olen muuttanut.
olemme.
lattiat täynnä pahvilaatikoita
tenttejä
ja prosemma jota pitäisi tehdä pitäisi tehdä tehdä
koko ajan
laatikoita
sekaista sekaista
ja olen tietysti aloittanut peterini
tietysti
tietysti
ja hassuja yhteensattumia
hassuja siksi että minun syntymäpäivälläni on nimi
ja koska äitini nimi on äitini syntymäpäivän nimi
minä olen ollut kanssa aina syntymäpäiväni niminen
ja yhä enemmän
olen alkanut ajatella taas
kohtaavani tanskan
ja tanskasta grönlantiin
mutta juuri nyt minun taukoni loppuu ja on taas
palattava muistiinpanoihin
irigaray kristeva wittig rubin harraway deLauretis cavarero groz butler scot ja yksi vielä jonka nimeä en muista juuri nyt heti
sataa lunta
tiistaina, helmikuuta 27, 2007
tiistaina, helmikuuta 13, 2007
maailmantuska
He sanovat
ettemme me ymmärrä mitään
ettemme mitään
että meidän on vaiettava koska emme tiedä
koska vain he tietävät vastauksen
koska kaikki vastaukset ovat ne jotka ovat olleet
jo silloin
paitsi ennen
ennen kuin heidän mielipiteitään oli
minua suututtaa.
tulisi oikein kova lumisade
niin tiheä ja paksu
että peittäisi alleen jokaisen talon
jossa asuu mies jossa asuu ihminen
joka sanoo olevansa oikeassa
peittäisi alleen jokaisen tien jokaisen auton jokaisen
peittäisi piiput tukkisi putket tekisi valtavat lumivallit
ja olisi ihan valkoista ihan hiljaista
niin kuin myrskystä
minä haaveilen lumesta
minä haaveilen että jäisi alle
katsoisi kun kaikkialla olisi alku
yrittäisivät aurata pois mutta
olisi jäätävä paikoilleen
olisi katsottava taivaalle
olisi suljettava silmät ja avattava
minä en tahdo elää täällä. minusta tuntuu juuri nyt siltä.
ja silti
minusta tuntuu että tarvitaan
että on välttämätöntä
että vielä joku
haaveilee lumisateesta haaveilee myrskystä ja upottaa jalkansa veteen kastaa päänsä veteen katsoo silmät kirkkaina taivasta ja laskee tähtiä odottaa että ne lentäisivät
ja lintu
istui tänään parvekkeellani
lauloi siinä niin voimakkaasti että minä avasin verhon
ja siinä se istui katsoi sisälle ja availi nokkaansa
pieni lintu. parvekkeellani.
poikani sanoi että se tuli hyvästelemään minut.
ja minun pitäisi tehdä koko ajan kaikkea muuta
minun huominen päiväni tulee olemaan katastrofi ja pelottaa vaikka en osaa edes pelätä
olen vain niin täynnä näitä betonirakennuksia näitä teitä ja autoja joissa istuu kyydissä yksi ihminen työtunteja työtunteja, että on valmis tekemään mitä tahansa jotta saisi rahaa
tiedän olevani liian naiivi tähän maailmaan
minulla liian siniset silmät
haluaisin vain ottaa kädestä kiinni ja kuuntelen lennonin imaginea
you may say I'm a dreamer
ehkä me olemme väärässä
ehkä mistään ei tarvitse välittää mitään
ehkä tosiaan on niin että sama mitä teemme sama kuinka
entä sitten
ja puhaltaa saippuakuplia katolta
kerätä vaahteranlehtiä paksujen kirjojen väliin
katsoa telttakankaan läpi aurinkoa ja säleverhojen läpi lumihiutaleita
nähdä kuu vasta kun avaa oven sisälle
pitää puhelinta korvaansa vasten ja vihata ääntä
laskea viiteen
ettemme me ymmärrä mitään
ettemme mitään
että meidän on vaiettava koska emme tiedä
koska vain he tietävät vastauksen
koska kaikki vastaukset ovat ne jotka ovat olleet
jo silloin
paitsi ennen
ennen kuin heidän mielipiteitään oli
minua suututtaa.
tulisi oikein kova lumisade
niin tiheä ja paksu
että peittäisi alleen jokaisen talon
jossa asuu mies jossa asuu ihminen
joka sanoo olevansa oikeassa
peittäisi alleen jokaisen tien jokaisen auton jokaisen
peittäisi piiput tukkisi putket tekisi valtavat lumivallit
ja olisi ihan valkoista ihan hiljaista
niin kuin myrskystä
minä haaveilen lumesta
minä haaveilen että jäisi alle
katsoisi kun kaikkialla olisi alku
yrittäisivät aurata pois mutta
olisi jäätävä paikoilleen
olisi katsottava taivaalle
olisi suljettava silmät ja avattava
minä en tahdo elää täällä. minusta tuntuu juuri nyt siltä.
ja silti
minusta tuntuu että tarvitaan
että on välttämätöntä
että vielä joku
haaveilee lumisateesta haaveilee myrskystä ja upottaa jalkansa veteen kastaa päänsä veteen katsoo silmät kirkkaina taivasta ja laskee tähtiä odottaa että ne lentäisivät
ja lintu
istui tänään parvekkeellani
lauloi siinä niin voimakkaasti että minä avasin verhon
ja siinä se istui katsoi sisälle ja availi nokkaansa
pieni lintu. parvekkeellani.
poikani sanoi että se tuli hyvästelemään minut.
ja minun pitäisi tehdä koko ajan kaikkea muuta
minun huominen päiväni tulee olemaan katastrofi ja pelottaa vaikka en osaa edes pelätä
olen vain niin täynnä näitä betonirakennuksia näitä teitä ja autoja joissa istuu kyydissä yksi ihminen työtunteja työtunteja, että on valmis tekemään mitä tahansa jotta saisi rahaa
tiedän olevani liian naiivi tähän maailmaan
minulla liian siniset silmät
haluaisin vain ottaa kädestä kiinni ja kuuntelen lennonin imaginea
you may say I'm a dreamer
ehkä me olemme väärässä
ehkä mistään ei tarvitse välittää mitään
ehkä tosiaan on niin että sama mitä teemme sama kuinka
entä sitten
ja puhaltaa saippuakuplia katolta
kerätä vaahteranlehtiä paksujen kirjojen väliin
katsoa telttakankaan läpi aurinkoa ja säleverhojen läpi lumihiutaleita
nähdä kuu vasta kun avaa oven sisälle
pitää puhelinta korvaansa vasten ja vihata ääntä
laskea viiteen
sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007
söndag i sängen
ilta
eikä enää pakkasta
niin paljoa
voi kävellä voi kävellä
musiikkia
ja mistä alkaisi
ei ainakaan
ole avannut kirjaa
josta pitäisi ihan pian pitäisi tietää kaikki
termit
niskat jumissa
ovat taas
ja pää
ja kuinka ikävä yhtäkkiä taas ikävä
kun näkee kaikki katot ja valot
ljus
ikkunoissa
ja sitten on äänet
joita tulee huoneistoista joissa on ihmisiä
eikä voisi olla
eikä voisi olla
kirjoittanut taas
olen kirjoittanut
mutta en näinä päivinä
en näinä
kun olen maannut pitkään syönyt aamiaiseksi lettuja tehnyt ruokaa leikannut kolmeen eri sormeen samasta kädestä ja polttanut hellalla vedenkeittimenjohdon mustaksi
en näinä
kun olen ollut ihan kiinni ihan kiinni
puhunut ruotsia kadulla tyst ny koska mummot kävelevät koska koko katu raikuu suudellut lumihiutaleita hiuksista ollut juuri sellainen ärsyttävä ällöttävä nuoleskelija miksi noiden pitää tässä julkisella paikalla eivätkö voi yhtään minua nauratti kuiskasin en flicka poika sanoi jag vet mutta mitä siitä me olemme hulluja voimme olla koska rakastamme
ennustanut taas bussin täsmälleen
haimme vintiltä pahvilaatikoita. emme täyttäneet kuin kaksi
se ei näy missään.
ei näy missään enkä ymmärrä mihin nämä kaikki tavarat mahtuvat luojan kiitos minun isälläni on pakettiauto ja he suostuvat
en ole vieläkään osannut nukkua
heräämättä
viime yönä kaadoin pelilaudan ja nappuloina olivatkin ihmiset
enkä enää muistanut mihin paikoille he kuuluvat
he auttoivat itse
juoksimme minä maaria merita metsätietä juoksimme kovaa
he vilkuttivat pojalle joka oli yksi leiriläisistä
ja me juoksimme
näytimme siltä kuin näytimme silloin kun olimme vielä kerrostalon huoneistoissa emmekä koskaan tahtoneet leikkiä barbeilla.
joskus on vain päiviä
on sellaisia päiviä että ne voisivat jatkua.
eikä enää pakkasta
niin paljoa
voi kävellä voi kävellä
musiikkia
ja mistä alkaisi
ei ainakaan
ole avannut kirjaa
josta pitäisi ihan pian pitäisi tietää kaikki
termit
niskat jumissa
ovat taas
ja pää
ja kuinka ikävä yhtäkkiä taas ikävä
kun näkee kaikki katot ja valot
ljus
ikkunoissa
ja sitten on äänet
joita tulee huoneistoista joissa on ihmisiä
eikä voisi olla
eikä voisi olla
kirjoittanut taas
olen kirjoittanut
mutta en näinä päivinä
en näinä
kun olen maannut pitkään syönyt aamiaiseksi lettuja tehnyt ruokaa leikannut kolmeen eri sormeen samasta kädestä ja polttanut hellalla vedenkeittimenjohdon mustaksi
en näinä
kun olen ollut ihan kiinni ihan kiinni
puhunut ruotsia kadulla tyst ny koska mummot kävelevät koska koko katu raikuu suudellut lumihiutaleita hiuksista ollut juuri sellainen ärsyttävä ällöttävä nuoleskelija miksi noiden pitää tässä julkisella paikalla eivätkö voi yhtään minua nauratti kuiskasin en flicka poika sanoi jag vet mutta mitä siitä me olemme hulluja voimme olla koska rakastamme
ennustanut taas bussin täsmälleen
haimme vintiltä pahvilaatikoita. emme täyttäneet kuin kaksi
se ei näy missään.
ei näy missään enkä ymmärrä mihin nämä kaikki tavarat mahtuvat luojan kiitos minun isälläni on pakettiauto ja he suostuvat
en ole vieläkään osannut nukkua
heräämättä
viime yönä kaadoin pelilaudan ja nappuloina olivatkin ihmiset
enkä enää muistanut mihin paikoille he kuuluvat
he auttoivat itse
juoksimme minä maaria merita metsätietä juoksimme kovaa
he vilkuttivat pojalle joka oli yksi leiriläisistä
ja me juoksimme
näytimme siltä kuin näytimme silloin kun olimme vielä kerrostalon huoneistoissa emmekä koskaan tahtoneet leikkiä barbeilla.
joskus on vain päiviä
on sellaisia päiviä että ne voisivat jatkua.
torstaina, helmikuuta 08, 2007
aamut alkavat
joskus niin huonosti
että kuin olisi krapula
pää niin raskasraskas joka paikkaan sattuu tee polttaa suuta ja aurinko vaan ärsyttää
tuntuu kuin ei olisi nukkunut minuuttiakaan ja silti tietää että kerrankin kai ihan hyvin
ettei valvonut ihan hirmu montaa tuntia
olenkohan tulossa kipeäksi vai mistä moinen kammotus
kurkkukin on kipeä
pirunmoista
pilaa koko päivän
näyttää niin kauniilta mutta haluaisi mieluummin pimeän että voisi maata
plaah
plaah
että kuin olisi krapula
pää niin raskasraskas joka paikkaan sattuu tee polttaa suuta ja aurinko vaan ärsyttää
tuntuu kuin ei olisi nukkunut minuuttiakaan ja silti tietää että kerrankin kai ihan hyvin
ettei valvonut ihan hirmu montaa tuntia
olenkohan tulossa kipeäksi vai mistä moinen kammotus
kurkkukin on kipeä
pirunmoista
pilaa koko päivän
näyttää niin kauniilta mutta haluaisi mieluummin pimeän että voisi maata
plaah
plaah
tiistaina, helmikuuta 06, 2007
tiistai nyt
minun on koko ajan nälkä
aamulla nukuin pitkään
tein pesiä
ja kuvittelin että aurinko oli kirkkaampi kuin se oikeasti olikaan
pölyä oli niin paljon ilmassa että olisi voinut olla sumu tai hiekkamyrsky tai lumipyry
yritin lukea paksua paksua biologiaa
katselin kirjojani
luin varition päiväkirjoja
söin söin söin
availin tiedostoja
heittäydyin
ja ulkona minun silmät jäätyi
ihan totta
ne jäätyi
sisälle tultaessa suli
palelee palelee
ja voisin ahtaa mahaani kaiken maailman
kidasta kurkkuun.
lainasin monta elokuvaa ja äänikasetin.
nauroin nimille joita löytyy kun hakee asiasanalla rento
nyt on talvi
vaikka lintujen äänissä kuin olisi kevät
aamuisin
minä muistan kun kirjoitin että isi muistaa kaikki nimet
tänään minä olen ajatellut
että entä jos poikaystävä yhtäkkiä kuolee
niin milloin minä saan tiedon
tai milloin ylipäänsä tyttöystävä tai poikaystävä saa tiedon
kun ei ole vielä mikään lähiomainen
mistä ne tietää sairaalassa tai missään että me seurustellaan
ja kuka saisi tietää ensimmäisenä
päädyin siihen että minä saisin varmaan aikan nopeasti tietää
että poikaystäväni äiti varmaan ensin ja äiti soittaisi sitten minulle
mutta entä jos en kuule kun puhelin soi
millaisen viestin sitä jättäisi vastaajaan?
joskus olin koekuvauksissa
johonkin sarjaan, en enää muista mihin
siellä oli sellainen tehtävä
että minun roolihahmoni A seurusteli jonkun tyypin B kanssa ja tämä tyyppi B on juuri kuullut kuolevansa tai kuollut tai jotakin kuitenkin sellaista ja tämä A tapaa B:n äidin C juuri sattumalta tiedon saannin jälkeen bussissa. C on kovin iloissaan ja onnessaan kun Bllä on ihan pian synttärit ja A:n pitää yrittää näytellä kanssa onnellista, hän ei voi kertoa B:stä
minusta alunperinkin oli epärealistista ettei A kertoisi C:lle, jos C:n poika B kerta on kuollut tai kuolemassa. Eikö äiti kuitenkin yleensä ole se jolle ensin kerrotaan? ei tyttöystävä? vielä kun kyse oli teineistä.
En tiedä, mutta minusta ajatus siitä että salaa jonkun toisen läheisen kuolemaa, tuntuu kovin oudolta. En tosin muista miten harjoituksessa oli, että oliko siinä sitten vielä sellainenkin tilanne, että B oli käskenyt A:ta olemaan kertomatta. Se tietysti monimutkaistaa. Mutta jos B oli jo kuollut... ehkä se ei ollut vielä kuollut, silloinhan koko tehtävä olisi ollut ihan älytön. Silloinhan luonnollisesti kaikki olisivat vaan olleet hysteerisiä eikä salailulla olisi ollut mitään merkitystä.
No mutta, nyt koko tältä selostukselta menikin pohja. Sillä jos B ei ollutkaan kuollut, vaan vasta saanut tiedon kuolemastaan ja käskenyt A:ta olemaan kertomatta, koska haluaa kertoa tämän asian itse perheelleen. niin tilanne ei olekaan enää niin epärealistinen. ehkä. harmi etten muista. mutta muistan että jotenkin se oli kamalan vaikea eläytyä siihen. no, en minä sitä roolia saanutkaan, joten en kai kovin hyvin osannutkaan eläytyä.
yksi lintu istuu pakkasessa.
ihan kuin sillä olisi takki.
ja minun tekisi mieli olla tekemättä mitään.
aamulla nukuin pitkään
tein pesiä
ja kuvittelin että aurinko oli kirkkaampi kuin se oikeasti olikaan
pölyä oli niin paljon ilmassa että olisi voinut olla sumu tai hiekkamyrsky tai lumipyry
yritin lukea paksua paksua biologiaa
katselin kirjojani
luin varition päiväkirjoja
söin söin söin
availin tiedostoja
heittäydyin
ja ulkona minun silmät jäätyi
ihan totta
ne jäätyi
sisälle tultaessa suli
palelee palelee
ja voisin ahtaa mahaani kaiken maailman
kidasta kurkkuun.
lainasin monta elokuvaa ja äänikasetin.
nauroin nimille joita löytyy kun hakee asiasanalla rento
nyt on talvi
vaikka lintujen äänissä kuin olisi kevät
aamuisin
minä muistan kun kirjoitin että isi muistaa kaikki nimet
tänään minä olen ajatellut
että entä jos poikaystävä yhtäkkiä kuolee
niin milloin minä saan tiedon
tai milloin ylipäänsä tyttöystävä tai poikaystävä saa tiedon
kun ei ole vielä mikään lähiomainen
mistä ne tietää sairaalassa tai missään että me seurustellaan
ja kuka saisi tietää ensimmäisenä
päädyin siihen että minä saisin varmaan aikan nopeasti tietää
että poikaystäväni äiti varmaan ensin ja äiti soittaisi sitten minulle
mutta entä jos en kuule kun puhelin soi
millaisen viestin sitä jättäisi vastaajaan?
joskus olin koekuvauksissa
johonkin sarjaan, en enää muista mihin
siellä oli sellainen tehtävä
että minun roolihahmoni A seurusteli jonkun tyypin B kanssa ja tämä tyyppi B on juuri kuullut kuolevansa tai kuollut tai jotakin kuitenkin sellaista ja tämä A tapaa B:n äidin C juuri sattumalta tiedon saannin jälkeen bussissa. C on kovin iloissaan ja onnessaan kun Bllä on ihan pian synttärit ja A:n pitää yrittää näytellä kanssa onnellista, hän ei voi kertoa B:stä
minusta alunperinkin oli epärealistista ettei A kertoisi C:lle, jos C:n poika B kerta on kuollut tai kuolemassa. Eikö äiti kuitenkin yleensä ole se jolle ensin kerrotaan? ei tyttöystävä? vielä kun kyse oli teineistä.
En tiedä, mutta minusta ajatus siitä että salaa jonkun toisen läheisen kuolemaa, tuntuu kovin oudolta. En tosin muista miten harjoituksessa oli, että oliko siinä sitten vielä sellainenkin tilanne, että B oli käskenyt A:ta olemaan kertomatta. Se tietysti monimutkaistaa. Mutta jos B oli jo kuollut... ehkä se ei ollut vielä kuollut, silloinhan koko tehtävä olisi ollut ihan älytön. Silloinhan luonnollisesti kaikki olisivat vaan olleet hysteerisiä eikä salailulla olisi ollut mitään merkitystä.
No mutta, nyt koko tältä selostukselta menikin pohja. Sillä jos B ei ollutkaan kuollut, vaan vasta saanut tiedon kuolemastaan ja käskenyt A:ta olemaan kertomatta, koska haluaa kertoa tämän asian itse perheelleen. niin tilanne ei olekaan enää niin epärealistinen. ehkä. harmi etten muista. mutta muistan että jotenkin se oli kamalan vaikea eläytyä siihen. no, en minä sitä roolia saanutkaan, joten en kai kovin hyvin osannutkaan eläytyä.
yksi lintu istuu pakkasessa.
ihan kuin sillä olisi takki.
ja minun tekisi mieli olla tekemättä mitään.
sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007
kirjoittaminen!
olen kirjoittanut.
tunnit menneet nopeasti
niin nopeasti
ja minusta tuntuu että vieläkin on kirjoituksen rytmi
olen kirjoittanut!
tuntuu ihanalta.
tuntuu ihanalta päästä taas
maailmaan
josta on ollut pitkään poissa
ja pelottavalta
sillä en ole varma tahdonko sinne taas
kun uppoaa kun uppoaa ihan kokonaan on välillä vaikea muistaa oikea maailma
toisaalta se on helpottavaa
pako
mutta toisaalta
mutta nyt en voi kun iloita
vaikka en minä paljon ole saanut aikaan
enkä oikeastaan mitään hyvää
enkä mitään mitä piti
en ole tehnyt biologiaa tänään yhtään
mutta minusta tuntuu
että tämä on minulle itselleni paljon tärkeämpää
että saan sanoja että saan sanoja että saan sanoja
on ollut niin ikävä
minua
voisi ehkä sanoa niin
että kirjoittaminen on minä
että se on kuin toinen puoli
kuin on toinen ihminen toinen on osa
niin kirjoittaminen oma puoli oma osa
ja haluan elää sen kanssa
enkä voi mitään että sanani ovat nyt näin
koska olen vieläkin vähän hurmoksessa missä ikinä
tunteessa
että
en ole kadottanut vielä ihan kokonaan
tunnit menneet nopeasti
niin nopeasti
ja minusta tuntuu että vieläkin on kirjoituksen rytmi
olen kirjoittanut!
tuntuu ihanalta.
tuntuu ihanalta päästä taas
maailmaan
josta on ollut pitkään poissa
ja pelottavalta
sillä en ole varma tahdonko sinne taas
kun uppoaa kun uppoaa ihan kokonaan on välillä vaikea muistaa oikea maailma
toisaalta se on helpottavaa
pako
mutta toisaalta
mutta nyt en voi kun iloita
vaikka en minä paljon ole saanut aikaan
enkä oikeastaan mitään hyvää
enkä mitään mitä piti
en ole tehnyt biologiaa tänään yhtään
mutta minusta tuntuu
että tämä on minulle itselleni paljon tärkeämpää
että saan sanoja että saan sanoja että saan sanoja
on ollut niin ikävä
minua
voisi ehkä sanoa niin
että kirjoittaminen on minä
että se on kuin toinen puoli
kuin on toinen ihminen toinen on osa
niin kirjoittaminen oma puoli oma osa
ja haluan elää sen kanssa
enkä voi mitään että sanani ovat nyt näin
koska olen vieläkin vähän hurmoksessa missä ikinä
tunteessa
että
en ole kadottanut vielä ihan kokonaan
politiikka
olen niin täynnä sanoja
olen niin niin
täynnä sanoja
emme päässeet teatteriin koska
emme ilmeisesti olleet oikean ikäisiä
tai sitten vain muutuimme näkymättömiksi
aion kirjoittaa kyseiselle teatterille
huoneteatterille muuten,
jos joku meinaa mennä sinne jotain vaikka katsomaan,
palautetta,
että kannattaisi kohdella asiakkaita paremmin
tai jäävät ilman katsojia tulevaisuudessa
aliarvioivat meidät,
nuoret
käsittämätöntä
mutta olemme puhuneet paljon tänään syödessämme runebergin torttuja
ja yksi tyttö toi likööriä
sitä miltä tortut maistuvat
tuntuu hyvältä tietää
että meitä on olemassa.
olen niin niin
täynnä sanoja
emme päässeet teatteriin koska
emme ilmeisesti olleet oikean ikäisiä
tai sitten vain muutuimme näkymättömiksi
aion kirjoittaa kyseiselle teatterille
huoneteatterille muuten,
jos joku meinaa mennä sinne jotain vaikka katsomaan,
palautetta,
että kannattaisi kohdella asiakkaita paremmin
tai jäävät ilman katsojia tulevaisuudessa
aliarvioivat meidät,
nuoret
käsittämätöntä
mutta olemme puhuneet paljon tänään syödessämme runebergin torttuja
ja yksi tyttö toi likööriä
sitä miltä tortut maistuvat
tuntuu hyvältä tietää
että meitä on olemassa.
lauantaina, helmikuuta 03, 2007
kaukosuhde
jäällä voi luistella.
minä olen ottanut kuvia.
paistanut sämpylöitä ja kaalilaatikkoa
olen lukenut biologian kirjaa.
tehnyt itselleni pesän.
olen kävellyt järven ympäri ja harjun
katsonut kaksi elokuvaa. eilen ja tänään.
ja minulla on niin mieletön ikävä ettei mikään saa ajatuksiani pois.
ja koko ajan tekisi mieli sanoa ikävänsä. vaikka on luvannut ettei.
miten se onkaan näin vaikeaa?
miten toinen voi haluta tätä? vai eikö tämä sitten vain tunnu toisesta samanlaiselta
että on paloja
että on pakko olla liikkeessä
sillä jos hiljaisuus niin tyhjää
minä en koskaan
en koskaan tule ymmärtämään
mutta haluan ymmärtää
miten toinen ihminen tuntee miten
mutta voi luoja kuinka se on vaikeaa
se on.
minä olen ottanut kuvia.
paistanut sämpylöitä ja kaalilaatikkoa
olen lukenut biologian kirjaa.
tehnyt itselleni pesän.
olen kävellyt järven ympäri ja harjun
katsonut kaksi elokuvaa. eilen ja tänään.
ja minulla on niin mieletön ikävä ettei mikään saa ajatuksiani pois.
ja koko ajan tekisi mieli sanoa ikävänsä. vaikka on luvannut ettei.
miten se onkaan näin vaikeaa?
miten toinen voi haluta tätä? vai eikö tämä sitten vain tunnu toisesta samanlaiselta
että on paloja
että on pakko olla liikkeessä
sillä jos hiljaisuus niin tyhjää
minä en koskaan
en koskaan tule ymmärtämään
mutta haluan ymmärtää
miten toinen ihminen tuntee miten
mutta voi luoja kuinka se on vaikeaa
se on.
perjantaina, helmikuuta 02, 2007
en minä sittenkään osannut olla kysymättä.
Enhän minä sittenkään osaa.
Kysyminen on niin syvällä minussa minua minusta minulta
taistelen vastaan mutta
tänään
jäällä auraa mies luistinrataa
olin innoissani kun kävelin aamulla jäällä ja näin
mutta
kun tulin takaisin nyt päivällä
ja näin sen saman miehen ja koneen edelleenkin auraamassa
ja kun auratut alueet olivat jälleen lumen peitossa
tuli vähän epätoivoinen tunne
tässäkö sitä sitten pitäisi luistella
lumenpäällälumenpäällä
missä minun peilipintani?
näin unta jossa oksensin verta. (joten ei kannata lukea tätä kappaleta edemmäs jos ajatus oksettaa) ensin pesin hampaita ja huuhdellessani suuta, vesi muuttui aivan punaiseksi
huomasin että kaksi hammastani olivat aivan verisiä
joten epäilin että veri tulee hampaista
mutta pian suustani alkoi valua verta runsaammin ja runsaammin
yökkäilin ja yritin huuhtoa sitä pois
äitini oli laittanut suuhunsa paperipalasia ja käski minunkin tehdä niin, se auttaisi
ahdoin suuni täyteen paperia, mutta tunsin tukehtuvani
ja aloin repiä punaisiksi värjäytyneitä paperisuikaleita pois ja minua oksetti ja kun sain suuni tyhjäksi verta tuli jo niin paljon että tarvitsin kattilan
kattila oli täynnä karkkia
ja minun oli ahdettava karkit suuhuni
meinasin taas tukehtua
ja syljin karkkeja, jotka olivat nyt liimautuneet ja liiskautuneet yhteen veriseksi möykyksi
suustani kattilaan oksensin möykkyä hädissäni
miellyttävä uni siis.
selasin unipäiväkirjaani ja löysin sieltä tavallaan yllättäen merkinnän 21.3. 2006
eli vajaa vuosi sitten
uni oli kovin samantapainen tai sen lähtötilanne
siinä minua alkoi yskittää ja kurkusta tuli verisiä limapalloja ja verta.
siinä unessa pääsin kuitenkin lääkäriin ja koko uni muuttui ihan toiseksi.
en epäile yhtään ettenkö tietäisi miksi näen oksentavani verta. nyt.
mutta minua häiritsee vuoden takainen uni. en yhtään muista millainen ei-unimaailman tilanne on silloin ollut.
harmittavaa että unipäiväkirja on niin erillinen oikeasta päiväkirjasta. ja harmittavaa etten ole enää kirjoittanut oikeaa päiväkirjaa kun olen alkanut kirjoittaa tätä.
ja täältä tietysti 21 päivän merkintä puuttuu. on päivä sitä ennen ja päivä sen jälkeen.
ehkä silloin ei siis mitään erityistä. niin kuin nyt. niin kuin nyt.
vaikka ei nytkään ole mitään erityistä. juuri nyt. enää.
mutta kai kaikesta jää jälki.
verisiä tahroja paperisuikaleisiin
kukahan ne siivoaa
kuka hanne siivoaa
mutta
minä pidän talvesta
ja selviän. selviämme. olen varma siitä.
olen varma siitä että kun vihdoin jää on aurattu ja minä sidon luistimet jalkaan
olen varma että riittää. että joskus on vain
käytävä käytävään odottamaan
joskus
laskea pudonneita lehtiä
maahan
on pidettävä kiinni, on pidettävä kiinni
kädestä ihosta omasta itsestä ja toisesta
ja annettava
aikaa
myös omalle maailmalle myös omalle
sille ettei ole täydellinen
heti
ikinä
ikinä ei ole
n määrä tekijöitä
eikä mikään suhde ole kommensiaali
eikä mutualistinen
sitten kuitenkaan
hienon kaavion mukaan
sitten kuitenkaan
minun on vain opittava
minun on vain oikeasti opittava ymmärtämään
että olen vain osa
en kokonaisuus en kaikki
vain osa
ja että se miten minä ajattelen
on vain osa
ei kaikki
eivät kaikki ajattele näin
vaikkakin
monet
vaikkakin olisin kuullut että jotkut toisetkin
enkä minä voi päättää, että näin pitää
jos minä haluan että monimuotoisuutta on
jos minä
puhun etteivät vain
vaan myös sudet
minun on myös vihdoin ymmärrettävä että kyse on myös meistä ihmisistä
etten voi jatkuvasti vihata kaikkea sellaista
joka en ole minä
tai puu
minä en ikinä unohda äitini kertomusta kivistä
siitä kuinka hän lapsena keräsi niitä ja kuinka hän halusi tutkia niitä
tiesi, että haluaa, tiesi että hänestä tulee
geologiko,
ja kuinka hän sanoi ettei hän unelmoinut siitä
en minä ole koskaan unelmoinut, hän sanoi
ja minä en voinut ymmärtää, en vain voinut
ja kun minä sitten kirjoitin äidistäni
ja se oli niin raaka, ei yhtään kaunisteltu
ja äitini lukiessa sitä
hän itki
eikä hän itkenyt niin kuin itkee aina minua lukiessaan
vaan hän itki itseään, sitä että näki hänet itsensä siinä
ja ehkä hän tajusi
että oli sittenkin unelmoinut
minä en ole julma ihminen, mielestäni
näin,
kun minun kanssani keskustelee tai kulkee katuja tai juo teetä
minä olen mielestäni aika herttainen ja kiltti ja ystävällinen ja pieni ja hajamielinen ja ujokin ehkä ja vaatimaton
mutta sanoissani minä olen julma
sanojen kanssa minun ei tarvitse kaunistella
minä en osaa
kun kirjoitan ne
ääneen minä heti voin selittää viisikin eri versiota eikä siinä ole mielestäni mitään kummallista silä yritän selittää
mutta joskus kun kirjoitan
minä en selitä enkä ole kaunis
lainkaan
ehkä sanoja käyttäessä
pitäisi myös muistaa niiden voima
niihin liittyy
ei se ole mikään myytti vaan jolla ei ole enää mitään merkitystä
sanat tosiaankin voivat ottaa valtaansa ja niitä tosiaankin pitää varoa
jos ajatukset voisi vain nähdä
tai tuntea
ilman että niitä pitäisi pukea sanoiksi tai mihinkään muotoon
että voisi välittää toiselle tunteensa vain sellaisina kun ne ovat, puhtaina
kuinkahan paljon
vähemmän epätasapainoa meillä olisi täällä maailmassa ?
Enhän minä sittenkään osaa.
Kysyminen on niin syvällä minussa minua minusta minulta
taistelen vastaan mutta
tänään
jäällä auraa mies luistinrataa
olin innoissani kun kävelin aamulla jäällä ja näin
mutta
kun tulin takaisin nyt päivällä
ja näin sen saman miehen ja koneen edelleenkin auraamassa
ja kun auratut alueet olivat jälleen lumen peitossa
tuli vähän epätoivoinen tunne
tässäkö sitä sitten pitäisi luistella
lumenpäällälumenpäällä
missä minun peilipintani?
näin unta jossa oksensin verta. (joten ei kannata lukea tätä kappaleta edemmäs jos ajatus oksettaa) ensin pesin hampaita ja huuhdellessani suuta, vesi muuttui aivan punaiseksi
huomasin että kaksi hammastani olivat aivan verisiä
joten epäilin että veri tulee hampaista
mutta pian suustani alkoi valua verta runsaammin ja runsaammin
yökkäilin ja yritin huuhtoa sitä pois
äitini oli laittanut suuhunsa paperipalasia ja käski minunkin tehdä niin, se auttaisi
ahdoin suuni täyteen paperia, mutta tunsin tukehtuvani
ja aloin repiä punaisiksi värjäytyneitä paperisuikaleita pois ja minua oksetti ja kun sain suuni tyhjäksi verta tuli jo niin paljon että tarvitsin kattilan
kattila oli täynnä karkkia
ja minun oli ahdettava karkit suuhuni
meinasin taas tukehtua
ja syljin karkkeja, jotka olivat nyt liimautuneet ja liiskautuneet yhteen veriseksi möykyksi
suustani kattilaan oksensin möykkyä hädissäni
miellyttävä uni siis.
selasin unipäiväkirjaani ja löysin sieltä tavallaan yllättäen merkinnän 21.3. 2006
eli vajaa vuosi sitten
uni oli kovin samantapainen tai sen lähtötilanne
siinä minua alkoi yskittää ja kurkusta tuli verisiä limapalloja ja verta.
siinä unessa pääsin kuitenkin lääkäriin ja koko uni muuttui ihan toiseksi.
en epäile yhtään ettenkö tietäisi miksi näen oksentavani verta. nyt.
mutta minua häiritsee vuoden takainen uni. en yhtään muista millainen ei-unimaailman tilanne on silloin ollut.
harmittavaa että unipäiväkirja on niin erillinen oikeasta päiväkirjasta. ja harmittavaa etten ole enää kirjoittanut oikeaa päiväkirjaa kun olen alkanut kirjoittaa tätä.
ja täältä tietysti 21 päivän merkintä puuttuu. on päivä sitä ennen ja päivä sen jälkeen.
ehkä silloin ei siis mitään erityistä. niin kuin nyt. niin kuin nyt.
vaikka ei nytkään ole mitään erityistä. juuri nyt. enää.
mutta kai kaikesta jää jälki.
verisiä tahroja paperisuikaleisiin
kukahan ne siivoaa
kuka hanne siivoaa
mutta
minä pidän talvesta
ja selviän. selviämme. olen varma siitä.
olen varma siitä että kun vihdoin jää on aurattu ja minä sidon luistimet jalkaan
olen varma että riittää. että joskus on vain
käytävä käytävään odottamaan
joskus
laskea pudonneita lehtiä
maahan
on pidettävä kiinni, on pidettävä kiinni
kädestä ihosta omasta itsestä ja toisesta
ja annettava
aikaa
myös omalle maailmalle myös omalle
sille ettei ole täydellinen
heti
ikinä
ikinä ei ole
n määrä tekijöitä
eikä mikään suhde ole kommensiaali
eikä mutualistinen
sitten kuitenkaan
hienon kaavion mukaan
sitten kuitenkaan
minun on vain opittava
minun on vain oikeasti opittava ymmärtämään
että olen vain osa
en kokonaisuus en kaikki
vain osa
ja että se miten minä ajattelen
on vain osa
ei kaikki
eivät kaikki ajattele näin
vaikkakin
monet
vaikkakin olisin kuullut että jotkut toisetkin
enkä minä voi päättää, että näin pitää
jos minä haluan että monimuotoisuutta on
jos minä
puhun etteivät vain
vaan myös sudet
minun on myös vihdoin ymmärrettävä että kyse on myös meistä ihmisistä
etten voi jatkuvasti vihata kaikkea sellaista
joka en ole minä
tai puu
minä en ikinä unohda äitini kertomusta kivistä
siitä kuinka hän lapsena keräsi niitä ja kuinka hän halusi tutkia niitä
tiesi, että haluaa, tiesi että hänestä tulee
geologiko,
ja kuinka hän sanoi ettei hän unelmoinut siitä
en minä ole koskaan unelmoinut, hän sanoi
ja minä en voinut ymmärtää, en vain voinut
ja kun minä sitten kirjoitin äidistäni
ja se oli niin raaka, ei yhtään kaunisteltu
ja äitini lukiessa sitä
hän itki
eikä hän itkenyt niin kuin itkee aina minua lukiessaan
vaan hän itki itseään, sitä että näki hänet itsensä siinä
ja ehkä hän tajusi
että oli sittenkin unelmoinut
minä en ole julma ihminen, mielestäni
näin,
kun minun kanssani keskustelee tai kulkee katuja tai juo teetä
minä olen mielestäni aika herttainen ja kiltti ja ystävällinen ja pieni ja hajamielinen ja ujokin ehkä ja vaatimaton
mutta sanoissani minä olen julma
sanojen kanssa minun ei tarvitse kaunistella
minä en osaa
kun kirjoitan ne
ääneen minä heti voin selittää viisikin eri versiota eikä siinä ole mielestäni mitään kummallista silä yritän selittää
mutta joskus kun kirjoitan
minä en selitä enkä ole kaunis
lainkaan
ehkä sanoja käyttäessä
pitäisi myös muistaa niiden voima
niihin liittyy
ei se ole mikään myytti vaan jolla ei ole enää mitään merkitystä
sanat tosiaankin voivat ottaa valtaansa ja niitä tosiaankin pitää varoa
jos ajatukset voisi vain nähdä
tai tuntea
ilman että niitä pitäisi pukea sanoiksi tai mihinkään muotoon
että voisi välittää toiselle tunteensa vain sellaisina kun ne ovat, puhtaina
kuinkahan paljon
vähemmän epätasapainoa meillä olisi täällä maailmassa ?
tiistaina, tammikuuta 30, 2007
"Sitä ei ole helppo ymmärtää. Että jollekulle voi olla niin tärkeää kysyä ja saada vastaus. Tärkeämpää kuin mikään muu. Ehkä jopa tärkeämpää kuin rakkaus.
Sitä on mahdotonta ymmärtää. On pakko antaa periksi ja sanoa: niin se vain on. Että heidän on pakko tietää. Maksoi mitä maksoi. "
- Peter Höeg, Rajatapaukset -
Hassua, että avatessani pitkästä aikaa kirjani sieltä tuli tämä lause. Niin monta kertaa olen ajatellut tuota lausetta ja kirjoittanut sitä. Olen pyytänyt sillä anteeksi. Olen laittanut itseni siihen, samaistanut. Tietenkin kysyjään.
Joskus on vain mahdottoman vaikea hyväksyä sitä, ettei kaikkeen voi saada vastausta, ettei toinen ehkä tahdo tai edes pysty selittämään kaikkea.
En tiedä.
Tällä hetkellä minusta kyllä tuntuu, että osaan olla kysymättä.
Mutta ei se poista sitä, ettenkö tahtoisi vastauksia.
Olen vain sullonut kysymykset itseeni. Ehkä.
Tai ehkä olen saanut vastaukset jo. En ehkä kaikkeen. Ja ei kai kaikkeen voikaan saada.
Enkä tahtoisikaan.
Mutta tietyllä tapaa minulla on varmuus. Kaiken epävarmuuden alla.
Että vielä ovat puut
jotka ovat tulevia
että vielä ovat puut
olen täysin kyllästynyt tietotulvaan
rutiininomaisesti poistan sähköpostiviestit jotka koskevat maailmantilaa ilmastokysymyksiä vaalipaneeleita sitä ja tätä ja sitä ja tätä
en jaksa lukea enää uutisia en jaksa yksinkertaisesti
eikä mikään tunnu enää liikuttavan
niin, niinhän se on, ja niin ja niin
kohautetaan olkia ja kävellään eteenpäin
tänään oli uskomattoman kaunis iltapäivähetki
lumi satoi kuin ei olisi satanutkaan
se vain leijaili paikallaan
kaisa sanoi hyvin kuin kesällä sateenkaari
ja aurinko heijasti jokaisen
se oli kuin taikaa
ohutta ohutta lasia ja sen läpi oli kuljettava
kauemmat rakennukset olivat sumun peitossa sillä sellaiseksi
tämä taikapöly teki ilman
ja on lokeroita
sellainen kuin iltapäivän lumisade ja lauseet kirjoistani
on unet ja vintti jonne jatkuvasti yritän kiivetä
ja sitten on maailma jossa on satsumoita omenoita kassaneitejä ja hyvänolonkauppoja
ja vielä toinen maailma
niiden kaikkien takana niiden maailmassa jotka ovat niin kaukana että voi lukea vain uutisista
ja kaikessa ollaan ikään kuin yksitellen
vaikka tietysti ne yhdistyvät
mutta aivan kuten pistämme luonnontieteilijät yhteen rakennukseen ja taiteentutkimuksen toiseen
pistämme konkreettiset ja
oman maailmamme
minä olen nyt tässä olen tässä
mutta
ehkä siitä tulee tämä ahdistus
että on vaikeuksia yhdistää abstrakti ja konkreettinen
että enää ei niin yksinkertaista
että viljelisimme itsellemme leivän ja puun josta saisimme hedelmää ja jossa voisimme nähdä linnut
vaan meillä on kauppa joka ostaa ne toisesta isommasta joka ostaa ne taas jostain joka ostaa ne jostain joka vihdoin ostaa ne joltain sellaiselta joka omistaa ne kaikki jotka niitä viljelevät
kaipaan hirmuisesti yksinkertaista elämää
että ei tarvitsisi kysyä
että olisi vastaus
olen kyllästynyt ajattelemiseen
muodostamaan lauseita
tästä maailmasta
jota ei voi kuvata ei voi kuvata ja niin edes päin olen kyllästynyt kuuntelemaan tuota lausetta
kyllästynyt kuuntelemaan omaa ääntäni
joka
ei
tiedä
eikä tahdokaan
ja silti muka
en muista miltä tuntui ensimmäisen kerran koskettaa vettä
enkä miltä ensimmäisen kerran nähdä lintu
miltä kuulla kun puut
hankautuvat toisiaan vasten
muistan kun kuulin sen viimeksi kotona
muistan miltä tuntui molskahtaa veteen myrskyssä
ja miten kovasti kauppatorilla tuuli kun
minun oli vielä käveltävä kaikesta huolimatta kotiin
muistan jään. miltä tuntuu puhaltaa lunta pois
miten kauan kestää sulattaa umpijäätynyt pakastin
miltä uimahallissa tuoksuu miten
hiukset kuuluu pestä kun ollaan ala-asteella
muistan pianotuolin miten nahka natisee kun siihen istuu
ja kellot
joiden rytmiä alkaa laskea
muistan miltä tuntui istua helsingissä meidän ruskean pöydän ääressä ja kun tyttöni kertoi näkemästään näytelmästä
ja kun kerroimme toisillemme viidestä
muistan kun kerroin viidestä pojalleni
ja pitäisi elää nyt
Sitä on mahdotonta ymmärtää. On pakko antaa periksi ja sanoa: niin se vain on. Että heidän on pakko tietää. Maksoi mitä maksoi. "
- Peter Höeg, Rajatapaukset -
Hassua, että avatessani pitkästä aikaa kirjani sieltä tuli tämä lause. Niin monta kertaa olen ajatellut tuota lausetta ja kirjoittanut sitä. Olen pyytänyt sillä anteeksi. Olen laittanut itseni siihen, samaistanut. Tietenkin kysyjään.
