torstaina, huhtikuuta 15, 2010

tulivuori se vain
Islannissa jatkaa heräämistään
ja tulee tuulen mukana tännekin
tuhkana tosin
ja minä mietin miksi en ole siellä nyt
kaiken tulen ja tulvimisen keskellä
kaasupilviä varomassa

mutta olen täällä
ja herään neljältä aamuyöllä omaan huutooni
tajuamiseen että olenkin täällä kodissa
eikä täällä ole toisia huoneita joista tulla minun huoneeseeni
ei toisia ihmisiä joilta huutaa apua
joiden puolelle kierähtää

on vain tekstiviestien mahdollisuus
miettii
voiko äitille soittaa aamulla kello neljä kun on kaksikymmentäneljä
ja sanoa että äiti mä näin painajaista
ja sitten huusin apua apua apua
ja sitten sä tulit mun huoneeseen ja mä huusin edelleen enkä avannut silmiä
mutta sä et ottanutkaan syliin ja sanonut ei mitään hätää
vaan peitit minun naamankin peitolla niin että huuto hukkuisi sinne
ja minä tunsin tukehtuvani
ja riuhtaisin peiton pois
ja aloin huutaa huutaa kovempaa
ja hahmottaa että huone ei ole meidän ensimmäinen koti pikkukaupungissa
ja minä olen nähnyt unta

sitten on vaikea ajatella että on vielä kaksi tuntia aikaa nukkua
ja mies sanoo olevansa huolissaan unistani
minun ei pitäisi kertoa niistä hänelle
sellaiset ihmiset jotka eivät näe unia tai muista niitä
koska nukahtavat kahdessa sekunnissa siitä kun ollaan menty sänkyyn
jos toinen ei pidä hereillä
nukkuu kunnes selkään sattuu paikallaan makaaminen
eivät voi ymmärtää että unien maailma on ihan eri
eikä se välttämättä tarkoita mitään vaikka tarkoittaakin kaikkea
ja että unet,
niihin tottuu
niihinkin.

koko päivä menee miettiessä milloin sama painajainen on alkanut
ja miksi
vaikka tietääkin syyn, totta kai tietää,
mutta miksi siitä pitää silti nähdä unia? kun tietää mikä on mustaa ei sen pitäisi olla enää alitajunnassa. selvittänyt. selvittänyt.
ehkä se onkin jotain ihan muuta.

ja videokamerasta on mahdotonta saada kuvaa tietokoneelle. kirotut applet. menee tuhottomasti aikaa ja turhauttaa tiedostojen siirto miksi kaikkien laitteitten pitää käyttää jotain eri ohjelmia ja eri tiedostomuotoja ja voi tätä kopio/tekijänoikeuksien vyyhtiä. enää ei suunnitella niin mikä olisi kaikista helpointa, kestävintä, yksinkertaisinta ja hyödyllisintä
vaan ainoastaan miten kukakin ja mikäkin saa myytyä enemmän ja juuri omaansa.

ja inhottaa kaiken maailman byrokratia. että kaikki on sanamuodosta kiinni mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
minä lasken lapset saliin harjoittelemaan kun siellä rakennetaan ala-asteen discoa. lasken heidät käytävään. annan heidän pelata itsetehdyillä tarinakorteilla. annan tytön kirjoittaa taas ihan uuden jutun. annan ja annan ja annan enkä jaksa välittää mitä pitäisi. en vaikka en saisi tuntien aikana kysyä kysymyksiä joita haluan. pitäisi olla ammattitaitoinen
mutta minä
muutankin tehtävänantoa kolmesti selityksen aikana
eiku tehdäänki sittenkin näin
ja kävelen edestakaisin ja selitän uudestaan ja uudestaan ja katson silmiin poikia
jotka kuvittelevat olevansa niin isoja
ja minä mietin
kun katson niitten seinälle läntättyjä esitelmiä
mielenterveysongelmista
ja
joku on leikannut lehdestä kuinka monta kertaa pitäisi saada
kirjoitettu käsin
pillua
ja sitten on kuvisluokassa kollaaseja joissa ah
sellaisia sanoja
joita voi kirjoittaa vain yläasteella
miettii että onko ne tosissaan
että onko se sitä
vai ime parsaa
repliikit
vai kummatkin
minä sanon olen kiinnostunut mitä te ajattelette
ja tytöltä minä kysyn miksi, mitä sinä sitten ajattelit
ja painan rec nappulaa
kaksi kertaa

tänä yönä minä haluan nukkua minä ajattelen
taivas on pitkään valoisa
ihmiset kävelevät eri tahtiin
ja joskus tunnit kestää niin pitkään
ettei ole ihan varma onko ollut yliaikaa
valo pidentää

tänä yönä ei tahdo herätä kertaakaan
ei neljältä
eikä aiemmin
eikä kuudelta
ei kertaakaan
neljältä aamulla on hämärää. pimeä lattia. vesilasi. mutta jotain on muuttunut
enää ei tärisytä jälkeenpäin
ei ole vaikeuksia avata silmiä koska pelkäisi mitä näkee
tai laittaa kiinni
mitä näkee
voi kääntää kylkeä
jättää ovia auki tai kiinni
jotain on muuttunut
sitten niiden öiden kun otsa oli hikinen ja äiti istui vierellä silittämässä. valo jätettiin käytävään palamaan kunnes oli taas turvalliset unet.

Ei kommentteja: