Näytetään tekstit, joissa on tunniste jooga. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jooga. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

Täällä on sumu. Vesi kolisee kiviä vasten, tai niin minä luulin kunnes näin punatakkisen hullun taiteilijan raahaamassa soutuvenettään.
Aamupäivällä kävelin meressä ja kun olin tullut sisälle, hullu taiteilija käveli meressä. Siellä se tepasteli ja minä rupesin maalaamaan häntä. maalasin hänet ja kivet ja meren.
Lataisin kuvan maalauksestani tänne, mutta olen hävittänyt sähköjohdon pään. Niin, kun täällä nuo pistokkeet on erilaiset.
On sumu ja taiteilijalla on punainen takki.

Ehkä me kumpikin tarkkaillaan toisiamme. Se pienikokoista tyttöä kävelemässä merten päällä ja minä isomahaista vanhusta soutamassa.
Emme ole vielä keskustelleet. Sanoneet sanaakaan toisillemme.

Sumu on niin ettei näe vastapäisiä vuoria. Minä kuvasin valkokauluksista lintua kirsikkapuussa. Kukat on ihan vaaleanpunaiset. Ja sumu. Ja jotenkin hyvin islantilainen ilma.

Ja olen levittäytynyt koko taloon. Olen vallannut kaikki pöydät, lattiat, sängyt, sohvat, patjat. Minun papereitani, vesivärimaalauksiani, kyniä, muistiinpanoja, kirjoja ja lehtiöitä, vaatteita, saappaita, taimia ja multaa kaikkialla.

Aamulla tallasin kaksi etanaa. Se tuntui aika karmealta. Sitten hain lapion ja lakaisin jäänteet ja viskasin kauas pusikkoon. Yksi rotta oli yhä loukussa. Se oli jäänyt siihen naamastaan kiinni ja ihan vettynyt sateessa. Minä tulin sisään ja sanoin miehelle että se pitää ottaa pois. Että se on litistynyt siihen naamastaan. He olivat nähneet sen jo edellisenä päivänä mutta eivät olleet vaivautuneet irrottamaan sitä. Mokomat. Ja sitten vieras mies menee ja sekunnin päästä sanoo homma hoidettu. Minua kuvottaa.
Kuvottaa kuolleet tuhatjalkaiset, tallatut etanat ja naamastaan litistyneet rotat niin paljon että teen niskahartiaseisontaa
sen pitäisi tasapainottaa koko kehoa, päälläseisonnan ollessa kuningas asana, niskahartiaseisonta on sinne päin.

tulee jo hämärä. mutta vasta muutama viikko sitten oli pilkkopimeää tähän aikaan. joku meloo. on ihan tyyntä ja sumuista. tuntuu että meri herää eri tavalla eloon. minä en jaksa kantaa kanoottia alas
joten täällä vain istun ja katselen kun muut menevät

joskus toivoisin omaavani vähän enemmän käsilihaksia
ei ne ole joogastakaan huolimatta oikein vielä kasvaneet. ja olisihan se vähän hassua, että minulla olisi jättimäiset hauikset.

lauantaina, maaliskuuta 13, 2010

yhtäkkiä
sitä on lähdössä jo kauppaan, on ostolupakin vaikka ei tiedä miten sitä käytetään
mutta istahtaa vielä hetkeksi, rusinoita
vuoden takaiset sanat
ja kun vilkaisee ulos aurinko, joka muuttui ensin harmaaksi
on muuttunut lumipyryksi
tuuli tuuli kun ihmiset vetää huput päähänsä
miten kuvitteli ottavansa kameran mukaan kuvaavansa tämän päivän kuvaksi valonsäteen

onko Suomi muuttunut Islanniksi?

käsissä ei ole voimaa,
ei sitten pisaraakaan.

sunnuntaina, tammikuuta 17, 2010

17.1
Sunnuntaikultti.
ja sitä on onnellinen, kun on jooga, jossa hikipisarat putoilee joogamatolle
ja sitten kävelee ihan rauhallisin askelin keittiöön, tietokoneet pöydälle
ja edelleen katulamppu vilkkuu
ja sitten on ehkä ratkaisu kesäksikin.

sunnuntaina, joulukuuta 13, 2009

It was cold outside
pakkasta. Tuntui talvelta kävellä
vaikka käveli vain postille ja takaisin
tuntui talvelta
ja se outo mies silmälaseissaan
vai oliko sillä
odottamassa hissiä

ja on luullut joogan menneen tauolle jo viikkoja sitten
mutta se onkin jatkunut
ja nyt tajuaa ettei ehdi syödä tänään
jos haluaa mennä

The Raveonettes
ja ilta joka on pimentynyt huomaamatta
tullut hämäräksi
ja
postissa virkailija, joka oli kyllä tympääntynyt työhönsä
ja miettii vain että jos itse olisi ollut
tänä vuonna Itellan palveluksessa
miten se kuitenkin vaikuttaa
että millä äänensävyllä vastaa

mutta nyt on vain toive talvesta
siitä että saisi aloittaa sen
saisi kulkea talvea vain
pois tästä kaupungista jonka kävelykatu on loskaa jopa kolmenkymmenen asteen pakkasella.

lauantaina, joulukuuta 05, 2009

Huomaa joogatessa että on toden totta maannut monta päivää
ei taivu enää niin edes kuin muutama päivä sitten
siitäkö se riippuvaisuus tuleekin, että ei voi lopettaa ettei lakkaisi taipumasta

ei ole ihan varma
mistä talojen välistä piti kulkea mistä alkoi metsätie
mutta sitten tuleekin jo polkuja ja koko ajan sanat mielessä
tulee vain polkuja polkujen perään puita ja mies kahden koiran kanssa
sellainen iloinen mies
ja jatkaa vaan ja mitä edemmäs jatkaa sitä enemmän on metsä metsänä
ja korkealla siellä puiden latvat valkoiset

mutta pää ei ota lopettaakseen särkyään
joka päivä se särkee niin kuin ennen
ennen sitä saarta joka lopetti kaikki kivut
tai sitten sitä vain kaunistelee
haluaa muistaa mitä haluaa

jäisistä mustikoista tulee kylmä
ja mustaturkkinen koira (kääpiösnautseri muistaa rodut vieläkin)
se haluaa vaan sanoa hei

pian ei ensin tarvitse kävellä viittätoista minuuttia
tai edes kymmentä
ennen kuin on metsässä
pian se on ihan siinä
nurkan takana
niin kuin se on nyt niille
omakotitaloisilleen täällä

voisipa asua niin.

perjantaina, marraskuuta 13, 2009

yoga

Olisi tehnyt mieli vaan jäädä nukkumaan iltaan
oli kylmä ja sellainen
ettei olisi millään jaksanut astua ovesta ja kävellä siltojen yliali sinne missä on neljäkin kerrosta
mutta hyvä että niin
koska joogan jälkeen tulee aina olo
ja ajattelin
sinne mennessä että en minä voi sille mitään että olen syntynyt Suomeen
että minkä sille mahtaa etten joudu taistelemaan elämästä ja kuolemasta vaan elän prinsessaelämää prinsessavuoteessani ja ostan kaupasta avokadoja jos huvittaa (tänään ne oli raakoja)
ja kun tuli takaisin oli vain
tämä
tämä tässä nyt hetki ja sitten miten kevyt
ja ajatteli että voisipa aina näin (ja osti ne avokadot)

ja sitten yhtäkkiä löysi sen laulun

And the talking leads to touching,
And the touching leads to sex,
And then there is no mystery left.

jota soitti poika silloin
sinä keväänä
kun oli päivä jona herää vierestä ja iltapäivällä

And it's bad news, baby i'm bad news
I'm just bad news, bad news, bad news

ja sama laulu kun ajetaan kohti yhtä niistä niemenkärjistä. sitä ensimmäistä
ja jostain syystä minä istun etupenkillä

ja myöhemmin

And it's bad news. I don't blame you,
I do the same thing. I get lonely too.
And you're bad news; my friends tell me to leave you,
That you're bad news, bad news, bad news

ja minua aina naurattaa
kun tuo laulu
naurattaa niin kuin meitä silloin kun katsotaan
toisiimme mikä salaisuus salaisuusko?
ja kaikki menee kuitenkin niin

And you're bad news
I don't care i like you
I like you

ja hedelmäsalaattia vaikka olisi pakastimessa marjoja
hedelmäsalaattia ja maustamatonta jogurttia ja joka päivä taivun pidemmälle
asanoissa joka päivä

And the talking leads to touching, then the touching leads to sex
And then there is no mystery left.
- Rilo Kiley -

torstaina, huhtikuuta 23, 2009

Tajuaminen

päivillä on muisti
ajanjaksoilla
minun ruumiini
minä
muistan

vaikka en ajattelisi
vaikka en muistelisi

niin se on

olen tiennyt sen aina
totta kai
on päiviä kun tulee vain suru eikä tiedä miksi
ja sitten lukee
vanhoja päiväkirjoja kalenterimerkintää
ja niin

minun yliherkkyydelleni on selitys
hyvin yksinkertainen
kun kääntää sivuja taaksepäin

miten naiivia kuvitella
että vuosi sitten tapahtunut
ei jäisi minuun

että jos joku ensimmäinen poikaystäväkin jää
niin miksei kaikki askeleet huoneessa edestakaisin
syömättömät päivät
uusi bussireitti

tietysti minä muistan
minussa muistaa jos soluillakin kerran on tietoisuus
vaikka en uskokaan siihen mutta silti

ja kaikki säännöllisyys
miten minun ruumiini on säännöllinen jopa sairastumisessaan
miten säännöllisesti minuun
meri meri meri aina vaan

ja tekisi mieli huutaa juosta ääneen
kuulkaa kuule kuule minä tiedän
kaikki on vain sitä
että on suru että on ollut niin suuri suru
niin suuri musta

hah

tänään piti olla hikimaja. sweathut? sellainen kai joka johonkin suomalaiseen perustuu itseasiassa. suomalaisen savusaunan äiti. shamaanit ja sellaiset. hui. mutta se peruuntui tältä päivältä juuri kun olimme Sannen kanssa jännityksestä kuolla
ja nyt on jooga vain
jossa minä yritän kertoa minun keholle
ettei ole hätää
että se voi rauhoittua

että tämä vuosi on eri kuin edellinen
että ei tarvitse säikäht
ää
jokaista liikettä joka on poispäin
että en minä tarvitsee
turvaa
mitään suojaa en tarvitse

että minä seison
seisonseison vain. ilman valoakin. ja valossa.

minä haluan opettaa
oppia haluan tuntea
että on hyvä seistä
yhdellä jalalla toinen toisessa kädessä
horjumatta.

maanantaina, huhtikuuta 06, 2009

ulkona on niin lämmin sää
että tulee kuuma
kun kävelee uusia katuja
kuin turisti kartan kanssa
ja vihdoin ovi jossa iso kyltti joogasta

tiistaina tapaan Didin
meditaation merkeissä.

enkä ymmärrä miten mikään uni ei riitä
siihen että silmät eivät olisi väsyneet
vaikka valoakin on koko ajan
niin paljon

ja pääsiäisloma
huomisen jälkeen.

loma,
jonka jälkeen kaikki kokeet.

Emiliana
it's not fair to say we wasted time
in my view we just used it all up

maanantaina, maaliskuuta 30, 2009

jooga

Aamuisin
herätys kello viideltä
ja sitten unisiet ihmiset
peittoineen
meditoimassa

ja ruoka on niin hyvää
että matkalla kotiin me pidätämme
ja juuri ennen kotiovea
jäätelöäideille
että mahassa outo
ja islantilainen nainen, juuri se jonka nimi on kuin aurinko vähän
ja juuri se joka oli jäätelöäideistä se jäätelöäiti
you just have to shit

enkä ole ihan yhtään varma mistään
että miltä oikeastaan tuntuu tehdä kummallisia harjoituksia kummallisten ihmisten kanssa
että munkit ja nunnat oransseissaan kaikki sellainen

mutta aamulla kello viisi
ja silmät kiinni
sama kun pystyi kertomaan milloin Camilla ajatteli nopeasti ja milloin hitaasti
ja että juuri ennen
heräämistä
valoa valoa
kuin aurinko siinä lattiassa
se lämmin kohta
tai uima-altaassa kun sataa räntää
ja kuuma vesi tulee pohjasta
ja kaikki pistävät varpaansa sinne

ja minä soitan että tahdon ulos nyt koska on niin kaunista
ja kun kävelen
sen jälkeen kun olen ensin kääntynyt takaisin pistämään farkut
ja sitten kääntynyt uudestaan takaisin pistämään elämääsuuremmanhuivin
tuulee sillä tavalla vastaan ettei pysty liikkumaan
ja huivi irtoaa päistään ja se liehuu metrin edellä minusta
takana toiseen suuntaan

tell me hanne
what do
you
feel?

ja englanninkielentaitoni
tuskailemassa työhakemusten kanssa
kaikkien sellaisten kun mies sanoo että vielä yksi suomalainen
mutta sitten pitääkin kirjoittaa ruotsiksi

ja minä sanon Camillalle että sen näkee silmistä.
Ja Sanne pitää kättä minun jalalla kun ajamme kotiin
tai jäätelöäidit ajavat tai se toinen niistä se joka puhuu amerikkalaisella aksentilla niin leveästi että tyttö vieressä jonka mahaa myös kipristää sanoo ettei kestä kuunnella

ja me kävelemme rantaa ja minä otan kuvaa jäästä
otan kuvaa tummatukkaisesta tytöstä heinä suussa.
miten istumme heinikossa vaikka on lunta ja aurinko lämmittää
niin kuin sen sohvan pianon vieressä

ja vieläkin muistan kuinka tyttö luistellessa kertoo pojasta joka soitti pianoa
minä näen sen oven jonka rakoksesta

ja Georg sanoo että voisin kiivetä häntä pitkin
ja minä lyön pääni lamppuun
ja ovella there is always next
and next and next

ja minä aloitan meditaatiharjoitukset nunnan kanssa.
ja "balanssiasana" horjumatta
pieni poika keittiössä islanniksi yrittää minua nostaa
unessa pieneet pojat tavaroita varastamassa repuista mutta tikapuut oli otettu pois

ja minua odotuttaa
odotuttaa sekin että
pääsen uimaan järveen ja koskettamaan koivua
tai mäntyä ja
saan ruisruisleipää ja karjalanpiirakoita.
että on saunasauna. että on minun
ne ystävät,
I live here but you have your friends in Finland
ja joitakin uusia
sellainenkin mies jota en ole vielä nähnyt
mutta jonka kanssa
ehkä
ehkä ehkä
koska saahan sitä haaveilla
tulen käyttämään samaa vessaa.

perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

täällä on kevät
jälleen
eilen niin lämminlämmin kymmenen astetta
ja sitten oli musta taivas ja pyöreänmuotoinen aukko sinistä

ja minä kuuntelen
au revoir simone, the lucky one


A dream of togetherness
Turned into a brighter mess
A faint sign my spoken best
Now, now

ja pian pitäisi olla koulussa
tekemässä ryhmätyötä
keskustelua islanniksi
kaksi henkilöä kohtaa syntymäpäivillä
voisiko huvittaa
se vähän enemmän

ja sen jälkeen ehkä lounas ja sitten bussi numero viisi
ja metsä
niin
saa nähdä millainen metsä!

Make way for the simple hours
No finding the time its ours
A fate or it's a desire
I know

päänsärky on alkanut
ja niskat on kipeät
mutta eilen joogassa
ensimmäistä kertaa rentouduin todella syvälle
sillä tavalla että kaikki katosi
kunnes joku alkoi kuorsata
oli ilmeisesti mennyt vieläkin syvemmälle
mutta jälkeen olin niin rauhallinen
niin hiljainen että söin vain keittoani ja
katsoin kun toiset puhuivat aiheista kiihtynein äänin

So I was the lucky one
Reading letters, not writing them
Taking pictures of anyone
I know

ja vielä iltaakin pitkin
minä olin
kävellessä
kunnes seisoin tuuleen päin ja ei ollut vain meri edessä
ja toinen sanoo että jos toinen itkee tekee mieli ottaa se syliin
ja myöhemmin se sanoo että siitä
että haluaa ottaa syliin
myös tietää

So let the sunshine
So let the sunshine
So let the sunshine let it come
To show us that tomorrow is eventual
We know it when the day is done