Kuuntelen Junon soundtrackia
sitä ennen kuuntelin Lauraa ja täyttänyt työhakemuksia.
Huokaus.

Aamu oli merenrantaa. Ensin oli kuppi vihreääteetä ja merinäköala ja sitten pyöräilin vastarannalle ja odotin kun kaksi saksalaista couch surffaria ja mies tulivat autolla. Ja tytöt poseerasivat kukkulan päällä. On hauska katsoa ihmisten kasvoja, kun heitä kuvataan.

Ja joku oli unohtanut pyyhkeensä ja takkinsa rannalle
ja minä, jolla ei ollut pyyhettä tai uimapukua ajattelin
voisinkohan lainata
ja mitä jos nousen merestä alastomana ja kalastajat ovat juuri tulleet rannalle
en koskaan ajattele moisia järviemme rannoilla.

Me odotamme jotakin. Ja toivomme
"The flower said, "I wish I was a tree,"
The tree said, "I wish I could be
A different kind of tree,
The cat wished that it was a bee,
The turtle wished that it could fly
Really high into the sky,
Over rooftops and then dive
Deep into the sea.

And in the sea there is a fish,
A fish that has a secret wish,
A wish to be a big cactus
With a pink flower on it."
(-Kimya Dawson, tree hugger- )

Tänään uin meressä.
Kävelin vihreä kylpytakki päällä rantaan ja naapurissa nainen söi mysliä tai puuroa tai jukurttia terassillaan ja huusi "What the hell you did that for!" kun kävelin vettä pitkin takaisin rantaan.
Huusin : "It's quite cold. But it does good!"
Ja myöhemmin mietin että minun olisi pitänyt pyytää hänetkin uimaan.

En halua kirjoittaa tänään gradua. Haluan mennä istua auringossa ja kuvitella kesän.
Eilen oli aamu viideltä herätys ja matka kaupunkiin
ja kirjoittamista ja työhakemuksia ja arkkitehtimies ja kirjasto ja viiniä ja juustoa ja voileipäkeksejä ja puhetta kirjoista
puhetta metsistä, saunasta. puhetta ihmisistä ja erilaisuudesta, maista, matkoista, kulttuureista, puhetta niin helposti ja niin paljon ja kuinka me ymmärsimme ulkopuolisuuden tunteen. hän koska on lähtenyt täältä Suomeen, minä koska olen lähtenyt Suomesta tänne. Ja kun me istumme minun lempikahvilassani ja sanomme kuinka helppoa kaikki lopulta kuitenkin on. Kuinka etuoikeutettuja me kuitenkin lopulta olemme, että voimme lähteä Suomeen tai Uuteen-Seelantiin, minä ymmärrän kaiken valittamisen järjettömyyden, chailasi edessäni, posket punoittaen, ihminen, josta voi tulla ystäväni siinä, ja kaikki se rakkaus, joka jo on olemassa, minulle ja minulta. Niin. Miten onnellista. Ja minä kävelen kirjastoon ja kysyn töitä ja kirjoitan kirjettä ilman kynää ja kynän kanssa ja juon marjasmoothieta. Niin. Miten paljon.

ja suuri paketti tungettu postiluukkuun jonka mies piilotti jonnekin ylähyllyille etten avaisi ennen torstaita, sinne missä on pienempikin yksi
josta minä jo tiedän että se on puuta
minun maastani, koska luin kannen

ja tänään minä menin uimaan
ja minä näytin niin onnelliselta terassilla kun veri kiersi jaloissa ja käsissä ja vartalossa
ja minä näytin niin onnelliselta että olisin tahtonut koskettaa kylmin käsin

ja olen kirjoittanut dear mr ja sincerely ja nähnyt unta pimeässä ovesta joka hitaasti alkaa avautua ja me seisomme eteisessä ja minä sanon ovi minä sanon katso ja minä sanon älä avaa mutta minä tiedän että hän avaa sen kuitenkin ja juuri samalla kun hän alkaa avata ovea minä laitan silmät kiinni ja alan ajatella sitä unena ja tajuta että se onkin unta ja minun ei tarvitse katsoa mitä oven takaa tulee

ja unessa on kiviä, kallioita, liukkaita mutta kuin kiipeilyseinä
ja se on kiipeilyseinä, kun ajattelen niin
ja minä pistän käsiä
kiipeän, haluan päästä kuivalle kivelle, mutta ne ovat märkiä
ja minä olen karannut sieltä
missä on pitkätukkainen mies ja puoliksi romuttunut auto
ja minun pitäisi lähteä hänen kanssaan harjoittelemaan autolla ajamista
mutta hän on tullut sotkutukkaisen maorinaisen kanssa ja heidän silmänsä näyttävät siltä
etteivät he ole ajokunnossa
ja mies silppuaa pienestä rasiasta vihreitä kuivaneita lehtiä suklaan sekaan, tekee kääryleitä
myöhemmin minun mieheni tekee salaattia siskolleen samasta
ja minä olen karannut liukkaille kiville, joista näkee meren
ja laulan
sinä päivänä kun synnyin

Täällä voi olla kevät
mutta pessimistit sanovat että tulee vielä talvi
ja valkotukkainen geologi
että vuonna 18jotain kylmin kuukausi oli maaliskuu

mutta minä tunnen veden
pitkästä aikaa
ja sitten on omena jota haukataan
kun toinen puhuu puhuu puhuu
omena jota voi vain haukata vihreä omena
ja kävellä
minä olen tottunut kävelemään
ja tuttu tapa katsoa talojen ohi ihmisiä ei silmiin
omena jonka rangan heittää
saastuneista saastunein järvi

ja kuulee poikansa äänen
sen äänen joka ei tahdo mitään
tai tahtoo
mutta se mitä tahtoo
on sama kuin ei mitään

koska sitten kun kuolee kaikki loppuu

ja on tyhmää kirjoittaa tänne tällaisia asoita.

ja maha on kipeä
mutta se on saanut omenan
sen pitäisi olla tyytyväinen
jo siihenkin
mutta en punninnut itseäni uimapaikassa
minua nolottaa mennä vaalle. se on sellaista. että heti miettii mitä muut miettii.

enkä osaa yhtään olla vahva vahva. vahva vahva.
en osaa yhtään olla.
olen aina ihan pieni ja heikko vain. pieni kimpale murenevaa kiveä. sulavaa lunta ehkäpä. kunpa sittenkin puu.

Uusi harrastus

On parempi uida valoisaan aikaan
sillä silloin jaksaa uida
vaikka uiminen on niiiin paljon hitaampaa
kuin juokseminen
olimme siellä 12-15 melkein
ja uin 1200m
1km ja 200m
ainoastaan!
ja silti se tuntui paljolta
kun allas on pitkä 50m
aika monta kertaa edestakaisin

haluaisin mennä huomennakin
mutta olin eilenkin
ei sitä voi kai kolmea kertaa peräkkäin
varsinkaan kun siellä kuulemma käy aina samat ihmiset joka päivä

ja en aio mennä huomenna aamulla islannin tunneille
kuuntelen ne nauhat mieluiten vaikka kotoa
en jaksa herätä joka aamu seitsemältä

haluan jonkun aamun oman aamun

ja oli tänään niin hyvä Sannen kanssa
laittaa ruokaa ja syödä ja kuunnella musiikkia
meidän lempimusiikkeja
puhua puhua puhua
voi
meillä on niin paljon kaikkia samoja
ajatuksia
ja alfred j kvak
mikä sattuma
että sen luoja, hollantilainen mies
on Sannen suosikki
ja että tämä ihmellinen animaatiosarja
on ollut meidän kummankin suosikki lapsena

ihmeellistä että täällä on ihminen
jo ystävä. kyllä. puhumme jo siitä että hän tulisi käymään suomessa
haluaisin näyttää hänelle niin kovasti maani
sillä olen täällä ollessa alkanut pitää yhä enemmän omastani
voi
suot
katsoin ystävän kuvaa suosta ja naavasta
ja tuli niin voimakas
että kyllä
ne ovat minun maisemiani
eivät nämä vuoret
jotka toki ovat upeita
mutta minua
ne eivät ole
vähääkään
tai meri
ehkä kaunis ja sellainen

mutta kaikista eniten järvet. soutuveneet. puut huojumassa.
kylmä vesi ei tämä kuuma.
vaikka kuuma tuntuukin ihanalta
pakkasessa ja auringonpaisteessa. voi. voi.

ja minulla on sellainen tunne
mahassa
jaloissa käsissä
kaikkialla kehossa
sellainen vain
että tykkään olla täällä, että on hyvä
että on niin hyvä olla poissa kaikesta siitä mikä oli arkea
kaikista sähköposteista ja ajatuksista
jotka olivat lukkiutuneen
ihmisistäkin,
vaikka kaipaankin jokaista
enkä vähiten sitä jota rakastan

mutta silti
minun aikani
minun viisi kuukauttani
vain minun
että minä saan nähdä vuoret ensimmäistä kertaa
minä saan keskustella tunnin kuumassa kylvyssä uskoon hurahtaneen islantilaisen kanssa
vaikka tekisi mieli jo nousta pois vilvoittelemaan muttei kehtaa keskeyttää toista
että minä saan kävellä lumisia katuja jotka eivät ole minun
ja istua keltaisessa kahvilassa joka on minun vain tämän lyhyen ajan
vihreä villapaita päällä
islannin kuviot kauluksena

minun minua minulle
itsekäs tyttö. itsekäs mutta iloinen siitä että on
että otti tämän ajan
eikä pelännyt liikoja
ja että nyt kun olen täällä
minä todella
olen täällä.