huolto

kamalaa.
olin heräämäisilläni. sellaisessa välitilassa. tiesin että kello on melkein kahdeksan että se huoltomies voi tulla ihan pian. se voi tulla nyt. ja kirosin mielessäni että tietysti se tulee nyt, ainoana aamuna kun saisi nukkua edes vähän pidempään. kuulin hissin. kuulin että oveni ulkopuolella kolisi. se tulee sisään. herran jumala. ei edes pimpota. noin vain avaimilla sisään. minä en pystynyt nousemaan. olin vielä niin unimaailmassa kuitenkin. en pystynyt liikkumaan en sanomaan mitään. tunsin kuinka pää oli painautunut syvälle tyynyyn. huoltomies käveli varovaisesti. kuulin kuinka se yritti liikkua hiljaa. se meni patterille. sitten kuulin kun se liikutti tuoliani. ei herran jumala mitä vittua se tekee minun työpöydällä. yritin raottaa silmiäni näin hatarasti sen hahmon. silmät painui takaisin kiinni ja tunsin kuinka se tuli kävelemään minun luokseni. yhtäkkiä se läimäytti paperilla minua kasvoihin. hätkähdin hereille. pomppasin istumaan, huusin, vieläkin tuntui että nukuin. näin kyllä hänet yritin sopertaa jotakin mutta en tiennyt sanoiko huoltomies jotain vai ei. ravistelin itseäni. ja kappas. avasin silmät ja näin seinäni ja pimeän huoneen. ei huoltomiestä. ei mitään. enkä enää uskaltanut käydä uudelleen nukkumaan.

tämä on taas hyvä osoitus siitä miten paljon minä stressaan jostain tällaisesta pikkujutusta. pienestä käytännönasiasta. olen aivan käsittämätön.

voisinhan minä soittaa sinne vielä tänäänkin (soitin sinne jo eilen uudestaan) ja kysyä onko ne tulossa ja milloin on tulossa ja jos ei aio nyt tänäänkään tulla niin ei ainakaan tule sitten ennen kymmentä aamulla.
mutta tässä minä olen taas pelkuri. vihaan puheluita vihaan niitä vieraisiin virallisiin paikkoihin.

mutta tänne jäätyy

eikä tällainen peli enää käy.