Täällä on ollut tänään niin kuin kesällä
että on paljaat varpaat ja hiekka kuumaa, mutta meri tuntuu vielä jäiseltä
sellainen kesä että paljaat varpaat ja riippumatto ja kirja jossa lapset kertovat tarinoita ja kirja jota ei malta aloittaa ja kirja jonka on lukenut loppuun
ja sipulia ja minttua ja salaattia omasta maasta
ja tahtoisi laittaa kuvia
tahtoisi laittaa kaikki kuvat joita on joka päivä ottanut, mutta tämä paikka on niin kaukana siitä
maasta jossa tekniikka pelaa pellollakin.

täällä mikään ei liiku, minä kirjoitin
ja ajattelin että oliko se unta vai todellinen tyttö,
joka sanoi että täällä on liikkumattomuuden tuntu
kuin aika olisi pysähtynyt
ja minä sanoin niin. niin. niin juuri. niin se juuri on.

maapallon toisella puolella on jo halla. ja täällä minä yhä kylvän väsymättä pinaatteja ja korianteria.

mutta tänään on ollut kesä ja minä asettelin polttopuita kuivamaan
ja huomasin että tykkään oikeastaan punaisista varpaankynsistä
ja löysin muurahaislauman meidän pyykkikasasta, lienevätkö tulleet marjaisan keittiöpyyhkeen perässä
ja talo on niin lämmin ettei tarvisi tulta, mutta tuli on kuitenkin
ja nukahtaessaan toistaa puuuukikou
se on lintu
joka huutaa aika kovalla äänellään yölläkin, eikä se oikein osaa lentää
ja sitten on niitä toisia lintuja, joilla on kaulapussit ja ne istuu puussa istuu puussa kaiket päivät
ja minä mietin että minä olen kuin ne
tekemättömyydessäni
vaikka eilen
minä naputtelin koneella koko päivän
hädintuskin lounastin
ja samalla hetkellä kun auton valot heijastui ikkunaan minä painoin send
ja sitten ajattelin että tänään saan olla
nukkua aamulla kunnes tulee valo
ja olla onnellinen siitä että olen täällä
että saa olla sellaisiakin päiviä

ja ensimmäinen vastauskuori palautui tänään
miten häkeltynyt olen lasten käsialasta
häkeltynyt siitä että he ovat todellisia
heidän lauseensa muuttuneet paperilla niin toisenlaisiksi
heidän äänensä, jokainen sana
ja sitten yhtäkkiä siinä he taas ovat käsialoineen, niin kuin eivät koskaan olisikaan olleet poissa.

ja minun unessani lennän koko maailman yllä
se on kuin valtava karttapallo, kuinka hetkessä lennänkin eteläiseltä pallonpuoliskolta pohjoiselle
ja meret
ja lopulta laskeudumme Pohjois-Amerikkaan
ja me kiidämme bussinkaltaisella jyrkkää alamäkeä ja minä huokaan, Tämä on nyt Amerikka. Ja jättipunapuut näyttävät sinisiltä ja ne varjostavat tietä
ja ottaa mahasta kaikki mäet ja nainen nukkuu ikkunan edessä
ja kaikki tuntuu jollakin tapaa hyvin uskomattomalta.

Olen lamaantunut
laantunut, taantunut
eilen sanoin että tänään kirjoitan ensimmäisen version valmiiksi niin että voin lähettää sen graduohjaajalleni, vihdoin,
koska on vähän pelottavaa, että olen kirjoittanut lähes sata sivua tekstiä ilman, että kukaan on nähnyt juuri sanaakaan ja tiedän miten paljon siinä on vielä työtä
ja luultavasti vielä enemmän ellen vihdoin näytä
mutta
tekee mieli vaan repiä hiuksia päästä
ja mokoma tuli ja tuuli

ja lauantaina oli delfiinit
ne ui meidän veneen alta ja ympäri ja minä nauroin niin
ja olisin voinut katsella niitä koko päivän

ja illalla ja yöllä pieni karitsa
joka imi tuttipullosta kaikin voimin
lapset kurkistelemassa ikkunoista meitä ulkona istujia
ja syntymäpäiväjuhlat jotka niin kuin kai monet tämän ajan syntymäpäiväjuhista, joissa päivänsankari täyttää viisi vuotta
ja on tilatut keijut taikapölyineen ja kasvomaalauksineen ja paperipilleineen.
Mies sanoo, ettei hänen lapsilleen tule kyllä koskaan tuommoisia juhlia
ja minä hymyilen
vaikka illalla pakkaan matkalaukun, tietokoneenkin koteloon
tietämättä mihin suuntaan tietämättä edes
ja lopulta me halaamme kun on vettä ja
minä ajan punaisella autolla
pyydän anteeksi että niin hiljaa
mutta en enää ole liikaa väärällä reunalla
ja kun on yö hän pyytää minua lupaamaan
etten koskaan lähde niin
ja minä ymmärrän ensimmäistä kertaa
miksi minun poikani ei voinut luvata
silloinkaan kun kyse oli elämästä ja kuolemasta.

mutta minun pitäisi keskittyä lauserakenteisiin ja sellaisiin
pitäisi nyt
pitäisi ajatella niin kuin kirjastoissa
että nyt teen tätä kunnes kello on numerossa ja sitten menen lounaalle ystävän kanssa sinne missä on keitot ja sitten tulen takaisin pariksi tunniksi ennen kuin pitää polkea koululle tai kokoukseen tai teatterille tai kauppaan sitä ennen koska illalla on jo pimeää

tänään aamulla huomasin että valo on jo puoli kuusi aamulla ja eilen illalla ei ollut pimeä vielä kuudelta. valo on enemmän. vaikka muuten vuodenaikojen vaihtumista ei täällä pohjoisessa etelässä huomaa. huomaa jos ajaa viisi tuntia etelämmäksi. huomaa lumihuippuiset vuoret. täällä on vain vihreää. vihreää vihreää ja kevätsipulit, jotka ovat kasvaneet kasvimaan liepeillä koko ajan.

mutta nyt minä
orientoidun tieteellisesti kunnes kello on yksi
ja sitten saan tehdä omista salaateista minulle salaatin ja lukea vähän Siriä ja
mennä ulos tekemään puutyöni loppuun
ja sitten tieteilen vielä muutaman tunnin ennen kuin miehet tulee töistä
ja minä esitän täydellistä tyttöystävää.

"Character building is inefficient, mastery in learning is inefficient, friendships are inefficient, and arts are inefficient. The things we value the most are inefficient. They all develop slowly and over time." (Jensen, Eric)

Olen lukenut tänään kirjan aivoista ja taiteesta. Olen aloittanut kirjaa eläinten moraalisesta käyttäytymisestä, koska se on mielenkiintoisempi. Olen lakannut kynnet, varpaankynnet ja sitten vasemman käden sormet, joiden kohdalla päädyin etten tahdokaan kirkkaanpunaisia kynsiä. Että ne on liian punaiset. Ei minun kynteni ja nyt oikea käsi näyttää ihan kalpealta. Olen lähettänyt viestin miehelle, että osta kynsilakan poistoainetta. Olen hakenut kahdesti puita tuulessa. Olen tarkastanut postit ja minulle on pikkukaupassa paketti. Olen nukkunut yhdeksään. Nähnyt unia taas ovista. Olen ajatellut että tahtoisin olla kaunis. Olen vaihtanut nuhruuntuneet housut ja vihreän paidan mekkoon, jossa on jo reikä. Olen keittänyt uutta chaiteetä, jonka ostin eilen itselleni synttärilahjaksi. Olen kirjoittanut lauseen miehen lauseen alle. Olen lukenut sähköpostin jossa sanottiin ettei tekstini ole yhtään hullumpi kustannustoimittajankaan näkökulmasta. Olen nähnyt öljyä kuljettavan laivan saapuvan, minä tiedän kuka sitä ohjaa.

Eilen oli syntymäpäivä. Istuin puistossa ja leikkipuiston puolella oli äiti lapsineen, joka koko ajan tuijotti minuun. Sivusilmällä. Tuijotti että mikähän tuotakin vaivaa. Istunut siinä kun vanha nainen kiertää minut kaukaa. Ei kukaan tahdo lähestyä sellaista, jolle saattaisi joutua sanomaan jotain.
Minä ajattelin ettei kukaan enää kysy mikä hätänä. Vaikka minulla ei ollut mikään hätänä. Ja kun sain tarpeekseni siitä puistosta minä kävelin vain tietämättä suuntia. Kävelin tietäen silti löytäväni sinne minne pitikin.
Ja monta kertaa thai-hieroja kysyi onko kaikki hyvin. Ja minä hymyilin
hymyilin niin kuin kiltit tytöt hymyilevät
niin kuin hymyilin alakerran ulko-ovilla siivojaatytöille
hymyilin ylhäällä miehelle, jolla oli pieni pujottava parta ja joka on ollut yhden kerran meillä yötä.
Ja sitten yhtäkkiä en taas tahdokaan mitään. tahdon vain kotiin
ja painan kasvot vihreän huivin sisään
everything is so
minä sanon
mutta ei minulla ole tällä kielellä sanoja millekään
eikä hän ymmärrä sitä
miten paljon kielen sisällä on ja ei ole
ja nainen virastosta
sellaisesta niin kuin meilläkin on
missä pitää odottaa ala-aulassa palkkakuittien kanssa
don't give up
ja minä hymyilen sielläkin
hymyilen teinitytölle joka odottaa äitiään
hymyilen miehille jotka raahaavaat laatikoita
miehelle jolla on nopea tahti ja kysyy someone taking care of you
hymyilen hississä
hymyilen kadulla
hymyilen espanjalaiselle tytölle joka sai töitä 5kk etsimisen ja yrittämisen jälkeen
hymyilen kaikille niille autoissaan istuville ihmisille jotka tuijottavat tienvartta kävelevää tyttöä värikäs kassi olalla keikkuen
teillä ei ole edes kävelyteitä
ihan kuin islannissa

ihan kuin islannissa kun yritti päästä tien yli
yritti hemmetti päästä merelle joka oli ihan edessä vaan mutta kaikkien autojen takana

mutta sitten me juodaan shamppanjaa ja minua naurattaa vaan kaikki
tuli
don't you dare to touch my fire
ja kuinka mies etsii sanoja pitkään
lauseeseen jonka saan lukea aamulla

ja taas on viikonloppu
ja minun kotimaassa on jo alkaneet koulut, se syksy
josta minun tyttö sanoo että ei tahdo laittaa sukkahousuja miten helppo on mekko

ja on kirjeitä on sanoja
kaikilta niiltä joita rakastaa
minun ensimmäinen tyttöni, hänkin, hänen sanansa siitä kuinka me tuijotimme teekuppeja ja minun sanani olivat kulmikkaita ja katkonaisia
ne ovat edelleen minä kuiskaan hänelle,
se ei ole muuttunut, sinä luulet vaan, minä sanoisin
ja heillä on lettukestit
sillä välin kun minä nukun
painaudun vasten toisen ihoa kun tulee kylmä

vielä on tuuli
ja vieläkään en osaa sanoa kumpaan suuntaan vesi kulkee
rantaan vai pois päin.

Tänään uin meressä.
Kävelin vihreä kylpytakki päällä rantaan ja naapurissa nainen söi mysliä tai puuroa tai jukurttia terassillaan ja huusi "What the hell you did that for!" kun kävelin vettä pitkin takaisin rantaan.
Huusin : "It's quite cold. But it does good!"
Ja myöhemmin mietin että minun olisi pitänyt pyytää hänetkin uimaan.

En halua kirjoittaa tänään gradua. Haluan mennä istua auringossa ja kuvitella kesän.
Eilen oli aamu viideltä herätys ja matka kaupunkiin
ja kirjoittamista ja työhakemuksia ja arkkitehtimies ja kirjasto ja viiniä ja juustoa ja voileipäkeksejä ja puhetta kirjoista
puhetta metsistä, saunasta. puhetta ihmisistä ja erilaisuudesta, maista, matkoista, kulttuureista, puhetta niin helposti ja niin paljon ja kuinka me ymmärsimme ulkopuolisuuden tunteen. hän koska on lähtenyt täältä Suomeen, minä koska olen lähtenyt Suomesta tänne. Ja kun me istumme minun lempikahvilassani ja sanomme kuinka helppoa kaikki lopulta kuitenkin on. Kuinka etuoikeutettuja me kuitenkin lopulta olemme, että voimme lähteä Suomeen tai Uuteen-Seelantiin, minä ymmärrän kaiken valittamisen järjettömyyden, chailasi edessäni, posket punoittaen, ihminen, josta voi tulla ystäväni siinä, ja kaikki se rakkaus, joka jo on olemassa, minulle ja minulta. Niin. Miten onnellista. Ja minä kävelen kirjastoon ja kysyn töitä ja kirjoitan kirjettä ilman kynää ja kynän kanssa ja juon marjasmoothieta. Niin. Miten paljon.

ja suuri paketti tungettu postiluukkuun jonka mies piilotti jonnekin ylähyllyille etten avaisi ennen torstaita, sinne missä on pienempikin yksi
josta minä jo tiedän että se on puuta
minun maastani, koska luin kannen

ja tänään minä menin uimaan
ja minä näytin niin onnelliselta terassilla kun veri kiersi jaloissa ja käsissä ja vartalossa
ja minä näytin niin onnelliselta että olisin tahtonut koskettaa kylmin käsin

ja olen kirjoittanut dear mr ja sincerely ja nähnyt unta pimeässä ovesta joka hitaasti alkaa avautua ja me seisomme eteisessä ja minä sanon ovi minä sanon katso ja minä sanon älä avaa mutta minä tiedän että hän avaa sen kuitenkin ja juuri samalla kun hän alkaa avata ovea minä laitan silmät kiinni ja alan ajatella sitä unena ja tajuta että se onkin unta ja minun ei tarvitse katsoa mitä oven takaa tulee

ja unessa on kiviä, kallioita, liukkaita mutta kuin kiipeilyseinä
ja se on kiipeilyseinä, kun ajattelen niin
ja minä pistän käsiä
kiipeän, haluan päästä kuivalle kivelle, mutta ne ovat märkiä
ja minä olen karannut sieltä
missä on pitkätukkainen mies ja puoliksi romuttunut auto
ja minun pitäisi lähteä hänen kanssaan harjoittelemaan autolla ajamista
mutta hän on tullut sotkutukkaisen maorinaisen kanssa ja heidän silmänsä näyttävät siltä
etteivät he ole ajokunnossa
ja mies silppuaa pienestä rasiasta vihreitä kuivaneita lehtiä suklaan sekaan, tekee kääryleitä
myöhemmin minun mieheni tekee salaattia siskolleen samasta
ja minä olen karannut liukkaille kiville, joista näkee meren
ja laulan
sinä päivänä kun synnyin

Tuli ei pala. Olen kyllästynyt savuun ja nokeen ja tuhkaan ja märkiin polttopuihin.
Tuijotan vihaisesti takkaa ja laulan kovalla äänellä tule tuli
minulle
mukanasi valo

mutta ei se pala silti.
pyöräilen täyttä päätä Ocean beachille
kaikki ylämäet ja autot ja tuulet ja pyöräilen vain niin että tulee hiki ja sitten käännyn takaisin enkä välitä vaikka ketjut kolisee ja vaihteet narskuu ja on postia pankista vaan
ja mokoma tuli

ja pitkä viesti siitä mitä pitäisi kirjoittaa
joku on lukenut tekstini niin tarkkaan että osaa sanoa lause lauseelta

ja yhtäkkiä syksy on niin lähellä siellä
yhtäkkiä kaikki ovat aloittamassa syksyään siellä
ja minä vaan yhä istun täällä, yhä vain
ja löydän paperiroskiksesta rypistettyjä papereita laskelmista joissa raha
ja sanana us

that would give us

minä luen sen uudelleen ja uudelleen siinä takan edessä
jossa ei pala tulta, kuumat hiilet vaan naksuu ja koko yön takkaa ahdistanut pölkky, mustunut.

minun piti mennä kouluun tänään
mutta halusin olla ahkera ja kirjoittaa sitä mitä minun pitää kirjoittaa
kääriydyin makuupussiin ja päätin istua kunnes kiipeäisin vuorelle kirjan kanssa

mutta en kiivennyt
enkä ottanut kirjaa mukaan koska oli vain polkimet polkimet polkimet

yhtäkkiä ymmärrän että olen kadottanut oikeakielisyyden
ensin
tämä oli vain leikkimistä
kokeilemista miten voisi kirjoittaa kun ei välitä pilkuista ja pisteistä ja isoista kirjaimista
mutta yhtäkkiä ymmärtää että on kadottanut koko lauseiden tajun
ettei enää voikaan palata takaisin sinne
kun istuttiin kielenhuollon tunneilla vuosi vuoden perään koska rakastettiin sitä niin

linnut istuu rannalla niin kuin ne omistaisi sen. vesi tulee lähemmäksi taas.
enkä osaa keskittyä.
en sitten yhtään.

Tänään en ajattele pahoja ajatuksia.
Tuuli on niin kova, että lukitsen oven. Vesi virtaa kuin tuuli poispäin rannasta.

Minä olin ensimmäistä kertaa meressäni sunnuntaina. Tyttö, joka oli heti tuttu, heti sellainen jonka kanssa saattoi juosta merenrantaan, heittää pyyhkeet rannalle ja sukeltaa kylmään suolaiseen veteen. Mutta flunssa ei lähtenyt sillä. Tai ehkä se tuli takaisin.
Ja opettajat ja oppilaatkin ovat sairaina. Flunssa-aalto.

