perjantaina, tammikuuta 23, 2009

Myrskymyrsky

Ou. Kello on taas paljon
mutta on niin paljon
että on pakko kirjoittaa
ja aamulla draaman tunnit jotka
niin ovat kuten suomessakin

täällä on tuuli
on niin kova tuuli että pitää pitää lyhtypylväistä kiinni ettei lennä mukaan
nyt ymmärrämme miksi vuorille menosta varoitellaan
hui vain
kuinka sieltä lentäisi

kun kävelee jäisellä kävelytiellä tai vaihtoehtoisesti autotiellä koska se ei ole jäässä
on kuin paperia
voi levittää kädet levittää
ja lentää

niin se on. ja islantilainen tyttö oli vain sanonut tätä normaaliksi. ja että heillä on seitsemän eri sanaa tuulelle.

tuuli heille. tuuli on heille. ensimmäinen todellinen asia täällä minulle.

ja oli siis liukkaat kadut ja tuuli
ja eilen uusi otsatukka. noin vain me häädettiin kissa lavuaarista ja katkaistiin. ei kissaa vaan tukka.
sitä ennen oli kirpputori rumien betonitalojen läpi ja leipomo josta jälkiruoaksi jotakin leivoksen kakun keksin ja pullan välistä suklaata ja kookosta
ja sitten oli lamppu jonka korjaamisessa saimme taas huomata islantilaisten kaksijakoisuuden
mutta alle kymmenessä minuutissa asuntolani isäntä sai sen täydelliseksi
ja sitten oli ruokaa
jonka kokkasimme
ja illalla
taas myöhään
ennen kuin lähdin kuuntelimme musiikkia ja minä näytin Janos Valmusen bussipysäkillä

mutta tuuli tuuli metalleista kuulu laulu sellainen
ja iso valkoinen rakennuspalikka paiskautui vasten teräsaitaa
kolikot pysyvät taskussa mutta hattu
hattu sitä pitää kaksin käsin puristaa ja painaa selkä vasten tuulta
not against wind not against

ja sitten on samanlaisia ajatuksia siitä miltä tuntuu kun pitää näyttää joltakin
kun on amerikkalaisia tyttöjä ja brittityttöjä jotka ovat niin kuin eivät olisikaan ja miten heidän jokainen vaatekappaleensakin on niin täydellisesti sopiva toisten kanssa

ja miten hassua että näen taas juuri hänet, joka sanoo minulle
epävarmuutensa
kaikista kauneimpana. voi. niin kovin kauniina.
miten minä näenkään aina kaikki
minun ihmiseni
kauniina
voisinpa jopa sanoa etten rakastu kuin kauniisiin
te
olette kauniit

ja sitten on jooga
joka on täydellinen
yhdistelmä
fyysistä astangaa ja lopuksi meditaatiota
ja ilmainen
ja lempikahvilassa. siellä takahuoneessa ja siellä on matotkin. ja tyttö joka opettaa niin ihastuttava. ja koko vartalo ehkä vielä niiaa tai kumartaa tai jotakin kun sitä näin huomioidaan pitkän tauon jälkeen että se saa taas osakseen venytyksiä ja kosketuksia ja ajatuksia
ja voi
vaikka mikä sattuma jälleen kerran
että sielläkin joogamatoillaan
istuvat ne samat
amerikkalaistyttö ja brittityttö. juuri se brittityttö jota luulin juhlissa islantilaiseksi, juuri se josta Sanne sanoi hyvin että hän näyttää aina siltä kuin voisi pahoin. Reagoimatta mihinkään. amerikkalaistyttö taas on ihastuttava. liiaksikin ehkä. koska pidän hänestä. ehkä se on amerikkalaisuutta. oh, how nice. oh, lovely.

ja sitten on taas ruokaa
vaikka sitä ennen kyllä jo edellisenä päivänä on ollut siivousta ja diilejä ja huovutusta moneen kertaan joka ei ole onnistunut. Kertokaa, jos tiedätte, mikä on islantilaisissa villoissa vikana kun ne ei oikein huovu? miksi ne ei huovu yhtä hyvin kuin suomen? ja miksi langat ei huovu niin kuin suomessa, että ne voi vapaasti laittaa pesukoneeseen?

ja ruoan jälkeen elokuviin
Olivier Smolders
Nuit Noir. Ja nyt kaikki ne jotka yrittävät etsiä tietoja tästä hämmentävän kauniista ja karmivasta kafka-lynchmäisestä elokuvasta eksyvät tänne. eivätkä saa tietää siitä mitään. sillä olen vasta tunti sitten tullut ulos elokuvateatterista
jossa popkornit maksoi n. euron ja limu alle 1,20 e
ja jossa elokuva oli ensinnäkin myöhässä ja kun se lopulta alkoi
se olikin väärä elokuva
ja kaikki kävelivät ulos

mutta se ei olekaan erikoista näinä päivinä
kun jokapäivä on mielenosoitus
ihmiset ovat nousseet hallitustaan vastaan täällä
ja poliisit ottavat ensimmäistä kertaa yhteen
suihkuttavat silmiin
ja bussi oli täynnä naamioihin pukeutuneita nuoria
rumpuja
ja joka lauantai ilmaista ruokaa

ja huomenna täällä on taas juhlat. ja lauantaina lähdemme Blue lagooniin
se on se paikka jossa on kuumia kylpyjä ja paljon turisteja
kaunis mutta kaupallistettu
sinne lähtee kahdeksankymmentä vaihto-opiskelijaa
joten en enää tiedä kuinka mukava siellä on uiskennella

ja sitten ei mene uudesta bussikortistani huolimatta busseja
viimeinen 0.14 ja me myöhästyimme siitä kuusi minuuttia koska se elokuva alkoi ainakin kymmenen minuttia ehkä kaksikymmentäminuuttia myöhässä kun oli se vääräkin
joten me tuulen läpi
jokainen talo voisi olla sellainen jossa kiva asua
ja Liesebeth tuli mukaan vain sillä ehdolla että siivosin hänen kanssaan
ja meidän täytyisi Sannen kanssa pissata ja minä ehdotan liftaamista
mutta autot ajavat vain kovaa tiellä aina silloin kuin ei tarvitse pysähtyä valoihin
eivätkä nuo belgialaiset ja hollantilaiset usko että liftaaminen voi olla ihan turvallista puolenyön jälkeen. Hei, me ollaan Islannissa. Ja meitä on kolme.

ja minun isoisällä on edelleen loistavat ilmeet
voi kunpa saisin napattua hänestä kuvan vielä
ehkäpä jollakin retkistämme joita teemme lintupaikkoihin ja laavapaikkoihin
ehkä sitten kun tulivuoret purkautuvat sillä niitäkin on lupailtu
isoisä on jo maininnut kahdesta hyvin todennäköisestä purkauksesta. Toinen olisi Hekla.

niin ja olenhan minä vaihtanut totaalisesti järjestystäkin huoneessani
niin että tämä on nyt aika kiva
kuvat tulevat myöhemmin

ja ensimmäistä kertaa sain myös puhelun
rakkaimmaltani
häneltä jota ikävöin vaikka olenkin täällä kokemusten keskellä
ja täällä on niin paljon
niin paljon minkä haluaisin heti jakaa
sanoa arvaa ja arvaa mitä ja tänään
ja paikkoja joissa olla yhdessä, katsoa tuulta ja kääriytyä toiseen.
mutta kuulimme äänet
ja nyt minä kuulen vain tuulen
johon on kai hyvä nukahtaa

Ei kommentteja: