On sellainen ystävä,
joka soittaa illalla ja puhutaan puhutaan tunnit taas
vaikka asutaan lännessä ja keskellä
ja kohta eri puoliskoilla
ja miten nauramme että
ikkunasta on työntynyt pamppu vaan, pamppu ja sitten poliisit
ette kai minua tulleet hakemaan
nauraa vielä yön hämärissä koska kuulee tyttönsä äänen
ette kai te minua tulleet hakemaan
tyttö,
kuvittelee että ehkä ikkunoita ei saakaan pitää kaupungissa auki

sillä tytöllä on juuret
maasta kasvavat ja haaveet kanoista ja kukosta ja sellaisesta
niin kuin minullakin
että puut ympärillä ja vesi ja

puhutaan siitä kun ollaan ilman vaatteita ja on mies ja nainen
tai mies ja mies tai nainen ja nainen
ja kello tulee kaksitoista yöllä ja minua naurattaa
kun ajattelen että arvasin mikä on tytön omaa alaa

ja miten minä tykkäänkään minun ihmisistä
kertoo että kertoisi
ja me kumpikin ollaan ajateltu sama.

ja sitten on kuitenkin pallo
ja me pohditaan kahvipöydässä, kaikilla kupit ja viimeiset palat kakkua
suklaapikkuleipieni murusia vaikka yöllä näin unen että ne olikin syöty ennen tarjoamista
mitä on sähkö
ja miten puhelut tekstiviestit kuvat
voi toiselle puolelle maapalloa noin vain
miksei ne sekoitu
miten miljoonat ja miljoonat radioaallot voi risteillä ja löytää perille
ja mitä syvänmeren eläimet
tuntevat sisuksissaan kun tehdään ydinkokeita aseteollisuuden kokeita
miksi valaat räjähtävät
ja kaikki lähti siitä että totesimme olevan se päivä kun jeesus tuli ulos luolasta
miten ihmiset uskovatkaan yliluonnolliseen, äiti sanoo
ja sitten minä pääsen puhumaan tarinallisuudesta
ja sitten äiti sanoo sähköstä, ettei ole koskaan ymmärtänyt
ja isi saa puhua sähköstä, kerrankin olla asiantuntija
ja lopulta minä etsin tietokoneelta että 95% meristä on tutkimatta

ja keskustelu on ohi

lumet sulavat nopeammin nopeammin
torstaina konttasin kaaren ali, nyt sitä ei enää ole, edellisellä viikolla isi oli mahtunut sen ali pystyasennossa
ja kanit tai puput tai rusakot ovat tehneet kakkansa yhteen läjään
me päätellään että se on ollut niitten huussi
ja poluilla lojuvat paskat ärsyttävät
miksi oi miksi kun on metsänlääniä yltäkylläisesti koiranomistajat eivät viitsi usuttaa niitä elukoitaan edes metriä polkua edemmäs tai heittää niitä paskoja sinne
polut löysiä läjiä täynnä, kalliot, tiet
ja tupakka-aski, muovilusikoita, leipäpusseja, mäkkäriroskia, makkarapaketteja
ja minä tahdon kaivaa lähteen lähteen
kovimmillakin pakkasilla keskellä tietä virtaa vesi
eikä kukaan tiedä mistä se tulee
ja nyt siihen on sulanut suurempi ja suurempi aukko
minä olen varma että lämpövoimalasta vuotaa
mutta vesi on jääkylmää

ja tuntuu hyvältä lähteä
että on päättänyt lähteä
vaikka paljon jää ja äiti kertoo työntekijästä joka ei jaksanut edes vuotta tehdä pitkäjänteisesti töitä että kuinka hyvän työtodistuksen ja minä mietin miten minäkin olisin
voinut jatkaa vielä vielä vielä
että voisi jäädä
että ei ole mitään paettavaa,
sittenkään
ja isi kysyy äidiltä olisitko sinä seurannut minua Uuteen-Seelantiin ja äiti sanoo olisin,
ei epäilystäkään
vaikka ei olisi koskaan arvannut että kukat olivat isiltä
nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin kun äiti marisee isille että hei
et ole koskaan lähettänyt kukkia isi sanoo miten niin
ja selviää että kukat eivät olekaan olleet salaiselta ihailijalta
ja minua naurattaa
että äidille ei tullut mieleenkään että oma mies
ja minua naurattaa, naurattaa

ja vesi tippuu räystäiltä
palokärki on etsinyt toukkia
ja minä osaan kävellä kantavaa lunta
ja äiti riitelee mummin kanssa siivoamisesta ja mummi sanoo kysypäs
minulta mitä mieltä minä olen
ja minä
en halua ottaa kantaa
äiti sanoo minä vertaankin mummin kotia omaani

hymyilyttää

ja kohta paneer juuston valmistus,
ensimmäinen kerta sujui hyvin

ja jo syyskuussa alkaa kesä
siellä on trooppista, mies sanoo
mutta minä nauran ja sanon että kai me mennään käymään oikeassakin talvessa
me jaksamme aina kilpailla siitä
kumman maan vuodenajat ovat aidommat
minustakin yhtäkkiä tulee
kevään lapsi

vierain vuoden aika,
yhtäkkiä minun, joka elän syksystä

ja nautin jopa ajatuksesta
että siellä lasitalomaailmoissa
minä saan olla minä
miehen kanssa joka alkaa rakentaa sänkyä
kunhan löytää oikeanlaista puuta
minä sanon mikset mene vaan ja kaada metästä
hän nauraa että sen pitää olla erityistä
ja minä sanon että mene sitten erityiseen metsään
ja me nauramme
me jotka aina jaksamme kärjistää toisistamme stereotyypit

isi kysyy joka päivä jotakin tästä uudesta saaresta
ja minä sanon teidän pitää tulla käymään siellä
(en mainitse joulusta)
mutta isi ei jaksa istua niin kauaa lentokoneessa
ja sitten me puhumme aikamatkailusta
että jos kerta ääntä ja kuviakin voi siirtää ja tiedostoja ja sähköä
niin miksi ei voisi muuttaa itseään sähköiseen muotoon
mutta tämä menee yli ymmärryksen ja he alkavat puhua kameroista

ja minä jatkan kuvittelua itsestäni virtuaalisena
ja kerron miehestä ja vaimosta joilla oli toistensa tuntemukset mikrosiru aivoissa
äiti pudistelee päätään mutta sähköähän sekin on isi sanoo
ja sitten hän kertoo kalmarista joka avasi lasipurkin

kahvit on juotu
ja äiti rupeaa pesemään hampaita sähkö
hammasharjalla

ja minä kirjoittamaan.