Väsymys
mistä lie tulee
tekisi mieli syödä kaikki rautatabletit kerralla
juoda kaikki mehut ja litkut ja pavut ja pinaatit
ja mä luulen että siltikin mä nukkuisin
ja nyt kiinalaista teetä
sellaista joka maistuu ihan ruusuilta joita on uitettu vedessä
tää olis jotain naisteetä
niin. temperamentista pitäis lukea. ja pitäis paljon muutakin
mutta unet vain
muistaa vain että oli äidin syli
äidin käsi silittämässä päätä
hälinä ympärillä
oli koivu jonka latvassa
kaatuneita puita
kaikkialla ympärillä
aamulla vetkuttaa sängyssä vetkuttaa niin ettei tarvitsisi nousta
miksi tämä pimeys nyt syksyllä niin.
ja tänään sisko on saanut kirjeen
tänään hän on saanut kirjeen jossa tämä kertoo lumen ja jään maasta
ja sellaisesta
tavallisesta ja arkisesta
olisi voinut kirjoittaa kuinka kaunis
voi olla ilman painoindeksejä
kuinka voi olla miehen kanssa niin
ettei toisen tarvitse olla herra
kuinka ei tarvitse maata alla liikkumatta
istua hiljaa kysymättä
pää painettuna ja lapset lapset vain aina uudet
että joskus sinäkin olit vahva
se kaikista vahvin meistä
se jota me seurasimme,
olisi voinut sanoa
että sinä pelasit parhaiten jalkapalloa, muistatko
etkä jatkanut mallintöitä koska
se esineellisti naisen
sinut
mutta kirjoitti vain lumesta ja kylmästä ja kaikesta
siitä mikä on helppo sanoa
ja vastaanottaa
ja johon on helppo vastata
että täälläkin
on
että on helppo aloittaa
tarttua käteen noin vain
tarttua käteen käteen käteen
ja mies kirjoittanut että ikävä
myös
ja että ihmisten täyttämässä maassa, jossa kulkee joki ja mausteet
kaikki on niin paljon vaikeampaa
mutta täällä ei tiedetä mitään siitä, minä vastaan
täällä on vain ihmisiä jotka tarvitsevat merkityksiä elämälleen
vaikka sitten ryömimällä miesten edessä
huutaen herraa
ja pelottaa miten helposti
ajattelu saattaa muuttua
miten pienet asiat muuttaa
että yhtäkkiä
joku asia vaihtaa paikkaa
että saattaisikin uskoa
olevansa alempana
yhtäkkiä ei enää leikkaisikaan hiuksiaan koska
laihduttaisi niin että jokainen luu koska
yhtäkkiä vain ajattelisi että niinhän
sen kuulukin olla niin
ja se alkaa vain siitä että ensin
myöntää yhden asian
sitten toisen
ja miten rakastunut
sitä saattaa olla
ihmiseen joka vaatii sinua luopumaan siitä
kuka olet
yhtäkkiä
niin ettet edes ymmärrä että luovut
vaan teet sen omasta tahdostasi
ja ne jotka sanovat
että hei
herää
ethän sinä voi
tosissasi
uskoa että sinun suusi on tehty toisten suudeltavaksi
että sinun ruumiisi toisten katsella toisten kenen tahansa kuka tahtoo kuka tarpeeksi korkealla koskettaa
että tule ja ota
minä, objekti, minä, sinun
ei
ei se niin mene, sinä sanoisit vain
te ette ymmärrä
minä haluan tätä, tämä on meidän välillämme ja me
ymmärrämme toisiamme
niin kuin yhtäkkiä et enää tahdokaan
piirtää
lakkaat leikkimästä
miten nopeasti
että sinä vain kävelet huoneeseen
otat vaatteet pois ja asetut makaamaan
jotta toinen tulisi
sanan kaikissa merkityksissä
miten nopeasti sinä kaikesta huolimatta
olet valmis
kaikkeen.
vaikka aluksi se olisikin ollut
unta ehkä
unta joita et koskaan näe
unta vain ja unessa voi tapahtua koska ei oikeasti
satu
ja sitten on onnellinen loppu,
niinhän
tähtikuviot katossa
mutta kaikki ihmiset eivät välitä siitä
että on käytettävissä
toisille on tärkeämpää
että on
olemassa.
onneksi.
" uni on totta ja totuus on harhaa se usvaksi muuttuu ja käsistä karkaa" yöllä täytyy herätä monta kertaa ja katsoa
tiistaina, joulukuuta 08, 2009
maanantaina, joulukuuta 07, 2009
"the bible didn't mention us, not even once"
me istutaan bussissa
ja vaikka matkasta tulee tunteja lisää
pikkusiskon sisko
istuu pikkusiskon kanssa
pyytämättä
ensimmäinen ajatus on vain että tahtoo vain soittaa
soittaa ja sanoa että
minä täällä
sisko
minä täällä
mutta tietää että alkaisi itkeä niin
ettei puhuisikaan järkevää
vaan huutaisi huolensa huutaisi kaikki sanat
eikä niin voi nyt
koska tulisi vain jumalan viha
saatanat
rivejä rivien perään
lukee niitä jotka ovat lähteneet
lukee rivejä rivejä tunteja koko yön koko seuraavan päivän vaikka väsymys oksettaa
oksettaa sanat
oksettaa ajatus naisista ryömimässä miesten edessä
oksettaa ajatus siskosta ryömimässä miesten edessä
oksettaa oksettaa
ajatus siitä että lapsi hänen sisällään
jumalasta
lukee temperamenteista
ja soittaa äitille kysyäkseen millainen rytmi kun oli vauva
mutta sitten tulee puhe toisista vanhemmista
ja oikeasta siskosta
eikä sähköposti enää toimi
saavatko he edes itse lukea kirjeitään?
kontrolloidaanko heidän puheluitaan? kuinka moni ihminen luki tekstiviestini jonka eilen lähetin?
On lukenut Atwoodin orjattaren
ja ajatteli
että viitteellisesti
symbolisesti
niin
mutta nyt näkee että todellisuus
aivan kuin joku olisi kopioinut koko sadun
ja ruvennut toteuttamaan
vai löytyykö kaikki todellakin raamatusta?
neljä vuotta sitten
istuttiin Helsingissä
kahvilassa
mutta laihdutusoppi tulikin vasta kaksi vuotta myöhemmin
sisko
laulaa prinsessa ruusunen linnassa linnassa linnassa
on pahan noidan pauloissa
pauloissa pauloissa
sisko laulaa ja siskon sisko soittaa
tai lintu
uudestaan ja uudestaan
jokaisessa juhlassa
ja taas minä tekemässä pelastussuunnitelmia
kirjoittamassa käsikirjoitusta
mutta tämä ei ole näytelmä
tai kirja
tässä on kyse oikeista ihmisistä,
jälleen
oikeat ihmiset oikeassa maailmassa
ja silti tuntuu
kuin he eivät olisi täällä

lauantaina, joulukuuta 05, 2009
Huomaa joogatessa että on toden totta maannut monta päivää
ei taivu enää niin edes kuin muutama päivä sitten
siitäkö se riippuvaisuus tuleekin, että ei voi lopettaa ettei lakkaisi taipumasta
ei ole ihan varma
mistä talojen välistä piti kulkea mistä alkoi metsätie
mutta sitten tuleekin jo polkuja ja koko ajan sanat mielessä
tulee vain polkuja polkujen perään puita ja mies kahden koiran kanssa
sellainen iloinen mies
ja jatkaa vaan ja mitä edemmäs jatkaa sitä enemmän on metsä metsänä
ja korkealla siellä puiden latvat valkoiset
mutta pää ei ota lopettaakseen särkyään
joka päivä se särkee niin kuin ennen
ennen sitä saarta joka lopetti kaikki kivut
tai sitten sitä vain kaunistelee
haluaa muistaa mitä haluaa
jäisistä mustikoista tulee kylmä
ja mustaturkkinen koira (kääpiösnautseri muistaa rodut vieläkin)
se haluaa vaan sanoa hei
pian ei ensin tarvitse kävellä viittätoista minuuttia
tai edes kymmentä
ennen kuin on metsässä
pian se on ihan siinä
nurkan takana
niin kuin se on nyt niille
omakotitaloisilleen täällä
voisipa asua niin.