Joskus on vain mahdottoman vaikea hyväksyä sitä, ettei kaikkeen voi saada vastausta, ettei toinen ehkä tahdo tai edes pysty selittämään kaikkea.
En tiedä.
Tällä hetkellä minusta kyllä tuntuu, että osaan olla kysymättä.
Mutta ei se poista sitä, ettenkö tahtoisi vastauksia.
Olen vain sullonut kysymykset itseeni. Ehkä.
Tai ehkä olen saanut vastaukset jo. En ehkä kaikkeen. Ja ei kai kaikkeen voikaan saada.
Enkä tahtoisikaan.
Mutta tietyllä tapaa minulla on varmuus. Kaiken epävarmuuden alla.
Että vielä ovat puut
jotka ovat tulevia
että vielä ovat puut
olen täysin kyllästynyt tietotulvaan
rutiininomaisesti poistan sähköpostiviestit jotka koskevat maailmantilaa ilmastokysymyksiä vaalipaneeleita sitä ja tätä ja sitä ja tätä
en jaksa lukea enää uutisia en jaksa yksinkertaisesti
eikä mikään tunnu enää liikuttavan
niin, niinhän se on, ja niin ja niin
kohautetaan olkia ja kävellään eteenpäin
tänään oli uskomattoman kaunis iltapäivähetki
lumi satoi kuin ei olisi satanutkaan
se vain leijaili paikallaan
kaisa sanoi hyvin kuin kesällä sateenkaari
ja aurinko heijasti jokaisen
se oli kuin taikaa
ohutta ohutta lasia ja sen läpi oli kuljettava
kauemmat rakennukset olivat sumun peitossa sillä sellaiseksi
tämä taikapöly teki ilman
ja on lokeroita
sellainen kuin iltapäivän lumisade ja lauseet kirjoistani
on unet ja vintti jonne jatkuvasti yritän kiivetä
ja sitten on maailma jossa on satsumoita omenoita kassaneitejä ja hyvänolonkauppoja
ja vielä toinen maailma
niiden kaikkien takana niiden maailmassa jotka ovat niin kaukana että voi lukea vain uutisista
ja kaikessa ollaan ikään kuin yksitellen
vaikka tietysti ne yhdistyvät
mutta aivan kuten pistämme luonnontieteilijät yhteen rakennukseen ja taiteentutkimuksen toiseen
pistämme konkreettiset ja
oman maailmamme
minä olen nyt tässä olen tässä
mutta
ehkä siitä tulee tämä ahdistus
että on vaikeuksia yhdistää abstrakti ja konkreettinen
että enää ei niin yksinkertaista
että viljelisimme itsellemme leivän ja puun josta saisimme hedelmää ja jossa voisimme nähdä linnut
vaan meillä on kauppa joka ostaa ne toisesta isommasta joka ostaa ne taas jostain joka ostaa ne jostain joka vihdoin ostaa ne joltain sellaiselta joka omistaa ne kaikki jotka niitä viljelevät
kaipaan hirmuisesti yksinkertaista elämää
että ei tarvitsisi kysyä
että olisi vastaus
olen kyllästynyt ajattelemiseen
muodostamaan lauseita
tästä maailmasta
jota ei voi kuvata ei voi kuvata ja niin edes päin olen kyllästynyt kuuntelemaan tuota lausetta
kyllästynyt kuuntelemaan omaa ääntäni
joka
ei
tiedä
eikä tahdokaan
ja silti muka
en muista miltä tuntui ensimmäisen kerran koskettaa vettä
enkä miltä ensimmäisen kerran nähdä lintu
miltä kuulla kun puut
hankautuvat toisiaan vasten
muistan kun kuulin sen viimeksi kotona
muistan miltä tuntui molskahtaa veteen myrskyssä
ja miten kovasti kauppatorilla tuuli kun
minun oli vielä käveltävä kaikesta huolimatta kotiin
muistan jään. miltä tuntuu puhaltaa lunta pois
miten kauan kestää sulattaa umpijäätynyt pakastin
miltä uimahallissa tuoksuu miten
hiukset kuuluu pestä kun ollaan ala-asteella
muistan pianotuolin miten nahka natisee kun siihen istuu
ja kellot
joiden rytmiä alkaa laskea
muistan miltä tuntui istua helsingissä meidän ruskean pöydän ääressä ja kun tyttöni kertoi näkemästään näytelmästä
ja kun kerroimme toisillemme viidestä
muistan kun kerroin viidestä pojalleni
ja pitäisi elää nyt
maanantaina, tammikuuta 29, 2007
olen uppoutunut
koko illaksi susiin
olen laittanut kuvia kuvien perään
ja tekstiä
huh huh
mutta ennen susia
minä jätin menemättä
rinteelle jäätä pitkin kuuntelemaan luonnonsuojelubiologiasta
viimeistä luentoa
vaan menin ystävien kanssa kakulle
söimme oikein ihanan
kakun palasen ja joimme kupposet teetä
oli aurinko oli talvi
oli paljon sanottavaa
ja me ymmärsimme toisiamme
mutta minun mielestäni tuli parempi
kun sain vähän aikaa
olla kaltaisteni kanssa
(ja minua raivostuttaa
että minun täytyy rivittää kaikki näin
ärsyttävää
miksi en
vain voisi kirjoittaa kuten ihmiset yleensä
lause yhdelle riville ja niin
olen omaksunut rytmini
ja se käy hermoilleni
sillä en enää osaakaan irrottautua siitä
eikä kaikkea voi kirjoittaa näin
kohta alan
virallisetkin
tutkimuksetkin
kelan paperit ja työhakemukset
erottuisinkohan sitten ja saisin työtä?)
minä myöskin pelasin tänään peliä
jonka sain joululahjaksi
ihaninta mitä olen ikinä saanut, jos voi laittaa arvojärjestykseen ylipäänsä mitään
se on täydellinen yksinpeli
sillä minähän rakastan pelejä
ja niin usein olen kuitenkin yksikseni
ja minun tuli niin hyvä olo
minulle oli siinä kaikki
ja pian minä pääsen yhdessä hänen kanssaan, ihmisen kanssa, jota rakastan
(kyllä, en vain halua rakastaa, vaan myös rakastan, kyllä sen voi tietää, kyllä sen vain voi. tai ellei tietää niin tuntea. eikä kai muulla ole väliä. ei ainakaan minulle. )
arkeenkin
vaikka ei olisikaan kissanpäivät
minun on hyvä olla ihmisten kanssa
toisinaan, kovin usein
se on hankalaa
mutta nyt minulla on. pidän heistä. pidän jokaisesta, joka minulla on tällä hetkellä
pidän siitä että on ihmisiä eri suunnissa
että he matkustelevat ja muuttavat puolestani
kirjoittavat
kirjoittavat
tiedän miltä tuntuu kun on yhteisössä jonne ei koe kuuluvansa
jonne ei voi
sulautua,
enää, ainakaan enää
sen jälkeen kun
on huomannut jotakin tai vain ajatellut ajatuksen
joka ei
ole ihan samanlainen
tiedän millaista on asua pikkukaupungissa
enkä minä oikeastaan tiedä miksi minä vaikutan koko ajan ahdistuneelta
miksi minä valitan päivästä toiseen
sillä oikeasti
minulla on hyvä olla
tai ehkä tämä mielialani johtuu vain siitä
että siivosin lauantaina
ja olen siksi pystynyt (vilkaisu pöydälleni, joka on nyt yhtäkkiä täyttynytkin taas papereista)
tekemään (hmm) tekemättömiä ja pakollisia tehtäviä.
olen kyllä totisesti sitä mieltä
että fyysinen järjestys vaikuttaa myös psyykkiseen järjestykseen
eikä näillä asioilla ole mielestäni mitään tekemistä luovuuden kanssa
ei ainkaan niin että fyysinen epäjärjestys kannustaisi luovuuteen
minun kohdallani tämä ei toimi niin päin
pikemminkin toisinpäin
sään lisäksi minun mielialaani vaikuttaa siis tosiaankin siisteyden aste!
(olen koko päivän jo puhunut ystävilleni siitä kuinka olen vihdoin siivonnut, tämäkin siis kertonee jotakin)
mutta toden totta.
olen väsynyt ja onnellinen. (kuten kotiin palaavat sankarit aina tapaavat sanoa)
koko illaksi susiin
olen laittanut kuvia kuvien perään
ja tekstiä
huh huh
mutta ennen susia
minä jätin menemättä
rinteelle jäätä pitkin kuuntelemaan luonnonsuojelubiologiasta
viimeistä luentoa
vaan menin ystävien kanssa kakulle
söimme oikein ihanan
kakun palasen ja joimme kupposet teetä
oli aurinko oli talvi
oli paljon sanottavaa
ja me ymmärsimme toisiamme
mutta minun mielestäni tuli parempi
kun sain vähän aikaa
olla kaltaisteni kanssa
(ja minua raivostuttaa
että minun täytyy rivittää kaikki näin
ärsyttävää
miksi en
vain voisi kirjoittaa kuten ihmiset yleensä
lause yhdelle riville ja niin
olen omaksunut rytmini
ja se käy hermoilleni
sillä en enää osaakaan irrottautua siitä
eikä kaikkea voi kirjoittaa näin
kohta alan
virallisetkin
tutkimuksetkin
kelan paperit ja työhakemukset
erottuisinkohan sitten ja saisin työtä?)
minä myöskin pelasin tänään peliä
jonka sain joululahjaksi
ihaninta mitä olen ikinä saanut, jos voi laittaa arvojärjestykseen ylipäänsä mitään
se on täydellinen yksinpeli
sillä minähän rakastan pelejä
ja niin usein olen kuitenkin yksikseni
ja minun tuli niin hyvä olo
minulle oli siinä kaikki
ja pian minä pääsen yhdessä hänen kanssaan, ihmisen kanssa, jota rakastan
(kyllä, en vain halua rakastaa, vaan myös rakastan, kyllä sen voi tietää, kyllä sen vain voi. tai ellei tietää niin tuntea. eikä kai muulla ole väliä. ei ainakaan minulle. )
arkeenkin
vaikka ei olisikaan kissanpäivät
minun on hyvä olla ihmisten kanssa
toisinaan, kovin usein
se on hankalaa
mutta nyt minulla on. pidän heistä. pidän jokaisesta, joka minulla on tällä hetkellä
pidän siitä että on ihmisiä eri suunnissa
että he matkustelevat ja muuttavat puolestani
kirjoittavat
kirjoittavat
tiedän miltä tuntuu kun on yhteisössä jonne ei koe kuuluvansa
jonne ei voi
sulautua,
enää, ainakaan enää
sen jälkeen kun
on huomannut jotakin tai vain ajatellut ajatuksen
joka ei
ole ihan samanlainen
tiedän millaista on asua pikkukaupungissa
enkä minä oikeastaan tiedä miksi minä vaikutan koko ajan ahdistuneelta
miksi minä valitan päivästä toiseen
sillä oikeasti
minulla on hyvä olla
tai ehkä tämä mielialani johtuu vain siitä
että siivosin lauantaina
ja olen siksi pystynyt (vilkaisu pöydälleni, joka on nyt yhtäkkiä täyttynytkin taas papereista)
tekemään (hmm) tekemättömiä ja pakollisia tehtäviä.
olen kyllä totisesti sitä mieltä
että fyysinen järjestys vaikuttaa myös psyykkiseen järjestykseen
eikä näillä asioilla ole mielestäni mitään tekemistä luovuuden kanssa
ei ainkaan niin että fyysinen epäjärjestys kannustaisi luovuuteen
minun kohdallani tämä ei toimi niin päin
pikemminkin toisinpäin
sään lisäksi minun mielialaani vaikuttaa siis tosiaankin siisteyden aste!
(olen koko päivän jo puhunut ystävilleni siitä kuinka olen vihdoin siivonnut, tämäkin siis kertonee jotakin)
mutta toden totta.
olen väsynyt ja onnellinen. (kuten kotiin palaavat sankarit aina tapaavat sanoa)
torstaina, tammikuuta 25, 2007
minulla on sämpylät uunissa
pitää olla varovainen
etteivät ne unohdu
sillä palohälytin on irti
kun se alkoi soida
kun paistoimme
sunnuntaina kasvispihvejä
kuuntelen björkiä
pitkästä aikaa.
ja lainasin kirjastosta wittigin oppoponaksin
tai mikä lie
ja yritin löytää pahaa sutta jos pelkäisin
mutta se oli oikeastaan vain kasetilla
ja sekin oli lainassa
ja
toivoisin että tänään olisi jo perjantai
samaan aikaan toivoo että aika kuluisi
ja että sitä olisi enemmän
kävelin tänään jään halki
meni niin nopeasti
kun ylitti järven
eikä tuntunut niin kylmältä
ehkä tuuli tuli takaa
minä en ole saanut nukuttua.
tuntuu että se on kuin jokin epidemia
en minä
ei essi
ei pinja ei kari
ja toiset nukkuvat autuaina
kärsimättä koskaan siitä
että miellyttävä muuttuu epämiellyttäväksi
sillä mikä voisi olla parempaa kuin nukkua
ja ruumis ei jostain syystä tahdo
eikö?
kaatusin tänään
lensin mukkelismakkelis
yliopistonkirjaston edessä
mutta ei minua sattunut
huomasin vain oman tyhmän nolousreaktioni
voi ei nyt kaikki näkivät ja nauravat kun kaatusin
ja minun on nälkä
en ole jaksanut koko viikkona kaupassa
olen vain syönyt tähteitä
on jotenkin ikävä
jotakin
ehkä paikkaa
taas
ehkä paikkaa
etten pysty menemään edes tarinoihini
en pysty enää menemään niihin sisään
koska tällä hetkellä
kirjoittamisen pitäisi olla vain rakentamista
se on muuttunut tietoiseksi
koska tiedän mitä minun pitäisi muuttaa ja tiedän miten
mutta
jotenkin en tahdo
en tahdo kirjoittaa koska se ei ole pako
se on vain rakentamista
katsomista
oikein tarkkaan katsomista ja muistiin merkitsemistä
ja oikeasti tahtoisin vain mennä
syvälle uppotutua unohtua
tänään tahdoin tanssia. kuuntelin gotan projecktia ja olisi niin tehnyt mieli
muistin lauttasaaren kuinka
siellä lattialla toistemme kanssa kuinka olimme
juoneet punaviiniä ja kuinka
musiikki
ei ollut oikeasti kovalla ja me
nauroimme
ja seuraavana aamuna
kuuntelimme ja oli viikonloppu
onkohan se sininen muovipussi edelleen siellä puussa?
eilen sain kirjeen.
tulin hirmu onnelliseksi.
kuin lapsi minä avasin kirjekuoren.
tytöltäni. hän oli siinä taas.
ihmiset eivät katoa toisiltaan,
sittenkään
kulkevat vain matkoja
edes takaisin ehkä
ja olen ajatellut
ettei kukaan ole kadonnut
ei niistäkään
joita katselin linja-autossa
ja ajattelin
että muistavatkohan he minut sitten joskus
kun olen kuuluisa
se oli vielä silloin
kun uskoin että minusta tulee näyttelijä. kun kuvittelin itseni oscar gaalaan.
ajatella että olen joskus oikeasti haaveillut sellaisesta.
tai ehkä haaveilen edelleen mutta en vain kehtaa myöntää.
tai sitten olen vain muuttunut. tai kasvanut. tai haaveni ovat vain muuttuneet.
näyttelijän jälkeen tuli astrobiologit ja sen sellaiset ja nyt
minä en oikeastaan tiedä mistä haaveilen
että onko minulla enää sellaista unelmaa
tietysti kirjoittaminen, jollain lailla, mutta en tiedä onko se unelma. en minä näe sitä sellaisena, kuin joskus pienenä tyttönä näin näyttelemisen.
en minä nukahda hymyillen ajatellen että oi, olisipa ihanaa jos joskus jos vielä joskus
ainakaan kirjoittamisen suhteen
ehkä oman itseni suhteen
ehkä unelmani ovat alkaneet koskea yhä enemmän minua itseäni
sitä mikä minä olen
että minä voisin olla itselleni
en ammatikseni tai työkseni tai muille
vaan että olisin löytänyt
paikan
minun on niin ikävä
sitä tunnetta kun katsoo merta
vaikka se ei koskaan ollutkaan minun kotini
ehkä minun on ikävä merta
ehkä sitä mitä se oli joskus minulle mitä se olisi voinut
mitä kuvittelin
enkä loppuen lopuksi tiedä mitä kaipaan eniten
minä en muista kipua.
olen alkanut kiinnittää siihen huomiota. se alkoi siitä etten muistanut miltä tuntuu olla kipeä. siitä havainnosta ettei sitä voi muistaa. ja nyt minä tiedän etten pysty muistamaan mitään kipua.
en tiedä vielä liittyykö se kaikkeen tuntoaistiin
että pystynkö muistamaan mitään mitä minä tunnen fyysisesti
ehkä paremmin
hyvät
ja sämpylät ovat edelleen uunissa
olen käynyt niitä katsomassa mutta eivät ne
ole olleet kypsiä
atjö rätaij g
tekisi mieli heittäytyä lumihankeen makaamaan
niin hiljaista
niin hiljaista
enkä minä vain nuku,
vaikka olisi yö
pitää olla varovainen
etteivät ne unohdu
sillä palohälytin on irti
kun se alkoi soida
kun paistoimme
sunnuntaina kasvispihvejä
kuuntelen björkiä
pitkästä aikaa.
ja lainasin kirjastosta wittigin oppoponaksin
tai mikä lie
ja yritin löytää pahaa sutta jos pelkäisin
mutta se oli oikeastaan vain kasetilla
ja sekin oli lainassa
ja
toivoisin että tänään olisi jo perjantai
samaan aikaan toivoo että aika kuluisi
ja että sitä olisi enemmän
kävelin tänään jään halki
meni niin nopeasti
kun ylitti järven
eikä tuntunut niin kylmältä
ehkä tuuli tuli takaa
minä en ole saanut nukuttua.
tuntuu että se on kuin jokin epidemia
en minä
ei essi
ei pinja ei kari
ja toiset nukkuvat autuaina
kärsimättä koskaan siitä
että miellyttävä muuttuu epämiellyttäväksi
sillä mikä voisi olla parempaa kuin nukkua
ja ruumis ei jostain syystä tahdo
eikö?
kaatusin tänään
lensin mukkelismakkelis
yliopistonkirjaston edessä
mutta ei minua sattunut
huomasin vain oman tyhmän nolousreaktioni
voi ei nyt kaikki näkivät ja nauravat kun kaatusin
ja minun on nälkä
en ole jaksanut koko viikkona kaupassa
olen vain syönyt tähteitä
on jotenkin ikävä
jotakin
ehkä paikkaa
taas
ehkä paikkaa
etten pysty menemään edes tarinoihini
en pysty enää menemään niihin sisään
koska tällä hetkellä
kirjoittamisen pitäisi olla vain rakentamista
se on muuttunut tietoiseksi
koska tiedän mitä minun pitäisi muuttaa ja tiedän miten
mutta
jotenkin en tahdo
en tahdo kirjoittaa koska se ei ole pako
se on vain rakentamista
katsomista
oikein tarkkaan katsomista ja muistiin merkitsemistä
ja oikeasti tahtoisin vain mennä
syvälle uppotutua unohtua
tänään tahdoin tanssia. kuuntelin gotan projecktia ja olisi niin tehnyt mieli
muistin lauttasaaren kuinka
siellä lattialla toistemme kanssa kuinka olimme
juoneet punaviiniä ja kuinka
musiikki
ei ollut oikeasti kovalla ja me
nauroimme
ja seuraavana aamuna
kuuntelimme ja oli viikonloppu
onkohan se sininen muovipussi edelleen siellä puussa?
eilen sain kirjeen.
tulin hirmu onnelliseksi.
kuin lapsi minä avasin kirjekuoren.
tytöltäni. hän oli siinä taas.
ihmiset eivät katoa toisiltaan,
sittenkään
kulkevat vain matkoja
edes takaisin ehkä
ja olen ajatellut
ettei kukaan ole kadonnut
ei niistäkään
joita katselin linja-autossa
ja ajattelin
että muistavatkohan he minut sitten joskus
kun olen kuuluisa
se oli vielä silloin
kun uskoin että minusta tulee näyttelijä. kun kuvittelin itseni oscar gaalaan.
ajatella että olen joskus oikeasti haaveillut sellaisesta.
tai ehkä haaveilen edelleen mutta en vain kehtaa myöntää.
tai sitten olen vain muuttunut. tai kasvanut. tai haaveni ovat vain muuttuneet.
näyttelijän jälkeen tuli astrobiologit ja sen sellaiset ja nyt
minä en oikeastaan tiedä mistä haaveilen
että onko minulla enää sellaista unelmaa
tietysti kirjoittaminen, jollain lailla, mutta en tiedä onko se unelma. en minä näe sitä sellaisena, kuin joskus pienenä tyttönä näin näyttelemisen.
en minä nukahda hymyillen ajatellen että oi, olisipa ihanaa jos joskus jos vielä joskus
ainakaan kirjoittamisen suhteen
ehkä oman itseni suhteen
ehkä unelmani ovat alkaneet koskea yhä enemmän minua itseäni
sitä mikä minä olen
että minä voisin olla itselleni
en ammatikseni tai työkseni tai muille
vaan että olisin löytänyt
paikan
minun on niin ikävä
sitä tunnetta kun katsoo merta
vaikka se ei koskaan ollutkaan minun kotini
ehkä minun on ikävä merta
ehkä sitä mitä se oli joskus minulle mitä se olisi voinut
mitä kuvittelin
enkä loppuen lopuksi tiedä mitä kaipaan eniten
minä en muista kipua.
olen alkanut kiinnittää siihen huomiota. se alkoi siitä etten muistanut miltä tuntuu olla kipeä. siitä havainnosta ettei sitä voi muistaa. ja nyt minä tiedän etten pysty muistamaan mitään kipua.
en tiedä vielä liittyykö se kaikkeen tuntoaistiin
että pystynkö muistamaan mitään mitä minä tunnen fyysisesti
ehkä paremmin
hyvät
ja sämpylät ovat edelleen uunissa
olen käynyt niitä katsomassa mutta eivät ne
ole olleet kypsiä
atjö rätaij g
tekisi mieli heittäytyä lumihankeen makaamaan
niin hiljaista
niin hiljaista
enkä minä vain nuku,
vaikka olisi yö
tiistaina, tammikuuta 23, 2007
Asuntokoti
Meillä on nyt uusi
koti
tulossa
lauantaina menemme ja allekirjoitamme vuokrasopimuksen
hui
hui hui
se on se ensimmäinen
ensimmäinen jota kävimme katsomassa.
josta minä en ensin pitänyt
kauheasti
mutta nyt olen alkanut pitää
puu on kummitellut minulle
puu
minua on jännnittänyt koko päivän
jännittänyt niin kuin
olisi tapahtumassa jotakin suurta
jotakin
ja minä olen ajatellut
että kun menen katsomaan vielä asuntoa
meninkin
ja kun olin lähdössä kenkäni meni niin rikki
että se piti laittaa kuminauhalla
ja vuokralaiset jotka esittelivät asunnon
etsivät laatikoistaan
punaista lankaa
mutta se asunto meni jo heti
se olikin kiva
heti pidin
mutta
se ei ole nyt meidän
eikä minua sitten jännittänytkään se
ja nyt olen soittanut jo kaikki puhelut jotka täytyi
vuokraisännällenikin
joka muisti heti kuka olen
vaikka olemme viimeksi puhuneet puolitoistavuottasitten
eikä hän koskaan tullut korjaamaan ovea
ja olen aivan jännityksestä haljeta
niin
että aloin jopa siivota vähän
ehkä vähän enemmän kohta
koska jännityksen puran aina kotitöihin
ja vihaisuuden tiskeihin
ja surun nukkumiseen
tai kirjoittamiseen
mutta nyt
mitä voi tehdä jos jännittää niin että tavarat putoilevat käsistä
ja huulesta vuotaa verta
ja suklaakakkua on vielä paljon
se oli se terveyskakku
ja huoneisto pitäisi siivota
sillä kohta tännekin voi tulla katselijoita
iikiikiik
ehkä minä jännitänkin niitä
kopkopkop
mikä se tällainen sotkupesä on
ja sitten voi herätä joka aamu vierestä
tai ainakin usein
ei enää vain viikonloppuisin
ja minulla on romantisoitu kuva siitä mitä
on asua yhdessä
sillä olemmehan me
ja me kumpikin yhtä huolimattomia yhtä paljon jätämme kotitöitä tekemättä
muut sanovat imuroidaan kerran viikossa
minä sanon kerran kuussa (kari sanoisi kerran vuodessa)
hiio hoi
kapteeni katsoi horsisonttiin
oli myrsky nouseva
yläkerrassa on alettu soittaa kitaraa
ja minulle tulee jo yhtäkkiä ikävä
tämä oli kuitenkin
minun ensimmäinen ihan ikioma koti
helsingissä meitä oli kaksi meitä oli kaksi jakamassa huonetta
ja opistolla liian monta jakamassa koko tilan
tämä on ollut vain minun
niinkin
ettei juuri kukaan ole käynyt täällä kuin ehkä kerran ehkä kaksi ehkä
minun tilani
haluan paljon mattoja
haluan paljon mattoja ja tauluja
eilen keksin palapelit että niitä on taideteoksista sellaisia hienoja
että kokoaa ja laittaa seinälle
ja verhot
ja punaisia isoja tyynyjä
enkä saa varmasti unta kun kuvittelen vain mitä kuvitelmissani voisin haluta
sillä en vieläkään saanut vinoa kattoa ja suuria ikkunalautoja
mutta kylpyamme on.
olen jo rauhoittunut. joten siivouksesta ei taidakaan tulla mitään.
ehkä siis puran kaikki tunteeni lopulta kirjoittaen.
kunpa purkaisin ne kirjoittaen jotakin koulutehtävää.
tai muuta, mitä minun oikeasti pitäisi kirjoittaa. koska haluan.
onnellinen.
koti
tulossa
lauantaina menemme ja allekirjoitamme vuokrasopimuksen
hui
hui hui
se on se ensimmäinen
ensimmäinen jota kävimme katsomassa.
