltikin ei melkein ylettynyt
mutta olen tottunut kurkottelemaan
minun on helpompi itkeä
kuin olla itkemättä
miten jotkut voivat olla itkemättä?
se on käsittämätöntä. että voi muka pidättää sellaista tunnetta. se on minulle aivan mahdotonta. toisaalta. minä pystyn myös itkemään silloin kun tahdon. ristiriitaista. en voi pidättää itkuani mutta voin saada sen alkamaan.
näin jotain unta veljestäni
asuimme vielä vanhassa kodissamme rivitaloasunnossamme
minä olin minun huoneessa, minulla oli jotain tärkeää tekemistä
kuulin että veljeni tuli kotiin ja tuli yläkertaan
ja minä en voinut enää tehdä sitä mitä olin tekemässä vaan minun piti mennä pitämään ovea kiinni ettei hän tule huoneeseeni ja tapa minua
(tämä on hyvin usein toistunut unikuvio)
ovi oli tällä kertaa paljon raskaampi ja vahvempi, tukevampi ja kahvasta oli helppo pitää kiinni, se ikään kuin jäi siihen asentoon johon sen pistin eikä siirtynyt helposti.
minulla oli silti tosi kummallinen olo
ikään kuin
minä pitämällä ovea tiukasti kiinni ja vääntämällä kahvaa
pakottaisin veljeni yrittämään
että jos olisin jatkanut puuhiani hän ei edes kiinnostuisi tulemaan huoneeseeni
yritin olla siksi hiljaa
ettei hän kuulisi mitä minä puuhaan
huomasin että oven alta näkyi jalkani käytävään, yritin peitellä niitä
huomasin avaimenreijän ovessani
kurkistin siitä ja näin veljeni ja veljeni huoneen
hän puuhaili omassa huoneessaan jotakin kaikessa rauhassa
seurasin häntä
aloin rauhoittua ja unen tunnelma muuttui (painajaisesta pois)
veljeni tuli ulos huoneestaan, minä siirryin pois avaimenreijältä ja oveltani ja jatkoin omia puuhiani
veljeni tuli huoneeseeni
syöksähdin hänen eteensä ja kysyin mitä hän oikein teki täällä
hän oli tullut kysymään jos minulla olisi joissain lehdissä kokiksen mainoksia
hän tarvitsi niitä johonkin työhönsä, johonkin taiteeseen
aloin etsiä lehtiä
ja uni muuttui niin että minä edelleen etsin niitä mainoksia
mutta kuljin oudoissa rakennuksissa
ja löysin
mutta ne muuttuivatkin oikeiksi pulloiksi
ja joku vei ne
ja siellä oli joitakin piirrettyjä hahmoja sitten
jotenkin minusta tuntuu että olen vähän pääsemässä velipainajaisistani
vähän
ehkä
en ole enää pitkään aikaan nähnyt mitään sellaista
ja nytkin ensin painajaiselta vaikuttanut muuttuikin
ja niin on käynyt oikeastaan kaikissa unissa joissa on ollut veli nyt viime aikoina
enemmänkin uneksin nykyään siitä että voisimme olla ystäviä, että lähentyisimme
en tiedä miten käy sitten kun menen taas vanhempieni luo
miten käy jouluna
kun olemme kaikki siellä
minusta tuntuu että meillä joulu ei ole
valon juhla
sillä tavalla
meillä siihen liittyy vahva tiedostus ja tietoisuus siitä mitkä kaikki ei ole hyvin ja miten asioiden pitäisi olla millainen perheen pitäisi olla millainen joulun pitäisi olla ja kun se ei ole
teemme toki kaikkea jouluista koristelemme kuusen laitamme äidin kanssa ruokaa syömme joulupuuron annamme lahjat ja kuuntelemme joulumusiikkia
mutta kuitenkin siinä on sellainen pohjavire että nyt olemme yhdessä koska jouluna kuuluu olla yhdessä ja nyt teemme nämä asiat jotta emme alkaisi itkeä jotta emme muistaisi nyt kaiken pitää olla hyvää ja kaunista ja yritämme kaikki. ehkä yrittäminen on eniten se mikä minua ahdistaa. että näen kuinka äitini yrittää., hän yrittää niin paljon. että meillä kaikilla olisi hyvä. että kerrankin. että jos vihdoin.
ennen joulut olivat vielä jouluja, silloin kun oltiin aina isovanhempien luona. silloin kun me oltiin vielä pieniä eikä kukaan vielä tiennyt millaisia meistä tulee kun me kasvetaan ja millaiseksi meidän maailmat muuttuu.
eilen minun teki hirveän paljon mieli lähettää veljelleni viesti
kun katsottiin tunnilla musavideoita ja tuli kaikkia muistoja mieleen
niistä ajoista kun me katsoimme niitä. tuntui niin oudolta nähdä ne videot. sellaiset joista ei silloin oikein ymmärtänyt itse mitään. ja miten niitä kuitenkin lauloi vähän ja miten niitä nauroi. siinä huumassani tilasin myös muutaman levyn. minun oli pakko koska minusta vain tuntui siltä. niin voimakkaasti. että tahdon jotain musiikkia joka
mutta en lähettänyt viestiä koska en oikein osannut kirjoittaa
en tiennyt millä tavalla sanoisin
en tiedä muistaako hän niitä
vai olenko taas kuvitellut
ja sitten lähetin viestin poikaystävälleni
ja se tuntui vähän naurettavalta
mitä se häntä liikuttaa jos minä muistan jotain lapsuudestani
enkä voinut jakaa sitä tunnetta
koska hän ei tietenkään ollut nähnyt niitä videoita eikä siksi tietenkään muistanut mitään lapsuudestaan ja sitä paitsi meidän lapsuutemme on ollut ihan eri eikä hän varmaankaan edes ole katsonut musateeveetä.
ja tuli syyllinen olo
että minä olen jollain tapaa korvannut veljeni
poikaystävälläni
että olen alusta asti kyllä vähän ajatellut niin
tai tiedostanut sen mahdollisuuden
tietyllä tavalla
mutta tietysti on paljon muutakin, joka ei liity veljeeni ja liittyy vain poikaani
tunteeni. tietysti.
mutta jollain tavalla
on helpompi kestää sitä ettei enää ole veljeä kun on poika
mutta
ilmeisesti minun on helpompi sietää jännitystä
kun alan ajatella jotain vielä suurempia ahdistuksen aiheita
autokoulu tuntuu pikkuriikkiseltä
ja pianhan se jo on
kuin alkaa kirjoittaa esseetä
minun on helpompi pelata amerikkalaista sanapeliä
kuin siivota tai suunnitella tai kirjoittaa esseetä
minun ei ole tällä hetkellä helppo syödä
puristin appelsiinimehun
makea reilu appelsiini :)
mutta jännittää
minun on helpompi jännittää
kuin nukkua tai syödä tai lukea tai lähteä kävelylle tai kirjoittaa esseetä tai siivota tai suunnitella
olen kauhuissani parin tunnin päässä häämöttävästä ajosta
ensin on ajotunti
joka ehkä vähän lievittää paniikkia
mutta
ehkä se vaan lisää paniikkia
minua alkaa itkettää kun vain ajattelenkin
ja kun olen jälleen näin paniikissa niin miten mikään voisi onnistua?
eilen pimeän ajossa jalkani tärisivät niin että auto sammui kolme kertaa ennen kuin sain sen käyntiin.
koska ajattelin jo tätä päivää
minun on helpompi ajatella tulevaa ja mennyttä
kuin nykyhetkeä
minun olisi helpompi olla olematta ja näkymätön ja kadonnut ja pieni ja piilossa ja siili ja turvassa kuin todellisuudessa
vaihdoin tänään lampun vessaan. se paloi sieltä illalla.
ihan itse vaihdoin vaikka piti tuolin kanssa seisoa varpaillaan ja siltikin ei melkein ylettynyt
mutta olen tottunut kurkottelemaan
minun on helpompi itkeä
kuin olla itkemättä
miten jotkut voivat olla itkemättä?
se on käsittämätöntä. että voi muka pidättää sellaista tunnetta. se on minulle aivan mahdotonta. toisaalta. minä pystyn myös itkemään silloin kun tahdon. ristiriitaista. en voi pidättää itkuani mutta voin saada sen alkamaan.
näin jotain unta veljestäni
asuimme vielä vanhassa kodissamme rivitaloasunnossamme
minä olin minun huoneessa, minulla oli jotain tärkeää tekemistä
kuulin että veljeni tuli kotiin ja tuli yläkertaan
ja minä en voinut enää tehdä sitä mitä olin tekemässä vaan minun piti mennä pitämään ovea kiinni ettei hän tule huoneeseeni ja tapa minua
(tämä on hyvin usein toistunut unikuvio)
ovi oli tällä kertaa paljon raskaampi ja vahvempi, tukevampi ja kahvasta oli helppo pitää kiinni, se ikään kuin jäi siihen asentoon johon sen pistin eikä siirtynyt helposti.
minulla oli silti tosi kummallinen olo
ikään kuin
minä pitämällä ovea tiukasti kiinni ja vääntämällä kahvaa
pakottaisin veljeni yrittämään
että jos olisin jatkanut puuhiani hän ei edes kiinnostuisi tulemaan huoneeseeni
yritin olla siksi hiljaa
ettei hän kuulisi mitä minä puuhaan
huomasin että oven alta näkyi jalkani käytävään, yritin peitellä niitä
huomasin avaimenreijän ovessani
kurkistin siitä ja näin veljeni ja veljeni huoneen
hän puuhaili omassa huoneessaan jotakin kaikessa rauhassa
seurasin häntä
aloin rauhoittua ja unen tunnelma muuttui (painajaisesta pois)
veljeni tuli ulos huoneestaan, minä siirryin pois avaimenreijältä ja oveltani ja jatkoin omia puuhiani
veljeni tuli huoneeseeni
syöksähdin hänen eteensä ja kysyin mitä hän oikein teki täällä
hän oli tullut kysymään jos minulla olisi joissain lehdissä kokiksen mainoksia
hän tarvitsi niitä johonkin työhönsä, johonkin taiteeseen
aloin etsiä lehtiä
ja uni muuttui niin että minä edelleen etsin niitä mainoksia
mutta kuljin oudoissa rakennuksissa
ja löysin
mutta ne muuttuivatkin oikeiksi pulloiksi
ja joku vei ne
ja siellä oli joitakin piirrettyjä hahmoja sitten
jotenkin minusta tuntuu että olen vähän pääsemässä velipainajaisistani
vähän
ehkä
en ole enää pitkään aikaan nähnyt mitään sellaista
ja nytkin ensin painajaiselta vaikuttanut muuttuikin
ja niin on käynyt oikeastaan kaikissa unissa joissa on ollut veli nyt viime aikoina
enemmänkin uneksin nykyään siitä että voisimme olla ystäviä, että lähentyisimme
en tiedä miten käy sitten kun menen taas vanhempieni luo
miten käy jouluna
kun olemme kaikki siellä
minusta tuntuu että meillä joulu ei ole
valon juhla
sillä tavalla
meillä siihen liittyy vahva tiedostus ja tietoisuus siitä mitkä kaikki ei ole hyvin ja miten asioiden pitäisi olla millainen perheen pitäisi olla millainen joulun pitäisi olla ja kun se ei ole
teemme toki kaikkea jouluista koristelemme kuusen laitamme äidin kanssa ruokaa syömme joulupuuron annamme lahjat ja kuuntelemme joulumusiikkia
mutta kuitenkin siinä on sellainen pohjavire että nyt olemme yhdessä koska jouluna kuuluu olla yhdessä ja nyt teemme nämä asiat jotta emme alkaisi itkeä jotta emme muistaisi nyt kaiken pitää olla hyvää ja kaunista ja yritämme kaikki. ehkä yrittäminen on eniten se mikä minua ahdistaa. että näen kuinka äitini yrittää., hän yrittää niin paljon. että meillä kaikilla olisi hyvä. että kerrankin. että jos vihdoin.
ennen joulut olivat vielä jouluja, silloin kun oltiin aina isovanhempien luona. silloin kun me oltiin vielä pieniä eikä kukaan vielä tiennyt millaisia meistä tulee kun me kasvetaan ja millaiseksi meidän maailmat muuttuu.
eilen minun teki hirveän paljon mieli lähettää veljelleni viesti
kun katsottiin tunnilla musavideoita ja tuli kaikkia muistoja mieleen
niistä ajoista kun me katsoimme niitä. tuntui niin oudolta nähdä ne videot. sellaiset joista ei silloin oikein ymmärtänyt itse mitään. ja miten niitä kuitenkin lauloi vähän ja miten niitä nauroi. siinä huumassani tilasin myös muutaman levyn. minun oli pakko koska minusta vain tuntui siltä. niin voimakkaasti. että tahdon jotain musiikkia joka
mutta en lähettänyt viestiä koska en oikein osannut kirjoittaa
en tiennyt millä tavalla sanoisin
en tiedä muistaako hän niitä
vai olenko taas kuvitellut
ja sitten lähetin viestin poikaystävälleni
ja se tuntui vähän naurettavalta
mitä se häntä liikuttaa jos minä muistan jotain lapsuudestani
enkä voinut jakaa sitä tunnetta
koska hän ei tietenkään ollut nähnyt niitä videoita eikä siksi tietenkään muistanut mitään lapsuudestaan ja sitä paitsi meidän lapsuutemme on ollut ihan eri eikä hän varmaankaan edes ole katsonut musateeveetä.
ja tuli syyllinen olo
että minä olen jollain tapaa korvannut veljeni
poikaystävälläni
että olen alusta asti kyllä vähän ajatellut niin
tai tiedostanut sen mahdollisuuden
tietyllä tavalla
mutta tietysti on paljon muutakin, joka ei liity veljeeni ja liittyy vain poikaani
tunteeni. tietysti.
