tänään meillä oli täällä laskiastiistai
leivoimme "down hill cookies"
eli laskiaispullia.

ja mua väsyttää. hyvä että päätin jättää elokuvat väliin ja pakata ja nyt vähän rauhoittua ennen huomista.

Kulusukissa on tällä hetkellä -17 astetta pakkasta. Hui.
Ostin tosiaan tänään fleecehousutkin mun lämpökerraston ja coretexin väliin
mikä on hassua
sillä olenhan mä monet kerrat Suomessakin ollut pakkasessa.
Mutta Grönlannin tuulesta ei oikein tiedä.

Ei tiedä miten kylmä on kylmä kun on tottunut tähän Islannin lämpöön
tänäänkin tuntui ihan keväältä ilman pipoa bussipysäkille
plus kuus tai jotain

ja mulla on enemmän ruokaa kun vaatteita, luulenpa

ja oudointa on olla ehkä viikko pois
että mitä muuta kaikki täällä tekevät sillävälin
mitä täällä tapahtuu sillä välin
Sannekin ihmetteli että on outoa etten yhtäkkiä ole
ja Maija.
ja on monta sotkuakin liittyen opiskeluihin
jotka jäävät muiden ratkaistaviksi

minä senkun livistän Grönlantiin. Livistelen.

Pieni Ella sanoi minulle tänään, että Hanne aiotko sä nähdä siellä jääkarhuja.

tänään oli laavaretki
retki laavakentälle
ja Eggert
on niin hupsu
meidän opettajamme.

ja kävin uimassa Sannen kanssa
ja sitten kikattelimme kuvia ja söimme äitini lähettämiä ruisnappeja

ja ylihuomenna olen jo Grönlannissa
huomenna jo huomenna!

Kertokaa yksityiskohtaisesti mitä pakkaisin.
Heidi, sä oot hyvä tietämään mitä kannattaa ottaa. Olen siellä 7 päivää ja yötä. Joten mikä olisi minimum jonka tarvitsen. Me osallistutaan ainakin yhtenä iltana johonkin Inuiittien iltarientoon, joten sinne en luultavasti halua mennä coretex housuissa. Tahtoisin ottaa mun villamekon, mutta se on niin painava ja paljon tilaa vievä! Pitäiskö tyytyä henkkamaukan mustaan leninkiin?

hui. huomenna ostan sinne ruoan.
koska siellähän luonnollisesti syödään eläimiä, joita minä en syö.
joten tuon omat nokkoskeitot muassani.
hullua. muiden rinkat on täynnä vaatteita ja mulla ruokaa!

hullua. hullua että lähden matkalta matkalle.

Tajusin juuri
että vuodet toden totta toistavat itseään. Päivät.
Ne toistavat itseään
samaan aikaan.

Meksikotyttö menee ehkä naimisiin
ja minä oon innoissani
vaikka vain jo ajatuksesta.

rakkaudesta. voi.

niin monet alkaa mennä naimisiin
ja monien isovanhemmat ovat sairastamassa kuolemassa

ja minä tulen olemaan pian kaksikymmentäneljä.
en oikein tajua sitä. muistan aina että olen 21. olen jämähtänyt siihen

mutta bussissa neljän teinipojan piirittämänä
kun yksi tuijottaa ikkunan heijastamana minua yksi yrittää hiplata jalkaani jalalla
ja yksi muuten vaan tosi kiinni
ja he puhuvat islanniksi olevansa seitsemäntoista
minä ajattelen että pienet pojat ettekö te tajua että en ole viisitoista vaan kaksikymmentäviisi melkein! että olen vanha muija! jättäkää minut rauhaan!
hassua. niin hassua.

ja ahdistavaa. että olen jo niin vanha.
mutta kuitenkin näytän pieneltä.
haluaisin toisinaan näyttääkin sitten vanhalta.
enkä ikuisesti teiniltä. en haluaa enää yhtään noita tilanteita että typerät seiskatoistakesäiset finninaamat yrittää flirtata mulle.

huomenna on laavakenttä

ja minä ajattelen ainoastaan ystävieni häitä
oikeasti toteutuvia häitä
ja mahdollisia häitä
pakon edessä häitä
haluttuja häitä

mäkin haluun naimisiin. vapaaehtoisia sulhasia?

huominen

On ilta
ja sitten on yö
ja sitten on aina seuraava aamu
ja päivä ja seuraava ilta ja yö
ja taas huominen

viikot menevät kauhean nopeasti. Olen ollut täällä jo seitsemän viikkoa.
seitsemän. ja seuraava viikko on Grönlannissa.
En tiedä yhtään siitä matkasta. Sinne minä kuitenkin menen. Tyhjänä tauluna.
Maahan jonka kieli.

Perjantaina näin Salka Valkan
istuin bussissa teinien ympäröimänä
ja kysyin kuskilta monta kertaa milloin
jään pois
ja sitten kävelin merenrantaa menninkäiskaupungin meren rantaa
ohi pitsapaikan jossa oli kymmenen metriä jonoa ulkona ja sisälläki
kunnes olin numeron 100 kohdalla ja teatteri oli 50
sitten ystävällinen mies joka puhui englantia jota oli mahdoton ymmärtää ja meloi kajaakkia myrskylläkin käveli kanssani teatterille ja esitys oli tietysti täynnä
mutta mahduin lopulta kuitenkin
ja se oli tanssia joten ymmärsin kaiken
Salkasta joka tanssi ja hänen äidistään
ja kirjasta oli otettu näin ollen hyvin yksinkertaistetusti rakkaussuhteet
ja loppuen lopuksi
näin jälkein päin heidän kokonaisvaltaisesta tanssistaan huolimatta
esitys oli aika kylmä.
ei siitä voinut nähdä miksi rakastuin kirjaan
silloin
kun Islanti oli saaren nimi. Islanti oli satu vain.

