tiistaina, kesäkuuta 27, 2006

Kotina

Yöllä olisi ollut kaunista kävellä
jos juna olisi pysähtynyt lammelle
siihen missä oli usva

mutta kello neljä aamulla on kadut suurkaupungeissakin tyhjät
ja istutaan kirkon portaille, koska olen aina halunnu tehdä niin.
ja kassit tekevät tehtävänsä
tietää että on kantanut

pikku karhu ja pikku tiikeri
halusivat olla rikkaita ja löysivät kultaisia omenoita
mutta koska kuningas suojelee pahoilta rosvoilta pikku karhu ja pikku tiikeri joutuivat antamaan lopulta puolet rahoistaan pois
no taakka keveni
ja lopulta rosvo varasti nekin ja pikku karhu ja pikku tiikeri sanoi että kuninkaanhan piti suojella kun maksettiin mutta rosvo vain nauroi ja otti rahat ja sanoi että eihän kuningas ole täällä, hän nukkuu tuhansien kilometrien päässä
ja sitten pikku karhun ja pikku tiikerin taakka oli niin kevyt että he saattoivat kantaa toisiaan
ja kantoivatkin
koska olivat niin masentuneita

minä luin

kun olin tullut mökkiin jossa oli vesi ja tuli ja maa ja ilma
ja olisin voinut asua sellaisessa
sen tytön kanssa sen tytön jonka perheeseenkin haluaisin tutustua
ja ajattelin
että minä voisin olla sen tytön poikaystävä
sillä minulle kyllä maistuisi savulohi
ja minä kyllä lähtisin suolle
ihan milloin tahansa
ja minun perheeni lähtisi
isä menisi varmasti kalaan
ja äidit voisivat mennä lakkaan
tulisivat loistavasti toimeen
vaikka me olemmekin kaupungista ja heillä on metsää

aina tahtoo nähdä toisten
aina tahtoo tietää toisten
siksi kurkistaa ikkunoista
tai kameran objektiivilla
siksi kuulee mitä mummot eivät sano kun istuvat vierekkäin
tai ne tytöt tai ne pojat tai ne kaksi jotka eivät tiedä mitä heidän välillään oikein on

ja mustat pilvet
minä en ole saanut vielä ukkostani
sadetta olen
ja oravan poikaisen
ja veden
voi veden minä olen saanut vartalolleni vartalolleni ja unet

unia niin paljon että muistan
enkä ole kirjoittanut ainuttakaan
niin etten voi tietää muuta kuin että olen lentänyt
ensimmäistä kertaa unessani todella lentänyt ja se tuntui parhaimmalta

Ei kommentteja: