Eilen olin jo jalkeilla
lanka ja villakaupassa tunnit kuluivat
kirpputorilla second hand liikkeissä
aion huovuttaa hatun. jonkin sellaisen. hui. ja ostin lankaakin
aion opetella miten neulotaan!
ja illalla olin Lisbetin kanssa kuuntelemassa musiikkia ja tarkkailemassa viimeisen päälle laittautuneita islantilaisnaisia. Todentotta. He kulkevat aina korkeaakin korkeammissa korkokengissä ja lyhyitäkin lyhyimmissä hamosissa hiukset moitteettomasti ja meikkiä niin paljon että jos nämä täällä eivät ole naisia niin
me ryysypekat.
lyhyine säärineen ja rönttätukkineen.
mutta humalainen keski-ikäinen mies oli ainakin kiinnostunut. osasi sanoa suomeksi minä rakastan sinua. Lisbet sanoi että olen liian kiltti.
Sain kaljaakin hameelle ja takkini varastettu tai siirretty mutta sain sen kyllä onneksi takaisin. Sillä Islannissakaan ei ole mukava palata yöllä kotiin talvella ilman takkia.
Tänään taas. Sanne oli jäänyt yksin koska Vincentin lentokone oli startannut aamukahdeksalta ja kentälle oli lähdettävä jo neljältä. Joten me joimme Sannen kanssa teetä ja kävelimme koko matkan rantaan. Aallonmurtajille asti. Mutta meri ei ole samanvärinen kuvissa kuin oikeasti. Siellä se kaikissa sinisen sävyissä. Ja me kauhistelimme valaita, edelleen kauhistelemme, kuinka he voivat täällä syödä niitä. Mutta me teemme ruokaa yhdessä joku päivä ja menemme ensi viikolla joogaan. Ja nauroimme kuinka sattumaa
että me jo lentokentällä toisemme
ja nyt me niin paljon samaa
ja vielä melkein samalla kadullakin
Sellainen lämmin sisällä. Siinä sitä istuu vihreässä nojatuolissa. Seisoo auringossa mustien kivien päällä. Vierellä ihminen, joka on ihan toisesta maasta. Sieltä vaan. Keski-Euroopasta vaikka se ei ole keskieurooppaa vaan Länttä. Ja minä. Niin pienenä ja silti me hymyilemme. Ystävyyttä. Niin hassua. On kuin olisin tuntenut Sannen aina. Niin kuin hän olisi yksi minun. Minun ihmiseni. Niin kuin hän olisi yksi teistä.
Kuuntelen Emiliana Torrinia. Sitä ennen kuuntelin FM Belfastia. Se on uusin löydökseni. Fabion opettajan bändi. Kasari múm (uusi), jos pitäisi kuvata sitä jotenkin. Mutta en tykkää kuvata. Tykkän vain ottaa. Tai antaa. Tai kumpaakin. Tykkään vain tässä olla ja tykätä tai olla tykkäämättä.
Kirkkaita taivaita
Kun kävelee merta tarpeeksi pitkään tulee takapihalle, jossa kohoilee patsaita
siellä on museokin joka on suljettu
mutta kivi oli saanut lumesta kasvot kuitenkin
voi tämä on ollut hyvä päivä. ja huomenna alkaa taas arki.
niin. täällä on jo arki islanninkielineen.
3 kommenttia:
oih miten hienoja kuvia. ja olet löytänyt ystävän! näin nopeasti. olen miltei kateellinen miten pian tutustut ihmisiin ja löydät omasi aina. :)
t.r
Kaunista!
Ja nuo kasvot!
Joskus jotkut ihmiset vaan tuntuvat omilta. Minulle kävi niin perjantaina, kun tapasin yhden Koon, jonka kanssa toivottavasti toteutamme sellaisen projektin. Ja jonkun projektin lisää vielä, syksyllä, jos jostain löytyisi rahoitusta.
Täällä kiehuu perunat ja pitäisi yliopistolle ja koira syö aamupalanappuloita ja on niin vesihöyryistä ja kuuma.
Halaus!
Niin. Minä kyllä tiedän hyvinkin nopeasti ketkä ihmiset ovat omiani. Mutta se toimii vain yksisuuntaisesti. Valittuni eivät ole aina niin varmoja siitä. Tai sitten minä näen muut vain niin paljon mielenkiintoisimpina kuin itse olen. Keräilen ja kuvittelen. Siksi tämä blogikin on vaarallinen. Koska saatan kirjoittaa tänne hyvin suuresti ihmisistä, jotka eivät edes tiedä, että kuuluvat minulle.
Kuin valokuvat. Sitä tallentaa siihen ehkä yhden ilmeen. Asennon. Ja sitten sanoo että siinä se on ja se on minun. Minulla on kuva.
Mutta tykkään kuvista.
Ja tarinoista niiden takaa. Tykkään siitä mitä paljastuu kuvien alta. Kun yhtäkkiä ei olekaan enää pelkkä kuva vaan hengitystä.
vau. Projekteja! Olet niin toimelias tyttö!
Lähetä kommentti