(auto)tiet

Tänään oivalsin,
että tiet eivät oikeastaan ole vain autoille. Mutta ne käyttäytyvät kuin olisivat,
autoilijat siis. Pyörällä vaikka,
pitää aina varoa, ja on ikään kuin tiellä, jos polkee tiellä
vaikka ei olisi pyörätietä, eikä kävelytielläkään saa ajaa.
Autoilijat tuskailee siellä rattiensa takana, että pitää tommosenkin siinä tiellä polkea, miksi
siis miksi polkee ja sitten taas miksi tuskailee.

Minä
poljin tänään pyörätiellä, kun auto kaahasi kuralätäköstä niin, että kura lensi suuhunkin ja pesustatullut takki ihan märkänä. Eikä mitään. Jatkoi vain kaahailuaan.

Okei, vahinkoja voi sattua, mutta käytöstavat!
Jos vahingossakin toisen päälle roiskii, niin olis kohteliasta edes veivata ikkunaa auki ja huikata sori. Ehkä se ei nähnyt, mutta silloin pitäisi ottaa jo koko kortti pois, jos ei sen vertaa liikennettä seuraa.

Minusta käytöstavat ovat oikeastaan ihan kivoja.
Kun tyttö tuo unohtuneen vihkon luokkaan, oikea omistaja ei edes kiitä
minä kiitän, kovaan ääneen, niin että pojat perällä siitä rupeavat ivaamaan
kysyn, eikö teidän mielestä sitten ole kohteliasta ja kivaa kiittää,  jos joku tekee palveluksen, hä?
ja kyllähän se on.

anteeksi ja kiitos. niin pieni ele, mutta silti tekee kaiken huomattavasti helpommaksi. jos viitsii. paha tuuli haihtuu heti, jos joku viitsii sanoa anteeksi. en minä ainakaan koskaan jaksa murjottaa anteeksipyynnön jälkeen.

ajattelin, että jos minulla joskus on lapsia
en edes aio kasvattaa heitä autoilun kulttuuriin (vaan lentämisen! ha ha)
alle kymmenen kilometrin matkat mennään automaattisesti kävellen tai pyörällä. sitä pidemmät julkisilla, jos mahdollista. jos ei, niin sitten auto. haluaisin kasvattaa niin, että auto ei ole itsestäänselvyys, että se on luksusta, ekstraa. Autolle on paikkansa, mutta sen ei tarvitsisi olla jokapäiväistä. Toivoisin, että asuisimme paikassa, jossa meidän ei tarvitsisi siirtyä automatkoja joka päivä.
Oma lukunsa on sitten noitten lentojen kanssa. En uskalla edes ajatella sitä konkreettista todellisuutta. Lentäminen tulee pakostakin vähenemään maailmassa,  mutta meidän perheemme tulee aina olemaan pallon vastakkaisilla puoliskoilla. Se jää sitten nähtäväksi, että kumman suku tulee olemaan skypevaareja skypemummoja ja skypesetiä ja skypetätejä.

Maapallo tuskin kutistuu. Vaikka asuttava ala varmaankin. Toisaalta, napaseudut taitavat pysyä kumpikin ihanteellisina ilmastoltaan.

Tyttö sanoi, että nämä tällä vuosikymmenellä syntyneet lapset tulevat olemaan jotenkin erityisiä. tai siis nyt syntyvät. että jotain sellaista on ilmassa. minä mietin että ehkä. ehkä he ovat uuden ajan lapset. ehkä uusi aika on alkamassa
alkaa

minulla ei olisi mitään sitä vastaan.

ohi

minulla on nyt ajokortintapainen.
enkä tehnyt paljon virheitä
muutaman kerran vaihteiden vaihto vähän nyki ja kytkimen nostin hieman liian nopeasti niin että auto vähän nytkähti liikkeelle
ja sitten vaihdoin kaistaa hermostuksissani vaikka ei olisi ollut mitään hätää vaihtaa vielä

helpottunut olo oli. helpotuksen hiki.

ja nyt olen suunnitellut jo torstain ja perjantain sanataidetunteja joita lähdetään pitämään seiskaluokkalaisille.
pidän siitä työstä.

ja nyt alan pelata sanapeliä.

reipas

minun on helpompi lähteä kävelylle
kuin alkaa kirjoittaa esseetä

minun on helpompi pelata amerikkalaista sanapeliä
kuin siivota tai suunnitella tai kirjoittaa esseetä

minun ei ole tällä hetkellä helppo syödä
puristin appelsiinimehun
makea reilu appelsiini :)
mutta jännittää

minun on helpompi jännittää
kuin nukkua tai syödä tai lukea tai lähteä kävelylle tai kirjoittaa esseetä tai siivota tai suunnitella

olen kauhuissani parin tunnin päässä häämöttävästä ajosta
ensin on ajotunti
joka ehkä vähän lievittää paniikkia
mutta
ehkä se vaan lisää paniikkia

minua alkaa itkettää kun vain ajattelenkin
ja kun olen jälleen näin paniikissa niin miten mikään voisi onnistua?

eilen pimeän ajossa jalkani tärisivät niin että auto sammui kolme kertaa ennen kuin sain sen käyntiin.
koska ajattelin jo tätä päivää

minun on helpompi ajatella tulevaa ja mennyttä
kuin nykyhetkeä

minun olisi helpompi olla olematta ja näkymätön ja kadonnut ja pieni ja piilossa ja siili ja turvassa kuin todellisuudessa

vaihdoin tänään lampun vessaan. se paloi sieltä illalla.
ihan itse vaihdoin vaikka piti tuolin kanssa seisoa varpaillaan ja siltikin ei melkein ylettynyt
mutta olen tottunut kurkottelemaan

minun on helpompi itkeä
kuin olla itkemättä

miten jotkut voivat olla itkemättä?
se on käsittämätöntä. että voi muka pidättää sellaista tunnetta. se on minulle aivan mahdotonta. toisaalta. minä pystyn myös itkemään silloin kun tahdon. ristiriitaista. en voi pidättää itkuani mutta voin saada sen alkamaan.

näin jotain unta veljestäni
asuimme vielä vanhassa kodissamme rivitaloasunnossamme
minä olin minun huoneessa, minulla oli jotain tärkeää tekemistä
kuulin että veljeni tuli kotiin ja tuli yläkertaan
ja minä en voinut enää tehdä sitä mitä olin tekemässä vaan minun piti mennä pitämään ovea kiinni ettei hän tule huoneeseeni ja tapa minua
(tämä on hyvin usein toistunut unikuvio)
ovi oli tällä kertaa paljon raskaampi ja vahvempi, tukevampi ja kahvasta oli helppo pitää kiinni, se ikään kuin jäi siihen asentoon johon sen pistin eikä siirtynyt helposti.
minulla oli silti tosi kummallinen olo
ikään kuin
minä pitämällä ovea tiukasti kiinni ja vääntämällä kahvaa
pakottaisin veljeni yrittämään
että jos olisin jatkanut puuhiani hän ei edes kiinnostuisi tulemaan huoneeseeni
yritin olla siksi hiljaa
ettei hän kuulisi mitä minä puuhaan
huomasin että oven alta näkyi jalkani käytävään, yritin peitellä niitä
huomasin avaimenreijän ovessani
kurkistin siitä ja näin veljeni ja veljeni huoneen
hän puuhaili omassa huoneessaan jotakin kaikessa rauhassa
seurasin häntä
aloin rauhoittua ja unen tunnelma muuttui (painajaisesta pois)
veljeni tuli ulos huoneestaan, minä siirryin pois avaimenreijältä ja oveltani ja jatkoin omia puuhiani
veljeni tuli huoneeseeni
syöksähdin hänen eteensä ja kysyin mitä hän oikein teki täällä
hän oli tullut kysymään jos minulla olisi joissain lehdissä kokiksen mainoksia
hän tarvitsi niitä johonkin työhönsä, johonkin taiteeseen
aloin etsiä lehtiä
ja uni muuttui niin että minä edelleen etsin niitä mainoksia
mutta kuljin oudoissa rakennuksissa
ja löysin
mutta ne muuttuivatkin oikeiksi pulloiksi
ja joku vei ne
ja siellä oli joitakin piirrettyjä hahmoja sitten

jotenkin minusta tuntuu että olen vähän pääsemässä velipainajaisistani
vähän
ehkä
en ole enää pitkään aikaan nähnyt mitään sellaista
ja nytkin ensin painajaiselta vaikuttanut muuttuikin
ja niin on käynyt oikeastaan kaikissa unissa joissa on ollut veli nyt viime aikoina
enemmänkin uneksin nykyään siitä että voisimme olla ystäviä, että lähentyisimme

en tiedä miten käy sitten kun menen taas vanhempieni luo
miten käy jouluna
kun olemme kaikki siellä

minusta tuntuu että meillä joulu ei ole
valon juhla
sillä tavalla
meillä siihen liittyy vahva tiedostus ja tietoisuus siitä mitkä kaikki ei ole hyvin ja miten asioiden pitäisi olla millainen perheen pitäisi olla millainen joulun pitäisi olla ja kun se ei ole
teemme toki kaikkea jouluista koristelemme kuusen laitamme äidin kanssa ruokaa syömme joulupuuron annamme lahjat ja kuuntelemme joulumusiikkia
mutta kuitenkin siinä on sellainen pohjavire että nyt olemme yhdessä koska jouluna kuuluu olla yhdessä ja nyt teemme nämä asiat jotta emme alkaisi itkeä jotta emme muistaisi nyt kaiken pitää olla hyvää ja kaunista ja yritämme kaikki. ehkä yrittäminen on eniten se mikä minua ahdistaa. että näen kuinka äitini yrittää., hän yrittää niin paljon. että meillä kaikilla olisi hyvä. että kerrankin. että jos vihdoin.
ennen joulut olivat vielä jouluja, silloin kun oltiin aina isovanhempien luona. silloin kun me oltiin vielä pieniä eikä kukaan vielä tiennyt millaisia meistä tulee kun me kasvetaan ja millaiseksi meidän maailmat muuttuu.

eilen minun teki hirveän paljon mieli lähettää veljelleni viesti
kun katsottiin tunnilla musavideoita ja tuli kaikkia muistoja mieleen
niistä ajoista kun me katsoimme niitä. tuntui niin oudolta nähdä ne videot. sellaiset joista ei silloin oikein ymmärtänyt itse mitään. ja miten niitä kuitenkin lauloi vähän ja miten niitä nauroi. siinä huumassani tilasin myös muutaman levyn. minun oli pakko koska minusta vain tuntui siltä. niin voimakkaasti. että tahdon jotain musiikkia joka

mutta en lähettänyt viestiä koska en oikein osannut kirjoittaa
en tiennyt millä tavalla sanoisin
en tiedä muistaako hän niitä
vai olenko taas kuvitellut

ja sitten lähetin viestin poikaystävälleni
ja se tuntui vähän naurettavalta
mitä se häntä liikuttaa jos minä muistan jotain lapsuudestani
enkä voinut jakaa sitä tunnetta
koska hän ei tietenkään ollut nähnyt niitä videoita eikä siksi tietenkään muistanut mitään lapsuudestaan ja sitä paitsi meidän lapsuutemme on ollut ihan eri eikä hän varmaankaan edes ole katsonut musateeveetä.

ja tuli syyllinen olo
että minä olen jollain tapaa korvannut veljeni
poikaystävälläni
että olen alusta asti kyllä vähän ajatellut niin
tai tiedostanut sen mahdollisuuden
tietyllä tavalla
mutta tietysti on paljon muutakin, joka ei liity veljeeni ja liittyy vain poikaani
tunteeni. tietysti.
mutta jollain tavalla
on helpompi kestää sitä ettei enää ole veljeä kun on poika

mutta
ilmeisesti minun on helpompi sietää jännitystä
kun alan ajatella jotain vielä suurempia ahdistuksen aiheita
autokoulu tuntuu pikkuriikkiseltä

ja pianhan se jo on

toimettomuus

minä en saa aikaan mitään
en saa ryhdyttyä mihinkään

suunnittelen öisin
piirrän mielessäni sanat ja näin minä kirjoitan huomenna
minä teen sen ja sen ja sen ja aloitan sen
ja sitten tulee päivä ja kuitenkaan minä en saa mitään tehtyä
en saa itseäni ylös
ravistelen ravistelen, herää typerä pahvi, typerä törppö, metallitörppö tötterö töö

ihan kun olisin tyhjäpää
kuin vain pelkkää ilmaa hattaraa

ja olen jäänyt siihen kirottuun peliin koukkuun. tyhmä amerikkalainen mind map. vaikka tänään olen saanut pidettyä siitä näppini erossa mutta
pirun ville kun meni laittamaan linkin blogissaan.
pirun pama kun oli kanssa pelannut sitä.

