leiri on ohi ja väsynyt
on tämä
vaikka nukkui heti tultuaan
vaikkei olisi pitänyt
nyt mustikkateetä. tai ei se ole teetä kun se on mustikkaa.

sähköpostissa oli 71 uutta viestiä

eli paluu arkeen

näkihän sen jo pyöräilijöistä
ihmisistä kadulla
hei mitä ihmettä
miten ihmiset kävelevät noin normaalisti
noin paljon aivan kuin olisi arkipäivä
niin nythän on torstai
ja pikkuhiljaa tajuaminen mitä kaikkea omassa elämässä on liikaa.

ja nyt on jo ikävä lapsia
sitäkin joka hoki minulle koko tämän päivän "miks sä kosket muhun miks, sano miks"

vaikka juuri sanoin ettei minun ehkä pidä edes harkita kesäleirejä.
kun nämä kolme vuorokauttakin olivat jo näin uuvuttavia
ja viime kesän kaksiviikkoaputkeen
oi ja voi

mutta oli kivaa.

loma niistä 71 sähköpostista

näin painajaista
itkuraivo
kunnes puhelin soi ja heräsin oikeasti
yhden leiriäläisen isähän se sieltä soitteli viitenumeroa leirimaksuun.
niin. sehän piti tosiaan maksaa jo viikko sitten...

lunta tupruttelee. ja olin aamulla niin väsynyt että aloin itkeä siitä että tietokone meinasi jäädä päälle vaikka me kumpikin aiottiin viellä nukkua. suututin poikaystäväni ja nyt hän nukkuu olohuoneen lattialla ja minä yllätysyllätys olen laittanut koneen päälle.
joskus olen itsekkyydessäni uskomaton.
ja minä kun haaveilin jäädessäni makuuhuoneseen että kohta hän tulee ja tuo minulle aamiaisen vuoteeseen lepytelläkseen. pah. minulleko muka! ja ajattelin ettei minun tehtävänäni ole ainakaan pyytää anteeksi.
nyt voisin miettiä näitä asioita vähän uudestaan.

itkuni jälkeen heräsin ajattelemaan, että minun täytyy nyt tosissani olla varovainen etten väsytä itseäni liikaa. oikeasti. tuo itku oli jo sen merkki. että alkaa rakoilla.
joskus sitä vaan pelkää ettää itse
kun ympärillä niin monet repeävät
lähipiirissäni on enemmän mieleysterveysongelmista kärsiviä ihmisiä kuin ns. terveitä.
onko se tätä päivää? vai olenko vain ajautunut sellaiseen seuraan ja elämään?

viime syksynä ystävän kanssa sienessä mietimme paljon näitä
koska kun äitimme olivat nuoria
silloin
oli korkeintan yksi kylähullu
ja joku josta kuiskuteltiin.

ja kuinka järkevää on edes
näinä päivinä yrittää pysytellä niissä "terveiden kirjoissa"
välillä tuntuu että se vaatii niin paljon enemmän
että sitä tulee vain hullummaksi

minä olen sellainen naiivi tyttö. sellainen joka tahtoo parantaa ja pelastaa maailman.
minkäs sille voi. että on sellaisia ajatuksia. eikä niitä yhdet pillifarkut ja biletopit muuta.
vaikka voisihan sitä olla helppo elää niin
ettei enää välittäisi mistään.
olisiko?

kun koskaan ei ole tarpeeksi.
mikään.
oma riittämättömyys. niin pahinta.
ja sen saa huomata joka päivä kokoajan. ettei riitä edes itselleen.
ei saa pidettyä kasassa edes yhtä huonetta. yhtä paperipinoa.

ja yrittääkö sitä sittenkin kirjoittaa
tosiaan
että saisi järjestystä? sitäkö se sitten on?
kun edes sitten osaisi kirjoittaa niin että sillä olisi vaikutusta
eikä sellaista diipadaapaa. sellaista se on minulla. sulkeutunutta ja sisäänpäinkääntynyttä.
merkityksiä merkityksiä mutta ei mitään oleellista.
ehkä siksi käännän pääni niille jotka puhuvat rakenteesta
koska en itse vain osaa.
ehkä siksi olen vihainen niille jotka puhuvat tekstistä kuin esineestä
koska minulle se on puute.

minä kateellinen itsekäs paska.
pateettinenkin vielä!
hah.

lunta lunta. olispa sitä leirilläkin. tulispa siitä hyvä. ja niin etten huutaisi lapsille.
tänään sekin tuli ekan kerran mieleen. että mitä jos alan vain huutaa niille! ja sitten tuli pelko autoistakin. että jos joudunkin ajamaan. miten minä muka yhtäkkiä voisin ajaa. vielä jos joudun ajamaan auton yksin. painajaiset tulevat vain mieleen. etten muista kumpi poljin on kaasu ja kumpi jarru ja mikä niistä olikaan kytkin.

eilen kun tulin kotiin minä pääsin turvaan.
sitten juotiin teetä. kamomillaa. sellaistakin voi.
silloin kun tahtoo vaan maailmasta ihmisistä pois. sellaisesta mihin ei kuulu tippaakaan.
pienet tytöt.
pienet uniset tytöt.
joita vain unissa ymmärretään.

kii

tänään juossut
ensin lumiukkojen kanssa tuossa kauppakadulla
ja kuullut kommentteja kuten "menkää oikeisiin töihin" "veroilla pitäis tollasia sitten elättää"
"kyllä olen kuullut, mutta ei kiinnosta" "olen kuullut, mutta olen oman osani jo tehnyt"

mutta oli myös paljon ihania ihmisiä. jotka oikeasti tahtovat vaikuttaa siihen, että maailma olisi joskus vielä meidän jälkeemmekin olemassa. sitä paitsi, vaikka konkreettinen postikortin kirjoittamisen vaikutus olisi pieni, niin onhan se sentään ele.

Tänään siis käynnistyi Polttava kysymys kamppanja, te, jotka ette ole vielä allekirjoittaneet korttia kansanedustajalle, niin käykäähän täällä : POLTTAVA KYSYMYS

juostuani supisuomalaisten perässä juoksin ylelle, radio keski-suomeen. siellä minua piti haastatella luontoelokuva tapahtumamme suhteen. noh, haastattelija ei vaan tullut, ja lopulta menin kärttyisän vastaanottovirkailijan luokse ja pitkän pähkäilyn päätteeksi selvisi, että haastattelijani oli jäänyt kotiin hoitamaan kipeää lasta ja juttu oli siirtynyt jollekulle toiselle, joka ei osannut minua tunnistaa. noh, saimme jutun tehtyä ja se tulee radiosta sitten joskus.

Radion jälkeen kiiruhdin taas kauppakadun ja lumiukkojen kautta syömään ystäväni kanssa, jonka jälkeen kiiruhdin tulostamaan näytelmää jonka jälkeen kiiruhdin muokkaamaan sitä, jossa emme saaneet sitä loppuun asti muokattua, ja kiiruhdimme harkkoihin, jossa teimme kontakti-improa, joka on muuten tosi pelottavaa, koska minä oon niin pieni enkä jaksa nostaa ketään ja ihmiset vaan pyörii päällä ja sellaista mutta sitten jaoimme roolit, ja minä olen rouva eukkonen, ja juuri sellainen rooli siis, jossa on paljon sitä ns. kontakti-improa ja ehkä lauluakin! hui hai hui! kuvitelkaa minut laulamassa julkisesti...mutta onneksi se on sellainen rooli, ettei laulun tarvitse olla kaunista.
ja nyt tulin kotiin ja ahmin söin suklaatakin koska oli niin kova nälkä
ja olen ihan täynnä kaikkea touhua.

huominen päivä ei tunnu yhtään sen helpommalta.
pitää vielä soittaa erikoiselle valokuvaajasedälle.

ja ja ja ja ja

yhdessä unessa menin äidin kanssa uimaan. oli kaunista. mutta uimarannalla olikin kauhean korkeat ja suuret aallot ja sitten alkoi sataa vettä ja karikin oli siellä ja hän tykkäsi uida vesisateessa joten juoksi veteen ja minäkin ja äiti varoitti minua aalloista ja sukelsin ja kun yritin tulla pintaan en saanutkaan henkeeni happea vaan hengitin vettä koska aina ne oli aallot ja minulla oli silmät kiinni ja aina vaan tuli vettä henkeen ja yritin pidättää hengitystä ja lopulta pääsin (kai) vedestä pois.

jos menee tärykalvot rikki ei tiedä missä on pohja ja missä pinta.

ja nyt pitäisi jaksaa mennä suihkuun. kun ei ole järveä.

mummillani on huomenna syntymäpäivä. enkä ole muistanut häntä mitenkään. rakasta mummiani. ehkä soitan hänelle huomenna. jos aikaa jää pieni.

on niin paljon rakkaita ihmisiä olemassa.
toisinaan sitä ajattelee selvin päin sitä mitä ystäväpoika sanoi perjantaisissa bileissä
mä rakastan teitä kaikkia
te ootte ihania

seuraavat aamut

aamulla
tuntuu aina aamulta. sellaista. että arki. että valo.
lumi ehkä ei enää pakkasta niin paljon
jalat eivät kylmiksi eivät onneksi kipeitä vilustuneita tuuleen
siihen joka aina tietyssä kulmassa
siinä kohdassa jossa
tie menee suoraan

on vaikea herätä kun ei ole nukkunut.
nähnyt unta vain ehkä.
mutta on hyvä olla helpottunut. että tietää mitä on olemassa.
tietää puiden väleihin. taivaan joka ei tänään ehkä riitäkään tähtitorniin koska on pilvinen.

lukee tytön kirjoittaman muurahaiskohtauksen ja se on loistava. mutta ei silti ajattele ettei itse osaisi että omat olisi huonoja. vaikka voisi ajatella.

voisi ajatella paljon muutakin.
mutta hymyilee vain.

koska pian on kevät ja näkee
tukholman kaduilla tytön jonka kanssa joskus jakoi huoneen
tahtoisi nähdä myös sen jonka kanssa luisteltiin ja luisteltiin

melkein samana päivänä kuin nyt
kävelemässä

ympäri ympäri ympäri
emme ottaneet numeroita, ja jää oli täynnä kieliäpuhuvia
ja meidän sanamme toistemme perään
kankeat sormet kuumaa
juotavaa
sen jälkeen kun on ensin luisteltu koko päivä.

talvi talvi, minne se katosi

ehkä täälläkin on lintu lähtemättä.

ensimmäinen runoni oli aamut alkavat keväästä
minua naurattaa että olen joskus kirjoittanut runon
runoja
puhunut runoudesta
mitään ymmärtämättä
ja sitten
myöhemmin
nauranut kun joku toinen on sanonut että sinähän kirjoitat runoja
minä, minäkö?

niin pieniä valintoja. lopultakin.
että lähteäkö islantiin
lähteäkö ahvenanmaalle vai orivedelle
ja sitten päättääkin aloittaa kirjoittamisen.

nukahtaminen. nyt keskelle päivää.
olisi parasta.
vaikka tämäkin aamu niin kuin edellinen aamu
huominen täysin erilainen.
on viittomia, joita täytyisi muistaa.
tarina opeteltavana. kuvasta. siinä on tyttö jänis sylissä. pitää tehdä se oikein päin ettei tule saatana. vaikka se jonka kanssa ystävä puhui junassa. tädit taustalla.

olen voittanut kaksi peliä peräkkäin.
toisessa en sen tähden joutunut riisumaan
ja toinen oli carcassonne.
miksi se piti mainita?
hyvä voittaja hyvä häviäjä.

aamut aamut.
miksi tuntuu unelta
unitotta

voiko sittenkin kävellä lumenpintaa? sellaista ihan ohutta
kattojen välissä vaikka
ikkunoiden ohi puutalojen ohi maisemien ohi kaupunkien ohi
ohi
kuka seisoi eteisessä ja katsoi ohi? peilistä.
edelleen vastapäisen talon läpi näkee ikkunat molemminpuolin huonetta
tai sitten se on lasinen taulu

mistä sitä tietää
vaikka öisin olisi monta kuuta
sama tematiikka kaikissa lauseissa
kuviteltu tosi kuviteltu
kilttituhmakiltti
sanoja jotka
peräkkäin
tekevät merkityksen

minulla on ystäviä. minulla on ystävä.
ehkä yksi uusivanhauusi. tai pelkkä vanhauusi.

yksi tyttö löysi kadulta kissanpennun. noin vain.
kuka niitä heittää parvekkeelta alas?
kenen tikapuita pitkin taivaaseen?

hyvä.
on hyvä.
ehkä on sittenkin hyvä.
että on aamujakin. aamutkin ovat totta.

loskaa.

tää nukkuis vaan mielellään
juossut juossut
pitkin kaupunkia
odottanut
julisteita mainoksia
tulkaa kaikki katsomaan elokuvia
sellaisia kaikkia luontojuttuja. 16.2, 1.3, 13.3

ameeba peli on mahdottoman paras. pelasimme sitä lauantaina. täällä meillä. sitä ei voi pelata kahdestaan. mutta meitä oli paljon. mutta meillä ei ole sitä peliä. se oli lainassa. ja sillä on vaikea englanninkielinen nimi. mutta siinä syödään ja kakataan ja ostetaan geenejä ja liikutaan ja tuulensuunta ja ajelehditaan ja rahaa ja vahinkoa ja sen sellaista. se on hyvin monimuotoinen peli.

eikä ole herkkuja. tekisi mieli vain mussutella karkkeja ja sellaisia. suklaita ja sellaisia.

kirjoituksen ääni on tänään tasainen pulla.mössö. sellainen laiska nukkujan ääni. sängynpohjasta.

huomenna laskemaan mäkeä. vappukin on samana päivänä kun helatorstai.
pääsiäinen aikaisin.
vai myöhään? aikaisin

nukkumista nukkumista kiitos
ei enää yhtään sähköpostiviestiä.

on tuuli
mutta olo joka tuulessa tuli on mennyt jo
valkoiset huonekalut olivat mustia
ei ole varmaa kaupungistako vain

mutta kun tuulee vinosti
takista sisään ja taskuista
kaikkialle lunta
ja sitten vielä
hymykään ei riitä eikä se että oikeasti tulee iloiseksi
kaikki ovat vain ohikulkijoita
niitä tavallisia mitä tahansa

ja sitten koko matkan kirjoittaa päänsä sisään
kirjoittaa kaikki lauseet jokaisen
tanssimisesta
kuinka ystävä kuulokkeet korvillaan ihan yksin itsekseen ilman kouluja
tanssii
joka päivä
voin kuvitella sen kauniina
mutta minä kävelen enkä osaa liikuttaa jäseniäni
vaikkei se ole oppimisesta kiinni
eihän?

puristaa huulia hampaitten väliin
lumi nousee alhaalta ylös

ei enää tahdo kirjoittaa uniaan koska ne ovat samat
samat vuodesta toiseen
pohjimmiltaan
ovia lukitaan ja ovia avataan
ja joskus kirjoitti aina lukottomat ovet
vaikka on nippu avaimia
rakastaa niiden arvuuttelemista

mutta lumi minun pimeyteni
koti joka ei koskaan ole valmis
perhesiteet
sellainen käsite joka ei merkitse mitään muuta kuin objektiivisuutta

jalalla maahan ruudukkoja
jokaiseen ruutuun voi valita mitä pistää
voi kirjoittaa numeroinkin
matkat muuttuvat lyhyiksi
niin lyhyiksi että tahtoisi jatkaa
vielä vielä vielä
niin kuin unta vaikka on jo puoli kymmenen
yksitoista

mutta kun irrottanut lukon eikä toinen vielä tiedä
avaa oven koska liian paljon pitää kädessä lukon palasia
kysyy mitä minä olen tehnyt
kysyy miksi minä
niin kuin vuosia aikaisemmin vuosia vuosia oikeasti
niiltä tytöiltä jotka tissejä pyllyjä neniä korvia
kikattivat, heittelivät ja kuiskasivat
mitä minä olen tehnyt
ja hän vastaa
liian monta kertaa sanonut

sama tunne.
ja sen tietää pelosta. kuinka monta kertaa voi yrittää
lähettää viestejä joihin ei vastata
kirjeitä joista ei koskaan kuule mitään, yhtään
istumme siinä niin vastausten ja minä yritän kiinnittää huomioni mihin tahansa muuhun
ja mummi sanoo ettemmehän me
ei me

mutta sille ei mahda mitään että auto ei lähde liikkelle enää risteyksen jälkeen
eikä sitten sillekään
että yhdetkään liikennevalot eivät muutu punaisiksi

sitten ei tee yhtään mitään
välinpitämättömänä kuin ohimennen kysyy
ja vastaukset ovat samanlaisia
kaikilla
olankohautuksia äänen vähän kiristyessä

niin kuin ennenkin
paremmin
huonommin
niin kuin ennenkin

pidätetään hengitystä.

on rakennusten kattoja
kiellettyjä mutta onhan sinne silti kattoluukut
on matkoja
joita voi tehdä ajatuksettomin mielin

puhallusta ilmaan

jalan kääntämistä suunnasta toiseen ja toisinpäin

metsää
vielä on metsää
joissa puita
ja puissa oksia ja kaarnaa

kuvat jotka aina muuttuvat piirrettäessä esittämättömiksi
kasvot jotka vaihtuvat
tietysti
eiväthän he voisi olla samat
vaikka unissa
sama voi olla kaksi samaa ja muitakin yhtäaikaa
jäätä ja sulaa vettä sen ei ole väliä

jalkoja upottaa hankeen
saappaista litratolkulla
verta valuttaa valuttaa
kirjaston aulassa odotusnumero kädessä
pyyhkiä puhtaaksi
ihmisten kasvot
koirien naamat
sillä siitähän sen erotti ihmisillä kasvot eläimillä naamat

joskus kävellä taas rantaa
jonka aina muistaa kuvista
kiviä vettä ja puu
lokinpoikasia
niiden suut auki emoa
kasvot iltaan.

flunssa ei lakkaa
vaan pahenee
maannut taas koko päivän
tuijottanut puita jaksamatta puristaa edes toisen ihmisen kättä
tuijottanut tornia jossa puluja pyörivät kuin luistelisivat
katolla

unessa
olin taas lukiossani
onnellinen uni,
aluksi
olin tekemässä jotakin näytelmää ja ihmiset tulivat juttelemaan minulle
itsevarma olin
nousin ystäväni pinjan ja heidin kanssa parvelle
siellä oli paljon ihmisiä
katsomaan jotakin esitystä
sen esittelivät opettajat, joista yksi oli lukioni puheilmaisun ope, joka ei enää opeta siellä (kuulin pari viikkoa sitten..:( )
hänellä oli tummat hiukset (oikeasti hän oli aivan vaaleanvaalea)
ja hän oli tanssija.
esitykseen meni edestämme kolme tyttöä, jotka tunsin jotenkin, ainakin olin jutellut heidän kanssaan juuri ennen esitystä
esitys alkoi

yhtäkkiä
punatukkainen tyttö kurottautui parvelta yli kaiteen ja hyppäsi alas
ensin näytti kuin hän vain leijuisi ilmassa, ja kaikki oli liikkumatonta
kunnes tytön vauhti kiihtyi ja hän paiskautui maahan esiintyjien päälle
parvella syntyi siinä samassa hetkessä paniikki
ihmiset säntäilivät sinne tänne
minä tunsin hypänneen tytön, mutta samassa kun hän paiskautui maahan, en enää pystynyt muistamaan hänen nimeään, enkä sitä mistä minä hänet tunsin
aloin itkeä hysteerisenä ja yritin selittää ystävilleni tilannetta, jotka eivät olleet niin järkyttyneitä kuin minä. yritin selittää, että minä tunsin hänet. ja että hekin tunsivat.
ihmiset säntäilivät parvelta alas ja mekin menimme massan mukana
kunnes jouduimme tasanteelle, jossa oli yksi esiintyjistä, hänen jalkansa ja vaatteensa olivat aivan verissä, hypännyt tyttö oli paiskautunut hänen päälleen. hän huusi "Painukaa hemmettiin pällistelemästä!"
tuli portaat tai sellainen jännä pieni jyrkänne jota piti nousta, minä en uskaltanut.
olin varma että tippuisin kuten se tyttö
ylhäällä oli vastassa joku mies, joka oli jostain tuttu ja ystävät yrittivät rohkaista minua, sillä takanani oli jo pitkä jono. jotenkin onnistuin kuitenkin jäämään jumiin siihen, koska minulla oli kumisaappaat, jotenkin ne eivät mahtuneet siitä ylös ja olin tippumaisillani
mies sanoi että saappaat pitää saada pois jalasta
ja me yritimme yhdessä kiskoa niitä pois, ongelmana olivat jotkin hopeanharmaat kiiltelevät lenkit, jotka vihdoin saatiin irrotettua
ja niille oli tullut nimetkin (en enää muista mikä, mutta jotenkin se oli ääntellisesti ja merkityksellisesti yhdistelmä vaskitsaa ja salmonellaa)
mies kysyi että kai minä tapoin ne. ihmettelin mitkä. ja hän tarkoitti niitä hopeanharmaita vaskitsasalmonelloja, ja sitten selvisi että ne ovat hyvin myrkyllisiä ja eläviä
näin että yksi luikerteli saappaani juuressa enkä tuntunut pääsevän siitä eroon
mies sai sen kiinni ja alkoi pelotella sillä minua ja lopulta se luiskahti hänen kädestään emmekä enää kumpikaan nähneet missä se oli...

olipa pitkä unenselitys.

toinen aihe: radio.
ensin, viikonloppuna, kun löysin radion pitkästä aikaa maatessani koko päivän sängyssä,
innostuin: "Ei voi olla totta! Täältähän tulee oikeasti mielenkiintoisia ohjelmia!"
kuuntelin mm. elokuvamusiikista, aivokasvaingeenien löytämisestä ja kartoittamisesta, maailmanpolitiikasta, improsta jne.
mutta
kun nyt on menossa jo tiistai
ja päiviä on ollut aika monta
olen ikäväkseni todennut (totesin tämän kyllä jo toisena radiokuuntelupäivänäni)
että sieltä tulee jatkuvasti samat ohjelmat. tismalleen.
uusintoja parin tunnin välein.
ja aina siinä välissä on siis uutiset. tunnin välein.
ja tänäänkin on tullut venäjänkilelisestä vähemmistöstä jo kaksi kertaa tismalleen sama, pitkä, ohjelma. lauantaina tuli se elokuvamusa ja sunnuntaina uudestaan. ja kun tänään oli se asteroidijuttu niin auta armias montako kertaa sen mahdoin kuulla! ja samat haastateltavat.
samat asiat. uutisissa, lehtikatsauksessa, päiväntasaajassa, ajankohtaisissa...jne jne jne
eikö ylellä ole varaa tehdä ohjelmia vai miksi ihmeessä saman päivänä aikana soitetaan samat ohjelmat monta kertaaa? ja usein ne on vielä jo uusintoja jostain vielä vanhemmista....
no jaa.
se on vaan ikävää, kun silmät valuessa ei pysty lukemaan
eikä ole tv:tä eikä sitä jaksaisi katsoakaan
ja radio olisi ainut mitä voisi.

valituksien valitus.

huomenna olen taas terve

kunpa kunpa kunpa

alkaa parantua
alkaako?
vai alkaako kaikki alusta.

toissa yönä
oli isän vuoro oksentaa kännipäissään
enkä halunnut päästä häntä sisään, lapsuudenkotiini.

viime yönä
oli taikavoimainen linnunmuna, jonka avulla minä nousin ilmaan mutta se oli lopulta painajainen
koska oli matala ääni ilman ruumista ja ulkoavaruus

oli myös lapsuudenkodin piha
siellä istumassa tuolilla minä, veli ja isä
näin linnun, joka näytti härkälinnulta, äiti sanoi se on keihäslintu
ja sillä oli soidinmenot päällä
näin myös sitten sen naaraan, jota se kukkokeihäslintu liehitteli.
mielettömän näköistä. ja minä ajattelin saavani tästä loisto havainnon
kun huomasin että maassa makasi jo kaksi kukkoa
kuolleena
kukko ja naaras tarttuivat toisiaan nokista kiinni kuin suutelivat mutta se oli rajua ja ne huusivat hirveästi, kuin olisivat yrittäneet katkaista toistensa nokat
minä liikautin varpaitani ja kukko tuli haistelemaan jalkaani ja pelkäsin ja se tarttui minua jalasta
ja voi sitä kipua, se väänsi nokallaan niin että huusin kivusta, jalkani katkeaa!
isä tuli auttamaan ja yritti kiskoa nokkaa pois, auki tai jotain, mutta se oli tiukassa, tiukassa

kissat ovat vaihtuneet lintuihin.

saman yön aikana sekä muna että kana.

kummassakin isä. sillä munaunessakin oli ehdottoman tärkeää että isä auttaisi munan oikealle kohdalle sellaiseen ympyrään (tää alkaa kuulostaa jo mun omastakin mielestä aika epäilyttävältä...) mutta isä ei vaan tullut ja minä huusin tuskasta kunnes päätin luovuttaa, mutta silloin se matala ääni sanoi jotain (en enää muista mitä) ja minä paiskauduin lattiaan. se ääni ja muna kontrolloivat minua (miksi tämä kuulostaa niin epäilyttävältä vaikka siinä unessa ei oikeasti ollut mitään seksuaalisia sävyjä)
lopulta isä kuitenkin tuli ja me nostimme sellaista kangasta, jolla se muna lepäsi ja pistimme sen oikeaan kohtaan ja taas se ääni puhui minulle ja se muna loisti kultaisena ja minä aloin kohota ilmaan, avaruuteen asti

ehkä ei pitäisi kirjoittaa uniaan tänne.
mutta kirjoitanpahan kuitenkin.

kunpa kurkku tulisi taas terveeksi
ja nenä. ja pää. ja kaikki jäsenet lakkaisivat särkemästä

huomenna alkaa taas sellainen viikko
ettei ole aikaa

lumimyrsky
mutta lunta

herkkuja. kuumaa mehua ja peittoja.
nuha nuhanen.
nenä ihan punainen ja rohtunut koko naama.

eikä koskaan olisi aikaa sairastaa
jos muutaman tunnin nukkuu niin
heti on tuhat sähköpostiviestiä ja tuhattuhatta tekstiviestiä ja tuhattuhattuhat puhelua
ja ovikelloja

mutta

joskus pitää nukkua kun ei muuten nuku
sellaista se vaan on

nukumme kumpikin
käperrymme kasaksi ja kiekoksi
toinen on toisen maha ja toinen toisen selkä
yöt läpeensä nukumme
ja tulee mustikkaviikset
koska on mustikkakeittoa, mustikoita, mustikkateetä ja mustikkapiirakkaa

lumimyrsky myrskynen
paljon tuulta ja lunta

unia unia unia
levottomia öitä ja unia
nukahtaminen vaikeaa

viime yönä oli biologian tutkimusta
polyypeistä
ja kuinka sitten pistin kaksi kiveä veteen ja yhdestä lonkeroisesta eläimestä olikohan nyt sitten joku mustekala tai vastaava niin siitä irtosi siittiöitä ja munasoluja ja ne uivat kiinni siihen kiveen
siinä nyt sitten oli jotain ihmeellistä
kivet olivat ihan mustanaan niitä, tavallaan nuijapäitä
ja rannalla oli lisko korkeintaan sentin pituinen

ja öiset riitelyt sukuni kanssa jatkuvat myös yöstä toiseen
eilen ei ehkä
kun niin kovasti analysoin niitä yön hämärässä että ehkä ne nyt loppuivat
minulla siis on viimeaikoina toistunut raivokohtaukset sukuni läsnäollessa
siis öisin
äitini ja isäni suvut sekoittuvat niissä vain yhdeksi suvuksi ja yleensä raivostumiseni alkaa siitä kun vanhempani tai jompikumpi vanhemmista on juovuksissa.
vanhempani eivät oikeassa elämässä kärsi alkoholiongelmista, mutta on totta, että varsinkin lapsena minua ärsytti ja suututti aivan älyttömästi jos vanhempani joivat edes saunakaljaa saati sitten sukubileissä.
ja tunnistan sen aggression ihan oikeaksi.
en ehkä enää voisi ikinä käyttäytyä niin kuin unissani käyttäydyn
mutta
jos en kontrolloisi yhtään
en epäile ettenkö alitajuisesti käyttäytyisi niin kuitenkin
koska raivostuessani olisin varmasti juuri sellainen kuin unieni huutava, solvauksia lateleva, itkevä ja kirkuva punanaama.

mutta ne ovat ahdistavia unia. ja varmasti juuri siksi. että minä olen sellainen. ja siksi, että minä en kuitenkaan ole sellainen. eikä minun sukuni ole sellainen. eivätkä minun vanhempani ole sellaisia. ja kuitenkin ovat. pelkään olevan. alitajuisesti ehkä mutta kuitenkin.

mutta en enää jaksa kerrata niitä unia, koska olen jo käsitellyt niitä.

ja ovatko minun kissani muuttuneet matelijoiksi ja sammakkoeläimiksi? kun näin niitä rupisammakoitakin yksi yö.

silti tykkään eläinunista. jotenkin vain.
tahtoisin nähdä niitä enemmänkin.

olen myös nähnyt liudan omituisia elokuvaunia, joissa on ollut vahanaamoja, murhan suunnittelua, rikollisia, bimboja ja ties mitä.
mutta ne ovat asia erikseen.
enkä enää muista niitä.

sekin on jännä
kun herää on aivan pienen hetken
siinä rajalla
koin sen tänään
mutta se oli niin lyhyt ettei sitä voi oikein selittää
mutta olin sanomassa ääneen unessa ollutta sanaa
mutta olin niin unessa etten saanut sanottua sitä ääneen
ja sitten kun nousin ylös en tajunnut miksi olisin sanonut sen kun se ei tarkoittanut mitään ja se soi päässä
vaikka hetki sitten
hereillä jo olin kuitenkin nähnyt siinä selviä merkityksiä

niin.

pidän rajoista ja rajapinnoista
juuri niistä.

ja tahdon jo syömään soittaisi pinja ystävä.

on niin paljon taas kerran asiaa
tentistä olen päässyt läpi! yhteensä kymmenen pistettä (ja papukaijamerkki!) /12p
jee, eli kirkkaasti ja hienosti tämä humanisti pärjäsi biologian ihmeellisessä maailmassa, kuitenkin.
vielä odottelen että harjoitustyötkin kaikki hyväksytään, vaikka kai nekin oli hyväksytty.
huokaus.
ekologian perusopinnot kasassa. hyvä minä. onnittelen tänään itseäni
lukemalla

humisevaa harjua, johon olen jäänyt ihan koukkuun
päädyin siis kuitenkin lukemaan sitä jääskeläisen ja kate bushin innoittamana
eilen aloitin
ja huh, se on ihan kohta luettu loppuun
luin sitä eilen jopa samalla kun hämmensin ruokaa
olen mahdoton
mutta niin pitkä aika siitä kun on lukenut jotain,
hmmm
sanoisiko keveää

ja kun ei oikein enää muistanutkaan kaikkea, paitsi sitten kun ryhtyi lukemaan
ja jännää
miten siinä kirjassa ei ole yhtään miellyttävää hahmoa
todella harvinaista minusta
sitä ei oikein voi samaistua kehenkään, tai ei halua samaistua
mutta en minä tästä nyt ala mitään kirjallisuusanalyysia kerronan kerroksellisuudesta ja muustakin voisi vaikka kuinka pitkään

ja nyt
sain rakkaaltani muumimustikkavadelmalakun ja se onkin palkkani!

ja sitten kävin tänään pankissakin
mutta en minä tiedä vaihdanko pankkia, mistä sitä tietää?

mutta sen pankkinaisen ääni oli sellainen, että tuli hyvät kylmät väreet
sellaiset että tuntuu kuin tukka nousisi pystyyn
hyvällä tavalla

ja tajusin
että äänet
niin, minä muistan ihmiset aina äänestä
jostain syystä juuri äänestä
ja on joitain tuollaisia ihmisiä, joiden ääni saa väreet
se on erikoista

ja aloin enemmänkin miettiä suhdettani ääniin
ja siinä on jotakin kummallista

kun tavallaan, olen siitä harvinainen tapaus, että voisin varmaankin elää ilman musiikkia
usein musiikki enemmän ärsyttää kuin miellyttää minua
vaikka sitten taas nautin aivan suunnattomasti musiikista myös
mutta
silloin kun olen vaikka kipeä, en siedä mitään musiikkia
ehkä tämä vastenmielisyys ääniä kohtaan johtuu myös päänsärystäni
mutta kuitenkin
tajusin
että ehkä minä olen erityisen herkkä äänille

minä en kestä tietokoneen hurinaakaan jos yritän nukkua tai päätä särkee tai muuten vain tahdon keskittyä
en sähkön ääntä
siinäkin on ääni!

ja vau. olen niin innoissani näistä havainnoista että tulen sekopäiseksi.
mutta oikeasti
istuin siellä pankissa vain sen takia puolituntia ja olisin voinut enemmänkin
itse asiassa menin sinne sen äänen takia
vain äänen takia

ja yhden laitoksemme proffankin luennoilla olen käynyt pääasiassa sen proffan äänen takia.
uskomatonta.

ja vieläkin pyydän poikaystävääni välillä toistamaan tiettyä ihan tavallista sanaa vain sen takia, että se saa minussa väreet aikaan. jostain syystä. käsittämätöntä.
tai ehkä ei niin käsittämätöntä.
mutta

siksikö minua kiehtoo myös hiljaisuus?

ja vain sen äänen ajatteleminen saa ne väreet
toisinaan

ja oikeastaan
kun mietin
ehkä minun fyysisyyteni onkin äänissä
ehkä haluan olla lähellä niin
aallot jotka kulkee sanoina tai lauluina
mikä sen tekee
en minä tiedä

mutta kannattaa joskus kokeilla sellaista äänihierontaa
se on mahtavaa
eli pyydä jotakuta laulamaan ihosi läpi, selkääsi, niskaasi, päähäsi
se tuntuu
niin,
kokeilkaa miltä se tuntuu
itse oon leikkinyt sitä ekan kerran teatterissa
ja tahtoisin leikkiä sitä koko ajan.

ooi

sekavia unia sekava olo tekisi mieli kirjoittaa kaikki samalla kertaa
eikä niin että ensin yksi asia sitten toinen
unessa eläimiä, pidän aina siitä kun näen
nyt rupikonnia
ensin yksi aivan valtava, sitten monta pienempää ne uivat minun jalkojeni juuresta
olimme retkellä kulkemassa kohti leirintäaluetta auto oli jätetty ja käveltiin iso porukka siellä oli vaihtareita ja minä jäin katsomaan rupikonnia kukaan muu ei huomannut
toiset ehkä johannes en muista sekoitan aina johanneksen ja yhden ala-aste luokan pojan keskenään unissa
näki kuolleita kettuja tai ainakin ketunpoikasen kaikki menivät katsomaan sitä
ne eivät tunnistaneet ensin eläintä
mutta kai se oli sitten se kettu
minä en nähnyt koska rupisammakot

ja hii hii hii ilmeisesti olen pääsemässä tentistä läpi
kaksi tehtävää on tarkastettu ja mulla on seitsemän pistettä, koko tentin maksimi on kaksitoista pistettä ja pitää saada puolet oikein eli mulla on jo yli puolet oikein! vielä sieni tehtävä on tarkastamatta ja kai minä siitä pari pistettä ehkä voisin saada vaikka en tiennyt mitkä aineet vaikuttaa ja tämä on nyt tällaista niin sekavaa tekstiä ettei tätä voi lukea koska olen seka
isin

eilen oli vastuunjakoa kokouksessa
ja minusta tuli varapuheenjohtaja ja ehkä leirinjohtaja ja
sain avaimet ja nyt on paljon asioita
ja huomenna menisin sitten taas avaamaan mangoa aamulla
vaikka olin haaveillut aamusta pitkästä aamusta
mutta
ei se mitään minä voin mennä.

ja ja ja ja ja

tein eilen sen vispipuuronkin!

ja lunta sataa!

lumihangissa kahlausta
oppii kertomaan käsillään mitä harrastaa
kankeat sormet
jäätävät ja nukahtaa kesken päivän

hiihtävät jo jäällä
ympyrää
onko siellä ladut?
ja lumen alla jää
yksinäiset ihmiset yksinäisen näköisiä ainakin kun kävelevät valtavaa järveä poikki

ja minä luen maanis deprsessiivisen mannerin kirjeitä
toiselle ihmiselle tarkoitettuja
ei minulle
ei minulle
mutta
onko hän ajatellut sitä
että joku ehkä jonain päivänä
lukisi
kuinka moni
ajattelee
että joku toinen ehkä jostain toisesta ajasta joskus myöhemmin
lukee
sinua
minua
niin.

kun ei voi enää kuunnella.
viime yönä minä olin ekaluokkalaisten opettajana ja puhuin viittomakieltä ja siellä oli toinenkin opettaja joka oli varsinainen opettaja ja ihmettelin miten ne lapset viittoi niin nopeasti
ja sitten selvisi että ne lapset olivat kuuroja ja äidinkieleltään viittomakielisiä ja minä olin ainut joka ei osannut viittoa ja lapset viittoivat nimeni, sille oli oma viittoma

prosessit päässä
nyt astor piazzolla.
suosittelen häntä.
minullekin on suositeltu.
siis kuunnelkaa astoria.

enkä tiedä miksi päivällä tekee mieli nukkua
eikä ollenkaan mieli tiskata
ja marjapuuroa tahtoisin vispata mutta en tahdo tahdon vain syödä sitä sitten katsoa kun se on valmista
aina tahtoisi nähdä kun on valmista
mutta keskeneräisyyttä ja keskinkertaisuutta
ja sitten ei osaa missään tilanteissa puhua niin kuin silleen luontevasti
vaan aina tulee väkinäisiä hymyjä jotka näyttävät väkinäisiltä eikä ventovieraille saa kertoa uniaan, sehän pitäisi tietää sillä heidän ilmeensä sanoo älä, älä jatka enempää, en tahdo tietää mitä sinä teet öisin

mutta on sellaisia päiviä, että tekisi mieli pysähtyä järven rantaan ja kuvitella se toiseksi järveksi
kertoa tarinat mielessään niin monta kertaa että osaa laulaa ne ulkoa sillä sävelellä jota soittaa pianolla sitten monta kertaa peräkkäin
palaamatta olla
koskaan enää
mutta sitten tulee nauru koska kaikkihan on nykyään liian sentimentaalista
ja melankolista

mutta muistaa kuitenkin

minä odotan uusia levyjä postista
mumin uutta ja cocorosieta

ja tahtoisin osata piirtää
peuroja
hirviä
ja sellaisia
niitä jotka olivat maata

joskus oli sellainenkin ilta
kun oli vielä haltijoita ja keijukaisia
ja se yksi menninkäinen ja me kuvittelimme millainen maailma olisi
maa tuli ilma vesi
eläiminä
meinä

sarvet vai pyrstö
siivet vai häntä kuono ja korvat

minä menisin meren alle
pohjaan asti kääntyisin kerälle ja piilottaisin kiviä niin ettei niitä löydettäisi jos yritettäisi kaivaa
multaan en menisi tukehtuisin
enkä tuleen pelkäisin niin kauheasti ja lentämistä
vaikka puista pidänkin ja ketuista
ja en ole yhtään vettä
tipan tippaa minussa sitä ole oikeasti
niin että turhaan nautin sateestani
ja turhaan nautin lumestani joka on kylmää
joka on niin valkoista niin valo niin valo ettei mikään koskaan voi olla yhtä
kirkasta ja
samaan aikaan pimeys niin syvä että en usko islanninkaan olevan säkimpi
ja kylmyys
ja lämpö samaan aikaan
kannattaa tehdä tunneli pesä jos joutuu myrskyyn
vain niin selviää hengissä

uskomaton elementti
minun elementtini
kun vedestä tuleekin maa
ja vain tuli taas
voi sen muuttaa takaisin vedeksi
ja ilmakin siinä on
kun se sataa
kaikki minun elementtini
joita turhaan lasken itseeni kuuluvaksi
niin kuin jokainen

sillä tämä ihminen on niin kaukana kaikesta todellisesta kuin vain voi olla
turha ihmisen uskotella kuuluvansa luontoon
hah
sanon minä
yhden sekunnin ihminen
yhden pienen sekunnin kun maailma on ollut miljardeja vuosia

joskus kirjoitin ruotsin aineen, johon ujutin bo kaspers orkesterin sanoituksia: vi kommer aldrig att dö, vi kommer altid att leva.
annakin kirjoitti samaan aineeseen samat sanat. koska olimme aamulla herättyämme kuunnelleet sitä.
me olimme silloin mies ja äiti. vaimo ja lapsi.


missä ovat minun tyttöni nyt
kaikilla on uudet tytöt
yksi mennyt uutena vuotena kihloihin
ja vielä joskus oli pimeää ja kynttilän valo ja helminauhoja siinä ikkunassa josta näki kaikki valokuvat

sivistyssanakirja ja englanti-suomi-englanti sanakirja auki pöydällä.
ja nyt vain odotellaan että päästäisiin läpi ja voitaisiin sulkea nuo paksut kirjat.
vaihtaa reppu kassiin.

tahtoisin oman pienen mökin
jossa minulla olisi paperia ja kyniä
pensseleitä ja vesivärejä
kirjoja joita en ole lukenut ja ne muutamat jotka luen aina uudestaan
olisi metsä ja järvi ja meri toisella puolella olisi joki ja nuotio, eläimiä ikkunalaudoilla, oven pielessä, kynnyksillä, puissa, meressä, järvessä (eläviä) ja jälkiä lumessa

mutta unet
ne ovat vain unia
ja hullu niihin uskoo

pitää ostaa sukset
ja lähteä hiihtämään
niin kuin ne jotka
jo järveä kiertävät
ja sitten kiertäisi itsekin.

sitä voi vaikuttua
sillä tavalla, kun joku toinen kertoo jostain
yhtäkkiä
kun luin Pasi Jääskeläisen blogista humisevasta harjusta
minun alkoi tehdä mieli taas lukea se kirja
olen viimeksi lukenut sen joskus yläasteella
ja sitten alkoi myös tehdä mieli kuunnella Kate Bushia.
ihan vain yks kaks.
se on jännää.

ja toivon läpäisseeni tentin. ei ne kysynyt kovin vaikeita, mutta minä olen huono tiivistämään ja huono vastaamaan ja muistamaan
ja kaikkea sellaista

mutta tänään
näin ystävän ja me käytiin kirjastossa ja sellaista tavallista
ja ostin omenoita
ja tänään on kotiin saapunut myös toinen ystävä
ja luin muutaman kirjeenkin
siis eeva-liisan kirjeen

mun frendejä on eeva-liisa, peter ja märta
kivat kaiffarit mulla ainiin ja marja-liisakin vielä
ja vois se jose vaarikin olla mun kaveri

mutta oon onne
llinen

tnt

tänään sitten nähdään
miten tää selviää kaikista biologian kauheuksista
ei muita tavoitteita kuin että pääsen läpi
ettei tarvitse ensi syksynä uudestaan.
pää kipeänä termeistä
koko yökin oli vain tiedon järjestelemistä päässä
arthropoda centipedes mycelium hyphae septa blastula heterotrofi sukusolupesäke gameofyytti tsygootti kollageeni kitiini itiökanta sporangia abioottinen synteesi monomeerit oomycetes parabasala

joo

mutta on lunta
ja kello vaihtui eilen yhdeksitoista niin että olisi pitänyt maksaa yölisä eikä minulla ollut mutta kuski sanoi olet sitten lapsi tämän kerran

ja vesilasi on tyhjä vaikka äsken se oli täysi ja
voi kun tämä päivä olisi jo ohi
voi kun voi kun voi kun

kaikki ajatelkoot tänään mahdollisimman biologisia ajatuksia
ja lähettää ajatuksensa minulle niin että muistaisin edes
jotain ihan vähän vaikka vaan

mutta nyt ei aikaa enää tähän
sillä kyllähän vielä on hyvä opetella millaisia eliöitä ovat stramenopilesit
tai ciliatesit tai dinoflagellat

ja

lunta!

toiveeni osittainen toteutuminen
kunhan ei sula pois!

pian voi tanssia jäätä pitkin
hiutaleet saisivat vain olla suurempia
ei harmita enää että täytyy lähteä luennolle
ei harmita enää että huomenna on tentti

lumi lumi
minun lumeni

Näin tavallaan ihanaa unta
kävelimme äitini kanssa metsää pitkin, äidillä oli kartta ja olimme menossa jonnekin ja sitten pitikin mennä jo kotiin
päätimme oikaista, äiti näytti kartasta
ja tulimme järven rantaan
järvessä oli kiviä niin pinnassa, että niitä pitkin saattoi kulkea
kysyin äidiltä saanko leikitellä niillä ja äiti sanoi tietysti
juoksin edestakaisin kiviä pitkin, vain nilkat kastuivat
äitikin kulki ja oikaisimme järven poikki kumpikin
tulimme leikkipuistoon
ja kylvimme hiekassa
olimme yltäpäältä hiekassa ja nauroimme
ihmisiä alkoi tulla puistoon ja he katsoivat meitä kummeksuen, meitä vain nauratti

ja kannattaa mennä Tourujoelle, jos tahtoo nähdä muutaman
tai muutaman sadan ellei tuhat
sorsaa.

huomenna alkaa sitten koulu
sen kunniaksi siivosin kirjoituspöytäni, jota en ollutkaan siivonnut sitten vuoteen...
tai puoleen vuoteen
sieltä löytyi sammaltakin...

ja ollaan alettu katsoa hopeanuolia.
se on jännää
miten tosiaan muistot muuttuu
tai jotain kummaa siinä on
kun on nähnyt viisivuotiaana edellisen kerran ja sitten
reilu viisitoistavuottamyöhemmin
on katsomiskokemus niin eri

ja ensi viikolla alkaa tulla taas ystäviäkin tänne
toivottavasti heidikin tulisi.
pinja ainakin! enkä malta odottaa.
teehetket alkakoot taas! ja lumi! sekin saisi jo luvan tulla
sillä minä olen sitä mieltä että ensilumi on vielä tulematta jyväskylään
niitä muutamaa loskapaskaa ja yhden yön tihrustusta ei voi ensilumeksi mielestäni kutsua.

ja olen ihan koukussa eeva-liisan elämään

joulukuvat ja vuodatus kaavoituksesta

Tässä muutama kuva joulusta Heinolassa. Nämäkin rannat yritetään nyt kaavoittaa asunnoille. Nyyh. Heinolaan katsos pitää saada rantatontteja, että ihmiset muuttaisivat sinne. Eihän kukaan sinne muuten muuta, kun tontit ja asunnot ovat tyhjillään, mutta rannat, oi järvet ja niiden rannat...kyllä ne ihmiset sitten muuttavat!
Mutta mitenhän käy niiden asukkaiden, jotka tähän asti ovat tehneet päiväkävelyitään noilla rannoilla...jaksavatkohan he enää asua sukupolvesta toiseen siellä, kun ei ole kohta minkäänlaisia virkistysalueita käytössä (paitsi ehkä mannerheiminpuisto keskustassa, joka on ihan keskellä kaupunkia, siinä ei ole järveä vieressä, ja se on istututettu pläntti, toiselta reunalta näkee toiselle reunalle). Onneksi tuon rannan tuntumassa pesii myös liito-orava, joten pieni pläntti pitkästä rantaviivasta säilynee. Laiha lohtu, kun minun kiveni (niin, minun) jää jonkun hienolle rantatontille ja puiden hautausmaa raivataan tieksi.
Nauroimme kyllä vähän, että mitä hölmöläisten hommaa rakentaa suon päälle, kun sellaista kosteikkoakin siellä riittää, mutta pääasiahan on, että on rantatontti. Eikä senkään ole väliä, että siellä missä ei ole suota on kivikkoa, eihän niiden kivien raivaaminen ja poistaminen mitään työtä ole kun tulos on rantatontti!


Kaapista tulee kuva myöhemmin.

Eilen sain postissa paketin
synttärijoulupaketin. Vaikka siis synnyin jo kesällä, mutta oli ihana niin ihana yllätys
sieltä paljastui Mannerini! kirjeitä. siis kirja, joka oli niitä kirjeitä.
ei sekään täti nyt mulle sentään haudasta kirjoittele,
sääli
olisikin hienoa jos kirjoittaisi!

Olen lueskellut niitä.
On niin hassua, että niinkin lahjakas kirjailija on tuntenut ihan samoja tunteita kuin me, jotka täällä masentelemme omia epäonnistumisiamme ja onnistumisia ja kaikkea siltä väliltä

päänsärkyä ei enää ole. voisin siis alkaa lukea tenttiin.
juuri äsken ihan pikkuisen kirjoitin
oli pakko
kun näin niin hmm - oudon - hmm unen
tekstistäni, että sen kummemmin miettimättä unta päädyin siihen ratkaisuun, että kirjoittaminen on aloitettava nyt, viimeistään tänään.
nimittäin unessani
minä tavallaan tein elokuvaa siitä tekstistäni
tai halusin tehdä, mutta ne sekoittui jotenkin kummallisesti toisiinsa

Kohtaus: puisto, jossa päähenkilöni/tyttö juoksee ja jokainen vastaantulija muuttuu
ikään kuin yhdeksi "niistä viidestä", vastaantulijat kääntyvät katsomaan sitä päähenkilöä/kameraa ja niillä on jotenkin vääristyneet kasvot tai liikkeet, päähenkilö yrittää paeta, ja yrittää muuttaa ne vastaantulijat normaaleiksi ihmisiksi. Kertojaääni kertoo, että ne muuttuvat normaaleiksi, mutta sitten taas yksi vanhus kangistuu ja vääristyy ja juttu alkaa uudestaan.

kohtaus: kertojaääni taustalla hokee jotakin tosi hienoa lausetta (jota en tietenkään aamulla muistanut, ehkä onni, sillä unen hienot lauseet eivät välttämättä sitten aamulla ole...) - tämä saattoi sekoittua myös edelliseen kohtaukseen tai olla sitä ennen tai olla koko unen ajan.

kohtaus: kuvaan videokameralla itseäni peilin läpi, heijastun peilistä viitenä, en näytä minulta, vaan muistutan jollain lailla sitä pissisrooliani, heijastun erivärisenä, mustavalkoisena, keltaisena, punertavana kuvana peilistä, puhun jotain kameralle, ehkä sitä lausetta joka oli aiemmin tai tekstiäni

kohtaus: suuri sali jossa on lapsia, tyttöjä ja poikia ja niitä testataan yhteen, että kuka poika sopii kenenkin tytön sisälle.

kohtaus: jossa tyttö ja poika (lapsia) harrastavat seksiä ja minä tavallaan olen sekä se poika että se tyttö, tunnen miltä kummastakin tuntuu ja tunnen miltä tuntuu kun se poika laukeaa, pojan näkökulmasta ja sitten herään

niin. en tiedä tahdonko purkautua tuolla tavalla, mieluummin puran nyt suunnitelmani päästä paperille ja ryhdyn kirjoittamaan. olen lykännyt tätä liian kauan ja silti ahtanut aivoni täyteen pelkkää tarinaani. niin siinä sitten käy yöllä, että hups vaan.

no joo. mutta oli niitä kaikkia painajaisiakin ja kaikkea muuta
ja aamulla migreenisärkyä

ja huu haa

aloitin tänään myös oikean oman päiväkirjan,
ostin eilen sellaisen muistikirjan, joka muistutti sellaista kirjaa, jonka sain alle kouluikäisenä isoveljeni kummeilta.
tuntui hyvältä.
ehkä vielä lopetan tämän julkisen
ja rupean taas kirjoittamaan vain itselleni.

ja sitten tietokoneella vain omiani.
ja koulutehtäviä.
tällaiseenkin paskanjauhamiseen menee yllättävän paljon aikaa.