Tänään aion katsoa tulta, jota voin katsoa nyt suoraan kun olen raahannut pöytää ja kiviä ja sohvaa, olen tehnyt kotia, tuleen päin.

tänään aion kirjoittaa yhden kappaleen loppuun,
en voi enää lykätä , väsyneet silmät ja vuotava nenä eivät kelpaa enää tekosyiksi.

Olen saanut kirjeitä ja kortteja
tarvitsen lisää magneetteja että ne kaikki voivat olla jääkaapin ovessa,
minun
ystäväni, minun
omani

tarvitsen omistamista.

Unessa minun ystävistäni hupaisin on kauniissa ja rohkeissa
hän on vain muutamassa jaksossa, esittää siivoojaa, sellainen sidekick hahmo, joka tulee aina keskeyttämään Brooken ja Ridgen kuhinoinnin
ja minä nauran niin, nauran niin paljon
että se tulee unenkin läpi
hän on niin ihana, hän on vain oma itsensä siellä mutta juuri siksi hän onkin niin hauska
koko sarjalta menee pohja ja se muuttuu ihan farssiksi
vain koska ystäväni tulee siivoojana sisälle
ja nyt
koko uni tuntuu ihan absurdilta
eikä se tunnu selitettynä yhtään hauskalta
mutta unessa minä nauran, niin onnellisena kun näen hänet siellä, kauniissa ja rohkeissa
hymyilemässä, huulipunaa huulissaan.

ja on myös uni, jossa pakkaan loppumattomia tavaroitani lapsuudenkodistani
aina uusia laatikoita leluja, vanhoja vaatteita, sängyn alta, kaapeista
joudun ohjeistamaan toisia ihmisiä pakkaamisessa
he eivät ymmärrä vaikka sanon että voitteko tyhjentää noiden vaatekaappien vaatteet näihin laatikoihin,
kaikki pitää näyttää kädestä pitäen
aivan kuten koulussa lapsille, joita ei kannusteta ajattelemaan itse

ja on uni, jossa minullakin on rooli
vaaleanpunaista huulipunaa, samanvärinen hame
ja nenäliinakin on pinkki
mutta en enää muista miksi olen pukeutunut niin, en enää muista rooliani

unet häipyvät niin kuin meri tuulen mukana ja tuuli omassa kyydissään. Nyt minun pitää ruveta kirjoittamaan tutkimusta. Kirjoittamaan lukua loppuun. Huokaus.
Huokaus.

Tänänä sataa
ja minä päätin yöllä että ryhdyn vain kirjoittamaan
että kirjat saavat nyt jäädä
hetkeksi ainakin
minä hukun niiden paljouteen jos aion lukea kaiken
ja otin tavoitteeksi yhden luvun kirjoittamisen
ja se sujuikin paljon helpommin kuin kuvittelin
yhtäkkiä huomaankin että minulla on jo aika paljon
että päivät joina olen vain lukenut ja lukenut ja ne ovat valuneet hukkaan,
ajatuksissani
eivät olekaan
vaan kaikki on tallessa
viitteinä
ja kirjoittaminen on niin paljon helpompaa.

Tänään on satanut
ja yöllä oli juhlia
yöllä oli sanataideopetusta paikallisessa koulussa
mikä on edessä oikeasti huomenna
enkä usko että he huomenna ahtautuvat kaikki pieneen koloon pihalla
ja me opettajan kanssa katsomme kuinka kymmenenvuotiastyttö suutelee paljon vanhempaa miestä siellä.

Toisinaan jään vain tuijottamaan tulta. Toisinaan merta. Toisinaan sadetta.
Sellainen päivä. Ja sellainen että tahtoo kuunnella

Sometimes I breathe you in
And I know you know
And sometimes you take a swim
Found your writing on my wall
If my hearts soaking wet
Boy your boots can leave a mess

Tori Amosta. pistää sen lujalle.

Minä olen löytänyt sen mitä tahdon sanoa
istun takan ääressä ja yhtäkkiä se on siinä
sanoissani rivi rivien perään
ja minun sydän alkaa hakata lujempaa
ja sitten minä kirjoitan ja kirjoitan ja
kaikki on yhtäkkiä niin selvää
hetken
ja minä vien kompostin ulos
ja minä katson aurinkoon
ja pyykit
naapurin rouva sanoo eikö meillä ole pesukonetta ja ojentaa raparperia
minä sanon miehelle että hän tarkkailee kaikkea mitä minä teen
mutta nyt minulla on suklaakakkuleivoksia
hänen raparperiaan välissä ja aion viedä heille muutaman leivoksen
ne ovat makeita ja epämuotoisia mutta
ehkä he pitävät niistä kuitenkin, kukapa ei nyt makeasta

ja minä olen katsonut elokuvia afkanistanista pakistanista iranista irakista tsetseniasta
luen kirjaa afkanistanista
ja kirjapinoja
ja kirjapiirejä ja viiniä ja juustoa
ja unia ja unia ja unia

ja auringonlasku josta sanotaan ettei unohdeta
mutta unohdetaan kuitenkin
koska me ajetaan sen ohi eikä kummalakaan ole kameraa
mutta sitten on silta ja pimeä jo ja katulamput ja puu jonka kiemuraiset oksat menevät veteen asti
ja hän ottaa minut kiinni
eikä mikään ole

naapurin täti on nähnyt delfiinejä sen jälkeen kun minä olen tullut
minä sanon höh poljen jalkaa miksen minä

ja minä
olen löytänyt sen mitä tahdon sanoa
minä
ehkä joudun muuttamaan aihettani jonkin verran mutta
niinhän se aina on

ja meri
on kirkas
ja taivas
on kirkas
ja kirkasta kirkasta ja laivat pysyvät paikoillaan
taivaat

vuosi on kulunut. vuosi. miten kummallista.

Good is better than perfect
Scrub til your fingers are bleeding
And I'm crying for things that I tell others to do without crying

laulaa Regina juuri nyt. Ja minä menen ja leikkaan leivokset neliöiksi ja kävelen jyrkän ylämäen ja koputan oveen.

lapsuus

Tää on innoissaan
tenttikirjasta voi olla hyötyä
lähdössä joogaan mutta pääkipuun ei auta mikään
ja sitten pitää laskea sentitkin
mutta on onneksi myös oma matto ja lattia ja pääkipu katoaa ja energia energia energia
niin paljon uusia vaativia liikkeitä että tulee hiki

ja tenttikirja ja lapsuus ja miten aikuiset
määrittävät lapsuuden, lapset
lapsien edut, lapsien kaiken
miten
päiväkodissakin
on äiti ja tytär, äiti hoitajana
ja tyttö ei halua liimata koristeita, piirtää vaan
mutta äiti tulee ja sanoo että etkö nyt liimaisi kun kaikki muutkin on liimanneet
että kaikki muut on kyllä liimanneet että eikös sinunkin pitäisi
minä sanon ei tarvii saa vaan piirtääkin
ja sitten piirtää tähtiä ja kuun ja auringon
ja toinen täti kysyy, onko ne ystäviä
tyttö sanoo, ei ole, ne on taivasta
täti sanoo, no niin, kuuntelitkos ohjeita, ei pitänyt tehdä taivasta kun ystäviä
tyttö sanoo: ne on ystäviä.
täti: äsken sanoit kun kysyin ettei ne ole. pitää kuunnella ohjeet.

ollaan eskarissa, harjoitellaan aikuisuutta
valmistellaan sitä aikaa
kun pitää ottaa vastaan tietoa
että lapset on vain sitä varten
tietoa ottamassa vastaan
rytmi, rytmi, ei voi joustaa
me mennään aamiaisen jälkeen ulos, niin me mennään
mitä ne lapset sitten sen puolituntia tekisi?

miten olisi vapaa leikki? koskaan kuulleet?

ja minä kirjoitan kynä sauhuten lähteitä muistiin. Bardy ja Strandell
tahtoisin kahlata kaikki tutkimukset kaikki artikkelit heti nyt heti nyt läpi kaikki tahdon
nyt
ja sitten kun olen kirjastolla on valo ja päänsärky ja houkutteleva lumi eikä jaksa ostaa kopiointikiintiötä ja kirjoja ei löydy, ne on jossain pitkäaikaislainoissa ja mitä minä nyt näitä artikkeleita kahlaan, pitäisi lukea tenttiin, gradu on vaan gradu jonka voi tehdä milloin vaan.

ja jaksaa imuroidakin
kun vaan imuroi, noin vain imuroi ja matot ulos ja joogamatto lattialle ja alaspäin katsova koira ja vielä yksi vielä yksi vielä yksi hengitys ja jos alkaa ajatella että jalka ei taivu niin menettää tasapainon

ja pojan nukke pistää koko metsän täyteen piikkilankaa, kaikkialle piikkilankaa ihan täyteen asunnot ja kaikki ja pelastavista jätti mahti ukkeleista, katri katariinasta, sirp supersankarista huolimatta se vaan jatkaa piikkilankaviritelmiä
ja kun minulla on jo takki päällä lapset on pöytien alla ja huutaa että tää on paras koti, nuket sormissaan
ja tädit, kaikki vuoronperään sanovat että oli kyllä kivaa, voi että oli hauska juttu
ja tuntuu oikeastikin siltä
että ensin rivissä suut supussa istuneet lapset
ryntää jo puolessa välissä leijonina ja susina ja karhuina kaikki terävine hampaineen
eikä niistä saa millään melkein ravisteltua sitä pois

ja vaikka on jo viikko takana ja vielä tämän jälkeen kolme ja puuduttaa niin ne voisi ottaa kotiin, ne lapset
ja tulee mielekkyys
että sittenkin merkitys sillä mitä tekee
että on
ettei turhaa
että jos edes hetken jos ihan vaikka vaan sen puolituntia tyttö saa piirtää kuun ja tähdet jos se haluaa eikä liimata koristeita
että jos vaan vaikka yhden kerran sekin tyttö joka ei koskaan saa suunvuoroa saa ehdottaa eläimen nimen
tai poika jonka ideat on liian rajuja muiden leikkiin saa kerrankin
pistää koko metsän täyteen piikkilankaa

kun voisi vain enemmän
kunpa voisi jotenkin olla niin
että maailmassa olisi tilaa
sille mitä sanotaan elämiseksi
että rytmi olisi rytmi kun se on rytmi
eikä sen tähden että me valmistaudutaan olemaan koneita
että tiskille
tai lihatiskille
niin kuin luennolla, joka pauhasi kun tiskasi
pukuun sonnustautunut mies sanoo
että se miten lapsia kasvatetaan on ihan sama kuin miten koko muu yhteiskunta toimii
että tuottavuus, tehokkuus, kasvu
kaiken pitää olla koko ajan muutoksessa johonkin enempään
jonnekin matkalla
ei koskaan tyytyväisiä siihen mikä on nyt
nyt nyt

miten vaikealta sitten tuntuukaan pysähtyä
miten vaikealta lakata katsomasta taakse tai eteen
ei suunnitelmallisuudessa ole mitään pahaa, tai että näkee nenäänsä pidemmälle
se kai kuuluu siihen mitä me ollaan (tai sitten todellakaan ei, me lyhytnäköisyydestä tunnetut)

mutta jotainhan täällä on vialla
kun suuri osa meistä ei jaksa enää elää
ihmisenä oloon väsyy jo ennen kun on edes puolivälissä

paatos paatos paatos
tahtois jonkun utopistisen paratiisin vaan
sellasen kun piirsi veljen seinälle
karhut, ketut, lapset, käärmeet, puut
kaikki ringissä käsikädessä
se oli aina siellä seinällä
ihan viimeiseen asti,
en enää muista mikä siinä keskellä oli se teksti
eikä sitä kauaa piirretty
se oli kai jonkinlainen anteeksipyyntöpiirrustus
hivutettuna oven alta
ja sitten se oli seinällä

miksei niin voisi olla? miksei?

Tämä vuosi
ja minä otan joka päivä kuvan. Lisään näistä kolmesta ensimmäisestä päivästä kuvat tänne myöhemmin. Olen ne kuitenkin jo ottanut :)

kirjoittamattomia sanoja
paljon
voi
liikaa

kun mieluiten hiihtää vain järven yli pakkasella
neuloo neuloo neuloo
ja painaa käsillä naamaa kun kaikkea on tutkittu niin pirusti että hukkuu aineistoon!
se rajaus, se rajaus.

mieluiten vain kävelisi kamera kädessä

tasan vuosi sitten
tasan vuosi sitten lähti saareensa.

unessa on nukke joka osaa kuiskata
ja pulkkamäki eikä tiedä loppuuko se rotkoon
mutta mäki viettää järvelle
nauru

pakkasta niin paljon ettei kukaan suostu hiihtämään
kaikilla tekemättömiä töitä
huokaus huokaus huokaus

tasan vuosi sitten sitä oli jo
matkalla toiseen maahan
tasan vuosi sitten
sitä istui köpiksen lentokentällä odottelemassa toista konetta
tasan vuosi sitten
seurasi näyttelijäseuruetta ja mietti mitä he menivät kuvaamaan ja minne
kun jokainen testasi lepotuolia
tasan vuosi sitten
sitä oli painava matkalaukku ja reppu ja kassi ja kameralaukku
tasan vuosi sitten luki Vigdis Grimsdottirin viimeisintä kirjaa
sivu kerrallaan
oli menossa
ei tiennyt että sitä poikaa joka jäi lentokentän toiselle puolelle ei suutelisi enää koskaan
että ensimmäinen ihminen jonka saarella näkisi tulisi tytöksi jonka kättä on hyvä puristaa autojen takapenkillä
ei tiennyt että Grönlanti olisi Grönlanti että se olisi
että Islanti olisi Islanti että se olisi
ei tiennyt mitään niistä ihmisistä jotka tulisivat sisälle ja pois
ja musiikki

ja
miten kummallista ettei tästäkään vuodesta voi
edes tinan muodoista
että onko se saapas, varressa rahaa, vene niin kuin aina
vai raskaana olevan nainen

ja toisinaan sitä jää tuijottamaan yhtä pistettä
yhtä pistettä vain oli se sitten katto tai kirjahylly tai ikkuna

lumi sataa pakkasessakin.

ulkoa kuuluu laulu
ja ehkä sade
ei oo varmuutta
mutta asfaltti oli ainakin musta
tai sitten se oli vain pimeästä tummunut
tiskasin kaikki tiskit
vaikkei ne olleetkaan minun ja vaikkei se kai ollut minun vuoronikaan
tai mistä sitä tietää
mistä sitä vuoroista tietää
kun on vaan patja jonkun lattialla
jonkun sellaisen jolla on jo ostettu omakotitalo poikaystävän kanssa

ja itse pyöräilee kilometrejä ja miettii miltä tuntuisi
suudella
jotakuta ystävistä
punaisin huulin
niin kuin unessa
josta ei muista muuta kuin tanssin niin kuin Fridassa ja punaisetpunaiset huulet tytöllä

ja sitten puhutaankin jo puhelimessa pikkuhousuista kuukautisista kuukupeista pumpulitohtorista
ja toivoisi asuvansa taas tampereella
vaikka sitten jos olisi siellä sitten olisi siellä eikä sitten olisi tällaista kaipausta
niiden tyttöjen leikkeihin koska olisi osa niitä
tai sitten ei olisi osa niitä ja sitten kaipaisi vieläkin enemmän
koska ei olisi paikkaa jonne kaivata

päänsärky graduseminaarista
joka on aina samanlainen aina samalla tavalla
ei vuosissa mikään muutu ei edes professorin ääni
joka nousee ja laskee samoilla painoilla ja sama
ihan sama
tahtoisi löytää omat aiheensa itse
niin kuin aina tahtoo löytää kaiken itse ei mitään sellaista mitä joku tarjoaa

ikävä niitä tyttöjä jotka näkee muutaman viikon päästä
ikävä sitä että on siinä niitä omia
ja sitten kuitenkin on niin ulkopuolinen
että ehkä selaa satukirjoja toisen tytön huoneessa istuu jollakin tuolilla ehkä neuloo katsoo ulos ikkunoista kävelee vähän taaempana hymyilee ehkä jos joku hymyilee nauraa jollekin mitä ei edes kuule se joka on aina kaikista huomaamattomin mutta haluaakin olla haluaakin olla vain taustaa koska sitten on taustana olon olo ja sitten voi tulla kotiin ja kirjoittaa
kirjoittaa että on taustana vain
kirjoittaa ettei haittaa sittenkään että kaikki omat ovat kaukana
että vaikka he olisivat lähellä on silti itse jossakin
siellä mistä ei voi tavoittaa
koska ei halua olla tavoitettava

katsoo tankotanssivideoita koska tyttö
yksi niistä tytöistä (joita ei ole suudellut) on aloittanut
ja miksi kaikessa on
sellainen seksuaalinen lataus
pitäisi tehdä taulukko
että listaisi päivittäisiä asioita
joita kohtaa joka päivä ja sitten
pistäisi ruksin jos siihen yhdistyy jotenkin seksi
mutta mitä siitäkin tuloksesta sitten kukaan hyötyisi?
kaikkihan tietää jo muutenkin että televisiot, mainokset, pikkutytöt, teinitytöt, isottytöt, miehet ja naiset kaikki on seksualisoitunutta
entä sitten
jaksaako siitäkään kukaan enää paasata
että ihmettelee miten jotkut ihmiset sitten jaksavatkaan katsoa vuodesta toiseen niitä sarjoja missä nyt jotkut panee että nyt ne sitten panee siellä sviitissä ja nyt sitten näkyi joku pippeli siellä ja televisioyhtiöt pahoittelee ja että minäkin jolla ei ole ollut televisiontelevisiota vuosikausiin ikinä omaa voin tietää millaisia seksikuvia siellä näkyy
ja sittenhän on vauvat
että siis vauvojahan sillä tavalla tehdään
sitten lopulta kuitenkin
eikä siinä sitten olekaan yhtäkkiä mitään seksuaalista
että joku saa vauvan tai on saanut vauvan ja sitten se on vain vauva
ja mummot ja papatkin hymyssä suin nauraa eikä siinä kukaan mieti että missähän asennossa se vauva siitettiin että oliko valot päällä ja millanen alusasu sillä naisella oli sitä ennen

laulu on siirtynyt sisään
ja sade on ihan varma
ei se ole vain mustaa iltaa
huomenna on omenapiirakkaa yhden toisen tytön keittiössä (häntäkään en ole suudellut) ja suolasienisalaattia

ja sitten pitäisi soittaa naiselle joka on näytellyt pornoelokuvassa
mutta nykyään harjoittaa musiikkiterapiaa
pitäisi soittaa ja sopia tapaaminen
kun kerta on suomessa kun kerta on nyt minun kotikaupungissani
ja voisimme juoda kupit kahvia ja minä voisin esitellä kaupungin joka muka on minun ja minun muka maani aivan kuin tietäisin jotakin näistä kaduista ja puista ja ihmisistä aivan kuin olisin täältä
sellainen hymy
onko se sama mikä on ollut vieraassa tuulessa sateen ääni vieras
vai sama joka nyt täällä kun kaikista ikkunoista on jo katsottu sisään
useammin kuin kerran?

minulla on lista
jossa kymmenen erilaista asiaa
jotka kaikki pitäisi tehdä
tänään
ja siinä ei ole kaikki
vain sellaiset jotka ehdottomasti

ja silti minun silmät sinisessä taivaassa
minun silmät sinisessä taivaassa
ja vaellan läpi yliopistorakennusten
kirjoitan sähköpostiviestejä
vaellan läpi valoisien lattioiden
ja syön humusvoileipää auringossa jossa on myös tuuli
niin kylmä että pitää rukkaset kädessä
ja käveln ohi kirkon alas katua pitkin ja painavaa painavaa kauppakassia
koska teemme kaalilaatikkoa
enkä tiedä mikä se on englanniksi

ja iltaa myöten istuu lattialla nauraa sanoo olen humalassa
huomaan sen sanoo tyttö naapurista
jonka luona vietti yön lauantain ja sunnuntain välisen
ja tyttö sanoo että sinun pitäisi nyt syödä salaatti ja sitten pistää pää tyynyyn ja nukkua
mutta ei ei ei
tämä pakkaa koulukirjat ja tietokoneen reppuun
ja katsotaan kuvat joissa kaikissa sama lumi

ja pitäisi jaksaa nousta tästä
huoneesta tuuleen
ja uusia kirjaston lainat
sillä täällä lainoista joutuu toden totta maksamaan
ja pitäisi jaksaa lukea tekstit antaa jo se palaute
pitäisi jaksaa jaksaa jaksaa

muutakin kuin hymyillä muutakin kuin
päätä aurinkoon valoon ulos
miksi kevät tuli näin äkkiä
ettei saa enää mitään tehtyä
mitäänmitään

ja siellä huoneessa
jossa tehdään tieteellisiä töitä
nojaa käsillä päähän ja minäkin
minäkin tahtoisin jo
valmistua
minäkin tahtoisin
jo tietää mikä minusta
tahtoisin että olisi aihe

ja miltä tuntuukaan palata suomeen
suomeen aiheita etsimään
miltä tuntuukaan sitten taas

miten vaikeaa miten vaikeaa vaikeaa
kun tahtoisi
valon vain. valon vain kietoa niinkuin sellaista valkoista vain
ympärille
ja sitten nousta kukkulalle

ja eilen hevosen selässä minun ystävä
tuli siitä hepasta
sillä kaunis valkoinen kuvio ruskeassa otsassa
ja silmät
ja hylje meressä
ui lähemmäs ja lähemmäs

ja tämä maa
tämä maa
vangitsee minut
se ottaa minut koko ajan enemmän ja enemmän
ja kaikki kadut
kaikki kadut joita aluksi niin vihasin
alkavat tuntua jo kodilta
ja turistit jotka kävelevät nyt niitä useammin
alkavat tuntua vierailta
jotka tunkeutuvat minunminun minun kaupunkiini
minun maahani
ja minä kävelen että minä asun täällä sillä tavalla niin kuin kadut otetaan
tiedättekö että kävelee toinen jalka autotiellä ja kassit painavat
ja hymyillen vastaantulijoille
osaan tervehtiä senkin turistit jotka otatte kuvia tuosta kirkosta
pah

ja miltä tuntuu
miltä tuntuukaan tämä kevät.
ennenkokematon
sellainen ensimmäistä kertaa
kuin kevät olisi
ensimmäistä kertaa.

Taas on niin myöhä
ettei rytmistäni tule mitään
en opi tämän maan tavoille
tai ehkä juuri opinkin
sillä täällä kaikki tapahtuu varsin myöhään (ruokakauppaankaan ei pääse ennen kahtatoista arkisin)

mutta olen ripustanut tänään sanoja seinälle
sen jälkeen kun tyttö tuli luokseni pakoon kämppiksensä ja tämän poikaystävän riitaa ja kirjoittamaan koulutehtävää
oli omituista. että siinä hän istui hollantilainen tyttö minun pöytäni ääressä minun tietokoneellani kirjoittamassa ja aina välillä kysymässä mistä voi tallentaa tai mistä voi muuttaa rivivälin puolitoistakokoiseksi, koska tietysti, kaikki oli suomeksi
ja minä minun lattialla
merkitsemässä kaupunkeja karttaan
kiinnittämässä valkoisella sinitarralla suikaleita seinään

