Tänään alkaa koulu. Tai ei vielä luennot vaan infot. Kello kolmelta vasta. Ehtii sitä ennen lukea vielä vähän Vigdistä ja käydä kaupassa ja syödä? Jotenkin ruoka-asiat on hankalia täällä. Kun ei ole tuttuja aineksia eikä tuttua keittiötä eikä tuttuja, joiden kanssa laittaa ja syödä. Syöminen on täällä vähän stressin aihe.

Eilen Dejan kokkasi mulle. Mä puunasin vessaa ja sillä oli kauhea nälkä, eikä Fabio ollut tullut, vaikka oli luvannut tehdä ruokaa Dejanin kanssa. Joten sitten me söimme yhdessä. Samasta kulhosta salaattia ja sitten salaatin jälkeen (koska se on terveellisempää ja koska se oli Dejanin tapa syödä, seuraavalla kerralla minä kokkaan ja sitten syödään minun tavalla) riisiä, soijakastiketta ja tonnikalaa. Suostuin syömään tonnikalaakin, koska olemme kalojen maassa. Vaikka pistoksia tuli kyllä nimenomaan tonnista. Olenhan minä lukenut tuhansia sanoja siitä miten epäekologista juuri tonnikalat ovat.

Eilen oli muutenkin melkoinen päivä. Kävin suomalaistyttöjen kanssa rekisterikeskukessa hankkimassa id-numeron ja yliopistolla selvittelemässä kursseja.
Minun täytyy totaalisesti hankkia pyörä (vaikka harvoja pyöräilijöitä täällä autokaupungissa on) sillä joudun reissaamaan joka päivä pääkampuksen ja kasvatustieteellisen välillä. Väliä on ehkä 3 km. Arvioisin. Voi olla enemmänkin, tai vähemmän. Täällä on niin vaikea vielä hahmottaa etäisyyksiä kun joutuu vähän vielä harhailemaan.
Toisaalta saamme myös ilmaiset bussikortit!
toiset suomalaiset olivat innoissaan niistä Ikean takia, minä olin koska ehkä sillä pääsee vähän kauemmaksi (taas alkoi ilotulitusten räiskintä! se ei lopu varmaan koko vuonna!) täältä asfalttibetoniautokauungista ja näkee vuoria ja kiviä ja merta ja maata.

Täällä on edelleen sumu ja sade. Pimeä pimeä. Kuin Suomen marraskuu. Ärsyttävintä tässä sateessa ja pimeässä on se, ettei näe mitään mitä täällä ulkopuolella on. Vuoret haaleina sumun takaa eilen, juuri ja juuri erotti että ahaa, on täällä pinnanmuotoja sittenkin. Kameran valo ei riitä ottamaan kuvia ja vaikka riittäisi niistä tulee harmaita. Eikä täällä se pimeys ole sen kummempaa. Samanlainen kääriytymisen tunne täälläkin. Lukea vain kirjaa peittojen sisällä.

Mutta eilisestä vielä. Kasvatustieteellisessä tapasimme aivan huikean ihanan naisen, Guðrunin. Hän on vastuussa tästä että minä asun täällä Höfðissä. Hän vain esitteli meille koko paikan, vaikka huomenna on varsinainen esittely kaikille opiskelijoille. Hän vei meidät luentosaleihin, joissa oli luentoja ja selitti ja yritti kaikin tavoin meitä auttaa. Sitten hän huomasi yhden vanhan herran ja haki hänet luoksemme ja hän on yksi opettajamme ja voi miten hänestä tuli isoisäni! He olivat niin lämpimiä! En malta odottaa, että pääsen uuden isoisäni kanssa retkeilemään, kyllä, hän opettaa sellaista kurssia, joka on islannin kulttuuri ja luonto ja kaikki sellaiset ja me retkeilemme siellä ja hän kertoo menninkäistarinoita!

Asuntoon tullessa olin kyllä niin väsynyt etten jaksanut mitään. Olin vain koneella ja itkin. Sitten rupesin jynssäämään vessaa ja kylppäriä ja syömiset selitinkin jo.

Tänään voisin harkita kirjoittamistyöni aloittamista.