perjantaina, helmikuuta 19, 2010


19.2 Pakkasta!


18.2 Kukkalähetys!


17.2 Teatterikerho


16.2 Ei tuu lämmintä vettä.


15.2 Kyläkoulun ikkuna.

14.2, me luistellaan pienten lasten ja perheiden kentällä, ympyrää, ympyrää.

kukkia!

tää miettii että miksi ei voi lukea samaan aikaan kasvatuspsykaa ja kuunnella luentoa
siihen ei keskittyminen riitä, miks?
tää on tänään tiskannut, laittanut ruokaa, syönyt, ladannut kuvia, musiikkia ym ym samaan aikaan kun luennot pauhaa taustalla
mut älkää kysykö mitä mä niistä muistan
"mikä merkitys oppilaan vahvuuksien tunnistamisessa on opettajan työssä, minkälaista palautetta opettajan tulisi antaa, mikä merkitys on itsearvioinnilla, johtaako se ajatukset asioihin jotka eivät olekaan toivottavia..."
persoonallisuuserot
jaa-a jaa-a

tää sai eilen kukkalähetyksen. siitä ollut tohkeissaan niin. oli työn jälkeen tullut puhelu ja luuli että se on järjestöstä johon ei jaksanut ottaa nyt kantaa kun ei ehtinyt kokoukseen
soi uudelleen, hiljensi,
äh, en jaksa sanoa ei, haluan vain olla rauhassa, hoitakoot nyt ilman, en minä tiedä
mutta sitten
ovikello soi
ja pelkäsi
kauheasti kuka siellä
katsoako ovisilmästä? ei ollut edes kuin pitkä paita sukkisten päällä, kuka siellä nyt!
avaa ja siellä on mummo
mummo kädessään kukkapaketti
("oikeudenmukaisuuden toteutuminen, empaattisuus, kannustaminen, hyvän opettajan tehtävät - ei poikkea kun ajatellaan päiväkoti-ikäisiä)
"Sinulle olisi kukkalähetys, ole hyvä, olen yrittänyt tästä pari kolme kertaa soittaa"
"ahaa..."
ja minulla on suu auki ja sitten avaan kortin ja siinä sanotaan suomeksi
kaikki
ja minä tiedän keltä se on
ja minä revin paketin auki
ja on tuppaaneja ja minä en ole koskaan saanut kukkia
aikaisemmin
paitsi silloin kun mies oli täällä ja osti auringonkukkia
ihan hirveän paljon auringonkukkia ja minä vain nauroin
ja nyt minä vain nauran ja itken sitten ja nauran että minulle vain tulee kukkia
toiselta puolelta maapalloa
ja sitten en pysty enää lukemaan personaallisuuden kehityksestä
enkä mielisairaalasta

ja aurinko on ollut tänään pilviverhon takana
koko päivän
ja minä sisällä
enkä mennyt kylmään kylmään yli kakskytviis
ja pitäisi siivota kun tulee ystävä kylään yöksi
pitäisi siivota ja järjestää ja kaupassa ja ruokaa ja
mutta minulla vain nonstoppina kasvatuspsykan luennot
ja tuntuu ettei ole tehnyt mitään

tulee hämärä. ihmiset toppautuneet kaduilla.
"lapsen taito hahmottaa omia tunteitaan kehittyy läheisissä vuorovaikutussuhteissa"
ja tulkintasäännöt

tiistaina, helmikuuta 16, 2010

Jotenkin
olisi sellaiset väsyneet silmät että voisi
mennä nukkumaan, ei tiedä ottaako patjan lattialle vai yrittääkö sänkyä,
päättänyt ostaa sellaisen japanilaisperäisen

eikä jaksa ladata valokuvia vieläkään
jotenkaan ei jaksaisi

sitä on istunut koko päivän jossain
aina viimeiset sivut kiireellä luettuja
jos olisin tentaattori kysyisin aina niistä
viimeisen kappaleen puolivälin sivuista
oikein sana sanalta vuosiluku vuosiluvulta
piruuttani
niin kuin tyttö sanoo että hän oli juuri sellainen oikein tiukka ja pirullinen
minä sanon, minä en, minä juuri päinvastoin niin että pikkutytöt tulee kuiskuttelemaan, että me pidetäänkin bileet, ethän kerro, ethän, vaikka kenelle minä kertoisin kun minä olen vastuussa.
ja lupaan kysyä rehtorilta saako lasiovet aukaista,
edes kerran.