ja illalla kaikkien kauppareissujen ja ruoanlaittojen ja teenjuontien ja suklaakeksien syöntien jälkeen meillä oli keskustelu
kolmella meillä. sanasta väärinymmärräys tai väärinkäsitys tai väärintulkinta
ei ehkä ole ihan hyvää suomenkielistä sanaa
vaikka ei kyllä englanniksikaan
misinterpretation
että mitä se tarkoittaa
koska Dejan tahtoisi tehdä siitä vaatesuunnitteluunsa työn
ja minä ja Sanne istuimme ensin keittiössä, sitten sohvilla
ja Sanne puhui ja hänen ajatuksensa olivat niin hienoja ja selkeitä
englanniksikin
ja lopulta minäkin sanoin ihan vähän jotakin
ja Dejan innostui meidän ajatuksista
ja siinä oli niin hyvä
ja sitten me selitimme ja puhuimme Dejanin kanssa kohtalosta ja sattumasta ja kumpikin tarkoitti samaa mutta väitteli toista vastaan kunnes Sanne nauroi että te olette samaa mieltä.

Mutta paljon on ollut myös surua nimittäin Sannen isoäiti oli saanut sydänkohtauksen.
Ja me olemme täällä. Meren takana.

On niin outoa. Että olemme täällä. Olemme olleet jo ihan pian kuukauden.
Olen ollut täällä jo yli kolme viikkoa. Päivän yli kolme viikkoa. Se on niin pitkä aika, mutta
mennyt vain
ja tulevatkin viikot menevät
ne menevät yhä nopeammin
ja minulla on vain Islannin kartta edessäni kaikkine paikkoineen.

Niin paljon mitä haluaisi nähdä. Tulee sellainen kuin pitäisi juosta
ja niin paljon mitä pitäisi ehtiä
tuolla tuo keskeneräinen kirjani palasina
osa seinällä osa lattialla
ja joka toinen minuutti saan mukamas loistoidean
uuden
aivan kuten gradun tieteellisen osankin suhteen
voi
en toden totta ole ehtinyt mitään täällä

enkä haluakaan ehtiä

haluan olla täällä.

elää sen rytmin mukaan mikä minulle tulee
tuntea niin kuin tunnen
olla väsynyt ja tahtoa kotiin ja tuttuun
ja sitten taas hymyillä sille että on jo tutuilta tuntuvat kadut täälläkin
ihmiset joiden kanssa voi olla koko päivän niin että toinen tekee omaa juttuaan ja minä omaani
että on hyvä
että tämä on vain viisikuukauttapitkä
että täällä ollaan mutta että tullaan takaisin

väliaikainen mutta muutokset
jotka tapahtuvat minussa
jotka tulevat minuun
kieli ihmiset maa, johon olen astunut itse, yksinäni
ilman kenenkään apua
etsinyt kartasta itse keskustan
ovat pysyviä

voi.
on niin täyttyvä olo
sellainen että paljonpaljon

ja että siellä
mistä olen tullut on ihmisiä
joita en menetä vaikka olen täällä
että
minun poissaoloni
saattaa jopa lähentää

ja että on mahdollisuuksia. kaikki on.

yöllä oli myrsky.
minä näin paljon unia. painajaisia ja sitten ihan outoja
aamulla muistin vain kirjasta kuvan jossa oli monta aukeamaa jatkuva puu
sellainen sukupuun tapainen, siinä oli lokeroita
ja kaikissa jotakin intiankielisiä nimiä
ja sen kirjan nimi oli jotakin niin kuin makuuhuonetarinoita.
se oli sellainen eroottinen kirja pohjimmiltaan, vaikka ne olikin satuja kaikki. kaikki sukupuun osat.

minä luulen että ennen nukahtamistani viimeisillä voimilla satujen merkityksestä lapsille lukemani vaikutti alitajuntaani
tai mihin ikinä tajuntaan.

olen siis tosissani koukussa gradumateriaaliini. tai ehkä gradumateriaaliini. mutta on ihana olla joskus innostunut koulusta. tai sellaisesta. että tutkii vaan. että ottaa vaan erilaisista asioista selvää. vähän kerrallaan. tietämättä vielä ihan tarkkaan miksi.

aamullakin satoi täysillä kun poljin astudiolle.
sitten minua taas vähän nosteltiin ja heiteltiin ja pyöriteltiin aina välillä. ja minäkin koetin nostaa toista, joka on ainakin puolet minua pidempi. me erikokoiset. me jotka olemme näytelmässä naimisissa. mutta on hauskaa. on hauskaa näytellä. voi. se on niin hauskaa. välillä paljon hauskempaa kuin kirjoittaminen.

ja pitäisi käydä kai äänestämässäkin. olen vain vähän väsynyt politiikkaan.

ymmärrän vuosi vuodelta paremmin äitini sanoja kun hän hyvin ponneekkasti aina sanoi ettei ole kiinnostunut politiikasta. äitini, jolla oli ajatuksia ja joka tahtoi parantaa maailmaa.
niin. en tiedä tahtooko hän enää. voiko sellainen tahto kadota? voiko tilalle vain tulla turtumus. sellainen arki että onkin vain rutiinit. että sitten kun on vapaata aikaa sitä vain on ja lukee dekkareita. ettei sitä jaksakaan enää kiinnostua maailmasta. yrittää turhaa sitä muuttaa. vaikka korostaahan äiti aina sitäkin. että kuinka paljon moni asia on muuttunut. että on mennyt eteenpäin. että kyllä ihmiset ottavat ympäristön huomioon paremmin kuin 80-luvulla tai ennen

mutta onko se paremmin
onko se vain eri lailla? että ehkä joitain asioita kyllä. kaikki puhuvat ilmastonmuutoksesta ja kaikki tietävät rehevöitymisen. mutta entäpä kuluttaminen? entäpä jatkuva kasvu? eikö kaikki tuollainen ole mennyt vain pahemmaksi? emmekö me tahdo enemmän ja nopeammin yhä vain enemmän ja nopeammin?

enkä kestä tätä kun en saa ikinä kuulla siitä islannista. että milloin se viimeinen sana oikein tulee!