unin

unessa
kaikki meni väärin päin
sillä tavalla vähän niin kuin iltasadussa
jonka luin itselleni eilen
pannaripäivä se oli siinä sadussa

ja minun piti mennä paman luo katsomaan telkkarista sitä vankilasarjaa
siiinä unessa
mutta minä lähdin niin myöhään
ja oli talvi
ja minulla kesävaatteet
ja vahingossa juoksinkin paman talon ohi
juoksin omaan kotiini
ja huomasin että parkissa oli veljen auto
ikkunassa paloi valot
ja minua pelotti avata ovi
kokeilin ensin oman kotini avainta
mutta eihän se käynyt, se oli se toinen avain
sain oven auki ja minulla oli toppavaatteet
kävelin olohuoneeseen
ja tietysti tämä oli se meidän vanha koti
ja tervehdin veljeä
hän tervehti minua ja pyysi kuuntelemaan uutta levyään
hän sanoi että saan tietenkin kuunnella niitä kaikkia aina kun haluan
hän kysyi mennäänkö kahville yhdessä
minä nauroin ja tietysti suostuin kävisi se ja se päivä
ja juoksin ylös
mummini vintille
siihen huoneeseen jossa ovat asuneet mummi äiti äidin veli minä ja nyt äidin veljen poika
siellä oli kuuma
patteri oli päällä minä sammutin sen ja etsin vaatteita
ne olivat hirveän likaisia
juoksin taas alas ja sanoin että menen käymään vielä kaverilla

en hahmottanut kaupunkia ollenkaan
tuntui käsittämättömältä koko päivä
kaikki oli mennyt niin oudoksi
oli enää muutama minuutti aikaa siihen kun ohjelma alkaisi
minä olin menossa väärään suuntaan
poljin pyörällä
niin jyrkkä mäki että huomasin vasta puolivälissä että minun oli mahdoton kiivetä sitä
ja sitä paitsi
menisin liian ylös, ei pama asu noin korkealla
huomasin että alempana meni tie, joka ei ollut jyrkkä
siellä kulki ihmisiä
minun oli päästävä sinne
hypin kivien yli
yksi kivi murtui ja jalkani lipsahti
jäin rajalle
jäin siihen seisomaan ja tiesin etten pääsisi enää ylemmälle tielle
mutta alas tielle oli liian pitkä matka hypätä
ihmiset kulkivat ohi
eivät välittäneet vaikka olin pulassa
eivät nostaneet minua

minua alkoi suututtaa
entä jos vain lasken irti ja aloitan alusta
jos vain lasken irti ja tipun ja herään
tämä on unta
miksi minä sinnittelen tässä kun voisin laskea irti
ja minä laskin

syysflunssa

tää on kipeä
vaikka on maannut jo neljä päivää
tässä yhdessä huoneessa
neljä päivää
eikä mitään liikettä mihinkään suuntaan

ja on surullinen
edelleen kovasti surullinen

mutta nyt jaksaa pakko jaksaa että jaksaa kirjoittaa
20-30 minuutin alustuksen! haloo. minusta jotkut ylimitoittavat kurssinsa.
miten kukaan voisi pystyä alle viikossa moiseen.
äh.
en jaksa valittaa

olen valittanut vuoteessani jo neljä päivää
soittanut itkuisia puheluita edes takaisin

olen niin yksin ja voi voi voi

yksi ystävä toi minulle ruokaa. kiltti hän.
mutta yksi tyttö ei ole soittanut, kun ei nyt nähtykään
ja hän kuitenkin takaisin ruotsiin ennen kuin soittaa
minä en tiedä kumpaan hänen numeroista pitäisi soittaa
ja nyt hän on varmaan elokuvissa
ja sitäpaitsi
ei minun äänenikään kestä puhumista
minä kuitenkin innostuisin niin että yskisin taas koko yön

äh.

minä en osaa elää valittamatta.
en vain osaa.
se on minun elämäni.
valittaa valittaa ja olla ärsyyntynyt
ja loukkaantua

loukkaanun tuhannesti päivässä
vain koska en ole ainut joka on olemassa

miten joku voi katsoa hopeanuolia
kun voisi olla täällä, voisi olla täällä sairaan tytön luona ja keittää sille teetä! tai lämmittää mehua.

huokaus.

tuntuu kuin olisin siirtynyt laidalle
ulkopuolelle
kun on lukkiutunut tänne seinien sisään
aina välillä avaa oven
ja näkee syksyn
mutta ei pääse sinne itse kulkemaan niin että voisi jaksaa hyvin

minun syksyni
minun kuukauteni ja se on ihan pian ohi

tällainen minä olen

täällä vain

ja ihmiset tulevat takaisin matkoiltaan
ja ihmiset nauravat yhdessä ja perhe lähtee ulos ja ja ja j aj

minä en ehkä enää koskaan mene ulos.
paitsi huomenna
kun on pakko pitää se alustus
ja sitten tulen kotiin ja kuolen
tai ehkä minä kuolen vasta keskiviikkona
kun on taas se kirottu ajotunti ja se kirottu ajo-opettaja joka luulee että minä tahallani sammutan auton keskelle ruuhkaa ja risteystä.
sinne minä varmasti kuolen
teki jo viimeksi, kun kuume oli noussut
ja minä olisin mieluiten itkenyt peittojen välissä,
mieli ajaa täysiä johonkin hemmetin tolppaan tai puuhun tai sillalta alas tai johonkin vaan että se typerä ukko lakkaisi puhumasta siinä vieressä.

mutta minä olen oikeasti ihan kiltti tyttö.

Myrskysi
kaikki tuuli kaikki puut
oksia katolle yöllä niin vinhaa että kävelikö katolla vai seinissä ja mistä ikkunasta tulee

ruokaa ja viiniä ja ikkunassa tuuli
lapset näyttivät taitojaan
toinen ujommin toinen varmasti
enkä minä enää muistanut miten neulotaan
seitsemän vuotta minä laskin.

ja vihdoin minä meinasin myös tapattaa itseni ja kaikki muut autoilijat liikenteessä
viisi metriä ennen autokoulua viisi metriä ehkä minun käteni käänsivät vasempaan ja me olimme menossa oikealle
ajatuksia ei missään ei missään
ja ihmiset niin hermostuneita niin hermostuneita kun toisen auto sammuu keskelle ruuhkaa

en minä välitä

me söimme piirakkaa
ystävä ja minä söimme ja puhuimme mihin eilen lopetimme

joskus niin yksin
niin vaikka luin kirjeen jonka tyttö, yksi tyttö, yksi ystävä, hieno, niin hieno oli minulle kirjoittanut
ja minun sanani eivät mitään hänen sanoistaan
ja kuitenkin puhun niin suoraan etten kenellekään
ja kuitenkin niin samanlaiset, me
ehkä hän ei huomaa sitä
ehkä hän ei tiedä, koska minä en osaa sanoa sitä
olen sisälläni olen niin sisälläni että sanon vain kauheuksia kaikista toisista
niistä joita rakastan mutta entäpä minä itse?

ei ole myrskyä enää
tulee kesä uudestaan

ajatukseni tyhjää

ihmisten ajatukset niin selkeitä niin selkeitä
istuu siinä ja näppäilee numeroita ai olit helsingissä ja seuraavassa lauseessa tulee mielenosoitukset
tiesin että hän kuvittelee minun olevan tiesin mitä
keinuu edes takaisin
sanoja ei ole tullut pitkään aikaan ei niin selkeäsi minä katsoin montako kertaa hän kaatoi juomaa konjakkilasiin uudestaan
tiedän mistä he keskustelivat kun minä tulen ai se olitkin vain sinä tiesin minä ja jatkavat kun en se ollutkaan enoni

kolmesataa vuotta samalla paikalla
kaikki sukupolvet
kolmesataa vuotta
käsittämättömän pitkä aika

ja minä keksin mistä minä kirjoitan
koko tarina kulki
niin raaka niin raaka
ja silti siinä olen minä

ei haavoja ole tällä tytöllä eihän tällä ole mitään havaa ei voi siis kirjoittaa, eihän
eihän sellaisesta koskaan tule mitään joka ei ole elänyt kovaa elämää

itkee siinä keskellä katua
ihmiset ohi ihmiset ohi kävelee eikä näe eteen
suolaa
suolaa niin kuin keinussa niin kuin pihalla lumihankeen tekee pitsoja ja istuu ikkunalaudalla hieman liian kauan jotta toiset epäilevät hyppääkö se

mutta eihän tällä tytöllä ole mitään haavoja
se on ollut aina vaan ihan kiltti
ihan kiltti ja pieni
ja niin herkkä
pitää olla varovainen pitää olla varovainen kun sitä nostaa ja kun sen laskee eikä saa mennä kovin pitkälle

eikä tämä muista miltä kipu tuntuu
jälkeenpäin

sitten tämä haluaisi sanoa kaikki sanat ja olla menemättä minnekään
osaisipa
osaisipa sanoa

kaikki muutkin vain ihmisiä ne jotka ovat ihmisiä
pääryhmä vai pääjakso alajakso luokka alaluokka lahko alalahko heimo laji
ei muista ei muista

muistaa
kasvoja ja paikkoja
paljon paikkoja
ja ne kaikki kerrat kun on ylittänyt tien
ettei ole ollut matkalla

auto

Ajoin
autoa unessani
autokoulunopettaja vain käski minun ajaa ja olin takapenkillä
huusin ettei minulla ole edes rattia
opettaja vain nauroi

ajoin
tänään oikeasti autolla
ajoimme kenttää ympäri käännyttiin pysähdyttiin
ja sitten opettaja yhtäkkiä sanoi aja suoraan käänny oikealle ja olimmekin oikealla kadulla
siinä sivukaduilla vain, hiljaisilla, mutta kuitenkin, siellä ajoi autoja ja oli kävelijöitä ja pyöräilijöitä
siellä minä ajelin kadulta toiselle ja taas toiselle ja taas samalle kadulle
ympyrää

en pystynyt juuri ollenkaan keskittymään muuhun kun ajamiseen
siihen vain että käännyn
mutta ehkä se tästä
ei se ollut niin kauheaa kun pelkäsin
ei minua pelota enää

ja nyt minun pitäisi vihdoin kirjoittaa se
viimeinen essee
viimeinen pinnistys filosofian perusopintoihin.

(ja kuitenkin minä tiedän jo että aion pelata yhtä peliä enkä todellakaan avata kirjoitusohjelmaa ja muistiinpanoja. kyllä minä sen tiedän)

syksysyksy!

olen varma että joku soitti ovikelloani yöllä
kaivauduin vain syvemmälle
joku soittaa monta kertaa peräkkäin
kuulen sen äänen mutta en mene avaamaan

soittikohan joku oikeasti?

tänään ei sada
mutta on ihana syksyn kalpeus

saan tänään luettua esseekirjani loppuun ja on taas autokoulua
ja huomenna ensimmäinen ajotunti!

oikeastaan autokoulu on ihan kivaa. meitä oli eilen siellä jopa kolme.

hassua. minusta tuntuu että tuo autokoulu on minulle kuin armeija niille jotka ovat armeijassa. ajattelen vain ajamista, näen unta ajamisesta ja puhun vain autokoulusta. mietin esseeseeni esimerkkejä jopa liikennesäännöistä!

ja tänään minä ostan valokuva-albumin ja silitän pyykit ja tiskaan ja
olen kiltti tyttö.

yö tulee sade

joskus sekin vain auttaa
että kuulee
toisen olevan olemassa.

sataa

aina vaan sataa mutta minä pidän sateesta.

pidän myös perunoista ( runoista)
vihreästä
sammalmättäistä
puolukoista (lukoista ja avaimista)
mustikoista (tikoista ja oravista)
vadelmista
talkkunasta ja jukurtista
pyöreistä kivistä
sileistä kivistä
kivistä
taivaan väreistä (vaikka olisivatkin saastetta)
ikkunoista

pidän kovasti omastani jota ajattelen enkä osaa ajatella tänään muuta
ehkä jonain toisena päivänä
osaan jotakin muuta
tänään osaan vain rakastaa olkoon lapsellista olkoon
en välitä

välitän meistä.

järjestys

yritän tehdä asiat helpoksi itselleni
ja aloin järjestellä

ensin
(no ihan ensin nukuin)
tein selväksi koulun
sitten ystävät, voiko heitä tavata
sitten elokuvat, mitä haluan mitä voin mennä katsomaan
ja sitten aikatauluni
sitten vielä ystävät, voiko heidän luonaan yöpyä.

suunnittelen matkaani helsinkiin
siihen on pari viikkoa.
mutta on stressaavaa kun ei vo tietää onko vaivaksi ihmisille jos heidän luokseen tulee
ja minulla on tällä kertaa mahdollisuus majoittua myös koulutuksessa, johon siis olen pääasiassa menossa (enkä siis elokuviin)
mutta
en tahtoisi majoittua kuitenkaan jonkun tuntemattoman luokse
jos kerta on ystäviä joiden luo voisin mennä ja olla heidän kanssaan aikaa
näemme niin harvoin
voi kuinka harvoin me näemmekään

(oli pakko käydä katsomassa ovisilmästä että kävikö joku vanhanvanhan mummon luona, mutta ei, ne kävikin vain sairaan salasuhderouvan luona.)

ja minulla on ikävä.

minun jalat tuli märiksi
ja housut
niin isot etteivät pysyneet vyötäröllä jäivät kengän alle ja lätäköihin
poika astui veteen niin että minun päälleni

ja minä ennustin oikein
niin kuin aina
linja-autot ja minä
ja kun minä sanon minä muokkaan todellisuutta

kaakaota ja lakristijäätelöä

ja koko aamu kummallinen
epäonnen päivä minä sanon
ilmakin on
surullinen
ja lause jonka luin peteriltä
se missä Humlum hyppää junaa päin

kaikki tukevat toisiaan
herääminen, lause, aika, tulemattomat autot ja sade

minä palelen
palelen niin kovasti ja koti lakanoiden kätköissä
palelen niin etten tiedä tahdonko herätä tästä
tahdonko koskaan
enää mennä nukkumaan
paleltaa, miksi minä tärisen näin
väreet eivät piirry selkää pitkin kun koskettaa
ne tulevat syvemmältä sisältä eikä niissä ole hitustakaan hymyä

minulla oli suuret silmät ja punainen hilkka
jotta voisin nähdä sinut paremmin

minä silmät

vaikka
kyllä minä voin tänään pistää kiinni ikkunat ja ovet
ja minä voin jäädä koko päiväksi yksin
koko päiväksi koko viikoksi

miksi en nuku enää öisin

olen nähnyt unia
niin paljon niin paljon
kaikissa ihmisiä ja minä

halaa minua vielä
sateessa kävelee pois
sateessa yksin koska minulla on märät jalat eikä mitään päällä

ovisilmästä näkee
että portaat jatkuvat vielä senkin jälkeen kun ei enää näe
kuulee askeleet alas alas alas
ja että naapurin rouvalla (sillä salasuhderouvalla) kesti koska hänellä oli vatsa paljaana
hän on ehkä sairas
ja toinen, se vanhavanha mummo, hän on ehkä kuollut
näin hänestä unta, että hän olikin nuori
ja seuraavana aamuna kun menimme portaita alas, ei lehteä oltu otettu, ei koko päivänä
eikä tänäänkään ei eilistä ei tämän päivän
ehkä hän on matkoilla, ehkä
ehkä hän on
tai sitten hänestä on tullut taas nuori.

yöllä

viime yönä en saanut nukuttua
taaskaan
mietin draamani jota kirjoitin illalla
voi
minä haltioiduin omista ideoistani! keksin muutaman kohtauksen, ja lopun joka on aika huvittava, vähän kauhuparodiaa.
näytelmäni ei ole tällä kertaa mitään ihmissuhdedraamaa tai syvällistä pohdiskelua vaan silkkaa painajaista.
ihmiset lähteävät teatterista itkien ja täristen ja kalman kalpeina kotiin ja pitävät valoja koko yön päällä.
nauran.
tai sitten eivät.

ja sitten kuuntelin kun kolmen aikaa yöllä käytävässä ja hississä kaatuilivat juopuneet, tai oletan että he olivat juopuneita, ihmiset (tai sitten he raahasivat ruumista, sillä minnekäs muualle he palasivatkaan kuin yläkertaan)
yläkerrassa he sitten mekastivat
sieltä kuului tällä kertaa jopa puhetta, mies ja nainen
sänky ei narissut niin paljon, ehkä he olivat liian humaltuneita naidakseen
toinen ainakin sammui melko pian ja toinen ravasi vähän väliä vessassa, varmaan oksentamassa
vaikka oksennusääniä en sentään kuullut.
olen käsittämätön tässä ihmisten vakoilussa.
tai enhän minä vakoile. minä vain yritän nukkua. ihan kiltisti makaan sängyssäni jo kymmeneltä, mutta minkä minä sille voin että en ole nukahtanut vielä kello kolmeltakaan ja kuulen, minä väistämättä kuulen, ei ole korvatulppia, kuinka he tulevat ja mitä he tekevät.
ei se ole mitään salakuuntelua. en minä ole laittanut kattoon mitään torvea tai asentanut videokameraa heidän asuntoonsa.

ja pian poikani lähtee jyväskylää kohti.
odotan niin paljon että hän tulee
en ole jaksanut käydä koko viikkona kaupassa
enkä tiskata
enkä siivota
enkä pessyt pyykkiä
mutta nyt minä alan taas ehkä vähän elää.
olen niin onnellinen. ajatukset palautuvat taas sellaisiksi että niitä kestää
ja ei tarvitse valvoa yksin jos ei vain saa unta

ja nyt minä syön vihdoin aamiaista.

hihii
tämä tyttö on tänään iloinen.

tänään minä olen ollut kipeä.
yöllä ei saa itkeä tai muuten aamulla on migreeni
kyllä minä sen olen tiennyt

mutta tänään ei tarvitse mennä minnekään
ja särky on hellittänyt niin että voin jopa istua pitää silmät auki lukea ja kirjoittaa
pään kääntäminen ja valoon katsominen vielä mahdotonta
ja syöminen
yritin sitä mutta

olen suomentanut edith södergranin runon
olen aika ylpeä itsestäni
halusin suomentaa sen
ja vaikka en jaksanut löytää kaikkia sanoja enkä etsinnöistä huolimatta löytänyt sanakirjasta
niin se meni melko hyvin
kun sitten tarkastin netistä olinko ollut ihan hakoteillä
ja oikeastaan
minun mielestäni minun runoni oli kauniimpi
kuin se toinen, se virallinen.

en kirjoita sitä kuitenkaan tänne.
tai ehkä kirjoitan

Minun sieluni oli vaaleansininen puku, taivaan värinen;
jätin sen kalliolle, merelle
ja alastomana tulin luoksesi ja muistutin naista.
Ja niin kuin nainen, minä istuin pöytäsi ääreen
ja join maljan viiniä ja hengitin tuoksua
ruusuista.
Huomasit minun olevan kaunis ja muistutin jotakuta jonka olit nähnyt
unessa,
minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuden ja kotimaani,
tiesin vain että hyväilysi pitivät minua vankina.
Ja sinä otit hymyillen peilin ja pyysit että näkisin itseni.
Minä näin että hartijani olivat tomusta ja murenivat
palasiksi,
minä näin että kauneuteni oli sairas eikä se tahtonut muuta kuin
kadota.
Oi, sulje minut syliisi niin lujasti etten enää tarvitse mitään.
- Edith Södergran, vapaa suomennos, saattaa sisältää virheitä-

salaista tietoa

tänään
en ole ollut minussa. ollenkaan.
ajattelen niiden ihmisten ajatukset jotka eivät ole täällä
tirkistelen heidän nimiensä avulla heitä
yritän löytää päivämäärät
milloin he ovat syntyneet

olen ollut vain kanssani.
kävellyt ja soittanut ja keskustellut virallisia virallisissa asioissa
katsonut elokuvaa
jonka uskottavuus kärsi
koska tarkkailin vain niitä joita tunsin
niitä monia
olen ollut heidän kanssaan
ja minusta ei koskaan tullut näyttelijää
sittenkään

en ole kotonani. tänään.
en ole ollut oikeastaan edes öisin.
levottomuus ei ole vain ruumiissa joka pyrkii koko ajan ulos tai sisälle
vaan tunteissa

onko se syksy
että tarvitsisin konkreettisen
puun
oksan
veden
johon voi sukeltaa
ja tuntee kastuvansa

en ole täällä. en lainkaan täällä.
sanon sanoja joita en edes halua sanoa
en ajattele niitä ajatuksia
en mitään

en pysty edes kirjoittamaan
edes tätä
sillä minusta ei tunnu tältä

nukun toivottoman huonosti

ajattelen toisten ajatukset
vaikken edes näe heitä

ulkopuolisuus vaikuttaa minuun
vuosien takaa
kun se on kerran tullut, se ei lähde minusta ikinä
tässä se on
tässä se on
suuni ympärillä, silmissäni ja käsissäni
turhaan minä näen unia
en minä niissäkään ole minä
niissäkin minä seison

tarvitsen poikaani
minä vain tarvitsen häntä
sillä vain silloin minulla ei ole tämä olo
koskaan

ehkä en ole siksi saanut sanoja moneen päivään
sanottua
kun minulla ei ole ollut olo että olisin
tässä siinä missä olen ollut
että toinen ihminen on ollut
ja se on ollut hyvä että on ollut
koska yksin olisi vielä kamalampaa
toisen kanssa voi edes kuunnella toista
tai etsiä kaksieuroista pakastealtaasta

ehkä tämä menee ohi
ehkä muutun itsekseni taas
hetken päästä
kun totun tähän uuteen vuodenaikaan
joka olen minä

ehkä kun lakkaan ajattelemasta ihmisiä jotka eivät ole olleet niitä
joiksi heitä luulin
kun numerot lopettavat pyörimisen
ja minä voin ottaa kädestä kiinni
kun voin puristaa kättä
ja tuntea että siinä on toinen ihminen
eikä kaikki enää näy vain peileistä

olen ollut pitkään ihan kiinni toisessa
ehkä minun täytyy jälleen erottaa oma kuvani toisen kuvasta
mutta täytyy olla varovainen
en saa kadota
niihin päiviin jotka jo olivat
ajatuksiin joita ei enää muista

saa pistää silmät kiinni
mutta ne täytyy myös avata
saa olla herkkä herkkä herkkä ja pieni mutta
täytyy muistaa ettei maailma ole
samanlainen
vaikka minä katoaisin eivät puut katoa

voi
tulisipa minun viereeni nyt lämpö
ja sanoisi että olen olemassa

näin ahdistavia unia
lieneekö syynä sitten eilinen televisionkatselu

näin unta sodasta
monta kertaa
se jatkui koko aamuyön koko aamun

olin venäjällä. (olen nähnyt viimeaikoina paljon unia jotka sijoittuvat venäjälle, hmm.)
ja kuuluin sotajoukkoon. venäläiseen.
olimme rakentaneet metsään risuista esteitä ja polkuja ja suojia ja tunsimme metsän todella hyvin

juoksin pakoon, kauheaa vauhtia ja toverini huusivat että ne ovat tuhonneet padot
ne ovat hajottaneet suojat
hypin risukasojen yli, niiden joita oli vielä vähän jäljellä
juoksin metsässä, jossa oli enää harvakseltaan puita

ja oli paljon muutakin. suunnitelmia ja tappamista. mutta en muista yksityiskohtia. en järjestystä. en osaa selittää (pelottavaa, onkohan minusta tulossa perussuomalainen ja alan pitää venäjän ja suomen välistä sotaa suurimpana uhkana ;)), sota vain oli. siinä ei ollut määritelty vastapuolia mitenkään tarkasti. tiesin vain että metsä on venäjällä ja että kuulun heihin.

he hee
nytpä muistankin
katsoimme eilen paman kanssa elokuvan
jossa IRA ja brittisotilaat olivat vastakkain
siitähän tämä varmaan tulee. tai tietenkin.
kyllä.kyllä tällaiset elokuvat ja televisio-ohjelmat ovat pienelle tytölle liikaa.

mutta mielikuvitukseni. se on inhottava.
minä vihaan sitä välillä. sitä että kuvittelen tapahtumat valmiiksi. teen tulevaisuutta ja teen menneisyyttä ja nykyisyyttä. ajattelen heti kaikessa kaikkein pahinta.
enkä voi sille mitään. ruumiit välkkyvät silmäluomilla ja pahat hajut tunkeutuvat niistä joita rakastan. ja vaikka minä yritän sanoa itselleni, että minä taas vain kuvittelen ja mikään ei voi olla totta. ei vain voi. sellaista ei tapahdu. yläkerrassa ei paloitella ihmisiä ja naapurin mummo ei ole mädäntynyt ja poikani ei ole tehnyt itsemurhaa eikä kukaan tahdo murhata tule ikkunasta huoneeseeni
niin silti kaikki kuvat tulevat minun silmiini ja minä jatkan niitä
eilen minä yöllä näin jopa kuinka heitin kaikki pojan tavarat yksitellen hänen päälleen koska en halunnut olla sellaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä ja jatkoin sitä jopa niin pitkälle että selitin ystävilleni eromme syytä.
ja kun sain häneltä sitten viestin että hän oli jo nukkumassa. minä tajusin kuinka typerä olen. kuinka minä saatoin edes kuvitella hänen tekevän jotain muuta.
minähän se tässä olen se jonka tavarat pitäisi heittää pois.

ja minä muka luotan.

olen varmasti katsonut lapsena liikaa kiellettyjä ohjelmia televisiosta.
ehkä rajoittaminen olisi sittenkin ollut tarpeellista. ja minä kun olen aina sanonut ettei se vaikuttanut minuun mitenkään, että meitä ei kielletty.

niin. ja minua naurattaa kun olen niin hupsu.

vaikka olen muka niin tieteellinen ja vakava ja harkitseva ja kaikkea sellainen asiallinen ja
höpö höpö
öisin olen kuitenkin niin taikauskoinen kun voi vain olla ja järkevyydestä ei ole tietoakaan
ehkä olen perinyt sen isoäitini äidiltä. hän se vasta taikauskoinen oli. ja nirppanokka.

tänään aloitan autokoulun.