ja eilinen kuvotus on tiessään
koska tänään on pilvinen sää
ja kuten tyttö jo kirjoitti taivas ja kuunsirppi ohut, kiinnittävät huomiomme
eikä minulla kameraa
eikä kamera ilman jalustaa edes saisi sitä
sinistä sinistä tummaa ja ohut ohukainen viilto vain kuusta jäljellä

minä päätän lähteä trans siperia junaan
päätän uuden paikan itselleni
sillä tavalla vain noin vain

ja kaikki tuntuu kaukaiselta
niin kuin siperia
yhtäkkiä niin mahdottoman kaukana
sekin aika kun ei ollut käynyt vielä missään saarissa
ei edes omalla merellä
kun matkusti junilla ensimmäisiä kertoja ensimmäisiä kertoja niin pitkiä matkoja
ja vaihtoja ja juna niin täysi että vaikka paikkalippu sitä istuu toisten rinkkaselkäisten kanssa lattialla siinä välikössä joka junissa aina on
kun on kuva kesästä ja kummallakin kirja
ja sitten kirjoitettiin listat päiväkirjojen väliin
niistä asioista joita haluaisi vielä tehdä
ja siellä on islanti
siellä on grönlanti
ja tulentekeminen

ja yhtäkkiä sitä sytyttää jo takkaa niin kuin ei mitään
kaminaa
saunaa nuotiota
sitä on käynyt siellä mikä ei ollutkaan vihreä,
ainakaan talvella

ja miten kaukana
miten kauaksi kaikki taas menee
meri
että sitten kun ajattelee että vuorokausi lentokoneessa
mitä se olisi ollut viisisataavuottasitten

yöllä on hississä
ja hissi ei menekään perille
ja ystävä, jonka on tuntenut alle kouluikäisestä asti
saa puhelun ja minä kuiskaan pyydä nyt sitä apua sano ettei hissi toimi
mutta hän ei kehtaa hän ei halua nähdä sitä miestä, hän sanoo ja minä kiroan että
ei voi olla totta että nyt me olemme sitten täällä hississä
ja meidän pitää katsoa valokuvasta että missä kohtaa on hälytysnappula
ja sitten se soi mutta kukaan ei tule
se ei ole sellainen että ottaisi yhteyden jonnekin hälytyskeskukseen, kunhan pirisee

ja minä syön hirvenlihaa,
se on niin kuin söisi kirjolohta, vaaleanpunaista
eikä se oikeastaan maistu miltään
siellä on minun itärajatytön isä, se on sen isän hirvi ja minun kiwini ja minun itärajatyttö ja minulla vaaleanpunainen hirvenliha

ja mies näyttää eri, on eri, vaikka onkin minun. mutta unessakin minä tiedän että se on uni, ettei sitä voi sekoittaa. että toista ei tunne vielä niin että voisi sekoittaa
uniin.

ja on juhlia ja kaikenlaisia intiimejä tilanteita. jotka muistaa heti herättyään niistä mutta ei enää kun lähestyy seuraava yö. muistaa vain että oli paljon. että oli monia paikkoja ja paikkoja ja paikkoja ja ihmisiä ja yksi ihminen kaikissa läsnä.
että on läsnä yhtäkkiä ja sitten ei olekaan
ja haluaa nukahtaa jotta voisi

ja lähteä trans siperia junaan

ja haluaakin yksin. että opettelisi venäjän kielen ja sitten menisikin ihan yksin
istuisi vain ja tarkastelisi
sillä tavalla kun tarkastellaan
juhlissa joissa istuu seinää vasten ja tyttö sanoo sinä aina tarkkailet ja sitten kaikki tarkkailevatkin sinua
tai kirja edessä niin että kaikki luulevat se lukee
mutta sitten tulisi kuitenkin joku puhelias
sellainen että yhtäkkiä huomaisikin olevansa joukossa
niin siinä aina käy
yksin matkustaminen päätyy aina siihen että on ihmisiä
ohimeneviä tai pysyviä
niin kuin minä
kun istutaan siinä sen lammen rannalla ja lapset, ovatko he enää lapsia, yrittävät humalapäissään päästä lautalla keskellä olevaan telttaan
ja meillä on kummallakin kamera
ei samalla tavalla kuin sillon kun kysytään
että mennäänkö sisälle lämmittelemään
eikä kumpikaan tiedä mitä toinen tarkoittaa
mutta nyt me tiedämme
eikä minun oikeastaan tarvitse kysyä että tulenko minä sinun
vaikka silloin siinä kun minä solmin kengännauhoja ja on pakkasta
vaikkei sitä huomaa
tarvitsee kysyä
monta kysymystä sanoa onnellinen
mutta se oli silloin
ja silloin oli kaikesta tietämätön kaikesta
vaikka ohuet seinät olivat silloinkin
ja lukkoja tai lukottomia ovia
ja mummi sanoo ovenraosta että nyt
ei päässyt koskaan meidän leikkiin

