ahdistun ahdistuksesta
siitä kun tietää mutta ei voi tehdä mitään

ja sitten ei ole hyvä olla kuin sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei yksinkertaisesti tarvitse olla
mitään
yhtään mitään

jos voisi aina lekotella patjalla joka pitäisi siirtää pois
voisi aina nauraa nauraa vain sille että suupielet alaspäin

kunpa heidi muuttaisi jo jyväskylään
kunpa minä asuisin edes helsingissä

joskus on sellaista

ettei osaa elää siellä olenkaan missä pitäisi
että hetkittäin vain
ja sittenkin on asioita jotka eivät oikeasti edes kuulu
ja silti miettii koko loppupäivän
pelastusarmeijan tädit ja kaikki sellaiset

eikä kukaan tahallaan
tietenkään
kenestäkään ei ole kiva ettei ole kiva
tietenkään
enkä minä sano taaskaan mitään suoraan koska eihän sitä tarvitse

kaikki voivat löytää itsensä ja elämänsä
niinhän se on

ja unissa sitä juoksee pimeiden polkujen läpi unien saareen
mutta piti mennä uuteen eikä sinne vanhaan
ja sen muistaa vasta naisen kotona, joka tekee käsillään kannuja ja kulhoja
jotka muuttuvat puhallettaviksi vaaleanpunaisiksi repuiksi ja barbiekuvioisiksi kannuiksi

ja sitten melkein tappaa vahingossa tanskalaisen lapsen
it's ok, vanhemmat sanovat
ja voi taas jatkaa matkaa
kotiin,
jossa äiti ja isä odottavat vihaisesti koska on ajanut autoa huonosti, käsijarru löysällä (?)

ja kuuma kuuma
ulkona niin tukahduttava
että voisi asua järvessä
joka ei ole täällä
joka on kaupungissa jossa joskus on ollut lapsi
ja niin hymyillen joka päivä mennyt rannalle
niin pitkäksi aikaa veteen kunnes on ollut ruoka
jota on pyöritellyt haarukalla haluttomana kaipaava katse ulos

ja tiimarin täti oli äkäinen kun tämä osti vain klemmareita eikä edes löytänyt niitä ja sitten täti näytti värikkäitä ja oli pakko
essee on palautettu ja tulevista opinnoista keskusteltu

siksi en kai voi lukea toisten ihmisten blogejakaan
ahdistun liikaa
ja ahdistun kai siksi että niin on
asian laita
minä kerään tunnetiloja toisilta
en kai osaa sitten itse olla
tällainen tyhmä tarkkailija
joka vain on kerää ja hiljaa osaamatta sanoa sanaakaan

ikävä pinjaa.

ikävä tinttiä.

he ovat ystäviä.

ikävä annaakin.
ja mirreä. ja mirvaa. ja suppanaa.
niin ja heidiä, tietysti. mutta senhän sanoinkin jo.

ja yhtäkkiä heitä on niin paljon
ettei heitä enää haluakaan
koska eihän koskaan ryhmä
niin kuin yksitellen

oli kaivannut niitäkin jotka näki tänään
mutta näki niin nopeasti
niin ohimennen ettei se tuntunutkaan miltään

ja niin kai se on kaikkien kanssa.
osaa vain kuvitella.
osaa taas matkat ei minkään välillä
yöt lauttasaaren lattialla ja päivät

sen että voisi

mahdollisuuden

aina sen

sitten kun onkin tässä ei osaa sanoa mitään.
ei mitään.
ja siksi pitää mennä metsään
on parempi mennä metsään
niin ei tiedä että kellään on paha olo
ei tiedä että on kerrostaloja että on katuja joilla voi kohdata että tie että loputon tie edestakaisin ja palosireenit ambulanssisireenit poliisisireenit

ei tiedä kuka on menettänyt ja mitä

voi katsella kaloja jotka eivät osaa aavistaa
laiturinrakosista
pistää mansikoita heinän läpi
ja pitää silmiä kiinni

mutta nehän ovat
vain sellaisia kuvia
sellaisia kuvia jotka eivät näy edes unissa
unissa on vain pimeitä polkuja ja epämääräinen saari
merivirtoja joita pelätä ihmisiä jotka huutavat ja joille huudetaan
alastomia naisia ja sukupuolielimiä rakkaita jotka muuttuvat ovia joita avataan
ja tunnelma jota ei koskaan voi olla oikeasti

ikävä kuvia
joita ei voi olla oikeasti
niitä
jotka eivät ole unista. eivät lainkaan.
vaan sitä, kun maataan kori täynnä puolukoita nurmella ja ollaan toistemme kaltaisia
ensimmäistä kertaa.

tehty mikä tehty.
tehty nyt.

jee.

mutta onko sittenkään?

unia ei enää muista
ja
puhumatta koko päivä niin ehkä

jäätelöä tekisi mieli ehkä ja sittenhän on vielä lettuja joita ei ole vielä edes tehty
muistin juuri

muistin

kirjoittanut nimiä nimien perään
ja päässä soipi saamenkieliset sanat
ahku

minä tahtoo jo sen syksyn

intiassa on tulvat
kaikkialla on vuorotellen tulvat

minä tahdon jo sienimetsään

ja sitten ensi viikon sunnuntaina. 12.8
minun luokse saa tulla synttärikakulle
jos sattuu olemaan täällä
se on sitä itsemurhakakkua sitten
niin että se on ainakin tähän mennessä ollut niin hyvää ettei kannata tehdä itsemurhaa
että sitä
mutta ilmoittaa sitten vaikka vähän etukäteen niin tietää sitten tekeekö toisenkin kakun

hoi ja voi

ei sitä enää täytä vuosia samalla tavalla kuin pienenä
sitä jännitti niin jo että ja mitä ja sitten oli lastenkutsut ja kutsukortit ja kaikkea sellaista

tahtoisi juhliin.
oli niin monella suunnitteilla kesäjuhlat mutta sitten ei kukaan

pitäisiköhän meidän kuitenkin pitää tuparit syksyllä?