kohta lähden syömään
mutta olen taas ajassa edellä
olen neljäkymmentäviisiminuuttia tällä kertaa
odottaa

sade
pidän siitä
ei nyt sada
mutta on satanut

olen niin odottanut
että kaikki taas
puhdistuu
kaikki
asfaltit
puut
ihmisten päät jotka ovat olleet kuumuutta täynnä

tahtoisin osata tehdä asioita
monia
tahtoisin että minulla olisi joku erityistaito
täyttänyt työhakemuksia
pitäisi soittaa työpaikoille
ja autokouluun

on monta
tilaa
joihin voi astua
tai ei tarvitse
sillä joskus tila voi liikkua
talot

talot ovat kummallisia
ja asunnot

katselimme taas eilen parvekkeelta
koteihin
yhden opettajan koti, bodari ja sen alaston nainen, semihipit, alushousumies
sellaisia ne ovat
ja heidät kaikki voi kutsua syntymäpäiväkakulle

jos tahtoo

mutta jos ei tahdo että on musta silmä koska se bodari näytti aika vihaiselta kun tuli vastapäätä tupakoimaan niin sitten voi olla vain hiljaa ja mennä takaisin sisään ja katsoa elokuvaa
vaikka

voisikohan tehdä itselleen paikan
sellaisen
missä olisi kaikkien hyvät puolet
olen kyllästynyt siihen
että asun täällä ja toisaalla on jotain missä tahtoisin olla mukana
ja sitten kuitenkaan
en tahtoisi asua toisaalla
ja ihmiset
he ovat hajaantuneet kaikkialle
omiin kaupunkeihinsa ja pieniin koteihinsa ja ihmisiin joita rakastavat

hajaannunhan minäkin

kunpa emme hajaantuisi

tulisivat jo kesälomiltaan

sytytetään jo kynttilät ja keitetään teetä
ei enää ole niin kovin kuuma juoda kuumaa

pienen pientä hiljaista

ja aina odotusta

syksystä hyvä olo

lippu on puolitangossa

oikeastaan minä tiedän
kaiken mitä minä piirrän

mistä minä
laitan huoneeseeni valoja ja varjot kattoon niin
mutta se en ole minä

minä tiedän uneni
tiedän miksi minä näen niitä

minä tiedän
oikeastaan

mitä sanoja minä sanon
kun
en
ja kun
pistän kirjaimet kirjaimien perään

minä tiedän kyllä
että minun pitäisi kävellä
pitäisi tehdä niin pitäisi pysähtyä eikä kävellä pois
loputtomasti
minä kyllä tiedän miksi minusta tuntuu
kuin pitäisi kääntää pää pois ja lakata hymyilemästä

ja mistä äänet tulevat
minä tiedän

että pitäisi vastata oikeasti

mutta joskus voi vihata niin paljon että pelkää
tai pelätä niin paljon että vihaa
ja oikeasti on kyse vain siitä
että muistaa yhden lauseen
muistaa kuinka äiti makasi kuolleena
ja muistaa ilmeen ja yhden lauseen muistaa ne kerrat kun juoksi kun painoi ruumista vasten ovea muistaa kyllä ne kaikki ja mikä voima silloin kun itse uskoi että vale on totta
ja sittten on voinut kehittää kaavat
voinut kehittää kaikenlaisia teorioita ja muurit sadut vuodet haavat
koska on oppinut

eikä kyse ole siitä että maataan vastatusten tai mitä minä näytän mitä sinä näytät tai kuka minä olen kuka sinä olet
ei kyse ole ollenkaan siitä mitä kirjassa on mitä he ovat tehneet

kyllä minä tiedän
mutta vaatii rohkeutta
niin paljon että pääsisi painajaisitaan ja lakkaisi nielemästä

ja minä olen aina ollut huono
kun ei ole kyse puista tai vauhdista tai tyhjistä hylätyistä taloista
kun on kyse vain tytöstä ja tytöstä ja siitä että hän että itse että minä

ja minä tiedän
myös sen
että vallan hyvin minä jaksan
nähdä yöllä kuvat nähdä kirjoittaa kirjoittaa
kyllä minä tiedän pystyväni
kun olen jo

mutta ehkä
jonain päivänä voi tulla ilta
ehkä yö
ehkä minun tahtoni

ja ehkä se on suurempi kuin rohkeus

ja koska on muutakin
koska nyt on
minä tiedän että minun on koti
ja niin paljon
myös minä olen toiselle
etten tahtoisi jäädä auton alle
etten tahtoisi että jäisin
uneen
että vain jäisin

eivätkä unet koskaan lakkaa
ellei todellisuus
ole aukoton
ettei voi pujahtaa mistään välistä pois

ja koska
minä olen kokonainen, voi kuinka kokonainen olen ollut
ja minun on hyvä, niin mahdottoman hyvä minun on

on minulla myös ehkä voimia kasvattaa rohkeuttani
toisaalle
sinne minne minun täytyykin mennä.

kohta

nukuin niin levottomasti
ja näin painajaisen

olin talossa, sellaisessa hyvin vanhassa ja suuressa
se oli jollain tapaa tuttu, mutta jollain tapaa ihan vieras paikka
piirsin
talossa oli myös muita ihmisiä. aika paljon. kaikki tekivät jotakin. se muistutti tavallaan koulua.
aloin kuulla ääniä. lapsi itki jossain yläpuolellani hysteerisesti. itku vain voimistui ja se kuulosti kauhealta. jotain pahaa. aloin huolestua ja aloin kuulla myös jotain toista ääntä, joka oli myös hyvin uhkaava. katsoin muita ihmisiä. he eivät näyttäneet reagoivan ääniin mitenkään. kysyin kuulevatko he sitä. ja kun yksi niistä ihmisistä katsoi minuun vastatakseen
huomasin jo hänen katseestaan ettei hän kuullut mitään
ja että hän näki minussa jotain pelottavaa
aloin tajuta
että minä kuulen äänet jostain ihan muualta
etteivät ne tule tästä todellisuudesta
tuli hyvin voimakas hulluksitulemisen tunne
paniikki siitä etten ehkä pääse tästä tilasta koskaan pois
että kuulen aina ääniä joita muut eivät kuule
ja ne ovat minulle todellisia

se tunne oli niin kauhistuttava
että muistan sen edelleen hyvin voimakkaasti
tavallaan tuntui kun kuuloaistimukseni olisi ollut hereillä, siis olisin kuullut ei-unimaailman äänet
ja itse olisin muuten unimaailmassa
tai sitten
olisin itse todellisuudessa ja kuulisin unimaailman äänet
se oli hyvin voimakkaasti niin
että ne selvästi tulivat eri paikoista
ja oli mahdotonta erottaa kummassa olin enemmän
ja minä tiedostin että jompi kumpi on unta
ajattelin siinä unessa että jomman kumman täytyy olla unta ja minun on herättävä siitä että en tule hulluksi

onneksi heräsin
ja kumpikin oli unta
kai

mutta tunne
se määrää tämän päivän

tosin ehkä tentissä saan muuta ajateltavaa,
toivottavasti
pian pian pian
(pelottaaentäjosenosaamitäminäkirjoitanmitäjoskysytäänaristoteleennäkemysminäenlukenutsitäkunnollamitäminäsittenteen)

viimeiset luvut

kiinnostun opiskeltavasta aiheestani aina liian myöhään.

universaaliongelmasta alkoikin löytyä kiinnostavia sivuja
nyt
kun huomenna on tentti
jos olisi muutama päivä enemmän aikaa
niin voisin
opiskella lisää
ja ehkä jopa
osata tentissäkin

mutta ei auta

nyt osaan sen minkä osaan
ja ajattelen itse loput

niin minun täytynee tehdä
kuten aina

ja sitten
huomenna iltapäivällä
saan huokaista
ja aloittaa uudet kirjat.

joskus voisin asua Helsingissä

selasin r&a lehteä

enkä tahdo sanoa mitään
koska en voi nähdä niitä elokuvia
tulee vain paha mieli
kun näkee mitä kaikkea siellä menisi
ja sitten on vain täällä
kun ei ole rahaa

olen täyttänyt työhakemuksia
ja havainnut ettei minuun tehoa havaintoharhat
pohtinut tiedettä
ajatellut monia ajatuksia
jotka kaikki ovat unohtuneet
jo nyt
lukenut taas vähän raamattua

ja minua ärsyttää se edelleen
tällä kertaa se että kaikki kiinnostava jätetään kertomatta

ja kohta lähden henkiseksi tueksi ystävälle
joka ehkä pitää pienen näyttelyn !

lapsi kirkuu taas.
kirkuukohan se vielä kouluikäisenäkin? entä teininä? entä aikuisena? vanhuksena?
sillä on tuo rutiininsa
aina kun lähdetään ulos
se kirkuu
ja aina kun se tuodaan sisään
se kirkuu
ja se on harrastanut sitä nyt ainakin tämän vuoden kun minä olen tässä asunut
mutta oikeastaan tuosta äänestä on tullut jo aika kotoisa
siihen on niin tottunut
vähän niin kuin fanfaariin joka alkaa soida kahdeksalta illalla
aluksi se ärsytti suunnattomasti
mutta nyt se
kuuluu arkeen
vaikkakin ärsyttää edelleen

mutta mikäpä minua ei ärsyttäisi

huokauksia

aika kuluu
niin nopeasti kun suunnittelee opintojaan.

olen tosi huono sellaisessa
että saan kurssit mahdutettua ja ei mene päällekkäin
kun on ryhmä 1 ryhmä 2 ryhmä 3 ryhmä 4 demo1 demo 2 demo 3

mutta olen edistynyt.
ilmoittauduin ruotsiin. voi. ruotsi.
kuolen varmaan sinne tunneille
tai sitten en

luin eilen raamattua
ja yhden kirjan sattumanvaraisesti kirjahyllystäni
kun piti lukea tenttiin
tein myös mustikkakiisseliä, vaikka siitä kyllä tuli keitto
mutta kuitenkin
raamattu on nyt pointtini
en ole ennen tajunnutkaan kuinka ärsyttävä kirja se on
ja huono
minusta alkoi vain eilen tuntua käsittämättömältä, että jotkut ihmiset vielä uskovat siihen
pitävät sitä totena!
se tuntuu vain niin uskomattomalta. että
miten sellaista voi vielä olla
ja vielä itseään älykkäinä pitävät
ja monet sellaisetkin ihmiset joita minä jollain tapaa arvostan
ovatkohan he oikeasti edes lukeneet koko kirjaa?
koska minä voin vain kuvitella
millaiseksi tuo teos muuttuu kun jatkan sitä vähän pidemmälle kuin ensimmäiset 50 sivua
jos jo ensimmäisellä sivulla on ristiriitaisuuksia
ja eivätkä ne suinkaan siihen lopu
niin kuinka paljon niitä on sitten jatkossa.
huokaus.
ajattelin sivistää itseäni ja suutuin vaan.
suutuin siihen ettei minulla ole teosta alkuperäiskielellä
joten en voi tietää johtuuko ristiriidat ja epäloogisuudet yms vain kielestä
käännöksestä
olihan grönlannin kieliseenkin raamattuun pakko kääntää leivät hylkeennahkoiksi kun ei heillä ollut sanaa leivälle, ei se ollut heille.
no niin.
kuitenkin.
ja minä havaitsin että ainakin minun raamatun käännöksessäni puhutaan useammin kuin kerran jumalista
monikossa
ja se pisti heti silmääni
tämä monoteistinen uskontomme
ehkä minä suutuin vain sille
että en osaa tarpeeksi kieliä
että olen sidottu tähän meidän kieleemme
ja ehkä sille
että vaikka raamattu ei ole kaunokirjallisesti mielestäni mitenkään kovin ansioitunut teos
niin silti se on luetuin
ja levinnein
enkä ikinä pystyisi saamaan aikaan omilla suorituksillani moista
jotainhan siinä täytyy olla
ja kun minä en sitä keksinyt enkä havainnut
niin teos on silloin tyhmä, en suinkaan minä.

hymyilen vähän itselleni.

ja vielä se
ettei se ole ongelma että teos on symbolinen
ja että kaikkea ei pidä ottaa kirjaimellisesti
eikä kaiken aina pidä olla loogistakaan
mutta se
että jos tuon teoksen perusteella
järjestellään yhteiskuntia
ja tuolla on merkittävä yhteiskunnallinen asema
poliittinen
päätöksiä tehdään perustelemalla
tuohon teokseen
ihmisiä tapetaan koska
ihmisiä vangitaan syytetään ja kielletään
tekemästä jotakin vain
koska niin sanotaan tuossa kirjassa
se
minusta on hyvin epäilyttävää
ja saa minut vihaiseksi

ja silti en voi sanoa mitään
vaan minä
ja ne jotka ovat kanssani samaa mieltä
joutuvat perustelemaan kantansa
aina
ja ne jotka vetoavat raamattuunsa
saavat rauhassa vedota siihen
eikä heidän uskonnollista vakaumustaan saa loukata

ja tajuan sen
että minun maailmankuvassani on jotakin niin oleellisesti erilaista kuin niiden
jotka voivat lukea raamattua tyynesti ja vieläpä haltioitua siitä
että me emme ehkä voi ymmärtää toisiamme
emme voi keskustella
täysin vapaasti
ilman että loukkaamme toisiamme
ja silti me elämme tässä samassa maailmassa ja näemme samat havaittavat ilmiöt
ja käymme samassa kaupassa ja kuuntelemme samat uutiset
ja minusta se on pelottavaa

olemme ehkä tottuneet liikaa omaan elinpiiriimme
siihen mikä meitä ympäröi, meidän ystävämme ja perheemme,
ja heillä usein on samankaltainen maailmankatsomus kuin meillä
ettemme ehkä enää osaa kommuinkoida niiden ihmisten kanssa, jotka näkevät asiat eri tavalla

eristäydymme niistä jotka eivät ole kanssamme samaa mieltä
joiden näkemys ei vastaa meidän näkemystämme

enkä tiedä onko se niin kovin hyvä asia.
mutta pohdin näitä ehkä liberalismiesseessäni joka pitäisi pian palauttaa.

ja sain tehtäväksi tytön blogissa sen lausejutun
teen sen ehkä myöhemmin, kun jaksan selata niitä.
nyt olen kuoleman kourissa tämän koneen kanssa
ja mieluiten menisin näkemään kauniita unia.

odotus

päivästä on tulossa kuuma
tai ainakin talostani

odotan että poikani äiti saapuu miesystävänsä kanssa
he tuovat kilon tavaroita
ja viisi litraa mustikoita
tai ehkä enemmän kuin kilon tavaroita
en tiedä mihin kaiken pistän
ehkä paikoilleen

odottaminen on vaikeaa
minulle
koska alan jo hyvissä ajoin odottaa

kun olen bussissa
vähintään puoltatuntia ennen poisjäämistä alan tarkkailla maastoa ja istun levottomasti ja laitan kirjan pois ja katson ikkunasta ja etsin stop napin ja jännitän
levottomuus

ja vähintään ennen tuntia
kun odotan jotakuta
minä alan odottaa
yleensä kahta tuntia ennen
tai
jo heti kun saan tietää että toinen on tulossa

näin paljon unia
yöllä näin
että pelasin poikaystäväni ja lapsuuden kaverin kanssa peliä
jossa kaveri ja poikaystäväni rakastuivat tai rakastivat tai ainakin halusivat toisiaan
ja minusta tuntui
ahdistavalta
vaikka se oli peli se oli leikki
se ei silti ollut vain leikki
koska osa siitä oli totta

ja toisessa unessa
oli myöskin leikki
joka ei ollut vain leikki
siinä joku äiti, joka oli ystäväni ja tavallaan minun perheenjäseneni
oli hylännyt lapsensa
tai osan lapsistaan
enkä minä muistanut yhden nimeä
se oli nikolas, tämä äiti sanoi
ja minä kysyin entäs nikolas, entä hän, miten hänen käy?
ja äiti yritti parhaansa mukaan selittää että hän hakisi pian tämänkin takaisin luokseen
ja me keinuimme
ja vaikka nikolas ja kaikki muutkin lapset olivat keksittyjä
heitä ei ollut
olemassa
konkreettisesti
se oli leikki
niin silti se oli totta
jollain tavalla
se oli leikin ja toden välimuoto

ja tajusin aamulla että unissa voi olla ihan erilaisia todellisuuden muotoja kuin tässä valvetodellisuudessa.
täällä ei ole välimuotoja (tai ainakaan niitä ei haluta myöntää tiedostaa tai tuoda esiin)
mutta unissa on paljon
paljon paljon
täällä joko joku asia on totta tai ei
mutta usein unissani moni asia on sekä totta että ei
siellä ei ole rajaa
"uni on totta ja totuus on harhaa"

en voi olla ajattelematta

että jospa sittenkin
maailmakaan ei ole niin mustavalkoinen

ja unessa poikani kysyi
mitä sinä tarkoitat kun sanot että rakastat
ja unessa
mies keinui keinui keinui niin että keinu meni aina ympäri ja narut lyhenivät ja hän yritti vielä yhden kiepin mutta lensi kaaressa kauas nurmikentälle ja minä juoksin hänen luokseen
oletko kunnossa
hän ei halunnut ambulanssia ennen kuin oli ensin itse noussut ylös

miksi logiikan pitäisi aina päteä?
niin,
miksi

iltataivas

joskus voisin maata liikkumatta
koskaan liikkumatta
jäädä siihen
jäädä jäädä jäädä

tähtiä on tullut jo taivaalle
valoa joka ei näy tänne asti
ei näy jos taivas on sininen
jos on päivä ei näy
jos on niin paljon savua ettei voi
avata ikkunaa
ja katsoa

mutta yöllä näkyy

ja voisi maata liikkumatta
voisi koskaan liikkumatta

siksikö painajaisissani en voi liikkua
siksikö on vain äänet
joka on minulle vierain

ajattelin miten sokeat kuulevat

minä en ole enää minä
se
sellainen minä joka olin kaksi vuotta sitten
en ehkä se joka vuosi sitten
en se joka
silloin kun kävelin kotiin
sen lopun tien
sen joka jäi toisilta kesken
niiltä jotka eivät edes lähteneet samaan suuntaan
vaan menivät uimaan
toiset
ja toiset sinne kotiin jossa oli jotain mitä he halusivat
toisensa

en ole enää sama koska en voi olla
samalla tavalla
itseni kanssa ja yhdessä

ne joiden kanssa minä silloin istuin
heiluttelin jalkoja laiturilta
kävelin rantaa ja
etsin matoja siilille
makasin pimeässä punastuen
itkin eteisen lattialla
ja kuiskasin musiikin pauhatessa että teen

ovat kaikki
niin, ovat vain
mutta eivät enää niitä joiden kanssa minä

me ehkä juomme kupin teetä
me ehkä saatamme kävellä puiston ympäri torin ympäri ja takaisin
saatamme ehkä kuiskailla makuuhuoneessa
ja seuraavana aamuna toisesta toisessa makuuhuoneessa
tai maata flunssankourissa kumpikin katsoen vanhaa filmiä joka on liian pitkä
tai tavata kahvilassa tai
ohimennen sanoissa
jotka eivät mene ohi
vaan jäävät

mutta silti meidän välillämme on
matka
jonka me kumpikin tiedämme
koska se on ollut sama
se on ollut eri se on ollut
se on ollut

ja on toisia
on toisia jotka ovat välissä
jotka tietävät enemmän
tietävät kaiken
senkin mitä emme ehtineet silloin toisillemme kertoa
tietävät miltä näytän
miltä oikeasti näytän
koska näkevät
ja sen toisen
ne toiset
näkevät

ja on toisia
jotka kuulevat saman
jotka kuulevat ehkä enemmän
tai ehkä vain sen minkä nyt
eivät ehkä samaa
eivät
kuulevat osia siitä mitä sinä
kuulevat osia
mutta kuulevat kaiken nyt
sen mistä sinä osia

ja minä voisin maata liikkumatta
koska jos on liikkumatta voi jäädä
ja jos jää ei tarvitse
muuttua
ei tarvitse mitään
ei mennä
eikä tulla uudeksi
toiseksi

miten peilit tekevät ihmisistä kalpeita
miten isoäidin ajatukset samanlaisia

ja ne vintit

minä heitän pallon
heitä sinäkin
heitetään yhtä aikaa ja kun minä juoksen juokse sinäkin

ja kun sinä olet hiljaa
miksen minäkin olisi

ja jos me kaikki olemme hiljaa

ehkä kauneus

ei ole rajoja ei ole rajoja sinä sanoit
että olet rakastunut
minun
tulee sinun
kirjoittaa nimet tauluun seinälleni
kirjoittaa ja lupaa ettei enää jos minä annan
ei sano mitään aamulla ei mitään
ja minä vien kaikille rusinan isille äidille mummolle
piirrän dinosauruksia
minäkin
ja katson kuinka ne kehuvat vauvan piirrustusta vaikka se on pelkkä sotku
minä en suostu kantamaan luistimia
ja isi kertoo että sinä olet sairas
ja minä ajattelen
että minulla on sentään vielä sinut
ja sitten
minä pyöräilen ohi
juoksen sisälle kun te aloitatte
menen kaikkien vaatteiden alle
häpeäisit korviasi
sehän on vain positiivinen asia
huudat nimeäni huudat
ja minä vielä nukkuessanikin
kylmää koska olet vetänyt peiton itsellesi
kylmät kivet paljaiden jalkojen alla
eikä siellä vintillä vitkasteltu
avain on vielä lukossa

jos me kaikki olisimme ihan liikkumatta
jos me kaikki ihan hiljaa

talossa

näyttää ehkä talvelta
syksyltä vähintään

laitettiin sänkyyni jalat ja nyt se on niin korkea että voin pudota sieltä
äiti osti kaikkea mitä tarvitsen
hauskaa käydä äidin kanssa kaupassa kun ei tarvitse tuijottaa hintoja

ja minä olin niin yksin koko illan täällä
kiersin ympyrää
netti ei toiminut
ja yritin tehdä kaikkea muuta paitsi avata tenttikirjoja
minä typerä huolimatto siis unohdin muistiinpanoni, kaikki vaatteet ja kaikki tärkeimmät kotiin
unohdin reppuni
mehut ja marjat kyllä tuli mukaan

ja tänään pitää olla aktiivinen.

toivoisin että viimeinenkin tentti olisi jo ohi.
en kestä tätä.

tekisi mieli huutaa koska on niin tukalaa

olen saanut mystisen synttärikortin
joka on lähetetty turusta
ja siinä on rakel liehun runo
minulla on epäilykseni
tytöstä joka on lukenut juuri hänen kokoelmansa
mutta turusta? eikä käsialakaan ole sellainen kun se on aiemmin tytön kirjoittamissa ollut.
vertasin.
ja sitten on toinen vaihtoehto
turkulainen tyttö
jonka käsiala hieman muistuttaa
mutta en ymmärrä miksi hän olisi kirjoittanut minulle rakel liehun runon eikä laittanut nimeä

"tyttö vedessä, nimetön joskus"

vesi sopisi kyllä ensimmäiseen tyttöön, siihen jota epäilin ensin
ja runon sisältö

tällaiset mysteerit ovat kiinnostavia mutta niin kovin kovin
tahtoo tietää!

tai ehkä on kivempi olla tietämättä. sitten voin kuvitella että joku vain on lähettänyt
kuka vain
kaikki

haukotus

ja ulkona on edelleen kohta talvi

unet ja päivät

Eilen oli syntymäpäivä.
olen vanhempieni kotona
outoa
sanoa noin
kun ennen tämä on ollut minun

olimme eilen mökillä
minä kalastin isin kanssa
saimme seitsemäntoista ahventa ja samanmoisest särkiä ja muita, liian pieniä syötäväksi
mutta kummitätini ja setäni ja heidän lapsensa menivät pyytämään niillä rapuja

tänään paistamme ahvenet äidin kanssa

olin surullinen eilen
kovasti
koska olin yksin
ja koska silloin kun on syntymäpäivä pitäisi olla iloinen
ja pitäisi olla tekemistä
ja kaikkien huomion pitäisi keskittyä vain minuun

eikä niin käynyt

äiti ja isi onnitteli mutta lahjan olin saanut jo keväällä

ja sitten oli vain tunteja

ja tunsin itseni niin lapselliseksi
niin lapselliseksi
että tahdon huomiota

ei tuntunut syntymäpäivältä

ja meidän suvussa on myös erimielisyyksiä
tai ikäviä
sellaisia mitä ei voi välttää
ihmiset satuttavat toisiaan tahtomattaan ja tahallaan
ja tahdoin vain lähteä mummin luo
kuunnella häntä ja halata
ja olla siellä
olla välissä
olla välissä ja olla kaikille
sillä tavalla etten minä ala vihata ketään

en ymmärrä suuttumuksia
tai sitä että miksei voi antaa anteeksi
tai miksei voi pyytää

mutta ihmissuhteet ovat aina

ja olen taas päässyt painajaisten maailmaan
tajunnut ettei se että näkee painajaista
vaan se ettei siitä voi herätä

ne alkavat aina täällä
ei pitkään aikaan ole ollut
tunnetta että yrittää herätä ja näkee oikean maailman unimaailmana ja unimaailma on oikeamaailma ja koittaa herätä eikä voi ja kun vihdoin herää se olikin unta
tai
kaikki on vähän muuttunut
utu on kadonnut ja kulma hieman eri
siitä voi tietää ettei enää nuku
ja kuinka nukahtamista sen jälkeen pelkää
koska aina noissa painajaisissa minä kuulen
luulen olevani hereillä ja luulen kuulevani kaiken
mutta en voi vain avata silmiäni
ja koska se mitä kuulen ei ole todellista
kukaan ei kapua portaita tappaakseen minut
enkä saa ääntä
silmät ehkä vähän raotettua mutta ne painuvat heti alas
ja tiedän
että kunhan vain jaksaisin nousta istumaan ja herättää itseni silmät auki ja äänen
kaikki olisi hyvin
en tiedä mitä tapahtuisi jos
ehtisi ylös ennen kuin herään

ja tämä uni vain täällä
kaikki nämä unet vain täällä

tai ei
kyllä minä olen nähnyt näitä kaikkialla
mutta ehkä kaikkein pelottavimpina täällä
koska tänne liittyy oikea uhka
tai tunne
kaikki sieltä kun vielä lukitsin oveni
pelkoni
käsittämättömät pelkoni

ja aina ne ovat olleet kotona

jännä muuten
että eniten olen pelännyt kotonani
että kun olen vain päässyt ulos
ei mitään hätää

sen takiako minä viihdyn metsässä?

huomenna lähdemme savoon
ja minä yritän jo tiistaina mummini luo

ja nyt
minä menen syömään omenapiirakkaa

lähtö

toisen pitää mennä
aina toisen
tai sen
joka ei jää

eilen
söin hampurilaisen
ja totesin
että voin hyvillä mielin pitää jälleeen sen viiden vuoden tauon
niin että olen taas unohtanut millaista se on

pidetään kiinni
lujasti lujasti
enkä minä
pelkää
enhän minä koskaan
paitsi öisin
jos en kuule missä toinen kulkee missä talon kaikki askeleet jollen ole varma minne ne pysähtyy
tai varjot katossa
kun ne liikkuvat edestakaisin
enkä saa unta

ja kuu
on ollut jo kaksi yötä täysi
näkyi ikkunasta
ja minä rullasin verhot ylös jotta saattoi nousematta nähdä

mitä täysikuulla tehtiin?

ja minä lähden vasta seuraavalla
menen vasta niin
että minulla on vähän aikaa
istua tässä
katsoa
eikä ole väliä katsooko peilistä
vai lainkaan

ja otan suklaapalan
sen lempi
intiaanien suklaan

ja minun on jo aika hyväksyä
että
meillä jokaisella on
oma elämänsä
etten minä ole ainoa
etten ainoa
miten se onkaan vaikeaa
muistaa

tai sitten on vaihtoehto
ettei itse ole lainkaan
mutta silloinkin on ainoa
joka ei ole

aina vain sisällä tai ulkona

lehtiä oli maassa
pieniä suippokärkisiä keltaisia
pehmeitä kävellä

ja unessa
minä puolustin kettua ja siperian huskya
etteivät ne ole sen pahempia
petoja kuin ihmiset
että katso
ihminen tappaa ihmisen
ja opettajan mielestä
husky sopi erinomaisesti paman lemmikiksi koska he olisivat niin raju näky

ja sanoja
on hyvin vaikea muistaa
niitä joita on joskus kirjoittanut
luen niitä ja tuntuu niin oudolta
että minäkö olen kirjoittanut näin
mutta ehkä se en ole minä ehkä en koskaan minä

tai ehkä se olen

minun pieni piirretty maailmani
tarkkaan rajattu ja rajaamaton
tästä pääsee ja tästä
mutta täältä ei koskaan ei koskaan
ei yli ei yli vaikka on niin lyhyt että näkee sen läpi sen pään
enkä koskaan unohda niitä unia joissa kuolin

mutta nyt on aamu
niin aikainen että olisin vielä eilen nukkunut
tai herännyt
nyt minä olen jo kävellyt kadut
päästä päähän ja
kuivannut verta jalastani

ja jos minä menen tänään kivelleni
minä tiedän että joet
ne ovat kaikki vettä ja kaikki
minun ulottuvillani

sadetta

oli tänään
ihan vähän
pisaroita
tai aika monta
mutta sitten tuli aurinko ja kuivas satehen

ratsastin viime yönä hevosella
ensin sellaisella joka oli liian iso pyörä
ja sitten sellaisella joka oli minun enoni entisen vaimon hevonen
hän ei enää ratsastanut sillä
ja se oli villi
mutta minulle sopivan kokoinen
ja menimme huimaa vauhtia

olen ajatellut maailmaa

ja yritän edelleen kahlata metafysiikan kirjaa
vielä neljäkymmentä englanninkielistä sivua jäljellä
substrata

ja olen saanut ihania pieniä yllätyksiä

sain ketun tai ketusta kertovan pienen
ketusta jolla oli uni
ja olen laittanut sen puukehyksiini seinälle
vihdoin kehykset löysivät kohteensa!
ja suklaata
joka oli minun lempi! ja kynän ja kynttilöitä
ja tänään sain pelin
vähän etukäteen

ja ostin itse itselleni mustikkapiirakan

pääsen huomenna ehkä uimaan ja saunaan mökille
ihanaa
en ole käynyt koko kesänä
odotan

ja vaikka minua ahdistaa
kaikki tekemätön ja tuleva

minä aion mennä nyt poikani viereen ja laittaa kädet ympärille ja kaulan
silmät

pian on syksy

kaunis ihana aamu

Pätkä untani :

Metsässsä on maassa jatkuvasti kuolleita pieniä oravia. Alan kerätä oravia, jotta voin haudata ne ja tehdä pienen eläinten hautausmaan. Kerään niitä käteen, mutta käteni ovat jo täynnä, minulla on lapaset ja niissäkin on sisällä jo jotain. Laitan oravat suuhuni. Kävelemme ja taas näen oravan, jostain minulle tulee mieleen, että oravissa saattaa olla myrkkyjä. Tajuan, että oravat ovat suussani, päätän ottaa ne pois, olen myös varma että jos Kari tietäisi niiden olevan suussani hän kauhistuisi. Yritän kaivaa oravia pois, mutta ne ovat murentuneet sinne, yksi pää putoaa polulle eteeni. Syljen, syljen ja oksennan oravia ulos. Haluan äkkiä perille, että saan vettä.
Perillä minä huuhtelen suuta vedellä ja syljen ja syljen. Toiset syövät leivoksia.

ja nyt olen herännyt

mahdollisuuksia

puistossa mies tuli
kauniit tytöt missä voi käydä pissalla kauhee hätä
täällä ei taida olla valitettavasti vessaa nyt lähellä
no ei
puristaa laukkuaan ja toinen puhuu puhelimeen järjestöasioista
sellaisista joista tämä ei tiedä mitään
koska ei jaksa koskaan ensimmäistä kokousta pidemmälle

laiska laiska laiska

tälle ei voi tulla börnautti
koska tämä vaan makaa
tämä
haluaisi aina aktivoitua
ja aktivoituu suunnittelemaan aktivoitumistaan
kunnes
ei mitään

sittenkään

minä olen tylsä.
ei se ole mikään uutinen.
olen kömpelö.
ei sekään. minun jalat on täynnä mustelima. ne on.
mutta kömpelö myös niin
ettei osaa oikeita sanoja oikeaan aikaan tai väärään aikaan tai mitään sanoja kellekään on vain hiljaa on vain hiljaa tai sitten selittää niin että on naurettava tai hölmö tai naiivi tai

ei mitään
sittenkään

äh
yliopistomaksu pitäisi maksaa
sähköyhtiöstä pitäisi päättää
ja kaiken lisäksi haluaisin olla ihan yksin

olen kyllästynyt miehiin

niitä on täällä nyt kaksi
puhuvat kieltä jota en ymmärrä
paitsi nyt kun lukevat
ja jos minä luen eivät ymmärrä mitä minä luen

olen ollut koko päivän poissa
kuuntelemassa suoria sanoja tytöltä joka on hieno ja mukava ja kaikkea
ja nyt olen niin väsynyt että haluaisin itkeä itkeä
omaani ja mitä en jaksa selittää mitä ei tarvitsisi
voisi vaan maata sängyllä ja kuunnella mumia tai hedningarnaa sitä karelia visaa joka on hävinnyt
tai pianoa
katsoa pianoa uudestaan uudestaan uudestaan
katsoa ja olla
sellaisella mielellä kun tahtoo
mutta kun on vieraita ei voi vain alkaa itkeä
koska eivät he voi tietää ettei se johdu heistä
ettei sillä ole mitään tekemistä kenenkään muun kanssa
ei edes maailman kanssa

kotini on vain yksi huone

ja minua kyllästyttää elämäni
mutta en jaksa muuttaakaan mitään
ehkä se

jos vain tapahtuisi
jos vain
jos jos josjosjos

äitini aina huokaa ja sanoo:
ainahan sitä voi jossitella

hänestä filosofia on maailman turhinta
hän ei ymmärrä sitä lainkaan
konkreettiset laskettavissa ja havaittavissa olevat asiat
sellaiset joille voi tehdä jotain tai joita voi käyttää tai jotka voi käsittää
ovat hänen
ja hän hallitsee ne

ja minä
jonka pitäisi ottaa englannin sanakirja
sivistyssanakirja
ja kirja, jossa on jotakin metafysiikasta
esille
olen päätynyt vihdoin samaan
en sittenkään pidä filosofiasta
joko minusta on tullut aikuinen
tai sitten olen muuten vain kadottanut taitoni iloita ongelmista joita ei tarvitse ratkaista ratkaistakseen maailman ruokapulan tai lukutaidottomuuden
minua lähinnä vain raivostuttaa lukea sivutolkulla: onko punainen todella olemassa vai eikö ja onko se yksilöolio vai universaali ja onko se ensisijainen ominaisuus vai vai vai ja mitä ja ja

minä voisin mieluummin jopa opetella miten se rynnäkkökivääri kasataan
tai jotain muita niitä elämän kannalta tosi hyödyllisiä taitoja joita kaverini tällä hetkellä opettelee jossain päin suomea joidenkin muitten miesten kanssa, ja saattaa siellä olla muutama nainenkin, sellainen nainen joka on tajunnut elämän todellisen merkityksen.

punainen on olemassa

Tein hernekeiton tänään.
ja järjestin vihdoin vuoden paperinivaskat
luoja niitä oli
pursusi kaikkialta mutta nyt
ne ovat tiukasti siististi (tai no, minä järjestän ne sisäisesti sitten taas joskus) kansioissa.

haluaisin kirjoittaa
haluaisin jo mennä maailmaan

mutta pitää olla tahdonlujuutta
pitää vain jaksaa sen vaikean alun yli

missasin palautemahdollisuuteni. en enää kehtaa ottaa opettajaani yhteyttä joka palautetta lupasi. tai entiseen opettajaan.
äh

eikä minua huvita se draamani enää, koska se oli pelkkää paskaa
en minä sanonut siinä mitään
olihan siinä hauskaa ihmissuhdemössöä äiti nai poikaa veli nai siskoa ja siinä välissä joku näkymätön lapsi yrittää sanoa jotain muuta jotain totta tai oikeaa
mutta mitä minä haluan sillä sanoa

miksi pitää aina tietää?

ehkä se on sanomani

ehkä se on sanomani kaikessa

minua raivostuttaa tieto
minua raivostuttaa niin että kihisen

miksei voisi antaa vaan olla

niin paljon näennäistä
miksi väitellä siitä miksi väittää miksi täytyisi väittää miksi mielipide kaikesta kuka sitä tarvitsee kuka kysyy kuka hyöytyy ja miksen voisi nähdä unia niin ettei sitä tarvitse tehdä tähän maailmaan

no, sitten voin mennä laikaisemaan puistoa

olen raivostunut ehkä vain siksi että olen yrittänyt lukea tieteenfilosofiaa
josta olin kuullut pelkkää hyvää
että se on mielenkiintoista ja hyödyllinen kurssi kaikkeen elämään
ja paskat
minun tenttikirjani ei ainakaan sitä ole
se on
en osaa edes selittää enkä jaksa kaivaa sitä jotta voisin kirjoittaa esimerkkilauseen
mutta en edes tajua sen lauseita
ne ovat vain niitä hienoja termejä ja sivistyssanoja kaikki ihan yksinkertaisetkin sanat
on ollut pakko sanoa hienosti
mutta
" tiedemiehen on sanottava asiansa täsmällisesti "
sanokoot, mutta jos minulta kysytään ekstensio intensio analyyttinen tieto synteettinen tieto koherenssi korrespondenssi tarski tarski tarski
niin minä kirjoitan älyttömyydestä

omastani ehkä

olen lapsellinen
tiedän sen
tiedän tiedän

eikä minulla ole viisaita
ei viisaita
on yksinkertaisuutta
rakastan yksinkertaisuutta
vaikka en osaakaan laskea kuin tarpeeksi monimutkaisia laskuja
ja ajatukset
ymmärrän paremmin ihmisiä jotka eivät sano suoraan

suoruuteen täytyy tottua

ja sitten taas siihen että lukee välistä

näin unta edellisenä yönä
että oli juhlat
ja ihmiset, me, minä, sukuni, ystäväni
asuivat telttakylässä, vähän niin kuin heimoyhdyskunnassa
ja minä en muistanut päättää minne menen silloin juhlapäivänä
ja kaikki olivat kadonneet, menneet minne olivatkaan juhlimaan
ja jäljellä oli mummi ja hänen ystävänsä anna-liisa
he pyysivät minua mukaan, he olivat lähdössä johonkin marttayhdistyksen tapaiseen juttuun
mutta ei ollut muutakaan joten lähdin seuraamaan
matkalla yhdessä teltassa veljelleni puettiin naamiaisvaatteita ja muistin että minunkin olisi täytynyt pukeutua. mutta kun katsoin vaatteitani, olin kuitenkin pukenut oudot vaatteet, naamiaisasun ylleni.
veljeni tuli mummin anna-liisan ja minun perääni ja joitain muitakin lähti seuraamaan
kiipesimme ylös
se oli vähän kuin tunneli jossa oli kiipeilyseinä sisällä
anna-liisa oli pyylevä ja pyöreä, mutta hän mahtui hyvin pienistäkin koloista
minulle teki tiukkaa, tuntui ahtaalta ja minua ahdisti ja pelotti
kiipeilyaskelmat ja kädensijat olivat minusta huonosti sijoitettu, jalka ei oikein pysynyt eikä mahtunut ja kädellä en saanut kiinni.
tuli kohta
mummi meni helposti, jatkoi matkaa, samoin anna-liisa
minä yritin mutta en saanut itseäni liikutetuksi enää ylemmäs
pelkäsin putoavani
en mahdu en mahdu
sanoin veljelleni ja muille että he saavat mennä minua ennen.
he menivät
ihmettelivät miksen tule ettei se ole vaikeata
mutta minua ahdisti ja pelotti enkä halunnut jatkaa koska tiesin etten pääse
menin pois
kävelin yksin telttakylään
ketään ei ollut missään
olin helpottunut ettei tarvinnut ahtautua enää
mutta oli myös ahdistavaa olla ihan yksin
yritin soittaa ystävilleni
kukaan ei vastannut
paitsi ystäväni sami
hän oli lähtenyt telttakylästä jo pois ja oli jonkun pojan kanssa hotellihuoneessa
jäin yksin


en muista unesta enää
enkä viime yön
vaikka niitä oli paljon

tajusin tuon telttakylä unen yhteydessä
että näen usein unta jossa joudun kiipeämään ja se on ahdistavaa
tavallisessa elämässäni minulla ei ole korkean - eikä ahtaanpaikankammoa.
kiipeän mielelläni ja ryömin mielelläni pieniin tiloihin

mutta unissa
niissä minun täytyy
ja usein joudun seuraamaan muita ja takaani tulee toiset
ja ehkä se tekee tunnelmasta ahdistavan
pelkään etten pääse siihen tahtiin kun pitäisi pelkään että putoan pelkään

unen merkitys tai tulkinta on ehkä liiankin selvä

mutta nyt minä en ajattele pienen ihmisen pelkoja vaan menen tekemään voileivän

nam

Kun tämä tuli syömästä
oli pitkästä aikaa siellä missä käytiin aina talvisin ja pistettiin takki naulaan
ja käveli katujen ikkunoita
minkä noista ottaisit
eikä tullut elokuvia

tämän piti ruveta lukemaan

mutta muisti sitten että oli pitänyt jo kolme päivää siivota tai ainakin kaksi
mutta sen voi tehdä huomennakin

ja minulle tulee vieras sunnuntaina. hullua. yökylään. tähän pieneen huoneeseen ja ensimmäistä kertaa käytetään vara patjaani.
ei se minua haittaa mutta ahdasta tulee olemaan
ehkä pakenen puistoon lukemaan sillä minun täytyy
ja pojat saavat jäädä keskenään. he ovat ystävät ja minä vain se joka

unia
norsu oli ja minä pelastin (varastin) sen ja minun piti piilottaa se, ei lähimetsään jossa puitten lehdet olivat keltaisia ja norsu kaatoi puut ei siihen missä perhoset uivat vesilammikoissa, mutta pakenivat kun minä yritin katsoa mitä perhosia ne olivat ja siirytyivät seuraavaan lammikkoon
vaan paljon kaukaisempaan ja tiheämpään, vanhaan metsään, sinne saareen jossa olen aiemminkin unissani käynyt.
mutta ihmiset tulivat ja esittelin norsuni norsupatsaana ja kannoimme norsun veteen jonne se näytti hukkuvan kunnes ruiskutti kärsästään vettä ja nauroi
ja minä hyppäsin veteen ja me leikimme moottorivenettä että pääsimme pakoon ja norsun kärsä oli moottori ja sieltä tuli tulta
ja me ajelehdimme ja minä koitin saareen
äiti sanoi että se on luonnonsuojelualuetta
mutta minun oli pakko
mutta saari oli asuttu, taloja taloja ja lopulta kirjasto ja autiot harmaat kujat
olin varma että metsä tulisi kunhan vain kulkisin

kuuma kuuma
kuuma ja kylmä

ja minulla vielä rusinapähkinä suklaata
eilen ansaitsin sitä koska tahdoin

ja minulla on ihan kohta synttärit enää viikko viikko vähän reilu
ja olen kuin pikku tyttö kun odotan niitä
vaikka luultavasti yksin täällä tai sitten yksin vanhempieni luona
kumman valitsen?
missä kaikki ystäväni ovat?

mutta minäkään en ole ikinä läsnä toisten syntymäpäivinä

ja tänä vuonna pappa täyttää sentään jo kahdeksankymmentä
ja kaikki touhottavat niitä
mennään mummon ja papan kanssa kalaan sillä aikaa

ja minäkin aikuinen aikuinen
äiti meni naimisiin kun oli minun ikäinen
kaikki serkut raskaana
olleet

en minä ole aikuinen. en miellä.
ei se ole numero
enkä tahtoisikaan
jos minä näytän pilkkupitsimekossa punaisessa ja sadetakissa pikkutytöltä niin sittenpähän
ja jos olen pienen pieni kerällä

jännä miten oman kokonsa mieltää eri lailla eri tunnetiloissa
tuntuu joskus että on niin suuri, valtava
ja joskus ei ole kasvanut ollenkaan

raajat

ja tyttöni sanoi että hän on kasvanut
hän on kasvanut minua pitemmäksi

ehkä hän on ehkä hän vain on
tai minä olen kutistunut kutistunut

ja rypistää kulmiaan ja suupielet alaspäin
voisi luulla että toisen äiti on kuollut
mutta mehän nauroimme
ei siltä kyllä näyttänyt

entä sitten jos on vakavat kasvot
mutta ei silti voi olla kuolleena edes muutamaa sekuntia
ja siinä on ehtona ettei naura

kaipaan aikaani helsingissä
edes vähän
kaipaan sitä uutta tuoksua ja ääniä jotka tekivät paluusta kotiin paljon hiljaisemman
tyttöäni
kaipaan
mitä olisi voinut

olen ajatellut jatkuvasti
jatkuvasti öisin
niin uutta ja niin pieni
ja eikö toisen katseesta voi tietää kaiken?

minulla on aina tekemistä

olen aloittanut kirjoittamaan liberalismiesseetäni.
hienoa hienoa
olen aloittanut
ja tajunnut etten ole vieläkään tässä pirun kymmenessä vuodessa oppinut tekemään muistiinpanoja joista
saisin selvää
jotka hyödyttäisivät jotain
olisivat kattavat enkä esim. unohtaisi jotakin aluetta kokonaan
ja olisivat oikeasta asiasta

nyt minulla on muistiinpanoja ihan esseeaiheeseen kuulumattomista asioista, sanoista ei saa selvää ja osasta kirjaa en ole kirjoittanut yhtään mitään
yhtään mitään

taasko minä päädyn siihen johtopäätökseen ettei minusta ole opiskelijaksi
en osaa tällaista

en vain osaa
en vain osaa
ei

en tiedä mitä osaan mutta
mitä en osaa
siitä minulla on kyllä todisteita

uusi ystävä?

tapasin tänään tytön
jonka tapasin ensimmäisen ja edellisen kerran viime marraskuussa

hämmästyttävää miten voi olla samankaltaisuutta. silloin ihmettelin. nyt ihmettelin.
tämän uuden tytön isä on ollut töissä samassa kun minun äiti, olemme käyneet samankaltaisen lukion ja kiinnostuksemme kohteet sekä harrastukset ovat samat, samoin kuin maailmankatsomuksemme ja aika pitkälti arvommekin varmaan
toki meissä on eroavaisuuksia. riittämiin. niin paljon että minä olen yhtä pieni kun hän on suuri. eikä meitä luonnehdittaisi ollenkaan samanlaisiksi päältä päin katsottuna
tai sitten sanoisi mutta ei tarkemmin
tai sitten sanoisi

on erikoista miten voi samaan aikaan olla niin samankaltainen
niin kovasti että näkee itsensä melkein siinä toisessa
huudahtaa
niin minäkin! niin minäkin! niin meilläkin!

ja sitten silti ei ole mitään siitä mitä toinen on. ei mitään. ei kerrassaan mitään. niin erilainen tapa toimia niin erilainen oikeasti niin

minulla on usein
niin minäkin
mutta sitten en kuitenkaan kuulu

oikeastaan
minä ihastun ihmisiin jotka muistuttavat sitä mikä minä olen ideaalinani
he tekevät asioita joita minäkin teen, tai joita haluaisin tehdä, joista olen kiinnostunut
ja he osaavat olla, niin kuin minä haluaisin osata
sitten minä ihailen heitä
niin paljon ihailen että meistä tulee ystäviä
ensin kavereita ja jos lakkaan ihailemasta, meistä voi tulla ystävät.

on ratkaisevaa ettei enää ihaile toista. minä en voi olla läheinen jos ihailen. koska jos ihailee, haluaa näyttäytyä toiselle mahdollisen hyvänä, mahdollisimman oikeanlaiselta, sellaiselta, että toinen varmasti pitää ja voidaan tuntea

jos lakkaan ihailemasta uskallan olla. voin olla. voin olla.

ja minun on hyvä olo.
koska
minulla on ystäviä.
ja koska
pystyin olemaan tänään ihailematta sen enempää

totta kai minä arvostan ja katson ylöspäin useasti koko ajan
jotakuta
totta kai minä
ihailen ihailen
sillä tavalla että onpa hieno ihminen ja onpa taitava ja onpa lahjakas ja onpa hyvä
mutta haluan erottaa ihailuihailun ihailusta. en tahtoisi kutsua tapaani arvostaa ystäviäni ihailuksi, koska ihailu on minusta toisen ylös nostamista ja silloin väistämättä jää itse alas.
ehkä se on hymyilyä.
en tiedä

kävin tänään taidemuseossa. värit olivat mahtavat. ne olivat niin polttavia hehkuivat
täyteläisiä täyteläisiä
ketut ja puput ja karhut ja hirvet

pidän
ketuista

pidän
illasta fetajuustosta hiljaisesta musiikista voimakkaasta musiikista kirjasta jonka sivun voi kääntää takaisin mutta ei tarvitse palata alkuun muistaakseen nimiä siitä kun joku muistaa että minulla on tänään nimipäivä vaikka sitä ei suurimmassa osassa kalentereja sanotakaan siitä kun saan ensin pojasta siitä kun kädet minun ympärillä kun nukun siitä kun minua odotetaan pianosta neliapiloista kivestä kivistä muistoista kirjaimista metsästä sateesta yöstä yöstä
kodistani olostani juuri nyt

mansikoita

vihdoin minä ostin mansikoita
olen halunnut syödä niitä koko viikon

ja minun pitäisi keksiä unieni symboli
tai siis mitä se tarkoittaa
sillä olen nähnyt hyvin pitkään ja toistuvasti unia joissa kimppuuni hyökkää eläin
useimmiten se on kissa
useimmiten nimenomaan hyvin pienikokoinen kissanpentu
se tarrautuu minuun kynsin ja hampain kiinni ja se sattuu
usein minä revin sen kaikin voimin irti ja heitän sen pois
ja kun olen heittänyt sen pois siitä tulee vain aggressiivisempi

viime yö oli taas tällaisen kissaunen aikaa
tosin se alkoi tipi ja sylvesteri animaatiolla
mutta vähitellen minä muutuinkin katseliasta tipiksi tai tipi minuksi ja piirretyt kissat oikeiksi
ja minä katkaisin vahingossa pieneltä kissanpojalta jalan

edellisen yön unessa veljeni piti pestä kissanpoikaset
ja minä pelkäsin että hän hukuttaa ne
tai sitten hirttää

että sellaista

ja huomenna minun on hallittava naistutkimuksen perusteet.

Tänään päätin että menemme piknikille
mutta ulkona oli tuuli ja sade
mutta ostin torilta sipuleita ja paprikan ja leivän kauppahallista
ja poika osti ison pikkuleivän

milloin tule kasvissesonki? hinnat eivät ole vieläkään laskeneet kunnolla.

rakastan yhtälöitä. tekisi mieli ratkaista niitä naistutkimuksen sijasta.
äks ja yyy ja tset

eilen kirjoitin
taas sitä iänikuista draamaa joka ei koskaan tule valmiiksi
keksin taas jälleen uuden käänteen.
keksin uusia käänteitä joka käänteessä ja se on pian niin loputon suo että en jaksa sitä kirjoittaa. se onjo. mutta en pysty lopettamaan.

uneni olivat ehkä draamani vaikutuksenalaisia.
painajainen jossa veljeni halusi kanssani naimisiin ja yritti raiskata minut.

raskastan päiväunia.
nukkumista nukkumista. ehkä olen kuin kissa.

päädyin siihen että sisälläni on lapamato. koska minun on koko ajan nälkä ja syön paljon ja silti olen väsynyt ja huonovointinen ja olen vain laihtunut.
tai painan vähemmän kuin minun pitäisi ehkä painaa. neljä kiloa vähemmän kun olen sanonut painavani.
join kreikassa kraanavettä.

en minä oikeasti luule.
nauran hoh hoh hoo ja painan mahaa
eikö joulupukki muka naura niin että taputtelee mahaa?
ja eikö se olekin onnen kukkulat eikä onnen kukkurat?
ja eikö astioita kaalita sen jälkeen kun ollaan leivottu?

yläkertaan kannettiin uutta sänkyä. ne ehkä tajusivat että niiden vanhasta sängystä lähti niin kova ääni ettei kellekään talon asukeista jäänyt epäselväksi mitä siellä yöllä ja joskus aamulla ja päivällä ja illalla puuhasteltiin.

enkä minä vieläkään luistele peilipintaa.

voi

olen ollut vedessä
olen ollut
olen ollut vedessä koko minä
ja olen ollut kanootissa, jonka isi on tehnyt joskus
silloin kun oli nuori ja äitikin oli nuori ja he olivat yhdessä nuoria ja isi otti äidistä kuvia kun he olivat niin nuoria ja äidin hymy oli isin mielestä kaunis
ja tuli sade
koko sade niin että kaikki
minä koko minä
ihan märkä vain vettä
ja tuuli
teltta lähtee lentoon minä sanoin monta kertaa mutta se pysyi
ja aallot
heittivät minut kivikkoon ja minä säikähdin ja poika meinasi hukkua
koska sama aalto samaan aikaan tuli pojan pään yli
ja me rannalla
nauroimme
myöhemmin
kuinka säälittävä uintireissumme oli
mutta seuraavana päivänä
silloin kun oli aurinko ja kaikki veneet vesillä jatkuvasti uudelleen menivät ohitse
ja kun minä kurkotin rannalle suutelemaan
olin vettä vettä

uneni ovat vettä

ja ryhävalas suomessa

isi melkein näki sen
ehkä
ei tiedetä varmasti

ja arki on arki
sellainen että pitää soittaa tuhanteen paikkaan
tai ainakin kahteen kolmeen neljään
kun on tullut lasku joka on väärä
ja kun kaikki aina huijaavat
ei kannata luottaa
minä sanon tässä maailmassa ei kannata luottaa
niihin jotka tahtovat tehdä kauppaa

ja sitten minä itken itken itken
ja vettä vain

eikä kirja lopu koskaan
sellainen kirja joka pitää osata ulkoa
ne loppuvat joita saisi
joita ei saisi juuri nyt

ja minä olen lakannut kirjoittamasta
olen alkanut taas mieleeni
kaikki sanat minun päässäni kun poimin mustikoita tarinat ovat unista unista kaikki tarinat eikä mistään silti minä koska pitää koska minä haluan koska minun on pakko leikkiä tai en saa siivottua huonetta koska on pakko koska ei ole pakko koska ainut mitä ei ole pakko
mutta tekstit tuijottavat tyhjänä tyhjänä
enkä vieläkään ole lähettänyt palautetta varten
vaikka piti jo monta kuukautta sitten
minä lyön itseäni jotta pysyisin hereillä

punnitusta terassilla jokainen vuoronperään kun on syönyt
enkä minä voi pidätellä nauruani

vuoden päästä luokkakokous
eikä minua kutsuttu mökille jossa he kaikki
ne ihmiset joita en tunne joita en tunne joiden kanssa minä en ole
minä en enää ole
siksi minua ei ole kutsuttu ja sanooko sen tahallaan sanooko vahingossa kiusaantunut hiljaisuus ja minä sanon etten edes piittaa
en sano
mutta olisin voinut

missä ovat kaikki ystävälliset ihmiset?

enkä muista unia
en muista kun en ole kirjoittanut
suutuin
suutuin kirjoittamiseeni
suutuin keskeneräisyyteen ja järjestelmällisyyteen jota minulla ei ole muuta kuin suunnitelmissa
kaikki paperit niin ettei löydä
kaikki alut niin ettei osaa jatkaa
että sitten että sitten että sitten

ja tyttö niin viisas että osaa yhdistää kaikki näkemänsä ja kokemansa ja maailman ja myytit
lukee suu auki (oikeasti kiinni mutta jos näkisi sisään niin auki)
en minä koskaan
minä vain sanoja sanoja
turhanpäiväisyyksiä

ei ole hyvä auringossa ei ole hyvä varjossa
ja juoksee sinne kalliolle istumaan koska jossain on istuttava niin että kasvot tuuleen

milloin on minun vuoroni?

ei minua kukaan tunne minä sanon ja nauran niille sanoille joille muut nauravat
uteliaisuus ikkunoissa

ja pelkkä ajatus siitä ettei mummia olisi tekee lopun

minusta on tullut lapsi
siksi en kai enää osaa kirjoittaa lapsena
ja kuvassa jossa varjot tulevat vartalolle en tunnista
pää on minun se ruma se
ruma
ja vartalo jonkun muun jonkun joka on aikuinen jonkun ihan oudon sellaisen joka seisoo tuolla tavalla minä en koskaan seiso ei minun kädet noin ei minun vartalo ole
koska ei ole vartaloa minulla ei ole

ja sitten on kuitenkin
se pieni
se pieni
ai se pieni

minä kerällä minä kerällä niin pieni menen telttaan yöksi menen majaan
jalat yltää sängyn toisesta päästä toiseen
ja sitten ei nukuta
enää

tulisi jo syksy
saamattomuuteni huipussaan kuumuudessa
voisin vain nukkua ja maata ja ottaa panadolia juoda juoda ja syödä jäätelöä syödä
pohjaton olo
ja sitten niin täysi ettei jaksa liikkua

tulisi jo syksy niin
näkisi kaikki ne
joiden kanssa voi hetkittäin edes hetkittäin olla edes hetkittäin

tulisi syksy niin talveen olisi vähemmän aikaa
niin siihen

ensimmäinen lumisade
miten joku voi kaivata sitä tällaisella ilmalla
kun ihmiset hymyilevät puistossa ja pulut, viisi rivissä tulevat syömään lehtiä kädestä
kun puutarhasta saa kaikki ja uudet perunat
kun ei tarvitse

ehkä minun kesäni ei tänä kesänä ole
on vain talo
jossa ei voi edes olla
kummassakaan
missään
kuin kotonaan

ja sitten on tietenkin hetkittäin
metsää

kuumakuuma

herää kello viisi
kävelee ja sanoo ettei saa unta
lukee kirjaa
nukahtaa uudelleen
herää kello puoli kaksitoista
keittää puuroa laittaa siirappia - ei hyvä idea

ja suu niin kipeä ettei ole moneen päivään voinut syödä
yritti keittoa mutta se pahempi kuin leipä
aftat
kirotut aftat
ja oikeanlainen hammastahana maksaisi jotain kymmenen euroa

miksi kaikki terveellinen ja hyväksi on kallista?

