on niin paljon helpompi kirjoittaa jotakin uutta
voi
niin paljon helpompi kirjoittaa uutta tekstiä

kunpa voisin vain kirjoittaa uutta tekstiä

olen kirjoittanut uutta tekstiä
vanhani päälle
mutta sitten on ne vanhat kohdat
ja tekisi mieli vain leikata ne kaikki pois
mutta kun niissä on hyviäkin kohtia

lukitsin itseni huoneeni ulkopuolelle
ja tajusin että kirjoitan käsin
että tänään olen kirjoittanut jo kaksi kertaa käsin
vailla mitään ongelmia

ja minusta tuntuu että se on meditaation ansiota
vessanpönttö kestää täyttyä puolituntia. siis se vesisäiliö

ja en pysty keskittymään. en pysty keksittymään koska olen aloittanut kirjoittamisen
ilman silppuja
noin vain
olen alkanut kirjoittaa ihan uutta
siis vanhaa mutta uutta tekstiä
ja miten helppoa se on
uusi uusi uusi
sanat jotka ovat puhtaita jotka ovat minusta nyt eivätkä viisivuottavanhoja
ummehtuineita

pelkään
pelkään että tämä tunne katoaa ennen kuin ehdin mitään
pelkään etten enää huomenna tai edes minuutin päästä
sillä nytkin olen jo täällä
minun pitäisi sulkea koko nettiyhteys. sulkea vain. sulkeutua.

mutta vielä uimaan.
ja vessanpöntön vesisäiliö täyttyy edelleen.
ja minulla on islantilaista suklaata
ja minä olen kirjoittanut. hullua. hullua riemuita sellaisesta.
että on kirjoittanut ehkä liuskan.
eikä sitä pitäisi sanoa ääneen
ei koskaan
pitäisi vain tyytyväisenä kirjoittaa lisää
ei tulla brassailemaan tänne
hah hah aha minäpä kirjoitinkin lauseita hah hah ah
mutta tulin jo
liian myöhäistä

ja hetkessä kaikki tuntuu niin pieneltä ja vähäpätöiseltä
ihmiset, huoneet, kadut, kaupat, aurinko, kello, juhlat, musiikki
kaikki
yhtäkkiä on vain se omansa
vain omat sanansa ja henkilöt ja paikat siellä jotka ovat muka todellisia mutta jotka voi itse kuvitella kuitenkin
yhtäkkiä ei olekaan todellisuutta
että tuo tuolla ulkona on vain tuolla ulkona
että tässä olen minä
että olenhan minä tässä sittenkin
tässä ajassa
näin onnellisena kun ei tarvitse välittää metelistä
ei tarvitse ajatella sitä
niin
minun ei tarvitse suunnata sinne mitään
istua vaan pöydän ääressä punainen muistikirja
katsoa ulos kävellä tuntea lumi aurinko kadut rakennukset
viiksikkäät miehet mutta niin
ulkoapäin
ajatukset siinä mitä voi sanoa
miten voi sanoa sen
kirjoittamalla
mitä on.

Olen turhautunut draamakasvatukseen täällä.
Todella turhautunut kaikkeen kouluun täällä.
Taso on niin alhainen.
Voi. Niin paljon alhaisempi kuin Jyväskylässä
voi voi.
En tule oppimaan tätä kieltä tätä menoa
ja draama
se on kaiken huippu
aluksi vain hullulta vaikuttanut opettaja on muuttunut tosi ärsyttäväksi
koska sillä ei koulutuksestaan huolimatta tunnu olevan pätevyyttä
me tehdään vaan jotain leikkejä, esim se opetti meille jonkin hiiritanssin
jonka on tehnyt lapselleen
ja se siitä
sitten tehdään joku solmu
tiedättekö
sellainen mitä tehdään aina ripareilla
ja otetaan hassuja kuvia
ja näitten tällaisten pitäis jotenkin auttaa meitä tulevia opettajia
ja jotkut oikeesti kokee että ne tunnit on ihan parhaita ja että ne saa niistä jotain!

mä toivoisin jotain vähän hieman edes syvällisempää käsittelyä
edes jotain käsittelyä.
että edes jotain
muuta kuin vain hiiritanssi hah hah haa

siis onhan se ihan mukavaa.
en minä sillein ole tosikko etten tykkäisi hiiritansseista

mutta
se vaan turhauttaa kun
haluaisin oppiakin jotain

kun voisin samaan aikaan nukkua
tai kirjoittaa kirjaa
kun just tänään aamulla oli sellainen olo

mutta
kirjoitinhan minä draamantunneilla sitten
aina kun ei tarvinnut tanssia hiiritanssia
minä kirjoitin lainaamallani (vieressäni istuvalta mustiin meikkeihin sonnustautuneelta ) kynällä, koska olin unohtanut oman
kirjoitin kirjoitin kirjoitin
uutta alkua
nyt se alkaa kaikki saaresta
ja saaria tulee olemaan viisi

Dejan kertoi minulle numerologiasta
että 12 on kaikista huonoin luku minun luku
että olen hyväksikäytettävä
mutta sitten minulla oli joku toinen numerokin
joka oli tosi hyvä
ja sitten minusta tulikin ihan hyvä kokonaisuus

se poika on vaan niin hassu. ihan uskomaton. ja uskomatonta että pidän hänestä sillä hän on hyvin ärsyttävä juuri sellaisella tavalla josta minä en yleensä tykkää ihmisissä
hyvin itseriittoinen
joku saattaa muistaa lukioajoiltani Vesan. niin.
hänessä on jotain samaa. pikkuisen samaa.
mutta
hyvin vähän ja etäisesti mutta silti
sellaista että hän saattaa selittää Sannelle kuinka minun hiukseni leikannut tyttö olisi voinut leikata vähän täältä enemmän ja tällä tavalla vähän paremmin täältä ja minä sanon että itseasiassa se hiukset leikannut tyttö on Sanne ja sitten hän jatkaa kahta kauheammin selittämistä miten hiukseni olisi pitänyt leikata koska hänhän on fashion designer

mutta draamasta huolimatta
tänään paistaa aurinko
voin niin siniseltä taivaalta
ja lunta
täällä on paljon lunta
nietokset

ja minä lähden kävelylle pian
myöhemmin uimaan
ja huomenna vuorille
kunpa huominenkin kaunis
silloin on Maijan synttäri
ja sitten illalla mennään konserttiin
ja juhliin joissa soittaa bändi islantilainen
fm belfast
ainakin luulemme niin

ja eilen suunnittelimme vähän liftausreissua Islannin ympäri
Liesbethiä pelottaa. Niin kuin jääkarhutkin. Mutta Sannen saan ehkä houkuteltua kanssani sen tekemään. Sillä auton vuokraaminen viikoksi tai pariksi on aika kallista....ja ostaminenkin

ja raha alkaa olla täälläkin kohta liian kallista
nyt on vielä kohtuuhinnat mutta kruunu on nousussa
ja euro
jos sekin vielä rupeaa laskemaan

hui ui

köyhät me
pian
täällä

ja minä ostin just eilen islantilaisen villapaidan

Lay Low

siitä huolimatta ettei meillä ollut lippuja
ja konsertti oli loppuun myyty
menimme toisen kerran ensimmäisen yrittämisen jälkeen
sen jälkeen kun olin juonut lasillisen itsetehtyä gingeralea
oikeaa inkivääriä
ja kun oikein katsoo ovimiestä silmiin ja sanoo kaksi pientä tyttöä vaan
pääsee sisään (ja portsari saa taskuunsa paritonnia)

mutta kuten arvelinkin
tyttö lauloi kivasti, sillä oli kiva ääni
(näytti ihmeellisen paljon Anna Abreulta)
mutta lyriikat olivat sitä samaa highschool kamaa mitä
Mysterious Martankin
jonka lauluja kuulin lauantaina.

Mutta oli silti hyvä että menimme
ja hyvä että pääsimme sisään
ja on hyvä, että minulla on täällä ystävä
todellakin ihminen, jonka kanssa tykkään viettää aikaa

huomenna menemme second hand kauppaan nimeltä glamour.
ja minä nyt vihdoin nukkumaan kun on joka aamu ne kahdeksanaamut.

lumisadeaurinkoaurinkotalvi

sininen taivas
ja aurinko käytävään asti
kun avaa oven
siristelevät silmiään
ne kaikki jotka koputtelevat
kysyvät puhelinnumeroa, palautan ruuvimeisselin

sellainen kuin pakkaspäivä suomessa. hankikeli. hiihtämässä jäällä
tai harjua ympäri
järven ympäri
punaiset posket

Vaihdan huoneen. huomenna allekirjoitan vuokrasopimuksen
että viikonlopun aikana voisin vaihtaa.

ja eilen
menin sittenkin uimaan illalla
vaikka satoi kaatamalla
satoi lumihiutaleita
suuria vedeksi muuttuen
uida lumisateessa
pitkiä vetoja käsillä
kolmekymmentäkahdeksan astetta neljäkymmentäastetta neljäkymmentäkaksi neljäkymmentäneljä kokeilin vain varpailla
sen jälkeen kaksisataa metriä niin hitaasti kun pystyy
lumisateessa

makasimme altaassa joka oli makaamista varten ja katsoin taivaalle
enkä vieläkään ole keksinyt
miten voisin toteuttaa ainoan valokuvallisen toiveeni
ottaa kuvan sekä siitä mitä näen että minusta sillä hetkellä kun näen
kuin silmissä kaksipuolinen kamera
halusin kuvan taivaasta, lumisateesta joka oli tiheää ja märkää
ja minusta
makaamassa siinä kuumassa hymyilemässä

tänään menen Lay Low:n keikalle
vaikka viime yönä lupasin että tänään menen aikaisin
mutta Lay Low tulee suomeenkin. Tampereelle. Jyväskylään. Ettäs tiedätte.

Talon isäntä just koputti ja antoi uuden huoneeni avaimen :)
Isäntä ja isäntä. Sama heppu joka antoi ruuvimeisselin, korjasi Sannen lampun ja oli minun ja Maijan kanssa eilen uimassa. Islantilainen.

Lay Low svengaa.
Kuuntelen sitä just.

Enkä unohda eilistä lumisadetta ja kuumaa vettä
vaikka nyt onkin paiste
pienen pienen pieni valkoinen koira

ostin tänään hämmentävän kalliita postikortteja.
viisisataa kruunua kappale. joten jos joskus saatte minulta kortin voitte tuntea itsenne erityiseksi. mutta älkää odottako ihan pian. sillä haluan ensin koristaa niillä kaunistuksilla huonettani. ankeaa tulevaa koppia. ja eurokin on menossa alas
joten täällä asuminen ja eläminen alkaa huolestuttavasti kallistua

voi. joudun ottamaan seiniltä kaikki tekstinsirpaleet ja järjestämään ne taas uudelleen...
mutta päätin tulostaa koko roskan uudestaan. ehjäksi.
olen kallistumassa siihen että aloitan koko kirjoitustyön alusta.
ihan alusta.
uudelleen. raaskiiko?
tai ainakin kirjoitan päälle. kill your darlings.

ja viikonloppuna menen tanssimaan
tällä kertaa menen. varmasti.
sillä kuntoni on niin heikko
ja tanssiminenkin on hyväksi.
sen täytyy olla.

Luultavasti vaihdan huonetta.

Vuokra on sama, mutta uudessa huoneessa minulla on oma kylppäri.
Huone on pari neliötä pienempi
mutta

minä luulen että minun on vain vaihdettava
se olisi helpointa kaikille.

ainut mutta tässä on vain se että se uusi huone on alakerrassa. ykköskerroksessa ja en pidä siitä kerroksesta. enkä vähiten sen keittiön takia. sillä ykkösen keittiö on ihan hirveän kamala. niin pinttynyttä paskaa ettei sitä saa kuntoon millään. monet ykkösen ihmiset käyttävät siksi kakkosen keittiötä.

joten kysyin olisiko minun mahdollista silti käyttää kakkosen keittiötä vaikka asuisin ykkösessä.