herää yöllä kurkkuun
taas

taas. kaksi viikkoa sitten la-su yönä minä myös
ja sitten viikko sairastelua
ja juuri vain enää vähän yskää ja nuhaa ja ihan melkein terve

uudestaan.

minä vihaan sitä että joku paikka on sellainen ettei sitä voi olla tuntematta.

ja aamulla ei voi edes nukkua kun on pakko tehdä tekemättömiä tehtäviä joita lykkäää kesälläkin ja tämä on varmasti kosto

näkee unta että herää
se on niin todellinen se on niin todellinen että miten sen voi
sen tietää unessaankin uneksi mutta heräämistä luulee todeksi sitä että yrittää ja onnistuukin mutta sitten
vessan lattialla on verhot. kokeilee jalalla ja ne eivät ole verhot vaan verhon heijastus. huomaa että lattianraossa on ikkuna. juuri samanlainen joka on parvekkeen oven yläpuolella. valo tulee sieltä. silmät painuvat kiinni ja siitä tietää että tämän on pakko on pakko olla unta
mutta se tuntuu niin todelta.

sanottiin että lasten, pienten lasten, on vaikea erottaa unta ja totta
mutta "Symbolifunktion, ajattelun, tunteen, tahdon, muistin ja tiedostamisen kehityksen myötä lapsi oivaltaa unet erillisiksi tapahtumiksi."

kurkku niin kipeä ettei voi kirkua.

Ensin aamu tuntuu pitkältä
verhot auki niin valo
mutta lopulta sateeseen nukkuu niin ettei mahda herätä
enää koskaan
ikuisesti sellainen lämmin peitto ja kerä

isillä on syntymäpäivä

minulla on nälkä
mutta en jaksaisi syödä ruisleipää

ja olen raivoissani
aina toisinaan
siitä
ettei minulla ole vielä pienintäkään statusta tai mitään lupaa siihen
että voisin kirjoittaa
että se on minun työni
en voisi sanoa
ja jos kirjoittaa niin se on vapaa-aikaa ja leppoisaa aikaa
mutta ne jotka sanovat kirjoittavansa työkseen
on se raskasta työtä
ja kuitenkin se on sama

näin jotain unta joistain tiloista
se pyörii päässä
mummi

kuin piirretty filmi
minä olen laivan sisällä ja vieressä on laiva
toisesta laivasta roikotetaan verkkoa jonka sisällä on ihmisiä, kaksi,
ne ovat panttivankeina meidän laivasta siellä toisessa
meidänkin laivasta lasketaan samanlainen verkko
ne heilahtelevat edestakaisin ja laskeutuvat veteenpäin
laivat lähenevät toisiaan
niiden pitäisi jo kolahtaa
mutta ne menevät toistensa läpi
ja kaikki alkaa pyöriä
laitan silmät kiinni ja pyörii pyörii niin hirvittävästi että minun vatsani vääntyy mutkalle
yritän suoristautua mutta se on mahdotonta koska pyörre vetää minua kumpaankin suuntaan

avaan silmät ja tummaihoinen nainen jakaa kaikille lapsille karkkia. pyydän ystävääni hakemaan minullekin ja hän tuo suklaapatukan pyydän naiselta vielä toisen kun hän tulee kohdalleni mutta tajuan että kaikki muut syövät vain yhtä.

nainen alkaa kertoa kalasta jota on mahdotonta pyydystää. että sitä ovat yrittäneet niin monet, mutta kukaan ei ole vielä saanut sitä kiinni. että sen kiinnisaamisen todennäköisyyden voisi heittää nopalla samalla tavalla kuin karhun kaatamisenkin.
kaikki pojat tulevat naisen luo ja haluavat yrittää. he asettuvat jonoon. jokainen saa vuorollaan onkia.

ja on mahdotonta muistaa miten vangit joutuivat vangeiksi. siinäkin oli tarina. jotenkin musta aavemainen minä ja kortteja
tapahtumat tapahtumat

ja oli paljon lapsia
ja mökki
ja sukulaiset
ja minä avasin serkun vauvan turvavyön mutta se meinasi luiskahtaa sen takia auton alle ja aloin äkkiä kiinnittää sitä takaisin ja pyysin äitiäni kiinnittämään toiselta puolelta
kaikki sukulaiset tulivat viereen kauhistelemaan ja vauvan mummo sanoi irrota se nyt hyvänen aika äkkiä ja vauvan äiti irrotti vyön, se oli jäänyt vauvan poskeen kiinni. vauva alkoi itkeä. mutta vauvan äiti katsoi minuun ja sanoi ei mitään hätää.

vuodatus mielenterveydellisistä seikoista

ja me kaikki olemme sairaita.
etsin tietoa lasten painajaisunista tekstiäni varten ja jostain syystä eksyin tällaiselle sivulle : http://wwwedu.oulu.fi/sampo/98-99/avoin/cumu/justme/kakkonen.html

jotenkin minä vain alan miettiä rajoja.
että miten ne aina menevät ja ympäröivät lopulta jokaisen
sen joka ei muka ole rajoissa ja sen joka sitten yrittää siellä olla

eikä se ole tietenkään kirjoittajan vika. eikä lasten vika. se että he ovat sairaita. eikä se ole maailmankaan vika. tai ehkä se on maailman vika koska sairauksia nyt vain on. ja onhan se hyvä että niitä selitetään. että jos voidaan auttaa. että jos oikeasti. niin. oikeasti on sairas. että voi parantua. hahmottaa maailman taas kuten muut. onhan se raivostuttavaa jos lapsi puhaltelee jatkuvasti päälle ja purskahtaa nauruun vaikka kuinka yrittäisi sanoa että lopeta. ja onhan se aika pirun raivostuttavaa jos lapsi hakkaa päätään seinään tai äiti haluaa pistää lapsensa mikroaaltouuniin tai jos lapsi sitten tappaakin isänsä tai veli siskonsa tai mies naisen tai nainen miehen. sillä kaikkeenhan on aina syy lapsuudessa.

minä luulen
että kaikenkattavat teoriat
käsittävät maailmasta ja minusta juuri sen verran
kun niiden muotoilija luulee käsittävänsä
ja jos jättää kliseet pois niin tulee vähemmän kliseinen teksti.

kuussa on soita
ja 3-5 vuotiaat lapset näkevät unissaan eläimiä
maa kiertää aurinkoa ja galileo galilei

ingmar bergman on kuollut.

esseet ovat edelleen kirjoittamatta.
suklaakakkua on enää ihan vähän jäljellä.

ja tällä tavalla
se että minun veljeni ei ole jaksanut niin kuin pitäisi jaksaa on minun perheeni vika ja varhaislapsuuden kokemukset osoittavat varmasti myös sen että myös minun mielenterveydessäni täytyy olla jotain vakavasti vialla. kukaan ei voi kehittyä tasapainoiseksi yksilöksi oikein koska eihän yksikään äiti voi elää koskaan sairastumatta koskaan itkemättä koskaan unohtamatta että valoja ei saanutkaan sytyttää eihän kukaan äiti kukaan isä voi elää niin että kantaa lasta ohjekirja sylissä.
ja sitten ovat unet.
niin.
mitäpä muuta ne ovat kuin halujen toteuttamista.

mitäpä muuta freud setäseni.

ja kaikenkattavat teoriat tunkevat ne
jotka eivät enää välitä mistään
niiden viattomien kaduilla keinokuitukoltuissaan kulkevien perseeseen
sivistyssanat ja diagnoosit
ne jotka syövät lääkkeitä koska niiden on sanottu auttavan
mutta tietysti aina vain silloin kun niitä syödään
jos lopettaa niin sitten on oma vika ja oma vika mitäs eivät tee mitään elävät vain yhteiskunnan varoilla ja vetävät päänsä täyteen
niin
nopeat syövät hitaat
eivät

mutta

ei minua juuri nyt oikeasti niin paljon ärsyttänyt lukea lasten psykoottisista oireista. se oli oikeastaan mielenkiintoista.

minusta vain alkoi tuntua
että voiko enää sanoa mitään
ilman että heti joku analysoi henkilöni autistiseksi tai psykoottiseksi
deprsessiiviseki neuroottiseksi

onko sillä mitään väliä mitä tuntee
ilman määrityskaavaa
voiko vain olla maailma
joka nyt sattuu olemaan tällainen,
se vain sattuu, se on
ainakin tämän hetken
ja ehkä kymmenen seuraavaa vuotta
mutta että
entäs sitten
ei minua sen takia tarvitse laittaa hoitoon

että eikö meidän näkemämme muutu ikinä
eikö se vain voi
ilman syitä ja seurauksia ja varhaislapsuuden emotionaalisia puutteita
eikö
täällä voisi olla eläinten ja kasvien lisäksi sieniä
vain koska niitä on ja ne ovat vaikka ne eivät olekaan kasveja tai eläimiä

entä jos myrsky kaataakin puun

ja yhtäkkiä
neljäntoistavuoden jälkeen
kirjoitat tytön nimen hakukoneeseen
ja löydät
että hän asuukin samassa kaupungissa kanssasi
että hän kuuntelee musiikkia jota sinun poikasi kuuntelee
ja jota sinä kuuntelet
ja että hänen kirjoituksensa muutavan vuoden takaa ovat sellaisia
joiden kirjoittajaan et ikinä olisikaan halunnut tutustua

että tyttö jota olet leikkinyt neljätoista vuotta
ei olekaan se tyttö jota olet leikkinyt
koska sinä olet leikkinyt täydellistä elämää kreikkaa ja kuvia
mutta tämä tyttö on ihminen

kuinka aloittaa ja olla menemättä metsään
öisin
minä suunnittelen miten kirjoitan
suunnittelen monta liuskaa ja aamulla ei ole tietoakaan niistä lauseista
joita yöllä niin hyvin muotoilin
en jaksa kaivaa muistiinpanoja en jaksa en jaksa
ja mistään muusta se ei ole kiinni kuin siitä että viitsisin

näin unta jossa jotenkin kummasti olin menossa joihinkin kirjamessuille haastateltavaksi julkaistusta kirjastani
jota en ollut itse edes lukenut sen jälkeen kun olin kirjoittanut enkä oikein tiennyt minkälainen kirja siitä nyt sitten tuli
en ollut kertonut koko kirjasta kenellekään ja minua vähän ahdisti mediahässäkkä joka siellä pyöri
suurille tauluille oli heijastettu minunkin kuviani, joissa en näyttänyt yhtään siltä kuin olisin kuvitellut näyttäväni
minulla oli ylläni sellaiset vaatteet joita en tiennyt minulla olevan
ja sellainen kampaus jota en tiennyt minulla olevan
ahdistus kuitenkin hälveni ja muuttui ärsytykseksi kun missään mediassa ei mainittu minun kirjastani mitään. nimeni luki siellä täällä mutta ei arvostelun arvostelua. kaikki touhottivat ainoastaan yhden ja saman kirjailijan ja kirjan ympärillä. (nimeä en enää muista, mutta se oli joku mies, esikoiskirjailija hänkin)
jouduin keskusteluun jossa jotkut kirjallisuustutkijat ja kriitikot ja ystäväni kehuivat kilpaa tätä kyseistä miestä eikä kukaan näyttänyt muistavan että minäkin olen juuri julkaissut kirjan. aloin korostaa itseäni ja selittää itse kirjastani mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta.
lopulta minä aloin tajuta muistaa että kirjaani ei oltukaan vielä julkaistu vaan se tultaisiin julkaisemaan lokakuussa.

hmmm.
olenkohan minä kirjoittanut eilen liikaa? alitajuntani näyttää olevan ainakin sitä mieltä. tai ainakin sitä mieltä että kirjoittaminen on nyt enemmän tai vähemmän mielessäni tärkeissä asioissa enkä näköjään osaa nukkuessanikaan ajatella mitään muuta. onneksi tuollaiset julkisuus julkaisukysymykset eivät ole vielä millään tavalla ajankohtaisia. vaan voin ahdistella edelleen sitä että osaanko edes.

voi kurjuuden surkeus
ihana kahvila katariinan kahvimylly on lopettanut toimintansa jyväskylässä :(
jo kesäkuun alussa.
:(

ja tämän kaiken sen lisäksi ettei enää saa suolapähkinäisoja eikä halpoja mozzarellapitsoja.

näen jo painajaisia tekemättömistä tehtävistä.

huomenna lähden ruotsiin. ja he olivat paistaneet jo tänään sämpylöitä.

omituista juoda vettä kun se ei olekaan vettä. ja unia niin paljon niin paljon mistä sitä tietää

olen lukenut viikonloppuna eilen loppuun kirjan ja sitten sekin on päässä
eikä tahtoisi että se vielä ohi
ne kirjat ärsyttävimpiä joita ei halua voi jättää kesken mutta joiden ei halua loppuvankaan

ja minä lepään auringossa lepään tässä tunteessa kun
migreeniyönä minä herään nauruuni voi aiheuttaa hyvänolontunnetta koko seuraavan päivän minä itken

ja jotenkin täytyisi siirtää seiniä jotenkin että repäisisi irti kääntäisi ja vääntäisi niin fyysisistä niin paljon ettei voisi enää ajatella ja istua monta tuntia istua vain ja olla ajatuksineen täytyy juosta

yhtäkkiä minä luen uutisia ja alan itkeä en tiedä miksi ulvilan surma alkaa itkettää minua juuri nyt yhtäkkiä minä luen kaikki ne vanhat uutiset siitä ja itken ihan vähän vain mutta kuitenkin

joskus

ja olen huomannut että ajatuskin autolla ajamisesta ahdistaa minua.

ajatus junan vaihtamisesta
tiskivuoresta
esseiden kirjoittamisesta
tulevasta tentistä
pyykkäämisestä
väkijoukon läpi kulkemisesta
rahasta
ahdistaa minua

ja tahtoisin juuri nyt mennä parvekkeelle ja maalata.

unessani oli ankerias jota ei saatu hengiltä.
se oli valkoinen ja joku oli kalastanut sen
eikä ollut tappanut
se pomppi ympäriinsä eikä kalastaja tahtonut koskea siihen
se sätki ja luikerteli
minä sanoin että se pitää tappaa että sitä pitää vaikka lyödä jollain kalikalla
että noin se vaan hitaasti kituu se täytyy tappaa
kalastaja tai joku muu pienessä mökissä olevista ihmisistä etsi käsiinsä haarukan ja löi ankeriasta sillä ankerias sihisi ja kiemurteli sohvien alle jonnekin minä istuin yhdellä sohvalla se on siellä alla minä huusin minua oksetti putosin sohvalta kurkottaessani ja käteni osui kylmään ja kosteaan aloin kirkua kukaan ei välittänyt menin takaisin sohvalle ja yritin hahmottaa missä se on sanoin se on tuolla mutta kukaan ei enää ollut kiinnostunut ankeriaasta muut etsivät kenkänsä ja menivät minun kenkäni olivat ankeriaan ympärillä ankeriaassa en halunnut liikkua

niskat on käsittämättömän kipeät
olen alkanut ajatella
jos tuo puolitoistasänky onkin vain yhden sänky ja kaksi ihmistä on liikaa
ja siksi minun niskat aina herätessä

tahtoisin kirjoittaa

matka

pakkasessa on nyt reilu seitsemän litraa mustikkaa
ja jääkaapissa odottaa huomista piirakkaa vielä osa mustikoista

minä tykkään mustikoista!

kotona. pitkästä aikaa. omituista.
sitä tottuu jo siihen että nukkuu sohvaviritelmissä ja laajoissa vanhoissa parivuoteissa. tottuu jo viltteihin ja vanhanajanlakanoihin kulkee taloissa niin kuin silloin kun niissä asui itse
alkaa jo muistaa jääkaapin paikat lehtien paikat rappusten äänet ja vessan
tillit ja persiljat rutiinilla
aurinko varpaissa ja kylmä kostea nurmikko
osaa rautatieasemalle ja takaisin
turistina helsingissä paljon rahaa ja paljon rahaa
ja
viikonpäästä ruotsiin

kaikkea arkea.
kestää taas ennen kuin jotain muuta
ennen kuin unia ja maita kiviä valaita ja puita

olen lukenut.
alkanut taas. päässyt. ja taas kerran keksinyt mistä kirjoitan kesän kirjallisuusesseeni. taas kerran tosiaan.

enkä tiedä miksi olen levollinen. miksi tuuli ja sade eivät puistata. tai miksi minä en lyö päätäni koska en ole vieläkään aloittanut.
paperit epämääräisissä pinoissa kirjat kirjastolla ja en ole saanut edes yhtä palkkaa, joka olisi pitänyt saada jo tammikuussa. entä sitten. en jaksa vaatia. en jaksa vaatia mitään. minulle riittää. tuntuu että riittää kun saa maasta perunoita ja sipulia ja äiti antoi rahaa mansikoihinkin
että on jo kahdeksankymmentä kasvia ja valo joka ei ole nyt liian kirkasta
pilvien läpi vain sateen läpi

tuntui hyvältä.
olla pois. nähdä ihmisiä joita on ikävöinyt. tuntuu hyvältä
että on vielä paikkoja
että on kaupunkeja metsiä merta järviä mustikoita puutarhoja sukulaisia ystäviä
että he kaikki ovat ja minä
osana vieläkin
ja pääsen osaksi vaikka vain vierailijana
niin kummallista niin kummallista mutta hyvää.

unieni saari

viime yönä näin melkein koko unen kestävän unen. Tai kaikki palaset ainakin jollain tasolla liittyivät toisiinsa.
Taas unieni saari. virtaavaa vettä, putouksia ja jäätä.

erityisesti kiehtoo
miten unessa voi muistaa
miten unessa voi olla muistoja?
se on niin kummallista
se tunne, että unessa
että unista on tullut oma maailmansa niin
että siellä, unien maailmassa, on tapahtunut tapahtumia, toisissa unissa,
ja toisissa muistaa niiden toisten unien tapahtumat
niin kuin minun saareni
että minä voin kertoa unessani toisille ihmisille saaresta,
koska olen käynyt siellä aiemminkin
useasti aiemminkin

koko päivän minun sisälläni tulee olemaan tunne
että minulla on saari
se on ihan oikeasti jo
on.
eihän muuta vaihtoehtoa enää ole.

uniani

painajaisessa poikani yrittii tappaa minua. puristi kasvojani vartaloani niin kovasti etta minuun sattui ja yritin rimpuilla pois huusin mutta hanesta oli tullut ehka hullu

toinen uni oli ensimmainen painvastoin. olimme siina veljeni kanssa kotona ja isi sanoi eiko olisikin kiva tulla taas kotiin. mina pinosin paivakirjojani ja veli halusi lukea niita yritin estaa koska eihan se kay, sanoin etta paivakirjat ovat salaisia ja yksityisia, nauroimme ja veli puhui nettipaivakirjoista entas ne, mina sanoin ne ovat eri juttu, ja han kysyi kirjoitanko mina ja mina sanoin kirjoitan ja han pyysi osoitetta sanoin etten uskalla mutta han sanoi etsivansa sen han halusi tietaa mita minulle kuuluu
nauroimme ja oli niin lamminta, han naytti samalta kuin lapsena eika ollut mitaan mita olisi tarvinnut pelata

yhdessa unessa lensin helikopterilla
yhdessa oli vetta joka jaatyi
ja tuhat muuta joisa juhlia lapsia unohtamisia ihmisia

ja nyt mina koitan olla menematta enaa nukkumaan ja ehka jatkan siivousta
silla eilen tuli jo puhdas koti aika paljon puhdas

hui kun vasyttaa
ja tama ei taas tanaan tunnista aata jossa on siis kaksi pistetta paalla.

käännöstyöhön!

uskomatonta
eilen selvitin Innocence elokuvan pohjalla olleen kirjan
ja tajusin että kirjailija Frank Wedekind
onkin jo vanha tuttuni teatterista

mutta
en voi uskoa että yhtäkään hänen teostaan ei ole lainattavissa jyväskylän alueen kirjastoista
ja yliopistonkirjastosta ainoastaan yksi näytelmä ruotsiksi (!) ja kaksi jotakin teosta ilmeisesti saksaksi.

täytyy varmaan toden teolla alkaa miettiä sitä saksan kielen opiskelua
ja samalla kaikkien muidenkin kielien
että voisi sitten vaikka alkaa suomentaa sellaisia teoksia joita ei jostain ihmeen ja kumman syystä ole kukaan vielä tajunnut suomentaa
ja joskin on suomennettu joku niin sitä ei ole mistään saatavilla.

käsittämätöntä.