saan selkääni suukkoja
aina sille puolelle mihinkä en kato

minun tekisi mieli soittaa ihmiselle
kahdellekin
joita en pitkään aikaan ole nähnyt
en tiedä mitään siitä mitä he tekevät tänään

näin outoja unia
paljon
yhdessä oli maa, jota katsoin perheeni ja joidenkin ystävien kanssa jyrkänteeltä ja osa oli vihreää, osa punaista. punaiseen ei tahdottu mennä, perheeni lähti vihreään ja minä jäin ystävien kanssa odottamaan
ystävät kuitenkin lähtivät punaiselle alueelle autolla ja minä jäin yksin, pelkäsin
lopulta toinen ystävistä ilmestyi viereeni, hän oli kummasti siirtynyt punaiselta alueelta, tavallaan teleportannut itsensä tai jotenkin. hän oli hyvin sekava eikä muistanut miten oli sieltä tullut ja millaista siellä oli ollut.
lähdimme etsimään toista ystävää.
minä en olisi tahtonut mennä sinne punaiseen vieläkään.
toinen ystävä tuli meitä vastaan ja oli myöskin hyvin sekava. hän nauroi koko ajan mutta muisti sentään jotain punaisesta alueesta, huokasin helpotuksesta että hän ei sentään ole siirtynyt sieltä ihmeellisesti, mutta ystävä nauroi ja sanoi että itse asiassa kyllä vain, hänkin siirtyi.
lähdimme autolla punaiseen takaisin.
matkalla näin tien reunassa uskonnollisia patsaita ja pieniä kappeleita ja tajusin että punainen alue olikin ehkä paikallisten pyhä paikka, sanoin ettemme ehkä saisi mennä sinne, mutta minua ei kuunneltu
ja lopulta tajusin että tie oli initaatio tie enkä minä ainakaan ollut siihen vielä valmis

toisessa unessa outo mies kärräsi veljeni ja minun leluja kaatopaikalle, ja kuuluin puolittain sen miehen elokuvakerhoon ja sain syntymäpäivälahjaksi suuren pinon elokuvia koska en ollut halunnut katsoa huonoja kauhuelokuvia vintillä
ja syntymäpäivilläni poikaystäväni iski lapsuudenystäväni ja kukaan ei tahtonut syödä kakkua koska pöydällä oli ötököitä ja yhden miehen ruuassa ja valokuvaajakummisedän mielestä vika ei ollut kamerassa vaan minussa ja lopulta kaikki sukulaiseni alkoivat tehdä rituaalia jota minä en halunnut tehtävän ja he kantoivat tukkia rituaalipaikalle ja lauloivat ja minäkin aloin laulaa ja minulla oli siivet ja liehuvat lasten prinsessa vaatteet ja orjantappurakruunu ja minä lauloin kansanlaulu sävelmällä että olen miehen tytär joka ei ole noita eikä tule olemaan ja siellä oli myös noita joka tahtoi tehdä rituaaleja ja me taistelimme

tiivistetysti
vaikkakin ehkä turhan laveasti silti

kohta lähden etsimään kummipojalleni synttärilahjaa
tahtoisin löytää jonkun mikroskoopin tai suurennuslasijutun tai sellaisen
koska poika on innostunut juuri nyt tutkimaan kaikkea pihassa, eliöitä ja olioita.

aurinkopäivä

heti huomenissa!

pate sekä kissa heti huomenissa!

lähde: google (mikäpäs muu)

sade jatkuu

minä kirjoitin eilen
pitkästä aikaa
ehkä kaksi lausetta ehkä lauseen ehkä kolme
sivun
ehkä

ja löysin yhden todella vanhan kirjoituksen
tai en voi sanoa löytäneeni koska siellähän se on ollut samalla muistitikulla jossa kaikki kirjoitukset ovat
se on sellainen yellowstone jota aloin kirjoittaa kun olin viidennellä, ehkä
joskus silloin kun minulla oli stephen king vaihe :) ja jatkoin sitä yläasteelle
se on eilen keksimäni määritelmän mukaan the baby sitters club+ stephen king
ja aika hauskaa lukea
kuinka jokainen lause on suora plagiaatti
ja ah ja voih niitä ihmissuhteita

mutta muuten teksti oli kyllä yllättävän sujuvaa. kieli ok ja muutenkin. olin kirjoittanut sitä 219 kirjan sivua! siis sellaista puolikasta A4 koska halusin tehdä siitä kirjannäköisen ! :D
voi voi
mutta yllätyin tekstimäärästä vaikka muistankin kateellisen veljeni ja kuinka hän sanoi että tulen saamaan yläasteella äikästä kympin kun olen kirjoittanut sitä niin paljon
että yläasteella on joku äidinkielen maraton ja jos kirjoittaa 10 sivua saa arvosanaksi 10
ja kun oli jo yli sata niin kymmenen kymppiä.

mutta oikeasti
olen ajatellut että minä en kuulu niihin kirjoittajiin jotka ovat aina kirjoittaneet, tai en oikeastaan ole muistanut milloin olen aloittanut kirjoittamisen ja jotenkin oli sellainen kuva, että olenhan minä jotain kirjoittanut mutta en kai minä mitään
ja yksi kaksi minä huomaan että olenhan minä jo 10-13 vuotiaana kirjoittanut pitkäjänteisesti romaania!

ja sitten muistin että kyllähän minä muutenkin kirjoitin
minulla oli vihko jonne kirjoitin tarinoita
sellaisia pieniä ja joskus jotkut sitten kirjoitin kirjoituskoneella puhtaaksi ja annoin äidille
ja äiti itki

ihmettelin aina miksi
tosin eilen tajusin ehkä myös miksi
kaikissa tarinoissa päähenkilön äiti oli joko kuollut tai kuoli
ja yhdessä, (silloin mielestäni oikein onnistuneessa) päähenkilö tyttö tekee itsekin itsemurhan jotta pääsisi äitinsä luo uuteen maahan
se oli ehkä vähän veljeni leijonamieli tyylinen
mutta hauskaa silti
ja vähän kauhistuttavaa
että pikkutyttö kirjoittaa kuolemasta

tai en tiedä

ehkä minä käsittelin kuolemaa sillä tavalla

sitä en kyllä muista mitä minä oikein ajattelin
että miksi minä kirjoitin sellaisia
oliko se vain hienoa että joku kuoli vai oliko se keino päästä toiseen todellisuuteen vai kiinnostiko minua kuolema
no sitä varmasti
yritinhän minä olla hengittämättä ja keskustelin kuolleiden kanssa koska olin ihan varma että vaari vahtii minua koko ajan ja suunnittelinhan minä jo ala-asteella itsemurhani ja kuvittelin hoitopaikassa olevani kuollut ja mitä minulle tehdään kun olen kuollut ja leikin kuollutta aina kun vain oli tilaisuus
ja itse asiassa edelleen...

alan kiinnostua omasta suhteestani kuolemaan

en ole ikinä ennen ajatellut että minulla olisi siihen jotenkin erikoinen suhde
mutta

taas rutiininomainen kirkuminen yläkerrasta. sama lapsi jokaikinen päivä.
ja tänään on sadepäivä
kirjoituspäivä
unipäivä

soitin mummillenikin ja puhuin kummipoikani kanssa
kummipoika ei muistanut miten posteljooni pate laulu menee
kun minua on jo pitkään vaivannut päässäni soiva kohta
pate sekä kissa
että miten se jatkuu kun siihen rimmaa vaan
ovat juovuksissa
enkä usko että se siinä lastenlaulussa niin menisi
mutta ratkaisua ei ole vielä löytynyt

eiköhän google auta tähänkin ongelmaan :)

tuntuu hyvältä.

sadeilma

sadeilmalla ihana pitää ovea auki
nyt voi pitää parvekkeen ovea auki
ei haittaa puoli seitsemän ei puoli kuusi ei enää se että minä ilman vaatteita aamulla
sillä enää minun kotiini ei tule vieraat ihmiset
ei nyt
vain ne joiden haluan tulevan

tänään söin jäätelöä syntymäpäiväsankarin luona
ja juttelimme vähän
hän on syntymäpäiväsankari
ja minä nautin kosteasta ilmasta joka on ihan eri kuin sisä
tämä on koti-ilta
juuri sellainen

tuntuu että olen kodissa! tietokone päällä ja hämyinen lamppu
ja poika ja kuvat ja poika ja kostea ilma ja kadulla huuto
ja minä nukuin iltaunet

kirjoittaminen tuntuu taas helpommalta
tahtoisin kirjoittaa juuri nyt
tänä iltana

minä aloitan

Kotina

Yöllä olisi ollut kaunista kävellä
jos juna olisi pysähtynyt lammelle
siihen missä oli usva

mutta kello neljä aamulla on kadut suurkaupungeissakin tyhjät
ja istutaan kirkon portaille, koska olen aina halunnu tehdä niin.
ja kassit tekevät tehtävänsä
tietää että on kantanut

pikku karhu ja pikku tiikeri
halusivat olla rikkaita ja löysivät kultaisia omenoita
mutta koska kuningas suojelee pahoilta rosvoilta pikku karhu ja pikku tiikeri joutuivat antamaan lopulta puolet rahoistaan pois
no taakka keveni
ja lopulta rosvo varasti nekin ja pikku karhu ja pikku tiikeri sanoi että kuninkaanhan piti suojella kun maksettiin mutta rosvo vain nauroi ja otti rahat ja sanoi että eihän kuningas ole täällä, hän nukkuu tuhansien kilometrien päässä
ja sitten pikku karhun ja pikku tiikerin taakka oli niin kevyt että he saattoivat kantaa toisiaan
ja kantoivatkin
koska olivat niin masentuneita

minä luin

kun olin tullut mökkiin jossa oli vesi ja tuli ja maa ja ilma
ja olisin voinut asua sellaisessa
sen tytön kanssa sen tytön jonka perheeseenkin haluaisin tutustua
ja ajattelin
että minä voisin olla sen tytön poikaystävä
sillä minulle kyllä maistuisi savulohi
ja minä kyllä lähtisin suolle
ihan milloin tahansa
ja minun perheeni lähtisi
isä menisi varmasti kalaan
ja äidit voisivat mennä lakkaan
tulisivat loistavasti toimeen
vaikka me olemmekin kaupungista ja heillä on metsää

aina tahtoo nähdä toisten
aina tahtoo tietää toisten
siksi kurkistaa ikkunoista
tai kameran objektiivilla
siksi kuulee mitä mummot eivät sano kun istuvat vierekkäin
tai ne tytöt tai ne pojat tai ne kaksi jotka eivät tiedä mitä heidän välillään oikein on

ja mustat pilvet
minä en ole saanut vielä ukkostani
sadetta olen
ja oravan poikaisen
ja veden
voi veden minä olen saanut vartalolleni vartalolleni ja unet

unia niin paljon että muistan
enkä ole kirjoittanut ainuttakaan
niin etten voi tietää muuta kuin että olen lentänyt
ensimmäistä kertaa unessani todella lentänyt ja se tuntui parhaimmalta

iltaterve

kesä on alkanut
eikä remontti ole vielä tullut ovesta sisään asuntooni aamulla kello 9 eikä illalla klo 19
mutta puoli seitsemältä edelleen ikkunan takana
huomisesta eteenpäin en enää välitä koska menen pois
kauas pois
niin kuin kirsi kunnaksen elefantti tosin minä en ole trumelunki enkä haistele väkisin ruusuja jotka itkevät kun niin tehdään, ja kukapa ei itkisi jos väkisin kärsä sisään työnnetään.

ja ensimmäinen kesän tentti on ollut jo ohi
sitä on juhlittu makoilemalla pitkin päivää ja jäätelöllä jota voisi syödä loputtomasti
mutta missä ovat virolaiset villit?
ja carcassonnella ja suudelmilla ja kävelyllä edestakaisin vailla päämäärää tai aikataulua

pian aikataulu taas tulee
mutta sitä ennen
sitä ei ole

ja olen päättänyt viettää ajattoman päivän
joku päivä
se on pakko ottaa
sellainen
ettei katso lainkaan kelloa, ei koko päivänä, ei
vaan elää oman tahtinsa mukaan
mutta ajaton päivä voi koittaa vasta sitten kun ulkopuoliset (remonttireiskat, jotka ovat ihan varmasti vasta amiksia, koska vittu ja vittu ja vitun työ ja murrosikäisen pojan hirnuva räkätys ja vitun vittu) tekijät on eliminoitu
(joka kerta kun ambulanssi hälyttää, ja se hälyttää usein, toivon vähän pikkuisen ilkikurinen virnistys naamallani että ne reiskat olisi pudonnut nosturistaan)

mutta huomenna äiti ja isi tulee ja minä saan uikkarit ja lähdemme kauas pohjoiseen
äiti ja isi vienan karjalaan ja minä kuhmoon poikani äidin ja isän luo

ja joskus on ihan hauskaa olla hassu ja kävellä päin seiniä ja kompastua katukiveyksiin kun miettii liian kauan tervehtiäkö tyttöä jonka joskus tahtoi näyttelevän
ja suihkuttaa homeista biojäteastiaa ilman että muistaa ottaa lattiakaivon kantta auki niin että vesi valuisi viemäriin
tai sitten vaan laulaa koko ajan ja tanssii
laulaa
pienen pieni veturi
maa on niin kaunis
en etsi valtaa loistoa
nalle luppakorva pupulla ja oravalla turkit pehmoiset
ja etsii eppu normaalin sanoituksia internetistä vain varmistaakseen että oli oikea
ja lumikin seitsemän kääpiötä ja pepin hevosen
ja selaa lukion biologian kirjoja jatkuvasti koska pitää tietää mitä milloinkin

ja jos on napa, ei voi olla lintu

kesällä pidetään kaulaliinaa

olen ehkä lukenut liikaa feminististä tutkimusta

tai sitten liian vähän

aina on pää ja toinen pää ja niistä pitää valita
liikaa
ei yhtään
nukkumaan nukkumaan tai sitten lähtee liikkeelle niin nopeasti että kaataa kaikki astiat
täynnä vettä
kaataa kaikki astiat
tyhjät

tai ei kaada

valitse valitse valitse

oletko tässä oletko tässä oletko tässä
etkö ole etkö

tänään valitsemme elokuvan

jos olisi hiljaa

jos on liian pitkään hiljaa muuttuu se sanomaksi
täytyy aina kysyä miksi täytyy aina kysyä
koska ei voi vain mennä ei voi vain olla sanomatta mitään tai avata ovea tai laittaa kiinni koska täytyyhän olla syy
täytyyhän laittaa tyynyn alle
pääsiaismunahammasrahayllätys

antaa tytön mennä

ja aina kun joku tulee selän taakse minä katson

unissa minä näen vain vettä ja vanhoja luokkatovereita
jotain tärkeää viimeyönä
geometrisistä kuvioista joita piirsi
vuorotellen piirsi
mutta en muista kuka
en muista ketkä
isi
ehkä se oli isäni tai joku niistä muista
jotka ottavat oikeiden ihmisten hahmot ja muuttuvat kaltaisikseen muuttuvat pois

olenko se minä vai onko se vain joku toinen vai kaikki?