olen vihainen itselleni. vihainen siitä että istun tässä ja jauhan paskaa tännekin.
minulta puuttuu itsekuri. totisesti. riikka päätti alkaa olla mukava itselleen. minun pitäisi alkaa olla ilkeä itselleni.
lyön jo itseäni. ihan totta. minä läimäyttelen ja huudan itselleni koko ajan mutta ei se auta. olen niin itsepäinen ja mitä sitten, en lyö kuitenkaan niin että sattuisi, ja se on vain minun oma ääni joka huutaa.

työpaikasta tuli jo heti minulle tänään kysymys että voisinko suunnitella yhtä draamapajaa tai sellaista. menin ihan lukkoon. minä. minäkö muka? enhän minä mitä minä muka osaan en minä tiedä mitään en tahdo en minä en osaa voi minäkö

ja sellaistahan minä olen halunnut mennä tekemään ja nyt olen päässyt
voi mikä typerys minä olen
paskasika
ja sitten nauretaan ala-asteella

yläkerrassa soittaa pianoa. minä olen aina ajatellut että se tulee yläkerrasta.
rauhoittaa.
(vaikka ei tässä nyt kyllä rauhoittelua tarvittaisi!)
olisipa minullakin piano (vaikka toden totta minun ei pitäisi haaveilla jostain uudesta oheistoiminnasta!)

luin tänään taas sitä persoonallisuustesti kirjaa, niitä tulkintoja ja kirjoitin muistiinpanoja. kukaan ystävistäni ei ole vielä osoittautunut skitsofreeniseksi. ainakaan pahasti :)

ajotuntikin oli. ja meni. ok. kyllä minä siellä liikenteessä jo pärjäisin. oli kyydissä yksi poika joka vietiin johonkin amikseen tai sellaiseen.
kunpa vaan ajaisin yhtä rauhallisesti ja hyvin viikon päästäkin. kunpa vaan. tai siis vajaan. minä alan jo taas jännittää sitä niin
jännitin viime yönä niin että sydän alkoi hakata ihan hirmuisesti ja voi sitä kuristusta

en tahtoisi yhtään sinne
en kestä sitä ihan totta en kestä jollen pääse läpi ja ihan kauheaa kun kaikki sanoo että kyllä sinä nyt että nyt pääset että ei siinä enää ole mitään
entä jos en
olenko sitten ihan maailman surkein
entä jos en sittenkään enkä vielä senkään jälkeen
jos tämä on vain kohtalo että tuhat kertaa yritän ja sitten ei ole enää rahaa
että kaksituhatta että satasatasatasatatuhatta

tiedän olevani lapsellisen hysteerinen tämän kanssa. mutta en mahda sille mitään. ja aloin ajatella että ehkä en pysty tekemään mitään muutakaan nyt kun minulla on tuo hirvittävän ahdistava automöykky odottelemassa ja tunkemassa
että se vie kaiken puhdin
että sitten kun se on ohi niin sitten

jos saisin tänään tehtyä vaikka sen bilsan hakemuksen
jos vaikka tekisin sen nyt
vaikka kun olen päässyt tähän kirjainten maailmaan
tuolta sängystä syömästä keksejä ja lukemasta kuinka kirjoja sidotaan

osaisinpa edes tehdä vanhemmilleni kauniit joululahjat

mutta ei
minä en ikinä osaa tehdä kellekään mitään kaunista
koska en viitsi
olen suunnitellut kirjoittavani ystävilleni kirjeet
olen suunnitellut
niin
suunnitellut
mutta aikaa on
enkä toteuta mitään
en niin mitään ja se on kaikki minun omaa saamattomuuttani

tätä menoa minä lopetan yliopisto-opiskeluni jo ihan vain sen takia että kurssit vaan loppuvat.

ppppppppppppppppppppppppppppp

toinen ei saa nukuttua
ja toinen ei saa mitään muuta
tämä tässä ei mitään