perjantaina, joulukuuta 04, 2009
Tää päättää olla menemättä graduseminaariin
tää on ollut tänään jo seisomassa auditoriossa puhumassa mikkiin
noussut kuudelta
vaikka yöllä tärissyt kuumeisena peittojen alla
mutta auditorion jälkeen oli ensimmäistä kertaa nälkä
niin että hotkaisi kalakeiton,
niin, keiton jossa oli kalaa
hotkaisi vain
ja sitten oli auto täynnä rumpuja.
yöllä oli kellotorni
seisoa reunalla ja mies jonka tuntee tulee seisomaan toiselle puolelle
sitä jahtaa toiset miehet
ja sanoo älä, sinä putoat, älä
mutta miehet hyppäävät kellotornissa ohuita lankkuja pitkin
alla satojen metrien pudotus
ja itkee hysteerisesti
itketään ja se mies oli pudonnut sittenkin
pudonnut kaikki metrit kellotornista
mutta sitä ei nähnyt miten
kellotornia ennen on pyytänyt tupakkaa vaikka ei polta
pyytänyt viettelevästi katsoen
mutta mies, eri mies kuin kellotornin mies,
sanoo ettei polta enää
ja on mies jolle ensin kääntää selän
mutta sitten suudellaan
koska mennään naimisiin
ajetaan amerikkalaisella autolla kuin gangsterielokuvissa
sellaisessa, niin kuin punainen, avokattoinen, ei välitetä mistään
mutta kasvoja ei muista.
vaikka näyttelijät olivat samat eri kohtauksissakin
muistaa että joissain kasvoi parta
mutta tunnisti silti samaksi
oksettaa taas
eikä tee mieli syödä mitään
kun tietää mitä on oksentaa kaksikymmentätuntia
mitä on olla pimeässä huoneessa kaksikymmentätuntia vaan
ja sitten kun vihdoin avaa verhot seuraavana päivänä onkin huuru
huorapakkaset sanoi mies
englanniksi
niin heillä
mutta kaupungissa ei ole puita huurussa
sitten vasta kun jatkaa matkaa pois päin
tiskit oksennuksenhajuiset
ja pyykit naruilla odottamassa että ottaisi alas pölyttymästä
mutta ei jaksa liikauttaa siihen suuntaan
päättää ettei mene kylmään
ottaa temperamenttikirjan vain ja lukee
onhan sekin koulua
tuntee yhteenkuuluvuutta opettajan kanssa
joka näyttääkin balettitanssijalta
ja kumpikin muistaa vuoden takaa
oksettaa
tekisi mennä niin kuin aamuyöllä, aamulla, päivällä, iltapäivällä, illalla, yöllä
pesään laskea ääneen yksi kaksi kolme yksi kaksi kolme
kääriytyä kaikkien peittojen alle
kaipaisi että joku toisi muumilakun
muumilimun
että silittäisi otsaa
ei väliä että se on kuuma tai että nenä on kylmä
vuosi sitten
oli lumisadetta
oli lumihiutaleita kuin talvella
kylmää
ja samanlainen pimeä aamu joka aina muuttuu valoksi kuitenkin
vuosi sitten
oli eri koti
koti jonne jätti lämpimän vartalon peittojen alle kun lähti
samaan aikaan
samaan paikkaan
ja silloin oli jo odotus
odotus maasta jossa ei ollut vielä käynyt
pimeä, harmaa, sumuinen ja paljon lämpimämpi kuin oma
alkaa kyllästyä kaikkeen
puheeseen
hakkeroituihin sähköpostiviesteihin
eihän niissä pitäisi olla mitään hälyyttävää miksi sitten
ja mitä tapahtuu kahdeksannen ja yhdeksännen välillä?
jos katoaisi
sellaiseen maailmaan että olisi vain puinen mökki ja metsä ja vesi ympärillä
ja hakkaisi puita lämmittäisi takan
peuran lihaa tai hirven jos saisi
kiinni
paistettua kalaa ja perunoita kattilassa
perunan tuoksu kattilasta ja ääni
mökillä
kesällä
kasvimaa kylväisi kaiken
soutelisi
kutoisi neuloisi ompelisi
parkitsisi nahkaa
opettelisi selviytymistaidot
ne pitäisi opetella koska ei tiedä mitään
siitä miten ilman kaupunginverkostoa
jäisi saareen
saareen vaan aina halunnut saareen miten tajuaakin vasta nyt että kaikki
siinäkin mitä kirjoittaa
on
kuvitellut omakseen
ja ottaisi mukaan jonkun toisen
lumen alle rakentaisi tunnelin jotta pysyisi lämpimänä
siinä kun seisotaan inuiittien eteisessä
lapset puolialastomina kurkistelemassa
vesijohtoa odotellaan mutta vanhemmat eivät kotona
ja puoliksi nyljetty hyljeenraato eteisessä kuin hetki sitten jalassa pidetyt saappaat
odottamassa
että työtä tultaisi jatkamaan ja että se saataisi syödyksi
kylmä kylmä
se tulee ikkunasta
kaikista ikkunoista aina vetää, kaikista joita on ollut
joskus oli parveke, kerran ja sitä ennen ranskalainen parveke
mutta sitä ei tiedä miksi se on muka parveke kun se on vain ovi
korkealle
mutta nyt päättää tiskata
että tämä oksennuksien huone
puhdistuisi johonkin pois
että voisi aloittaa
jotenkin vain aloittaa.

tiistaina, joulukuuta 01, 2009
Nyt tää odottaa
että tyttö tulisi mekon kanssa
tyttö sellainen, joka mekkoja osaa
ja paljon muutakin osaa
ja tämä on yrittänyt opiskella mutta viimeiset kappaleet meni kuin unessa
jota ei viime yönä ollut
kun vieressä kääntyili tyttö
(sitten muutamaa tuntia ennen heräämistä: Kuule, voisitko kokeilla vaikka sellaista että olisit kymmenen minuuttia liikkumatta, se vois vaikka rentouttaa! Ja tyttö vähän naurahtaa ja sanoo jotain espanjaksi)
ja aivastuttaa ja ehkä virtsatientulehdus
ja Angus & Julia Stone aina vaan
mies sanoi että hänellä kaikki levyt
että antaa minulle sitten
että minähän testaan häneen kaikki australialaiset
kun oli Ben Kwellerkin
ja oksetttaa
pimeys tekisi mieli oksentaa
yöllä on asunto
jonka ovi ei mene kiinni ilman kumista vieteriä
mutta asunnosta on myös ovi toiseen asuntoon
ja vaateröykkiöiden takaa paljastuva ovi
on lasia kun katsoo toisesta asunnosta
peili kun katsoo meidän
pimeys tekisi mieli oksentaa
ei tiedä mitään ympäröivästä kaupungista
autuaan tietämätön kaikista juhlista tietämätön ihmisten lähdöistä tietämätön vain
ei välitä tietää kohauttaa olkiaan ehkä ei välitä sen enempää
postissa kaksinkertaisesti äänestyslipukkeet
kolme miehen nimeä joita ei ole koskaan aiemmin kuullut
ja toisin kuin kirjeessä sanottiin mitään vaalimateriaalia ei ole tullut
autuaan tietämätön mistään vaaleista
ostaa karpalomehua. flavonoideja.
eilen sanoo että
rumia sanoja mutta tänään on vain
ikävä
sellainen että tekee mieli nielaista eikä istu pyöränsatulaan kertaakaan
ei tahdo enää istua kylmillä ja märillä satuloilla
pitäisi kuunnella
jotain sellaista että tanssisi
matkustaa kaupunkien ulkopuolelle
tai kävellä edes sinne pururadalle
kävellä vain vaikka pimeässä mutta kävellä
jättää nämä autotiet valot ihmiset kävelemässä kauppaan ja kaupasta pois
miten niitä voi riittää
ihmisiä
joka päivä kauppohin tungokseksi asti
kävelykadulle ?
ja huomenna täytyy kohdata neljätoistavuotiaat
jotka sanoo vittu paska saatanan
nojaa letkeesti taaksepäin tuolilla ja tuijottaa suoraan silmiin
vittu sun kanssa ainakaa mitää saatanan paskaa
rummuttaa sormilla pulpettiin ja laittaa repun selkään, paukauttaa oven
ja minä sitten vain
ku ois niin kivaa jos
sellaisella tätiäänellä kukkahattu päässä oi ja voi onhan se
rankkaa olla neljätoistavuotias.
olenhan minäkin
paitsi että kun minä olin neljätoista niin mun mielestä äikän tunnit oli hauskimpia,
kuviksen jälkeen
mutta eihän niitten tartte olla kuin mä.
mä en halua kadottaa itseäni
en sillä tavalla hukata vaan
en jaksa enää murjottaa siitä että on pimeää ja märkää ja ettei millään ole mitään väliä ja merkitystä ja mikään ei tunnu miltään ja kaikki on järjetöntä ja hyödytöntä ja turha
ut
taa
haluan vaan kulkea sateessa
ja todeta
että sataa
antaa sataa
istua sisällä pistää vaikka kynttilän ja lukea
kirjaa, koska se on hyvä
niin kuin tyttö pitkähiuksinen sanoikin
(minä tiesin että minä pidän siitä mitä hän sanoo)
tai sanoja vain pistää
niin kuin kun leikki
ei koskaan sitä että sit tää menis ja sit tää tekis
vaan aina ne vaan teki ja meni
ei sitä tarvinnut sanoa
tarvitse
nyt
tahtoisin halata
mun poikaa,
sitä pientä, yhdeksänvuotiasta
sitä pientä, joka pelkää tulla yksin kotiin koulun jälkeen
toisin kuin minä joka pelkäsin vasta siellä kotona
ilman että
kukaan
koskaan
sai
tietää
joka pyörittää ruokaa lautasella niin että se on kylmää
niin kuin minä
joka liimaa ja leikkaa ja taittelee kaikesta mitä uskomattomimpia
toisin kuin minä
joka vihasin askartelua
koska mulla tuli vaan liimasormi ja teippi meni mykkyrään ja ihan vinoon liian iso pala pois tai pieni
haluaisin ihan hirmu paljon halata nyt vaan painaa nenää
vois vaan lähettää virtuaalihalin
sellaista se on
nykyään.

Tunnisteet:
ahdistus,
ikävä,
lapsuus,
tajunnanvirta,
uni
maanantaina, marraskuuta 30, 2009
opiskeli jo neljä tuntia
ja sitten
alkoi suomentaa satua, joka sitten päättyikin siihen että
kalastaja ja kalastajan vaimo tipahtivat alas yrittäessään taivaaseen jumalan luo pannukakkuja tarjoilemaan
ja litsaantuivat ja pannukakut lensi ja aivot pullahti ulos ja levis sammaleksi
tässä vaiheessa ajattelin: tämän täytyy olla islantilainen satu
ja niinhän siinä sitten kävikin että se perustui islantilaiseen kansantarinaan
mutta en oikein tiedä
voiko noin kertoa kolmivuotiaille
että älä kuule kurkottele taivata kohti tai aivos mössöks muuttuu
ja toinen satu
oli lehmästä jolla oli luukku mahassa
Tomi Kontion
mutta loppu
jossa äiti on ripustanut isin kuivumaan narulle pihalle
tuntui
hmmm
siltä että se ehkä tuntuu vanhemmista epäilyttävältä
on ahdistava kertoa satuja lapsille kun niiden vanhemmat on kyttäämässä vieressä tuntuu että ne kuuntelee punakynät kädessä jokaista mun sanaa ja alleviivaa kaikki, joissa on jotain arvoja tai ideologioita
mitä tahansa
että ei saa mainita sanaa Jumala
eikä Loitsu
ja että millaisia sukupuolimalleja antaa että millaisia perhemalleja millaisia toimintamalleja
että kaikissa
tarinoissahan on jotain
että miten voisikaan olla mitään arvovapaata
mitään neutraalia
kun ei ole
ja unessa
oli yhtäkkiä ympäröitynä
sylissä
lämmin ja turva
että ihan kokonaan
ulkona sataa kylmää
ja pimeä jo kolmelta
joka päivä aikaisemmin aikaisiemmin katulamput
ja pitäisi tehdä osoitekirja
lista lista lista lista
tuntuu että aivot
ovat listoja
irrallisia lauseita muistettavista asioista
lokerot
tämä
ja tämä
ja tämä ä
ä t ä m
ja lasten kehityksestä lukiessa
itsenäistymisestä
muistaa kun
ei halunnut mennä eskariin
ei muista miksi
jotenkin ei tykännyt siitä että piti mennä sinne hoidosta
että äiti tai isi ei koskaan vienyt vaan kesken hoitopäivää
ja että muut lapset tuli samasta hoidosta mutta minä vain eri
kauempaa miten muistaa että olisi pitänyt kulkea yksin (niin kuin muistaa kurkistaneensa ikkunasta isomummun ruumista)
ja sanoo että vatsa kipeä
mutta hoitotädit ei usko, tietenkään
koska eihän vatsa ollut kipeä
mutta itkee itkee vaan ja että on kipeä ja sitten tehdään peti sohvalle
ja koko päivä on maattava sohvalla
koska eihän vatsakipu voi lakata kun eskari on mennyt ohi
pitää teeskennellä koko päivä
sitten vähitellen iltapäivästä
ottaa kirjan hyllystä että ehkä voi vähän lukea
hiljakseen
istua sohvalla ja lukea mutta ei leikkiä, ei
kun vieläkin outo olo mahassa
ja kun on tutustuminen kouluun
ei suostu silloinkaan
että kun hoitotätin kanssa olisi pitänyt
ei äiti, ei isikään ehdi
ja kaikki muut menee äitin tai isin kanssa
ja sitten on ehkä että naapurin pojan kanssa mutta
ei
sanoo ei
ja sitten myöhemmin
kysytään miksi et tullut meidän kanssa
sanoo
mitä sanoo, ei muista
mutta luultavasti joku valhe
koska oikeasti ollaan vaan siinä puistossa jossa on isot shakkinappulat
ja myöhemmin
kaikki
miksi et ollut silloin täällä koulussa silloin
kaikki olivat jo näheet toisensa
eikä suostu iltapäiväkerhoihin ei suostu mihinkään hoitopaikkoihin
vaan kyyhöttää mieluummin nurkassa
kyyhöttää vaan ja odottaa tärisevin sormin isoveljeä kotiin
että voi taas hengittää
ja jos vahingossa lopettaa leikin vahingossa tauko
pitää kääntyä ympäri koska olikin vahingossa selkä oveen päin pitää kääntyä niin että näkee koko huoneen kerää kaikki lelut syliin ja istuu sängyn perimmäiseen päätyyn
että jatkuisi taas leikki että jatkuisi jatkuisi mutta
jos on tullut tauko ja jos on tullut hiljaisuus
mahdotonta jatkaa kuuntelematta
sanomalehti edessä pöydällä, sinisellä sohvalla, sähkönsinisellä, joka ennen oli huoneessa, mutta pappa kuorsasi ja se on siirretty ja nyt on isompi huone, isompi kuin veljen
istua keittiön jakkaralla katsoa ulos sadepisarat ikkunassa näkee ulos ja sisään näkee talon lävitse. keittiöstä viherhuoneen kautta takapihalle ja etuoven ja kadun näkee kun naapurin poika pyöräilee kotiin, b-ryhmäläiset
kysyy äidiltä että miksi valitsi aamuryhmän, äiti sanoo ettei se kai ollut valinta vaan että ne jaettiin
ei, minä sanon, kyllä minä sain valita, että ne meni muuten kaupunginosan mukaan
että a-ryhmäläiset tuli kaukaa
ja b-ryhmäläiset sieltä mistä minä, mutta että sai myös valita jos halusi, jos oli joku syy toisin
ja miksi minä aamuryhmään, miksi aikaisin kotiin, kun kotona ei odottanut mikään
äiti sanoo, että en halunnut olla aamuja yksin
kummat pahempia aamut vai iltapäivät, minä ajattelen nyt?
mitä sellaista äiti muistaa, mitä minä en
ja mitä minä muistan ettei äiti
äiti ei muista mitään, hän sanoo, hän ei oikein muista, ei paina mieleensä yksityiskohtia niin kuin minä. ei muista vai ei halua muistaa. missä raja.
ja meillä on kuva kun kummitädin jalka minun jalkaa vasten siinä mökin kentällä
ja minä muistan
että juuri sinä päivänä kummitäti sanoo ettei minusta voi koskaan koskaan tulla balettitanssijaa koska minulla niin iso jalka
olenko minä neljä vai viisi ?
ettei minun kannata mennä koripalloon koulun jälkeen, koska olen niin lyhyt, he nauravat, nauravat koko perhe minun typerälle toiveelleni mennä koripalloon
olenko minä seitsemän vai kahdeksan?
että enhän minä osaa laulaa, en kai minä nyt kuoroon, äiti sanoo
minä olen kahdeksan tai yhdeksän.
eikä sanaakaan ensi-iltojen jälkeen
vain toisista tytöistä, että kyllä se ja se on sitten taitava, että hänessä ja hänessä on kyllä jotain ja on lahjakas
mutta ei äiti muista. ei mitään näistä. itkee kun sanon. itkee että ei kai hän ole voinut sillä tavalla, että ei hän olisi koskaan voinut että ei hän ole tarkoittanut että kyllähän meitä on aina kannustettu ja kehuttu, onhan ? onhan ? epätoivoisesti
epäonnistumisen pelkoa väärintekemisen että olisiko sittenkin
ollut huono
äiti
minä halaan
aina halaan ja sanon äiti.
ja mies ja nainen punaisissa takeissaan tupakalla
takaovella
lukiessa huomaa että jostain syystä
on kasvanut riippuvaiseksi arvostelusta
että kuinka vastustaa, Peterin jälkeen alkoi vastustaa kehumisiakin (mitä tekee kyllä itse koko ajan nykyään) mutta on itse
riippuvainen
ollut
lapsena miten muistaa kaikki ne kerrat kun ei
ole arvioitu
että kun ei ole arvioitu
on epäonnistunut
ja muistaa ne kerrat kun on
sanottu ei
kun on sanottu kyllä
muistaa liikuntasalin lattian
jostain syystä itkettää, joku on sanonut jotain
harjoiteltu ehkä tanssiesitystä
ja tyttö, lyhyttukkainen ja laiha, tyttö joka seurustellut sen pojan kanssa josta itse, jotka järjesti yhteen, tyttö jonka huivi on yhä vaatekaapin ylähyllyllä, sanoo
mutta
osaa näytellä
että
loistava
ja katsoo punaisia, sinisiä, valkoisia viivoja puulattialla ja piirtää niitä sormella kuljettaa
hymyilee, ei
kyllä, ja kaikkien katse niin
se on sinun juttu
ja sen muistaa kun seisoo koulun pihalla
tiilirakennus uudessa kaupungissa
ja
ei tunne ketään
kaikki seisoo
eikä voinut syödä aamulla mitään ei voinut hakaniemen torillakaan ja äiti kulki kokoukseen
ja bussin ikkunasta uloskin kun itketti
ja sitten tulee se lista
ja se poika ei pääse mutta minä olen jo tiennyt
ja sitten on jo päivä kun kävellään pääkaupungin kaduilla
ja etsitään asuntoja internetistä
ja on jo päivä kun ajattelee uusia perunoita bussissa ja kävelee
heiluttaa kassia koko matkan
ei ketään hakemaan kävelee portaat takapihalta parvekkeelle
aurinkoa ja viherhuone kuuma
valoa kaikista ikkunoista
jotain uutta
uutta
ettei uskaltanut edes kuvitella mutta
totta
että ensimmäistä kertaa
se mitä on toivonut
muuttuu toteeksi
että vaikka äiti
on sanonut ettei unelmoi
koska se on turhaa
ei johda
mihinkään
mutta ensimmäistä kertaa on
toteutunut toive
ei se ole ensimmäinen kerta
on ollut se kerta kun saa esittää tyttöä joka pelkää hallitsemattomia tilanteita
se kerta kun päätetään pojan kanssa että kai me nyt sitten ollaan yhdessä
mutta se ei ole ollut edes toive, ei toisella kertaa, ehkä ensimmäisellä
mutta sitten alkoikin toivoa ettei olisi toteutunut
niin kuin siitäkin että veljellä ei olisi enää yhtään ystävää
että kaikki alkaisi vihata
tai se kun halusi olla kiusattu, yhtäkkiä vain
tyttö nimeltä Henriikka, jolla vaaleat pitkät hiukset
oli kiusattu (oliko sellaista tyttöä edes?)
että halusi yhtäkkiä olla. sellainen. kiusattu.
vanhempien avioero ei sentään toteutunut.
eikä kuolemat, oma tai kenenkään koskaan.
eikä meille hankittu koiraa.
eikä paljastunut yllätys siskoja.
ja jos saisi toivoa nyt
kolme toivetta niin kuin saduissa
toivoisi varmasti yhtä tyhmästi, aivan yhtä tyhmästi kuin ukko vaimonsa nenään makkaran.
tai tikapuut taivaaseen.
tai sitten toivoisi sellaista
joka voisi toteutua muutenkin
yliluonnotonta
niin kuin että näkisi valaan ja että sinivalaan ehkä
ja siinä se on
kymmenesosa ehkä sen selästä mutta kuitenkin
ja nauru meissä kaikissa
unissa voimat niin että tahtoo nähdä uudestaan ja uudestaan
maata aamulla vähän aikaa ja palauttaa mieleen
pimeässä, pimeässä
ympärillä lämpö
unissa mutta
se tuli se valo ikkunoistakin
sitten
sitten kuitenkin.

sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009
puolituntia, kolmekymmentä minuuttia
vesisateessa
mutta oli oma vika olisi voinut seistä rappukäytävässäkin
muovipussi kameran ympärillä
muovipussi joka haettiin pitkätukkaisen tytön kotoa kun melkein itketti
ettei ollut avaimiakaan
puolituntia siis
ja sitten pitkätukkainen huoltomies
odottaa rappukäytävässä kun laskee kolikoita
juuri ja juuri viisisenttisistä
kaksikymmentä euroa
ja koska puolituntiakolmekymmentäminuuttia
jooga
ehtii alkaa
ja sitten oikeutetusti kaataa kaljan lasiin, kaljan
jonka se
yks tyyppi
on jättänyt jääkaappiini
jo yli kuukausi aikaisemmin
lapset sanoo ettei saa sanoa tyyppi
ja kiistelevät sen jälkeen siitä saako vai ei
ja minä
pitäisikö minun opettaa kieltäkin
ja
mutta sitten tuleekin
hymyilevälle
sellaiselle että nauraa kih kih kih sellaista naurua jota partaan
koska on tyttö
on sellainen tyttö josta sanoo että hämmentävän kaunis, että varo
vaan,
on kirjoittanut ja sitten on suunnitelma
salainen
salaisia tapaamisia
salapoliisissa
kih kih kih
ja pistää Reginan
ja katsoo pitkään kuvia
kuvaa
kuvaa
ja lähettää sen
miten on kesässä viileä mutta aamu on hämmentävän lämmin
harvoja kertoja hihattomassa mekossa
vihreässä
ja jostain syystä
on hyvä nojata taaksepäin on hyvä kädet ympärillä
niin kuin ei olisi koskaan
ja hyvä kävellä pururataa
paikassa jossa silloin kun muutti
ja miten pyöräili jyrkkää ylämäkeä ylös ja takaisinpäin alas
ensimmäisiä päiviä me kaikki
ja puolukat ja silloinkin oli vielä kesä
vaikka jo syksyksi vaihtuva
mutta nyt
sataa tihuttaa
ja on pimeää jo ennen neljää
ja tyttö joka lähti susien perään ja tyttö joka lähti valaiden perään
on vaihtunut tytöksi joka sanoja sanoja
pitkätukkainen tyttö ja koira joka löytää edellisen päivän kepin
ja pelto aukeaa keskeltä ei mitään pelto keskellä kukkulaa
ja tytöllä pipo
kummallakin
ja pimeää on jo
mutta unohtaa kaikki avaimet kun voi vain kävellä
mitään tarvitsematta
kiivetään vuorelle
oli nähnyt unta
kiivetään vuorelle koska haluaa
aina vain ylemmäksi
kuinka kiipeämisestä ei saa koskaan tarpeekseen
aina tahtoo seuraavalle
jatkuvasti korkeampia vuoria
järvisuomi, tasainen sisämaa
jooga-asanat suoria piirroksissa ihmisen muodoissa
ja kun lukee sanat mustasta paksusta kirjasta
että läpikotaisin
pitää nielaista
ensimmäisenä kaiken lisäksi
että eikö enää muista
mitä kadottaa
sen muistaa aina
sitä hetkeä ennen ja sanoo eihän
eihän sitten
kadota
että eihän
sanotaan ei
I have dreams of orca whales and owls
But I wake up in fear
ja aina palaa samoihin kuviin
samoihin kuviin raitiovaunussa samoihin kuviin kirjoituksen ääntä
miten tuleekin
joistakin kuvista sen
laiset
tulee että aina
palaa
maailmanpyörään aina palaa
ovi rikki
raitiovaunu käden mentävä aukko ovessa peilityyni järvi äänet ei
vastausta
Hey remember that time when I would only read Shakespeare
Hey remember that other time when I would only read the backs of cereal boxes
miksei ole sellaista
alaa
että voisi vain
käyttää kaiken ajan muistamiseen
että voisi vain muistaa ja muistaa ja muistaa
kävellä metsätietä pitkin sateessa
välittämättä lehdettömistä puista
että näkisi unensa
ja kuvittelisi ne
kuvittelisi muistot muistaisi kuvitellut unet
että kelluisi meressä kun se niin suolaa
kelluisi vain ja kuulisi läpi äänet
kaloista jotka eivät kaloja vaan nisäkkäitä
vaikka asuvatkin meressä ja liha
maistuu pihviltä he sanovat
toiset
että ihmiseltä ja kolmannet mitä lie
pistäisi silmät kiinni
pistäisi keskellä lumihankea jossa maataan kun tähdet
kaikkialla pimeässä
ja huudot ja taskulamppujen valokeilat
mutta me
lumihangessa ja tähdet
ja siinä kulmassa
kun sanotaan hei sanotaan hei
ja ikkunattomat tilat
valkoiset seinät valkoisissa vaatteissa kuin mielisairaalassa
joka ei ole sitten sitä kun oikeasti
koska oikeasti siellä onkin ikkunat, valoa
In another town
My fingers so cold
In another town
My soul feels so old
In another town
ja jokaisessa maassa
erilainen taivas.
-Regina Spektor -

perjantaina, marraskuuta 20, 2009
torstaina, marraskuuta 19, 2009
olen lopettanut
unien kuvaamisen
Lopettanut kaiken
kuvaamisen
lopettanut jakamisen
pitää vain itsellään
haluaa pitä kaiken itsellään ei enää sitä että sataa tai tuulee ei harmaita sanoja ei
Tori Amos tänään.
ja kasvatustieteen luennolla tyttö kuvaa kurahanskan sisään työnnettävää sormea
ja minä muistan
keinua ylhäällä korkealla mahdotonta laskeutua alas ja pieni tyttö edessä
edellä oleva laskeutuu mutta me pieni tyttö ja minä jäämme korkealle
ja tyttö itkee, painautuu minua vasten, yritän työntää sen pois
en voi hallita keinua lapsi sylissä
mutta tajuan siinä samassa että se putoaa jos en pidä sitä
ja sanon "pidä minusta lujasti kiinni" pienet sormet puristavat käsiäni puristavat niin lujasti kuin pelkäisi kuolevansa jos ei pidä kiinni
mahdotonta hallita
mutta lopulta me laskeudumme ja ote ei enää tiukka,
tyttö nukkuu sylissäni velttona kun maanpinnalla
lasken tytön maahan ja kolmas tulee
toteaa lapsen kuolleeksi
minä,
pidellyt tytön kuoliaaksi, minä
suojellut, tukehduttanut
minäkö?
eikä uni jätä rauhaan
niin että kirjoittaa kaikki unet edellisiltä vuosilta
kirjoittaa taas kaikki unet
miten paljon
miten paljn ennen islantia
miten paljon taas islannin jälkeen
mutta missä ovat unet saaresta?
enkö minä nähnyt siellä
muuta kuin todellisuuden?
ei sanoja päiväkirjassa, ei unipäiväkirjassa, ei omissa teksteissä
ei sanoja
muuta kuin täällä
ja sitten on kirja
joka yöpöydällä odottaa
pimeää
hetkeä ennen unta
odottaa
ei haluaisi antaa sen odottaa
piti opiskella mutta unet
ja miten joku toinen on kirjoittanut
täsmälleen niin kuin itse
tietämättä
miksi aina omat sanat on joku toinen jo
miksi miksi miksi kuinka kauan voi enää odottaa entä jos kaikki sanat varastetaan entä jos kaikki onkin jo sanottu
samat
miten samat kuvat voi olla
ei pysty asettumaan tähän todellisuuteen
ei pysty asettumaan tähän todellisuuteen ei halua ei halua
haluaa haluaa
mihin
ja pyöräilee aina nopeammin takaisin

Islanti,
kirjat,
kirjoittaminen,
lukeminen,
tajunnanvirta,
unet,
uni
perjantaina, marraskuuta 13, 2009
yoga
Olisi tehnyt mieli vaan jäädä nukkumaan iltaan
oli kylmä ja sellainen
ettei olisi millään jaksanut astua ovesta ja kävellä siltojen yliali sinne missä on neljäkin kerrosta
mutta hyvä että niin
koska joogan jälkeen tulee aina olo
ja ajattelin
sinne mennessä että en minä voi sille mitään että olen syntynyt Suomeen
että minkä sille mahtaa etten joudu taistelemaan elämästä ja kuolemasta vaan elän prinsessaelämää prinsessavuoteessani ja ostan kaupasta avokadoja jos huvittaa (tänään ne oli raakoja)
ja kun tuli takaisin oli vain
tämä
tämä tässä nyt hetki ja sitten miten kevyt
ja ajatteli että voisipa aina näin (ja osti ne avokadot)
ja sitten yhtäkkiä löysi sen laulun
And the talking leads to touching,
And the touching leads to sex,
And then there is no mystery left.
jota soitti poika silloin
sinä keväänä
kun oli päivä jona herää vierestä ja iltapäivällä
And it's bad news, baby i'm bad news
I'm just bad news, bad news, bad news
ja sama laulu kun ajetaan kohti yhtä niistä niemenkärjistä. sitä ensimmäistä
ja jostain syystä minä istun etupenkillä
ja myöhemmin
And it's bad news. I don't blame you,
I do the same thing. I get lonely too.
And you're bad news; my friends tell me to leave you,
That you're bad news, bad news, bad news
ja minua aina naurattaa
kun tuo laulu
naurattaa niin kuin meitä silloin kun katsotaan
toisiimme mikä salaisuus salaisuusko?
ja kaikki menee kuitenkin niin
And you're bad news
I don't care i like you
I like you
ja hedelmäsalaattia vaikka olisi pakastimessa marjoja
hedelmäsalaattia ja maustamatonta jogurttia ja joka päivä taivun pidemmälle
asanoissa joka päivä
And the talking leads to touching, then the touching leads to sex
And then there is no mystery left.
- Rilo Kiley -

I got lost
In the sounds
I hear in my mind
All these voices
I hear in my mind all these words
I hear in my mind
All this music
And it breaks my heart
It breaks my heart
I hear in my mind all of these voices
I hear in my mind all of these words
I hear in my mind all of this music
Regina
ja minunkin pitäisi siivota
kun lukee että on ollut siivouspäiviä
kaipaisin Vilijonkkaa edes hiukan sisälleni
tämä sekamelska
kuvaako huone sitä mitä on niin kuin käsiala
ja tentissä sitä vain kirjoitti
Samson came to my bed
Told me that my hair was red
Told me I was beautiful and came into my bed
Oh I cut his hair myself one night
A pair of dull scissors in the yellow light
And he told me that I'd done alright
And kissed me 'til the mornin' light, the mornin' light
And he kissed me 'til the mornin' light
niin kuin elokuvassa eilen illalla
kuvissa.
ja kun tulee tentistä etsii vessaa miten vierasta päärakennuksessa
miten vierasta aina rakennuksien sisällä joissa ei asu
ta
ja tietää että on hengissä
This is how it works
you're young until you're not
you love until you don't
you try until you can't
you laugh until you cry
you cry until you laugh
and everyone must breathe
until their dying breath

torstaina, marraskuuta 12, 2009
Kaikki opiskelu on pysähtynyt
kun hankki sellaisen uuden teknologian yhteyden
ettei tarvitse enää vaikka kirjastoon
ja lumi on tullut
pyörällä sohjossa pyörällä jäällä lumi narskuu ja vaihteet jäätyy suurimmalle hitaasti hitaasti ylämäkeen
ja tuli kirje intiasta
putosi lattialle
kuvassa vanha nainen laiha ja paksu samaan aikaan
ja miten aina katsoo ihmisiä kävelee ja sitten itsekin sitä samaa pyörällä ja ajattelee että ikkunasta näkee
katot lumikattoiset puut
miten pitkä onkaan talvi
ja miten nopeasti
vaihtuu vuodenajat miten pitkältä tuntuu päiväkin miten nopealta vuosi
että vuosi sitten
että oli eri koti ikkunat toisiin puihin ei sinne missä kävelee
sitten minä kävelin siellä toisella puolella ja pudotin keltaisen lapasen
ja he yrittivät huutaa ja huitoa mutta minä
kävelin päättäväisesti pois kääntymättä katsomaan kääntymättä kertaakaan
mikä olisi kadonnut?
You win, I'm sadder than you
You win, I'm sadder than you
You win, I'm sadder than you
You win, I'm sadder than you
ja minun piti alkaa juosta
pääsiäisen jälkeen merenrantaa jatkui omakotitalojen taakse jatkui jatkui puutarhaan jossa vihdoin soitin takaisin
ja purin huulta
minun piti alkaa uida
vähintään kolme kertaa viikossa
meditoida kahdesti päivässä
ja pian pitää taas mennä
juosta bussille koska liian kylmä ja liukas pyörälle jonka vaihteet jäätyneet suurimmalle
mäkiä mennä
I spilled the ink across the page trying to spell your name
So i fold it up and i flick it out
Paper aeroplane
It wont fly the seven seas to you
Cause it didnt leave my room
But it awaits the hands of someone else
The garbage man
Got to say mmm mmm mmm
ja tulee ilta. tulee ilta ilta ja jossain kuussa lumi ei enää sula
heti
kunnes alkaa taas alusta
.
-Angus &Julia Stone-

maanantaina, marraskuuta 09, 2009
löytää lauluja
joita kuunnellaan kun sataa vettä
tai
dancing like grazy
every friday
kaipaan sitä
että liikkeet ei ole opittuja
ja on hollantilainen tyttö jonka kanssa jatketaan istumista auringossa
saksalainen poika jonka kanssa nähdään joka
päivä
vaikka ei olisi aikaa
pesukone linkoaa vain silloin kun se tahtoo
ja jotkut lauseet parempia englanniksi
jotkut liikkeet eri
kun tanssii ovi auki kadulle
ja bussimatka erilainen kun kuulee laulut
ne joihin oppi vasta siellä tuulessa
pimeät aamut pimeät aamut
kaikki muuttuu
kaikki muuttuu ja ajattelee muumilaakson marraskuun Tuhtoa
jonka tarinan pitää aina mennä samalla tavalla
tahtoo ulos
(tästä kattilasta) ja sitten keinutaan keinutaan keinutaan pikkutiinan keinuissa
ovikellot ovikellot se oli sitä aikaa
leppäkerttujen vapauttamisoperaatiot
miten samanniminen tyttö laulaa
miten aina
tähän vuodenaikaan alkaa odotus
loputtomalta tuntuva
mutta sitten yhtenä päivänä kaikki onkin jo ohi.
ei enää sellaista rantaa kun mustat kivet ja mitä ne edes ovat
sellaiset rannat
ja kun kävellään kaikki kolme peräkanaa siellä missä lehdetkään ei enää puissa
me ei tiedetä miltä se näyttää edes seuraavana vuonna että miten se muuttuu kun niemen kärjessä talot
portaineen
unet
kin
alkaneet taas niin voimakkaina että kirjoittaminen
oli pakko aloittaa
unet vaativat ettei saa sanoja sisään
käytävät käytävät
miten hiljaisuus tulee
lauluista joiden laulajalla sama nimi
ja jossain toinen maa
ja toisessa maassa toinen
ja toisessa toinen
ja täällä
pesukone linkoaa vain silloin kuin tahtoo
ja laulussa joiden laulajalla sama nimi
hiljaisuutta.

ystävät
tiistaina, marraskuuta 03, 2009
torstaina, lokakuuta 01, 2009
iiii
sitä haluaa maata liikkumatta lattialla silmät kiinni
sen päivän jälkeen kun
illan
kun soittaa tytölle josta sanoo paras ystävä islannissa
ja lopuksi sanoo että vähän erilainen, ei kokonaan mutta vähän,
olo
ja kaikki tuntuu kutistuvan
eikä tiedä miksi
ja sitten on aina se seuraava päivä
aina ne silmät ja aina lattia ja kokoukset ja yrittää laulaa meditaatiolaulua
yrittää niin kuin se että universaalia kosmosta ja ultimatea
jotenkin auttaisi
ja sitten on päivä
seuraavan päivän jälkeen
kun ei ole enää silmiä
samalla tavalla mutta on väsymys
koska kuudelta aamulla herätys
kuten jokaikinen päivä koko kesän
ja pyöräilee vain vähän
päättää ettei edes halua pyöräillä viittätoistakilometriä
eikä sitten olisi ehtinytkään
koska ahtaa koko kattilallisen pastaa niin nopeasti niin nopeasti
että alkaa oksettaa
ja sitten on pakko istua alas
ja tietokone työpaikalla avaa vain tiedoston neliönmuotoisia laatikoita ja ylhäällä teksti mac
vitun microsoft vitun mac
sanoo kunnes löytää tiedostot toisina kappaleina ja ne avautuvat
ja sitten on bussi
ja tytöltä alkaa vuotaa verta nenästä
sitä vain vuotaa ja vuotaa ja vuotaa ja vuotaa ja paperitupot verenpunaisia
niin punaisia että hyvä veri ajattelee
ja tyttö istuu rauhallisesti ja äiti tulee autolla koska isä töissä autoliikkeessä ja toisen tytön silmät suurina
ja sitten lopulta
kotona on
puhelimeeen tullut viesti
että maanantaina
että maanantaina yhtäkkiä maat etäisyydet
muuttuvat
että onkin samassa
että samassa
ja yhtäkkiä kaikki posket on punaisia punaisia
ja miten tulee kiire
jo pelkästä ajatuksesta
ja
ja onnelliseksi teki toisen sillä että oli kirjoittanut kirjeen
sinä iltana kun ei tiennyt minne pysähtyä
että kaunein kirje ikinä, hän sanoo,
poika, joka on joskus vuosien takaa
niin kuin kaikki pojat
tulevat joskus olemaan
ja sibylle baier laulaa
you make me forget about

maanantaina, syyskuuta 21, 2009
en vain haluaisi mennä ulos
olen lykännyt lähtemistä jo tunneilla
yrittänyt opetella kirjoitusohjelmaa
kirjoittaa
ilman kirjoittamista
kunhan järjestelee tekstin pätkiä
kissat lojuu huoneessani
nukkuu
niistä tulee aina uneliaaksi
kun näkee miten lokoisasti toinen on vaatepinoni päällä ja toinen sängyssäni levällään
ja ei enää montaa päivää kun kissat jäävät tänne
ja minä olen jossakin uudessa taas
ja sitten ei ole niin suuri ponnistus lähteä yliopistolle
niin suuri ponnistus lähteä syömään
sade sade ei niin paljon
ja pitäisi valita kirja iltaa varten
niille lapsille
joiden kanssa ei ole muodostunut pysyviä perhesuhteita
tai niiden vanhempien
sateesta sateesta
juuri niin että istuisi villasukat jalassa jonkin pyöreän tai neliskanttisen pöydän ääressä
ehkä chai ja ehkä joku kirja tai ihminen
ja ikkunan takana sade jonne ei tarvitsisi mennä
paitsi sitten kun pistää punaiset kumisaappaat
syksy on.

perjantaina, syyskuuta 18, 2009
ulkoa kuuluu laulu
ja ehkä sade
ei oo varmuutta
mutta asfaltti oli ainakin musta
tai sitten se oli vain pimeästä tummunut
tiskasin kaikki tiskit
vaikkei ne olleetkaan minun ja vaikkei se kai ollut minun vuoronikaan
tai mistä sitä tietää
mistä sitä vuoroista tietää
kun on vaan patja jonkun lattialla
jonkun sellaisen jolla on jo ostettu omakotitalo poikaystävän kanssa
ja itse pyöräilee kilometrejä ja miettii miltä tuntuisi
suudella
jotakuta ystävistä
punaisin huulin
niin kuin unessa
josta ei muista muuta kuin tanssin niin kuin Fridassa ja punaisetpunaiset huulet tytöllä
ja sitten puhutaankin jo puhelimessa pikkuhousuista kuukautisista kuukupeista pumpulitohtorista
ja toivoisi asuvansa taas tampereella
vaikka sitten jos olisi siellä sitten olisi siellä eikä sitten olisi tällaista kaipausta
niiden tyttöjen leikkeihin koska olisi osa niitä
tai sitten ei olisi osa niitä ja sitten kaipaisi vieläkin enemmän
koska ei olisi paikkaa jonne kaivata
päänsärky graduseminaarista
joka on aina samanlainen aina samalla tavalla
ei vuosissa mikään muutu ei edes professorin ääni
joka nousee ja laskee samoilla painoilla ja sama
ihan sama
tahtoisi löytää omat aiheensa itse
niin kuin aina tahtoo löytää kaiken itse ei mitään sellaista mitä joku tarjoaa
ikävä niitä tyttöjä jotka näkee muutaman viikon päästä
ikävä sitä että on siinä niitä omia
ja sitten kuitenkin on niin ulkopuolinen
että ehkä selaa satukirjoja toisen tytön huoneessa istuu jollakin tuolilla ehkä neuloo katsoo ulos ikkunoista kävelee vähän taaempana hymyilee ehkä jos joku hymyilee nauraa jollekin mitä ei edes kuule se joka on aina kaikista huomaamattomin mutta haluaakin olla haluaakin olla vain taustaa koska sitten on taustana olon olo ja sitten voi tulla kotiin ja kirjoittaa
kirjoittaa että on taustana vain
kirjoittaa ettei haittaa sittenkään että kaikki omat ovat kaukana
että vaikka he olisivat lähellä on silti itse jossakin
siellä mistä ei voi tavoittaa
koska ei halua olla tavoitettava
katsoo tankotanssivideoita koska tyttö
yksi niistä tytöistä (joita ei ole suudellut) on aloittanut
ja miksi kaikessa on
sellainen seksuaalinen lataus
pitäisi tehdä taulukko
että listaisi päivittäisiä asioita
joita kohtaa joka päivä ja sitten
pistäisi ruksin jos siihen yhdistyy jotenkin seksi
mutta mitä siitäkin tuloksesta sitten kukaan hyötyisi?
kaikkihan tietää jo muutenkin että televisiot, mainokset, pikkutytöt, teinitytöt, isottytöt, miehet ja naiset kaikki on seksualisoitunutta
entä sitten
jaksaako siitäkään kukaan enää paasata
että ihmettelee miten jotkut ihmiset sitten jaksavatkaan katsoa vuodesta toiseen niitä sarjoja missä nyt jotkut panee että nyt ne sitten panee siellä sviitissä ja nyt sitten näkyi joku pippeli siellä ja televisioyhtiöt pahoittelee ja että minäkin jolla ei ole ollut televisiontelevisiota vuosikausiin ikinä omaa voin tietää millaisia seksikuvia siellä näkyy
ja sittenhän on vauvat
että siis vauvojahan sillä tavalla tehdään
sitten lopulta kuitenkin
eikä siinä sitten olekaan yhtäkkiä mitään seksuaalista
että joku saa vauvan tai on saanut vauvan ja sitten se on vain vauva
ja mummot ja papatkin hymyssä suin nauraa eikä siinä kukaan mieti että missähän asennossa se vauva siitettiin että oliko valot päällä ja millanen alusasu sillä naisella oli sitä ennen
laulu on siirtynyt sisään
ja sade on ihan varma
ei se ole vain mustaa iltaa
huomenna on omenapiirakkaa yhden toisen tytön keittiössä (häntäkään en ole suudellut) ja suolasienisalaattia
ja sitten pitäisi soittaa naiselle joka on näytellyt pornoelokuvassa
mutta nykyään harjoittaa musiikkiterapiaa
pitäisi soittaa ja sopia tapaaminen
kun kerta on suomessa kun kerta on nyt minun kotikaupungissani
ja voisimme juoda kupit kahvia ja minä voisin esitellä kaupungin joka muka on minun ja minun muka maani aivan kuin tietäisin jotakin näistä kaduista ja puista ja ihmisistä aivan kuin olisin täältä
sellainen hymy
onko se sama mikä on ollut vieraassa tuulessa sateen ääni vieras
vai sama joka nyt täällä kun kaikista ikkunoista on jo katsottu sisään
useammin kuin kerran?

torstaina, syyskuuta 17, 2009
luulin jo päässeni näistä
kipeyden päivistä
mutta täällä sitä taas
katsellaan valveunia
ja yritetään kirjoittaa
töitä
eilen
oliko se eilen
oli sateenkaari koko kaupungin yllä
ja kun polki edemmäs oli toinenkin kaari ja kolmas
koska se ensimmäinen oli ehkä haljennut kahtia
ja ei tiedä miksi
on alkanut katsoa sopimatonta materiaalia
että yhtäkkiä yrittää muistaa lapsuudessa kielletyt musiikkivideot
ja kaikki ne kappaleet
jotka olivat tuhmia silloin
me kuuntelemme tytön kanssa
ja suunnittelemme häät joissa vain ja ainoastaan
musiikkina kikka raptori ja muut
yhtä mauttomat
että mikä siinäkin sitten on niin ihmeellistä
että sanotaan pillu
jospa paranisin ihan pian
ja voisin aloittaa
niin kuin aina haluan aloittaa kaiken
vihdoinkin tämän syksyn
kyllästyttää tämä häilyvässä tilassa
että ruoanlaittaminenkin tuntuu jotenkin rikolliselta
ja jatkuva matka
jatkuva pakkaaminen
niin paljon sellaisia
mitä aikoo
muuttaa
mitä aikoo tehdä toisin
mitä aikoo aloittaa
eikä sitä ymmärrä
että sitä on jo
muuttunut
alkanut tehdä toisin
aloittanut.
ikävä
kaikkia niitä päiviä ja aamuja ja iltoja
kun on tiennyt

perjantaina, syyskuuta 11, 2009
Tää on outoa
istua sängyssä ikkuna auki
tyttö muuttanut muuttolaatikot kannettu tyhjää taloa toinen tyttö etsii uusia kalusteita
niiden tilalle jotka muuttivat
ja minä
kohta myös muuttamassa
enkä tiedä pitäisikö paistaa jo sienet
ja pyöräillä kaupunkiin
verotoimistoon
opintotukipisteeseen
opintorekisteriin
vaihtoraportti
mun maha on ilmapallon muotoinen voisi kuvitella että siellä on vauva
mutta siellä ei ole
mutta toisinaan se näyttää siltä
kuin olisi
ehkä kolmenkymmenenkilometrintyömatka auttaa
ja jooga
joka pitäisi taas aloittaa
ja seitsemän kilometriä kouluun
miten laiskaksi sitä tulee
miten laiskaksi ja silti täynnä energiaa
haluaisi jo aloittaa
päätöksen työn
haluaisi jo pois tästä tekemättömyydestä
haluaisi rytmin
rutiinit päivät
oman kodin
nunnien opettaman myslin
aamuliikkeet ja iltaliikkeet ja meditaation ja oman pakastimen ja mehut ja marjat ja
omat astiat ja kukat ja taulut ja valokuvat ja hyllyn ja kirjoituspöydän ja ikkunat joista voi katsoa ulos ja
oman elämän.
sen että on ystäviä joiden luokse voi vain pistäytyä
ettei tarvitse erikseen sopia
että on keittiöitä ja sänkyjä joilla löhötä ja kylään ja kakkua
miksen koskaan opi kärsivälliseksi?

tiistaina, syyskuuta 08, 2009
Pitäisi pakata
kolme viikkoa ensin yhdessä talossa
ja otan vain jonkun vaatteen ja jonkun kirjan ja tietokoneen
ja sitten vasta muutan kun on uusi koti
yksinäinen mutta talo kuitenkin ja kiva.
ja olen siis tullut takaisin
jäädäkseni
ainakin vuodeksi
don't want you to wake up
stay under the stars
where no one can make us
change what we are
tanska oli sateinen ja tuulinen ja yhden päivän helle joka oli kuumuutta jota ei ole ollut minulla vuoteen yli
dreamers in the dark
following our hearts
try to be silent
my eyes are too loud
sit back in my hiding
while you're in the clouds
kaipaan kaipaan tätä mitääntekemättömyyttä jo niin paljon
etten halua edes aloittaa niitä jotka ovat täyttäneet olemattoman kalenterini
tahdo tehdä listoja mutta teen niitä jo mieleeni
äidin ensimmäiset kommentit oletko sä lihonnut
että sellaista
ja bussikuskit kaikki sanoo ettei kuljeta sinne ja tämä menee tampereellee
ja venäläinen ryhmä takataskusta vodkaa
ja kaksi horjuvaa naista likaisessa tukassa pissalta haisevissa farkuissa yrittää päästä vessaan ja minä tarvitsetteko apua teititellen avaan vessan oven kun vittu pitäs kuselle päästä
ja kaikki hiljakseen
sanaakaan sanomatta
pitäisi hakea luumuja puutarhasta
pitäisi hakea omenoita ja pakata vaatteita ja tavarat
pitäisi päättää mitä laittaa ja ottaa koska enää muutama tunti ja sitten ja olisi myös hyväksi soittaa ihmisille ja pitäisi niin moneen paikkaan ja väsyttää ja tekisi mieli maata kuunnella
one kiss away
from what i have to say
don't want you to wake up
stay under the starts
where no one can make us
change what we are
- Teitur -

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)