En ole pitkään aikaan
kirjoittanut.
Kädet on olleet vain mullassa ja kivissä ja rikkaruohoissa ja meressä. On jo kesä
mutta kesäyöt ei ole niin kuin meidän kesäyöt. Täällä ne on samanlaisia kuin syysyöt tai talviyöt tai kevätyöt. Pimeät ja viileät.

Eilen oli sellaiset aallot etten melkein uskaltanut
kun en silti vielä tottunut että on olemassa sellaisia kuin aallot, jotka huuhtovat mukanaan

vuoden kuvat on otettu
ja tänä vuonna
en ole ottanut yhtään kuvaa.
mikä on kummallista. ehkä tarvitsen tauon
kaikesta muusta paitsi maasta ja vedestä ja ilmasta ja tulesta
ja siitä että koskettaa käsin ja kävelee paljain varpain
ehkä olen saanut tarpeekseni sanoista, joita ymmärtävät vain ne samat
ihmiset, jotka niitä itsekin kirjoittavat
saanut tarpeekseni siitä että kaikki tapahtuu sisällä
ja minun käteni niin sileät
kaupunkitytön kädet
sellaiset kädet, joilla ei ole koskaan tehty mitään
ja silkkiset jalat, kenkien sisällä lämpimässä puolet vuodesta
koko iho kuin paketista
muuttuu hiljalleen auringossa niin kuin hiukset
kasvavat ja äiti sanoo näytät hippitytöltä koska minä olen ostanut ketunpunaisen mekon, jossa on kukallinen huppu ja sen on tehnyt uusiseelantilainen nainen.

muutos. muutos muutos. haluaa tehdä listoja
listan
mitä haluaa tehdä :
- maata yhden kokonaisen päivän kuunnellen vain sadetta, syödä kuivattuja hedelmiä ja marjoja ja pähkinöitä, lukea kirjaa ääneen.
- kasvattaa kokonaisen puutarhan ja hedelmätarhan siemenistä.
- kävellä etelänavalla
- oppia uusia kieliä
- matkustaa halki siperian
- matkata Mongoliassa
- opetella purjehtimaan ja purjehtia
- vuolla puusta
- julkaista kirjan
- rakastaa
- asettaa valokuvanäyttelyn
- oppia korjaamaan ja huoltamaan oman polkypyöräni
- kasvattaa oman ruokani
- elää ilman rahaa
- maalata, maalata, maalata
- valmistaa näytelmiä alusta loppuun
- katsella revontulia
- rakentaa jotain pysyvää ja kaunista
- tehdä keramiikka/savitöitä
- tehdä itse paperia
- tehdä saippuaa
- tehdä kynttilöitä
- joogata säännöllisesti
- tehdä pitkän vaelluksen
- omistaa kodin
- kiivetä puuhun
- uida valaiden kanssa
- kutoa kangasta
- huovuttaa
- lukea kaikki lukematta olevat kirjat
- olla yhdessä kaikkien merkityksellisten ja ihmeellisten ihmisten kanssa
- tehdä tempauksia ja hauskoja hulluja performansseja
- yllättää sattumanvaraisia ihmisiä
- maalta toisen ihoon
- tehdä simpukoista ja kivistä koruja
- viettää aikaa isoäitini kanssa
- uida järvessä
- avontouida
- luistella järven ympäri
- hiihtää kuutamossa
- rakentaa lumilinnan ja pistää sinne sisälle kynttilöitä ja pitää talvipiknik siellä!

ja lista on lopulta loputon.
joten on paras aloittaa,
niistä asioista joita PITÄÄ tehdä
jotta voisi päästä tekemään näitä toisia.

aurinko taas.

dead things

laulaa emiliana surullisista asioista
ja minulla on matkalaukku pakattuna
ja rasiassa kiviä ja simpukoita
joista en ole varma, olinko se minä, joka ne keräsi
ja onko itsekästä ottaa sellainen josta ei ole varma

onko epänormaalia että teen salaatin ja ajattelen että teen mainoksia
ja korjauksia graduun ja että
istun tässä vain koneella salaattilautanen vierellä oliiveissa kiviä
ja viime yö oli uudessa huoneessa
talossa jossa on puiset seinät ja autojen äänet kuuluu
tieltä
ja kompostoiva vessa ja tyttö joka sanoo "just like that" ja me nauramme
ennen kuin minä poljen liian isolla pyörällä ylämäkiä jotka eivät ole niin kuin nämä
täällä kauempana
ja on arkkitehtimies joka kysyy kuinka minä voin tänään ja että saan soittaa milloin tahansa
ja on kaikki toisella puolella maailmaa
jotka sanovat että olen aina tervetullut takaisin
ja

Years go by
Will I still be waiting
For somebody else to understand
Years go by
If I'm stripped of my beauty
And the orange clouds
Raining in head
Years go by
Will I choke on my tears
Till finally there is nothing left

laulaa tori
ja mies lähti autolla sanottuaan i never forget your smell
enkä minä koskaan ymmärtänyt
toiselta puolelta
miten keskittynyt omiin pianorantoihini

minä sanon onnellinen minä sanon onnellinen ja tiet ovat kapeita ja mutkikkaita
ja minulla on märät hiukset ja hame joka muistuttaa 50-luvusta
ja tiet ovat kapeita ja me laulamme että
all the freaky people make the beauty of the world

mutta kun olen täällä,
meren rannassa ja aurinko laskee minä
laulan toista laulua

Helsinki tule mut hakemaan
tule, nyt mennään
mennään

sitä samaa kuin toisessa saaressa
josta on tullut myös monta muuta laulua
kielillä joita ei ole ja kielellä joka on, mutta alan unohtaa.


mutta kaiketi olen oman onneni valinnut, mitä ikinä se lieneekään.

Olen kirjastossa.
Nykyään minulla on epämukava olo kirjastossa, koska olen hakenut työpaikkaa, jota en saanut, mutta nyt ne mainostavat samaa työpaikkaa kuitenkin uudestaan. Toisissa paikoissa tuntee olonsa heti kotoisaksi
niin kuin luomukaupassa, jonne kävelee sisään ja työskentelee ilmaiseksi ja sitten yhtäkkiä onkin siellä palkkalistoilla. Ehkä se on minun tapani selvitä maailmassa
kävellä sisään ja ryhtyä töihin.

Tänään olen istunut nurmella. Olen istunut puron reunalla ja krikettikentän reunalla. Olen ajanut kaupungin halki neljästi. Ja havainnut, että keskustaan ei voi jättää minnekään pyörää. Kirjaston edessä on ainut sopiva parkki pyörille.

Olen leikannut avokadon halki. Olen ojentanut mansikoita kahdelle eri ihmiselle. Olen jättänyt leivän viestin kanssa kauppaan. Olen avannut kirjan. Olen lukenut autossa. Olen kirjoittanut kirjeitä. Olen kirjoittanut päiväkirjaa, sähköposteja ja nyt tänne. Olen ostanut vihreää paperia ja sulkia. Olen silittänyt koiraa, koiran pää sylissäni. Olen herännyt unesta, jossa pitelin ensimmäistä kertaa kädestä kiinni ja ollut onnellinen, unessa ja herättyäni. Olen ollut levoton, niin levoton etten ole voinut istua paikallani
olen nähnyt että silmissä on pettymystä, jota ei voi näyttää
kahden eri ihmisen silmissä
ja olen tiennyt, että kummallakin vääristä syistä.

Olen tehnyt päätöksen. Olen tehnyt sen eilen
kun kävelin takaisin enkä katsonut puhelintani,
että siihen oli soitettu kolmesti.
Kun seisoin kassakoneen takana ja hymyilin vanhoille ihmisille ja nuorille ja katsoin kelloa ja puhuin suomalaisesta kirjallisuudesta ja kieltäydyin juustosta. Kun oli jo pimeää ja ulkona linnut, ne vieraat, joita ei ole minun maassani, ja minulla leipä uunissa, kaksi leipää, ja heikko valo ja päiväkirjan sivu, josta tulee kirjepaperia.
Ja aamuyöllä, kun herään unestani, olen täysin varma. Kaikki on kirkasta. Ja yhtäkkiä en haluakaan enää mennä.

Eilisessä tiedotuslehtisessä oli mun taidekerhon ilmoitus
ja jo kaksi lasta on ilmoittautunut! Jos saan 6 lasta niin aloitan!
Voi kunpa saisin!!!

Olen niin innoissani ja jännittynyt tästä mahdollisuudesta. Nyt minua ei sido mikään opetussuunnitelma tai mikään, me ollaan lasten kanssa ihan vapaita tekemään ihan mitä tahansa ihan ihan mitä tahansa taidetta!

Minun pitää vielä lähettää toiseen paikkaan suunnitelmani ja katsoa millaisen vastaanoton siellä saan. Jeiks!

Ja eilen aallot oli valtavat merestä, mutta rannalla ne olivat ihan pienet
ja oli aurinko aurinko ja minä pelkäsin palavani ja ystävä siinä viltillä vieressä ja kirja nobelkirjalijoiden novelleista ja minulla avokado laukussa.

niin uskomatonta, että avokadot vain kasvavat täällä. ja kohta ne on tosi halpoja. nyt voi jo saada 50 us sntillä yhden, eli n. 25 euron sentillä! miten loistavaa!

ja minä hinnoittelin luomukaupassa eilen neljä tuntia palkatta! tosin sain ihanan lounaan ja sitten omistaja antoi minulle vielä raakasuklaapatukan. jam. ja ystäväni pääsi lähtemään kolme tuntia aikaisemmin, jei!

ja me puhutaan onnellisuudesta. ja minä olen onnellinen. vihdoin.
ruisleipätaikinakin on kohoamassa, ihan perinteistä juurta ilman hiivaa! on hyvä tutustua ihmisiin, on hyvä että löytää ihmisiä joilla on hapanjuurta säilössä ja sitten kun jaksaa vaan hymyillä ja yrittää ja yrittää ja yrittää niin yhtäkkiä saakin mahdollisuuksia vaikka tehdä taidetta lasten kanssa.

miin onnellinen. niin onnellinen, vihdoin.

17.1
Sunnuntaikultti.
ja sitä on onnellinen, kun on jooga, jossa hikipisarat putoilee joogamatolle
ja sitten kävelee ihan rauhallisin askelin keittiöön, tietokoneet pöydälle
ja edelleen katulamppu vilkkuu
ja sitten on ehkä ratkaisu kesäksikin.

iiii

sitä haluaa maata liikkumatta lattialla silmät kiinni
sen päivän jälkeen kun
illan
kun soittaa tytölle josta sanoo paras ystävä islannissa
ja lopuksi sanoo että vähän erilainen, ei kokonaan mutta vähän,
olo
ja kaikki tuntuu kutistuvan
eikä tiedä miksi

ja sitten on aina se seuraava päivä
aina ne silmät ja aina lattia ja kokoukset ja yrittää laulaa meditaatiolaulua
yrittää niin kuin se että universaalia kosmosta ja ultimatea
jotenkin auttaisi

ja sitten on päivä
seuraavan päivän jälkeen
kun ei ole enää silmiä
samalla tavalla mutta on väsymys
koska kuudelta aamulla herätys
kuten jokaikinen päivä koko kesän
ja pyöräilee vain vähän
päättää ettei edes halua pyöräillä viittätoistakilometriä
eikä sitten olisi ehtinytkään
koska ahtaa koko kattilallisen pastaa niin nopeasti niin nopeasti
että alkaa oksettaa
ja sitten on pakko istua alas
ja tietokone työpaikalla avaa vain tiedoston neliönmuotoisia laatikoita ja ylhäällä teksti mac
vitun microsoft vitun mac
sanoo kunnes löytää tiedostot toisina kappaleina ja ne avautuvat
ja sitten on bussi
ja tytöltä alkaa vuotaa verta nenästä
sitä vain vuotaa ja vuotaa ja vuotaa ja vuotaa ja paperitupot verenpunaisia
niin punaisia että hyvä veri ajattelee
ja tyttö istuu rauhallisesti ja äiti tulee autolla koska isä töissä autoliikkeessä ja toisen tytön silmät suurina
ja sitten lopulta
kotona on
puhelimeeen tullut viesti
että maanantaina
että maanantaina yhtäkkiä maat etäisyydet
muuttuvat
että onkin samassa
että samassa
ja yhtäkkiä kaikki posket on punaisia punaisia
ja miten tulee kiire
jo pelkästä ajatuksesta
ja

ja onnelliseksi teki toisen sillä että oli kirjoittanut kirjeen
sinä iltana kun ei tiennyt minne pysähtyä
että kaunein kirje ikinä, hän sanoo,
poika, joka on joskus vuosien takaa
niin kuin kaikki pojat
tulevat joskus olemaan

ja sibylle baier laulaa
you make me forget about

herätys soi kello yhdeksän
ja on suihku ja aamupala
ja sitten keitän kaakota termospulloon (joka on nyt tuossa iso sininen kaksi mukia kannessa kirjoituspöydällä odottaa pesua) ja eväsleivät
ja Hlemmuria ennen
puhelin soi
että bussit ei kulje ennen kahtatoista
koska on torstai joka on sunnuntai

mutta me päätetään mennä Viðeyhyn
ja kävellään kivien reunaa
sitä tietä jota ensimmäisenä sunnuntaina
kun ei näkynyt vuoria,
pelkkää sumua vaan
nyt ne on teräväpiirteiset, luntahuipulla
ja aurinkoviivat
mustaa

mutta lautta menee vasta puolikaksi
ja me ollaan jo ennen yhtätoista
sitten istutaan niemen kärkeen kivien päälle minulla villamekko
ei ihme että kuuma auringossa
ja linnut lentävät kivikosta
ja mies tulee autolla onkineen
ja amerikkalaiset turistit kun jo kävellään pois

tehdasalueella
joka ei ole minusta yhtään viehättävä
mutta Georg sanoo don't complain
ja me kävelemme puutarhaan
ja kävelemme kesällä kasvavien yrttien ohi
tähän tulee raparperi se on melkein sama islanniksi
ja erilaisia minttuja
eikä kukaan tiedä jos niitä vähän varastaa kun niitä on niin paljon
ja istumme pitkään ankkojen ja hanhien ja joutsenten takana
keskustelemassa millä tavalla maailmaa pitäisi muuttaa
kunnes tulee
ehkä varpunen tai rastas
äh, unohdan lintujen nimet niin nopeasti (miksi isi ei koskaan unohda?)
ja se lähestyy meitä silmillään

ja minä sanon ettei olla vielä syöty voileipiä
että we have to ja että we have to johonkin kauniiseen ja kivaan paikkaan
ja koska minä sillä tavalla en osaa sanoa kauniisti
me istumme parkkialueella jäähallin pihassa voileipinemme
jonka minä tiputan asfaltille ja kaakao tuntuu
että tulee nenästä ulos
ei suudelmia koska lapset voivat saada väärän käsityksen
jos niille on kerrottu vain perhosista ja mehiläisistä

minun huoneessa verhot kiinni
ja kun kävelemme takaisin kaupunkiin
ovilla
maija joka sanoo että onnellinen
ja minä nauran ruokatavarat repussa
ensimmäistä kertaa juoksemaan
pitkästä aikaa
meren rantaan?

miten silloin juoksikaan ympäri töölönlahden
juoksi koko lenkin seitsemän kilometriä
ja hiekkateitä haariksella
omakotitalojen välistä
vaikka ei yhtään tehnyt mieli
jälkikäteen suihkussa hymyilemässä
kun jalat tuntuu ja hiki huuhtoutumassa

ja nyt keittiö täyttynyt suomalaisista
Maijalla kuusi vierasta
kaikilla vieraita ja suurin osa pohjoisessa
jonne mekin huomenna
Sannen kanssa.

eikä osaa sittenkään päättää
että juoksemaan vai kuuntelemaan musiikkia
näyttää sateelta.

mutta minä tykkään
veden äänestä.

Meksikotyttö menee ehkä naimisiin
ja minä oon innoissani
vaikka vain jo ajatuksesta.

rakkaudesta. voi.

niin monet alkaa mennä naimisiin
ja monien isovanhemmat ovat sairastamassa kuolemassa

ja minä tulen olemaan pian kaksikymmentäneljä.
en oikein tajua sitä. muistan aina että olen 21. olen jämähtänyt siihen

mutta bussissa neljän teinipojan piirittämänä
kun yksi tuijottaa ikkunan heijastamana minua yksi yrittää hiplata jalkaani jalalla
ja yksi muuten vaan tosi kiinni
ja he puhuvat islanniksi olevansa seitsemäntoista
minä ajattelen että pienet pojat ettekö te tajua että en ole viisitoista vaan kaksikymmentäviisi melkein! että olen vanha muija! jättäkää minut rauhaan!
hassua. niin hassua.

ja ahdistavaa. että olen jo niin vanha.
mutta kuitenkin näytän pieneltä.
haluaisin toisinaan näyttääkin sitten vanhalta.
enkä ikuisesti teiniltä. en haluaa enää yhtään noita tilanteita että typerät seiskatoistakesäiset finninaamat yrittää flirtata mulle.

huomenna on laavakenttä

ja minä ajattelen ainoastaan ystävieni häitä
oikeasti toteutuvia häitä
ja mahdollisia häitä
pakon edessä häitä
haluttuja häitä

mäkin haluun naimisiin. vapaaehtoisia sulhasia?

onni

tänään olen hymyillyt
eilen jaksoin tehdä paljon
tuntuu hyvältä kävellä loskassa keväässä
kun jaksaa

puhuimme ystävän kanssa tänään buddhalaisuudesta
ja meditaatiosta ja
että asiat eivät ole itsessään minkäänlaisia
mutta meidän reaktiomme ovat.

minä sanoin tänään etten ole yhtään stressaantunut.
ja sitten sanoin että en ole enää väsynyt ja että on energiaa
siihen vasta sairaslomalta palannut piirijärjestömme puheenjohtaja tokaisi
että tuo vaikuttaa kyllä nyt maaniselta vaiheelta
että masennus tulee sitten sen jälkeen
me nauroimme. vaikka eihän se ole naurun asia.

mutta
hyvä oloni johtuu pelkästään siitä
olen ymmärtänyt
että olen lakannut huolehtimasta niin kauheasti (en tiedä voiko sitä lakata noin vain, mutta ehkä)
minun ympärilläni on hirmuisesti ihmisiä joilla on paha olo. vakavia ongelmia ja suuria pulmia on niin monilla että tuntuu välillä raskaalta olla vaan siinä vieressä
koska ottaa kaikki murheet kantaakseen
vaikka ehkä onkin itsekästä sanoa
niin yritän nyt kuitenkin
elää omaa elämääni, olla huolehtimatta toisten murheista
voin osoittaa kyllä myötätuntoani ja välittämistäni muutenkin kuin vaipumalla itse
käpertymällä, itkemällä ja väsymällä.
itse asiassa paremmin. ehkä minullakin on sitten vähän voimia
kun ajattelen myös itseäni

ja ettei minun tarvitse tehdä itselleni pahaa oloa vain sen takia että toisilla on.
minä voin olla onnellinen.
minä voin nauttia valosta. enkä silti ole huonompi ihminen.
ehkä.
vaikka mietinhän minä silti jatkuvasti
miten toiset voivat ja onko kaikki hyvin
ja mitähän minä voisin mitähän minun pitäisi voida tehdä

ja yöllä näin unen
josta tulin hyvin onnelliseksi. se oli hyvä uni. vaikka uni oli pimeä ja synkkä. siinä oli paljon sellaista joka olisi voinut olla ahdistavaa. mutta ei ollut. jostain syystä aamulla minun oli vain hirmuisen hyvä olla. ja tunne kesti koko päivän. unessa oli kädet.
vain kädet ehkä. saattaisi ajatella. mutta
nytkin vieläkin kun ajattelen käsiä muistan ne kädet
minulle tulee voima ja hyvä olo kulkee läpi kehon.

pidän aivan hirvittävästi käsistä.

niin harvoin kirjoittaa hyvästä olosta ja mielestä. liian harvoin. sitten luulee ettei hyviä päiviä ole koskaan.
on niitä.