josta minä en ensin pitänyt
kauheasti
mutta nyt olen alkanut pitää
puu on kummitellut minulle
puu
minua on jännnittänyt koko päivän
jännittänyt niin kuin
olisi tapahtumassa jotakin suurta
jotakin
ja minä olen ajatellut
että kun menen katsomaan vielä asuntoa
meninkin
ja kun olin lähdössä kenkäni meni niin rikki
että se piti laittaa kuminauhalla
ja vuokralaiset jotka esittelivät asunnon
etsivät laatikoistaan
punaista lankaa
mutta se asunto meni jo heti
se olikin kiva
heti pidin
mutta
se ei ole nyt meidän
eikä minua sitten jännittänytkään se
ja nyt olen soittanut jo kaikki puhelut jotka täytyi
vuokraisännällenikin
joka muisti heti kuka olen
vaikka olemme viimeksi puhuneet puolitoistavuottasitten
eikä hän koskaan tullut korjaamaan ovea
ja olen aivan jännityksestä haljeta
niin
että aloin jopa siivota vähän
ehkä vähän enemmän kohta
koska jännityksen puran aina kotitöihin
ja vihaisuuden tiskeihin
ja surun nukkumiseen
tai kirjoittamiseen
mutta nyt
mitä voi tehdä jos jännittää niin että tavarat putoilevat käsistä
ja huulesta vuotaa verta
ja suklaakakkua on vielä paljon
se oli se terveyskakku
ja huoneisto pitäisi siivota
sillä kohta tännekin voi tulla katselijoita
iikiikiik
ehkä minä jännitänkin niitä
kopkopkop
mikä se tällainen sotkupesä on
ja sitten voi herätä joka aamu vierestä
tai ainakin usein
ei enää vain viikonloppuisin
ja minulla on romantisoitu kuva siitä mitä
on asua yhdessä
sillä olemmehan me
ja me kumpikin yhtä huolimattomia yhtä paljon jätämme kotitöitä tekemättä
muut sanovat imuroidaan kerran viikossa
minä sanon kerran kuussa (kari sanoisi kerran vuodessa)
hiio hoi
kapteeni katsoi horsisonttiin
oli myrsky nouseva
yläkerrassa on alettu soittaa kitaraa
ja minulle tulee jo yhtäkkiä ikävä
tämä oli kuitenkin
minun ensimmäinen ihan ikioma koti
helsingissä meitä oli kaksi meitä oli kaksi jakamassa huonetta
ja opistolla liian monta jakamassa koko tilan
tämä on ollut vain minun
niinkin
ettei juuri kukaan ole käynyt täällä kuin ehkä kerran ehkä kaksi ehkä
minun tilani
haluan paljon mattoja
haluan paljon mattoja ja tauluja
eilen keksin palapelit että niitä on taideteoksista sellaisia hienoja
että kokoaa ja laittaa seinälle
ja verhot
ja punaisia isoja tyynyjä
enkä saa varmasti unta kun kuvittelen vain mitä kuvitelmissani voisin haluta
sillä en vieläkään saanut vinoa kattoa ja suuria ikkunalautoja
mutta kylpyamme on.
olen jo rauhoittunut. joten siivouksesta ei taidakaan tulla mitään.
ehkä siis puran kaikki tunteeni lopulta kirjoittaen.
kunpa purkaisin ne kirjoittaen jotakin koulutehtävää.
tai muuta, mitä minun oikeasti pitäisi kirjoittaa. koska haluan.
onnellinen.
maanantaina, tammikuuta 22, 2007
muisti
ulkoa kuuluu huutoa. sellaista että on humalassa. että on vihainen. että juoksee kohta autotielle. että heittää pulloja että kiviä että jäätyy pakkaseen. en ole vielä katsonut ikkunasta. mutta ajatella. että kadun äänet kuuluvat vaikka olisin peiton alla.
olemme käyneet katsomassa kolmea asuntoa.
ensimmäisen jälkeen kari sanoi että soitetaanko heti että otetaan
menimme kirjastoon lukemaan asuntoilmoituksia ja kävimme sitten katsomassa vielä kaksi.
miten sitä osaisi valita
kun kaikissa on hyviä puolia ja sitten ei niin mieluisia
ei mikään ole vielä juuri se koti
juurijuuri
ehkä
tai sitten onkin
mistä minä tiedän kun on vain kerran nähnyt
ja sitten
kävellyt jo portaat alas
ja on vain epämääräinen muistikuva
että oli iso puu parvekkeelta
että siellä voisi nukkua että ihana näköala
ja että rumat keittiönkaapit että rumat
tai
että ihanaihana keittiö kodikas kodikas mutta ehkä kallis ehkä
ja ei näin alhaalla
että parvekkeelta voi joku kävellä sisään
huomenna olisi vielä asunto
ja yksi
joka ei ole soittanut vaikka lupasi
mutta en oikein tiedä tahdonko sittenkään
niistä kumpaakaan
mitään
muuta
kuin sittenkin sen ensimmäisen
sen puun
ja entä jos se asunto onkin jo mennyt
entä jos entä jos
kartta auki pöydällä
olen ollut yhdeksästä asti
liikkeessä
ja tulin
juuri yhdeksältä
yhdeksästä yhdeksään
ensin
poika nousi bussiin ja unohti
kakun
minä huusin, kakun, muistitko kakun
mutta eihän hän kuullut, näki vain kuinka rakastuneelta näytin
ja kakku, joka maistui salaatilta, ruoholta, koska minttua ei kannata laittaa tuoreena täytekakkuun vaikka ohjeessa sanotaan
oli pakasterasiassa pöydälläni
terveyskakku
ja vain suklaakuorute on hyvää.
minua määrittää epäonnistuminen leipomisessa.
vaikka teenkin kuulemma
itsemurhakakkua
ja minä olen viime päivinä
muistanut mummini
että
hän suuttui kun me pelkäsimme hammaspeikkoja
suuttui vanhemmillemme
että mitä te oikein pelottelette hammaspeikoilla
kun minä varmaan olin itkenyt mökillä unohdettuani hammasharjan kotiin
että mitäs nyt
kun hammaspeikot
ja kuinka mummi pysäytti auton keskelle mökkitietä
kun me takapenkillä huusimme että mummi ajat liian kovaa älä ajan niin kovaa
jos ei kyyti kelpaa niin sitten ulos ja kävelette
minun mumminiko niin
minun mummi joka on niin herttainen kiltti käy marttakerhossa laulaa seurakunnan kuorossa
ja maalasimme tulta
katsottiin kaikki takkaan ja koko iltapäivä maalattiin tulta
minun on ikävä mummia.
ja sitten minulla on kummipoika joka täyttää jo pian seitsemän
seitsemän kuvitella
ja menee kouluun
sitten kaikki muuttuu
kaikki muuttuu kun menee kouluun
minä en pelännyt ennen koulua
minä puhuin taukoamatta naapurin tädeille kun he kantoivat muuttolaatikoita
ja sedille
minä selitin kaiken
vaikka heidän oli pakko välillä astua ovesta sisään koska ne oli vietävä
juoksin juoksin
ja valehtelin niin ettei
ollut mitään unta
jota en olisi uskonut todeksi
ja minulla oli
poikia ystävinä
ennen koulua
koulussa minulle sanottiin
ethän sinä voi
miksi sinä kuljet tuon kanssa
tykkäätsä siitä sä tykkäät te tykkäätte poikaystävä lälläällääää
ja sitten kävelimmekin kymmenen metriä toistemme perässä
minä edellä koska jos olin takana minä ohitin
ja vasta kotipihalla
vasta siellä
tai meillä
tai heillä
me olimme
ja kesäisin
aina kun tuli syksy me emme enää puhuneet
luokassa
emme enää
yhtä matkaa
ja vaikka sitten lopulta
ihastuimme
sitten vasta
kun oli kulunut jo vuosia
ja olimme jo oppineet miten tuli käyttäytyä
koulussa
ja koulun ulkopuolella
ja mikä on ero
koulussa ja koulun ulkopuolella
tyttöjen ja poikien ero
ja ihastuminenkin kesti vain kesän
ja sitten taas seuraavan kesän
mutta aina syksyllä
se lakkasi
koska oli raja
siinä minkälainen saa olla luokassa missä luokassa kenen kanssa
ja lopulta teimme virheen
jonka takia minä itkin ja jonka takia emme enää puhuneet enkä minä koskaan kertonut että minä lähden
sillä syksy on syksy
kun puutkin karistavat
ja tulee kylmä
ja varsinkin jos ikkunoiden läpi näkee
ja pyöräillessä paleltuu korvat
eikä ole enää sopivaa polkua pihasta toiseen
vaan täytyy sopia
viikonloppu
täytyy mennä monta kilometriä väärään suuntaan
minne sinä olet menossa miksi sinä et voi tänään kuka sinun luokse tulee
ja jostain syystä jos kaupunki on pieni ei mikään pysy salassa
vaikka se yhä olisi
ainut tapa miten voisi tavata
ja sitten
ei sanaakaan enää vaikka yritti
pyöräillä ohi
pyöräillä ohi eikä edes tervehtiä
ja myöhemmin
vain vähän myöhemmin
ei uskalla katsoa siinä olla lähellä niin vaan täytyy olla väline täytyy olla jokin kirjoittaa toinen kirjoittaa ihan sama ihan sama minulle ihan sama ja sitten matkustetaan bussilla toiseen kaupunkiin ja kaikki on ohi
ei ollut kesä
ja tuli kesä mutta sillä ei ollut väliä
sillä oli uusi kaupunki
ja siellä
odotti taas
että voisi kohdata salaa
kenenkään näkemättä kunnes tuli niin selvästi ettei mitään ollut enää edes aloitettavissa
seksiä helsingin keskustassa
ja naurattaa kun seisovat oviaukossa ja sanoo että toivottavasti oli mukava yö ja nauraa nauraa nauraa nauraa
ja ovi kiinni
eikä siltikään
ennen kuin kävelevät tien kumpaakin puolta
joka on kapea tie
kumpaakin puolta ovat jääneet
puhuvat puhuvat
ja jos lunta voisi sataa ensimmäisen kerran
se sataisi nyt
ja sitten on enää muisto
joka
juhlissa
ei tunnu enää miltään
sillä on paljon
niitä joiden nimet ovat jääneet mieleen
ja lopulta odottaa omakotitaloalueella
odottaa ja nukkuu lastenhuoneessa jossa on kaksi pientä poikaa.
mutta silloin on jo
taas uusi paikka ja on voinut
tuntea olevansa vieras
kaduilla joita pitkin joskus käveli kotiin
ja on jo
tavannut salaa
syksyllä
eivät tavanneet koskaan kesällä
kun on jo pimeää
ja toisen on ostettava takki
jotta voivat
jonain päivänä kävellä yhdessä peltojen halki kävellä kun toiset nukkuvat
eivätkä saa unta
eikä tarvitse lähettää sano sen nimiselle henkilölle ettei kiinnosta
ja loput ovat vain nimiä joiden kanssa on ollut sen yön
ja myöhemmin katsellut lasiruutujen takaa katsomatta enää silmiin hymyillyt takapenkistä muistamatta mihin kaikkialle ja mitä
ja sitten
uusi kaupunki
taas
mutta salaisuus ei ole enää
ei kesä
eikä vuodenaikoja
emme enää tee ennätyksiä
montako sataa kertaa pallon saa pysymään mailan päällä
kuinka nopeasti
hakkaa halolla toukkaa niin ettei se kuole
hirtetty nalle
rappusten alla peltaan korttia ja kaikki jäävät kiinni
mutta olimme me siellä muutenkin
tunnistavatko he enää
niitä unia
joissa olivat lapsia
tai niissä
joissa oli vain jalkoja tai käsiä
ja ehkä yksi naama
naama, nimenomaan
katosta kattoon
ja sitten muistaa jalan
joka voi katketa
tai
ettei voisi enää koskaan lopettaa
rikkinäinen ovi
reikä, ammottava reikä
ja sitten katkeaa sähköt
ja niistäkin asunnoista
on muuttanut jo monta kertaa,
minä kuulin
ei asu enää kuin
eivät hekään
ja tänään minä vasta tajuan
etteivät yläkerran lapset
voi mennä koskaan pihalleen leikkimään
sillä toisella pihalla on autotie ja pieni pätkä jalkakäytävää
ja toisella pieni pätkä parkkipaikkaa ja autotie
jota pitkin ajetaan kovaa kovaa
on valotkin sitä varten
että huomattaisi joskus pysähtyä
ja minun muistoistani tulee pitkiä
sillä ne eivät ole kronologisia
eivät yksi
eivätkä edes totta
sillä mikä on totta
on vain kuvia
siitä että ajamme ralliautoa kun minä olen alle kolme
me ajamme pihaa ympäri
ja se on totta
kunnes äiti sanoo
että te ette ajaneet eikä se mies
se oli rikkinäinen auto joka oli pihassa
enkä voi olla siitäkään varma
puraisinko viime yönä kieleeni
tai olivatko ne kaikki unta
ne kuvat
joiden hahmoista minä kerroin
rappusissa istuvalle pojalle
kunnes äitini
käski minun lopettaa valehteleminen
ja shakkinappulat
ja tuoli jonka alle mahtui majaan
palavat puut palavat ja varoituskolmio koska räjäytetään
ja unessani
minä kuljin takaisin kalliota
kuljin sitä mutta se oli erilainen
se oli kuin
missä minä olen ollut
ei se minkä muistan vaan
se missä olen ollut
onko siinä ero?
olemme käyneet katsomassa kolmea asuntoa.
ensimmäisen jälkeen kari sanoi että soitetaanko heti että otetaan
menimme kirjastoon lukemaan asuntoilmoituksia ja kävimme sitten katsomassa vielä kaksi.
miten sitä osaisi valita
kun kaikissa on hyviä puolia ja sitten ei niin mieluisia
ei mikään ole vielä juuri se koti
juurijuuri
ehkä
tai sitten onkin
mistä minä tiedän kun on vain kerran nähnyt
ja sitten
kävellyt jo portaat alas
ja on vain epämääräinen muistikuva
että oli iso puu parvekkeelta
että siellä voisi nukkua että ihana näköala
ja että rumat keittiönkaapit että rumat
tai
että ihanaihana keittiö kodikas kodikas mutta ehkä kallis ehkä
ja ei näin alhaalla
että parvekkeelta voi joku kävellä sisään
huomenna olisi vielä asunto
ja yksi
joka ei ole soittanut vaikka lupasi
mutta en oikein tiedä tahdonko sittenkään
niistä kumpaakaan
mitään
muuta
kuin sittenkin sen ensimmäisen
sen puun
ja entä jos se asunto onkin jo mennyt
entä jos entä jos
kartta auki pöydällä
olen ollut yhdeksästä asti
liikkeessä
ja tulin
juuri yhdeksältä
yhdeksästä yhdeksään
ensin
poika nousi bussiin ja unohti
kakun
minä huusin, kakun, muistitko kakun
mutta eihän hän kuullut, näki vain kuinka rakastuneelta näytin
ja kakku, joka maistui salaatilta, ruoholta, koska minttua ei kannata laittaa tuoreena täytekakkuun vaikka ohjeessa sanotaan
oli pakasterasiassa pöydälläni
terveyskakku
ja vain suklaakuorute on hyvää.
minua määrittää epäonnistuminen leipomisessa.