mutta jollain tavalla
on helpompi kestää sitä ettei enää ole veljeä kun on poika
mutta
ilmeisesti minun on helpompi sietää jännitystä
kun alan ajatella jotain vielä suurempia ahdistuksen aiheita
autokoulu tuntuu pikkuriikkiseltä
ja pianhan se jo on
maanantaina, marraskuuta 20, 2006
pitkät on päivät
aika kulkee nopeutetusti
tulee paman luokse pama on väsynyt riisuu vaatteet menee sänkyyn makaa siellä nousee mennään keittiöön juodaan teetä lähtee pois
kaikki käy niin kuin nopeutetussa elokuvassa
rikka laulaa karaokea
ja minä nauran kun poika astuu vahingossa valokatkaisimen päälle
calf calf
ja minua naurattaa enkä voi lopettaa
nuku nyt jatka uniasi
en muista mitä pinja teki mutta hänkin oli
ja humalainen mies pahoinpiteli riikan tai paiskasi sen lattiaan ja minä juoksin karin kanssa karkuun etteivät he saisi meitäkin me yritimme kaikki vain ulos sieltä rakennuksesta, mutta me ei oltaisi saatu edes olla siellä
ja riikka ja minä ja kari ja kaisa ja kaikki istumme mummoni ja pappani olohuoneessa ison pöydän ääressä ja siellä on myös serkkuni mikko ja minä kysyn häneltä hyvin tuimasti miksei hän estänyt sitä pahoinpitelyä että hän on yhtälailla syyllinen kun kerta oli siellä ei sanonut mitään että nyt selvitetään sukuasiat ettei tämä enää käy etten minä enää jaksa valehtelua ja mikko muuttuu iisaksi ja iisa irvistelee ja virniselee eikä kuuntele yhtään ja minä yritän kysyä eikö häntä edes kaduta yhtään että miten hän voi tehdä jotain sellaista että miten hän voi hyväksyä sen ja että se toinen teki vain kaiken minkä iisa käski tehdä ja kaikki huutavat yhteen ääneen niin ettei iisa edes voi kuulla mitä me kysymme ja mitä me huudamme mutta hän ei sano katuvansa hän ei näytä katuvansa hän vaan virnistelee ja irvistelee ja kohauttelee olkiaan
ja lopulta kaikki päätyy siihen että minä huudan iisalle että painu vittuun ja työnnän hänet ulos ovesta ja katson ikkunasta kuinka hän peittää käsillään silmänsä
ei motivaatiota mihinkään muuhun kuin halaamiseen
vain siihen että on lähellä toista
vain toiseen, syömiseen ja pelaamiseen
ja muisteltiin viikonloppuna mitä ollaan lapsina leikitty
kun radiosta perjantaiaamuna kuulin radiosta kun ne toimittajat muisteli guusseja tai miten se nyt kirjoitetaan guus guus hauskuus
ne kuminauha pallot joilla oli naamat tai ei kaikilla ollut mutta joillain ja jotkut oli eläimiä
ja alkoi naurattaa ihan hirveästi
kun muistin että minulla oli sellainen sininen jolla oli kissan pää
ja nauratti nauratti
ja muistin minä superpallotkin jotka loisti pimeässä ja minä keräilin niitä ja niillä oli nimet!
guus guus hauskuus
ja huomenna on TAAS inssi
ellen pääse läpi minä en enää edes jaksa itkeä
toinen kerta mutta tuntuu ettei viimeinen
ei varmaan koskaan viimeinen
ja minä en jaksa koskaan jäsennellä mitään tulkoon ajatukset ja ne tulivat
luen jeesuksen kristuksen evankeliumia, a la saramago jose
ja se on niin loistava
pidän hänen tyylistään kovasti pidän kovasti se on niin hauska voi voi
joskus yksi opettaja sanoi yksi kirjoittamisen opettaja lukiossa että yksi tekstini muistutti saramagon tyyliä
silloin en ollut vielä lukenut yhtään
ja ehkä se hieman muistuttikin
mutta silloin olin ihan rakentamalla rakentanut kirjoitustyylin siihen tekstiin
tai se oli tietoista
ei se että se muistutti saramagoa sillä enhän ollut vielä silloin lukenut ainoatakaan saramagon kirjaa
vaan tietoista oli tietynlaisen tyylin valinta, sattumaa taasen oli se että myös herra saramagolla sattui olemaan samanlainen tyyli kirjoittaa. hänelle se näyttää olevan luontainen tyyli koska se toistuu kaikissa hänen kirjoissaan
tai ainakin niissä jotka olen lukenut ja niissä joita en ole lukenut, mutta joista olen kuullut
mutta suosittelen siis erinomaisen paljon jeesuksen kristuksen evankeliumia
vaikka olen vasta siinä vaiheessa kun jeesus on lapsi ja vielä on monta sataa sivua siihen kun hänet ristiinnaulitaan, vaikkakin jo heti alussa oli pieni kuvaelma siitä mutta niin siis kuitenkin kannattaa lukea vaikka en tiedä onko se hyvä loppuun asti mutta ei se voi olla olemattakaan koska tyyli on mitä on ja ironia aivan loistavaa
" Joosefin melkein teki mieli hidastaa kulkua lykätäkseen edessä odottavien ongelmien kohtaamista, mutta sitten hän tuli ajatelleeksi että ongelmat olisivat paljon pahempia, jos lapsi syntyisi kesken matkan, ja hoputti sen takia aasia liikkumaan joutuisammin, osaansa alistunutta eläinparkaa joka ainoastaan itse tiesi miten väsyksissä se jo oli, sillä jos Jumala jotakin tietää, hän on kuitenkin vain ihmisten Jumala eikä silloinkaan kaikkien, sillä on lukemattomia ihmisiä jotka elävät samanlaisissa tai vielä huonommissa oloissa kuin aasit ja joiden asemaa Jumala ei ole välittänyt tarkistaa eikä korjata. "
tulee paman luokse pama on väsynyt riisuu vaatteet menee sänkyyn makaa siellä nousee mennään keittiöön juodaan teetä lähtee pois
kaikki käy niin kuin nopeutetussa elokuvassa
rikka laulaa karaokea
ja minä nauran kun poika astuu vahingossa valokatkaisimen päälle
calf calf
ja minua naurattaa enkä voi lopettaa
nuku nyt jatka uniasi
en muista mitä pinja teki mutta hänkin oli
ja humalainen mies pahoinpiteli riikan tai paiskasi sen lattiaan ja minä juoksin karin kanssa karkuun etteivät he saisi meitäkin me yritimme kaikki vain ulos sieltä rakennuksesta, mutta me ei oltaisi saatu edes olla siellä
ja riikka ja minä ja kari ja kaisa ja kaikki istumme mummoni ja pappani olohuoneessa ison pöydän ääressä ja siellä on myös serkkuni mikko ja minä kysyn häneltä hyvin tuimasti miksei hän estänyt sitä pahoinpitelyä että hän on yhtälailla syyllinen kun kerta oli siellä ei sanonut mitään että nyt selvitetään sukuasiat ettei tämä enää käy etten minä enää jaksa valehtelua ja mikko muuttuu iisaksi ja iisa irvistelee ja virniselee eikä kuuntele yhtään ja minä yritän kysyä eikö häntä edes kaduta yhtään että miten hän voi tehdä jotain sellaista että miten hän voi hyväksyä sen ja että se toinen teki vain kaiken minkä iisa käski tehdä ja kaikki huutavat yhteen ääneen niin ettei iisa edes voi kuulla mitä me kysymme ja mitä me huudamme mutta hän ei sano katuvansa hän ei näytä katuvansa hän vaan virnistelee ja irvistelee ja kohauttelee olkiaan
ja lopulta kaikki päätyy siihen että minä huudan iisalle että painu vittuun ja työnnän hänet ulos ovesta ja katson ikkunasta kuinka hän peittää käsillään silmänsä
ei motivaatiota mihinkään muuhun kuin halaamiseen
vain siihen että on lähellä toista
vain toiseen, syömiseen ja pelaamiseen
ja muisteltiin viikonloppuna mitä ollaan lapsina leikitty
kun radiosta perjantaiaamuna kuulin radiosta kun ne toimittajat muisteli guusseja tai miten se nyt kirjoitetaan guus guus hauskuus
ne kuminauha pallot joilla oli naamat tai ei kaikilla ollut mutta joillain ja jotkut oli eläimiä
ja alkoi naurattaa ihan hirveästi
kun muistin että minulla oli sellainen sininen jolla oli kissan pää
ja nauratti nauratti
ja muistin minä superpallotkin jotka loisti pimeässä ja minä keräilin niitä ja niillä oli nimet!
guus guus hauskuus
ja huomenna on TAAS inssi
ellen pääse läpi minä en enää edes jaksa itkeä
toinen kerta mutta tuntuu ettei viimeinen
ei varmaan koskaan viimeinen
ja minä en jaksa koskaan jäsennellä mitään tulkoon ajatukset ja ne tulivat
luen jeesuksen kristuksen evankeliumia, a la saramago jose
ja se on niin loistava
pidän hänen tyylistään kovasti pidän kovasti se on niin hauska voi voi
joskus yksi opettaja sanoi yksi kirjoittamisen opettaja lukiossa että yksi tekstini muistutti saramagon tyyliä
silloin en ollut vielä lukenut yhtään
ja ehkä se hieman muistuttikin
mutta silloin olin ihan rakentamalla rakentanut kirjoitustyylin siihen tekstiin
tai se oli tietoista
ei se että se muistutti saramagoa sillä enhän ollut vielä silloin lukenut ainoatakaan saramagon kirjaa
vaan tietoista oli tietynlaisen tyylin valinta, sattumaa taasen oli se että myös herra saramagolla sattui olemaan samanlainen tyyli kirjoittaa. hänelle se näyttää olevan luontainen tyyli koska se toistuu kaikissa hänen kirjoissaan
tai ainakin niissä jotka olen lukenut ja niissä joita en ole lukenut, mutta joista olen kuullut
mutta suosittelen siis erinomaisen paljon jeesuksen kristuksen evankeliumia
vaikka olen vasta siinä vaiheessa kun jeesus on lapsi ja vielä on monta sataa sivua siihen kun hänet ristiinnaulitaan, vaikkakin jo heti alussa oli pieni kuvaelma siitä mutta niin siis kuitenkin kannattaa lukea vaikka en tiedä onko se hyvä loppuun asti mutta ei se voi olla olemattakaan koska tyyli on mitä on ja ironia aivan loistavaa
" Joosefin melkein teki mieli hidastaa kulkua lykätäkseen edessä odottavien ongelmien kohtaamista, mutta sitten hän tuli ajatelleeksi että ongelmat olisivat paljon pahempia, jos lapsi syntyisi kesken matkan, ja hoputti sen takia aasia liikkumaan joutuisammin, osaansa alistunutta eläinparkaa joka ainoastaan itse tiesi miten väsyksissä se jo oli, sillä jos Jumala jotakin tietää, hän on kuitenkin vain ihmisten Jumala eikä silloinkaan kaikkien, sillä on lukemattomia ihmisiä jotka elävät samanlaisissa tai vielä huonommissa oloissa kuin aasit ja joiden asemaa Jumala ei ole välittänyt tarkistaa eikä korjata. "
perjantaina, marraskuuta 17, 2006
ensimmäinen työpäivä takana
tai työharjoittelu
mutta kolmasluokkalaiset olivat oikeasti tosi ihania.
en muistanutkaan kuinka suloisia lapset voivat olla
sitä kun ollut viime aikoina tekemisissä vain niitten kasiluokkalaisten kanssa.
vaihdoin kuvan profiiliin
kun minä näytän siinä kuvassa ihan samalta kuin äitini ikäisenäni
sellaisessa yhdessä kuvassa joka minulla on jossain hänestä
olen suunnitellut joululahjaksi
että isille kalenteri (valitsin siihen jo eilen kuvat!)
ja äidille tekisin ehkä sellaisen albumin johon liittäisin tekstejä
oikeastaan se on jo myöhästynyt äitienpäivä/50-vuotislahja mutta yritän saada sen jouluksi valmiiksi.
huh huh huijakkaa. on jotenkin ihan poikki olo
sitä herää kello kuusi kaksikymmentä ja pakottautuu nousemaan
ulkona on loskapaska
perus marraskuu. vettä sataa ja kaikki kastuu rapa lentää ja harmaata
peliä en enää voi pelata koska se simahti
olin kai keksinyt liikaa niitä juttuja sinne
ajatella että maatilasta assosiaatiot kulkevat david copperfieldin ja raamatun kautta oprahiin ja new yorkiin asti ja vielä siitä eteenpäin
mutta nyt loppuivat amerikkalaisten assosiaatioiden arvailut
ja olen keskittynyt omien ystävieni assosiaatioiden tulkintaan
hoh hoijaa
pelkästään teoriassakin se on jo monimutkaista
mahdotonta ja hyvin epäluotettavaa käytännössä mutta hauskaa
kovin hauskaa muodostaa heistä profiilit, luulisin
en tiedä onko heistä hauskaa ikinä saada niistä
koska luulen etteivät ne kaikissa tapauksissa ole kovin imartelevia :)
haukottelen vaan
joten menen nukkumaan
tai odottelemaan
kun neljänkymmenenminuutin päästä minun luokse tulee minun rakas
ehkä saan sitten energiaa
tai sitten vaan nukumme koko viikonlopun ja olemme onnellisia
haukotus
tai työharjoittelu
mutta kolmasluokkalaiset olivat oikeasti tosi ihania.
en muistanutkaan kuinka suloisia lapset voivat olla
sitä kun ollut viime aikoina tekemisissä vain niitten kasiluokkalaisten kanssa.
vaihdoin kuvan profiiliin
kun minä näytän siinä kuvassa ihan samalta kuin äitini ikäisenäni
sellaisessa yhdessä kuvassa joka minulla on jossain hänestä
olen suunnitellut joululahjaksi
että isille kalenteri (valitsin siihen jo eilen kuvat!)
ja äidille tekisin ehkä sellaisen albumin johon liittäisin tekstejä
oikeastaan se on jo myöhästynyt äitienpäivä/50-vuotislahja mutta yritän saada sen jouluksi valmiiksi.
huh huh huijakkaa. on jotenkin ihan poikki olo
sitä herää kello kuusi kaksikymmentä ja pakottautuu nousemaan
ulkona on loskapaska
perus marraskuu. vettä sataa ja kaikki kastuu rapa lentää ja harmaata
peliä en enää voi pelata koska se simahti
olin kai keksinyt liikaa niitä juttuja sinne
ajatella että maatilasta assosiaatiot kulkevat david copperfieldin ja raamatun kautta oprahiin ja new yorkiin asti ja vielä siitä eteenpäin
mutta nyt loppuivat amerikkalaisten assosiaatioiden arvailut
ja olen keskittynyt omien ystävieni assosiaatioiden tulkintaan
hoh hoijaa
pelkästään teoriassakin se on jo monimutkaista
mahdotonta ja hyvin epäluotettavaa käytännössä mutta hauskaa
kovin hauskaa muodostaa heistä profiilit, luulisin
en tiedä onko heistä hauskaa ikinä saada niistä
koska luulen etteivät ne kaikissa tapauksissa ole kovin imartelevia :)
haukottelen vaan
joten menen nukkumaan
tai odottelemaan
kun neljänkymmenenminuutin päästä minun luokse tulee minun rakas
ehkä saan sitten energiaa
tai sitten vaan nukumme koko viikonlopun ja olemme onnellisia
haukotus
torstaina, marraskuuta 16, 2006
toimettomuus
minä en saa aikaan mitään
en saa ryhdyttyä mihinkään
suunnittelen öisin
piirrän mielessäni sanat ja näin minä kirjoitan huomenna
minä teen sen ja sen ja sen ja aloitan sen
ja sitten tulee päivä ja kuitenkaan minä en saa mitään tehtyä
en saa itseäni ylös
ravistelen ravistelen, herää typerä pahvi, typerä törppö, metallitörppö tötterö töö
ihan kun olisin tyhjäpää
kuin vain pelkkää ilmaa hattaraa
ja olen jäänyt siihen kirottuun peliin koukkuun. tyhmä amerikkalainen mind map. vaikka tänään olen saanut pidettyä siitä näppini erossa mutta
pirun ville kun meni laittamaan linkin blogissaan.
pirun pama kun oli kanssa pelannut sitä.
olen vihainen itselleni. vihainen siitä että istun tässä ja jauhan paskaa tännekin.
minulta puuttuu itsekuri. totisesti. riikka päätti alkaa olla mukava itselleen. minun pitäisi alkaa olla ilkeä itselleni.
lyön jo itseäni. ihan totta. minä läimäyttelen ja huudan itselleni koko ajan mutta ei se auta. olen niin itsepäinen ja mitä sitten, en lyö kuitenkaan niin että sattuisi, ja se on vain minun oma ääni joka huutaa.
työpaikasta tuli jo heti minulle tänään kysymys että voisinko suunnitella yhtä draamapajaa tai sellaista. menin ihan lukkoon. minä. minäkö muka? enhän minä mitä minä muka osaan en minä tiedä mitään en tahdo en minä en osaa voi minäkö
ja sellaistahan minä olen halunnut mennä tekemään ja nyt olen päässyt
voi mikä typerys minä olen
paskasika
ja sitten nauretaan ala-asteella
yläkerrassa soittaa pianoa. minä olen aina ajatellut että se tulee yläkerrasta.
rauhoittaa.
(vaikka ei tässä nyt kyllä rauhoittelua tarvittaisi!)
olisipa minullakin piano (vaikka toden totta minun ei pitäisi haaveilla jostain uudesta oheistoiminnasta!)
luin tänään taas sitä persoonallisuustesti kirjaa, niitä tulkintoja ja kirjoitin muistiinpanoja. kukaan ystävistäni ei ole vielä osoittautunut skitsofreeniseksi. ainakaan pahasti :)
ajotuntikin oli. ja meni. ok. kyllä minä siellä liikenteessä jo pärjäisin. oli kyydissä yksi poika joka vietiin johonkin amikseen tai sellaiseen.
kunpa vaan ajaisin yhtä rauhallisesti ja hyvin viikon päästäkin. kunpa vaan. tai siis vajaan. minä alan jo taas jännittää sitä niin
jännitin viime yönä niin että sydän alkoi hakata ihan hirmuisesti ja voi sitä kuristusta
en tahtoisi yhtään sinne
en kestä sitä ihan totta en kestä jollen pääse läpi ja ihan kauheaa kun kaikki sanoo että kyllä sinä nyt että nyt pääset että ei siinä enää ole mitään
entä jos en
olenko sitten ihan maailman surkein
entä jos en sittenkään enkä vielä senkään jälkeen
jos tämä on vain kohtalo että tuhat kertaa yritän ja sitten ei ole enää rahaa
että kaksituhatta että satasatasatasatatuhatta
tiedän olevani lapsellisen hysteerinen tämän kanssa. mutta en mahda sille mitään. ja aloin ajatella että ehkä en pysty tekemään mitään muutakaan nyt kun minulla on tuo hirvittävän ahdistava automöykky odottelemassa ja tunkemassa
että se vie kaiken puhdin
että sitten kun se on ohi niin sitten
jos saisin tänään tehtyä vaikka sen bilsan hakemuksen
jos vaikka tekisin sen nyt
vaikka kun olen päässyt tähän kirjainten maailmaan
tuolta sängystä syömästä keksejä ja lukemasta kuinka kirjoja sidotaan
osaisinpa edes tehdä vanhemmilleni kauniit joululahjat
mutta ei
minä en ikinä osaa tehdä kellekään mitään kaunista
koska en viitsi
olen suunnitellut kirjoittavani ystävilleni kirjeet
olen suunnitellut
niin
suunnitellut
mutta aikaa on
enkä toteuta mitään
en niin mitään ja se on kaikki minun omaa saamattomuuttani
tätä menoa minä lopetan yliopisto-opiskeluni jo ihan vain sen takia että kurssit vaan loppuvat.
ppppppppppppppppppppppppppppp
toinen ei saa nukuttua
ja toinen ei saa mitään muuta
tämä tässä ei mitään
en saa ryhdyttyä mihinkään
suunnittelen öisin
piirrän mielessäni sanat ja näin minä kirjoitan huomenna
minä teen sen ja sen ja sen ja aloitan sen
ja sitten tulee päivä ja kuitenkaan minä en saa mitään tehtyä
en saa itseäni ylös
ravistelen ravistelen, herää typerä pahvi, typerä törppö, metallitörppö tötterö töö
ihan kun olisin tyhjäpää
kuin vain pelkkää ilmaa hattaraa
ja olen jäänyt siihen kirottuun peliin koukkuun. tyhmä amerikkalainen mind map. vaikka tänään olen saanut pidettyä siitä näppini erossa mutta
pirun ville kun meni laittamaan linkin blogissaan.
pirun pama kun oli kanssa pelannut sitä.
olen vihainen itselleni. vihainen siitä että istun tässä ja jauhan paskaa tännekin.
minulta puuttuu itsekuri. totisesti. riikka päätti alkaa olla mukava itselleen. minun pitäisi alkaa olla ilkeä itselleni.
lyön jo itseäni. ihan totta. minä läimäyttelen ja huudan itselleni koko ajan mutta ei se auta. olen niin itsepäinen ja mitä sitten, en lyö kuitenkaan niin että sattuisi, ja se on vain minun oma ääni joka huutaa.
työpaikasta tuli jo heti minulle tänään kysymys että voisinko suunnitella yhtä draamapajaa tai sellaista. menin ihan lukkoon. minä. minäkö muka? enhän minä mitä minä muka osaan en minä tiedä mitään en tahdo en minä en osaa voi minäkö
ja sellaistahan minä olen halunnut mennä tekemään ja nyt olen päässyt
voi mikä typerys minä olen
paskasika
ja sitten nauretaan ala-asteella
yläkerrassa soittaa pianoa. minä olen aina ajatellut että se tulee yläkerrasta.
rauhoittaa.
(vaikka ei tässä nyt kyllä rauhoittelua tarvittaisi!)
olisipa minullakin piano (vaikka toden totta minun ei pitäisi haaveilla jostain uudesta oheistoiminnasta!)
luin tänään taas sitä persoonallisuustesti kirjaa, niitä tulkintoja ja kirjoitin muistiinpanoja. kukaan ystävistäni ei ole vielä osoittautunut skitsofreeniseksi. ainakaan pahasti :)
ajotuntikin oli. ja meni. ok. kyllä minä siellä liikenteessä jo pärjäisin. oli kyydissä yksi poika joka vietiin johonkin amikseen tai sellaiseen.
kunpa vaan ajaisin yhtä rauhallisesti ja hyvin viikon päästäkin. kunpa vaan. tai siis vajaan. minä alan jo taas jännittää sitä niin
jännitin viime yönä niin että sydän alkoi hakata ihan hirmuisesti ja voi sitä kuristusta
en tahtoisi yhtään sinne
en kestä sitä ihan totta en kestä jollen pääse läpi ja ihan kauheaa kun kaikki sanoo että kyllä sinä nyt että nyt pääset että ei siinä enää ole mitään
entä jos en
olenko sitten ihan maailman surkein
entä jos en sittenkään enkä vielä senkään jälkeen
jos tämä on vain kohtalo että tuhat kertaa yritän ja sitten ei ole enää rahaa
että kaksituhatta että satasatasatasatatuhatta
tiedän olevani lapsellisen hysteerinen tämän kanssa. mutta en mahda sille mitään. ja aloin ajatella että ehkä en pysty tekemään mitään muutakaan nyt kun minulla on tuo hirvittävän ahdistava automöykky odottelemassa ja tunkemassa
että se vie kaiken puhdin
että sitten kun se on ohi niin sitten
jos saisin tänään tehtyä vaikka sen bilsan hakemuksen
jos vaikka tekisin sen nyt
vaikka kun olen päässyt tähän kirjainten maailmaan
tuolta sängystä syömästä keksejä ja lukemasta kuinka kirjoja sidotaan
osaisinpa edes tehdä vanhemmilleni kauniit joululahjat
mutta ei
minä en ikinä osaa tehdä kellekään mitään kaunista
koska en viitsi
olen suunnitellut kirjoittavani ystävilleni kirjeet
olen suunnitellut
niin
suunnitellut
mutta aikaa on
enkä toteuta mitään
en niin mitään ja se on kaikki minun omaa saamattomuuttani
tätä menoa minä lopetan yliopisto-opiskeluni jo ihan vain sen takia että kurssit vaan loppuvat.
ppppppppppppppppppppppppppppp
toinen ei saa nukuttua
ja toinen ei saa mitään muuta
tämä tässä ei mitään
tiistaina, marraskuuta 14, 2006
sain työtä!
sanoin rakastan sinua
ja nauroin
ja sitten suljimme puhelimen ja saman tien minulle soitettiin
että he haluavat minut
sanataidetta lapsille.
olen vähän hämmentynyt. mutta iloinen tietysti. perjantaina menen mukaan katsomaan millaista se sitten olisi. toivottavasti mukavaa.
kun keskutelimme tänään ystävieni kanssa siitä että se ei ehkä ollutkaan sitä mitä kuviteltiin
joka tapauksessa työ. mielekäs työ. sellainen mistä voi vain haaveilla. vaihtoehtona puhelinhaastattelu.
ei niitä voi edes verrata.
miten pienestä onkaan kiinni se kuinka
ja taas
voinko minä olla iloinen vain silloin kun saan positiivista palautetta.
vain silloin kun minut jotenkin huomioidaan. ehkä. olen leijona. välillä. aina. leijonan ruokaa. leijonan ruokaa.
ja toivoisin että kaksi muutakin tyttöä
olisivat saaneet samanlaisen puhelun
ja nauroin
ja sitten suljimme puhelimen ja saman tien minulle soitettiin
että he haluavat minut
sanataidetta lapsille.
olen vähän hämmentynyt. mutta iloinen tietysti. perjantaina menen mukaan katsomaan millaista se sitten olisi. toivottavasti mukavaa.
kun keskutelimme tänään ystävieni kanssa siitä että se ei ehkä ollutkaan sitä mitä kuviteltiin
joka tapauksessa työ. mielekäs työ. sellainen mistä voi vain haaveilla. vaihtoehtona puhelinhaastattelu.
ei niitä voi edes verrata.
miten pienestä onkaan kiinni se kuinka
ja taas
voinko minä olla iloinen vain silloin kun saan positiivista palautetta.
vain silloin kun minut jotenkin huomioidaan. ehkä. olen leijona. välillä. aina. leijonan ruokaa. leijonan ruokaa.
ja toivoisin että kaksi muutakin tyttöä
olisivat saaneet samanlaisen puhelun
olen alkanut nähdä kirjaimet tervävimpinä
en tiedä ovatko ne aina olleet
kummallista
ne olivat ennen pehmeämpiä ja pyöreämpiä
nyt ne ovat kovin kulmikkaita. ennen ne eivät
ennen ne eivät näyttäneet
ensin huomasin että tekstiviestit olivat
mietin onko niiden fontti voinut muuttua
mutta sitten tietokoneella
täällä
voiko oma tapa nähdä muuttua ?
vaikka hyvin pieni asia
ovatko kirjaimet teräviä vai eivät
niin
se on aika pelottavaa
kun ne ovat ihan oikeasti olleet pyöreämpiä minä olen nähnyt ne niin ei se ole muistikuva se oli niin
ja nyt
eivät ne ole voineet muuttua
ne ovat aina olleet
onko hulluus
ennen tuttu muuttuu joksikin toiseksi vieraaksi näkee näkee ihan oikeasti että näin
mistä minä voin tietää ovatko nämä kirjaimet oikeasti näin teräviä
vai olivatko ne joskus pyöreitä
ei ole muuta
kuin se mitä toiset sanovat
jos toiset sanovat että ne ovat teräviä kulmikkaita ne ovat olleet aina
minun on luottaminen
sulauduttava siihen mikä on enemmistön
mitä he
mitä kaikki yhdessä
mutta
mistä ne pyöreät sitten tulivat? miksi minä näin niin? ja jos minä näin niin ja muut eivät voiko se tarkoittaa jotakin? entä jos kukaan ei näe samalla tavalla?
jos me kukaan emme näe samalla tavalla.
olen ajatellut niin usein. olen ollut kovin vakuuttunut siitä. me emme näe samalla tavalla. emme ole täällä samalla tavalla. vaikka jollain tapaa yritämme ainakin pakottaa itsemme ja toisemme olemaan. on normit. on sanat. on tieto on lajityypillinen käyttäytyminen.
eikä se ole mielestäni vain että ympäristö ympäristö ja geenit että kaikki on niissä että ihmisten erot selittyvät sillä että tuolla on siniset silmät sillä on nipukalliset korvat sillä on dominoiva geeni sitä sillä on peittyvä sitä ja se on asunut slummissa sillä oli narkkari alkoholisti vanhemmat sillä oli rikas ökyrikas porvariperhe se oli ainutlapsi se oli seksuaalisesti hyväksikäytetty sillä oli vahva verkosto se asui kadulla
totta kai
en minä ala kyseenalaistamaan tieteen tuloksia
etteikö olisi vaikutusta. turhaahan aivan turhaa olisi alkaa kiistellä siitä ja siitä kuinka suuri vaikutus milläkin ja millä ja millä millä
mutta
on
minusta selvää että me olemme erilaisia jo lähtökohtaisestikin. kaikki. ehkä suuret linjat ovat samankaltaisia
niin kuin ympyrät
me tunnistamme että tässä on ympyrä
tämä on viisi vuotiaan piirtämä ympyrä tämä on harpilla muodostettu ympyrä
mutta sitten on eri viisivuotiaiden piirtämiä ympyröitä ja harpeilla tehtyjä ympyröitä
eikä ne ole yksikään samanlainen. ei ihan samanlainen.
ei ole tehty ehdottoman tarkkaa kelloa. muistan.
ja ympyrä on mielestäni vielä yksinkertainen
jos ajatellaan mitä elävissä organismeissa on
tai mitä edes kivessä on. sekin voi muuten olla ympyrän muotoinen.