ja sitten minä istuin bussissa miestä vastapäätä joka puhui itskseen ja painoi silmiään ja valitti kipua. Ja minä kävelin postilta majataloon jossa oli syntymäpäivät
ja sitten me pelasimme psykolgipeliä (sitä missä yks menee pois huoneesta ja sen pitää arvata mikä on pelinhenki tavallaan) niin että päivänsankari oli psykologi
ja joimme vodkaa
mutta emme suomalaiseen tapaan
ja lopulta olin puoli seitsemältä aamulla sängyssä

ja seuraavan aamun iltapäivä oli aamiainen
ja koko päivä Sannen luona
opiskelemassa
niin että kikatimme vaan ja
puhuimme puhuimme puhuimme
ja teimme kermaista lohipastaa
ja kun emme olleet saaneet mitään tehtyä lähdimme katsomaan viikinkielokuvaa
islantilaista kuuluisaa vuodelta 1985, jonka nimeä en muista mutta joku kun jotkut korpit lentää
ja voi miten meitä nauratti
musiikki ja se että kolme ihmistä oli änkeytynyt sohvalle, joka sekin oli pieni
kuten kaikki siellä
paitsi se koko rakennus
jossa istui respassa mies jolle sanoin we are just visiting our friend
ja hän sanoi että hänen täytyy tarkastaa ja hän näppäili ruutuun jotain ja sitten sanoi saatte mennä ja minä näin valvontakamerat
sellaisessa paikassa osa täällä asuu
kello yhdentoista jälkeen ei saa olla vieraita
mutta me olimme kello kahdentoista jälkeen
sillä kuuntelimme saksalaista karnevaalimusiikkia
ja myös hyvää musiikkia
ja sitten
elina ja aarno kääntyivät omaan majataloonsa ja minä ja sanne lähdimme omiin koteihimme
katsoen toisiamme silmiin siinä bussiaseman kohdalla ja nauraen
sanoen että edellinen yö
oli edellinen yö

ja tänään
olen siivonnut
imuroinut pessyt koko ensimmäisen kerroksen koska on siivousviikkoni
jyssännyt keittiön pöytää ja hellasta rätti mustaksi
ja omaakin huonetta
ja kohta tulee Sanne
tällä kertaa opiskelemaan.
oikeasti.

aamulla oli herättävä
islantiin
jonne opettaja ei koskaan saapunut
ja lähetti 8.35 viestin että tunnit peruttu
kun tunnit olivat jo alkaneet 8.20
ja me kaikki istuimme odottamassa. koko luokka

mutta sitten tulin kotiin
ja kirjoitin
voi
minä taas kirjoitan
kun aloitin

ja olen pahoillani r. en ole ihan varma milloin ehdin lukea sinut
sillä haluan keskittyä siihen tekstiin sitten kun luen
paljonko minulla on aikaa?
koska huomiseksi on luettava opettajantyöhöni liittyviä tekstejä suomeen
ja ensi viikon olen grönlannissa....

mutta kirjoitan.
se tuntuu hyvältä. tuntuu hyvältä löytää sanoja ja tehdä uusia
matematiikkaa
ja sitten jotain ihan muuta.

kävelin kotiin
sieltä missä pelattiin murhaajapeliä
sitä leikkiä jonka kaikki tietää mutta nyt oli sellaiset hienot kortit
ja se oli hauskaa
mutta en siltikään saanut itseeni sitä tunnetta
että haluan olla niiden ihmisten kanssa
että haluan tutustua niihin jotka puhuvat englantia kuin ranskaa

olin juuri keksinyt että alan opiskella suomen kieltä
olen hyvin innostunut omasta kielestäni tällä hetkellä
innostuin islannin takia koska islannissakin on sijamuotoja, mutta vain neljä.
ja minä tiedän
että kielemme opiskelu käy lopulta tylsäksi, tai jo heti alussa
mutta tällä hetkellä tahtoisin tietää kaiken kielestämme
tehdä tutkimuksia kielen sisään

olen kyllästynyt ihmisiin
olen kyllästynyt kyllästynyt eniten itseeni ihmisenä
sellaisena kuin minä näen itseni

että sovitan mustaa mekkoa kaupassa jonka ikkunassa on kissan kuva
ja otan mekon äkkiä pois näyttämättä kenellekään
että puristan kahvimukia kädessä mutta en uskalla kysyä mieheltä hänen kirjoitustyöstään
vienosti juuri ennen kuin poistumme kiireessä bussipysäkille kysyn haluavatko he ehkä mennä teatteriin joskus että minä ehkä haluaisin että ehkä jos he aikovat he voivat ehkä minutkin

ja minä kävelen kotiin
kolme ihmistä takana
ihmettelemässä miksi kävelen niin nopeasti

inhoan odottamista hitaastikävelemistä onkosetarpeeksihyväsyy?

kävelen hetken hitaammin melkein pysähtyen kun on kissa
kulkunen kaulassa. musta.

mutta lopulta he ovat niin kaukana ettei ole enää mitään mieltä odottaa ja jos odottaisin he kysyisivät miksi en kävellyt heidän kanssaan ja sitten pitäisi keksiä jokin selitys joita olen keksinyt koko ajan mielessäni ja sitten alkaisin ehkä itkeä.

joten kävelin vain koska
pitääkö olla selitys?

onko se hyvä että teitä oli kolme
mihin te minua tarvitsitte?

mikä kakara. tekee itsensä huomatuksi edes niin ettei ole läsnä. että harppoo muka normaalein askelein autojonojen välistä. päättäväisesti. kuin olisi suipot mustat kengät.

mutta kun. oikeasti ei ollut mitään syytä. ei mitään syytä miksi en olisi kävellyt heidän kanssaan. kuunnellut heidän hollantiaan tai ehkä he olisivat puhuneet englantia kohteliaisuudesta. ei ollut yhtään mitään syytä. ilta oli kiva. minua ei itkettänyt. minä en ollut vihainen. minä vain kävelin
ja kun on ryhtynyt kävelemään kävelee.

sellainen minä olen.
saattaisin kulkea ympäri ympäri koko saaren ehkä. jos oikein lähtisin kävelemään.

ja minä arvasin että tummasilmäinen hiuksinen tyttö ajatteli ruotsalaisesta saaripojasta
että hän on vaarallinen koska on niin täydellinen ja koska on kuitenkin juuri sellainen
johon hän ei saisi rakastua
minä arvasin että hän ihastui sillä tavalla
hämmästyttävän hyvin me tunnemme jo toisemme
hämmästyttävän samanlaisia me
ja silti minä olen taas se joka kulkee perässä rinnalla tekee havaintoja ajattelee
vaikka hänkin mutta hän on kuitenkin aina keskiössä. vaikka onkin reunalla. reunalla voi olla eri tavoin
ja sanoin että hän juuri se johon kaikki ihastuvat eikä hän tietenkään uskonut
ei kukaan kaunis koskaan tiedä olevansa

ja minä inhoan että olen hänestä mustasukkainen
koska ajattelen että minä olin ensimmäinen. että hän oli ensimmäinen ihminen jonka tapasin ja minä ensimmäinen jonka hän
täällä
ja että me kuulumme toisillmme
koska oli sattumaa että me tapasimme
kolme kertaa
ja sitten minä pysähdyin ja kysyin puhelinnumeroa
ja yhtäkkiä
me olimmekin kuin siskot.

ihastun aina niin täydesti. niin täydesti ihailen toista. että kutistun olemattomiin.

ihastunko aina heihin joiden kaltainen tahtoisin olla? joissa näen sen joksi tahtoisin muuttua?

ja sitten
kuitenkin
se on juuri niin
niin kuin sanoin
että en tahtoisi muuttua toiseksi. että se on viimeistä. sillä muuttuminen ei muuta mitään ja se muuttaa kaiken
tyhjäksi ennemmin, läpinäkyväksi. kiiltäväksi ehkä mutta sitten ei ole minää.
eikä se jonka haluaisi rakastavan rakasta enää
koska ei ole mitä rakastaa
on joku toinen joka ei ole kukaan
hyvä esimerkki R:n Kim Ki Dukin time. erittäin hyvä esimerkki.

ja
kun tulin suihkusta minun hiukset oli ihan lyhyet
ja vähän väsynyt iho ja silmät ja luut siinä paikoillaan
suupielet alaspäin
mutta olin kaunis. ajattelin. hetken ennen kuin sekoitin hiukset pyyhkeellä ajattelin
että olen kaunis
ja että se että minä voin sanoa niin itselleni
on paljonpaljon enemmän kuin se että joku toinen sanoo
ja ettei sillä pitäisi olla väliä
että sen ei pitäisi tehdä minua kauniiksi kun joku toinen sanoo
vaan sen mitä minä itse

mutta minä inhoan edelleen peilejä
varsinkin julkisilla paikoilla
pukukopeissa ja partureissa
vain omassa peilissä voi joskus

ja se että me kaikki ihmiset täällä
ollaan vain ihmisiä
omien ajatustemme
aina aina aina
kärsimässä ja kuolemassa, tietysti
kuten H sanoi
silti me ollaan myös elämässä

että on niitäkin hetkiä
kun maataan lumihangessa ja tuijotetaan tähtiin jotka on niin kaukana ja niin suuria ja me niin pieniä
kun toinen tarttuu sinun käteen ensimmäistä kertaa ja sinä tunnet sen
katseen se menee alhaalta ylös toisinpäin ja vatsaan ja selkään ja punaiset posket
että pieni tärkein poika tuo sinulle lennokin ja te menette yhdessä ulos heittämään mikä menee kauaksi mikä mihinkin tai pitelette taikakuulaa kämmenen sisässä
hiljaa hiljaa odotetaan jos lintu tulisi ulos pesästä ja saisi kuvan
ja sekin kun on surusurusuru valtava ja on niin itkenyt ja väsynyt mutta siinä ovat he kaksi sinun vierellä tarjoamassa teetä ja nenäliinoja ja ruokaa ja peittoa ja tyynyä ja mikä lämmin syli
että voi olla toista ihmistä lähellä
ja minä nyttenkin tietäisin että jos tässä olisi minun ihmiseni
ja niitä on monta
minun ihmisiäni voisin koskettaa heitä kaikkia
voisin katsoa kaikkia silmiin eikä haittaisi vaikka itkisin tai olisin hiljaa tai minulla olisi likainen tukka tai sotkuinen huone tai rumat housut tai ei mitään sanottavaa tai mitään kiinnostavaa.

se kai
että riittää.

ja siitä kai kaikessa on kyse.

että kaikki ne taikakuulat ja kädestäpitämiset ja ilmaiset maailmanpyörät
on vain että hyväksyy jonkun hetken
riittämisen
että on siinä. että riittää vaan se että on siinä.

kuuntelen ystäväni ääntä
hänen joka on tehnyt sanoistani laulun.
kuuntelen siis omia sanojanikin.
Haluaisin ihan kamalan paljon
mennä konserttiin jossa naiset laulavat voimakkaalla äänellä
kansansa musiikkia ajoilta
kun kaikki elämä oli lähempänä.

ja toisinaan tulee se
ettei olekaan
olemassa niin kuin ollaan
katsoo vain vierestä itseensä niin kuin toiset katsovat
ja vaikka ihmiset
poika, joka asuu saaressa Tukholman edustalla ja meloo aamuisin kouluun kajaakillaan
tyttö joka tumma tumma silmiltään ja hiuksiltaan
ja pipopäinen joka polttaa huoneessaan tupakkaa mutta pitää musiikista niin kuin minäkin
siinä he ovat ja minä keskustelemassa
mutta minä en olekaan
minä seison siellä vähän kauempana
katselen katon läpi kun tahdon aina nähdä kauaksi
jonnekin muualle

ystäväni ääni on muuttunut antony & the johnsoniksi
ja pidän tästäkin
juuri näinä hetkinä
kun en mene language labbiin vaan odotan bussia ensin toisella puolella sitten toisella puolella ja hetkestä toiseen tulee sade ja sitten ei sade ja ihmiset vain vähän läsnä
niin kuin suomessakin

ja kävellä ohi. valkoiset sukat hame joka lyhenee kävellessä

toisinaan sitä haluaisi itsekin tummat silmät
ja hiukset
ja että olisi sillä tavalla salaperäinen ja kiinnostava kun on hiljaa
mutta minulla on ne suomalaisethiukset
hiiret
enkä minä ole koskaan kiinnostava
kun olen hiljaa
ja toisinaan haluaisi olla se
jolle vastataan ja jonka vuoroa odotetaan
hiiret vaan.
toisinaan edes sellainen kuin poika joka tietää runoista ja elokuvista
että edes senkaltainen
että tietäisi ja sanoisi
sen
mutta minä olen tottunut varjoon
kulkemaan perässä vieressä mutta keskipaikka
se on aina jollekulle toiselle
sille joka nauraa kovemmin sille joka tanssii lujemmin
josta on hyvä pitää kiinni
minä vaan luisun
välistä ohi taakse

toisinaan
sitä ei tahtoisi katsoa itseään niin kuin toiset
ei katsoa toisia niin kuin toiset
tahtoisi vain omassa sisässään

ja harmaus kaikkialla ympärillä
tekemistä liiaksi. tekemistä aina liiaksi. ei koskaan vain aikaa maata sängyllä ja yrittää löytää tietä ikkunasta mahdollisimman kauaksi

nuuskamuikkuset
koska minä olen seikkailulla
mutta ei tunnu yhtään että olisin se
en minä pystytä telttaa yksin
vaikka lähdenkin talveksi ja palaan keväällä
mutta minä en ole se jota kaivataan
ehkä vähän
mutta vain tottumuksesta
enkä minä edes vihaa kieltotauluja
vaan pystytän niitä itsekin

enkä koskaan koskaan koskaan voisi kirjoittaa riviäkään niin kuin Tove
yltää mihinkään niin kauniiseen niin viisaaseen
ja kuvani
kuinka tahtoisinkaan osata piirtää maalata pistää kuvaksi mitä näkee

kaikki on jo. ei ole mitään mitä voisi enää päälle.

pínulítill
vain

tai ääni
toisilla sekin on
ja osaavat aina oikeaan aikaan oikeat asiat
voi katsoa ylöspäin äänenkin takia.

mutta sitten on vain niitä
jotka kuin sade ja märkä asfaltti
josta ei kysytä juna-asemalla mitä teet missä asut
josta ei kerrota tarinaa

vaikka enhän minä sitä haluaisi
että minun kuvani olisi jossain seinällä
tai ehkä minä haluan sitä juuri
mutta en vain kehtaa myöntää
että tahdon olla keskiössä että tahdon minä minä minä
että olen, minähän se olenkin, egosentrinen
lopulta
minäminäminä.
mikä ristiriita meissä

ja niin paljon ihmisistä eroon tahtoisin
että ehkä minä liftaankin ihan yksin
ympäri saaren ihan yksin matkustan laivalla ihan yksin yksin
enkä sano sanaakaan kenellekään en sanaakaan paitsi ehkä takk
ehkä minun pitää sanoa ellen esitä mykkää ja puhu viittomakieltä, josta olen unohtanut kaiken
ja joka on suomalaista kaiken lisäksi

ihmiset tekevät olon niin
kuin ei tahtoisikaan elää
että tahtoisi elää
juurikin
mutta ihmiset. ei ihmisten kanssa.
keiden sitten? jääkarhut ovat petoja myös ja valaat meren alla
minä en siellä saata hengittää

aina aseilla alieneja vaikka
juuri se ettei tiedä
että niin kuin eilen sarjassa sanoi Dakota esittäessään tyttöä kiinnitettynä tieteellisiin tarkoituksiin te siis ette ole vihaisia mutta tapatte kuitenkin
ja sotilaat vastaavat että se on meidän työ
ja Dakota vastaa että te aikuiset olette kummallisia.

aseilla tai numeroihin.

miksei voi vain ihmetellä?
olla hiljaa ja ihmetellä.

nuha nenässä
nenä nuhassa
pah puh puh pah

sellainen pää että sekin on nuhassa
ja sitten aamulla kännykkäkään ei toimi
ja muuten ihan tiedoksi että mulla ei ole täällä sitten suomen numero suomen simkortti käytössä joten jos ootte laittaneet mulle jotain viestejä joskus niin niitä en ole saanut
koska en saa edes puhelimen kuoria pois jotta voisin vaihtaa kortin
ja islannin korttikin on kohta loppu se 2000 kruunua
kun kaikki on niin kallista
mutta puhelin ei toiminut aamulla
ja sitten oli laitettava kone päälle että näkis kellon
kun mähän unohdin kellon suomeen eikä äitikään lähettänyt sitä
mutta kello olikin sopivasti kolme minuuttia vaille seitsemän ja seitsemältä on hyvä aika herätä kun menee kahdeksaan
ja sitten olin virkeä ja pirteä
vaikka keittiö oli paskainen
ja islannin tunnit alkaa vaikeutua ja

silmiä väsyttää nyt
nenä nuhassa nuha nenässä
ja silmissä
ne on sellaiset vuotavaiset
vaikka ei itketä

ég heiti hanne
ja vaikea kirjoittaa mitään muuta kun kaikissa on islannin aakkoset enkä jaksa laittaa niitä päälle täältlä koneesta

enkä jaksa ajatella kuinka olen jäljessä kaikista asioista joita piti tehdä täällä
kuten omasta kirjoittamisestani
kuten gradustani
kaikesta kaikesta kaikesta
kaikesta
ihan kaikesta
mutta huokaus vain

voisinpa jättää kaiken ja matkustaa niin kuin meksikon tyttö
voisinpa vain olla niin kuin uusi elämä

mutta minä olen kuin vanha
sellainen piimä ja villasukka ja pieni kauhtunut paita
palloja täysi
mustikkakori repeilevä

ja niitäkin pitäisi lukea
joissa ihmiset kirjoittavat ah, itsestään
pitäisi sanoa juu hyvä jatka vain ja oi ja voi ja ah ja
antaa palautetta. opettajana.

niin. niin. mutta huomenna minä herään taas virkeänä ja pirteänä koska menen nyt jo suihkuun ja heti nukkumaan ja nukahdan kuin säkki
nenä nenässä nuha nuhassa.

Tää on taas kipeä.
Mitä tämä on? Tasan kuukausi sitten olin.
Kaikki on täällä saarella hullunkurisesti mitä tulee terveyteen.

Mutta toivon tämän vain pikaflunssaksi, sillä se alkoi eilen yhtäkkiä käyden läpi kurkkukivun, flunssan ja kuumeen ja nyt olen vain vuotava ja yskivä.

Ja eilen oli se Golden circle. Kuvia laittamatta niin monesta
mutta kun ne kestää ladata tänne niin paljon aikaa.

ja pitäisi tehdä islannin aine perheestä. Mutta en minä osaa edes suomeksi sanoa mitä äitini tekee. Ehkä minä valehtelen että äiti on kokki. Ja isi. isi voi olla vaikkapa opettaja. Ja veli. Minkähän veljelle keksisin. Hän voisi olla lääkäri. Joo. keksin itselleni uuden perheen, joka on idyllinen ja syö joka sunnuntai päivällistä yhdessä. tai aamupalaa, koska aamupalan sanan minä tiedän. tai en muista juuri nyt mutta voin katsoa sen paperista.

ja koekin on kuulemma torstaina. voi. ja näin unta unia. näin mäistä ja kirjoittamisesta. tuttuja ihmisiä ja niitä joihin vasta tutustuu.

vessassa on lemmikkieläin. hämähäkki joka on ohut jaloistaan. lavuaari vuotaa lattialle ja hämähäkki on aina samassa paikassa paitsi kerran kun se olikin keskellä lattiaa.

eilen oli ystävänpäivä ja ennen matkaa halasimme, kolme, ja Dejan sanoi että tässä voisi olla aina näin. ja sitten me matkasimme autossa kaikkiin vesiputouksiin ja ylöspäin syöksyviin vesiin. ja viimeisen luonnonpuiston kohdalla oli niin pimeää että ajoimme ohi ja minua oksetti niin että tulin eteen istumaan.
ja ilta
pitkällä valotuksella tienpäällä.

kevät
kuin kevät olisi
sellaiset loskat ja vesilätäköt
aamupalaa pienenpienessä keittiössä. kamomillateetä ja hollantilaista juustoa.
sitten hypätään vesilätäköiden yli
kannetaan painavaapainavaa Bonuksen kassia
katsotaan kun sade lakkaa ja tulee sininen taivas
ja suunnitellaan uimista.

uimista uimista. on niin hassua että olen ruvennut uimaan täällä.

ja tänään ja huomenna täällä on festivaali
Reykjavíkin talven valot
vähän kuin taiteiden yö meillä Suomessa
tai yläkaupungin yö Jyväskylässä
kaikki museot on ilmaisia ja niissä on tapahtumia
ja on näyttelyitä ja konsertteja ja keskusteluja ja kahviloissa taidetta

sellaista oikein kivaa. vaikka onkin liian vaikea valita että mitä tahtoo nähdä. tahtoisi nähdä kaiken mutta on niin paljon ja samaan aikaan.

ja huomenna
ellei sada me menemme taas retkelle. Golden Circle.
kaikki ne perinteiset nähtävyydet Islannissa.

ja melkein viikon päästä on lähtö Grönlantiin. miten minä sinne kylmään oikein tahdon palelemaan?

ja vuokrakin on maksettu.

ja kuuluu veden ääni
kun se valuu räystäistä maahan.

itkupäivä

Aamulla on noustava ylös
vaikka onkin nukkunut monta tuntia enemmän kuin tavallisesti
yöllä naapurista kuulunut actionelokuva ja omituinen puhelinsoitto naapurihuoneesta
ja herääminen neljältä aamulla muka aamuun
väsyttävät
ja tuntien jälkeen on parityö
ja parini, Olga, Venäjältä
osoittautuu hirvittäväksi.
Kaikki minun itää rakastavat ystäväni saavat nyt kurittaa minua, mutta en ole vielä kertaakaan tavannut miellyttävää venäläistä. Ei saa yleistää. Tiedän. Enkä ole sen tyyppinen, että ajattelisin ihmisiä hirveästi kansallisuuden perusteella. Paitsi venäläisiä näköjään. Hän oli hirveän tarkka kaikesta ja ei kelpuuttanut mitään ideoitani ja kun yritin tutustua häneen hän vastasi hyvin nopeasti ja ilmeettömästi kysymyksiini ja kiirehti eteenpäin. Ja
kaiken huippu oli, että hän halusi korjata islanninääntämykseni. Hän huomautti jokaikisestä u:sta jonka lausuin uuna enkä yynä ja kirjoitti ne vihkooni. Ja hän on ollut täällä jo kolme vuotta. Opiskellut islantiakin. Voi miksi, voi miksi minä olen saanut hänet parikseni (Koska hän kysyi minua enkä silloin arvannut että hän olisi tuollainen!) ?

No, lounas ja lounasseura aamuisen parityön jälkeen oli mukavaa. Suomalaislounas. Ja sitten oli suunnitelmissa huoneen imurointi, pyykit, vuokranmaksu, kotitehtävät, draama...

mutta
kuinka ollakkaan, jo kaksi viikkoa aikaisemmin valmistamani powerpoint esitelmä Suomesta ei avautunut. Ensimmäisellä kerralla, kun minun piti pitää se ei ollutkaan aikaa ja viime viikolla en saanut sitä avattua koulussa. Luulin sen johtuvan macista, mutta ylläripylläri. Ei se avaa sitä nyt mun omalla macillakaan. Kahden unettoman yön työt hukassa. Suomifaktat, kuvat, yliopistot kaikki. Aloin itkeä. Niin turhauttavaa.

Ja sitten kuulen vielä senkin, että poikani ei pääse vieläkään terapiaan
koska hän on liian masentunut! Hän on liian masentunut jotta voisi saada apua masennukseen! Mikä paradoksi! Mikä käsittämättömyys!
Tekisi mieli ravistella niitä terapeutteja ja lääkäreitä ja kaikkia. Että tätähän se juuri on. Että ihmiset odottavat ja odottavat ja jonottavat ja jonottavat ja syövät lääkkeitä ja yrittävät ja kulkevat luukulta luukulle ja lääkäriltä lääkärille ja mitään ei tapahdu. Ei kai ihme että sitä turhautuu eikä pian jaksa edes yrittää. Silläkö se tyhjyys sitten lievenee että odottelee toiset puolivuotta lisää....jos se vaikka itsestään...

Enkä sitten mennyt edes maksamaan vuokraa ja nyt kurssi on huomenna varmaan taas puolet enemmän rahaa minulta pois.

Mutta joogaan menin ja se oli hyvä. Vaikka pienen hetken meinasin sielläkin itkeä, mutta sitten sain taas mielen keskitettyä. babanam kevalam.

mutta sitten taas keittiössä kaikkien ihmisten ympäröimänä Sanne soittaa ja kysyy onko minulla kaikki hyvin ja onko kaikki hyvin meidän välillämme ja minun on pakko sanoa että kaikki on hyvin että puhutaan huomenna ja sitten laitan puhelimen pois ja alan itkeä ja kuka luulee että itken hänen takiaan ja joku toinen että hänen tai sitä tai tätä ja kaikilla on selitys minun itkuuni
paitsi minulla
joka vaan itken

ja mietin miksi itku on itkupilli ja sitten ilopilleri
miksei itkupilleri ja ilopilli

ja on karpalovadelmasuklaata ja leijonasalmiakkeja (KIITOS Ä!)ja nuuskamuikkuspurkkaa (KIITOS H!) ja itkettää itkettää itkettää vaan eikä sille jaksa keksiä mitään uusia nimiä kun se on itkua ja sitä voi itkeä vaikka keittiössä jossa on kaikki ihmiset ja sitä voi itkeä tässä ja kadulla ja koulussa

mutta koulusta
minä sen verran että olen päättänyt jättää sen koko draamapaskan
en mene sinne huomenna kun ei ole powerpointtia enkä mene sinne enää koskaan ottamaan typeriä kuvia tai tekemään käsinukkeja tai mitään vaikka se onkin hauskaa mutta minä en ole hauska
ja ensi vuonnakaan en voi opiskella enää draamaa jyväskylässä koska meillä on niin kiva yliopisto että se ei halua rahoittaa moista turhaa ainetta näin yksinkertaistettuna mutta totuudenmukaisesti ilmaistuna
joten minä jätän koko paskan. mikä saattaa kuulostaa tyhmältä ja onkin tyhmää
koska sitten minun täytyy taas keksiä uusi sivuaine joka vie taas uudet kolme vuotta (kun minullahan ei ole kun approt naistutkimuksesta, filosofiasta, ekologiasta, draamasta melkein plus tietty kirjallisuus josta on melkein syventävätkin ja mitähän helvettiä niilläkään teen kun en tee gradua sinne ja plaah)

tänään jo ajattelin taloustieteen aloittamista
kun näyttää nuo valuuttakurssit tulevan jokapäivä tutuiksi näinä päivinä.

että sellaista tänne.

ihmissuhteista

Niitä on täälläkin
ei kai sitä voi välttää
että kun on ihmisiä
on myös suhteita
ja tunteita ja sotkuja ja pahaa mieltä

miten me vältyttiin Orivedellä kaikista isommista riidoista ja kahnauksista? Tai edes että oltais naitu ristiin? Tai että joku olis tosi paljon rakastunut johonkin mutta se joku olikin rakastuut johonkin toiseen joka oli taas toiseen ja
miten meillä olikin kaikki siellä yksinkertaista, muistanko oikein? happy big family

Mutta täällä. Täällä on rakastuneita ja sitten on niitä jotka eivät ole rakastuneet.
Ja minä yritin koputtaa oveen, sen rakastuneen
mutta ehkä hänellä on tänään niin paha mieli. Siitä että eilen se joka ei ollut rakastunut särki hänen sydämensä ja nyt hän ei enää avaa oveaan kellekää
ei edes minulle, joka olen kuin sisko
niin hän oli sanonut.

mutta rehellisyys
miten sen aina oppiikaan
uudestaan
että ennen kaikkea on oltava rehellinen itselleen.
omille tunteilleen. että mitään sotkuja ei tulisi kun olisi auki. olisi rehellinen.

ja aina on mahdollisuus avata
tulla rehelliseksi
sitten kuitenkin
se mahdollisuus on täällä nyt käytetty, ja olen niin iloinen siitä
kumpa vielä loppuun asti
että kaikki muutkin
koska mikään ei ole koskaan vain yksittäistapaus

ja minä
onnellisen ulkopuolella sotkuista
ja kuitenkin sen verran sekaantunut että voin antaa tilaisuuden sille joka ei rakastanut sanoa se sille joka rakastaa ja halata sitten jälkeenpäin. rohkea vahva tyttö.
ja että voin olla sen joka rakastaa sisko. sen joka on nähnyt menninkäisen ja joka näkee unia.

enkä minä ole hyvä ja luotettava ihminen. toisinaan olen inhottava ja paha ja manipuloiva ja laskelmoiva ja epärehellinen.
joskus en kerro mitään

mutta joskus olen ollut rehellinen
ja sitten kaikki on tullut hyväksi
sitten on puhdistanut
rikkonut lumouksen
neulalla poks
koska jos se on vain lumous se täytyy rikkoa
mutta rehellisyyskin on sellainen
että sen hyöty ei ihan kokonainen
ellei kummatkin
kaikki puolet ole rehellisiä
sitten jos toinen kääntääkin selän eikä avaa
yhtään
mitään

on parempi kävellä itsekin
toiseen suuntaan toiseen suuntaan
itse on kuitenkin ollut
siinä, valmiina, avoinna. ja itselleen ennen kaikkea.

kesätöitäkin pitäisi hakea.
kirjoittaa pitäisi. koulu stressaa sillä draamakasvatuksen cumua ei tule ensikään vuonna :(

ja minä olen uinut tänään puolitoista kilometriä. piti uida kaksi mutta en jaksanut. sitten en uinut.

Eilen
olimme kotona (kotona!?) kahdeltatoista yöllä.
Lähdimme myöhään jotta näkisimme
revontulet matkalla
siinä kohdassa jossa on pimeää
ja jossa voi nousta autosta pois ottamaan kuvaa
koko taivas
koko taivas täysikuu ja yksi
aivan varmasti planeetta koska se on niin kirkas
mutta pilvet kulkivat edellämme
ja Reykjavik oli ummessa
sitä ennen jo monta tuntia
kettu juoksemassa näkymättömissä.

mutta näin
putoav
a
n tähden
ensimmäistä kertaa elämässäni
ja toivoin

Siglufjörður
ihan pohjoisessa. entinen suurin kaupunki islannissa. sillikaupunki. kunnes silli ylikalastettu
ja koko islannin talous romahti
vuonna -68
pahempi kriisi kuin nyt
mutta nyt sillikannat ovat taas
paremmat

ja me siellä
keskellä islantilaista 1300 asukkaan kaupunkia
katsomassa hevosia silmiin ja puhaltaa turpaan ollaanko ystäviä
maistamassa haita
islantilaista viinaa
minä en syönyt valaanrasvaa enkä pässinkiveksiä enkä pikkukaritsaa

seuraavana aamuna vaatteet kaulahuivi hainhajussa
laskettelurinteessä
minä moottorikelkan kyydillä vuoren huipulle asti

islantilaisten keskellä
40 aikuista plus lapset
kaikki ystävällisiä
kaikille voi sanoa góðan daginn
kaikki niin vieraanvaraisia
sillimuseokin avattiin meitä varten

ja minusta tuntuu
että kaikista autoista huolimatta
kaikista roskista bussipysäkillä huolimatta
islantilaisilla on sydän
jossa on menninkäisiä. toden totta
sekin jonka ulkomuodosta ei uskoisi
on nähnyt menninkäisen
juoksemassa karkuun lampaanpuvussa
ja näkee unia
jotka tulevat toteen

sellaisia he ovat
pöytä täynnä mitä herkullisempia kakkuja ja leivoksia ja pannukakkuja
halaamassa ja suukottamassa
ottamassa vastaan niin kuin olisitte kotonanne

ja lähtiessä Maia - Maiaksi kutsuttu - antaa meidän paketoida lahjat itsellemme
ja sanoo jotta emme unohtaisi
Siglufjörðuria

enkä minä ainakaan unohda.

Kuuntelen
Antony & The Johnsons
sellainen olo nyt
että tuo ääni
joka on välissä
kuulostaa hyvältä.

olen pakkasessa. miinus viisitoista. se tuntuu kylmältä
hah
ja olen minä ollut puolet kylmemmässäkin!
mutta täällä
on ollut niin lämmin
että on tottunut pieneen hameseen ja teepaitaan
nyt on onneksi islannin villaa
ympärillä

aamulla ei jaksa nousta
tekisi jäädä peittojen sisään
tekisi mieli kääriytyä
sillä yöt ovat aina liian lyhyitä

varsinkin
kun eilen
ajoimme bussilla 11 niin pitkälle kuin
valot sammuivat
ja oli majakan valot pellon takana
ja katsoimme taivasta
meitä oli monta monta. liian monta että olisin jaksanut
osallistua laululeikkeihin
mutta taivasta oli katsottava
jos siellä näkyisi se kettu jonka hännästä tuli
mutta vain haileaa haileaa

kunnes
seisoimme jo bussipysäkillä
seisoimme siinä ja kaikki juttelivat
toisilleen miten kovaan ääneen
paitsi minä
joka tuijotin taivasta herkeämättä
silmät kohti taivasta niin kuin
olisi nähnyt
ja sitten sinne vihreä
tanssi
pitkä pitkä niin kuin pyrstö
ja minä sanon Sanne
Sanne ja osoitan taivasta
ja tytöt kääntyvät katsomaan
ja sitten sanon kaikille kovaan ääneen jotta kuuluisi minun ääneni huutaa
look up the sky
ja käännymme ympäri kaikki yhtäaikaa katsovat
ja koko taivas
koko taivas meidän takanamme
vihreää tanssia vihreää ja vähän violettia
bussipysäkillä, jo valoissa
viimeinen bussi tulossa näkyvissä
ja taivas valoista
revontuli

ja kotikadullakin
jatkoi tanssimistaan
ja me yritimme katolle mutta se oli hankalaa
ja niin sohvalta peittojen alta nousee joku poika ja toiset juoksevat käytävää ilman takkia ilman mitään ulkovaatetta pakkaseen
koska
revontulet.
meidän kaunis sanamme sille.

mutta en minä ottanut kuvia
sillä hetki
se on parempi katsoa omin silmin
ja minulla on jo lapista kuvia
niitä vihreitä
silloin kun ei ollut vielä digikameraa
eikä voinut tietää pitääkö valottaa kaksi sekuntia, puoli minuuttia vai viisi minuuttia

ja sitten juomme kaakaota.

eikö se ole sittenkin niin hyvä
että olemme pieniä
pienenpieniä täällä kaiken keskellä
vuorien välissä, merten välissä
mannerlaattojen liikkuessa
taivaan tanssiessa
valoissa ja väreissä
mikään ei ole meidän vallassamme
lopultakaan
paitsi kuvitelmissa
omissamme
unissamme
ne me omistamme

toistaiseksi

Uusi harrastus

On parempi uida valoisaan aikaan
sillä silloin jaksaa uida
vaikka uiminen on niiiin paljon hitaampaa
kuin juokseminen
olimme siellä 12-15 melkein
ja uin 1200m
1km ja 200m
ainoastaan!
ja silti se tuntui paljolta
kun allas on pitkä 50m
aika monta kertaa edestakaisin

haluaisin mennä huomennakin
mutta olin eilenkin
ei sitä voi kai kolmea kertaa peräkkäin
varsinkaan kun siellä kuulemma käy aina samat ihmiset joka päivä

ja en aio mennä huomenna aamulla islannin tunneille
kuuntelen ne nauhat mieluiten vaikka kotoa
en jaksa herätä joka aamu seitsemältä

haluan jonkun aamun oman aamun

ja oli tänään niin hyvä Sannen kanssa
laittaa ruokaa ja syödä ja kuunnella musiikkia
meidän lempimusiikkeja
puhua puhua puhua
voi
meillä on niin paljon kaikkia samoja
ajatuksia
ja alfred j kvak
mikä sattuma
että sen luoja, hollantilainen mies
on Sannen suosikki
ja että tämä ihmellinen animaatiosarja
on ollut meidän kummankin suosikki lapsena

ihmeellistä että täällä on ihminen
jo ystävä. kyllä. puhumme jo siitä että hän tulisi käymään suomessa
haluaisin näyttää hänelle niin kovasti maani
sillä olen täällä ollessa alkanut pitää yhä enemmän omastani
voi
suot
katsoin ystävän kuvaa suosta ja naavasta
ja tuli niin voimakas
että kyllä
ne ovat minun maisemiani
eivät nämä vuoret
jotka toki ovat upeita
mutta minua
ne eivät ole
vähääkään
tai meri
ehkä kaunis ja sellainen

mutta kaikista eniten järvet. soutuveneet. puut huojumassa.
kylmä vesi ei tämä kuuma.
vaikka kuuma tuntuukin ihanalta
pakkasessa ja auringonpaisteessa. voi. voi.

ja minulla on sellainen tunne
mahassa
jaloissa käsissä
kaikkialla kehossa
sellainen vain
että tykkään olla täällä, että on hyvä
että on niin hyvä olla poissa kaikesta siitä mikä oli arkea
kaikista sähköposteista ja ajatuksista
jotka olivat lukkiutuneen
ihmisistäkin,
vaikka kaipaankin jokaista
enkä vähiten sitä jota rakastan

mutta silti
minun aikani
minun viisi kuukauttani
vain minun
että minä saan nähdä vuoret ensimmäistä kertaa
minä saan keskustella tunnin kuumassa kylvyssä uskoon hurahtaneen islantilaisen kanssa
vaikka tekisi mieli jo nousta pois vilvoittelemaan muttei kehtaa keskeyttää toista
että minä saan kävellä lumisia katuja jotka eivät ole minun
ja istua keltaisessa kahvilassa joka on minun vain tämän lyhyen ajan
vihreä villapaita päällä
islannin kuviot kauluksena

minun minua minulle
itsekäs tyttö. itsekäs mutta iloinen siitä että on
että otti tämän ajan
eikä pelännyt liikoja
ja että nyt kun olen täällä
minä todella
olen täällä.

Reykjavik. Haaveilen ullakkohuoneista.






Täällä on talvi.
Revontulet melkein himmeästi vihreät, mutta samaan aikaan sattui kuunpimennys. Tai luulen niin sillä tämän kuvan jälkeen kuuta ei yhtäkkiä enää ollutkaan koko taivaalla.

Esja vuorille.
Sanne, Liesbeth, Charlotte, Maija










Synttärisankari. Näin hienoa.

Uudet kengät valmiina tanssimaan. FM Belfast

Tanssivat. Hanne, Dejan, Charlotte, Sanne

Eilinen oli siis täysi. Niin paljon valoa ja matkaa. Musiikkia, ihmisiä, ihmisiä. Klubit ovat täällä niin täynnä että tanssiminen on hikeä. Hikeä se on kun tanssii kello yhdestätoista aamu viiteen niin että ei ole yhtään ujoa.
Ja vuoret. Niille menen vielä monta kertaa uudestaan. Ja simpukkarantaan.

Aamukuudelta kotona. Väsyneenä jalkapohjat. Tänään niskat. Koska heilutin uutta tukkaa. Pidän siitä. Ja täällä olosta. Pidän siitä että aurinko tulee ikkunoista. Että lumi kiiltää hankena. Että on tuttuja teitä ja ihmisiä.
On tyttö jonka kanssa kävellään toisiimme nojaten ja poika huutaa takaa että lesbot.
Ja että sama poika kävelee tuntien päästä kädessäni kiinni ja sanoo että olen suosikkisuomalainen.
Ja että aamunhämärissä me juoksemme alas katuja niin kuin vuoria
sen jälkeen kun olemme juoneet tuoremehua ja syöneet paahtoleipää ja mysliä jatkoilla
neljä suomalaista ja slovenialainen

ja huone on kaaos. minun huoneeni.

rakastan selloja ja viuluja.