vaikka teenkin kuulemma
itsemurhakakkua
ja minä olen viime päivinä
muistanut mummini
että
hän suuttui kun me pelkäsimme hammaspeikkoja
suuttui vanhemmillemme
että mitä te oikein pelottelette hammaspeikoilla
kun minä varmaan olin itkenyt mökillä unohdettuani hammasharjan kotiin
että mitäs nyt
kun hammaspeikot
ja kuinka mummi pysäytti auton keskelle mökkitietä
kun me takapenkillä huusimme että mummi ajat liian kovaa älä ajan niin kovaa
jos ei kyyti kelpaa niin sitten ulos ja kävelette
minun mumminiko niin
minun mummi joka on niin herttainen kiltti käy marttakerhossa laulaa seurakunnan kuorossa
ja maalasimme tulta
katsottiin kaikki takkaan ja koko iltapäivä maalattiin tulta
minun on ikävä mummia.
ja sitten minulla on kummipoika joka täyttää jo pian seitsemän
seitsemän kuvitella
ja menee kouluun
sitten kaikki muuttuu
kaikki muuttuu kun menee kouluun
minä en pelännyt ennen koulua
minä puhuin taukoamatta naapurin tädeille kun he kantoivat muuttolaatikoita
ja sedille
minä selitin kaiken
vaikka heidän oli pakko välillä astua ovesta sisään koska ne oli vietävä
juoksin juoksin
ja valehtelin niin ettei
ollut mitään unta
jota en olisi uskonut todeksi
ja minulla oli
poikia ystävinä
ennen koulua
koulussa minulle sanottiin
ethän sinä voi
miksi sinä kuljet tuon kanssa
tykkäätsä siitä sä tykkäät te tykkäätte poikaystävä lälläällääää
ja sitten kävelimmekin kymmenen metriä toistemme perässä
minä edellä koska jos olin takana minä ohitin
ja vasta kotipihalla
vasta siellä
tai meillä
tai heillä
me olimme
ja kesäisin
aina kun tuli syksy me emme enää puhuneet
luokassa
emme enää
yhtä matkaa
ja vaikka sitten lopulta
ihastuimme
sitten vasta
kun oli kulunut jo vuosia
ja olimme jo oppineet miten tuli käyttäytyä
koulussa
ja koulun ulkopuolella
ja mikä on ero
koulussa ja koulun ulkopuolella
tyttöjen ja poikien ero
ja ihastuminenkin kesti vain kesän
ja sitten taas seuraavan kesän
mutta aina syksyllä
se lakkasi
koska oli raja
siinä minkälainen saa olla luokassa missä luokassa kenen kanssa
ja lopulta teimme virheen
jonka takia minä itkin ja jonka takia emme enää puhuneet enkä minä koskaan kertonut että minä lähden
sillä syksy on syksy
kun puutkin karistavat
ja tulee kylmä
ja varsinkin jos ikkunoiden läpi näkee
ja pyöräillessä paleltuu korvat
eikä ole enää sopivaa polkua pihasta toiseen
vaan täytyy sopia
viikonloppu
täytyy mennä monta kilometriä väärään suuntaan
minne sinä olet menossa miksi sinä et voi tänään kuka sinun luokse tulee
ja jostain syystä jos kaupunki on pieni ei mikään pysy salassa
vaikka se yhä olisi
ainut tapa miten voisi tavata
ja sitten
ei sanaakaan enää vaikka yritti
pyöräillä ohi
pyöräillä ohi eikä edes tervehtiä
ja myöhemmin
vain vähän myöhemmin
ei uskalla katsoa siinä olla lähellä niin vaan täytyy olla väline täytyy olla jokin kirjoittaa toinen kirjoittaa ihan sama ihan sama minulle ihan sama ja sitten matkustetaan bussilla toiseen kaupunkiin ja kaikki on ohi
ei ollut kesä
ja tuli kesä mutta sillä ei ollut väliä
sillä oli uusi kaupunki
ja siellä
odotti taas
että voisi kohdata salaa
kenenkään näkemättä kunnes tuli niin selvästi ettei mitään ollut enää edes aloitettavissa
seksiä helsingin keskustassa
ja naurattaa kun seisovat oviaukossa ja sanoo että toivottavasti oli mukava yö ja nauraa nauraa nauraa nauraa
ja ovi kiinni
eikä siltikään
ennen kuin kävelevät tien kumpaakin puolta
joka on kapea tie
kumpaakin puolta ovat jääneet
puhuvat puhuvat
ja jos lunta voisi sataa ensimmäisen kerran
se sataisi nyt
ja sitten on enää muisto
joka
juhlissa
ei tunnu enää miltään
sillä on paljon
niitä joiden nimet ovat jääneet mieleen
ja lopulta odottaa omakotitaloalueella
odottaa ja nukkuu lastenhuoneessa jossa on kaksi pientä poikaa.
mutta silloin on jo
taas uusi paikka ja on voinut
tuntea olevansa vieras
kaduilla joita pitkin joskus käveli kotiin
ja on jo
tavannut salaa
syksyllä
eivät tavanneet koskaan kesällä
kun on jo pimeää
ja toisen on ostettava takki
jotta voivat
jonain päivänä kävellä yhdessä peltojen halki kävellä kun toiset nukkuvat
eivätkä saa unta
eikä tarvitse lähettää sano sen nimiselle henkilölle ettei kiinnosta
ja loput ovat vain nimiä joiden kanssa on ollut sen yön
ja myöhemmin katsellut lasiruutujen takaa katsomatta enää silmiin hymyillyt takapenkistä muistamatta mihin kaikkialle ja mitä
ja sitten
uusi kaupunki
taas
mutta salaisuus ei ole enää
ei kesä
eikä vuodenaikoja
emme enää tee ennätyksiä
montako sataa kertaa pallon saa pysymään mailan päällä
kuinka nopeasti
hakkaa halolla toukkaa niin ettei se kuole
hirtetty nalle
rappusten alla peltaan korttia ja kaikki jäävät kiinni
mutta olimme me siellä muutenkin
tunnistavatko he enää
niitä unia
joissa olivat lapsia
tai niissä
joissa oli vain jalkoja tai käsiä
ja ehkä yksi naama
naama, nimenomaan
katosta kattoon
ja sitten muistaa jalan
joka voi katketa
tai
ettei voisi enää koskaan lopettaa
rikkinäinen ovi
reikä, ammottava reikä
ja sitten katkeaa sähköt
ja niistäkin asunnoista
on muuttanut jo monta kertaa,
minä kuulin
ei asu enää kuin
eivät hekään
ja tänään minä vasta tajuan
etteivät yläkerran lapset
voi mennä koskaan pihalleen leikkimään
sillä toisella pihalla on autotie ja pieni pätkä jalkakäytävää
ja toisella pieni pätkä parkkipaikkaa ja autotie
jota pitkin ajetaan kovaa kovaa
on valotkin sitä varten
että huomattaisi joskus pysähtyä
ja minun muistoistani tulee pitkiä
sillä ne eivät ole kronologisia
eivät yksi
eivätkä edes totta
sillä mikä on totta
on vain kuvia
siitä että ajamme ralliautoa kun minä olen alle kolme
me ajamme pihaa ympäri
ja se on totta
kunnes äiti sanoo
että te ette ajaneet eikä se mies
se oli rikkinäinen auto joka oli pihassa
enkä voi olla siitäkään varma
puraisinko viime yönä kieleeni
tai olivatko ne kaikki unta
ne kuvat
joiden hahmoista minä kerroin
rappusissa istuvalle pojalle
kunnes äitini
käski minun lopettaa valehteleminen
ja shakkinappulat
ja tuoli jonka alle mahtui majaan
palavat puut palavat ja varoituskolmio koska räjäytetään
ja unessani
minä kuljin takaisin kalliota
kuljin sitä mutta se oli erilainen
se oli kuin
missä minä olen ollut
ei se minkä muistan vaan
se missä olen ollut
onko siinä ero?
torstaina, tammikuuta 18, 2007
iloisuus
tämä toimii taas!
äät ja ööt ovat palanneet.
minä löysin kaksi hyvää gradua prosemmaani
ja tuntuu kivalta
olen muutenkin iloinen
koska olen voinut tänään ilahduttaa
yllätyksellä
nimittäin huovutin eilen mustatakkisen ketun
ja laitoin postiin rakastamalleni
ja se oli ollut ihana
ja nyt illan hauska tekemiseni
sillä ketään en voi kutsua teelle
alan siis lukea gradua kirjoittamisen motivaatiosta ja motiiveista
ja pohdin mitenhän ne
liittyvät minun marja-liisa vartiooni
ja Riikan kanssa on niin hauskaa olla prosemmassa
kun me vaihdetaan vaan aiheita :) ja minä luulin että riikka sanoi meidän olevan huonoja, vaikka sanoikin huolimattomia
ja joskus sitä tulee vain iloiseksi siitä
että saa syödä ilmaista pitsaa ja pitää ottaa oikein lisääkin monta kertaa
ja että voi nauraa nauraa nauraa
ja mennä kysymään roskissedältä että anteeksi mutta näimme ikkunasta kuinka heitit kansioita tuonne roskiin, niin voitaisikohan me kuitenkin saada niitä
ja setä kiltti setä sanoo että nuo olivat niin huonoja mutta kyllä minä laitan teille sivuun
ja sitten minä tulen kotiin kolme kansiota käsissä ja gradu laukussa
ja vähän salaa
koska niitä ei kai kuitenkaan olisi saanut antaa lainaksi
ja voi tulla iloiseksi siitä
että ympärillä on ihmisiä
että minun ympärilläni,
niitä joista pidän ihan oikeasti, ihan paljon
eikä haittaa jos he sanovat että näytän väsyneeltä että näytän kamalalta
koska he ehkä ovat (toivottavasti) nähneet minut myös joskus kauniina joskus virkeänä ja pirteänä ja iloisena
ja tänään tuntuu että juuri täällä minä tahdonkin olla. juuri näiden ihmisten kanssa. tekemässä juuri näitä asioita. vaikka en tiedäkään vielä mitään ja vaikka tekemättömiä tehtäviä on vielä opintopisteidenopintopisteiden verran viime vuodelta.
ja muistan taas
että myös silloin on kirjoitettava
kun on hyvä olo
sillä liian usein päiväkirjamerkinnät ovat vain valittamista ja surkeaa
ja tiistaina menen ehkä katsomaan yhtä asuntoa :)
äät ja ööt ovat palanneet.
minä löysin kaksi hyvää gradua prosemmaani
ja tuntuu kivalta
olen muutenkin iloinen
koska olen voinut tänään ilahduttaa
yllätyksellä
nimittäin huovutin eilen mustatakkisen ketun
ja laitoin postiin rakastamalleni
ja se oli ollut ihana
ja nyt illan hauska tekemiseni
sillä ketään en voi kutsua teelle
alan siis lukea gradua kirjoittamisen motivaatiosta ja motiiveista
ja pohdin mitenhän ne
liittyvät minun marja-liisa vartiooni
ja Riikan kanssa on niin hauskaa olla prosemmassa
kun me vaihdetaan vaan aiheita :) ja minä luulin että riikka sanoi meidän olevan huonoja, vaikka sanoikin huolimattomia
ja joskus sitä tulee vain iloiseksi siitä
että saa syödä ilmaista pitsaa ja pitää ottaa oikein lisääkin monta kertaa
ja että voi nauraa nauraa nauraa
ja mennä kysymään roskissedältä että anteeksi mutta näimme ikkunasta kuinka heitit kansioita tuonne roskiin, niin voitaisikohan me kuitenkin saada niitä
ja setä kiltti setä sanoo että nuo olivat niin huonoja mutta kyllä minä laitan teille sivuun
ja sitten minä tulen kotiin kolme kansiota käsissä ja gradu laukussa
ja vähän salaa
koska niitä ei kai kuitenkaan olisi saanut antaa lainaksi
ja voi tulla iloiseksi siitä
että ympärillä on ihmisiä
että minun ympärilläni,
niitä joista pidän ihan oikeasti, ihan paljon
eikä haittaa jos he sanovat että näytän väsyneeltä että näytän kamalalta
koska he ehkä ovat (toivottavasti) nähneet minut myös joskus kauniina joskus virkeänä ja pirteänä ja iloisena
ja tänään tuntuu että juuri täällä minä tahdonkin olla. juuri näiden ihmisten kanssa. tekemässä juuri näitä asioita. vaikka en tiedäkään vielä mitään ja vaikka tekemättömiä tehtäviä on vielä opintopisteidenopintopisteiden verran viime vuodelta.
ja muistan taas
että myös silloin on kirjoitettava
kun on hyvä olo
sillä liian usein päiväkirjamerkinnät ovat vain valittamista ja surkeaa
ja tiistaina menen ehkä katsomaan yhtä asuntoa :)
minun kirjoitukseni j''v't nyt kirjoittamatta sill' suomeksi on vaikea kirjoittaa jos '' ja ;; ovat yht'kki' h'vinneet
en tied' mit' on tapahtunut aivan kuin n'pp'imist;st'ni olisi tullut yht'kki' amerikka
siis pitaisi varmaan alkaa kirjoittaa nain
ja kun puhun y;st' se onkin yo ja yosta ja yolla nain
just
en tied' mit' on tapahtunut aivan kuin n'pp'imist;st'ni olisi tullut yht'kki' amerikka
siis pitaisi varmaan alkaa kirjoittaa nain
ja kun puhun y;st' se onkin yo ja yosta ja yolla nain
just
keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007
tänään on ollut taas aurinko
ja pakkasta
ja minusta maailmassa vähätellään
säästä puhumisen
merkitystä
ihmisille
ainakin minulle
ei se ole mitään smalltalkkia
sää vaikuttaa ihan totta mielialaan
enemmän kuin kehdataan myöntää
minun mielestäni
ja minun mielialaani.
tämä lumen puutos.
ei se ole vain sitä ettei lunta ole
minä en pääse eteenpäin ennen kuin on lunta
heti kun tuli lunta minä liikuin
ja kun tuli loska minä liukenin
ja nyt
kun taas jäätyi
lähdin liikkumaan
olen ollut tänään ulkona
kävellyt katuja joita en ole ennen kävellyt
katsellut jokaista taloa niin
että tuonne minä ehkä voisin muuttaa
tai tuonne
entä miltä tuntuisi asua tuolla ullakkokerroksissa
ja taas minä tahtoisin luistella.
taas tahtoisin liikkua liikkua
kuin vedessä
mutta veden päällä
eilen suihkussa ollessani ajattelin
että miten ihmiset ovat
päässeet veteen silloin
kun ei ollut suihkua ja oli talvi
että miten he ovat voineet olla ilman
sillä ei suihku ole vain rutiininomaista peseytymistä
minulle
vaan siinä on elementti
siinä on vesi
edes hetken
vaikkakin kylmässä kalseassa kopissa nurkassa ammeessa
mutta siinä, minun päälläni, kaikkialla
pienenä leikittiin että suihku on sade.