jos ei ole kahta samanlaista ympyrää. ei kai voi olla kahta ihan samanlaista mitään.
mutta sitä ajattelee
että totta kai
kun sanoo näin kun kirjoittaa näin kun pistää viivan tähän kun näyttää punaista taulua
kaikki näkevät saman ajattelevat kyllä, kyllä, näin on, tämä on juuri se mitä tarkoitin
mutta sitten
voi yhtäkkiä olla myös
että ymmärtää
ettei ymmärrä yhtään siitä mitään mitä
että näkee kirjaimet terävinä ja aina ennen ne ovat olleet pyöreitä.
ja toisen logiikkaa voi opetella
voi opetella miten toinen ajattelee. voi kirjoittaa toiselle niin että tietää mitä toinen jokaisesta lauseesta ajattelee voi päätellä mikä assosiaatio
mutta ei sekään ole aukotonta. sekin on vain summittaista. suurpiirteistä. tietää vain suuret linjat. tietää lopputulokset. ehkä jonkun pätkän ketjusta. mutta ei koko
ja muodostamme kuvia
toisistamme
jatkuvasti
ja joku ihmettelee miten voisi toinen ajatella muuten kuin kuvina
ja toinen ihan selvästi ihan varmasti ajattelee sanoin ajattelee lausein
ja unet
ne
minä tahtoisin tietää unet
teidän unenne
ovatko ne meidän omiamme?
ovatko ne samat? kuinka paljon me ajattelemme unissamme
kuinka paljon me olemme niissä
olemmeko?
minun uniini
oikeastaan kaikkiin liittyy samankaltainen tunnelma
tai tunne
ei sitä edes tule ajatelleeksi usein
se on vain unitunne.
se kuuluu uniin. siitä tietää että on unta. ehkä
ehkä tosiaan
mutta nyt olen ajatellut että ehkä se ei ole vain unitunne
onko se minun perustunteeni
onko se jotain hyvin perustavanlaatuista minää
onko se minä
sillä tavallako minä ajattelen
olenko minä sillä tavalla
eikä sitä voi selittää. ei millään. voin sanoa vähän ahdistava voin sanoa että siitä jää
jälki siitä jää tunne siitä
ei pääse siinä ei pääse
mutta se ei ole sitä
ei ollenkaan. kuitenkaan.
se on ihan toista kuin sanat.
unia ei voi selittää.
siitä voi kertoa. voi kertoa yksityiskohtia mitä näki tai mitä niissä oli. voi kirjoittaa. voi yrittää
mutta se ei ole enää uni. se on
peilikuva
peilikuvia
ehkä
ja uni on toden
vaikka ei se ole niinkään.
mutta onko kukaan yhtään sitä mitä on oikeasti, unessa? vai onko juuri sitä?
ja vaikka minä aina muistan uniani
tarkasti
minä olen aina
kyllästymiseen ja uskomattomuuten asti
tajuan nyt että loppuen lopuksi en muista niistä mitään
koska sillä ei ole mitään väliä
ei mitään merkitystä jos muistan
kun en osaa kuvata
on pelkkä tunne
ja ehkä meidän kuvauksemme on vain epätoivoista
epätoivoista yritystä löytää ja muodostaa kokonainen kuva
vaikka kaikki on jo siinä
kaikki juuri siinä ettemme pysty
kuvaamaan
siinähän se on
ei tarvita muuta
kuin sellainen asia jota ei pysty selittämään
miksi me emme ymmärrä että tunne
miksi meidän pitää järkeistää kaikki tieteellistää kaikki pistää kaavaan kaikki pistää lokeroon järjestykseen on saatava
selvyys
miksi on vaikea tyytyä siihen että on
tässä se on minulla on se tunne minä tiedän kaiken siinä
ei muuta
ei muuta
ympyrä
ei muuta ei minun tarvitse piirtää
minä yritin tänään selittää mitä minä ajattelen että sanataide on
ja minä selitin
selitin haparoiden ja käytin sanoja
ymmärsivätkö he,
en tiedä
eikä sillä ole oikeastaan väliäkään. ehkä minun motivaationi puute johtuu tästä
etten koe enää
että olisi väliä sillä
tiedänkö jotakin
että osaanko muodostaa lauseita jostakin
että minä tahdon edelleen kuunnella mutta että minulle riittää se että kuulen ja että tunne
kun olen yksin
minä ajattelen eri tavalla kun jos olen yhdessä
ja riippuu kenen kanssa
minä tahdon eri asioita kun olen yksin kun jos olen yhdessä
ja riippuu kenen kanssa
ja ehkä se ei olekaan ongelma
ehkä mitään mitä ajattelemme ei ole ongelma
ehkä pitäisi
ehkä ei pitäisi
nimenomaan
ajattele uniasi
tunnetta joka niissä on joka niistä jää
onko se sama aina? onko siitä huolimatta näetkö painajaista vai
jokin pohjalla
ehkä se on siinä
jollain yksinkertaisella tavalla
en tiedä ovatko ne aina olleet
kummallista
ne olivat ennen pehmeämpiä ja pyöreämpiä
nyt ne ovat kovin kulmikkaita. ennen ne eivät
ennen ne eivät näyttäneet
ensin huomasin että tekstiviestit olivat
mietin onko niiden fontti voinut muuttua
mutta sitten tietokoneella
täällä
voiko oma tapa nähdä muuttua ?
vaikka hyvin pieni asia
ovatko kirjaimet teräviä vai eivät
niin
se on aika pelottavaa
kun ne ovat ihan oikeasti olleet pyöreämpiä minä olen nähnyt ne niin ei se ole muistikuva se oli niin
ja nyt
eivät ne ole voineet muuttua
ne ovat aina olleet
onko hulluus
ennen tuttu muuttuu joksikin toiseksi vieraaksi näkee näkee ihan oikeasti että näin
mistä minä voin tietää ovatko nämä kirjaimet oikeasti näin teräviä
vai olivatko ne joskus pyöreitä
ei ole muuta
kuin se mitä toiset sanovat
jos toiset sanovat että ne ovat teräviä kulmikkaita ne ovat olleet aina
minun on luottaminen
sulauduttava siihen mikä on enemmistön
mitä he
mitä kaikki yhdessä
mutta
mistä ne pyöreät sitten tulivat? miksi minä näin niin? ja jos minä näin niin ja muut eivät voiko se tarkoittaa jotakin? entä jos kukaan ei näe samalla tavalla?
jos me kukaan emme näe samalla tavalla.
olen ajatellut niin usein. olen ollut kovin vakuuttunut siitä. me emme näe samalla tavalla. emme ole täällä samalla tavalla. vaikka jollain tapaa yritämme ainakin pakottaa itsemme ja toisemme olemaan. on normit. on sanat. on tieto on lajityypillinen käyttäytyminen.
eikä se ole mielestäni vain että ympäristö ympäristö ja geenit että kaikki on niissä että ihmisten erot selittyvät sillä että tuolla on siniset silmät sillä on nipukalliset korvat sillä on dominoiva geeni sitä sillä on peittyvä sitä ja se on asunut slummissa sillä oli narkkari alkoholisti vanhemmat sillä oli rikas ökyrikas porvariperhe se oli ainutlapsi se oli seksuaalisesti hyväksikäytetty sillä oli vahva verkosto se asui kadulla
totta kai
en minä ala kyseenalaistamaan tieteen tuloksia
etteikö olisi vaikutusta. turhaahan aivan turhaa olisi alkaa kiistellä siitä ja siitä kuinka suuri vaikutus milläkin ja millä ja millä millä
mutta
on
minusta selvää että me olemme erilaisia jo lähtökohtaisestikin. kaikki. ehkä suuret linjat ovat samankaltaisia
niin kuin ympyrät
me tunnistamme että tässä on ympyrä
tämä on viisi vuotiaan piirtämä ympyrä tämä on harpilla muodostettu ympyrä
mutta sitten on eri viisivuotiaiden piirtämiä ympyröitä ja harpeilla tehtyjä ympyröitä
eikä ne ole yksikään samanlainen. ei ihan samanlainen.
ei ole tehty ehdottoman tarkkaa kelloa. muistan.
ja ympyrä on mielestäni vielä yksinkertainen
jos ajatellaan mitä elävissä organismeissa on
tai mitä edes kivessä on. sekin voi muuten olla ympyrän muotoinen.
jos ei ole kahta samanlaista ympyrää. ei kai voi olla kahta ihan samanlaista mitään.
mutta sitä ajattelee
että totta kai
kun sanoo näin kun kirjoittaa näin kun pistää viivan tähän kun näyttää punaista taulua
kaikki näkevät saman ajattelevat kyllä, kyllä, näin on, tämä on juuri se mitä tarkoitin
mutta sitten
voi yhtäkkiä olla myös
että ymmärtää
ettei ymmärrä yhtään siitä mitään mitä
että näkee kirjaimet terävinä ja aina ennen ne ovat olleet pyöreitä.
ja toisen logiikkaa voi opetella
voi opetella miten toinen ajattelee. voi kirjoittaa toiselle niin että tietää mitä toinen jokaisesta lauseesta ajattelee voi päätellä mikä assosiaatio
mutta ei sekään ole aukotonta. sekin on vain summittaista. suurpiirteistä. tietää vain suuret linjat. tietää lopputulokset. ehkä jonkun pätkän ketjusta. mutta ei koko
ja muodostamme kuvia
toisistamme
jatkuvasti
ja joku ihmettelee miten voisi toinen ajatella muuten kuin kuvina
ja toinen ihan selvästi ihan varmasti ajattelee sanoin ajattelee lausein
ja unet
ne
minä tahtoisin tietää unet
teidän unenne
ovatko ne meidän omiamme?
ovatko ne samat? kuinka paljon me ajattelemme unissamme
kuinka paljon me olemme niissä
olemmeko?
minun uniini
oikeastaan kaikkiin liittyy samankaltainen tunnelma
tai tunne
ei sitä edes tule ajatelleeksi usein
se on vain unitunne.
se kuuluu uniin. siitä tietää että on unta. ehkä
ehkä tosiaan
mutta nyt olen ajatellut että ehkä se ei ole vain unitunne
onko se minun perustunteeni
onko se jotain hyvin perustavanlaatuista minää
onko se minä
sillä tavallako minä ajattelen
olenko minä sillä tavalla
eikä sitä voi selittää. ei millään. voin sanoa vähän ahdistava voin sanoa että siitä jää
jälki siitä jää tunne siitä
ei pääse siinä ei pääse
mutta se ei ole sitä
ei ollenkaan. kuitenkaan.
se on ihan toista kuin sanat.
unia ei voi selittää.
siitä voi kertoa. voi kertoa yksityiskohtia mitä näki tai mitä niissä oli. voi kirjoittaa. voi yrittää
mutta se ei ole enää uni. se on
peilikuva
peilikuvia
ehkä
ja uni on toden
vaikka ei se ole niinkään.
mutta onko kukaan yhtään sitä mitä on oikeasti, unessa? vai onko juuri sitä?
ja vaikka minä aina muistan uniani
tarkasti
minä olen aina
kyllästymiseen ja uskomattomuuten asti
tajuan nyt että loppuen lopuksi en muista niistä mitään
koska sillä ei ole mitään väliä
ei mitään merkitystä jos muistan
kun en osaa kuvata
on pelkkä tunne
ja ehkä meidän kuvauksemme on vain epätoivoista
epätoivoista yritystä löytää ja muodostaa kokonainen kuva
vaikka kaikki on jo siinä
kaikki juuri siinä ettemme pysty
kuvaamaan
siinähän se on
ei tarvita muuta
kuin sellainen asia jota ei pysty selittämään
miksi me emme ymmärrä että tunne
miksi meidän pitää järkeistää kaikki tieteellistää kaikki pistää kaavaan kaikki pistää lokeroon järjestykseen on saatava
selvyys
miksi on vaikea tyytyä siihen että on
tässä se on minulla on se tunne minä tiedän kaiken siinä
ei muuta
ei muuta
ympyrä
ei muuta ei minun tarvitse piirtää
minä yritin tänään selittää mitä minä ajattelen että sanataide on
ja minä selitin
selitin haparoiden ja käytin sanoja
ymmärsivätkö he,
en tiedä
eikä sillä ole oikeastaan väliäkään. ehkä minun motivaationi puute johtuu tästä
etten koe enää
että olisi väliä sillä
tiedänkö jotakin
että osaanko muodostaa lauseita jostakin
että minä tahdon edelleen kuunnella mutta että minulle riittää se että kuulen ja että tunne
kun olen yksin
minä ajattelen eri tavalla kun jos olen yhdessä
ja riippuu kenen kanssa
minä tahdon eri asioita kun olen yksin kun jos olen yhdessä
ja riippuu kenen kanssa
ja ehkä se ei olekaan ongelma
ehkä mitään mitä ajattelemme ei ole ongelma
ehkä pitäisi
ehkä ei pitäisi
nimenomaan
ajattele uniasi
tunnetta joka niissä on joka niistä jää
onko se sama aina? onko siitä huolimatta näetkö painajaista vai
jokin pohjalla
ehkä se on siinä
jollain yksinkertaisella tavalla
huolto
kamalaa.
olin heräämäisilläni. sellaisessa välitilassa. tiesin että kello on melkein kahdeksan että se huoltomies voi tulla ihan pian. se voi tulla nyt. ja kirosin mielessäni että tietysti se tulee nyt, ainoana aamuna kun saisi nukkua edes vähän pidempään. kuulin hissin. kuulin että oveni ulkopuolella kolisi. se tulee sisään. herran jumala. ei edes pimpota. noin vain avaimilla sisään. minä en pystynyt nousemaan. olin vielä niin unimaailmassa kuitenkin. en pystynyt liikkumaan en sanomaan mitään. tunsin kuinka pää oli painautunut syvälle tyynyyn. huoltomies käveli varovaisesti. kuulin kuinka se yritti liikkua hiljaa. se meni patterille. sitten kuulin kun se liikutti tuoliani. ei herran jumala mitä vittua se tekee minun työpöydällä. yritin raottaa silmiäni näin hatarasti sen hahmon. silmät painui takaisin kiinni ja tunsin kuinka se tuli kävelemään minun luokseni. yhtäkkiä se läimäytti paperilla minua kasvoihin. hätkähdin hereille. pomppasin istumaan, huusin, vieläkin tuntui että nukuin. näin kyllä hänet yritin sopertaa jotakin mutta en tiennyt sanoiko huoltomies jotain vai ei. ravistelin itseäni. ja kappas. avasin silmät ja näin seinäni ja pimeän huoneen. ei huoltomiestä. ei mitään. enkä enää uskaltanut käydä uudelleen nukkumaan.
