sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

puolituntia, kolmekymmentä minuuttia
vesisateessa
mutta oli oma vika olisi voinut seistä rappukäytävässäkin
muovipussi kameran ympärillä
muovipussi joka haettiin pitkätukkaisen tytön kotoa kun melkein itketti
ettei ollut avaimiakaan
puolituntia siis
ja sitten pitkätukkainen huoltomies

odottaa rappukäytävässä kun laskee kolikoita
juuri ja juuri viisisenttisistä
kaksikymmentä euroa
ja koska puolituntiakolmekymmentäminuuttia
jooga
ehtii alkaa
ja sitten oikeutetusti kaataa kaljan lasiin, kaljan
jonka se
yks tyyppi
on jättänyt jääkaappiini
jo yli kuukausi aikaisemmin
lapset sanoo ettei saa sanoa tyyppi
ja kiistelevät sen jälkeen siitä saako vai ei
ja minä
pitäisikö minun opettaa kieltäkin

ja

mutta sitten tuleekin
hymyilevälle
sellaiselle että nauraa kih kih kih sellaista naurua jota partaan
koska on tyttö
on sellainen tyttö josta sanoo että hämmentävän kaunis, että varo
vaan,
on kirjoittanut ja sitten on suunnitelma
salainen
salaisia tapaamisia
salapoliisissa
kih kih kih
ja pistää Reginan

ja katsoo pitkään kuvia
kuvaa
kuvaa
ja lähettää sen

miten on kesässä viileä mutta aamu on hämmentävän lämmin
harvoja kertoja hihattomassa mekossa
vihreässä
ja jostain syystä
on hyvä nojata taaksepäin on hyvä kädet ympärillä
niin kuin ei olisi koskaan

ja hyvä kävellä pururataa
paikassa jossa silloin kun muutti
ja miten pyöräili jyrkkää ylämäkeä ylös ja takaisinpäin alas
ensimmäisiä päiviä me kaikki
ja puolukat ja silloinkin oli vielä kesä
vaikka jo syksyksi vaihtuva
mutta nyt
sataa tihuttaa
ja on pimeää jo ennen neljää
ja tyttö joka lähti susien perään ja tyttö joka lähti valaiden perään
on vaihtunut tytöksi joka sanoja sanoja
pitkätukkainen tyttö ja koira joka löytää edellisen päivän kepin
ja pelto aukeaa keskeltä ei mitään pelto keskellä kukkulaa
ja tytöllä pipo
kummallakin
ja pimeää on jo
mutta unohtaa kaikki avaimet kun voi vain kävellä
mitään tarvitsematta

kiivetään vuorelle
oli nähnyt unta
kiivetään vuorelle koska haluaa
aina vain ylemmäksi
kuinka kiipeämisestä ei saa koskaan tarpeekseen
aina tahtoo seuraavalle
jatkuvasti korkeampia vuoria

järvisuomi, tasainen sisämaa

jooga-asanat suoria piirroksissa ihmisen muodoissa

ja kun lukee sanat mustasta paksusta kirjasta
että läpikotaisin
pitää nielaista
ensimmäisenä kaiken lisäksi
että eikö enää muista
mitä kadottaa
sen muistaa aina
sitä hetkeä ennen ja sanoo eihän
eihän sitten
kadota
että eihän
sanotaan ei

I have dreams of orca whales and owls
But I wake up in fear


ja aina palaa samoihin kuviin
samoihin kuviin raitiovaunussa samoihin kuviin kirjoituksen ääntä
miten tuleekin
joistakin kuvista sen
laiset
tulee että aina
palaa
maailmanpyörään aina palaa
ovi rikki
raitiovaunu käden mentävä aukko ovessa peilityyni järvi äänet ei
vastausta

Hey remember that time when I would only read Shakespeare
Hey remember that other time when I would only read the backs of cereal boxes


miksei ole sellaista
alaa
että voisi vain
käyttää kaiken ajan muistamiseen
että voisi vain muistaa ja muistaa ja muistaa

kävellä metsätietä pitkin sateessa
välittämättä lehdettömistä puista

että näkisi unensa
ja kuvittelisi ne
kuvittelisi muistot muistaisi kuvitellut unet

että kelluisi meressä kun se niin suolaa
kelluisi vain ja kuulisi läpi äänet
kaloista jotka eivät kaloja vaan nisäkkäitä
vaikka asuvatkin meressä ja liha
maistuu pihviltä he sanovat
toiset
että ihmiseltä ja kolmannet mitä lie

pistäisi silmät kiinni
pistäisi keskellä lumihankea jossa maataan kun tähdet
kaikkialla pimeässä
ja huudot ja taskulamppujen valokeilat
mutta me
lumihangessa ja tähdet
ja siinä kulmassa
kun sanotaan hei sanotaan hei
ja ikkunattomat tilat
valkoiset seinät valkoisissa vaatteissa kuin mielisairaalassa
joka ei ole sitten sitä kun oikeasti
koska oikeasti siellä onkin ikkunat, valoa

In another town
My fingers so cold
In another town
My soul feels so old
In another town


ja jokaisessa maassa
erilainen taivas.

-Regina Spektor -

Ei kommentteja: