sade jatkuu

minä kirjoitin eilen
pitkästä aikaa
ehkä kaksi lausetta ehkä lauseen ehkä kolme
sivun
ehkä

ja löysin yhden todella vanhan kirjoituksen
tai en voi sanoa löytäneeni koska siellähän se on ollut samalla muistitikulla jossa kaikki kirjoitukset ovat
se on sellainen yellowstone jota aloin kirjoittaa kun olin viidennellä, ehkä
joskus silloin kun minulla oli stephen king vaihe :) ja jatkoin sitä yläasteelle
se on eilen keksimäni määritelmän mukaan the baby sitters club+ stephen king
ja aika hauskaa lukea
kuinka jokainen lause on suora plagiaatti
ja ah ja voih niitä ihmissuhteita

mutta muuten teksti oli kyllä yllättävän sujuvaa. kieli ok ja muutenkin. olin kirjoittanut sitä 219 kirjan sivua! siis sellaista puolikasta A4 koska halusin tehdä siitä kirjannäköisen ! :D
voi voi
mutta yllätyin tekstimäärästä vaikka muistankin kateellisen veljeni ja kuinka hän sanoi että tulen saamaan yläasteella äikästä kympin kun olen kirjoittanut sitä niin paljon
että yläasteella on joku äidinkielen maraton ja jos kirjoittaa 10 sivua saa arvosanaksi 10
ja kun oli jo yli sata niin kymmenen kymppiä.

mutta oikeasti
olen ajatellut että minä en kuulu niihin kirjoittajiin jotka ovat aina kirjoittaneet, tai en oikeastaan ole muistanut milloin olen aloittanut kirjoittamisen ja jotenkin oli sellainen kuva, että olenhan minä jotain kirjoittanut mutta en kai minä mitään
ja yksi kaksi minä huomaan että olenhan minä jo 10-13 vuotiaana kirjoittanut pitkäjänteisesti romaania!

ja sitten muistin että kyllähän minä muutenkin kirjoitin
minulla oli vihko jonne kirjoitin tarinoita
sellaisia pieniä ja joskus jotkut sitten kirjoitin kirjoituskoneella puhtaaksi ja annoin äidille
ja äiti itki

ihmettelin aina miksi
tosin eilen tajusin ehkä myös miksi
kaikissa tarinoissa päähenkilön äiti oli joko kuollut tai kuoli
ja yhdessä, (silloin mielestäni oikein onnistuneessa) päähenkilö tyttö tekee itsekin itsemurhan jotta pääsisi äitinsä luo uuteen maahan
se oli ehkä vähän veljeni leijonamieli tyylinen
mutta hauskaa silti
ja vähän kauhistuttavaa
että pikkutyttö kirjoittaa kuolemasta

tai en tiedä

ehkä minä käsittelin kuolemaa sillä tavalla

sitä en kyllä muista mitä minä oikein ajattelin
että miksi minä kirjoitin sellaisia
oliko se vain hienoa että joku kuoli vai oliko se keino päästä toiseen todellisuuteen vai kiinnostiko minua kuolema
no sitä varmasti
yritinhän minä olla hengittämättä ja keskustelin kuolleiden kanssa koska olin ihan varma että vaari vahtii minua koko ajan ja suunnittelinhan minä jo ala-asteella itsemurhani ja kuvittelin hoitopaikassa olevani kuollut ja mitä minulle tehdään kun olen kuollut ja leikin kuollutta aina kun vain oli tilaisuus
ja itse asiassa edelleen...

alan kiinnostua omasta suhteestani kuolemaan

en ole ikinä ennen ajatellut että minulla olisi siihen jotenkin erikoinen suhde
mutta

taas rutiininomainen kirkuminen yläkerrasta. sama lapsi jokaikinen päivä.
ja tänään on sadepäivä
kirjoituspäivä
unipäivä

soitin mummillenikin ja puhuin kummipoikani kanssa
kummipoika ei muistanut miten posteljooni pate laulu menee
kun minua on jo pitkään vaivannut päässäni soiva kohta
pate sekä kissa
että miten se jatkuu kun siihen rimmaa vaan
ovat juovuksissa
enkä usko että se siinä lastenlaulussa niin menisi
mutta ratkaisua ei ole vielä löytynyt

eiköhän google auta tähänkin ongelmaan :)

tuntuu hyvältä.