No, ehkä asiat jotenkin järjestyvät.
Ainahan ne.

kuluttakaa

Oletteko nähneet uudet lamapropagandat!?

Sanatonta.

Mietinpähän tässä vaan. Täällä Islannissa, kulutusjuhlan jälkimainingeissa että mitenhän sen kuluttamisen kanssa nyt oikein onkaan...
Ja pikkuiset sieltä takapenkiltä huutavat itkukurkussa että isi isi osta uusi auto muuten se kauhea lama kasvaa ja äiti äiti nyt pitää ostaa uusia vaatteita joka päivä kun mä en halua sitä lamaa!
nyt ei suurpedot enää riitä ihmisparkoja pelottelemaan.

ja katsokaa yhteistyökumppaneita! Tossa projektissa on mukana ihan kaikki postista ja hesarista alkaen.

Mietinpähän vain. Mietinpähän vain päätä pudistellen että mikähän se tässä maailmassa on oleellista ja että oliko se se talousjärjestelmä sittenkään...

että luulisi niitten ekonomistienkin jo vähitellen tajuavan, kun kerta vuosikaudet niitä asioita pyörittelevät ja opiskelevat, että meidän olisi jo aika muuttaa systeemiä. Muuttua.

Meidän täytyy muuttua.

Ni sit ei tarttis yölläkään painajaisia lamasta nähdä. Kun ei olisi koko lamaa. Mörkö parka.

Oksettavaa.

kuvat kertokoot

En ole vielä keksinyt miten saan tänne kuvat hyvälaatuisina. Ettei kestä kahta tuntia ladata niitä tänne...jos joku tietää auttakoot.


Huoneeni muistuttaa kieltämättä opistoajoista.




Bluelagoon matkalla kävimme myös Amerikassa.



Hiekka on täällä mustaa mustaa.


Blue lagoonin värit eivät tässä näy niin kuin pitäisi. Ja kameraa en viitsinyt kuljettaa altaaseen. Kun se ei kuitenkaan ole kertakäyttöinen kamera.





Bussi halki erämaan. Islanti on pelkkää erämaata muualla paitsi rannoilla. Ja maa on aina laavaa.

Taas on niin myöhä
ettei rytmistäni tule mitään
en opi tämän maan tavoille
tai ehkä juuri opinkin
sillä täällä kaikki tapahtuu varsin myöhään (ruokakauppaankaan ei pääse ennen kahtatoista arkisin)

mutta olen ripustanut tänään sanoja seinälle
sen jälkeen kun tyttö tuli luokseni pakoon kämppiksensä ja tämän poikaystävän riitaa ja kirjoittamaan koulutehtävää
oli omituista. että siinä hän istui hollantilainen tyttö minun pöytäni ääressä minun tietokoneellani kirjoittamassa ja aina välillä kysymässä mistä voi tallentaa tai mistä voi muuttaa rivivälin puolitoistakokoiseksi, koska tietysti, kaikki oli suomeksi
ja minä minun lattialla
merkitsemässä kaupunkeja karttaan
kiinnittämässä valkoisella sinitarralla suikaleita seinään

ja illalla kaikkien kauppareissujen ja ruoanlaittojen ja teenjuontien ja suklaakeksien syöntien jälkeen meillä oli keskustelu
kolmella meillä. sanasta väärinymmärräys tai väärinkäsitys tai väärintulkinta
ei ehkä ole ihan hyvää suomenkielistä sanaa
vaikka ei kyllä englanniksikaan
misinterpretation
että mitä se tarkoittaa
koska Dejan tahtoisi tehdä siitä vaatesuunnitteluunsa työn
ja minä ja Sanne istuimme ensin keittiössä, sitten sohvilla
ja Sanne puhui ja hänen ajatuksensa olivat niin hienoja ja selkeitä
englanniksikin
ja lopulta minäkin sanoin ihan vähän jotakin
ja Dejan innostui meidän ajatuksista
ja siinä oli niin hyvä
ja sitten me selitimme ja puhuimme Dejanin kanssa kohtalosta ja sattumasta ja kumpikin tarkoitti samaa mutta väitteli toista vastaan kunnes Sanne nauroi että te olette samaa mieltä.

Mutta paljon on ollut myös surua nimittäin Sannen isoäiti oli saanut sydänkohtauksen.
Ja me olemme täällä. Meren takana.

On niin outoa. Että olemme täällä. Olemme olleet jo ihan pian kuukauden.
Olen ollut täällä jo yli kolme viikkoa. Päivän yli kolme viikkoa. Se on niin pitkä aika, mutta
mennyt vain
ja tulevatkin viikot menevät
ne menevät yhä nopeammin
ja minulla on vain Islannin kartta edessäni kaikkine paikkoineen.

Niin paljon mitä haluaisi nähdä. Tulee sellainen kuin pitäisi juosta
ja niin paljon mitä pitäisi ehtiä
tuolla tuo keskeneräinen kirjani palasina
osa seinällä osa lattialla
ja joka toinen minuutti saan mukamas loistoidean
uuden
aivan kuten gradun tieteellisen osankin suhteen
voi
en toden totta ole ehtinyt mitään täällä

enkä haluakaan ehtiä

haluan olla täällä.

elää sen rytmin mukaan mikä minulle tulee
tuntea niin kuin tunnen
olla väsynyt ja tahtoa kotiin ja tuttuun
ja sitten taas hymyillä sille että on jo tutuilta tuntuvat kadut täälläkin
ihmiset joiden kanssa voi olla koko päivän niin että toinen tekee omaa juttuaan ja minä omaani
että on hyvä
että tämä on vain viisikuukauttapitkä
että täällä ollaan mutta että tullaan takaisin

väliaikainen mutta muutokset
jotka tapahtuvat minussa
jotka tulevat minuun
kieli ihmiset maa, johon olen astunut itse, yksinäni
ilman kenenkään apua
etsinyt kartasta itse keskustan
ovat pysyviä

voi.
on niin täyttyvä olo
sellainen että paljonpaljon

ja että siellä
mistä olen tullut on ihmisiä
joita en menetä vaikka olen täällä
että
minun poissaoloni
saattaa jopa lähentää

ja että on mahdollisuuksia. kaikki on.

Miten hiukset voi haista tupakalle
vaikka sisällä ei saanut polttaa
ei missään sisällä niin kuin ei suomessakaan
että voisi kuunnella musiikkia ilman savua

kuuntelimme niin montaa musiikkia
etten muista niistä
kuin mysterious martan
ja minä sanoin hänelle että hänellä on hyvä ääni

ja minusta tuntuu
että joku kakkaa kiusallaan minun vessaan
koska tänään ei ollut edes juhlia
mutta siellä oli kakkapökäle
vaikka olin itse koko päivän poissa...
eli se ei voi olla minun.

blue lagoon.
saattoi uida kuumassa suolaisessa vedessä ja katsoa vuoria
sauna
sekin oli
mutta ilman vettä jota olisi voinut heittää kiukaalle
silti tuli kotoinen olo
koska se oli tehty puusta.

mutta kukaan ei maininnut eilisistä juhlista
sillä tavalla että olisi kysynyt mitä minä tein
kun minua ei näkynytkään
kaikki ehkä tiesivät
että se itkevä tyttö oli koko illan ja yön huoneessan
ei tullut edes laulamaan happy birthday

ja poikanikin lähetti viestin
että minä otan tämän ihan liian vakavasti
ja melkein alkoi itkettää
koska tietysti otan tämän aivan liian vakavasti
mitäpä minä vakava tyttö en ottaisi liian vakavasti
suupielet menevät itsestään alas
se on se minun perusasento, hymyillessä viivaksi
ja silti se tuntuu pahalta kuulla
että minä olenkin se
syyllinen itse kaikkeen
vain sen tähden etten osaa olla rento
että kakkapökäleet ja vessapapereilla vuoratut lattiat on ok. että on ihan ok että minä pyyhin kännisten vieraitten äijien pissaa ja kakkaa ja spermaa. joka viikonloppu
omasta vessastani
nyt liioittelen.
mutta niinhän minä teen aina.
liioittelen koska en ole rento.

en sopisi meksikoon. en sopisi minnekään.
en tähän aikaan

parhaiten jonnekin hyvin kaukaiseen ja merenalaiseen
kun ollaan vielä ameebavaiheessa tai muussa sellaisessa
kun yksisoluiset elävät yksin erillään toisistaan

ehkä en sovi ihmisiin

vaikka Sanne sanoi tänään että hän on niin onnellinen että me tapasimme. ja sattumat.
sattumien Islanti. Muutosten Islanti. Päämiesten eroamiset koska heillä on kummallakin syöpä. Tekosyy ilmiselvästi, koska eivät halua myöntää tappiotaan. Mutta syöpä kuitenkin. Tuskin he sitä ovat keksineet.
Ja milloin ne vuoret purkautuvat?

Niin. Ehkä minun pitää olla täällä juuri nyt. Juuri kun on muutosten aika. Täällä. Ehkä minussakin.
Ja jokin minussa aina toivoo että meret huuhtoisivat ihmiset pois tai laava
tai hillitön tuuli, noin vain, kuten pyyhkeet lentävät Blue Lagoonilta Grönlantiin

Ajatelkaa
mitä ihmettä me oikein teemme täällä?
Ne hetket kun näyttää siltä, että ihmiset nauttivat olostaan, ovat niitä kun heillä on pää seikaisin, kun he eivät enää täysin ole tässä todellisuudessa.
Yritämme kyllä kaikkemme, ja välillä hyvin onnistuen, hävittääksemme todellisuuden.
Siksikö hillittömät rakennuksetkin, kaikki? Että emme tietäisi missä olemme.

Välillä sitä vaan ei kuulu tähän. Kun kuuluu maahan
kun itselle riittäisi niin vain kirkas tähtitaivas tai pilvinen tai aurinkoinen ja metsät ja järvet joet tai meret. Kivet, käsittämättömän mustat pyöreät kivet, tai valkoiset, tai pienet harmaat muodottomat. Riittäisi ihan vain se että voisi istua kivellä ja hyräillä. Että voisi silloin tällöin nähdä hymyn ja koskettaa kättä. Riittäisi kuu ja sinilinnut (voi, minun täytyy mennä takaisin kirpputorille ja ostaa Vigdiksen Z islanniksi, sillä sekin oli sattuma, että se oli ensimmäinen kirja joka sattui silmieni eteen kun menin kirjahyllylle! Valehtelematta! Laskin käteni kirjalle ja siinä se oli Z!)

Mutta mistä löytyisi sellainen paikka että voisi tanssia vain tanssimisen vuoksi
voisi olla hiljaa ja olisi kaikkia lajeja. Eihän tässä maailmassa enää ole paikkaa, jossa ei olisi ihmisen ihmisyys. Ällöttävä. Oksettava. Röyhtäily, oksentelu, huutelu, keskisormen näyttely, sylkeminen, nuuskaaminen, kuolaaminen, puukottaminen, kirveellä paloittelu, ammuskelu,

Ja onko meitä muitakin?
Onko jossakin toisiakin sellaisia, jotka tahtoisivat elää syöden vain sen minkä tarvitsee haluamatta verta. Joiden ei tarvitse sekoittaa päätään ollakseen onnellisia tai nauttiakseen kauneudesta.

Toisinaan sitä on vain ihan yksin.

Minä olen taas
suupielet alaspäin
luulen että olen aina niin
kun jotain on tapahtumassa

olen vain sellainen
joka seisoo bussipysäkillä koska on bussikortti
seisoo siinä vaan ja joku poika polttaa tupakkaa
ja keski-ikäinen pariskunta. ne on olleet uimassa.
ja katsoo kahta tähteä ja miettii kumpi on kirkkaampi ja mikä suunta
ja muut seisovat katoksessa
se poika ja se pariskunta
mutta tämä seisoo tuulessa
ja yrittää olla harmittelematta sitä että odottaa bussia
ja halu tanssia häviää

se oli mukavampaa silloin
ajatus siitä
kun katsoi kuvia ja rakennelmia ja
olut oli väljähtänyttä
Dejanin selkä minun jalkoja vasten
kun yritin katsoa miltä ne otukset näyttivät niissä kuvissa
joita oli toisen koneella ja piano jota soittamalla kaupungissa tapahtui
ja Dejan koko ajan korjaamassa englantiamme sillä sveitsissäkään ei ehkä puhuta näköjään virheetöntä

sitä on taitavia taitavia.
ja tänään kuulin myös laulun.
sellaisen laulun jossa oli minun sanojani mutta ääni
miten jollakulla voi olla sellainen ääni
ja vielä ystävälläni
että minä saan tuntea sellaisia
jotka osaavat

sanoin luisteluradalla että minullahan on taiteilijaystäviä
ajattelin sitä joka laulaa
ja sitä joka piirtää mahdottoman hienosti
ja sitä joka näyttelee
sitä joka tekee vaatteita ja lavastuksia ja saa tilasta kodin
ja niitä kaikkia jotka kirjoittavat

ja minun on niin hyvä heidän kanssaan
omalla kielelläni

vihaan englantia tänään
tuntuu etten voi sanoa mitään
en osaa sanoa mitään
yes yes já já
oh oh what yeah

olen kyllästynyt siihen ettei ole sanoja
ettei ole mitään siitä mitä minulla on
Suomessa
ja kädet
yritän selittää kaiken käsilläni
pannunaluset ja huovutusneulat

äh.
olen liian kiintynyt omaan kieleeni. liian kiintynyt sittenkin kieleen. englanti on niin puuttellinen ja minä puutteellinen puhuja. olen kömpelö. osaan vain ärrän joka ei kuulu tai sitten niin kovan ärrän että tyttö sanoo että sanoin kivasti irlannin että se är että sano se uudestaan

enkä minä halua taaskaan juhlia. en toden totta vaikka täällä on juhlat. haluaisin vain ottaa kuuman suihkun ja sitten mennä sänkyyn lukemaan.
lukemaan mitä?

ja maha on täynnä ilmaa. ja sormet palelevat. eikä minulla edes ole mitään sinne juhliin.
ja huomenna on blue lagoon.
ja kaikkialla puhutaan vain mielenosoituksista mutta minä en halua osoittaa mieltäni vieraassa maassa kun en oikeasti tiedä mistä on kyse. joudun nappailemaan informaatiota vain englanniksi sieltä täältä. sieltä täältä sanoja siksi tämän takia hallitus. mutta en tunne tätä maata. en tunne tätä maata yhtään. tämän historiaa. tapahtumien historiaa kulkua. on vain sanoja sanoja jotka eivät ole kenenkään äidinkieli.

ja minä olen päättänyt osallistua Grönlannin matkalle.
Helmikuun lopussa, maaliskuun alussa
lähden Grönlantiin

Myrskymyrsky

Ou. Kello on taas paljon
mutta on niin paljon
että on pakko kirjoittaa
ja aamulla draaman tunnit jotka
niin ovat kuten suomessakin

täällä on tuuli
on niin kova tuuli että pitää pitää lyhtypylväistä kiinni ettei lennä mukaan
nyt ymmärrämme miksi vuorille menosta varoitellaan
hui vain
kuinka sieltä lentäisi

kun kävelee jäisellä kävelytiellä tai vaihtoehtoisesti autotiellä koska se ei ole jäässä
on kuin paperia
voi levittää kädet levittää
ja lentää

niin se on. ja islantilainen tyttö oli vain sanonut tätä normaaliksi. ja että heillä on seitsemän eri sanaa tuulelle.

tuuli heille. tuuli on heille. ensimmäinen todellinen asia täällä minulle.

ja oli siis liukkaat kadut ja tuuli
ja eilen uusi otsatukka. noin vain me häädettiin kissa lavuaarista ja katkaistiin. ei kissaa vaan tukka.
sitä ennen oli kirpputori rumien betonitalojen läpi ja leipomo josta jälkiruoaksi jotakin leivoksen kakun keksin ja pullan välistä suklaata ja kookosta
ja sitten oli lamppu jonka korjaamisessa saimme taas huomata islantilaisten kaksijakoisuuden
mutta alle kymmenessä minuutissa asuntolani isäntä sai sen täydelliseksi
ja sitten oli ruokaa
jonka kokkasimme
ja illalla
taas myöhään
ennen kuin lähdin kuuntelimme musiikkia ja minä näytin Janos Valmusen bussipysäkillä

mutta tuuli tuuli metalleista kuulu laulu sellainen
ja iso valkoinen rakennuspalikka paiskautui vasten teräsaitaa
kolikot pysyvät taskussa mutta hattu
hattu sitä pitää kaksin käsin puristaa ja painaa selkä vasten tuulta
not against wind not against

ja sitten on samanlaisia ajatuksia siitä miltä tuntuu kun pitää näyttää joltakin
kun on amerikkalaisia tyttöjä ja brittityttöjä jotka ovat niin kuin eivät olisikaan ja miten heidän jokainen vaatekappaleensakin on niin täydellisesti sopiva toisten kanssa

ja miten hassua että näen taas juuri hänet, joka sanoo minulle
epävarmuutensa
kaikista kauneimpana. voi. niin kovin kauniina.
miten minä näenkään aina kaikki
minun ihmiseni
kauniina
voisinpa jopa sanoa etten rakastu kuin kauniisiin
te
olette kauniit

ja sitten on jooga
joka on täydellinen
yhdistelmä
fyysistä astangaa ja lopuksi meditaatiota
ja ilmainen
ja lempikahvilassa. siellä takahuoneessa ja siellä on matotkin. ja tyttö joka opettaa niin ihastuttava. ja koko vartalo ehkä vielä niiaa tai kumartaa tai jotakin kun sitä näin huomioidaan pitkän tauon jälkeen että se saa taas osakseen venytyksiä ja kosketuksia ja ajatuksia
ja voi
vaikka mikä sattuma jälleen kerran
että sielläkin joogamatoillaan
istuvat ne samat
amerikkalaistyttö ja brittityttö. juuri se brittityttö jota luulin juhlissa islantilaiseksi, juuri se josta Sanne sanoi hyvin että hän näyttää aina siltä kuin voisi pahoin. Reagoimatta mihinkään. amerikkalaistyttö taas on ihastuttava. liiaksikin ehkä. koska pidän hänestä. ehkä se on amerikkalaisuutta. oh, how nice. oh, lovely.

ja sitten on taas ruokaa
vaikka sitä ennen kyllä jo edellisenä päivänä on ollut siivousta ja diilejä ja huovutusta moneen kertaan joka ei ole onnistunut. Kertokaa, jos tiedätte, mikä on islantilaisissa villoissa vikana kun ne ei oikein huovu? miksi ne ei huovu yhtä hyvin kuin suomen? ja miksi langat ei huovu niin kuin suomessa, että ne voi vapaasti laittaa pesukoneeseen?

ja ruoan jälkeen elokuviin
Olivier Smolders
Nuit Noir. Ja nyt kaikki ne jotka yrittävät etsiä tietoja tästä hämmentävän kauniista ja karmivasta kafka-lynchmäisestä elokuvasta eksyvät tänne. eivätkä saa tietää siitä mitään. sillä olen vasta tunti sitten tullut ulos elokuvateatterista
jossa popkornit maksoi n. euron ja limu alle 1,20 e
ja jossa elokuva oli ensinnäkin myöhässä ja kun se lopulta alkoi
se olikin väärä elokuva
ja kaikki kävelivät ulos

mutta se ei olekaan erikoista näinä päivinä
kun jokapäivä on mielenosoitus
ihmiset ovat nousseet hallitustaan vastaan täällä
ja poliisit ottavat ensimmäistä kertaa yhteen
suihkuttavat silmiin
ja bussi oli täynnä naamioihin pukeutuneita nuoria
rumpuja
ja joka lauantai ilmaista ruokaa

ja huomenna täällä on taas juhlat. ja lauantaina lähdemme Blue lagooniin
se on se paikka jossa on kuumia kylpyjä ja paljon turisteja
kaunis mutta kaupallistettu
sinne lähtee kahdeksankymmentä vaihto-opiskelijaa
joten en enää tiedä kuinka mukava siellä on uiskennella

ja sitten ei mene uudesta bussikortistani huolimatta busseja
viimeinen 0.14 ja me myöhästyimme siitä kuusi minuuttia koska se elokuva alkoi ainakin kymmenen minuttia ehkä kaksikymmentäminuuttia myöhässä kun oli se vääräkin
joten me tuulen läpi
jokainen talo voisi olla sellainen jossa kiva asua
ja Liesebeth tuli mukaan vain sillä ehdolla että siivosin hänen kanssaan
ja meidän täytyisi Sannen kanssa pissata ja minä ehdotan liftaamista
mutta autot ajavat vain kovaa tiellä aina silloin kuin ei tarvitse pysähtyä valoihin
eivätkä nuo belgialaiset ja hollantilaiset usko että liftaaminen voi olla ihan turvallista puolenyön jälkeen. Hei, me ollaan Islannissa. Ja meitä on kolme.

ja minun isoisällä on edelleen loistavat ilmeet
voi kunpa saisin napattua hänestä kuvan vielä
ehkäpä jollakin retkistämme joita teemme lintupaikkoihin ja laavapaikkoihin
ehkä sitten kun tulivuoret purkautuvat sillä niitäkin on lupailtu
isoisä on jo maininnut kahdesta hyvin todennäköisestä purkauksesta. Toinen olisi Hekla.

niin ja olenhan minä vaihtanut totaalisesti järjestystäkin huoneessani
niin että tämä on nyt aika kiva
kuvat tulevat myöhemmin

ja ensimmäistä kertaa sain myös puhelun
rakkaimmaltani
häneltä jota ikävöin vaikka olenkin täällä kokemusten keskellä
ja täällä on niin paljon
niin paljon minkä haluaisin heti jakaa
sanoa arvaa ja arvaa mitä ja tänään
ja paikkoja joissa olla yhdessä, katsoa tuulta ja kääriytyä toiseen.
mutta kuulimme äänet
ja nyt minä kuulen vain tuulen
johon on kai hyvä nukahtaa

Nukahdin.

Ensimmäinen iltauni täällä. Saaressa.
Saaga,
se oli minun kielelläni
vihdoinkin se alkoi, kuudenkymmenen johdatussivun jälkeen (johdatus tarkoittaa tässä sitä kun kirjoittaja kirjoittaa siitä kuka on kenenkin poika ja kenenkin tytär ja kuka kenenkin kanssa naimisiin tai riitoihin ja missä oli mikäkin talo)
mutta silmäluomet
ulkona pimenevä ilta
kirkon tornit ensin punaisessa
hiljalleen sinertyvässä ja tummentuvassa taivaassa

lopulta vain minä ja saagojen ääni.
Niissä on ääni.
kaikissa sanoissa rytmi ja ääni.
Kuuletteko te? Kuuletteko te sanat kun te luette?
Kaikilla on ääni. Kaikesta. Siksikö minä voisin istua illasta iltaan
kuunnellen pianoa
jota joku soittaa oikeasti
tai sello
soittimista eniten kuin meri

tai kun minun ystäväni laulaa
miten hänen äänensä voima
ja mikä kunnia jos joskus hänen äänessään minun sanani
mutta ilmankin voi. voisin kuunnella häntä aina
sitä soitinta joka oli unilaulu.

ja saagan ääni minun unessani

mutta entä minun ääneni? kuulenko sitä? voiko omien sanojensa ääntä kuulla
etääntyykö omasta rytmistään
niin että sen tunnistaa
niin että sen kuulee kuin kuulisi
linnut siitä avoimesta ikkunasta
kun jaetaan verigreippi
eikä tyttö tiedä miten greippejä syödään
että niin kuin appelsiini?
ja suklaakakku on muovipussissa. islantilainen tyttö sen on leiponut
ja siinä hetkessä päättää
että aikoo tehdä omansa
tarjota sitä ihmisille
niille joista pitää
joista teki omiansa.

ja me kävelemme pistävässä lumisateessa.
se ei ole pehmeää niin kuin suomessa, minä sanon,
mutta valehtelen jo sanoessani, sillä ei meilläkään ole vain pehmeää lunta
onhan meilläkin jääpuikkoja

on hassua millaisen kuvan sitä piirtää omasta maastaan
mitä kertoo
mitä nostaa
ei voi kaikkea
kertoo ystävänsä perheestä
ihanimmasta minkä on tavannut
joka asuu pohjoisessa
sanoo ei ihan pohjoisessa mutta tavallaan pohjoisessa
se kuulostaa hienommalta
sillä ei kukaan täällä tiedä missä kainuu on
mutta sitten ei osaakaan kertoa
kaikki pysähtyy
ei voikaan pistää sanoiksi sitä mitä on.
että on niin paljon
ja sitä ei voi sanoa edes suomeksi

miten paljon me olemmekaan kielen ulottumattomissa

aurinko jo laskemassa ja kävelee kirkon ohi. ajattelee miten vähän on tässä kielessä. vieraassa kielessä joka on kaikille vieras. paitsi niille amerikkalaisille ja briteille ja ehkä kanadalaiselle.
miten vähän sitä todella onkaan
kun sitä on jo niin vähän omassaankin

mahdotonta ilmaista
miltä taivas näyttää kun tähdet vasta muodostuvat
tai miltä saaga kuulostaa
miltä kuulostaa minun suurpyytäjäni
Peter
ini

entä se kun maataan ihan kiinni toisissaan. ei ole mitään muuta kuin aallot jotka tulevat
jokapuolelle saarta, puut
joiden nimiä on turha opetella ja lokit
jotka aina vain vartioivat pesiään
joissa ei edes ole enää poikasia
vesi joka on kylmä ja vesi joka on kuitenkin lämmin

miten pistää kieleen se
että on kerran istunut kivellä
että on kiivennyt kiven päälle ja asettanut kameranjalustan lumeen
tehnyt valtaisan linnan ja ripustanut kynttilöitä ikkunoille
se valo
se hetki ennen unta
ensimmäiset lumisateet ja vesilätäköt

kun pieni poika sanoo että sinä olet minun saduissa.

tuntuu että kosketukset on helpompi laittaa ääneen
on helpompi maalata vihreää tai punaista pistää violetiksi taivas
että kirjoitus ei ole aisti

kirjoitus ei ole aisti.

Parantuminen

Eilen olin jo jalkeilla
lanka ja villakaupassa tunnit kuluivat
kirpputorilla second hand liikkeissä
aion huovuttaa hatun. jonkin sellaisen. hui. ja ostin lankaakin
aion opetella miten neulotaan!

ja illalla olin Lisbetin kanssa kuuntelemassa musiikkia ja tarkkailemassa viimeisen päälle laittautuneita islantilaisnaisia. Todentotta. He kulkevat aina korkeaakin korkeammissa korkokengissä ja lyhyitäkin lyhyimmissä hamosissa hiukset moitteettomasti ja meikkiä niin paljon että jos nämä täällä eivät ole naisia niin
me ryysypekat.
lyhyine säärineen ja rönttätukkineen.
mutta humalainen keski-ikäinen mies oli ainakin kiinnostunut. osasi sanoa suomeksi minä rakastan sinua. Lisbet sanoi että olen liian kiltti.
Sain kaljaakin hameelle ja takkini varastettu tai siirretty mutta sain sen kyllä onneksi takaisin. Sillä Islannissakaan ei ole mukava palata yöllä kotiin talvella ilman takkia.

Tänään taas. Sanne oli jäänyt yksin koska Vincentin lentokone oli startannut aamukahdeksalta ja kentälle oli lähdettävä jo neljältä. Joten me joimme Sannen kanssa teetä ja kävelimme koko matkan rantaan. Aallonmurtajille asti. Mutta meri ei ole samanvärinen kuvissa kuin oikeasti. Siellä se kaikissa sinisen sävyissä. Ja me kauhistelimme valaita, edelleen kauhistelemme, kuinka he voivat täällä syödä niitä. Mutta me teemme ruokaa yhdessä joku päivä ja menemme ensi viikolla joogaan. Ja nauroimme kuinka sattumaa
että me jo lentokentällä toisemme
ja nyt me niin paljon samaa
ja vielä melkein samalla kadullakin


Sellainen lämmin sisällä. Siinä sitä istuu vihreässä nojatuolissa. Seisoo auringossa mustien kivien päällä. Vierellä ihminen, joka on ihan toisesta maasta. Sieltä vaan. Keski-Euroopasta vaikka se ei ole keskieurooppaa vaan Länttä. Ja minä. Niin pienenä ja silti me hymyilemme. Ystävyyttä. Niin hassua. On kuin olisin tuntenut Sannen aina. Niin kuin hän olisi yksi minun. Minun ihmiseni. Niin kuin hän olisi yksi teistä.

Kuuntelen Emiliana Torrinia. Sitä ennen kuuntelin FM Belfastia. Se on uusin löydökseni. Fabion opettajan bändi. Kasari múm (uusi), jos pitäisi kuvata sitä jotenkin. Mutta en tykkää kuvata. Tykkän vain ottaa. Tai antaa. Tai kumpaakin. Tykkään vain tässä olla ja tykätä tai olla tykkäämättä.

Kirkkaita taivaita




Kun kävelee merta tarpeeksi pitkään tulee takapihalle, jossa kohoilee patsaita
siellä on museokin joka on suljettu
mutta kivi oli saanut lumesta kasvot kuitenkin


voi tämä on ollut hyvä päivä. ja huomenna alkaa taas arki.
niin. täällä on jo arki islanninkielineen.

Miten minä olen taas näin myöhään kirjoittamassa
vaikka olen kipeä ja minun pitäisi nukkua.

Tänään katsottiin Benjamin Button's curious case
tai joku sellainen sentapainen nimi. Se oli hyvä. Hyvä oli katsoa kun nenä vuoti ja maata sängyllä ja nauraa kun kaksi humaltuvaa siinä vierellä, toinen kitumassa nettirakkaudestaan ja toinen tylsistyneenä koska haluaisi mieluummin katsoa Sigur Rósin Heimaa.
Mutta Dejan ja Fabio ovat kivoja.
Ehkä voi olla että lähden heidän kanssaan sunnuntaina autolla seikkailemaan. Haluamme pois tästä kaupungista. Jonnekin.
Mutta kun leffa loppui ja Heimankaan katsomisesta ei tullut mitään minä menin suihkuun, sillä Fabio poltti Dejanin huoneessa enkä minä tykkää tupakan hajusta minun hiuksissa. Ja pojat lähtivät baariin, homobaariin luultavasti, sillä Dejan kyllä nyt tarvii jotain sellaista, tai muuten tämä sveitsiläinen poika, joka ei ole homo, vaikka kuunteleekin Sigur Rósia ja tykkäsi minun soittamasta Lau Naustakin joutuu uhriksi.
Hmm. Ehkä ei.
Ja minä olen vain kiltti suomalaistyttö heidän kontrastinaan. Kiltti ja viaton katselemassa taivaalle, jos näkyisi revontulia.

Huomenna.
Aion olla jalkeilla. Aion kävellä kirpputorille. Siellä on sellaiset. Satamassa. Maija ja Elinakin menee. Ja Sanne ja Vincent.
Ja sunnuntaina olen jo niin terve, että voin lähteä poikien kanssa autoretkelle. taiteilijapoikien, joista toinen on kolmekymmentä ja toinen kaksikymmentäkaksi. Ja minä niin pidän ihmisten tarkkailemisesta. Voi. Minä niin pidän siitä sittenkin. Siitä että on pieni ja naiivi ja pieni ja kukaan ei tiedä sinusta mitään mutta he kertovat itsestään kaiken. Minä niin sittenkin haluan olla sillä tavalla, siitäkin huolimatta että sillä tavalla jää aina vähän ulkopuolelle. Jää aina pöydän kulmalle istumaan kun joku sanoo, no Hanne, kerro sinun tarinasi, ja sinä ehdit sanoa well ja sitten aihe onkin jo jossain muualla
niin.
Että siinä sitä on huoneessa. Kääriytyneenä peittoon kieltäytymässä viinistä. Seisomassa kadulla kun kaikki neljä jatkavat matkaansa uima-altaalle joka ei ole auki. Kävelemässä kotiin, kun toiset lähtivät toiseen suuntaan. Pistämässä ovea kiinni, kun toiset avaavat omansa. Avaamassa televisiota ja katsomassa iänikuisia visailuja kun he ovat laittaneet meikkiä ja istuvat puisilla penkeillä lyttäämässä tupakantumppeja kenkien alle, puhaltamassa hiuksia pois silmiltä, katsomassa kuka ajaa ja ketkä kävelevät vastaan. Istumassa hiljaa pöydässä, aika reunassa, kun keskustelu on käynnissä siellä toisessa päässä. Istumassa hiljaa ja tyttö sanoo sinä aina tarkkailet. Ja silloin sitä ei enää tarkkailekaan. Sillä silloin kaikki kääntyvät katsomaan ja alkavat määrittää mikä minä olen. Minä olenkin yhtäkkiä. Ei enää vain sitä kun seuraa kadulla ja kääntyäkö, pysähtyäkö Carrolssiin, siihen mikä on vielä jäljellä siinä kulmassa. Ottaako kuvan vai piilottaako kameran.

voi miten rakastunut sitä on voinut joskus olla. Ja miten voi sano olla. Että on ollut sekin aika. Hah. Sitä sittenkin oli nuori. Nuorempi. Pieni. Pienempi. Että on voinut seisoa ihan lähellä uskaltamatta sanoa mitään. Maata tuijottaen kattoon ja kuunnellen kun ne nai. Kuunnella täälläkin. Mutta se oli ihan erilaista. Sillä nyt nainen huusi englanniksi. Ja sänky hakkasi seinään. Silloin kuului tuskin hengitys. Ja oli jättänyt oven auki tahallaan

Mutta sen jälkeen on tullut todellinen. On tullut taivas joka oli ihmeellisen sininen niin kuin sinä eikä mistään elokuvista ollutkaan mikään. Oli siinä samanlainen huone melkein kuin tämä ja miten sitä voikaan päästä lähelle toista. Sitten taas kauemmaksi. etäälle ja takaisin
ja välimatkakin muuttuu
kuinka lähelle toista ihmistä voikaan päästä
mihin asti
pitääkö työntää itsensä sisään vai aukeaako jokin
onko siinä eroa
ja siinä jos on oikeasti ollut yhdynnässä
yhtynyt
tai jos on vain koskettanut sormenpäätä
voiko isä olla koskaan yhtä lähellä lasta kuin äiti
kun lapsi on ollut äidissä mutta ei isässä eikä isä koskaan pääse lapseen
paitsi jos on inhottava ja raiskaa oman lapsensa
mutta silloin on jo rikollinen sairas
äiti ei
ole rikollinen
(vaan lapsi on loinen)
siksikö miehet tekevät sitä?
raiskaavat ottavat väkisin
koska he eivät koskaan saa mitään todellista sisäänsä
he eivät koskaan koskaan voi täyttyä
epätoivoista täyttämisen halua
aukot umpeen
etsimistä määrittämistä rajaamista
kaikki pitää saada purkkiin
avattavaksi
repiä auki

miksei voisi antaa olla
antaa olla mitä on ja tulla
niin kuin kirjallisuudessakin
järjetön määrittelemisen halu
erottautuminen
tämä on tätä ja tuo on paskaa
minä kuulun tähän ja tuo tuohon
kaanonit ja postmodernit ja plaah
he eivät sitten ymmärrä mitään

eivät mitään siitä että kaikki on jo siinä meressä
ihan todellisessa meressä josta kaikki elämä on saanut alkunsa
ettei sitä tarvitse millään sanoilla määrittää
ettei tarvitse kirjoittaa googleen meri
ei tarvitse sanoa sä et ymmärrä paskaakaan ja tommy taberman on huono runoilija
ettei sellaisilla ole mitään

oooh

siksi minusta on ällöttävää
että valaita syödään.