sitä vain tajuaa aina välillä että tosiaan. tässä kaikki heti tänne mulle nyt maailmassa kaikkea ei voikaan saadaa...
niin kurjaa :(

olen kirjoittanut nyt joka päivä.
tuntuu hyvältä
ja olen innoissani
mutta ehkä ei pitäisi sanoa omasta kirjoittamisestaan mitään jos se katoaa
katoaa samalla tavalla kuin ihastukset unet kun ne kertoo
rakastetut maailmat kauneus
jos kääntyy katsomaan

suosittelen musiikiksi tällä hetkellä Voltairea
jos haluaa hymyillä
tänään
oli pilviä niin kuin voisi katsella
ja sitten hellettä vuorotellen niin
teki mieli jäätelöä mutta päätyi syömään valkosipulia
ja päivä
äiti tekee mekkoa
ja minä mietin kuka helsingistä ehtisi tavata minua jos tulen vain päiväksi jos olisi päivä
muut eivät ole yhtä työttömiä kuin minä
kukaan

mutta
vielä on aikaa
ajatella miettiä päättää lähteä tulla mennä
takaisin

yhdellä kädellä on vaikea kirjoittaa. jos on oppinut kahteen.

sateessa minä kastuin. tuulikin.
hammaslääkäriin pääsee vasta syksyllä ja vasta elokuussa voi varata syksyksi.

eilen tajusin että päähenkilöni kuolee kirjoitukseni lopussa.
luin tekstini loppuun ja se oli niin selvää.
teksti voi avautua itsellekin uudella tavalla
näköjään.

mutta en aio mitenkään kirjoittaa sitä kuolemaa siihen. en aio muuttaa mitään. se on minulle niin. se kuolema. mutta ei välttämättä
millään tavalla kenellekään toiselle.
avoin. niin kovin avointa
joskus ajattelee että onko mitään järkeä siinä että
ei kirjoita lause lauseelta
vaan jättää taukoja
alkavatko aukot ärsyttää
jos ei osaakaan täydentää jos ei osaa pistää pistettä paikkoihin joihin
ja toisaalta
ei yhtään ymmärrä mitä sanat

tapasin aiemmin keväällä tytön joka vihasi lyriikkaa ja lyyristä kieltä. hän oli sitä mieltä että jos asian voi sanoa suoraan niin miksi
ja hän haukkui esimerkiksi maria peuran kirjaa valon reunalla
sanoi että se on niin kauhea ettei voinut lukea loppuun
niin
ihmiset lukevat eri tavalla.
siksi on mahdotonta
minun mielestäni
tehdä kaikenkattavia kaanoneita
koska
ei ole mitään ylhäällä olevia tulevia kriteerejä
mikä on hyvä
minun mielestäni
jokaisella ihmisellä on omansa
oma kirjansa joka jostain syystä
(sitä voi olla mahdottoman vaikea määritellä miksi)
on juuri se oma kirja

minulla rajatapaukset.
minulla suurpyytäjä
aallot
poltettu oranssi
kävelymusiikkia
manner
märta peter ja virginia

jostain syystä
minä tärisin enkä voinut sanoa kuin hej
kun kirjamessuilla seisoin märtan edessä ja minun piti esittää niin monta kysymystä ja

en tiedä. kirjat menevät myös vaiheittain.
manner tuli yläasteella
peter ja virginia lukion alussa
märta lukion puolivälissä

mutta kuka minun sinäni on nyt
kenen luokse muuttaisin asumaan?

joskus tuntuu mahdottoman vaikealta rakastua
lukee liian analyyttisesti liian tarkasti liian paljon liian vähän
en tiedä
joskus ikävöin sitä että lukemisesta nauttii
nykyään se on vain niin paljon pelkkää lukemista

ehkä runot vielä
ääneen luettuina
kuultuina

ja eilen löysin kuusi vuotta sitten kirjoittamiani lauluja
niissä oli jotain kovin aitoa viisitoistavuotiasta hannea
jotain sellaista mitä ei enää ole mutta jonka voin etäisesti muistaa

sitä huomaa kasvaneensa
ja silti säilyttäneensä jotakin
niin
samaa

Ollut siellä missä isä missä äiti
ollut siellä missä auto missä huoneita missä jääkaappi ruokaa missä mökki
tehnyt salaattia ja kuullut murheita sellaisia
ja ahdistunut niistä niin ettei saanut unta yöllä herännyt päänsärkyyn nähnyt unia

nyt unesta vielä uninen koska nukkui nukkui aina vain
niinkin voi tehdä. kun toinen lähtee töihin jää itse nukkumaan
ja vasta huomenna kun on viimeinen mahdollisuus menee verikokeisiin ja sen sellaisiin sitten käsi kipeänä
ja nyt on kaappi täynnä särkylääkkeitä niin paljon ettei ole eläissään
pitänyt niin paljon
nyt olisi sellainen lääkekaappi jolla amerikkalaisten leffojen teinit voisivat käydä

musiikkina Nicole Willis
ei tämä kuuntele sellaista musiikkia sanoo, nauraa
ystävältä sai ja sitten ajattelee annaa. tanssimista. kuinka jonkun vartalo voi
tahtoa niin kovasti liikkua ja liikkua

yritin pysyä erossa televisiosta
yritin
katsoin vesikauhudokumentin
kirjaohjelman jossa puhuttiin pepistä
veneläistä saippuaoopperaa
jotain animaatiota vähän jossa flow oli käännetty luistoksi!

tänään on herkuttelupäivä
kun poika osallistui tutkimukseen josta sai kymmenen euron lahjakortin sokokseen
eihän sitä voi käyttää ruokaan
tietenkään

ja nyt on sigur ros

erikoista
miten tuulet menevät
miten ne muuttavat suuntaa ja musiikki
ihmiset
meillä ei olekaan luokkakokousta
sinne ei olisi tullut kuin kymmenkunta
puolet.
ei minua haittaa. yhtään. olisi ahdistanut vastata
muidenkin puolesta
niiden jotka minun pitäisi tuntea

olen öisin ajatellut
tulevaa graduani (sitten joskus tulevaa)
kirjoittamista, kaikkea mitä kirjoittaisi mitä sitten tapahtuu ja sitten
kuunnelmaa, olen ajatellut yrittää tienata rahaa

olen ajatellut jos syksyllä pyrkisin ylioppilasteatteriin
en tiedä
se muuttuu nyt yhteisöksi ja ehkä
en tiedä
sitä vain kaipaa joskus niin paljon

bussissa mietin etten ole sittenkään teoreettinen ihminen
mutta samalla tajusin etten todellakaan myöskään käytännöllinen
ehkä työkkäripsykologi oli muinoin oikeassa
etten sovellu mihinkään alalle

minulla ei ole mitään taitoa
eikä kutsumusta
sillä tavalla yhteen
selkeää
en osaa omaksua yksityiskohtia
ihmettelin miten jotkut ovat voineet oppia jo kaikki lajit niin että he opettelevat nyt jo alalajeja. samperin voikukkia. ja minä, jonka äiti ja isä ovat toitottaneet koko lapsuuteni mikä mikin on ja kaikki mahdolliset bilsan kurssit ja kaikki
minä en ole oppinut yhden yhtä nimeä.
mutta kun
minua ei ole kiinnostanut nimet
ei pätkääkään
minua on kyllä kiinnostanut ottaa kuva
mistä tahansa kauniista mistä tahansa mikä liikkuu pysyy
mutta ovatko ne siemenet joita rakastan ja kerään purkkeihin kesä toisensa jälkeen koska ne tuntuvat ihanilta ja niistä voi tehdä leikkiruokia nuokkuhelmikän siemeniä. sillä ei ole ollut väliä. mitään.

tai että mikä lintu pelastetaan.

mutta nyt. opiskellessa sillä alkaakin olla väliä. pitäisi tietää. vain niin voi osoittaa pätevyytensä. jopa lasten luontoleireillä pitäisi tietää. kun lapset kysyy ja lapset tietää enemmän.
enkä minä vain opi. opin ne juuri niin että osaan ne hyvin tentissä mutta sitten. sen jälkeen.

nyt soi bach

ja kirjallisuus. ei minua kiinnosta analysoida teoretisoida ei minua kiinnosta käyttää mitään viitekehyksiä minua kiinnostaa maailmat
minua kiinnostaa mitä siinä sanotaan

ja kun kirjoitan
minä en todellakaan kirjoita kenellekään tietylle minä en kirjoita ajatellen hmmm. laitanpa tähän nyt tällaisen rakenteellisen jipon ja hmmm. kylläpä tämä intertekstuaalinen viittaus kuulostaa hyvältä.

ja plaah.
ehkä minä sittenkin voisin vain istua suuressa valkoisessa huoneessa. taustalla bach. ja kädessä pensseli ja värejä niin paljon kun maailmassa voi olla ja aloittaisin yhdestä seinästä tekisin huoneen
ja siinä olisi minun elämäni sitten.

pian tulee tyttö
pian pitää mennä vastaan
jännää
ei nähnyt sitten sen kun lähti ranskaan
nyt
näkee

näin unta yöllä jossa
omituisia asioita
herättyäni muistin mutta herättyäni aamulla en muistanut
jotakin tippui taivaalta
pilviä?
jotakin niin että meidän piti äitini kanssa väistää
ja lopulta me hyppäsimme kalliolta kuin kuiluun ja väistelimme kallioiden alle putosimme ja taivaalta putosi se oli kuin kaatosadetta salamoita mutta se oli niin selkeä silloin nyt vain utua nyt vain tunnetiloja siitä
kun putoaa ja pitää väistää taivasta.

ja kirjastotäti sanoi maksa neljä euroa kolmekymmentäsenttiä en muuten lainaa kun en saanut enää lainata kun olin jo viisi kertaa uusinut
mutta
sitten oli vain kaikista kolikoista euro ja kolmekymmentä ja suostui ja kolme euroa vielä
mutta ystävällä olikin neljäkymmentäeuroa
ja minä en pidä typeristä hyväksikäyttäjä miekkosista jotka olivat joskus turkkilaisia (turkkilaiset tupakoi) mutta se ei tupakoinut eikä ollut turkista mutta sen takia juhannus alkaa vasta juhannusaattona monen tunnin jälkeen illasta ehkä mökillä vasta yöllä. plaah. bussissakin on kiva viettää juhannusta.
onhan se kiva että saa kaksikymmentäeuroa palkkaa juhannusaatonpäivältä ihanan päivärahan jos sitäkään.
en siis minä. vaan se jonka kanssa asun. jonka kanssa lähden juhannukseksi minun kotiin.
ja kerätä kasveja. taas. ahdistaa jo valmiiksi lääkäri sanoi että pitää välttää riskitilanteita ettei tule minä sanoin ettei stressiä voi välttää ja sain reseptejä ainakin neljälle eri lääkkeelle jos joku sitten
ja ystävä kertoi että heille opetettu menetelmää joka auttaa sekä migreeniin että astmaan rentoutusta vain että osaisi milloin vain rentouttaa itsensä
että psykologisia menetelmiä pitäisi enemmän hyödyntää lääketieteessä mutta eihän
eihän mitään sellaista mikä ei ole aivan
eihän muihin kuin lääkkeisiin voi luottaa
ja koti on sotkuinen niin kovasti

ja minä olen miettinyt ihmisiä paljon ihmisiä ja sitten he eivät kuitenkaan tiedä että olen miettinyt heitä.
ukkospilvet. ukkospilvet.

ja minä minun kirjoitusteni maailmassa lukenut niin etten juuri nyt voi kuin sanoja. vain toistensa perään. alleviivannut.

ja ei malta odottaa että pääsee kirjoittamaan! mutta kun ensin pitää tehdä tylsä työ. ja sitten vasta.
sitten vasta ehkä.

heräämistä.

juuri sellainen aamu että kirjaimet
mutta
sitten on pöytä sitten on pöytä ja lasipurkit ja peltipurkit paperit
ja musiikki.

liian paljon väsymystä.
ja siirrettyjä päiviä

juuri sellainen aamu että jos haluaisi jos viitsisi jos
voisi kirjoittaa

nyt minä tiedän miltä tuntuu kun ei voi kirjoittaa. ei vaikka voisi. kirjoittamisen esteet. ennen kaikkea sitä ettei vain kirjoita. ei saa itseään siihen. pyörittää pyörittää mutta aloittaminen.
pääni sisällä sanat. pääni sisällä kirjat. pääni sisällä
mutta paperille
niin.

juuri.

leirit on ohi
onnellisesti
jo eilen
nyt on palapeli parvekkeella
ja tänään lomapäivä
yhteinen loma päivä ei mitään tehdä päivä

ensi viikolla
minä aloittaa
siivoamaan kirjoittamaan opiskelemaan lukemaan esseitä

mutta tänään
yritän unohtaa unet joissa murhaaja muuttui limaiseksi karkiksi
joissa sekoitin kassakoneen
joissa taas mummin talo ja piilot
vanhoja luokkakavereita ja viisi tuopillista olutta

katsokaas
minulla on B vitamiinin puute huulissani

levotonta minun vatsani sisällä ja kaulani sisällä
ei enää lapsia jotka soittavat ukkonoaa niin monta kertaa että
ei enää sitä joka hokee sitä simpsonien tou
niin monta kertaa että
ei enää vuoleskelua ja vaarallisen näköisesti puukkoja ikkunasta ulos
autistista poikaa joka puhaltelee päälleni sanoo päivällinen
ei adhd poikia ei sitä joka sanoo kaikkeen ei ei kiinnosta ja kolme ja puoli tuntia ennen kuin suostuu pyytämään ensimmäisen kerran elämässään anteeksi
ei ampiaisia hämähäkkejä lukkeja korentoja pistiäisiä kovakuoriaisia itikoita
ei kikatusta hysteriaa ruisrääkkää satakieltä pullohaikaraa hihasta repimistä kaatosadetta hävittäjäkoneita eläinleikkejä mafioosoa iltasatuja aamusatuja soijaa uintivalvontaa tiellä kävelemistä jonossa koska päästään kauppaan matojen laittamista kalan irrottamista komentamista väsymystä palelemista hikeä siivoamista siivoamista
niin
nyt on niin hiljaista niin hiljaista ja lapset yhä niin että minä puhun niistä vielä niin pitkään ja paljon ja aina uusia

ja niin paljon että ehkä menen talvileireillekin ehkä haluaisin

ja syksyllä alkaa uusi koulu
tai pääaine
kirjoittaminen
ja sitä ennen pitäisi ehkä taas vähän kirjoittaa
että voisi sanoa kirjoittavansa
että voisi sanoa minä
oikeassa paikassa minä
että voisi

hyvä mieli kun tänään soitti minulle
tyttö
ja pyysi jos lukisin hänen tekstinsä
minulle. minua pyydetty. aina yhtä hyvä mieli.
luottamusta.

olemassa on. ihmisiä.
ja kaikesta katkeruudesta huolimatta sitä töytäisee itseään ja sanoo
höpsö
kyllä kaikki ovat olemassa
kaikki ovat nyt vain kesälomilla ja töissä ja kotipaikkakunnillaan
mutta olemassa
eikä ketään unohdeta
ei ketään unohdeta noin vain
ei edes unissa
joissa autoja ja teitä ja matkoja ja etäisyyksiä

hmmm. niin totta.

hyttysenpuremia
nilkoissa ja
missä ei olisi
talviturkkia ei enää ole
ja unta että lapset tulivat viikonlopuksikin mukaan
kotiin
kun piti olla muutama päivä hiljaista
nukkunut putkeen yli kaksitoistatuntia
ja nyt vasta kakku uunissa
synttärikakku sille jota rakastaa

ja kuumuus
kuumuus kaupungissa kuumuus kuumempaa
sisällä
ei sinistä taloa jonne voi mennä kylmyyteen hiljaisuuteen hetkeksi

nähnyt lehmiä
jotka isompia kuin olisi voinut muistaa
vasikatkin
karitsoja ja niiden äidit kanat kalkkunat possut

oppinut sietämään ötököitä ja itikoita
ampiaisia viideltä aamulla teltassa

ja olemaan itkemättä vaikka punastuu

kesä. tullut.