joskus toivoisi että oma olemassaolo voisi
tehdä toisen olon paremmaksi
vain se
että on olemassa ja että on
minua pelottaa
eniten
että minun olemassaolollani ei ole sittenkään mihinkään mitään merkitystä
ei kenellekään
mutta pelkään myös sitä
että teen ratkaisuni sen takia
että ajattelen
voivani tehdä toisen olon paremmaksi
että elän
kiitoksesta
päivän hyvä työ tänään
jotkut ihmiset ovat sellaisia
että kun he tulevat huoneeseen
kaikki kääntyvät katsomaan
ja he näyttävät sädehtiviltä jokainen päivä
heillä on
hymy suupielet ylöspäin kääntyneinä vaikkeivat hymyilisikään
heillä on sanat
kaikille tunnetiloille
riittää vaan
että he tulevat huoneeseen että
he osaavatkin
muistan kuinka esikoulussa
minusta tuntui vastenmieliseltä mennä sinne sen takia, että
esikoulun tädit tunsivat muutaman lapsen jo ennestään
ja kehuivat heitä joka aamu
ja hymyilivät toisilleen, ne lapset ja tädit
ja sitten olimme me
jotka emme olleet mitenkään seurakunnan toiminnassa mukana
koskaan ennen esikoulua,
tai sen jälkeen (kun minä kävin eskarin se ei ollut vielä kunnan järjestettävä kaikille, vaan minä joka olin perhepäivähoidossa kävin eskarin seurakunnan järjestämässä)
motivaatiooni tarvitaan aina se
että tekemiselläni olemisellani on jotakin merkitystä
haaveilen siitä että voisin olla niin riippumaton
että voisin tehdä asioita
olla
ilman että tarvitsisin siitä minkäänlaista huomiota
ja en tiedä kuinka vahvasti sitä huomaa minusta
joskus vaan ärsyttää kuinka kaiken kääntää itseensä
ja minä inhoan ihmisiä jotka tekevät niin
tai sitä piirrettä ihmisissä
mutta ehkäpä se on totta,
että niitä piirteitä juuri inhoaa, joita itsessään on
mutta
minä opettelen
opettelen lukemaan ja kirjoittamaan
kuuntelemaan ja vastaamaan ja olemaan hiljaa
olemaan hiljaa kun toinen tahtoo rauhaa
mutta en vaikenemaan
siihen en suostu
sillä on ero siinä vaikeneeko vai onko hiljaa
antaako toiselle tilaa vai kieltääkö
mutta
minä opettelen
ja pakkasta
ja minusta maailmassa vähätellään
säästä puhumisen
merkitystä
ihmisille
ainakin minulle
ei se ole mitään smalltalkkia
sää vaikuttaa ihan totta mielialaan
enemmän kuin kehdataan myöntää
minun mielestäni
ja minun mielialaani.
tämä lumen puutos.
ei se ole vain sitä ettei lunta ole
minä en pääse eteenpäin ennen kuin on lunta
heti kun tuli lunta minä liikuin
ja kun tuli loska minä liukenin
ja nyt
kun taas jäätyi
lähdin liikkumaan
olen ollut tänään ulkona
kävellyt katuja joita en ole ennen kävellyt
katsellut jokaista taloa niin
että tuonne minä ehkä voisin muuttaa
tai tuonne
entä miltä tuntuisi asua tuolla ullakkokerroksissa
ja taas minä tahtoisin luistella.
taas tahtoisin liikkua liikkua
kuin vedessä
mutta veden päällä
eilen suihkussa ollessani ajattelin
että miten ihmiset ovat
päässeet veteen silloin
kun ei ollut suihkua ja oli talvi
että miten he ovat voineet olla ilman
sillä ei suihku ole vain rutiininomaista peseytymistä
minulle
vaan siinä on elementti
siinä on vesi
edes hetken
vaikkakin kylmässä kalseassa kopissa nurkassa ammeessa
mutta siinä, minun päälläni, kaikkialla
pienenä leikittiin että suihku on sade.
joskus toivoisi että oma olemassaolo voisi
tehdä toisen olon paremmaksi
vain se
että on olemassa ja että on
minua pelottaa
eniten
että minun olemassaolollani ei ole sittenkään mihinkään mitään merkitystä
ei kenellekään
mutta pelkään myös sitä
että teen ratkaisuni sen takia
että ajattelen
voivani tehdä toisen olon paremmaksi
että elän
kiitoksesta
päivän hyvä työ tänään
jotkut ihmiset ovat sellaisia
että kun he tulevat huoneeseen
kaikki kääntyvät katsomaan
ja he näyttävät sädehtiviltä jokainen päivä
heillä on
hymy suupielet ylöspäin kääntyneinä vaikkeivat hymyilisikään
heillä on sanat
kaikille tunnetiloille
riittää vaan
että he tulevat huoneeseen että
he osaavatkin
muistan kuinka esikoulussa
minusta tuntui vastenmieliseltä mennä sinne sen takia, että
esikoulun tädit tunsivat muutaman lapsen jo ennestään
ja kehuivat heitä joka aamu
ja hymyilivät toisilleen, ne lapset ja tädit
ja sitten olimme me
jotka emme olleet mitenkään seurakunnan toiminnassa mukana
koskaan ennen esikoulua,
tai sen jälkeen (kun minä kävin eskarin se ei ollut vielä kunnan järjestettävä kaikille, vaan minä joka olin perhepäivähoidossa kävin eskarin seurakunnan järjestämässä)
motivaatiooni tarvitaan aina se
että tekemiselläni olemisellani on jotakin merkitystä
haaveilen siitä että voisin olla niin riippumaton
että voisin tehdä asioita
olla
ilman että tarvitsisin siitä minkäänlaista huomiota
ja en tiedä kuinka vahvasti sitä huomaa minusta
joskus vaan ärsyttää kuinka kaiken kääntää itseensä
ja minä inhoan ihmisiä jotka tekevät niin
tai sitä piirrettä ihmisissä
mutta ehkäpä se on totta,
että niitä piirteitä juuri inhoaa, joita itsessään on
mutta
minä opettelen
opettelen lukemaan ja kirjoittamaan
kuuntelemaan ja vastaamaan ja olemaan hiljaa
olemaan hiljaa kun toinen tahtoo rauhaa
mutta en vaikenemaan
siihen en suostu
sillä on ero siinä vaikeneeko vai onko hiljaa
antaako toiselle tilaa vai kieltääkö
mutta
minä opettelen
tiistaina, tammikuuta 16, 2007
surullinen
olen ollut tänään pahoilla mielin.
lumi on muuttunut loskaksi
eikä mistään auringosta ole mitään tietoa.
ja sitä on vain niin naiivi
eikä tajua että
mikään ei ole koskaan
yksinkertaista
eikä ole riippuvaista vain itsestä
että kun minä olen onnellinen
totta kai kaikki muutkin ovat
ja koska minä tahdon tätä
totta kai kaikki muutkin tahtovat
minua itkettää koko ajan ihan hirmuisesti.
eikä ole oikeastaan mitään sanottavaa.
muistan vain
minkälainen kaava
minun elämälläni on
yhtäkkiä taas muistan sen
eikä sitten olekaan enää merkitystä
että sen on unohtanut jossain välissä
että jossain välissä on alkanut jo itsekin uskoa ettei kaikki ehkä menekään
aina
samalla tavalla
ja minulle sanottiin kuinka minä jaksan aina
olla niin iloinen
ja kaikki kääntyivät katsomaan
eivätkä he tienneet
mitä he olisivat sanoneet jos olisin alkanut itkeä heti
siinä
sen jälkeen kun he ovat kehuneet hymyäni
kuinka minä voin aina ajatella
kerta toisensa jälkeen minä ajattelen
että nyt
että ei minun tarvitse pelätä mitään
ja minulle sanotaan että on onnellinen
minä kysyn miksi
ja minulle hymyillään
ei sitä osaa selittää
kaikki,
kaikki vaan on hyvin
ja ensimmäistä kertaa
kun minä jään solmimaan kengännauhat, minua odotetaan
hän odottaa
ja on tie
jota kävellään aina iltaisin ja aamuisin
jota minä juoksen
koska tahdon päästä nopeasti kivelleni
siitä tuli minun kiveni
minun
juuri silloin
kun oli jää
ja piti pysähtyä
kirjoittamaan numeroita lumihankeen
eikä mikään ole vieläkään muuttunut
on vain ihmisiä
jotka ovat eri ihmisiä
mutta heissä on piirteitä
jotka muistuttavat minua jostain
niistä vuosista
ehkä
kun edellisen kerran
ajattelin että nyt
ja on paikkoja
eri paikkoja ehkä
koska kaikkiin paikkoihin liittyy tarina
mutta ei koskaan minun satujeni paikkoja
vaikka olenkin jo sanonut ne ääneen
eikä mikään muutu
vaikka yrittäisi keksiä itselleen uuden nimen
ja suunnittelee
typeriä muodonmuutoksia
eikä ole mitään estettä sille
etteikö voisi
olla joku toinen
voihan sitä
voihan sitä vaikka
ja minun on vain niin paha mieli tänään
kun lumi on loskaa
ja minä olen saanut toiseksi viimeisen lahjakirjeeni, 99/100
ja se on kuin
joku jota rakastat
antaisi sinulle syntymäpäivälahjaksi
arkun
itselleen
johon sinä hänet voisit sitten haudata
ehkä minä rakastan pianoa
siksi
kun siinä kaikki on jotenkin niin ehdotonta
tahto
ja kai pitää hyväksyä sekin
ettei aina jaksa olla niin voimakas
ja että joskus voi olla surullinen
ilman syytäkin
lumi on muuttunut loskaksi
eikä mistään auringosta ole mitään tietoa.
ja sitä on vain niin naiivi
eikä tajua että
mikään ei ole koskaan
yksinkertaista
eikä ole riippuvaista vain itsestä
että kun minä olen onnellinen
totta kai kaikki muutkin ovat
ja koska minä tahdon tätä
totta kai kaikki muutkin tahtovat
minua itkettää koko ajan ihan hirmuisesti.
eikä ole oikeastaan mitään sanottavaa.
muistan vain
minkälainen kaava
minun elämälläni on
yhtäkkiä taas muistan sen
eikä sitten olekaan enää merkitystä
että sen on unohtanut jossain välissä
että jossain välissä on alkanut jo itsekin uskoa ettei kaikki ehkä menekään
aina
samalla tavalla
ja minulle sanottiin kuinka minä jaksan aina
olla niin iloinen
ja kaikki kääntyivät katsomaan
eivätkä he tienneet
mitä he olisivat sanoneet jos olisin alkanut itkeä heti
siinä
sen jälkeen kun he ovat kehuneet hymyäni
kuinka minä voin aina ajatella
kerta toisensa jälkeen minä ajattelen
että nyt
että ei minun tarvitse pelätä mitään
ja minulle sanotaan että on onnellinen
minä kysyn miksi
ja minulle hymyillään
ei sitä osaa selittää
kaikki,
kaikki vaan on hyvin
ja ensimmäistä kertaa
kun minä jään solmimaan kengännauhat, minua odotetaan
hän odottaa
ja on tie
jota kävellään aina iltaisin ja aamuisin
jota minä juoksen
koska tahdon päästä nopeasti kivelleni
siitä tuli minun kiveni
minun
juuri silloin
kun oli jää
ja piti pysähtyä
kirjoittamaan numeroita lumihankeen
eikä mikään ole vieläkään muuttunut
on vain ihmisiä
jotka ovat eri ihmisiä
mutta heissä on piirteitä
jotka muistuttavat minua jostain
niistä vuosista
ehkä
kun edellisen kerran
ajattelin että nyt
ja on paikkoja
eri paikkoja ehkä
koska kaikkiin paikkoihin liittyy tarina
mutta ei koskaan minun satujeni paikkoja
vaikka olenkin jo sanonut ne ääneen
eikä mikään muutu
vaikka yrittäisi keksiä itselleen uuden nimen
ja suunnittelee
typeriä muodonmuutoksia
eikä ole mitään estettä sille
etteikö voisi
olla joku toinen
voihan sitä
voihan sitä vaikka
ja minun on vain niin paha mieli tänään
kun lumi on loskaa
ja minä olen saanut toiseksi viimeisen lahjakirjeeni, 99/100
ja se on kuin
joku jota rakastat
antaisi sinulle syntymäpäivälahjaksi
arkun
itselleen
johon sinä hänet voisit sitten haudata
ehkä minä rakastan pianoa
siksi
kun siinä kaikki on jotenkin niin ehdotonta
tahto
ja kai pitää hyväksyä sekin
ettei aina jaksa olla niin voimakas
ja että joskus voi olla surullinen
ilman syytäkin
maanantaina, tammikuuta 15, 2007
työttömien suomi
miten voikaan tulla surulliseksi
vain siitä että lukee hesarin otsikoita
ja uutisia
miten helppo on mennä auringon mukaan
ja
toisaalta sitten
unohtaa miltä tuntuu luistella peilijäällä
tai pyydystää lumihiutaleita kielellä
tai kahlata lumihangessa
maistaa uutta cashevpähkinäsuklaata
vain siksi
että maailma ei ole sellainen
suomessa ei ajatella vain lunta
altruismi on vain kaava
tämä hesarin lainaus kiteyttää ehkä kaiken:
"Nämä ovat ikäviä asioita, joita ei mielellään ajattelisi. Ottaisi vaan mahdollisimman suuret osingot", Halme kiteytti osakkeenomistajan tunnot.
vain siitä että lukee hesarin otsikoita
ja uutisia
miten helppo on mennä auringon mukaan
ja
toisaalta sitten
unohtaa miltä tuntuu luistella peilijäällä
tai pyydystää lumihiutaleita kielellä
tai kahlata lumihangessa
maistaa uutta cashevpähkinäsuklaata
vain siksi
että maailma ei ole sellainen
suomessa ei ajatella vain lunta
altruismi on vain kaava
tämä hesarin lainaus kiteyttää ehkä kaiken:
"Nämä ovat ikäviä asioita, joita ei mielellään ajattelisi. Ottaisi vaan mahdollisimman suuret osingot", Halme kiteytti osakkeenomistajan tunnot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)