Minä tulin vasta aamiaiselta
eli nukuin pitkäänpitkään
mutta ottakaa huomioon että täällä ollaan kuitenkin kaksituntiajäljessä
eli ei se ollutkaan kuin kaksitoista, ehkä hieman vaillekin
ja olisin voinut vielä nukkua
vauvan peppupyyhkeet kuivuvat jos niitä pitää huoneenlämmössä yönyli
niistin sittenkin siihen aamulla
sillä tiedättehän
nenänalunenkin voi kaivata jotain pehmeää kun on niistänyt paljon.

ulkona pakkaspäivä. taivas sinistä ja punaista ja keltaista ja valoa
tiet liukkaatliukkaat
pitää astua varovaisin askelin
jos astuisi
minähän en astu. makaan jo kolmatta päivää täällä. ilman peittoa tällä kertaa se kertokoon että on enää vain nuha ja silmät silmät
ei niitä jaksa pitää auki

tänään olisi ollut uimapäivä
ja kauppapäivä
ja huomenna olisi ratsastusta
mutta minä se en
aamulla verhot oli kiinni
ja käytävältä kuului puhe
ja minä makasin katsoen kahta pienenpientä reikää verhoissa joista tuli valo
niin pienet silmänreijät että ne oli ehkä sen jonka kastoin menninkäiseksi
ja ajattelin
että tällaistako se olisi
jos olisi mahdotonta päästä liikkumaan
makaisi vain pimeässä
ja katsoisi kahta pientä silmänreikää
joista tulee valo
niin pieni valo
ja silti tietää että se on ulkopuolella
mutta itse on sisällä
pääsemättömissä

mutta avasin verhot ja söin kaurapuuroa ja mustikkakeittoa
ja yritin vähän skyriä mutta
juuston ja paprikan ja kurkun ja leivänkin laitoin takaisin kaappiin

auttaakohan se jos nukkuu tänään oikein ahkerasti
jos nukkuu ja syö ja juo kiltisti
se on vaikeinta
minusta on vaikeinta syödä kun on kipeä
on vaikeinta nousta ylös ja tehdä itselleen ruokaa
kun ei tee mitään mieli
pitää pakottaa lusikka suuhun

kotona ja kotonakotonakotona (tämä ei ole koti)
on aina joku jota voi kurkistaa suurin silmin
ja sitten saa ehkä leipäpalasen mustikkakeittoa kuumaa kuumaa
kotona on se joka tuo minulle mustikanmakuisen muumilakun
ja muumilimppaa
vielä ei tee mieli kanaa
minun alkaa tehdä aina mieli kanaa kun parannun
silloin kun olin vielä kotonakotonakotonakotona
äiti aina toi sellaisen kanan
toisinaan
toisinaan silloinkin kun oli kipeä ja sitten syötiin kanaa
ja tummaasuklaata sai aina kun oli ottanut lääkkeen
yhden palasen yskänlääkkeen päälle.

unessa minä huusin äitiä ja isiä
huusin heitä nimillä joilla lapset huutavat kun on hätä
mutta äiti ja isi eivät tulleet
ja minä yritin painavin jaloin siirtyä heidän viereensä, väliinsä, siihen parisänkyyn joka on nyt takkahuoneessa, korkeat sivut joissa laatikoita. ja minä näin heidät ja olin juuri pujahtamassa
kunnes uni häipyy ja tietoisuus siitä että olen täällä
että eihän heillä ollut mitään mahdollisuuttakaan kuulla
huusinko minä ääneen? kaikuiko käytävillä suomenkieliset vanhemmat? vai oliko se totta ettei minusta tullut ääntä.

se on omituista. unen ääni. sitä saattaa ponnistaa kaiken voimansa ääneen
ja silti
ei pihaustakaan
ja mistä sitten syntyy unissapuhuminen
koska on ollut hetkiä kun äiti on tullutkin
silittänyt kuumeista otsaa ja sanonut että se oli vain paha uni
silittänyt silittänyt istunut vieressä kunnes nukahtanut
silloin on kuulunut ääni
mihin se on hävinnyt? vai voiko äiti kuulla merienkin läpi
kuulla sen uniinsa että tyttö siellä huutaa
ja poika
että poika huutaa lähempänä, hänen poikansa
ja tyttö, kauempana, hänen tyttönsä
kuinka paljon voikaan vanhemmilla olla huolia
omiensa lisäksi lapset

harkitkaa syvästi ennen kuin synnytätte.

POSTIA!

ainii.

Mä laitan mun osoitteen nyt tänne. Vaikka en tiiä onko se yhtään turvallista. Älkää lähettäkö pommeja tai dynamiitteja tai huumeita kiitos.
Sillä joku oli joskus lähettänyt Björkille pommin. Se ei ollut mennyt oikealle björkille vaan ilmeisesti joku toinen oli räjähtänyt. mutta saatan muistaa väärinkin. Mutta en ainakaan niin väärin, että oikea Björk olisi räjähtänyt. Hän ei ole tietääkseni räjähtänyt. Siis se laulaja. Onhan toki ne muutkin ihan oikeita björkkejä.
Mutta siis osoite:

(ensin tulee minun nimi, sen kaikki ne tietää jotka jotain haluu lähettää luulisin ainakin paitsi ne jotka pommeja...)
Skipholt 27
Höfði, Room n. 201
105 Reykjavik
ICELAND

olen saanut jo yhden ihanan kirjeen :)
ja olen myös yrittänyt etsiä paikkaa, josta voisi ostaa kortteja...koska en millään tahtoisi lähettää teille niitä iänikuisia tulivuoria tai sellaisia, tiedättehän, islanninlippuja. Mutta onko täällä edes muita kun ei edes nenäliinoja....

niisk

Nuha ei vaan ota lähteäkseen.
Pimeässä huoneessa on hyvä maata ja ottaa valokuvia
tällaisena minä näen. Sängystä. Kello kuudelta.

Ja tässä on minun maisema. Ikkunamaisema.


niitten resoluutio on jostain syystä täällä tosi huono. kai siksi että pienensin niitä aikalailla ennen tänne pistämistä. Sillä nettiyhteys on hidas. Eikä tämä kestä isojen kuvien lataamista. Tuo valkoinen tuolla taustalla. tuo rakennus, jota vähän pilkottaa on oikeasti kirkon kaksi tornia. Ne loistaa pimeälläkin siellä.

tänään. olin siis koulussa ja kävelin liukasta pitkin. Ei ollut hyvä idea kävellä, mutta halusin löytää apteekin nenäliinoja varten. En kyllä löytänyt. Kävin kotikatuni apteekissa, jossa hiljainen myyjä myikin minulle voimakkaantuoksuisia märkiä vauvanpeppupyyhkeitä kun yritin pyytää hajuttomia ja kuivia nenäliinoja...noh, onneksi ostin myös hajustettuja (aloevera ja kamomilla) nenäliinoja, ne sentään ovat edes kuivia. Miten märkään voi niistää (niin, no jos ne olikin tarkoitettu pyllylle eikä nenälle)
Ja sitten Dejankin on kipeä ja minä otin minun tyynyn ja me katsottiin Gamorra, sellainen mafiaelokuva ja Dejan tarjosi tätinsä suklaatehtaasta tuomia Werthers orginaaleja vai mitä ne nyt ovatkaan ne joiden mainoksessa se isoisä tarjoaa sille lapselle ehkä sitten kun lapsi on vanhempi tai jotain. ja oli siinä tummiakin suklaita.
Mutta sitten olin niin uupunut että menin nukkumaan ja nukuin vaan ja nenä vaan vuoti

ja tällä hetkellä asuntola on kai melko autio koska suurin osa vaihtareista on juhlissa, joissa he tapaavat buddynsa. Minä tapaan minun Kirstínin sitten myöhemmin. Hän sanoo minulle aina viesteissään että hah hah haa. Sellaisia ne islantilaiset psykologianopiskelijat ovat, jotka ovat ryhtyneet suomalaistytön ystäväksi.

Mutta ehkä nuhaisten pienten tyttöjen on aika käydä nukkumaan. Ottaa kettu kainaloon. Sillä sellainen minulla täällä on. Jätin possuriepuni Suomeen pojan viereen, koska Putella on osa sieluani. Tietysti, sillä se ei ole lelu. Tiedättehän. Ne, joita on puristanut rintaansa, kainaloaan, kaulaansa, mahaansa, hiuksiaan vasten 20 vuotta eivät voi olla leluja. siinä oon minä. Ja siksi se on siellä. Ja minä sain korvaamaan ketun. Olen jo tottunut kettuun, sillä on kuono ja käpälät. Niistä on hyvä pitää kiinni, vaikka ei ehkä yhtä hyvä kuin ihmisen käsistä, ihmisen korvasta. Ei ehkä sama kun painautua kuumaa ihoa vasten. piirtää selkään kuvioita kun toinen nukkuu, pyörittää hiuksia sormen ympärille. valoa unta. Ja toinen räpäyttää silmät auki ja sanoo että nyt silmät kiinni. Tapiirit.

Mutta kettu saa kelvata paremman puutteessa.

Niin. Islannissa on muuten paikka, jossa elää pelkkiä kettuja ja lintuja, joita ketut syövät. Minä aion matkustaa sinne. Ne ovat kuulemma kummallisia kettuja, koska ne eivät ole tottuneet muihin kuin kettuihin ja sitten tietysti lintuihin joita syövät.

Mutta. Olen valvonut jo aivan liian pitkään. Varpaissa ei ole enää sukkia ja yö yö, se tulee.
Pitkä yö, pidennetty yö aamuun asti.

Kun paranen aloitan kirjoittamisen. Se on lupaus. Tai ainakin kirjoituksieni järjestämisen. rakentamisen. Jokatapuksessa askaroimisen tekstini parissa. Ja teen sen ärsyttävän esseen suomeen joka on jäänyt roikkumaan. Kyllä. Sen minä teen.

nenäliinoja ei saa islannista
ruokakaupasta ainakaan
ehkä niitä saisi apteekista
josta saa myös sukkahousuja.

Sanne tuli luokseni käymään. Hän asuu lähikadulla. Ihan tuossa lähellä. Hänellä oli mukana appelsiini ja luumu. Sitten me juotiin vihreää teetä sitruunalla maustettuna keittiössä ja kerrottiin toisillemme opiskeluistamme ja vertailimme maittemme luomuhintoja (kauhistelimme islannin luomuhintoja) ja lopuksi tutkailimme Sannen kurssikirjaa, joka oli paksupaksu ja tieteellinen ihmisen kehityksestä.
Voi.
Sitten tuli Maija ja toi minulle kaksi kurssikirjaani Islannin kieltä varten ja mustikkasoppaa! Samaa kuin Suomessakin!

En olekaan ihan yksin täällä! Vaikka sairastan!

Ja taivaalta ei pyrytä mutta on lunta maassa. Taivas sininen kuu ei enää ihan täysi. Aurinko melkein laskenut. Pakkaspäivä. Kirkon tornit ikkunasta. Jonain päivänä menen sinne. Kirkkoon. Kirkontorniin soittamaan kelloja.

sitten kun olen parantunut tästä toivottavasti vain flunssasta.
Sitten astelen punaiset lapikkaat jalassa pitkin lumista Reykjavikia ja hah hah haa, minäpä olenkin tottunut lumeen! Sitten hymyilen läheisen päiväkodin lapsille kun he kumpparit ja kurahousut jalassa vesilätäköissä. Sitten astelen kevein askelin tuulta vasten merenrantaan. Kaivan lumeen hautautuneita kiviä. Meri jäässä, onko? Joutsenet vielä yhdessä rykelmässä järven (se lampare) toisessa päässä huutamassa. Hanhet kevein jaloin heikoilla jäillä.

Mutta siihen asti
minä täällä peittojen sisässä palelevin sormin.

Makaan peittojen vuoressa.
Villasukat jalassa. Villapaita päällä. Ikkunasta näkyy melkein vaakasuora lumisade. Tuuli tuuli, vihdoinkin se Islannin tuuli joka tulee myös ikkunoista läpi, sillä niistä puuttuu mitä ilmeisemmin eristeet.
Kurkku aina vaan tuli. Ja pää kuumakuuma. toivon ettei anginaa, voi toivon niin paljon. Sillä nenä ei ole vielä vuotanut.

Menimme tänään student councilliin ja sanoimme että bussihinnat muuttuvat joka päivä mitä pitää tehdä, mies siellä nauroi ja sanoi että kaikki rahaan liittyvä muuttuu tällä hetkellä islanissa joka päivä. täällä siis tosiaankin vallitsee oudot ajat. Ennen opiskelijat sai ilmaiset bussikortit, nyt ainoastaan Reykjavikilaiset, siis ne jotka on pysyvästi täällä kirjoilla. Bussikuskit ottavat opiskelijoilta maksua 100 kruunua, mutta bussiyhtiön sivuilla ei ole sellaista lippua ja bussiasemalta sanotaan ettei sellaisia ole, että bussikuskit ottavat väärin. että 100 kruunua on alle 18-vuotiaiden lippu. Olen matkustanut jo kolmella eri kuskilla ja kaikki ovat ottaneet 100, olen sanonut olevani STUDENT ja he ovat kysyneet sitä. Eivät sitä olenko alle 18...silti, alan vähän epäillä että josko tämä suomessakin tuttu ilmiö minun halvoista matkustushinnoistani helsingin julkisissa toistuu täällä...vaikka ei olekaan pilkukasta sadetakkia, on kuitenkin suuret pyöreät silmät ja pienen pieni tyttö. Joka vain korostuu tämän viikinkikansan keskellä, joka on niin SUURTA

On inhottava sairastaa vieraassa maassa ja varsinkin kun uudet kurssit ovat juuri alkamassa, kahdeksalta aamulla joka päivä. Kukaan ei keitä kuumaa! Ei silitä ja paijaa ja peittele tai lue satuja!

Lumisade lumisade.

Eilen Eggert, uusi isoisäni muuten, sanoi että mitä luultavimmin pääsemme todistamaan tänä keväänä Heklan purkautumista! Jau!

ja pitäisi lukea saaga, viinimaan saaga... se löytyi kirjastosta myös suomeksi, mikä on hyvä.

söin myös paketillisen jäätelöä, koska ajattelin että se auttaa kurkkuani...se ei auttanut...eikä se ollut litran paketti vaan 400ml. Sillä täällä asuntolassa ei ole pakastinta, en minä muuten olisi syönyt kaikkea!

Olen saanut myös huomata että islantilaiset jakautuvat kahtia myös ystävällisyydessään. toiset ovat ihanan avuliaita ja lämpimiä ja sydämmellisiä kun taas toisien edessä tekee mieli itkeä loukkaantumisesta ja kiukusta. Minä olen omaksunut taktiikan, että hymyilen ja olen epäystävällisyydestä huolimatta hymyilemässä kaikille. Tänäänkin, käänsin erään palveluammatissa työskentelevän töykeyden itseni typeryydeksi. Voi! Minähän se olenkin tyhmä ja avuton etkä sinä vain inhottava ja epäystävällinen! Niin. Sillä tavalla selviää kaiketi parhaiten. Ja aina muistan sanoa Takk fyrir.

Eilen mä sitten itkin koko asuntolan nähden yhteisessä kokoontumisessa, jossa käytiin talon säännöt läpi. Olin siis jo koko päivän itkenyt ja tiesin itkeväni sielläkin, kerroin pelostani Dejanille ja kun h-hetki tuli eli mun piti aukaista suuni ja valittaa tuosta mun vessasta ja bileistä niin aloin itkeä pillittää. Onneksi Dejan oli niin älyttömän kiltti, että puhui puolestani ja selitti tilanteen. Ja se on nyt ok. Siis tilanne. Siis ettei mun vessaa käytetä bileissä. Ainakin niin on tarkoitus olla.

Mutta se oli noloa siksi, että se ei ollut niin iso juttu. Mutta minkäs teet. Ei voi mitään jos itkettää. Eihän?

Eilen kävin Laugarnesin rannalla. Mustaa hiekkaa ja mustia kiviä. Meri, jonka ääntä kuunnella. Laitoin silmät kiinni. Pitelin kiviä kädessä. Ei puita joita koskettaa ohi kulkiessaan. Kiviä vain ja aallot. Vuoret jossain, jonne täytyy kulkea tunti bussilla. Niin suuret, että näyttää lähellä.

Yritän saada tänne kuvia pian. Ongelmani on se, että mun näytön asetukset on päin persettä ja mun pitäis kalibroida näyttö, koska mä en nää kuvia oikein ja siks mä en voi myöskään muokata niitä oikein. Ja haluan todellakin nähdä kuvat oikein, jotta tiedän mikä on oikeasti alivalottunut ja mikä ei jne. Joten kuvia vasta sitten kun onnistun. Otan siis myös macin kalibrointi ohjeita vastaan, kiitos !

neljänkymmenen minuutin päästä alkaa Islannin luonto ja kulttuuriperintö kurssi. Aamulla oli jo kieltä. Ostin sanakirjan :)

Ja aamulla, pimeässä kävelin pakkasta pitkin. Valoja joissain ikkunoissa ja katulampuissa. Sen verran, että näki juuri ja juuri ohuet lumihiutaleet. Järvi (ne todella sanoo sitä pikku lamparetta järveksi!) oli jäätynyt ja joutsenet huusivat. Niitä ei enää näkynyt kun tulin takaisin. Taivas sinisenä. Kuljin eri reittiä kirkkoa kohti suunnistaen. Kuljin talojen välistä. Niin, värikkäiden, ja vähän nolona tunnustan ettei ne olekaan puuta! Punastun nolosta. Ei. Ne eivät todellakaan ole puuta, onko täällä ainuttakaan taloa puusta? Ne ovat peltiä. Värikästä peltiä. Mutta eihän minulle olisi tullut mieleenkään, että talot ovat peltiä! Ja kauempaa katsottuna ne näyttää puulta...Ihan totta!

Tänään juttelin myös saksalaisen Annan ja Usalaisen Dannyn (oikea nimi Sara, muistaakseni tai Sarah). Ne oli kivoja. Mutta en minä jaksa tutustua ihmisiin. En vain jaksaisi. On helpompi vain olla omissaan, kulkea omia reittejään.

Dejanin kanssa on helppo kun se vaan kiskoo minua mukaansa. Se on sellainen. Niin stereotyyppinen homo. Mutta ei kuitenkaan. Ihan omanlaisensa tietysti, mutta tiedättehän. Mutta ihana. Pidän hänestä niin paljon. Ja nyt eilisen jälkeen vielä enemmän. Vaikka taas tyypilliseen suomalaiseen ja hannemaiseen tapaani ajattelen, että hän varmaan ajattelee minusta sitä ja tätä ja tota. Hupsua. Voisipa joskus lopettaa ajattelemasta mitä muut ajattelevat ja vain olla. Antaa olla.

Loppuisipa kurkkukipu. Se alkoi kun heräsin. Ja olen juonut teetä, mutta aina se vaan kähistelee. Tekisi mieli leikata se pois. Tahdon aina leikata ne ruuminosat minusta jotka kipeilevät. Uhkailen niitä. Mutta ne tietävät, etten tekisi niille koskaan pahaa, siksi ne vaan hihittelevät ja jatkavat vaivojaan, jotta saisivat huomiota. Koska niin, ainahan minä yritän niitä auttaa ja hoivata ja parantaa.
olisivat sitten edes kiitollisia!

mä en osallistu bileisiin tänään. siellä ne on. Asbjörn ja hänen kaksikymmentä ystäväänsä ja he kaikki haluavat käyttää minun vessaa koska se on ainut vessa käytävällä heitä lähinnä. alhaalla ei ole vapaita. mutta eihän minunkaan vessani ole vapaa. minun vessani on minun vessa mutta se sattuu vain olevan käytävällä koska jaan sen toisen ihmisen kanssa. plaah. kirjoitin punaisin kirjaimin oveen että se ei ole muiden käytössä. vaikka siinä oli jo ennestäänkin lappu.

tyhmää. olen tylsä ja tiukkapipoinen mutta en halua että kännäävät islantilaiset ja jotkut ärsyttävät itävaltaiset goottitytöt käyttävät minun juuri siivoamaani vessaa.

plaah.

mutta lähden ulos. en tiedä minne tai mitä mutta vain ulos. Dejan tulee minun kanssa. näemme kahdentoista minuutin päästä. Hän on kiva. Vaikka totaalisen erilainen. Sellainen sosiaalisuuden sosiaalisuus. Ja vahva ja avoin ja kaikkea sellaista mitä minä en. Mutta kaikesta huolimatta hän pyysi minua lähtemään ulos kanssaan. Kohteliaisuudesta tai ei.
Jokatapauksessa, joten ehkä me olemme ystäviä.

Ja tahtoisin nähdä jo ne revontulet. Tänään siihen olisi pieni mahdollisuus. Pieni pieni, kun on taivas ollut kirkkaampi.

Vihaan bileitä.

(vaikka eilen olikin kaikesta huolimatta ihan hauska katsoa kännisiä islantilaisia ja juoda punaviiniä hienossa kahvilabaarissa)

Vuoret!Tämä on ihan parikymmentä metriä tästä asuntolasta, jossa asun! Sieltä ne pilkottaa!

Tätä ottaessa jouduin kävelemään meren rantaan, ja sinne oli kauheaa puikkelehtia autojen välistä, enkä siltikään ollut ihan merenrannassa, kuten näette tuosta valopylväästä, joka häiritsee tunnelmaa suuresti. Mutta ne olivat vuoret jokatapauksessa ja täysikuu, joka haaleasti tässä kuvassa näkyy.

Täällä minä olen

Sininen taivas!

Tänään se oli. Ensimmäisen kurssin ensimmäiset tunnit ohi ja taivas oli auki. Minä menin ulos ja takaisin sisään vessaan ja sitten taas ulos pitkin asfalttitietä pitkin autotienvartta Reykjavikin - Islannin suurimpaan ostoskeskukseen. Kringlaniin. Voi. Vuoret. Siinä ne taas olivat. Tällä kertaa auringon valaisemina, ihan minun naapurissani! Minulla ei tietenkään kameraa, paitsi kännykkä! Päätin kuvata kauppareissun jälkeen.
Miten päästä ostoskeskukseen kävellen sisään?
Miten tulla ulos ostoskeskuksesta kävellen?
Autojen välistä vähällä jäädä alle, mutta onneksi islantilaiset autoilijat sentään pysähtyvät!
Mutta.
Satoi. Taivas oli mennyt pilveen taas ja vuoret
ne olivat kadonneet. Niitä ei ollut koskaan ollutkaan. Ellei tietäisi, että ne olivat.
Joten ei kuvaa niistä vieläkään.

Paitsi että nyt. taivas on jälleen sinisenä. Puoliksi. Luulen, että voisin katsella sitä ikuisesti. Se on kuin meidän kevättaivas. Tiedättekö. Sellainen vaaleansininen. Kirpakka. Märkä maa.

Tänään olisi kai ensimmäiset vaihtaribileet tai jotain. Mutta minä en ole innostunut vaihtaribileistä. Minä en ole oikeastaan suuremmin innostunut bileistä. Olisi ihan hauska mennä jonnekin istuskelemaan ja ehkä tanssimaan mutta
mutta onneksi täällä on muitakin sellaisia jotka eivät välitä niin paljon vaihtaribileistä. Nauroimme yhdessä käytävällä sitä että niin, meistä kukaan ei halua mennä vaihtaribileisiin ja menemme sitten kaikki yhdessä paikallisten bileisiin ja olemme siellä vain yhdessä vaihtareina! Hah!

Eilen oli mukavaa. Masentavan päivän päätteeksi.
Lähdimme kiertelemään kirppiksiä tai second hand kauppoja tai vintage kauppoja kuten täällä pitäisi ehkä sanoa, sillä nämä Reykjavikin keskustan kirppikset ei ole mitään kirppishintaisia. (yksi mekko, jota sovitin oli 5000 kruunua, eli ehkä 30 -40 euroa, eikä se ollut mikään kummoinen, liian isokin vielä)
sitten kävelimme vain sisään taidenäyttelyn avajaisiin. Meitä oli suomalaistytöt ja norjalainen Charlotte. Ja pohdimme ovella voimmeko mennä sisään kun sieltä sisältä tuli nainen joka oli että me voimme tulla sisään. Siellä oli viinitarjoilut ja kaikki (emme tosin kehdanneet juoda kun me vain kävelimme näyttelyn läpi, oi islantilaiset taideihmiset näyttivät niin juuri sellaisilta islantilaisilta taideihmisiltä!)

lopulta menimme syömään Thailaista ruokaa, josta minä lähdin vielä tapaamaan hollantilaista Sannea ja Vincenttiä. Tapasimme siellä luomun ja reilunkaupan kahvilassa. Siellä oli myös kaksi valokuvaajaa kertomassa heidän näyttelystään (joka oli myös nähtävillä), jonka aiheena oli seksi ja raha. Tavallaan sivusi prostituutiota. Ihan mielenkiintoinen, mutta jäi ehkä vähän hajanaiseksi se kokonaisuus, kun ne oli ottaneet ne kuvat kaikesta sellaisesta mikä liittyy aiheeseen, ja siihenhän nyt sai näköjään ympättyä mitä vain. Muutama oikein hieno kuva.

Mutta Sanne ja Vincent ovat minun tähänastisia suosikkeja täällä. Ja mikä sattuma että olemme edes tavanneet! Meillä on niin samanlainen tapa ajatella tai ainakin olemme tulleet samoista syistä Islantiin ja kumpikin on ollut vähän pettynyt tähän autokaupunkiin. Tähän tällaiseen harmauteen ja rumuuteen. Olisinpa ottanut kuvan tänään vesilätäkössä jossa lillui kaikenmaailman kokispulloja ja ilotulitusraketteja.

yhdentoista aikaan illalla hyppelin kotiin harmaita katuja pitkin, betonitalojen välistä.

Taivas on edelleen sininen. Sitä ei koskaan tiedä milloin se muuttuu. Sää muuttuu täällä nopeammin kuin Suomessa. Tuuli tulee ja vie kai auringon aina mukanaan tai jotakin.

Voi. Pitäisiköhän minun mennä vähän rantaan kuvaamaan. Kun on vielä valo. Vuoret jos ne näkyisivät!

Voisin kirjoittaa toisen postauksen tämän päivän koulusta, sillä senmoiset olivat luennot tänään, tai luennot ja luennot, se oli draamakasvatuksen eka tunti ja huh huh. Meidän opettaja on
Jóhanna Fjóla, mutta sanomme häntä Hannafjolaksi
hänen naurunsa oli kova ja kädet menivät ylös ja alas ja hän tanssi kulkiessaan luokassa edestakaisin
hän ei osannut käyttää studiovaloja tai muita tekniikoita, mutta ehkä joku voisi opettaa meille
hän kertoi sarjakuvapiirtäjäystävästään joka oli tehnyt kuvan hänestä ja hänen isoista rinnoistaan
ja hän nauroi kovasti ja iski silmää
iski silmää vielä käytävälläkin
hän oli opiskellut ruotsissa ja irlannissa ja ranskassa mutta ei halunnut kertoa itsestään me voimme sitten lukea hänestä lisää jos haluamme
ja hän sanoi te olette niin luovia ja tämä me otetaan videolle kun sanoimme lauseita ja teimme pieniä liikkeitä
niin. en todellakaan tiedä mikä tuon kurssin tarkoitus on. se oli jotenkin niin uskomatonta
siellä me vain vuoroin istuimme ja vuoroin sanoimme lauseita ja hannafjola nauroi ja te olette niin luovia ja otapas tämä uudestaan muistatko tämän
aivan kuin olisimme tehneet elokuvaa


mutta nyt menen katsomaan vuoria.

Valaistuva taivas

Äh.
En pysty enää kirjoittamaan. En osaa.
Levittelin suikaleita toiselle sängylle enkä tehnyt sitä kuin kaksi minuuttia ja oli pakko maata selällään lattialla. Katsoa valkenevaa taivasta joka on silti sateesta tumma.
Avasin tiedoston enkä pystynyt lukemaan edes ensimmäistä kappaletta kun oli pakko äkkiä sulkea tiedosto. Ei.
Kaikki on sekavaa vyyhtiä. Ei järjestystä, ei järjestystä. Ei minkäänlaista tajua siitä mitä pitäisi tehdä. Ennen tänne lähtöä kaikki oli muka selvää. Näin ja näin, rakenne näin ja näin ja järjestin suikaleet mutta nyt ne ovat menneet ihan sekaisin matkatavaroissa ja kaikki on vain irrallisia lauseita.

Aion ostaa teippiä ja teipata perkele ne seinään. Aion ostaa muistilappuja ja liimata niitä esineisiin niin kuin nimet

tahtoisin aloittaa kaiken alusta. voisiko niin tehdä? unohtaa jo kaikki kirjoitetut sanat ja kirjoittaa kaikki uudelleen...
minä laiska. en ikinä tekisi niin. ehkä jaksaisin 66 sivua mutta sitten. alkaisin itkeä. turhaa työtä tehnyt.

kuuntelen ólöfia. hänellä kaunis ääni. kauniimpi kuin tämä kaupunki.
unissa ihmiset sekoittuivat taas toisikseen. hyvä ei ole hyvä eikä paha paha. silti minun unissani selkäni takana tehdään taloja joilla minuun voisi iskeä takaapäin

aion mennä kirkkoon. siihen kuuluisimpaan tämän kaupungin. korkea korkea torni. ja sinne rantaan jossa vigdiksen kirjassakin käveltiin. kaikkia katuja en ole vielä löytänyt.

voi.
tahtoisin niin osata edes kirjoittaa. tahtoisin niin osata. kun en osaa laulaa. olisi edes joku jota osaisi. niin kuin kirjoittaminen olisi hän. persoonallisuus
englanniksi kovin vaikea selittää miten ei ole kahta häntä miten meillä on vain yksi hän ja miten meidän verbimme eivät taivu sukupuolen mukaan miten me kirjoitamme

joskus
joskus sitä vain kirjoitti.
niin kertooko tämä muutos todellakin vain siitä että kirjoittamisesta on tullut yhä tärkeämpi
että nyt sillä on väliä ja siksi se on vaikeaa. että nyt on tavoitteita. että se onkin yhtäkkiä tavoitteellista. että nyt se ei ole enää kirjoittelua vaan kirjoittamista. että minä olen sanonut ääneen tekeväni kirjaa. ja pelottavaa. antautua sellaiseen. lausua sellaista ääneen. silloinhan niin täytyy tehdä. silloin on jo tekemässä niin.

kunpa osaisin tätä kieltä. ymmärtäisin mitä hän laulaa. nyt voin ottaa vaan tunteen melodiasta ja äänestä sävelkulusta. niin kuin jotain ymmärtäisin. sanon aina etten koskaan unohda ja unohdan kuitenkin mutta en koskaan unohda tyttöä jolla oli tummat silmät ja hiukset ja kuinka me sanoimme hänen laulavan kauniisti ja kuinka hänen silmänsä silloin

tuolla nuo paperisilput nyt sitten tuijottavat uhkaavasti ja odottavat mitä minä niille teen. ne eivät usko että ostan teippiä. ne eivät usko että jatkan heidän kanssaan. he tietävät minun unohtavan. että jätän heidät muovitaskuun. että kadun sitä kun otin heidät mukaan tänne.
mutta he erehtyvät. minä päätän nyt että ne erehtyvät.
ja kaikkihan on lopulta päättämistä. aikalailla kaikki.

Sade jatkuu. Ja harmaus. Vigdis on kohta luettu.
Tahtoisin jo vähän kevättä, maaliskuussa jo kaksitoistatuntia valoa.

Täällä on

Täällä ei ole yhtään sellaista kun kuvittelin. Se on ihan yksiselitteisesti sanottu. ja aivan selvää. Vastauksena Heidille.

Mutta.
Minä tiedän, että täällä tulee olemaan myös sitä mitä olen kuvitellut ja paljon muutakin.

Tänään näin jo vähän siitä, kun vuoret suvaitsivat tulla sumuverhostaan esiin. Niin, sieltä ne astelivat. Ujosti vielä, mutta kuitenkin näyttävästi. Pilvet väistyivät hiljalleen, ohenivat, hattaraksi menivät haihtuivat. ihan vähän vain. mutta kuitenki. sen verran että näki että kyllä, minä en ole mustassa harmaassa sadeasfaltissa. engalannissa, jyväskylän kävelykadulla, ei. minä olen jään ja tulen maassa.
saaressa, jossa metsä on ruohoa maassa korkeintaan pensasaidat jättimäisten talojen reunoilla.
puisia taloja betonisia taloja mutta vuoret.

voi, teidän pitäisi nähdä vuoret meren ympärillä. kohoilevat lumihuiput hymyilemässä. iskemässä silmää että me olemme täällä. odotas vaan. odotas vaan kunhan vähän totut ajatukseen että olet nyt täällä. niin me näyttäydymme. meidän luoksemme sinä vaellat. meidän rinteillämme kävelet. kosketat kiveä koska ei ole puuta. huudat tuuleen koska ei ole järveä jonne sukeltaa. tulta kuuntelet kallioistamme joihin ei tarvitse kovaa kopauttaa. me niin uudet kivet. vastasyntyneet. me joiden sisuksissa kuumaa kuumaa verta, jonka odotetaan tänä vuonna vuotavan. ken tietää. ehkä pääsen laman lisäksi keskelle laavavyöryäkin.
vesiputouksia jotka syntyvät jäästä kun tuli tulee tykö. yhtyvät.

niin.
juttelin sannen kanssa ja me olimme niin samaa mieltä. että islantilainen arkkitehtuuri on hirveää, että asuinalue jolla asumme on kaamea ja että emme tulleet tänne näiden harmaiden pelti tai betonimöykkyjen takia vaan että tahdomme nähdä sen LUONNON ooh

mutta tuolla se on. ei meitä ole huijattu.

vaan, islantilaiset itse eivät kyllä ole mitään luonnonläheistä kansaa. se, että heillä on täällä tätä kauneutta (vielä jossain tuolla kaukana) jäljellä johtuu vain siitä että heitä on niin vähän (280 000 ihmistä). kadut ovat täynnä roskia, lasinsirpaleita, ilotulitteita paukutellaan päivät ja yöt, kävelytiet ovat kapeita tikkuja ja autotiet leveitä leveitä leveitä ja KAIKKI kirjaimellisesti ajavat autoilla, pyöräilijöitä on hyvin vähän ja täällä ei kierrätetä, joissain paikoissa korkeintaan lasit ja pullot ja metallit

ja luomua on aika vähän :( erikseen pitäisi täältä löytyä kaksi luomu /luontaistuote kauppaa.
ja talot on huikean kokoisia, ränsistyneitä, ikkunoita ei ole varmastikaan mitenkään eristetty
ja melkein kaikki autot on MAASTUREITA, sieltä suurimmasta päästä, kulutukseltaankin.

Joten. Myytit jostain luontokansasta ovat myyttejä. Sigur Ros saa laulaa mitä laulaa, mutta ensivaikutelmani on ainakin tämä. Että villapuserot päällä ajetaan maastureilla parin korttelin matka ja heitetään saksasta rahdatut kaljapullot kadulle jalankulkijoiden riesaksi.

Saa nähdä. Toisaalta olen kuullut että islantilaiset ovat hyvin jakaantunut kansa. Että on ihan äärimielipiteitä puoleen ja toiseen. Ettei ne ole koskaan samaa mieltä mistään. Että ehkä täällä on hyvinkin ekoja tyyppejä ja sitten niitä kruisailijoita ja pamauttelijoita. Saa nähdä.

Tänään alkaa koulu. Tai ei vielä luennot vaan infot. Kello kolmelta vasta. Ehtii sitä ennen lukea vielä vähän Vigdistä ja käydä kaupassa ja syödä? Jotenkin ruoka-asiat on hankalia täällä. Kun ei ole tuttuja aineksia eikä tuttua keittiötä eikä tuttuja, joiden kanssa laittaa ja syödä. Syöminen on täällä vähän stressin aihe.

Eilen Dejan kokkasi mulle. Mä puunasin vessaa ja sillä oli kauhea nälkä, eikä Fabio ollut tullut, vaikka oli luvannut tehdä ruokaa Dejanin kanssa. Joten sitten me söimme yhdessä. Samasta kulhosta salaattia ja sitten salaatin jälkeen (koska se on terveellisempää ja koska se oli Dejanin tapa syödä, seuraavalla kerralla minä kokkaan ja sitten syödään minun tavalla) riisiä, soijakastiketta ja tonnikalaa. Suostuin syömään tonnikalaakin, koska olemme kalojen maassa. Vaikka pistoksia tuli kyllä nimenomaan tonnista. Olenhan minä lukenut tuhansia sanoja siitä miten epäekologista juuri tonnikalat ovat.

Eilen oli muutenkin melkoinen päivä. Kävin suomalaistyttöjen kanssa rekisterikeskukessa hankkimassa id-numeron ja yliopistolla selvittelemässä kursseja.
Minun täytyy totaalisesti hankkia pyörä (vaikka harvoja pyöräilijöitä täällä autokaupungissa on) sillä joudun reissaamaan joka päivä pääkampuksen ja kasvatustieteellisen välillä. Väliä on ehkä 3 km. Arvioisin. Voi olla enemmänkin, tai vähemmän. Täällä on niin vaikea vielä hahmottaa etäisyyksiä kun joutuu vähän vielä harhailemaan.
Toisaalta saamme myös ilmaiset bussikortit!
toiset suomalaiset olivat innoissaan niistä Ikean takia, minä olin koska ehkä sillä pääsee vähän kauemmaksi (taas alkoi ilotulitusten räiskintä! se ei lopu varmaan koko vuonna!) täältä asfalttibetoniautokauungista ja näkee vuoria ja kiviä ja merta ja maata.

Täällä on edelleen sumu ja sade. Pimeä pimeä. Kuin Suomen marraskuu. Ärsyttävintä tässä sateessa ja pimeässä on se, ettei näe mitään mitä täällä ulkopuolella on. Vuoret haaleina sumun takaa eilen, juuri ja juuri erotti että ahaa, on täällä pinnanmuotoja sittenkin. Kameran valo ei riitä ottamaan kuvia ja vaikka riittäisi niistä tulee harmaita. Eikä täällä se pimeys ole sen kummempaa. Samanlainen kääriytymisen tunne täälläkin. Lukea vain kirjaa peittojen sisällä.

Mutta eilisestä vielä. Kasvatustieteellisessä tapasimme aivan huikean ihanan naisen, Guðrunin. Hän on vastuussa tästä että minä asun täällä Höfðissä. Hän vain esitteli meille koko paikan, vaikka huomenna on varsinainen esittely kaikille opiskelijoille. Hän vei meidät luentosaleihin, joissa oli luentoja ja selitti ja yritti kaikin tavoin meitä auttaa. Sitten hän huomasi yhden vanhan herran ja haki hänet luoksemme ja hän on yksi opettajamme ja voi miten hänestä tuli isoisäni! He olivat niin lämpimiä! En malta odottaa, että pääsen uuden isoisäni kanssa retkeilemään, kyllä, hän opettaa sellaista kurssia, joka on islannin kulttuuri ja luonto ja kaikki sellaiset ja me retkeilemme siellä ja hän kertoo menninkäistarinoita!

Asuntoon tullessa olin kyllä niin väsynyt etten jaksanut mitään. Olin vain koneella ja itkin. Sitten rupesin jynssäämään vessaa ja kylppäriä ja syömiset selitinkin jo.

Tänään voisin harkita kirjoittamistyöni aloittamista.

matematiikkaa

Tänään on paljon tehtävää. Paljon paljon. Pitää käydä virastoissa ja yliopistolla ja luututa keittiön lattia ja puhdistaa mielellään wc...

Selvisi sekin miksi Asbjörn oli niin ihmeissään suomalaisuudestani. Se ei suinkaan johtunut siitä, että suomalaiset ovat olleet sottaisia ja siksi on suuri ihme kun kysyn siivousvälineitä. Vaan juuri ennen minua kaksi muuta talon suomalaisasukasta olivat kysyneet tismalleen samaa. Kumpikin erikseen toisistaan tietämättä. Niin, me suomalaiset olemmekin siivousfriikkejä.

Ulkona on vielä pilkkopimeää. Ja täällä autoilijan luvatussa maassa on aamuruuhka tuossa tiellä ikkunani takana. Ihan kuin olisi Helsingin keskustassa, sellainen ääni!

Täällä on siis tosi paljon autoja. Vaikka slovenialainen Dejan ei kyllä ollut samaa mieltä, kun vertasi Slovenian autoihin... Mutta täällä on ihan kapean kapeita jalkakäytäviä, jos ollenkaan ja sitten autoilla hirmu leveät tiet. Ei suojateitä kuin harvoissa paikoissa ja autot ajaa lujaa, mutta pysähtyy kuitenkin jos yrittää ylittää tietä. Vähän kuin Jämsässä :)

Ja hintoja on tosi vaikea arvioida. Katselin just tilitietoja ja eilen multa on velotettu ruokakaupassa kurssilla 270 ja kahvilassa 120 ja pitsapaikassa 168... yritä nyt siinä sitten laskea että onko joku tuote halpa vai ei. Kun vaihdoin tällä käteistä (se onnistui muitta mutkitta, kyllähän nämä euroja haluavat!) kurssi oli 163,14...
esimerkki. ruokaostokseni maksoivat eilen 649 kruunua. tililtä 270 kurssilla oli veloitettu 2,4e (ostin puuroa, voi miten kallista)
jos kurssi olisi ollut 120 hintaa puurolle olisikin kertynyt 5,4 euroa
Niin. Ja tuo on pikkuostos ja ero on noin valtava, mutta jos on kyse jostain isommista ostoista!
Ehkä en vain osta mitään isoa. Vain ruokaa.

Olipas tämä matemaattinen kirjoitus.

seikkailu nro 2

Tänään kävelin meren rantaan. Lauloin Ultra Bran Sinä päivänä kun synnyin
ja islantilaiset lenkkeilijät ja vanhat papat hymyilivät ja tervehtivät minua.

Meren jälkeen kävelin laugavegurille, se on Reykjavikin Kauppakatu.
Halusin mennä kaakaolle johonkin kahvilaan, mutta ensin halusin kiertää pieniäkin katuja ja puisia taloja. Kävelin edestakaisin niin, että turistit katsoivat ja kaksi juopunutta islantilaismiestä, jotka polttivat edellisyön sätkiä. He katsoivat pitkään.
Myöhemmin, reilunkaupan ja luomun kahvilassa kaakota käsissä pidellen he kävelivät horjuen kahvilan ohi.
Kahvilassakin kaikki hymyilivät ja sanoivat hei. He eivät sanokaan Halló! vaan jotenkin vain hei.

Takaisin tullessa törmäsin Sanneen ja Sannen poikaystävään, jonka nimeä en kuollakseni muista. Me olimme törmänneet ensimmäisen kerran lentobussissa, ellemme sitten lentokoneessa. Jokatapauksessa kiinnitin heihin huomiota vasta bussissa. Ja vaihdoimme ensimmäiset sanat bussista ulos astuttaessa kun Sanne kysyi Is this bus central? minä vastasin "I think it is.
Sen jälkeen hymyilimme toisillemme odottaessamme hakijoita bussiasemalla ja vielä illallakin törmäsimme sattumalta kadulla.
Tänään sitten kun törmättiin taas ja sanottiin taas Hei tai Hello niin minä kysyin asuvatko he nyt täällä ja he asuvat puoli vuotta, kämppä ihan keskustassa jonkun Islantilaisen tytön kanssa!
Minä kerroin asuvani täällä läävässä ja vaihdoimme puhelinnumeroita. Tapaamme ainakin heti tiistaina yliopistolla, kun on se info. Sanne opiskelee jotain kulttuurien välistä viestintää tai politiikkaa tai jotain sellaista. Poika on kai vain mukana.
He ovat hollannista ja näyttivät heti intuitiivisesti kivoilta. Sellaisilta vähän kuin minä. Paitsi että Sannella on ihan tummat silmät ja pojalla kikkara tukka.

Mutta tämä päivä on ollut valoisampi kuin eilinen. Vaikka olikin aamu sumussa ja ei nytkään pilvet ole väistyneet. Ja yöllä toisen sängyn alla loisti valotäplä. Se loisti siellä koko yön.
Kastoin sen tämän huoneen menninkäiseksi.

Hyvä oli kävellä yksin rantaa. Hyvä oli istua kahvilassa ja lukea seinältä, että siellä järjestetään joogaa! Hyvä oli painella Sannen nimi puhelimeen. Vaikka he eivät olekaan islantilaisia, niin olemme tavallaan kohdanneet sattumalta. Nauroimmekin sitä. Että kuinka hassua, että olemme nähneet niin monesti sattumalta. Seuraavan kerran näemme tarkoituksella. Hymyjä hymyjä.
Ainakin kaksi ihmistä joiden kanssa voi jutella muustakin kuin siivouskomeron paikasta.
Islantilainen Asbjörn ei uskonut että olen Suomesta kun kysyin missä on siivousvälineet.


En ihan ymmärrä ihmisiä, jotka lähtevät hyvä ystävän kanssa vaihtoon. Vaikka olisi minullakin turvallisempaa. Ei tarttisi mennä yksin pitsalle tänään. Sillä aion mennä pitsalle. En jaksa kokata vielä. Ehkä kysyn tiistaina jos Sanne ja poika voisivat joku päivä kokata kanssani.

Aamulla ajattelin: Nämä kadut ja maisemat ovat seuraavat kuukaudet minun.

Islanti.
Reykjavik.
Matkalla lentokentältä bussiterminaaliin
tasaisia laatikonmallisia taloja, kaikissa suuret neliskulmaiset ikkunat, ei verhoja
kaikkiin näki sisälle
jouluvalot että olinkin usassa.

huone kuin joku laivanhytti.
en uskalla sanoa kenellekään mitään
vieraat kielet tekevät minusta entistä enemmän sellaisen
että hymyilee vain vähän
pikkuisen
mumisee vähän jotain nyökkää hymyilee jau
hallou

en ole purkanut edes tavaroita.
huoneessa ei tuolia.
ei seinillä mitään. ja kirjatkin piti karsia
ei märtaa mukana nyt ei muumipappaa ja merta
vain grimsdottir ja antti nylen ja islannin matkaopas

musiikki ainoastaan tietokoneella.

tein ensimmäisen seikkailun heti tänään. etsin kauppaa ja kasviravintolaa. löysin kummatkin! kasvisravintolassa istuin pienessä pöydässä kynttilän valossa ja katselin kun nainen joi viiniä ja nelihenkinen seurue jutteli englanniksi kovaan ääneen syvällisiä asioitaan.

sitten menin maksamaan enkä ottanut jälkiruokaa.

ja sateessa kävelin tänne. tietokoneelle.

sateessa. pimeässä. tänään tämä kaupunki.

ehkä huomenna valoisampaa. ehkä vielä viiden kuukauden aikana.

ihmiset ovat olleet ystävällisiä. ne harvat joiden kanssa olen puhellut. kasviravintolan henkilökunta. minut asemalta hakenut mies. ja sitten yksi toinen mies jonka soitin säätämään nettiä.

huomenna laitan ehkä kuvia jos saan niitä sateessa otettua.