Eilen
olimme kotona (kotona!?) kahdeltatoista yöllä.
Lähdimme myöhään jotta näkisimme
revontulet matkalla
siinä kohdassa jossa on pimeää
ja jossa voi nousta autosta pois ottamaan kuvaa
koko taivas
koko taivas täysikuu ja yksi
aivan varmasti planeetta koska se on niin kirkas
mutta pilvet kulkivat edellämme
ja Reykjavik oli ummessa
sitä ennen jo monta tuntia
kettu juoksemassa näkymättömissä.

mutta näin
putoav
a
n tähden
ensimmäistä kertaa elämässäni
ja toivoin

Siglufjörður
ihan pohjoisessa. entinen suurin kaupunki islannissa. sillikaupunki. kunnes silli ylikalastettu
ja koko islannin talous romahti
vuonna -68
pahempi kriisi kuin nyt
mutta nyt sillikannat ovat taas
paremmat

ja me siellä
keskellä islantilaista 1300 asukkaan kaupunkia
katsomassa hevosia silmiin ja puhaltaa turpaan ollaanko ystäviä
maistamassa haita
islantilaista viinaa
minä en syönyt valaanrasvaa enkä pässinkiveksiä enkä pikkukaritsaa

seuraavana aamuna vaatteet kaulahuivi hainhajussa
laskettelurinteessä
minä moottorikelkan kyydillä vuoren huipulle asti

islantilaisten keskellä
40 aikuista plus lapset
kaikki ystävällisiä
kaikille voi sanoa góðan daginn
kaikki niin vieraanvaraisia
sillimuseokin avattiin meitä varten

ja minusta tuntuu
että kaikista autoista huolimatta
kaikista roskista bussipysäkillä huolimatta
islantilaisilla on sydän
jossa on menninkäisiä. toden totta
sekin jonka ulkomuodosta ei uskoisi
on nähnyt menninkäisen
juoksemassa karkuun lampaanpuvussa
ja näkee unia
jotka tulevat toteen

sellaisia he ovat
pöytä täynnä mitä herkullisempia kakkuja ja leivoksia ja pannukakkuja
halaamassa ja suukottamassa
ottamassa vastaan niin kuin olisitte kotonanne

ja lähtiessä Maia - Maiaksi kutsuttu - antaa meidän paketoida lahjat itsellemme
ja sanoo jotta emme unohtaisi
Siglufjörðuria

enkä minä ainakaan unohda.