Tein hernekeiton tänään.
ja järjestin vihdoin vuoden paperinivaskat
luoja niitä oli
pursusi kaikkialta mutta nyt
ne ovat tiukasti siististi (tai no, minä järjestän ne sisäisesti sitten taas joskus) kansioissa.

haluaisin kirjoittaa
haluaisin jo mennä maailmaan

mutta pitää olla tahdonlujuutta
pitää vain jaksaa sen vaikean alun yli

missasin palautemahdollisuuteni. en enää kehtaa ottaa opettajaani yhteyttä joka palautetta lupasi. tai entiseen opettajaan.
äh

eikä minua huvita se draamani enää, koska se oli pelkkää paskaa
en minä sanonut siinä mitään
olihan siinä hauskaa ihmissuhdemössöä äiti nai poikaa veli nai siskoa ja siinä välissä joku näkymätön lapsi yrittää sanoa jotain muuta jotain totta tai oikeaa
mutta mitä minä haluan sillä sanoa

miksi pitää aina tietää?

ehkä se on sanomani

ehkä se on sanomani kaikessa

minua raivostuttaa tieto
minua raivostuttaa niin että kihisen

miksei voisi antaa vaan olla

niin paljon näennäistä
miksi väitellä siitä miksi väittää miksi täytyisi väittää miksi mielipide kaikesta kuka sitä tarvitsee kuka kysyy kuka hyöytyy ja miksen voisi nähdä unia niin ettei sitä tarvitse tehdä tähän maailmaan

no, sitten voin mennä laikaisemaan puistoa

olen raivostunut ehkä vain siksi että olen yrittänyt lukea tieteenfilosofiaa
josta olin kuullut pelkkää hyvää
että se on mielenkiintoista ja hyödyllinen kurssi kaikkeen elämään
ja paskat
minun tenttikirjani ei ainakaan sitä ole
se on
en osaa edes selittää enkä jaksa kaivaa sitä jotta voisin kirjoittaa esimerkkilauseen
mutta en edes tajua sen lauseita
ne ovat vain niitä hienoja termejä ja sivistyssanoja kaikki ihan yksinkertaisetkin sanat
on ollut pakko sanoa hienosti
mutta
" tiedemiehen on sanottava asiansa täsmällisesti "
sanokoot, mutta jos minulta kysytään ekstensio intensio analyyttinen tieto synteettinen tieto koherenssi korrespondenssi tarski tarski tarski
niin minä kirjoitan älyttömyydestä

omastani ehkä

olen lapsellinen
tiedän sen
tiedän tiedän

eikä minulla ole viisaita
ei viisaita
on yksinkertaisuutta
rakastan yksinkertaisuutta
vaikka en osaakaan laskea kuin tarpeeksi monimutkaisia laskuja
ja ajatukset
ymmärrän paremmin ihmisiä jotka eivät sano suoraan

suoruuteen täytyy tottua

ja sitten taas siihen että lukee välistä

näin unta edellisenä yönä
että oli juhlat
ja ihmiset, me, minä, sukuni, ystäväni
asuivat telttakylässä, vähän niin kuin heimoyhdyskunnassa
ja minä en muistanut päättää minne menen silloin juhlapäivänä
ja kaikki olivat kadonneet, menneet minne olivatkaan juhlimaan
ja jäljellä oli mummi ja hänen ystävänsä anna-liisa
he pyysivät minua mukaan, he olivat lähdössä johonkin marttayhdistyksen tapaiseen juttuun
mutta ei ollut muutakaan joten lähdin seuraamaan
matkalla yhdessä teltassa veljelleni puettiin naamiaisvaatteita ja muistin että minunkin olisi täytynyt pukeutua. mutta kun katsoin vaatteitani, olin kuitenkin pukenut oudot vaatteet, naamiaisasun ylleni.
veljeni tuli mummin anna-liisan ja minun perääni ja joitain muitakin lähti seuraamaan
kiipesimme ylös
se oli vähän kuin tunneli jossa oli kiipeilyseinä sisällä
anna-liisa oli pyylevä ja pyöreä, mutta hän mahtui hyvin pienistäkin koloista
minulle teki tiukkaa, tuntui ahtaalta ja minua ahdisti ja pelotti
kiipeilyaskelmat ja kädensijat olivat minusta huonosti sijoitettu, jalka ei oikein pysynyt eikä mahtunut ja kädellä en saanut kiinni.
tuli kohta
mummi meni helposti, jatkoi matkaa, samoin anna-liisa
minä yritin mutta en saanut itseäni liikutetuksi enää ylemmäs
pelkäsin putoavani
en mahdu en mahdu
sanoin veljelleni ja muille että he saavat mennä minua ennen.
he menivät
ihmettelivät miksen tule ettei se ole vaikeata
mutta minua ahdisti ja pelotti enkä halunnut jatkaa koska tiesin etten pääse
menin pois
kävelin yksin telttakylään
ketään ei ollut missään
olin helpottunut ettei tarvinnut ahtautua enää
mutta oli myös ahdistavaa olla ihan yksin
yritin soittaa ystävilleni
kukaan ei vastannut
paitsi ystäväni sami
hän oli lähtenyt telttakylästä jo pois ja oli jonkun pojan kanssa hotellihuoneessa
jäin yksin


en muista unesta enää
enkä viime yön
vaikka niitä oli paljon

tajusin tuon telttakylä unen yhteydessä
että näen usein unta jossa joudun kiipeämään ja se on ahdistavaa
tavallisessa elämässäni minulla ei ole korkean - eikä ahtaanpaikankammoa.
kiipeän mielelläni ja ryömin mielelläni pieniin tiloihin

mutta unissa
niissä minun täytyy
ja usein joudun seuraamaan muita ja takaani tulee toiset
ja ehkä se tekee tunnelmasta ahdistavan
pelkään etten pääse siihen tahtiin kun pitäisi pelkään että putoan pelkään

unen merkitys tai tulkinta on ehkä liiankin selvä

mutta nyt minä en ajattele pienen ihmisen pelkoja vaan menen tekemään voileivän

nam