olen lopettanut
unien kuvaamisen
Lopettanut kaiken
kuvaamisen

lopettanut jakamisen
pitää vain itsellään
haluaa pitä kaiken itsellään ei enää sitä että sataa tai tuulee ei harmaita sanoja ei

Tori Amos tänään.
ja kasvatustieteen luennolla tyttö kuvaa kurahanskan sisään työnnettävää sormea
ja minä muistan

keinua ylhäällä korkealla mahdotonta laskeutua alas ja pieni tyttö edessä
edellä oleva laskeutuu mutta me pieni tyttö ja minä jäämme korkealle
ja tyttö itkee, painautuu minua vasten, yritän työntää sen pois
en voi hallita keinua lapsi sylissä
mutta tajuan siinä samassa että se putoaa jos en pidä sitä
ja sanon "pidä minusta lujasti kiinni" pienet sormet puristavat käsiäni puristavat niin lujasti kuin pelkäisi kuolevansa jos ei pidä kiinni
mahdotonta hallita
mutta lopulta me laskeudumme ja ote ei enää tiukka,
tyttö nukkuu sylissäni velttona kun maanpinnalla
lasken tytön maahan ja kolmas tulee
toteaa lapsen kuolleeksi
minä,
pidellyt tytön kuoliaaksi, minä
suojellut, tukehduttanut
minäkö?

eikä uni jätä rauhaan
niin että kirjoittaa kaikki unet edellisiltä vuosilta
kirjoittaa taas kaikki unet
miten paljon
miten paljn ennen islantia
miten paljon taas islannin jälkeen
mutta missä ovat unet saaresta?
enkö minä nähnyt siellä
muuta kuin todellisuuden?
ei sanoja päiväkirjassa, ei unipäiväkirjassa, ei omissa teksteissä
ei sanoja
muuta kuin täällä

ja sitten on kirja
joka yöpöydällä odottaa
pimeää
hetkeä ennen unta
odottaa
ei haluaisi antaa sen odottaa
piti opiskella mutta unet
ja miten joku toinen on kirjoittanut
täsmälleen niin kuin itse
tietämättä
miksi aina omat sanat on joku toinen jo
miksi miksi miksi kuinka kauan voi enää odottaa entä jos kaikki sanat varastetaan entä jos kaikki onkin jo sanottu
samat
miten samat kuvat voi olla

ei pysty asettumaan tähän todellisuuteen
ei pysty asettumaan tähän todellisuuteen ei halua ei halua

haluaa haluaa
mihin

ja pyöräilee aina nopeammin takaisin