viime yönä löysin vihreän vihkon
joka oli täynnä tarinoita
vuosilukuja ei ollut
mutta olen löytänyt sen aiemminkin
ja ne
nekin
joissa päähenkilön raiskaus kuvaillaan yksityiskohtaisesti
peniksen sisääntyöntymisiä myöten
on kirjoitettu
olen kirjoittanut
ennen viidettä luokkaa
ja hymähtää
että turha enää päivitellä omien teinityttöjensä bigbrotherkohtauksia
on se media näköjään päässyt vaikuttamaan meidänkin perheeseen
hyvissä ajoin.

yhtäkkiä
minä olenkin ollut
sellainen lapsi
joka koulupäivän jälkeen kirjoittaa vapaaehtoisesti
vihreäkantiseen vihkoon
joka naputtelee kirjoituskoneella
ja myöhemmin tietokoneella sata sivua yli ja veli sanoo että tulen saamaan yläasteella äikästä kympin. ja minulla on karttakirja lattialla ja paperit yhteisellä työpöydällä levällään.
ajattelen
että miksi ihmessä ei ole yhtään nuorta kirjailijaa
lasta
että miten niin ei voisi muka kirjoittaa kirjaa
että tämä minun kirja ainakin on ihan yhtä hyvä kuin aikuisten
parempi
minun babysitters club höystettynä Kingillä.

eikä meillä ollut mitään sellaisia missä nyt itse olen töissä.
mitä olisikaan tullut jos olisi ollut. ehkä en ainakaan olisi voinut kuvitella itsestäni niin paljon liikoja.

ja sitten miettii
että onko kaikki lapset suuruudenhulluja
onko kaikki narsistisia vai olenko minä todellakin ollut
siinä suhteessa poikkeava
ja sitten he vieläkin sanovat että olen vaatimaton
ha
minä nauran
minäkö
minussa ei ole vaatimattomuuden häivääkään
kun muistaa ajatelleensa
miksi ei ole lapsikirjailijoita miksi niin vähän nuoria jotka

eikä se lakkaa.

ja kirjoittaa paljon kadehtimisesta
kirjoittaa kaikesta sellaisesta
mutta ei jaksa enää
ei jaksa edes kadehtia
tuntuu naurettavalta että isi menee pimeällä kaupungin metsään sahaamaan joulukuusta johon on kuitenkin saanut luvan
koska naapuri saattaa tulla kateelliseksi
entä sitten minä sanon
ja lopulta isi menee päivänvalossa
koska tuli nauraen sisälle
kun kaikki mikä voi mennä pieleen menee
enkä minä jaksa vastata kysymyksiin
menen vain pesemään hampaat
ja järjestelemään loputtomia islannin kuvia
jotka jäävät ikuisesti digitaaliseen muotoon
sillä vieläkin on yli tuhat niitä
jotka tahtoisin käsiini kosketeltaviksi
mikä määrä
ja mikä työ
ja mikä järjesteleminen
ja voi

alkaa taas uusi vuosi
pian
2010
kymmenen vuotta aikaisemmin me juhlimme vuosituhannen vaihtumista
silloin kummisetä täytti neljäkymmentä
ja minä muistan kuinka kysyimme serkun kanssa kaupungin keskustassa paikkaa
jossa seisoimme
ja sitten seisoimme poikien kanssa
ne oli niitä ensimmäisiä kertoja
kun kaikki joivat
ulkona
pakkasessa
ja nyt sillä serkulla on jo lapsi ainakin yksi ehkä kaksi ja se on naimisissa

he ovat kaikki
eläneet sellaista elämää
jossa ei tulla koulun jälkeen kirjoittamaan
vihreäkantiseen vihkoon.

ja

minäkin
olen ruvennut kirjoittamaan tietokoneella.