olen löytänyt kesälukemista
duras
ja tahdon löytää lisää

huomenna poikani täyttää
syntymäpäivät joita minä en osaa koskaan juhlia
omia
ja menemme katsomaan kirjoja
ja minä aion löytää
omani
kirjan
uuden

minulla on jo rajatapaukset ja suurpyytäjä ja poltettu oranssi ja aallot, tiitiäisen satupuu ja ehkä vähän sotilaan tarinaa

mutta

minä kaipaan jonkin pienen
sellaisen jonka sanat olisivat juuri nyt eivätkä vain talvella

aina kirjastossa istuessa ja lukiessa minä haluan kirjoittaa
olen saanut miljoonasti ideoita
olen keksinyt kaiken
kaiken kaikenkaiken
mitä juuri pitäisi kirjoittaa
mutta kun tulee kotiin
tahtoo syödä vain jukurttia
ei jaksa järjestää edes kuvia koska ei muista paikkojen nimiä

isi muistaa linnut
äiti kasvit

veli tiesi kaikki rekisterinumerot ja automerkit kunnes tiesi musiikin

ja minä en koskaan muista vuosilukuja nimiä (paitsi ystävät ja ystävän ystävät) sivistyssanoja

mutta rytmini on hyvä
tänään eilen toissapäivänä
työmiehistä saatava hyöty on aikaisin liikkeelle

ja se sama vanha mies kävelee joka päivä vastaan
en katso sitä silmiin
en
koska kerran kun annoin hänen tulla
hän huusi niin kummallisella äänellä sanoja joita ei voinut jaksottaa oikein
että koko kassa pysähtyi eivätkä hänen silmänsä lakanneet

ja hän mainitsi pojan
oman poikansa
ja minä
tietenkin ajattelin poikaa
joka joskus asui helsingissä
niin kuin miehenkin poika
ja ajattelin että he ovat sama poika

ja sain myös puhelun
jossa kaunis nainen ahkera nainen
kertoi aloittavansa kirjoittamisen opinnot täällä syksyllä
ja hän tulee pummaamaan minulta yösijan.
pidän hänestä ihailen liikaa ihailen itseni pieneksi
kuten tavallista

ja tavallista enemmän olen ajatellut niitä
joita olen ihaillut

ja tekisi mieli kirjoittaa kirje
' olen kadottanut sinut, tule takaisin, tahdon sittenkin, vaikka oletkin niin suuri'

mutta kun toisen ihmisen oppii tuntemaan ei häntä enää osaa katsoa ylöspäin
tulee arki

niin se on

etäisyys luo illuusion

minä sittenkin

todellisuus ei mitään siitä mitä kuvitelma

(ja mieleeni tulee peter ' kuvitelmat ovat usein pahempia kuin todellisuus')

ja minun kuvitelmani
eivät koskaan riitä
koska teen kaiken
ja minun uneni
tekevät toden

ahkerapäivä

Minä olen siivonnut tänään niin
että melkein kehtaisin kutsua kylään ihmisiä joista pidän
tai kehtaisin koska ovat he nähneet kaaostanikin
mutta kirjoituspöytäni, tämä
on edelleen täysi tavaraa kaikkea pursuaa kaikkea sellaista mitä olen siirtänyt toisilta pöydiltä ja sellaista joille ei ole olemassa mitään järjellistä paikkaa

mutta toden totta olen siivonnut
pyyhkinyt pölyt ja siivonnut keittiön hyllyt!

vaikka nukkuminenkin on venähtänyt aina päivään puoli kahteen
ja ruokaa on syöty kun on tullut nälkä ja oltu sisällä koko päivä
ja minä niin hymyillyt

ripsiä saa olla puhaltamassa koko ajan
ja parvekkeen oven voi avata kun on varovainen eikä kerro työmiehille
nostaa vain katseensa ylös vasemmalle viistoon
levittää kätensä
ja sanoo : " se oli jo"
(kreikkalainen asenne)

minun kuva päiväkirjani on unohtunut jonnekin matkan varrelle
jokaisen päivän kuva alkoi tuntua liioittelulta koska en ole kamerassani kiinni
meitä ei ole sidottu
ja nyt minä en voi ladata kuvia koneelle koska unohdin heinolaan välitysjohdon tai sen sellaisen

ja muutenkin minun ajatukseni eivät näin kesällä tahdo tarttua kirjaimiin
koska on piha ja puut
ja kaikki maailman vesi on paljas
ja saa mennä ja tulla koska kukaan työnantaja ei pitänyt minua tarpeeksi pätevänä
on vain muutama tenttipäivä ja tietenkin ne tenttikirjat (joita täytyy ikävä kyllä näillä näkymin lukea kirjaston lukusalissa) mutta muuten minua ei tänä kesänä sido mikään
yhteen paikkaan

suussa maistuu sipulilta
ja on sellainen olo
että kohta pääsen saunaan
(ehkä se on tunne lapsuudesta, aina siivouksen ja lakanoiden vaihdon jälkeen pääsi saunaan ja sitten puhtaana puhtaaseen sänkyyn)

tyydyn
biojäteastian pesuun
ja suihkuun

rakastan

vihaan minä

minulle ovat paikat ja tilat
aika
en tiedä
mutta tilat ja paikat se varmistuu
enkä kestä sitä etten voi olla siinä tilassa joka on minun
on minun tämä on minun kotini!

ajattelin että kahdessa viikossa tilanne olisi korjaantunut
KORJAANTUNUT
mutta remontti jatkuu ikuisesti kuten arvata saattaa remonteista päätellä
argh
ikkunat edelleen muovissa ovet muovissa ei saa kulkea sieltä ei täältä
ja työt alkaa silloin siellä täällä
ja niin kaikista koomisinta on tämä ilmoitus joka on seinillä ja tullut myös postiluukusta
"
Tiedoite!
Asukkailla joilla on ns. ranskalaistyylinen
parveke.
Maalauskäsittely joudutaan suorittamaan
huoneistosta käsin. Pyydämme poistamaan
mahdolliset esteet ovien edestä. Mikäli huoneistoon
ei saa mennä yleisavaimella, ilmoitus asiasta isännöitsijälle.
Maalaus käyntejä on 3 kpl. käynnit
suoritetaan eri vrk. aikoina klo: 9.00 - 19.00
arkisin.
"
ei minkäänlaista päivämäärää siitä milloin käynnit tapahtuvat
ja olisivat nyt jonkun aikataulusuunnitelman tehneet
eiväthän ihmiset voi elää niin että milloin tahansa saattaa kotiin pamahtaa työmies!

olen todella vihainen.

kukaan ei alunperinkään ilmoittanut minulle, missään vaiheessa että tällainen remontti alkaa
yksi kaksi työmiehet vain olivat pihalla ja lappuja seinillä että kulku sieltä kulku täältä

tiedän että on raivostuttavaa valittaa asioista joille ei mitään mahda
ja kai tästä talosta tulee nyt sitten kauniimpi ja arvokkaampi ja tiesmitä
mutta

tämä ei ole minun koti
ei tunnu

en tahdo olla täällä
tahdon koko ajan pois täältä

en näe taivasta! en näe mitään! en mitään en kerrassaan mitään! pimeässä
ja ihmiset kulkevat kulkevat läpi taloni
mitä he sanoisivat jos itken?

ja koko kaupunki. vihaan tätä koko kaupunkia. itsekäs paska sika kaupunki.
kirjasto on maailman tyhmin. sieltä ei ikinä saa lainaan mitään mitä tarvitsee. ihan liian vähän kotilainakappaleita. typerä yliopisto. typerä. lopetan sen typerä. typerät äänet koko ajan joku hitsaa ja poraa ja kolisee ja autot ja ihmiset ovat typeriä teinejä kaikki typeriä ja autot ajavat

tahdon kotiin

maailmasta pois

tuntuu todella kuin olisin ollut

48 uutta sähköpostia
et ole käyttänyt niin ja niin moneen päivään tätä ja tätä tiliä sinut deletoidaan ellet rekisteröidy 30 päivän kuluessa
ihmisiä en ole tavannut
en muita kuin niitä jotka ovat minulle sukua ja tuntemattomia mummoja ja pappoja
ja niitä joita en ollut tavannut koko vuonna ja jotka oliva kipeitä
ja minä itse
en saanut varmastikaan heiltä koska heillä ei ollut kuumetta eivätkä he oksentaneet

ja minä toivoisin ettei pyörryttäisi enää että päänsärky lakkaisi

kirjaston kirjat ovat menneet vanhaksi
varaukset ovat rauenneet
enkä pääse sittenkään tänään kotipaikkakunnalleni ajoissa sillä en jaksa vielä muutaman tunnin sisällä lähteä
mutta olen turvassa täällä

minua pelottaa tulla takaisin
tuntuu niin oudolta
tuntuu kuin olisin astunut sieltä jo pois
kaikesta
en osaa lukea enää tenttikirjoja
ne ovat kamalia ne ovat kaukana ne kuuluvat sinne mistä lähdin
vaikka enhän ole ollut kuin kaksi viikkoa pois
miten se tuntuu näin pitkältä?
se tuntuu käsittämättömän pitkältä
en edes tiedä miltä taloni näyttää ulkoa päin koska se jäi remonttiin enkä päässyt tiedotustilaisuuteen.

ja poikaani en ole nähnyt kolmeen viikkoon
niin pitkä
aika
ja tuntuu oudolta että näemme huomenna

ikävä on tavallaan tunnetila johon tottuu
niin paljon
että on raskaamapaa totuttautua siitä pois kuin jäädä siihen
sillä enää en kaipaa

on vain hyvä nukkua ja katsoa elokuvia ja viedä kiviä puroon
ja nauraa naapurien pihan laajennusyrityksiä isän kanssa niin että korkeat katot kaikuvat

kaukana kaikesta on helppo kestää etäisyys

kirjoittaminenkin tuntuu etäiseltä
kaupungit
tiet

olen vain suojassa talossa jossa on paksut kiviseinät
ikkunat jotka kiertävät kaikki puolet
enkä enää laita ovea yöksi lukkoon

olen niin kaukana kaikesta

pääsykokeissa (jotka eivät yllätys yllätys minun osaltani menneet mitenkään) tunsin olevani yhtä ulkopuolinen
katselin kaikkien toimia kuin sivusta
vastailin kysymyksiin mutten oikeastaan ollut siellä
paleli ja kun joku sanoi että on epätodellinen olo minä en voinut käsittää
minun oli niin todellinen olo itsessäni koska tunsin kaikki pienet liikkeet vartalossani niin selvästi että kaikki oli kyllä todellista
mutta mielenkiinnotonta
sellaista johon en kuulu
ja vahvistui tunne etten kuulu
ja kun istuin sohvalla pianoa vastapäätä ja odotin haastattelua
ja pieni lapsi joka puhui vasta haparoivia sanoja yritti katsoa äitiään joka lauloi ovien takana ja vilkutti minulle
minä ajattelin
että entä jos sanoisin tuomareille että haluan kyllä kirjoittaa, mutta en täällä
että tahdon sanoa teille etten tahdo tahdo opiskella täällä
ja sinä senkin pakkomiellefreudilainen sinä se olet penseä ja luoksepääsemätön
mutta en sanonut
sen sijaan istuin kiltisti kuten aina
ja katselin heitä vuoron perään enkä tiennyt kysymyksiin vastauksia
koska kun minä kirjoitan en ole kirjallisuudentutkija kuten he ilmeisesti olettivat
mutta ei sen väliä
kun etsin ystävieni ovea kuume oli jo niin korkealla että toivoin vain että saisin nukkua
ja minun kolmekymmentäviisipilkkuseitsemänasetta nousi kolmeenkymmeneenkahdeksaanpilkkuviiteen ja sitten kuumemittari sammui

ja nyt suunnittelen koko ajan paluuta nykyiselle kotipaikkakunnalleni
mutta ruumiini estää sen jatkuvasti

ehkä se tahtoo nukkua nyt
ehkä on sen vuoro
se kieltäytyy nyt kaikesta mitä minä tahdon ei halua mitään mitä minä
ehkä olen vaatinut siltä liikaa
ja nyt se vaatii puolestaan minulta

vaatikoot
minä teen kaiken nyt sen mieliksi

kuljen äitini vanhoissa raskausmekoissa ja menen peittojen alle katsomaan elokuvia jotka ovat niin harvinaisia ettei niiden nimiä muista