tämä on taas hyvä osoitus siitä miten paljon minä stressaan jostain tällaisesta pikkujutusta. pienestä käytännönasiasta. olen aivan käsittämätön.
voisinhan minä soittaa sinne vielä tänäänkin (soitin sinne jo eilen uudestaan) ja kysyä onko ne tulossa ja milloin on tulossa ja jos ei aio nyt tänäänkään tulla niin ei ainakaan tule sitten ennen kymmentä aamulla.
mutta tässä minä olen taas pelkuri. vihaan puheluita vihaan niitä vieraisiin virallisiin paikkoihin.
mutta tänne jäätyy
eikä tällainen peli enää käy.
olin heräämäisilläni. sellaisessa välitilassa. tiesin että kello on melkein kahdeksan että se huoltomies voi tulla ihan pian. se voi tulla nyt. ja kirosin mielessäni että tietysti se tulee nyt, ainoana aamuna kun saisi nukkua edes vähän pidempään. kuulin hissin. kuulin että oveni ulkopuolella kolisi. se tulee sisään. herran jumala. ei edes pimpota. noin vain avaimilla sisään. minä en pystynyt nousemaan. olin vielä niin unimaailmassa kuitenkin. en pystynyt liikkumaan en sanomaan mitään. tunsin kuinka pää oli painautunut syvälle tyynyyn. huoltomies käveli varovaisesti. kuulin kuinka se yritti liikkua hiljaa. se meni patterille. sitten kuulin kun se liikutti tuoliani. ei herran jumala mitä vittua se tekee minun työpöydällä. yritin raottaa silmiäni näin hatarasti sen hahmon. silmät painui takaisin kiinni ja tunsin kuinka se tuli kävelemään minun luokseni. yhtäkkiä se läimäytti paperilla minua kasvoihin. hätkähdin hereille. pomppasin istumaan, huusin, vieläkin tuntui että nukuin. näin kyllä hänet yritin sopertaa jotakin mutta en tiennyt sanoiko huoltomies jotain vai ei. ravistelin itseäni. ja kappas. avasin silmät ja näin seinäni ja pimeän huoneen. ei huoltomiestä. ei mitään. enkä enää uskaltanut käydä uudelleen nukkumaan.
tämä on taas hyvä osoitus siitä miten paljon minä stressaan jostain tällaisesta pikkujutusta. pienestä käytännönasiasta. olen aivan käsittämätön.
voisinhan minä soittaa sinne vielä tänäänkin (soitin sinne jo eilen uudestaan) ja kysyä onko ne tulossa ja milloin on tulossa ja jos ei aio nyt tänäänkään tulla niin ei ainakaan tule sitten ennen kymmentä aamulla.
mutta tässä minä olen taas pelkuri. vihaan puheluita vihaan niitä vieraisiin virallisiin paikkoihin.
mutta tänne jäätyy
eikä tällainen peli enää käy.
maanantaina, marraskuuta 13, 2006
konkretiaa!
sataa lunta niin kuin talvella
yksitellen
hitaasti
minä puhun aina säästä
mutta minuun vaikuttaa niin
ei se ole yhdentekevää
voisin syödä kilon porkkanoita. kuorin niitä uusi uusi vielä monta
mistä ne kaikki mustelmat hanne mistä
ei tarvita ovenkarmeja, onhan meillä kaapit
ei kaappeja on seinät ei seiniä aina on lattia pöytä tuoli mikä tahansa puu
tein itselleni myös dippikastiketta. siitä tuli hyvä ja minä voin syödä syödä syödä
käytännönasiat vaikuttavat minuun
vaikka olen muka epäkäytännöllinen.
no ehkä juuri siksi.
mutta minä puhun vain dippikastikkeesta porkkanoista ja lumisateesta
ja sitten joskus en osannut muka kertoa mitä minulle kuuluu
arkisista asioista että mitä olen tehnyt ketä nähnyt mitä syönyt mitä puhunut millaiset vaatteet
ja minä puhun dippikastikkeesta porkkanoista ja lumisateesta.
ja olen nyt syönyt yli puoli purkillista kermaviiliä ja yli puolikiloa porkkanoita.
juuri tätähän minun piti
ja juuri tästä kirjoittaa
mutta elokuva loppui kesken
vaikka se oli jo ihan loppu eivätkä lämmitysmiehet ole käyneet
ja kaikki nämä ovat niin konkreettisia asioita että en oikein ymmärrä miksi niitä on niin vaikea kirjoittaa tekstiin?
liikun vain unissa ja tosissa ja niiden välillä ja mikä on olemassa ja mikä on totta ja onko vettä ja nämä kivet ja nämä rajat ja plaah
missä ovat porkkanat dippikastike ja lumihiutaleet?
ne ovat täällä. kiusaamassa minua niin että onhan minun pakko aina välillä
sellaista mikä ei ole yhtään sama kuin tämä
missä ei tartte odottaa huoltomiehiä koko päivää tai taistella unta vastaan ettei nukahda kun on päivä ja miettiä pakastaako makaroonilaatikko vai säilyykö se kolme päivää jääkaapissa ja ottaako vielä yhden porkkanan vai tekeekö leipää ja olisiko viisaampi kirjoittaa vaikka laskun kääntöpuolelle vaikka nekin on täynnä ja pitäisikö lakata
äiti oli lakannut jonkun kaapin
se kunnostaa
ja unessa ne oli sijoittaneet rahaa johonkin eikä ne kertoneet minulle, koko muu perhe tiesi ja minä en koska minä olin muutenkin vihainen kun he olivat laittaneet yli yksitoistatuhatta euroa järjestämiinsä juhliin ja sanoin että he ovat liian kilttejä että varmasti maksoivat enemmän kuin kukaan toinen ja että minun tätini käyttää heitä vaan hyväkseen ja minä huusin ja minä sanoin että jätän autokoulunkin käymättä kun eihän heillä voi enää olla rahaa ja että sijoitus se vasta huono on että sitten te vasta menetetätte kaiken
sormet niin jäässä että voisi lämmitellä toisen iholla
voisi vaan maata maata maata
miten toinen ihminen voi olla niin kaunis?
ja sitten
ei sitä näe omaakaan kuvaansa silloin
ei välitä ollenkaan vaikka ei olisi käynyt suihkussa päiviin vaikka ei
näyttäisi kauhealta jos katsoisi peiliin mutta ei sitä katso ei silloin ja jos ohimennen niin ei huomaa näkee vain mitä toinen että on riittävä että on riittävä niin ettei edes ajattele
ei tule edes mieleen epäille ei edes mieleen että voisi kiinnittää huomiota että on toisia jotka ovat
siinä sitä vain on kiinni toisessa lämmittelee sormia laittaa silmät kiinni ja voisi nukahtaa
sormet niin jäässä
ei ihoa jossa lämmitellä sormet niin jäässä menisi nukkumaan vaan ja heräisi sitten puolen yön aikaan kylmään kylmään ei menisi ulos ei todellakaan ei edes katsomaan ikkunasta niin kylmää hohkaa
piru vieköön jos ne miekkoset ei tule huomennakaan
minähän kuolen tänne
nämä käytännön asiat
konkreettiset asiat
porkkanat dippik
en tiedä miltä ulkona enää näyttää
kun siellä on jo pimeää ja verhot niin puoliksi edessä etten
ikävä
yksitellen
hitaasti
minä puhun aina säästä
mutta minuun vaikuttaa niin
ei se ole yhdentekevää
voisin syödä kilon porkkanoita. kuorin niitä uusi uusi vielä monta
mistä ne kaikki mustelmat hanne mistä
ei tarvita ovenkarmeja, onhan meillä kaapit
ei kaappeja on seinät ei seiniä aina on lattia pöytä tuoli mikä tahansa puu
tein itselleni myös dippikastiketta. siitä tuli hyvä ja minä voin syödä syödä syödä
käytännönasiat vaikuttavat minuun
vaikka olen muka epäkäytännöllinen.
no ehkä juuri siksi.
mutta minä puhun vain dippikastikkeesta porkkanoista ja lumisateesta
ja sitten joskus en osannut muka kertoa mitä minulle kuuluu
arkisista asioista että mitä olen tehnyt ketä nähnyt mitä syönyt mitä puhunut millaiset vaatteet
ja minä puhun dippikastikkeesta porkkanoista ja lumisateesta.
ja olen nyt syönyt yli puoli purkillista kermaviiliä ja yli puolikiloa porkkanoita.
juuri tätähän minun piti
ja juuri tästä kirjoittaa
mutta elokuva loppui kesken
vaikka se oli jo ihan loppu eivätkä lämmitysmiehet ole käyneet
ja kaikki nämä ovat niin konkreettisia asioita että en oikein ymmärrä miksi niitä on niin vaikea kirjoittaa tekstiin?
liikun vain unissa ja tosissa ja niiden välillä ja mikä on olemassa ja mikä on totta ja onko vettä ja nämä kivet ja nämä rajat ja plaah
missä ovat porkkanat dippikastike ja lumihiutaleet?
ne ovat täällä. kiusaamassa minua niin että onhan minun pakko aina välillä
sellaista mikä ei ole yhtään sama kuin tämä
missä ei tartte odottaa huoltomiehiä koko päivää tai taistella unta vastaan ettei nukahda kun on päivä ja miettiä pakastaako makaroonilaatikko vai säilyykö se kolme päivää jääkaapissa ja ottaako vielä yhden porkkanan vai tekeekö leipää ja olisiko viisaampi kirjoittaa vaikka laskun kääntöpuolelle vaikka nekin on täynnä ja pitäisikö lakata
äiti oli lakannut jonkun kaapin
se kunnostaa
ja unessa ne oli sijoittaneet rahaa johonkin eikä ne kertoneet minulle, koko muu perhe tiesi ja minä en koska minä olin muutenkin vihainen kun he olivat laittaneet yli yksitoistatuhatta euroa järjestämiinsä juhliin ja sanoin että he ovat liian kilttejä että varmasti maksoivat enemmän kuin kukaan toinen ja että minun tätini käyttää heitä vaan hyväkseen ja minä huusin ja minä sanoin että jätän autokoulunkin käymättä kun eihän heillä voi enää olla rahaa ja että sijoitus se vasta huono on että sitten te vasta menetetätte kaiken
sormet niin jäässä että voisi lämmitellä toisen iholla
voisi vaan maata maata maata
miten toinen ihminen voi olla niin kaunis?
ja sitten
ei sitä näe omaakaan kuvaansa silloin
ei välitä ollenkaan vaikka ei olisi käynyt suihkussa päiviin vaikka ei
näyttäisi kauhealta jos katsoisi peiliin mutta ei sitä katso ei silloin ja jos ohimennen niin ei huomaa näkee vain mitä toinen että on riittävä että on riittävä niin ettei edes ajattele
ei tule edes mieleen epäille ei edes mieleen että voisi kiinnittää huomiota että on toisia jotka ovat
siinä sitä vain on kiinni toisessa lämmittelee sormia laittaa silmät kiinni ja voisi nukahtaa
sormet niin jäässä
ei ihoa jossa lämmitellä sormet niin jäässä menisi nukkumaan vaan ja heräisi sitten puolen yön aikaan kylmään kylmään ei menisi ulos ei todellakaan ei edes katsomaan ikkunasta niin kylmää hohkaa
piru vieköön jos ne miekkoset ei tule huomennakaan
minähän kuolen tänne
nämä käytännön asiat
konkreettiset asiat
porkkanat dippik
en tiedä miltä ulkona enää näyttää
kun siellä on jo pimeää ja verhot niin puoliksi edessä etten
ikävä
taas kylmä aamu
kello puoli kahdeksan vain kolmessa asunnossa tästä talosta paloi valo
vain kolme oli hereillä ja minä
tai sitten jo olivat lähteneet töihin
ja vain ne jotka olivat jäljellä olivat ne vanhat
näin paljon unia niin paljon
mutta ne tavallaan liittyivät kaikki yhteen
oli kanoja ja kissa ja rikollisia ja auto ja rahaa ja sijoituksia ja katettu pöytä
ystäviä niitä joita ei ole nähnyt vuoteen ainakaan ja ehkä jo unohtanut ei ainakaan tiedä mitä nyt
kylmä.
huoltomies lupasi tulla käymään tänään.
väsyttää. nytkö minun pitäisi odottaa täällä koko päivä?
yksi kaksi yleisavaimilla sisään.
terve ja pistetään sitten pikkuhousut merkiksi että ollaan käyty hah hah haa
aamu tulee taas valoisammaksi
aamun valo, kylmä valo kun ei paista
minä tajusin että olisi ihan kauheaa huomata tajuta ymmärtää
ettei osaakaan yhtään kirjoittaa
kun mietin kun minulle taas tuli sellainen olo draamakurssilla vähän varsinkin ensimmäisenä päivänä että niin enhän minä osaa en minä osaa sillä tavalla minä vain kirjoitan mutta mitä minäkin muka mietin ja ajattelen ja plaah ja enhän minä enhän edes tiedä mitä aion kirjoittaa mistä tämä kertoo ja
mutta kuitenkin
minulla on sellainen pieni tunne jotenkin vain sellainen sisällä sellainen tullut alkanut uskoa vähän että kyllä minä ehkä vähän kuitenkin että eniten jutuista se on minun juttu että ehkä muidenkin ehkä muiden vielä enemmän mutta myös minun
ja ajatus siitä että entä jos ei olekaan jos
olen niin kuin jossain idols kisassa ne ihan kammottavan huonot
miten ne ovat kehdanneet mennä sitä aina kysyy ihmettelevät kaupassa päivittelevät
ja entä jos minäkin
minä vain kuvittelen
kukaan ei ole koskaan kehdannut sanoa että hei kuule miettisit vähän sinun ei ehkä kannattaisi
ja niin subjektiviista kuitenkin
olisiko sitten enää mitään?
ja nyt minä kuitenkin syön aamiaisen
ja ehkä nukun lisää
ennen kuin huoltomies ehkä tulee. vähän. ihan pikkuisen.
oi. olen niin väsynyt. niin väsynyt
ja ulkona oli kylmä
peiton ulkopuolella oli kylmä
päivä jolloin voisi vain kääriytyä
voisi olla ehkä
odotan kyllä sellaista päivää.
vain kolme oli hereillä ja minä
tai sitten jo olivat lähteneet töihin
ja vain ne jotka olivat jäljellä olivat ne vanhat
näin paljon unia niin paljon
mutta ne tavallaan liittyivät kaikki yhteen
oli kanoja ja kissa ja rikollisia ja auto ja rahaa ja sijoituksia ja katettu pöytä
ystäviä niitä joita ei ole nähnyt vuoteen ainakaan ja ehkä jo unohtanut ei ainakaan tiedä mitä nyt
kylmä.
huoltomies lupasi tulla käymään tänään.
väsyttää. nytkö minun pitäisi odottaa täällä koko päivä?
yksi kaksi yleisavaimilla sisään.
terve ja pistetään sitten pikkuhousut merkiksi että ollaan käyty hah hah haa
aamu tulee taas valoisammaksi
aamun valo, kylmä valo kun ei paista
minä tajusin että olisi ihan kauheaa huomata tajuta ymmärtää
ettei osaakaan yhtään kirjoittaa
kun mietin kun minulle taas tuli sellainen olo draamakurssilla vähän varsinkin ensimmäisenä päivänä että niin enhän minä osaa en minä osaa sillä tavalla minä vain kirjoitan mutta mitä minäkin muka mietin ja ajattelen ja plaah ja enhän minä enhän edes tiedä mitä aion kirjoittaa mistä tämä kertoo ja
mutta kuitenkin
minulla on sellainen pieni tunne jotenkin vain sellainen sisällä sellainen tullut alkanut uskoa vähän että kyllä minä ehkä vähän kuitenkin että eniten jutuista se on minun juttu että ehkä muidenkin ehkä muiden vielä enemmän mutta myös minun
ja ajatus siitä että entä jos ei olekaan jos
olen niin kuin jossain idols kisassa ne ihan kammottavan huonot
miten ne ovat kehdanneet mennä sitä aina kysyy ihmettelevät kaupassa päivittelevät
ja entä jos minäkin
minä vain kuvittelen
kukaan ei ole koskaan kehdannut sanoa että hei kuule miettisit vähän sinun ei ehkä kannattaisi
ja niin subjektiviista kuitenkin
olisiko sitten enää mitään?
ja nyt minä kuitenkin syön aamiaisen
ja ehkä nukun lisää
ennen kuin huoltomies ehkä tulee. vähän. ihan pikkuisen.
oi. olen niin väsynyt. niin väsynyt
ja ulkona oli kylmä
peiton ulkopuolella oli kylmä
päivä jolloin voisi vain kääriytyä
voisi olla ehkä
odotan kyllä sellaista päivää.
perjantaina, marraskuuta 10, 2006
kylmä kylmä
aloittaa aina
myyteistä
tahtoisin ostata kirjoittaa niin kuin Christa Wolf
tahtoisin osata siirtää
ymmärrys ja tajuaminen on eri
kun se että saa rakenteeksi
osaa sanoa oikeassa järjestyksessä osaa pistää sinne yhden kirjaimen ja loppuun pisteen
näkeminen ei ole niin vaikeaa mutta sanoa ääneen
ei ääntä tänään
vain halu
kirjoittaa
ja aika
unet olivat viime yönä oudon eroottisia
yhdessä katselin yhtä ystävääni ja kuinka hän
ei ollut ollenkaan oma itsensä ja hänellä oli kumppaninsa siinä vieressä
mutta silti joku toinen joka häntä riisui
ja he nauroivat niin kovasti niin kovasti ja
minä katsoin
ja veljeni ystävä
minä en ole ihastunut häneen minä sanoin kun kaikki olivat sitä mieltä
talossa jossa olimme
sanoin että ehkä joskus ala-asteella
olisin voinut
mutta se ystävä oli minuun
ja yritti
halusi
ja viimeisessä ennen kuin heräsin minä olin menossa esittämään lasta
toisille
he halusivat lasta
ja minä olisin ollut
tulin omaan lastenhuoneeseeni ja siellä olikin
ystäviäni jotka olivat vääristyneet
ja he nauroivat nauroivat
ja minut painettiin seinää vasten
ja laulettiin charlie charlie baby
(se oli laulu en tiedä ei kai sellaista ole oikeasti olemassa)
ja he alkoivat
kylmä kylmä
aloitan aina
missä unissa isoäidit ovat?
aloittaa aina
myyteistä
tahtoisin ostata kirjoittaa niin kuin Christa Wolf
tahtoisin osata siirtää
ymmärrys ja tajuaminen on eri
kun se että saa rakenteeksi
osaa sanoa oikeassa järjestyksessä osaa pistää sinne yhden kirjaimen ja loppuun pisteen
näkeminen ei ole niin vaikeaa mutta sanoa ääneen
ei ääntä tänään
vain halu
kirjoittaa
ja aika
unet olivat viime yönä oudon eroottisia
yhdessä katselin yhtä ystävääni ja kuinka hän
ei ollut ollenkaan oma itsensä ja hänellä oli kumppaninsa siinä vieressä
mutta silti joku toinen joka häntä riisui
ja he nauroivat niin kovasti niin kovasti ja
minä katsoin
ja veljeni ystävä
minä en ole ihastunut häneen minä sanoin kun kaikki olivat sitä mieltä
talossa jossa olimme
sanoin että ehkä joskus ala-asteella
olisin voinut
mutta se ystävä oli minuun
ja yritti
halusi
ja viimeisessä ennen kuin heräsin minä olin menossa esittämään lasta
toisille
he halusivat lasta
ja minä olisin ollut
tulin omaan lastenhuoneeseeni ja siellä olikin
ystäviäni jotka olivat vääristyneet
ja he nauroivat nauroivat
ja minut painettiin seinää vasten
ja laulettiin charlie charlie baby
(se oli laulu en tiedä ei kai sellaista ole oikeasti olemassa)
ja he alkoivat
kylmä kylmä
aloitan aina
missä unissa isoäidit ovat?
torstaina, marraskuuta 09, 2006
ehkä uni
syö monta kakkua koska mummi on leiponut ne ovat niin hyviä niin täynnä mutta syö
suklaakakkua kermakakkua kakkua kakkua kaikkia kakkuja aina uuden palan
syö leipää monta leipää niin kova kiire niin kova nälkä pitää hakea verokortti pitää juosta palautekeskusteluun pitää äkkiä hyvää leipää hyvää oikein hyvää leipää ottaa lisää
säästää iltapalaksi tekee lämpimiä leipiä omista sämpylöistä niitä on vielä kuusi jäljellä leipoi viime sunnuntaina nam ottaa yhden pussista se on homeessa ottaa toisen homeessa ne ovat kaikki homeessa söi niitä muutama tunti sitten kun oli kova kiire kun oli kova nälkä kun piti juosta
jättää pussin pöydälle ja sanoo monta kertaa puhelimeen että leivät ovat homeessa ja että tarvitsen sinua
nauravat että syömään vain
mutta kun ei mikään ehdi homehtua silloin kun on kaksi
kaikkea pitää ostaa koko ajan lisää mutta ei heitetä pois
nyt minulla on pilaantunutta maitoa ja pilaantunutta kermaa ja homeisia leipiä ja homeista juustoa ja nahistuneita perunoita ja pian homehtuvaa mehua ja pilaantuvaa karviaishilloa ja
en saa syötyä mitään kun olen yksin en
se on kummallista
koska kyllä minä syön kuitenkin
mutta jotenkin vain käy niin ettei mikään kulu
sillä tavalla
ja sitten menee pilalle ja pitää heittää pois. enkä ole käynyt edes koko viikkona kaupassa. paitsi reilun kaupan appelsiinit. nekin varmaan menevät mädiksi kohta.
kylmä kylmä.
huomenna asioille on tehtävä jotain.
syö monta kakkua koska mummi on leiponut ne ovat niin hyviä niin täynnä mutta syö
suklaakakkua kermakakkua kakkua kakkua kaikkia kakkuja aina uuden palan
syö leipää monta leipää niin kova kiire niin kova nälkä pitää hakea verokortti pitää juosta palautekeskusteluun pitää äkkiä hyvää leipää hyvää oikein hyvää leipää ottaa lisää
säästää iltapalaksi tekee lämpimiä leipiä omista sämpylöistä niitä on vielä kuusi jäljellä leipoi viime sunnuntaina nam ottaa yhden pussista se on homeessa ottaa toisen homeessa ne ovat kaikki homeessa söi niitä muutama tunti sitten kun oli kova kiire kun oli kova nälkä kun piti juosta
jättää pussin pöydälle ja sanoo monta kertaa puhelimeen että leivät ovat homeessa ja että tarvitsen sinua
nauravat että syömään vain
mutta kun ei mikään ehdi homehtua silloin kun on kaksi
kaikkea pitää ostaa koko ajan lisää mutta ei heitetä pois
nyt minulla on pilaantunutta maitoa ja pilaantunutta kermaa ja homeisia leipiä ja homeista juustoa ja nahistuneita perunoita ja pian homehtuvaa mehua ja pilaantuvaa karviaishilloa ja
en saa syötyä mitään kun olen yksin en
se on kummallista
koska kyllä minä syön kuitenkin
mutta jotenkin vain käy niin ettei mikään kulu
sillä tavalla
ja sitten menee pilalle ja pitää heittää pois. enkä ole käynyt edes koko viikkona kaupassa. paitsi reilun kaupan appelsiinit. nekin varmaan menevät mädiksi kohta.
kylmä kylmä.
huomenna asioille on tehtävä jotain.
ääni
katuja
joista lumi on sulanut ja jää
hiekkaa päällä ja autot eivät edelleenkään väistä jalankulkijoita
pitää juosta tien yli pitää juosta suojatiellä ja olla liukastumatta jalkakäytävällä
mutta valot
kaupungin valot
ja harjulta näkee ne kaikki
mutta hiljaisuus
ei sitä tule
siinä
ei kävelemään tielle
ei kannata ei hiljaisuutta
ääneni on käytetty
puhunut niin paljon että olisi hiljaa istumisen aika
ja silti kauhea tarve koko ajan kaikki
nyt ympärille
mutta sitten voisikin maata hiljaa jos olisi ikkunasta näköala veteen
voisi asettua ikkunalaudalle makaamaan ja katsoa kun aallot
jossain oli jäätynyt järveä
eilen
oli jäätynyt lätäköitä ja pieniä
puro vai joki
ruttuvaarikin mietti sitä
muistaakseni
mutta ruttuvaarillakin oli huono muisti
minä sain tänään löytötavaroista kangaskassini ja sen sisällön
jonka eilen unohdin
ja työn! vihdoinkin minun työkokemuksellani ja hakemuksillani
postiin
mutta olen iloinen. joulukortteja.
ja mitä sitä sanoisi
joista lumi on sulanut ja jää
hiekkaa päällä ja autot eivät edelleenkään väistä jalankulkijoita
pitää juosta tien yli pitää juosta suojatiellä ja olla liukastumatta jalkakäytävällä
mutta valot
kaupungin valot
ja harjulta näkee ne kaikki
mutta hiljaisuus
ei sitä tule
siinä
ei kävelemään tielle
ei kannata ei hiljaisuutta
ääneni on käytetty
puhunut niin paljon että olisi hiljaa istumisen aika
ja silti kauhea tarve koko ajan kaikki
nyt ympärille
mutta sitten voisikin maata hiljaa jos olisi ikkunasta näköala veteen
voisi asettua ikkunalaudalle makaamaan ja katsoa kun aallot
jossain oli jäätynyt järveä
eilen
oli jäätynyt lätäköitä ja pieniä
puro vai joki
ruttuvaarikin mietti sitä
muistaakseni
mutta ruttuvaarillakin oli huono muisti
minä sain tänään löytötavaroista kangaskassini ja sen sisällön
jonka eilen unohdin
ja työn! vihdoinkin minun työkokemuksellani ja hakemuksillani
postiin
mutta olen iloinen. joulukortteja.
ja mitä sitä sanoisi
keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006
angsti2
huolimaton
ja liian kiltti
epäkäytännöllinen liian varovainen
unohdin metsämateriaalia kangaskassillisen bussiin.
ei mitään kovin tärkeää mutta kuitenkin. niin hyvin olen aina valmistautunut niin huolellisesti. olen varmasti tervetullut kaikkialle aina uudestaan
tiputtelen pipoja ja hanskoja pitkin käytäviä ja jätän dioja projektoriin
niin
päätä särkee taas niin etten jaksa selittää
kuinka minun tapani on hymyillä ja nyökytellä ja sanoa niin
luetteko te sitten kirjoja
kyllä
ja analysoitte sitten niitä
kyllä vain juu kyllä niinkin juu
oletko lukenut da vinchi koodin
kyllä...
sehän on oikein erikoinen kirja
niin
herättänyt hirmuisesti keskustelua maailmalla
niin
mielenkiintoinen tapaus kyllä täytyy sanoa
niin
ja sitten minä kysyn mitä asioita te olette käsitelleet viimeksi tunnilla
tai kun vieras nainen jonka pöytään menen istumaan koska oppilaat tulevat kohta
minä sanon
ja kerron kertovani täällä metsistä
kun nainen ei voi sanoa että näytän itse oppilaalta hänen täytyy kysyä olenko tutustumassa vai olenko joku harjoittelija
ja nainen alkaa puhua venäjän metsistä kuinka niitä pitäisi kaataa enemmän miksi niin suuret tullit
en minä tiedä siitä asiasta mitään mutta tuntuu että olisin eri mieltä
ja alkaa puhua jostain sellutehtaasta jossain ehkä argentiinassa enkä ole ihan varma mitä mieltä hän on
ja minä vain sanon niin
ja nyt
minä avaudun jollekin viralliselle ammanuenssille tai vastaavalle jonka pitäisi kertoa meille opiskelijoille jos on jotain epäselvää
että olen ihan pihalla ja tyhmä ja että mitä minun pitäisi tehdä kun
ja että voinko enää opiskella
niin hän laittaa minulle viestiksi yhden lauseen
katso tutkintovaatimukset ja ohje hakemukseen osoitteesta
ja linkki niiden nettisivulle
kuinka ihanan lämmintä ja avuliasta kuinka tervetulleeksi tunnenkaan oloni sinne tiedekuntaan voi
ja kuinka se helpottikaan
en minä sentään niin tyhmä ole ettenkö olisi osannut mennä jo aiemmin sinne nettisivulle
kyllä minä sieltä ne viralliset lauseet olin lukenut
kaikesta luonnontieteiden kehumisesta huolimatta alan sittenkin tajuta
että meidän
ehkä hiukan myöhästelevä ja boheemi ja niin ja näin oleva laitoksemme
ajattelee meitä opiskelijoita kuitenkin huomattavasti enemmän kuin
ne täsmälliset ja ahkerat kovien tieteiden asiantuntijat
toki sielläkin on erikoistapauksia, ja minä todellakin uskon tällä hetkellä että he ovat erikoistapauksia
kuten selkärangattomien opettajani. hän oli aivan uskomaton. sellaisia pitäisi olla.
mutta ei. kaikki eivät jaksa paskaakaan välittää kenestäkään toisesta. ja miksi pitäisi.
