Minun piti tulla kirjoittamaan esseitä. Peilistä.
Mutta minulle olikin tullut levyt ja aloin kuunnella
toinen oli oikein hyvä
toista en voinut edes kuunnella. hyi mitä heräteostoksia, 90-luvun alun ällöttävää pimputusta.
mutta aloinkin tehdä tutkimussuunnitelmaani pro semmaan
vaikka valittelin tänään että on tyhmää tehdä se tässä vaiheessa, kun vasta aloittaessaan TEKEMÄÄN alkaa hahmottua paremmin mitä juuri tahtoo tutkia jne
mutta nyt
kun aloin tehdä sitä
tajusin että se todellakin auttaa hahmottamaan tutkimuskohdetta ja koko tutkimusta
ja ehkä teki sitä myös mielenkiintoisemmaksi
jollain tavalla
ja ehkä minäkin hahmotan asioita paremmin kirjoittamalla
vaikea selittää
mutta kun laittaa sanoja paperille siitä huomaa paremmin
puhuttiin tänään paljon raamatusta ja uskonnoista
jeesuksesta kristinuskosta ja moraalista
ainut mitä tahtoisin olisi kellua
voi
tahtoisin niin veteen
tahtoisin islantiin
katsoin videoita
levyltäni. sigur ros.
ja siellä oli sellaisia maisemia että minun on pakko päästä niitä näkemään
vaikka en voisi koskaan sittenkään muuttaa
maahan jossa ei ole metsiä
niin voisin silti haluta nähdä
päätä särkee taas.
poikaystäväni kirjoitti minulle että
minun päänsärkyni tuntuu olevan yhtä jokapäiväistä minulle kun hänen diabeteksensä hänelle.
ja kuvittelemmeko vain
voisiko kaikki kipu loppua vain sillä
että uskoo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti