Ki i na

Maassa, jossa missa tahansa ei saa kirjoittaa.
Melkein jokaisessa maassa on ollut rajoituksensa. Ja keinot kiertaa.
Ainakin, jos on ulkomaalainen omistaja. Porkkanakakkua, tiramisu, pitsaa aurinkokuivattuja tomaatteja
mandariinit ovat paikallisia, ja granaattiomenat
ruisleipaa,ruisleipaa uskomatonta
ja uskomatonta etta en voi lahettaa veljeni pojalle korttia, koska
se ei ole postikortti,katsopas, se on paperia
kaksi paperia liimattuna yhteen,toisella puolella pandakarhu. Enta jos piirran ylakulmaan ruudut?
Ei.
Vastaus on yksiselitteinen, kun nelja eri ihmista on vahvistanut,etta kaksi paperia yhteen liimattuna ei ole sama kuin postikortti.
Kiina.

Viimeinen kuukausi kolmesta ja sitten on kuumempi maa. Erilaiset ruoat ja meri. Meri jo lahella sitten. Miten outoa,etta viimeksi oli meri Mustan meren rannalla. Kuukausia, kuukausia sitten.
Silloin, kun emme viela olleet pyorailleet pakkasessa. Emme viela sodassa. Emme nukkuneet puuvillapelloilla, emmeka valokuvanneet poksahtaneita lehmia ja nyljettyja koiria.

Tassa majatalossa on punaiset ovetja sellaiset vinot katot,joita nakee maalauksissa. Yolla kissa naukuu kuin kuolisi.Mita maailmalla on tapahtunut, katsomme uutiskanavalta, joka laittomasti nakyy. Pommeja, mielenosoituksia, tulvia.

Suuret pilvimassat taivaalla, tuuli hellittanyt eika paukuta ovia ja ikkunoita. Rakastan myrskypaivia,kun saa olla sisalla, jossain turvallisessa maassa. Istanbulissa odotimme tuulen tyyntymista kitarakaupassa. Taalla paatamme kavella myotatuuleen. Pyoraillessa paattavaisyys ei ole yhta helppoa.

Nyt yritan paattaa menemmeko ensin Vietnamiin vai Laosiin.

(auto)tiet

Tänään oivalsin,
että tiet eivät oikeastaan ole vain autoille. Mutta ne käyttäytyvät kuin olisivat,
autoilijat siis. Pyörällä vaikka,
pitää aina varoa, ja on ikään kuin tiellä, jos polkee tiellä
vaikka ei olisi pyörätietä, eikä kävelytielläkään saa ajaa.
Autoilijat tuskailee siellä rattiensa takana, että pitää tommosenkin siinä tiellä polkea, miksi
siis miksi polkee ja sitten taas miksi tuskailee.

Minä
poljin tänään pyörätiellä, kun auto kaahasi kuralätäköstä niin, että kura lensi suuhunkin ja pesustatullut takki ihan märkänä. Eikä mitään. Jatkoi vain kaahailuaan.

Okei, vahinkoja voi sattua, mutta käytöstavat!
Jos vahingossakin toisen päälle roiskii, niin olis kohteliasta edes veivata ikkunaa auki ja huikata sori. Ehkä se ei nähnyt, mutta silloin pitäisi ottaa jo koko kortti pois, jos ei sen vertaa liikennettä seuraa.

Minusta käytöstavat ovat oikeastaan ihan kivoja.
Kun tyttö tuo unohtuneen vihkon luokkaan, oikea omistaja ei edes kiitä
minä kiitän, kovaan ääneen, niin että pojat perällä siitä rupeavat ivaamaan
kysyn, eikö teidän mielestä sitten ole kohteliasta ja kivaa kiittää,  jos joku tekee palveluksen, hä?
ja kyllähän se on.

anteeksi ja kiitos. niin pieni ele, mutta silti tekee kaiken huomattavasti helpommaksi. jos viitsii. paha tuuli haihtuu heti, jos joku viitsii sanoa anteeksi. en minä ainakaan koskaan jaksa murjottaa anteeksipyynnön jälkeen.

ajattelin, että jos minulla joskus on lapsia
en edes aio kasvattaa heitä autoilun kulttuuriin (vaan lentämisen! ha ha)
alle kymmenen kilometrin matkat mennään automaattisesti kävellen tai pyörällä. sitä pidemmät julkisilla, jos mahdollista. jos ei, niin sitten auto. haluaisin kasvattaa niin, että auto ei ole itsestäänselvyys, että se on luksusta, ekstraa. Autolle on paikkansa, mutta sen ei tarvitsisi olla jokapäiväistä. Toivoisin, että asuisimme paikassa, jossa meidän ei tarvitsisi siirtyä automatkoja joka päivä.
Oma lukunsa on sitten noitten lentojen kanssa. En uskalla edes ajatella sitä konkreettista todellisuutta. Lentäminen tulee pakostakin vähenemään maailmassa,  mutta meidän perheemme tulee aina olemaan pallon vastakkaisilla puoliskoilla. Se jää sitten nähtäväksi, että kumman suku tulee olemaan skypevaareja skypemummoja ja skypesetiä ja skypetätejä.

Maapallo tuskin kutistuu. Vaikka asuttava ala varmaankin. Toisaalta, napaseudut taitavat pysyä kumpikin ihanteellisina ilmastoltaan.

Tyttö sanoi, että nämä tällä vuosikymmenellä syntyneet lapset tulevat olemaan jotenkin erityisiä. tai siis nyt syntyvät. että jotain sellaista on ilmassa. minä mietin että ehkä. ehkä he ovat uuden ajan lapset. ehkä uusi aika on alkamassa
alkaa

minulla ei olisi mitään sitä vastaan.

tuuli puski minua ladulla taaksepäin

nauratti niin
ja käännyin kulkemaan tuulesta poispäin. ei tarvinnut sauvoa ollenkaan,
jäätä alla ja aurinkolasit

olen soittanut pomolleni, kun hän on aurinkosaarilla
lähetellyt sähköposteja edestakaisin suurlähetystöön
lukenut ja korjaillut sieltä missä on tuttuja kadunnimiä, mutta ei
lainkaan samoja rakennuksia.

aurinko, sininen taivas, hapanjuuriruisleipä onnistuu päivä päivältä täydellisemmin
ja vegaaniset suklaabanaanibrowniet
vaikkei ne kohonneetkaan, ovat ihan maistuvia. Aamulla smoothie
joka maistuu paljon paremmalta kuin Helsingistä ilmaiseksi saatu vitaminoitu vesi.

Neljä viikkoa. Neljä viikkoa. Tänään saan pyörän kotiin.
Perjantaina on pakko polkea ilman kypärää koululle, kokeilla vaihteita
jarruja
miten jännittävää omistaa jotakin sellaista, mistä ei tiedä mitään.


vaan eiköhän kymmenentuhannenkilometrinmatkalla vähitellen opi.

Tuli ei pala. Olen kyllästynyt savuun ja nokeen ja tuhkaan ja märkiin polttopuihin.
Tuijotan vihaisesti takkaa ja laulan kovalla äänellä tule tuli
minulle
mukanasi valo

mutta ei se pala silti.
pyöräilen täyttä päätä Ocean beachille
kaikki ylämäet ja autot ja tuulet ja pyöräilen vain niin että tulee hiki ja sitten käännyn takaisin enkä välitä vaikka ketjut kolisee ja vaihteet narskuu ja on postia pankista vaan
ja mokoma tuli

ja pitkä viesti siitä mitä pitäisi kirjoittaa
joku on lukenut tekstini niin tarkkaan että osaa sanoa lause lauseelta

ja yhtäkkiä syksy on niin lähellä siellä
yhtäkkiä kaikki ovat aloittamassa syksyään siellä
ja minä vaan yhä istun täällä, yhä vain
ja löydän paperiroskiksesta rypistettyjä papereita laskelmista joissa raha
ja sanana us

that would give us

minä luen sen uudelleen ja uudelleen siinä takan edessä
jossa ei pala tulta, kuumat hiilet vaan naksuu ja koko yön takkaa ahdistanut pölkky, mustunut.

minun piti mennä kouluun tänään
mutta halusin olla ahkera ja kirjoittaa sitä mitä minun pitää kirjoittaa
kääriydyin makuupussiin ja päätin istua kunnes kiipeäisin vuorelle kirjan kanssa

mutta en kiivennyt
enkä ottanut kirjaa mukaan koska oli vain polkimet polkimet polkimet

yhtäkkiä ymmärrän että olen kadottanut oikeakielisyyden
ensin
tämä oli vain leikkimistä
kokeilemista miten voisi kirjoittaa kun ei välitä pilkuista ja pisteistä ja isoista kirjaimista
mutta yhtäkkiä ymmärtää että on kadottanut koko lauseiden tajun
ettei enää voikaan palata takaisin sinne
kun istuttiin kielenhuollon tunneilla vuosi vuoden perään koska rakastettiin sitä niin

linnut istuu rannalla niin kuin ne omistaisi sen. vesi tulee lähemmäksi taas.
enkä osaa keskittyä.
en sitten yhtään.

Sateenkaaria
öljylaivat siniset punaiset mustat
tuli ihan pienellä vesisadekuurot rajuina
ja minulla on pyörä
sellainen jonka ajaminen tuntuu siltä kuin olisi ensimmäistä kertaa pyörän selässä
tuntuu kuin en olisi koskaan ajanut pyörällä en koskaan.

me lasketaan rahoja autossa
ajetaan koko päivä
on jo pimeää kun sanotaan moi parkkipaikalla ja etsitään ravintola
jossa ei ole kasviruokavaihtoehtoja mutta lankkulattiat ja hirsiseinät
minä kerron ettei meillä ole kokolattiamattoja ja kirjoitan äitille että nyt olen valmis pakistanin matkalle

postilaatikossa on kirje muumipaperinen
kostunut
ja minä opetan joogaliikkeitä
tuntuu kuin keskellä yötä mutta se on vain pimeys
pimeys joka ei ole mitään verrattuna meidän talveemme mutta pimeyttä kuitenkin
ihan sama millä pallonpuoliskolla
kuin aikaisin alkava yö

nenä on aina kylmä ja sormet
ja korianterit ovat itäneet, sipulit
salaattien ja pinaattien jäännökset pelastin maasta ja istutin tyhjiin maitopulloihin
etanat, nuo tuholaiset
ja minä rakennan kasveilleni alusia
ja ruuvaan käteen

ja nyt on tekstipinkka. mutta oikeasti sää on ihana juoksemiseen
uuden pyörän harjoittelemiseen
meressä kulkemiseen
niin kuin eilen kun vuorovesi oli niin matalalla että saattoi kävellä meressä tavallisesti kelluvalle ponttonille asti
saappaat upposivat mutaan ja pohjalla olleet simpukat olivat yhtäkkiä kuivalla maalla.
Mies sahasi bambuja polttopuiden katokseen ja minä kävelin meressä
hullun taiteilijan pihalla oli auto ja autossa mies
minulla simpukat kädessä ja tuulenpitävä takki

yöllä on tähdet
minä mietin voinko tunnistaa niistä yhtäkään kuviota
ja kun laittaa silmät kiinni ja avaa ne ovat kadonneet
pilvet tilalla ja sade
silmät kiinni
aamulla vesi kiertäää ympyrää
ja linnut, kaikki, lähtevät yhtä aikaa lentoon
kirjeen kulmassa hämäkinseittiä

mutta nyt minun pitää aloittaa.