salamoissa

Kävelin kohti metsää, isä perässä. Jäällä oli peuran jälkiä. Siinä, missä yleensä on sulaa ja virtaus.
Mietin oliko se ehkä uinut, vai kantoiko jää.
Kun isä pääsi metsänrajaan, kuului järkyttävä jyske ja kirkuna
ja suuri salama iski taivaalta niin, että pimeni hetkeksi

olimme sisällä, ja salama oli iskenyt uusiseelantilaiseen ystävääni ja minuun
puhelimet olivat pimentyneet. Olin peloissani.
Vähitellen minulle selvisi, ettei kukaan muu ollut havainnut tapahtunutta
paitsi me kaksi
ystäväni tyttöystävä kertoi, saman kuin toinenkin ystäväni, että näkee
(yläpuolellani olevan hengen) vaihtaneen asetta
mutta se ei ole vaarallista, hän sanoi
minua itketti ja pelotti, enkä voinut ymmärtää miksi ystäväni oli ihan rauhallinen,
halusin halata häntä ja purkaa tilannetta, mutta en uskaltanut
en uskaltanut edes nukahtaa

toisessa unessa matkustimme vahingossa Iranin puolelle, vaikka en ollut ostanut vielä burkhaa tai mitään huivia. minulla näkyi nilkat, ja pää oli peittämätön. Juttelimme iranilaisille miehille, minä en osannut sanaakaan, mies osasi vähän, minä vain viittoilin ja hymyilin, mutta he eivät olleet vihaisia paljaasta ihostani.

Edellisenä yönä kävelimme luolastoissa, kun kuulimme iranilaisten tulevan. Minä yritin äkkiä vetää villapuseroa bikineitteni peitteeksi, mutta en saanut housuja millään jalkaan. Iranilaiset olivat tulleet elokuvanäytäntöön ja me teeskentelimme tulevamme samaan.

Oikeassa elämässä viimeisellä tunnilla luokkaan kuulumaton poika änkee väkisin enkuntunnille,
toinen, jonka "lääkitys on loppunut ja vaikutus lakannut" kuten luokkatoveri armaasti valaisi, ryntäilee ulos syystä jos toisesta, enkä voi poistua luokasta, koska minulla ei ole avaimia.
yksi tytöistä alkaa kuvata kännykkäkamerallaan ja kun annan luvan heille hiljaisesti jutella kaverin kanssa paikallaan, he roikkuvatkin kaikki ikkunasta ulos kadulle. Yksi poika varastaa laukkuni, ja yksi kirjoittaa taululle että tylsää, boring. Ajattelen, että on se jonkun sanan oppinut. Minun tehtäväni on korjata heidän sanakokeensa sillä välin, kun he tekevät paritehtäviä.
Lopulta kello on viisitoista vaille ja lapset säntäävät lomalle. Yksi poika huikkaa, sä oot paras ope ikinä ja nää oli parhaat enkun tunnit ikinä. Just.
Minä olen jäänyt lukkojen taakse, mutta onneksi rehtori sattuu juuri kävelemään jonkun toisen aikuisen ihmisen kanssa ovien toiselta puolen. Nauramme tapahtuneelle.
Minulta kysytään perinteiset, miten meni, kysymykset ja minä vastaan perinteiset, ihan hyvin, oli vähän rauhatonta, niin kun nyt aina sijaisen kanssa ja ennen viikonloppua iltapäivän viimeisinä tunteina.
Niin, niin.

Pienryhmässä on pelkkiä poikia. Yksi hymyilee koko ajan. Ja me selitetään sanoja toisillemme. Kaksi pelaa kuulapeliä, kaksi leikkii autoilla automatolla luokan nurkassa. Pojat, jotka ovat huutaneet täyttä kurkkua aamulla, kun astun luokkaan puoli tuntia rehtorin soiton jälkeen, pyytävät Fronside Ollieta. Lupaan, jos he tanssivat ihan villiintymättä.
Ja niin he tekevät. Pienet pojat luokan lattialla fronside ollien tahdissa. Myöhemmin he laulavat koko laulun, ulkoa.
Ja kun minä poljen kotiin, laulu soi minunkin päässäni. Hymyilen.
Huokailen sille, että päivä on ohi
ja tiedän nyt, että kun opettaja sanoo, että luokka on rauhaton,
se todella on rauhaton.

Kävelimme kaikki keskustaan,
junasilalle, jonka raiteille joskus asettelin viiskytpennisiä veljen ja naapurin pojan ja sen pojan pikkuveljen kanssa. Junasillalle, josta on otettu kuva kun yhdellä tytöistä on sininen takki,
josta joskus perjantai-iltana hyppäsi alas yksi jos toinenkin
kävelimme ja tyttöäni  pelotti kaikki raot lumen alla
minua nauratti kun oli varmat askeleet ja poika heitteli lumipalloja
pimeää ja kaupungin valot ja minä kerroin rakennuksista niin kuin tietäisin kaupunkirakentamisesta jotain
ajattelin niitä kesiä kun oli konsertti puistossa
kun satoi kaatamalla ja me pikkutytöt taikapeiliä kuuntelemassa humalaisten muovien alla
kävelemässä paljain varpain kotiin hiukset vettä vaatteet läpinäkyvät
mutta me oltiin pikkutyttöjä silloin

tänään jouduin muistamaan äänestä miehen
jota joskus pikkutyttöinä yritimme viekotella
jotta hän menettäisi työpaikkansa

ja nyt sataa lunta,
vaikka aamulla taivas oli kirkas ja sininen ja minulla jatkuvasti katkeilevat puhelut sinne merien taakse
jonnekin,
puhetta pyöristä, puhetta lentolipuista, puhetta kartoista ja siitä mitä haluaisi tehdä kaikista eniten kun toisella on alkamassa yö ja toisella päivä.

sataa lunta,
lumitöitä tehdessä taivas oli uhkaavasti pimentymässä
mutta olen unohtanut kaiken pilvistä
en enää katso ylös niin kuin muutamia kuukausia sitten
aamuyöstä, ja kun oli pimeää ja kuu teki valon ja tähdet himmeästi pilveverhojen läpi
kun katsoi ylös jatkuvasti
katsoi katsoi katsoi taakse ja sivuille niin ettei voinut keskittyä mihinkään kirjaan, ei taskulampun valoon
kuinka hitaasti vene liikkui, miltei pysähtyi niin
että piti laittaa moottori pärisemään
eikä sitten ollut varma jos ei kuulisikaan merirosvojen ääniä
ja toivoi että tuuli yltyisi,
että yltyisi se
edes niin että saisi veneen liikkumaan
tai kääntyisi nousuvesi laskuvedeksi tai toisinpäin

ja miten kylmää merillä toisinaan
kun suolavesi tulee iholle kaikkien takkien läpi ja varpaat palelevat ja kosteat,
aina yllättäen, ei koskaan osaa aavistaa miltä puolelta aalto ryöppyää istuinkaukaloon (tämä on käännetty ilmaistasanakirjaa käyttäen! miten joskus käsittämättömän selittämättömiä kielten erot!)

ja miten kuumaa kun aurinko nousee. haluaa välttää kaiken valon, mutta ei voi, on silti katsottava taivasta, on silti tähyiltävä horisonttiin, haluaa olla alasti eikä sittenkään saada valoa iholleen. haluaa vettä vettä vettä.

eikä haaveile mistään niin kovasti kuin vedestä kun on Timor Leste ja viemäriveden haju. Salaatit roikkumassa alassuin, tomaatit torneina, naisilla viuhkat ja miehet viuhkimassa kärpäsiä lihoistaan. Tulee miltei vihaiseksi kuumuudesta. Vihaiseksi liejusta, kun pitää astua veneestä rantaan ja kiskoa vene kivikkoon ettei se lähtisi nousu tai laskuvesien mukana. haaveilee uimisesta. haaveilee niistä koralliriutoista, vuoristokylistä. eikä vieläkään ymmärrä miten sekin ranskalainen tyttö oli ollut siinä pääkaupungissa viikko viikon perään lähtemättä, vaikka olisi ihan hyvin voinut tehdä retkiä viileämmille ylängöille, edes.

mutta nyt ei ole meriä eikä veneitä
muuta kuin lumen alle hautautuneita kuin vanhat eläimet
Helsingissäkin hiihdetään. Vain junasillan alla virta on sula.

Huomenna on koulu. Sellainen luokka, jossa ei ole koskaan ollut, lapset joita ei ole koskaan tavannut, opettajat kaikki vaihtuneet. Ei tarvitse koputtaa ja odottaa käytävällä, että joku tulisi avaamaan. Ei jättää kenkiä ja takkeja pieniin naulakoihin oven pieleen.

Sataa lunta,
yhtäkkiä koko taivaan täydeltä. Enkä ole tarkastanut lentoja niin kuin piti.

Kuinka pitkä matka vielä. Pitkä pitkä ennen kuin tietää missä pitää olla perillä.

Yhtäkkiä tajusin että näytän ihan veljeltäni.
tietokonepäivä. olen ollut kirjaimellisesti saman pöydän ääressä samalla tuolilla kuusi tuntia. ylikin. no taisin pestä uuden mekkoni yhdessä välissä ja ripustaa sen sateeseen kuivumaan.
mutta.
olen tehnyt kaikkia pieniä töitä jotka ovat vaan roikkuneet.
tietokonetöitä.
ajatella jos tämä olisi työ
elämä
koneella
koko päivä. kirjoittamista. kirjoittamista. kirjoittamista.

ulkona sataa. ja minä koko ajan vilkuilen kasvavaa mahaani. se näyttää sillä tavalla pyöreältä kuin sen sisällä olisi joku. mutta eihän siellä ole. mutta se vaan näyttää siltä.
näin unta että olin tullut kamalan lihavaksi.

ulkona on tuuli. aikaisemmin oli lintu puussa. nuori. mietin niitä värejä joita lapset laittoi lintuihin ja mitkä oli oikeat värit. ja miten piti leikata paperi ja miten liimata.

minulla on intohimo. on sittenkin
minulla on tällä hetkellä intohimona muuttaa kaikki. tekisi mieli karjua kaikille opettajille ja opetusministeriöläisille. olen kyllästynyt siihen mitä on
että minä sanon
anteeksi mutta se ei nyt ihan onnistu
ai miten niin
no kun se on aika vaikeaa kun sitä väriä pitää laittaa aika tarkasti ja varsinkin lasten kanssa
niin
ja siis kun lastenhan on tarkoitus painaa omat paitansa?
ei ei ei, ne on niin kalliita ne paidat. parempi on kun sinä teet. ne voi vaikka seistä siinä vieressä ja katsoa vaan.
ah
ja sitten ne tulee yksitellen
ja jotkut haluaa mennä yläkertaan, jotkut katsoo toisten paitoja jotkut seisoo hiljaa
jotkut ojentaa käsiä haluan haluan minäkin tehdä
jotkut sanoo no thank you miss hanne
kun kysyn haluatko sinä kokeilla tehdä itse

no thank you miss hanne

niin. mitäpä siihen on sanomista. jos lapset on opetettu niin kohteliaaksi etteivät he halua enää tehdä mitään itse. parempi kun seisovat taustalla ja odottavat että kaikki tehdään heille valmiiksi. niin on parempi. mitä sitä suotta sorkkimaan omilla käsillä kun joku toinen osaa kuitenkin paremmin.

minulla on intohimo
muuttaa tämä kaikki.
haluan olla tekemättä enää mitään heille
haluan sanoa ja vittuako minä teille mitään paitoja printtaan
tyttö ottaa nyt sienen käteen ja alkaa tuputtamaan

mutta sitten ne olisivat vain peloissaan
kauhuissaan
että joutuvat
että mitä jos menee pieleen

entä sitten jos menee pieleen
minä harjoittelin sitä hemmetin täydellistä kiwilintua viiteen kertaan ennen kuin se onnistui. miksi lapsille ei anneta mahdollisuutta harjoitella yhtään mitään
niitten pitäisi onnistua heti ensimmäisellä kerralla tai sitten ei yrittää ollenkaan.

tässä maailmassa ei saa epäonnistua.
ainakaan jos se maksaa jotain.

argh

Tänänä sataa
ja minä päätin yöllä että ryhdyn vain kirjoittamaan
että kirjat saavat nyt jäädä
hetkeksi ainakin
minä hukun niiden paljouteen jos aion lukea kaiken
ja otin tavoitteeksi yhden luvun kirjoittamisen
ja se sujuikin paljon helpommin kuin kuvittelin
yhtäkkiä huomaankin että minulla on jo aika paljon
että päivät joina olen vain lukenut ja lukenut ja ne ovat valuneet hukkaan,
ajatuksissani
eivät olekaan
vaan kaikki on tallessa
viitteinä
ja kirjoittaminen on niin paljon helpompaa.

Tänään on satanut
ja yöllä oli juhlia
yöllä oli sanataideopetusta paikallisessa koulussa
mikä on edessä oikeasti huomenna
enkä usko että he huomenna ahtautuvat kaikki pieneen koloon pihalla
ja me opettajan kanssa katsomme kuinka kymmenenvuotiastyttö suutelee paljon vanhempaa miestä siellä.

Toisinaan jään vain tuijottamaan tulta. Toisinaan merta. Toisinaan sadetta.
Sellainen päivä. Ja sellainen että tahtoo kuunnella

Sometimes I breathe you in
And I know you know
And sometimes you take a swim
Found your writing on my wall
If my hearts soaking wet
Boy your boots can leave a mess

Tori Amosta. pistää sen lujalle.

Sininen on taivas
tai aurinko
tulee silmiin kun istuu pelkääjän paikalla
pysähdytään s-markettiin, jonka pihalla polttaa tupakkaa pojat
jotka ovat joskus olleet eskarissa

valo tulee
valo tulee jo kun lähdetään
kolmessa viikossa jo tuntia aikaisemmin
ainakin tuntia
ja pidempään
kun kävelee joogatunnille ei ole pimeää

sienipastaa
haluaa opetella miten se tehdään
niin kuin eilenkin
ja valo tulee

ja kuvotus
eikä tarvitse avaimia

tämä valo.
mutta ei ole sitä keittiötä
seinillä maalauksia höyryävästä kupista
seinällä kortteja joissa rivoja kuvia
ei sitä että voisi mennä valoisaan keittiöön teelle
että olisi keitto kiehumassa
ei niitten tyttöjen kotia enää
ei kenenkään niistä

valo

ja haluaako sittenkin vain pois jotta ei tarvitse selittää?

muistaa jotain

tähän vuodenaikaan
lähdettiin kohti jäätä ja lunta ja sitä saarta jonka kielestä näki unia
tähän vuodenaikaan oli vielä poika joka oli juuri saanut paketin
ja sitten yhtäkkiä
kaikki toistuu
toistuu niin kuin olisi unta mutta se ei ole
mitään siitä mitä nähdään öisin
ja sanoo itselleen siinä hiljaa kun seisoo hissin ovella että
ei voi enää tehdä tekemättömäksi
mitään
että ydin
on se ettei voi

sama valo
me ollaan samalla leveyspiirillä

haluaisi kysyä
että jos on varma
että jos on ihan varma ettei tahdokaan menettää
sitä että on valo ja että se tulee tietystä kulmasta
että yhtäkkiä on ihan varma kun on uudet kuulokkeet sellaiset joiden kanssa voi juosta
ja Janet Frame, silti Janet Frame
niin pitäisikö olla hiljaa? odottaa että valo muuttuu
että sitten muistaakin jo kesän
ja kesän jälkeen syksyn sen kun on laivoja
erilaiset satamat ja junalaiturit ja lopulta aina
lopulta aina lentokoneet

jos päättääkin
että tahtoo kirjoitta
jos päättää sanat sillä tavalla
että ne voi olla auki
että voi tarkoittaa että tahtoo ja ei tahdo ja sitten jatkaa kuitenkin
vaitioloa niin
ettei
ole enää keittiötä jossa hautuu tee valo
leveyspiirit päinvastaiset

unessa lentokoneiden on pakko
pyörähtää ympäri matkustajien pää alaspäin
ja minä mietin että miksi
ja äiti sanoo että matka on pitkä mehän ollaan vielä maassa että ehei me ei olla lähimainkaan avaruutta että tämä on pieni kone ei tämä kulje yhtä nopeasti kuin ne joissa isot moottorit

pieni kone jonka kyydissä me
ja pakkanen
kun kävellään metrien korkuisten lumivallien välissä
puhutaan kaikki englanniksi joka ei kenenkään kieli puhutaan kaikki niin että olemme innoissamme ja minä vaihdan nukkumapaikan toisesta huoneesta Camillan viereen
ja alan taas juoda kahvia
ja syödä avokadoja
ja mikä onni kun yhtenä päivänä kauppaan on tullut appelsiineja.

ja aurinko tulee niin ettei näe kirjaimia
koko ikkunan leveydeltä
likaiset ikkunat aina auringonvalossa
patjanretkale lattialla makuupussi, imuri, säärystimet, tyynyt
sienipasta
jäljellä enää kaksi lasia joista pudottaa toisen
ja kolme uutta kirjaa,
Janet Frame ja Keri Hulme
tahtoisi sanat
tahtoisi sen naisen elämän, kun on erilainen ja syntynyt elokuussa
(niin kuin minä niin kuin minä!)
päättää ettei tahdokaan opettajaksi vain kirjailijaksi

jos eläisi sitä aikaa kun kaikki on uutta
eikä tätä kun kaikki on jo sanottu
ja sanoo ettei ole kiinnostunut runoudesta koska siinä onkin yhtäkkiä yksinkertainen, naiivi
juuri sellainen mitä ei saa enää olla
kun puhutaan Peteristä
ja ystävä sanoo että te näytättekin vähän samalta
ja minä melkein voisin punastua
niin kuin on sanottu kaikista heistä
aina
minä mietin kun lapset piirtävät naamioitaan
että niillä kaikilla on piirtäjän kasvot
ja heistä huomaa heti että kuka on ja kuka ei ja kenestä olisi ja kenestä ei
sitä valikoi sitä kiinnostuu
vaikka olisikin opettaja
jonka tehtävänä on olla objektiivinen
voiko sitä peittää?
sanoo ettei ole kärsivällisyyttä, ei minullakaan

kuvotus
menettää enää.

mä vihaan
opettaa kirjoittamista aikuisille
tai siis
lukea aikuisten tekstejä ja antaa palautetta
oi
miten inhoankaan tätä työtä!
ensin vuoteen kukaan ei kirjoittanut mulle mitään
ja yhtäkkiä kaikki lähettävät viikoittain uuden opintoyksikön ja äääh
lisätehtäviä ja kaikkea
aikuisten kanssa ei oo yhtään hauskaa

mä kaipaan lapsia
kun ei mitään arvosanajuttuja.

ja toisena minuuttina on niin hyvä olo että jaksaisi lähteä ulos
ja toisena taas vaipuisi sänkyyn koko päiväksi
tekemättömyyteen

huomenna jo perjantai.

Jee, obama on voittanut vaalit
ja minä nauroin yöllä
koska oli lumiukkoja

ja toissayönä päässäni kasvoi nyrkin kokoinen patti
se oli saanut alkunsa linnun ulosteista, kaiketi
ja sen oli määrä räjähtää leuastani.

ja ihmiset kauhistelevat kauhukursseja
ja minä vaan mietin mitä jo lapsetkin kirjoittavat
kun heille antaa vapaat kädet
saati sitten teinejä
niin
miksi pitäisi aina rajoittaa sitä mikä on tulossa ulos

niin kuin opettajanpöydällä olleessa lapussa luki
ei zombeja vampyyreja, rosvoja, poliiseja, verta, ulostetta, pieruja
loputon lista kieltoja

minäkin annan kirjoittaa ismoista ja sepoista
vaikka se tuntuu ärsyttävältä
että eikö ne nyt muuta keksi
kuin salatut elämät
mutta kirjoittakoot
kirjoittakoot jos se jotain auttaa
kai siihen joku syy on miksi ne kiinnostavat

äh.
minua vain raivostuttaa kaikenlainen kauhistelu.
kaikkien asioiden suhteen.
hui. oi. voi.

minusta on tulossa kyyninen ja kylmä
välinpitämätön olkien kohauttelija.

ulkona paistaa aurinko
kävelysää
kiipeäisin katoille loikoilemaan
mutta en kiipeä kun ei olla lauluissa tai saduissa

kaikki sadut tuntuvat latteilta tove janssonin jälkeen
olen siis aivan hullaantunut
miten osuvia hahmoja ja maisemia

ja olisi niin paljon hommaa
kun olen vain istunut koneella ja selaillut nettisivuja
sitten kaikki tärkeät asiat ovat jääneet tekemättä
tärkeät
joita muut pitävät tärkeinä ja sitten minäkin pidän

sitä aina kuitenkin mitä muut

ja joskus otin mustavalkoisia kuvia
joita kehittelin pimiössä tuntitolkulla ajan kadotessa
nyt on vain digi josta loppuu akku just kun ottaisi hyvän kuvan

on sellaista tasaista sähkön hurinaa.

missä ovat karpalosuot ja suppilovahverometsät?