onhan se ihan helppoa sanoa että nopeat syövät hitaat eivät vahvat selviytyvät heikot eivät pärjää omillasi sillä tavalla opit mitä sinä kysyt tyhmiä ota selvää itse haista paska
olen siis onnellinen paitsi ystävistäni jotka jatkuvasti jakasavat olla läsnä ja ovat niin kauniita
ja tietysti pojasta joka myös ja niin paljon miten kestääkään minua eivät ystävät edes joudu kestämään niin paljon koska heille en ole koskaan samalla tavalla ilkeä ja inhottava
mutta nyt olen onnellinen myös opettajistani ammanuensseista ja professoreista
pidän heistä. vaikka kirjallisuudessa ei muuta hyvää olisikaan niin ainakin meillä on mahdottoman hyviä tyyppejä siellä.
missä muualla professori voi tulla avaamaan kirjaston oven vaikka kirjasto on jo kiinni ja kutsua opiskelijaa kullaksi ja päästää sisään
missä muualla opettajat ja professorit kyselevät jatkuvasti oppilailta mitä he haluaisivat millaisia kursseja ja vielä järjestävät niitä!
minusta tuntuu että meillä ollaan kiinnostuneita
ihan oikeasti kiinnostuneita
meistä opiskelijoista ja siitä mitä ajattelemme.
tenteissä esseissä ja päiväkirjoissakin tärkeintä tuntuu olevan meidän omat ajatuksemme
meidän omat
se että meillä on jokin näkemys
miten me tulkitsemme
ja uskomatonta
että professori kiittää MEITÄ kurssin jälkeen, monta kertaa
niin.
angstaan vain koska minä olen saanut niin paljon pääni täyteen välinpitämättömiä ihmisiä. tai yksikin riittää.
ymmärrän kiireen ja kiireen ja aikataulun ja resurssit
mutta silti
jos psykologian kvalitatiivisia menetelmiä opetetaan ilman vuorovaikutusta joidenkin vuosia sitten nauhoitetun videon avulla
ja kun siinä keskeisessä asemassa juuri olisi vuorovaikutus
ja tentti on monivalintatentti
eikä henkilö jonka tehtävänä on vastata opiskelijoiden kysymyksiin koe tehtäväkseen vastata kysymyksiin
niin minusta kyseessä on jo paljon muutakin kuin vain kiire ja resurssit
joskus voi pysähtyä ja kysyä mitä kuuluu vaikka kahvitaukoa ei jäisikään kuin se kymmenen minuuttia
minusta ei tule opettajaa
koska en osaa selittää asioita hyvin
en niin että niitä ymmärtäisi joku toinen
olen niin huolimaton ja polveileva ja sellainen niin niin hidas
mutta jos minusta tulisi
tahtosiin todellakin ja yrittäisin kaikkeni
jotta ottaisin mahdollisimman paljon oppilaat ja opiskelijat huomioon. heitä vartenhan minä olisin.
nyt minusta vaan tuntuu siltä että lopetan ekologian opiskelun ja teen hitto soikoon vaikka pelkkiä kirjatenttejä koko kevään.
jostain uudesta aineesta. jostain sellaisesta jota saan opiskella. hitto soikoon tätä tiedemaailmaa.
kaikki on niin pirun keskittynyttä ja eriytynyttä ja erikoistunutta. humanistit täällä ja luonnontieteilijät tuolla. välissä yhteiskuntatieteilijät. ammattikorkeat tuolla. taidekorkeat siellä.
miksi erilaisia aloja ja asioita ei voisi yhdistää?
kaikkihan kuuluu yhteen ja emmekö me kaikki tahdo saada jotakin maailmastamme selville, eikö meitä kaikkia kiinnosta jollain tavalla se mitä täällä on ja millaista ja miksi ja miten
eivät ne ole niin erillään toisistaan. on vain erilainen näkökulma. katsotaan vain vähän eri puolelta.
eikö se ole huolestuttavaa että asioita aletaan yhä enemmän katsoa vain yhdeltä kantilta. kaikki katsovat joltain puolelta ja eivät kommunikoi keskenään, kaikki näkevät vain yhden puolen mutta kukaan ei näe koko kokonaisuutta
olen niin naiivi ja kunnianhimoinen että minä oikeasti tahtoisin mahdollisimman paljon
nähdä ja tietää
mutta aina pitää valita
puoli
kaikessa
pirun mustavalkoinen yhteiskuntalänsimaamaailmakeskipisterakenne
huokaus
eikä sitä voi muuttaa
nyt
ja liian kiltti
epäkäytännöllinen liian varovainen
unohdin metsämateriaalia kangaskassillisen bussiin.
ei mitään kovin tärkeää mutta kuitenkin. niin hyvin olen aina valmistautunut niin huolellisesti. olen varmasti tervetullut kaikkialle aina uudestaan
tiputtelen pipoja ja hanskoja pitkin käytäviä ja jätän dioja projektoriin
niin
päätä särkee taas niin etten jaksa selittää
kuinka minun tapani on hymyillä ja nyökytellä ja sanoa niin
luetteko te sitten kirjoja
kyllä
ja analysoitte sitten niitä
kyllä vain juu kyllä niinkin juu
oletko lukenut da vinchi koodin
kyllä...
sehän on oikein erikoinen kirja
niin
herättänyt hirmuisesti keskustelua maailmalla
niin
mielenkiintoinen tapaus kyllä täytyy sanoa
niin
ja sitten minä kysyn mitä asioita te olette käsitelleet viimeksi tunnilla
tai kun vieras nainen jonka pöytään menen istumaan koska oppilaat tulevat kohta
minä sanon
ja kerron kertovani täällä metsistä
kun nainen ei voi sanoa että näytän itse oppilaalta hänen täytyy kysyä olenko tutustumassa vai olenko joku harjoittelija
ja nainen alkaa puhua venäjän metsistä kuinka niitä pitäisi kaataa enemmän miksi niin suuret tullit
en minä tiedä siitä asiasta mitään mutta tuntuu että olisin eri mieltä
ja alkaa puhua jostain sellutehtaasta jossain ehkä argentiinassa enkä ole ihan varma mitä mieltä hän on
ja minä vain sanon niin
ja nyt
minä avaudun jollekin viralliselle ammanuenssille tai vastaavalle jonka pitäisi kertoa meille opiskelijoille jos on jotain epäselvää
että olen ihan pihalla ja tyhmä ja että mitä minun pitäisi tehdä kun
ja että voinko enää opiskella
niin hän laittaa minulle viestiksi yhden lauseen
katso tutkintovaatimukset ja ohje hakemukseen osoitteesta
ja linkki niiden nettisivulle
kuinka ihanan lämmintä ja avuliasta kuinka tervetulleeksi tunnenkaan oloni sinne tiedekuntaan voi
ja kuinka se helpottikaan
en minä sentään niin tyhmä ole ettenkö olisi osannut mennä jo aiemmin sinne nettisivulle
kyllä minä sieltä ne viralliset lauseet olin lukenut
kaikesta luonnontieteiden kehumisesta huolimatta alan sittenkin tajuta
että meidän
ehkä hiukan myöhästelevä ja boheemi ja niin ja näin oleva laitoksemme
ajattelee meitä opiskelijoita kuitenkin huomattavasti enemmän kuin
ne täsmälliset ja ahkerat kovien tieteiden asiantuntijat
toki sielläkin on erikoistapauksia, ja minä todellakin uskon tällä hetkellä että he ovat erikoistapauksia
kuten selkärangattomien opettajani. hän oli aivan uskomaton. sellaisia pitäisi olla.
mutta ei. kaikki eivät jaksa paskaakaan välittää kenestäkään toisesta. ja miksi pitäisi.
onhan se ihan helppoa sanoa että nopeat syövät hitaat eivät vahvat selviytyvät heikot eivät pärjää omillasi sillä tavalla opit mitä sinä kysyt tyhmiä ota selvää itse haista paska
olen siis onnellinen paitsi ystävistäni jotka jatkuvasti jakasavat olla läsnä ja ovat niin kauniita
ja tietysti pojasta joka myös ja niin paljon miten kestääkään minua eivät ystävät edes joudu kestämään niin paljon koska heille en ole koskaan samalla tavalla ilkeä ja inhottava
mutta nyt olen onnellinen myös opettajistani ammanuensseista ja professoreista
pidän heistä. vaikka kirjallisuudessa ei muuta hyvää olisikaan niin ainakin meillä on mahdottoman hyviä tyyppejä siellä.
missä muualla professori voi tulla avaamaan kirjaston oven vaikka kirjasto on jo kiinni ja kutsua opiskelijaa kullaksi ja päästää sisään
missä muualla opettajat ja professorit kyselevät jatkuvasti oppilailta mitä he haluaisivat millaisia kursseja ja vielä järjestävät niitä!
minusta tuntuu että meillä ollaan kiinnostuneita
ihan oikeasti kiinnostuneita
meistä opiskelijoista ja siitä mitä ajattelemme.
tenteissä esseissä ja päiväkirjoissakin tärkeintä tuntuu olevan meidän omat ajatuksemme
meidän omat
se että meillä on jokin näkemys
miten me tulkitsemme
ja uskomatonta
että professori kiittää MEITÄ kurssin jälkeen, monta kertaa
niin.
angstaan vain koska minä olen saanut niin paljon pääni täyteen välinpitämättömiä ihmisiä. tai yksikin riittää.
ymmärrän kiireen ja kiireen ja aikataulun ja resurssit
mutta silti
jos psykologian kvalitatiivisia menetelmiä opetetaan ilman vuorovaikutusta joidenkin vuosia sitten nauhoitetun videon avulla
ja kun siinä keskeisessä asemassa juuri olisi vuorovaikutus
ja tentti on monivalintatentti
eikä henkilö jonka tehtävänä on vastata opiskelijoiden kysymyksiin koe tehtäväkseen vastata kysymyksiin
niin minusta kyseessä on jo paljon muutakin kuin vain kiire ja resurssit
joskus voi pysähtyä ja kysyä mitä kuuluu vaikka kahvitaukoa ei jäisikään kuin se kymmenen minuuttia
minusta ei tule opettajaa
koska en osaa selittää asioita hyvin
en niin että niitä ymmärtäisi joku toinen
olen niin huolimaton ja polveileva ja sellainen niin niin hidas
mutta jos minusta tulisi
tahtosiin todellakin ja yrittäisin kaikkeni
jotta ottaisin mahdollisimman paljon oppilaat ja opiskelijat huomioon. heitä vartenhan minä olisin.
nyt minusta vaan tuntuu siltä että lopetan ekologian opiskelun ja teen hitto soikoon vaikka pelkkiä kirjatenttejä koko kevään.
jostain uudesta aineesta. jostain sellaisesta jota saan opiskella. hitto soikoon tätä tiedemaailmaa.
kaikki on niin pirun keskittynyttä ja eriytynyttä ja erikoistunutta. humanistit täällä ja luonnontieteilijät tuolla. välissä yhteiskuntatieteilijät. ammattikorkeat tuolla. taidekorkeat siellä.
miksi erilaisia aloja ja asioita ei voisi yhdistää?
kaikkihan kuuluu yhteen ja emmekö me kaikki tahdo saada jotakin maailmastamme selville, eikö meitä kaikkia kiinnosta jollain tavalla se mitä täällä on ja millaista ja miksi ja miten
eivät ne ole niin erillään toisistaan. on vain erilainen näkökulma. katsotaan vain vähän eri puolelta.
eikö se ole huolestuttavaa että asioita aletaan yhä enemmän katsoa vain yhdeltä kantilta. kaikki katsovat joltain puolelta ja eivät kommunikoi keskenään, kaikki näkevät vain yhden puolen mutta kukaan ei näe koko kokonaisuutta
olen niin naiivi ja kunnianhimoinen että minä oikeasti tahtoisin mahdollisimman paljon
nähdä ja tietää
mutta aina pitää valita
puoli
kaikessa
pirun mustavalkoinen yhteiskuntalänsimaamaailmakeskipisterakenne
huokaus
eikä sitä voi muuttaa
nyt
ystävät
olen tajunnut
(taas kerran) että minulla on toden totta ystäviä.
niin.
niinpä niin.
sen ehkä huomaa aina parhaiten silloin kun on paha mieli tai ikävää sattuu
ja tietysti myös silloin kun oikein kivaa sattuu.
mutta minulla siis on.
joskus on vain ihana jutella pitkään. kaikesta. meille tärkeistä asioista.
luen edelleen märtta tikkasta. yötäpäivää. ja se on oikeastaan sittenkin ihan hyvä. tai on. en ole ihan varma onko se kirjoitettu kuinka ensimmäiseksi, mutta ainakin ennen niitä muita jotka käsittelevät naisen paikkaa perheessä ja tätä kahden kirjailijan ristiriitaa perheen sisällä. omaa elämäänsä. ehkä. aika paljon. siinä on kaikki naistutkimuksen perusasiat. naurattaa. mutta siinä vain on, juuri kaikki äitikansalaisuudesta ja kaikesta.
ja siinä päähenkilö Fredrika miettii juuri sitä kuinka olisi tärkeää se että voisi jutella ystäviensä kanssa, saisi jutella heille tärkeistä asioista.
niin. millähän tavalla perhe muuttaa minunkin ystävyyssuhteitani. meidän kaikkien. sitten kun kaikilla on perhettä tai joillain on. varmasti muuttaa.
" on olemassa asioita joita ajattelen vain itsekseni enkä päästä sille alueelle ketään muuta, siinä on kai syytä mustasukkaisuuteen, siinä mitä ajattelee ja tuntee, se on huomattavasti tärkeämpää kuin se mitä tekee"
- Märta Tikkanen, Yötäpäivää s-26 -
" jotain rooliahan me kaikki esitämme alinomaa
ja se minua inhottaa
mutta silti siihen jotenkin liukuu mukaan, vaikka päätänkin ettei koskaan enää, ja siinä minä sitten kuitenkin seison eteisessä ja olen aurinkoinen"
- Märta Tikkanen, Yötäpäivää s.109 -
Ja nyt minä lähden pitämään jälleen metsätuntia ja sitten menen raamattukurssille ja lähden Laukaalle pitämään tunteja ja illalla
ehkä voisin tänään yrittää mennä jonnekin liikuntaan, kun on se ilmainen viikko ja kun niskat ovat ihan täysin jumissa.
aurinko noussut ja taivas keltaa
katoilla vain vähän lunta, ei jäisi enää jälkiä
maa sula, ei sada vettä
kaunis päivä tulossa, minä sanon, kovin kaunis
ja viime yönä yksi tyttö muutti alapuoleltani pois, kun hänellä on kissat.
minä rupean pakkaseksi. ihan pieneksi ehkä. mutta en palele. hymyilen vaan ja teen tähtikuvioita tyttöjen hiuksiin. jäätyvät latvoista ja pudottavat pisaroita poikien päälle jos he yrittävät
ja hehän
sitten minä nauran
ja taivaasta tulee kirkas kirkas
ja askeleet narskuvat kivet kulkevat jään päältä pois ja vesilätäköissä on peilipinta
luistellaan, minä sanon
kierretään järvi minä sanon.
kierretään vaan ja
jäätynyttä koko kaupunki niin että tulee metsä (jota minä romantisoin)
(taas kerran) että minulla on toden totta ystäviä.
niin.
niinpä niin.
sen ehkä huomaa aina parhaiten silloin kun on paha mieli tai ikävää sattuu
ja tietysti myös silloin kun oikein kivaa sattuu.
mutta minulla siis on.
joskus on vain ihana jutella pitkään. kaikesta. meille tärkeistä asioista.
luen edelleen märtta tikkasta. yötäpäivää. ja se on oikeastaan sittenkin ihan hyvä. tai on. en ole ihan varma onko se kirjoitettu kuinka ensimmäiseksi, mutta ainakin ennen niitä muita jotka käsittelevät naisen paikkaa perheessä ja tätä kahden kirjailijan ristiriitaa perheen sisällä. omaa elämäänsä. ehkä. aika paljon. siinä on kaikki naistutkimuksen perusasiat. naurattaa. mutta siinä vain on, juuri kaikki äitikansalaisuudesta ja kaikesta.
ja siinä päähenkilö Fredrika miettii juuri sitä kuinka olisi tärkeää se että voisi jutella ystäviensä kanssa, saisi jutella heille tärkeistä asioista.
niin. millähän tavalla perhe muuttaa minunkin ystävyyssuhteitani. meidän kaikkien. sitten kun kaikilla on perhettä tai joillain on. varmasti muuttaa.
" on olemassa asioita joita ajattelen vain itsekseni enkä päästä sille alueelle ketään muuta, siinä on kai syytä mustasukkaisuuteen, siinä mitä ajattelee ja tuntee, se on huomattavasti tärkeämpää kuin se mitä tekee"
- Märta Tikkanen, Yötäpäivää s-26 -
" jotain rooliahan me kaikki esitämme alinomaa
ja se minua inhottaa
mutta silti siihen jotenkin liukuu mukaan, vaikka päätänkin ettei koskaan enää, ja siinä minä sitten kuitenkin seison eteisessä ja olen aurinkoinen"
- Märta Tikkanen, Yötäpäivää s.109 -
Ja nyt minä lähden pitämään jälleen metsätuntia ja sitten menen raamattukurssille ja lähden Laukaalle pitämään tunteja ja illalla
ehkä voisin tänään yrittää mennä jonnekin liikuntaan, kun on se ilmainen viikko ja kun niskat ovat ihan täysin jumissa.
aurinko noussut ja taivas keltaa
katoilla vain vähän lunta, ei jäisi enää jälkiä
maa sula, ei sada vettä
kaunis päivä tulossa, minä sanon, kovin kaunis
ja viime yönä yksi tyttö muutti alapuoleltani pois, kun hänellä on kissat.
minä rupean pakkaseksi. ihan pieneksi ehkä. mutta en palele. hymyilen vaan ja teen tähtikuvioita tyttöjen hiuksiin. jäätyvät latvoista ja pudottavat pisaroita poikien päälle jos he yrittävät
ja hehän
sitten minä nauran
ja taivaasta tulee kirkas kirkas
ja askeleet narskuvat kivet kulkevat jään päältä pois ja vesilätäköissä on peilipinta
luistellaan, minä sanon
kierretään järvi minä sanon.
kierretään vaan ja
jäätynyttä koko kaupunki niin että tulee metsä (jota minä romantisoin)
tiistaina, marraskuuta 07, 2006
surku
en päässyt läpi inssistä.
otin sen aika rauhallisesti. aluksi.
kuuntelin mitä se inssi sanoi ja ei se oikein sanonut mitään. yritin kysyä että missä minä tein sitten oikeastaan sen virheen. sen suuren.
en tiedä. tiedän vain että tein niitä. pieniä ehkä mutta siellä täällä kuitenkin. ei mitään kauhean suurta mutta kuitenkin. jo heti ensin kun lähdettiin siitä katsastuskonttorilta. se meni ihan päin persettä. autoja vaan tuli ja tuli ja tuli ja minä en uskaltanut mennä mihinkään väliin ja lumikinos oli edessä enkä nähnyt tuleeko sieltä vai ei ja aina kun olin valmiin lähtöön sieltä vielä tulikin. niin. siinä se sitten oli. mutta kaikenkaikkiaan minusta ajoin ihan hyvin. ihan hyvin oikeastaan. sillä tavalla että tiedän pärjääväni. en minä kenenkään päälle herran jumala ollut ajamassa. sitähän se oli. ja vähän ylinopeutta. niin. kun minulle on motkotettu että ajan liian hiljaa ja varovasti. niin. niin sitten ajoinkin liian kovaa. pahus.
mutta ei se oikeastaan
ainut vain se että joudun vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kaikki taas. ja minua ei huvita. ettei saa epäonnistua ja jättää ja unohtaa vaan on kohdattava ne virhepaikat ja on kohdattava
oma huonous uudestaan niin kauan kunnes riittää
en ajanut takaisin. ja matkalla minua alkoi itkettää. yritin olla itkemättä. ja ajattelin että miksi toiset eivät ikinä itke, ne eivät ikinä vaan itke ja minä en voi koskaan olla itkemättä
sitten se opettaja varmasti huomasi että olin allapäin ja kysyi no, harmittaako
minä aloin itkeä, mitä muuta siinä voi. miten se ei muka voinut tajuta ettei sellaista kysytä. eikö se nyt ole muutenkin selvää. sitten se yritti lohduttaa tyhmillä jutuillaan ja käytiin läpi niitä virheitä, mutta kun enhän minä oikein tiennyt ja muistanut missä niitä oli ollut
ja sitten se sanoi
juuri ennen kun tultiin takaisin keskustaan
että no, yleensä ne joille tämä on vaikeaa, niin ne on tosi hyviä jossain muussa, että niillä on joku toinen vahvuus
mikä sinulla on
ja minä aloin taas itkeä
koska juuri sillä hetkellä minä en todellakaan voinut ajatella mitään toisia vahvuuksia
ei minulla hyvänen aika ole
ei lohduta,
kunpa olisikin
kunpa edes olisikin
ja minä itkin koko matkan kotiin ja yritin pestä kasvoja jotta en näyttäisi itkuiselta siellä oppitunnilla. minähän olin menossa kertomaan metsistä. parikymmentäminuuttiaaikaa.
ja aina minä aloin itkeä uudestaan. vaikka kuinka yritin.
miten minä saatoin. ei se olisi ollut niin vaikeaa. en minä jaksa.
ja sitten pääsin kouluun
ja pidin tunnin ja oppilaat oli kivoja
yksi tyttö oli tosi älykäs, se sanoi että pitäisi muuttaa meidän yhteiskuntarakenteita pois tästä kulutusyhteiskunnasta
ja minä hämmennyin
hämmennyin niin että melkein aloin ihailla tyttöä
ja tyttö sanoi minulle tunnin jälkeen hyvin tomerasti ja alaspäin katsoen
sinä vähän romantisoit noita aarniometsiä
minä kysyin millä tavalla ja jäikö sinulle jotenkin paha mieli nyt
ja hän vain naurahti ja sanoi unohda ja käveli pois
sataa lunta. alkoi.
tai vähän niin kuin räntää. sellaista väli.
tänään käsitellään tarkovskin peili. en saisi itkeä siellä ehkä.
minä olen toisinaan ehkä liian herkkä tähän maailmaan. olen vain. olisin mieluiten ja onnellisin vain jossain metsässä jossa olisi pieni mökki ja voisin katsella mökin ikkunasta järvelle.
tekisi mieli kiivetä katolle, kävellä niin että lumeen jää jälki
ja tässä maailmassa ei ole edes tilaa tai aikaa jotta voisi itkeä
koko ajan pitää mennä ja tehdä ja olla
kaikkialla ihmisiä ei mitään paikkaa paitsi koti muuta sielläkin ohuet seinät
ja eihän tämä maailmaa kaada. ei se tähän kaadu. ei todellakaan. mutta aina sitä kuitenkin ottaa kaikki tällaisetkin niin vakavasti. ehkä se kertoo myös itseluottamuksesta. niin heikko ettei kestä epäonnistumisia. yhtään. missään.
ja minä kirjoitin eilen itselleni että
ehkä minun pitäisikin epäonnistua. vain sen takia että tajuaisin ettei se ole niin vakavaa. että oppisin pikkuisen kestämään niitä.
no tänään olen ainakin vähän oppinut. tai toivottavasti opin.
enkä pääse edes yhdelle ekologian kurssille. tuli posti että siellä on niin paljon osallistujia että ei olla osattu varautua että muistattehan että pitää olla bilsan perusopinnot tehty ja sivuaineoikeus. plaah. eihän minulla tietenkään ole mitään sellaista. en ole edes tajunnu että pitäisi olla, ei ole ennenkään.
voisin nukkua koko päivän ja olla karhu ja siili ja kaikki eläimet siitä tyynystä joka minulla oli joskus lapsena.
hah haa hah haa
kun naurattaa
otin sen aika rauhallisesti. aluksi.
kuuntelin mitä se inssi sanoi ja ei se oikein sanonut mitään. yritin kysyä että missä minä tein sitten oikeastaan sen virheen. sen suuren.
en tiedä. tiedän vain että tein niitä. pieniä ehkä mutta siellä täällä kuitenkin. ei mitään kauhean suurta mutta kuitenkin. jo heti ensin kun lähdettiin siitä katsastuskonttorilta. se meni ihan päin persettä. autoja vaan tuli ja tuli ja tuli ja minä en uskaltanut mennä mihinkään väliin ja lumikinos oli edessä enkä nähnyt tuleeko sieltä vai ei ja aina kun olin valmiin lähtöön sieltä vielä tulikin. niin. siinä se sitten oli. mutta kaikenkaikkiaan minusta ajoin ihan hyvin. ihan hyvin oikeastaan. sillä tavalla että tiedän pärjääväni. en minä kenenkään päälle herran jumala ollut ajamassa. sitähän se oli. ja vähän ylinopeutta. niin. kun minulle on motkotettu että ajan liian hiljaa ja varovasti. niin. niin sitten ajoinkin liian kovaa. pahus.
mutta ei se oikeastaan
ainut vain se että joudun vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kaikki taas. ja minua ei huvita. ettei saa epäonnistua ja jättää ja unohtaa vaan on kohdattava ne virhepaikat ja on kohdattava
oma huonous uudestaan niin kauan kunnes riittää
en ajanut takaisin. ja matkalla minua alkoi itkettää. yritin olla itkemättä. ja ajattelin että miksi toiset eivät ikinä itke, ne eivät ikinä vaan itke ja minä en voi koskaan olla itkemättä
sitten se opettaja varmasti huomasi että olin allapäin ja kysyi no, harmittaako
minä aloin itkeä, mitä muuta siinä voi. miten se ei muka voinut tajuta ettei sellaista kysytä. eikö se nyt ole muutenkin selvää. sitten se yritti lohduttaa tyhmillä jutuillaan ja käytiin läpi niitä virheitä, mutta kun enhän minä oikein tiennyt ja muistanut missä niitä oli ollut
ja sitten se sanoi
juuri ennen kun tultiin takaisin keskustaan
että no, yleensä ne joille tämä on vaikeaa, niin ne on tosi hyviä jossain muussa, että niillä on joku toinen vahvuus
mikä sinulla on
ja minä aloin taas itkeä
koska juuri sillä hetkellä minä en todellakaan voinut ajatella mitään toisia vahvuuksia
ei minulla hyvänen aika ole
ei lohduta,
kunpa olisikin
kunpa edes olisikin
ja minä itkin koko matkan kotiin ja yritin pestä kasvoja jotta en näyttäisi itkuiselta siellä oppitunnilla. minähän olin menossa kertomaan metsistä. parikymmentäminuuttiaaikaa.
ja aina minä aloin itkeä uudestaan. vaikka kuinka yritin.
miten minä saatoin. ei se olisi ollut niin vaikeaa. en minä jaksa.
ja sitten pääsin kouluun
ja pidin tunnin ja oppilaat oli kivoja
yksi tyttö oli tosi älykäs, se sanoi että pitäisi muuttaa meidän yhteiskuntarakenteita pois tästä kulutusyhteiskunnasta
ja minä hämmennyin
hämmennyin niin että melkein aloin ihailla tyttöä
ja tyttö sanoi minulle tunnin jälkeen hyvin tomerasti ja alaspäin katsoen
sinä vähän romantisoit noita aarniometsiä
minä kysyin millä tavalla ja jäikö sinulle jotenkin paha mieli nyt
ja hän vain naurahti ja sanoi unohda ja käveli pois
sataa lunta. alkoi.
tai vähän niin kuin räntää. sellaista väli.
tänään käsitellään tarkovskin peili. en saisi itkeä siellä ehkä.
minä olen toisinaan ehkä liian herkkä tähän maailmaan. olen vain. olisin mieluiten ja onnellisin vain jossain metsässä jossa olisi pieni mökki ja voisin katsella mökin ikkunasta järvelle.
tekisi mieli kiivetä katolle, kävellä niin että lumeen jää jälki
ja tässä maailmassa ei ole edes tilaa tai aikaa jotta voisi itkeä
koko ajan pitää mennä ja tehdä ja olla
kaikkialla ihmisiä ei mitään paikkaa paitsi koti muuta sielläkin ohuet seinät
ja eihän tämä maailmaa kaada. ei se tähän kaadu. ei todellakaan. mutta aina sitä kuitenkin ottaa kaikki tällaisetkin niin vakavasti. ehkä se kertoo myös itseluottamuksesta. niin heikko ettei kestä epäonnistumisia. yhtään. missään.
ja minä kirjoitin eilen itselleni että
ehkä minun pitäisikin epäonnistua. vain sen takia että tajuaisin ettei se ole niin vakavaa. että oppisin pikkuisen kestämään niitä.
no tänään olen ainakin vähän oppinut. tai toivottavasti opin.
enkä pääse edes yhdelle ekologian kurssille. tuli posti että siellä on niin paljon osallistujia että ei olla osattu varautua että muistattehan että pitää olla bilsan perusopinnot tehty ja sivuaineoikeus. plaah. eihän minulla tietenkään ole mitään sellaista. en ole edes tajunnu että pitäisi olla, ei ole ennenkään.
voisin nukkua koko päivän ja olla karhu ja siili ja kaikki eläimet siitä tyynystä joka minulla oli joskus lapsena.
hah haa hah haa
kun naurattaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)