ja minä painan pään alas ja yhtäkkiä me pysäytetään auto
ja kysytään mitä
ja minä
en osaa vastata
koskaan kun kysytään
lue,
lue minut niin sitten
minä kävelen takaisin jokaista asfalttitietä vaikkei sitä kirjoitetakaan enää niin
ja on vappu
ja ihmiset tuppautuvat amazing raceen
ja sitten on jo seuraava päivä
vuosi
ja vappu taas ja me kävelemme koko yön auringonlaskusta auringonnousuun
mutta shut up, it's just fucking
ja on kalastusaluksia ja kalastajia ja minä loputtomasti harjoittelemassa leipää
kunnes tulee tammikuu helmikuu
miten tottuneesti sitä sanoo talveksi vaikka se on suhteellista
ja minä heitän neljä minä heitän neljä
mutta se on edelleen sattumanvaraista

ja tulee yö
ja on pimeää ja minä juoksen ja miten nopeasti
varjot muuttuvat varjoiksi miten nopeasti katoavat niin ettei olekaan varma oliko se varjo
varjo vai ihminen
ja miten nopeasti taas piirteet takaisin ja kaksi
kävelemässä päinvastaiseen suuntaan eksyneet suunnista eivät seuraa
ja minua ei ole sinä yönä
hiljaa aamua merenrantaa
yksitellen

eikä silloin löydy ainoatakaan simpukkaa kun tahtoo tehdä merihevosen
mutta nyt
on talvi kun on tummansininen taivas ja kuunsirppi on ohut
ja kirjat ovat pöydällä, kaksi sänkyä päällekäin,
huomenna aamu
ja kyläkoulu
automatka kun ei ole enää pimeää

ja jossain päin maailmaa alkaa olla jo aamu
aurinko noussut
kahvia ehkä
eikä tarvita lumenkaatopaikkaa

maanantaina, helmikuuta 15, 2010

Sininen on taivas
tai aurinko
tulee silmiin kun istuu pelkääjän paikalla
pysähdytään s-markettiin, jonka pihalla polttaa tupakkaa pojat
jotka ovat joskus olleet eskarissa

valo tulee
valo tulee jo kun lähdetään
kolmessa viikossa jo tuntia aikaisemmin
ainakin tuntia
ja pidempään
kun kävelee joogatunnille ei ole pimeää

sienipastaa
haluaa opetella miten se tehdään
niin kuin eilenkin
ja valo tulee

ja kuvotus
eikä tarvitse avaimia

tämä valo.
mutta ei ole sitä keittiötä
seinillä maalauksia höyryävästä kupista
seinällä kortteja joissa rivoja kuvia
ei sitä että voisi mennä valoisaan keittiöön teelle
että olisi keitto kiehumassa
ei niitten tyttöjen kotia enää
ei kenenkään niistä

valo

ja haluaako sittenkin vain pois jotta ei tarvitse selittää?

muistaa jotain

tähän vuodenaikaan
lähdettiin kohti jäätä ja lunta ja sitä saarta jonka kielestä näki unia
tähän vuodenaikaan oli vielä poika joka oli juuri saanut paketin
ja sitten yhtäkkiä
kaikki toistuu
toistuu niin kuin olisi unta mutta se ei ole
mitään siitä mitä nähdään öisin
ja sanoo itselleen siinä hiljaa kun seisoo hissin ovella että
ei voi enää tehdä tekemättömäksi
mitään
että ydin
on se ettei voi

sama valo
me ollaan samalla leveyspiirillä

haluaisi kysyä
että jos on varma
että jos on ihan varma ettei tahdokaan menettää
sitä että on valo ja että se tulee tietystä kulmasta
että yhtäkkiä on ihan varma kun on uudet kuulokkeet sellaiset joiden kanssa voi juosta
ja Janet Frame, silti Janet Frame
niin pitäisikö olla hiljaa? odottaa että valo muuttuu
että sitten muistaakin jo kesän
ja kesän jälkeen syksyn sen kun on laivoja
erilaiset satamat ja junalaiturit ja lopulta aina
lopulta aina lentokoneet

jos päättääkin
että tahtoo kirjoitta
jos päättää sanat sillä tavalla
että ne voi olla auki
että voi tarkoittaa että tahtoo ja ei tahdo ja sitten jatkaa kuitenkin
vaitioloa niin
ettei
ole enää keittiötä jossa hautuu tee valo
leveyspiirit päinvastaiset

unessa lentokoneiden on pakko
pyörähtää ympäri matkustajien pää alaspäin
ja minä mietin että miksi
ja äiti sanoo että matka on pitkä mehän ollaan vielä maassa että ehei me ei olla lähimainkaan avaruutta että tämä on pieni kone ei tämä kulje yhtä nopeasti kuin ne joissa isot moottorit

pieni kone jonka kyydissä me
ja pakkanen
kun kävellään metrien korkuisten lumivallien välissä
puhutaan kaikki englanniksi joka ei kenenkään kieli puhutaan kaikki niin että olemme innoissamme ja minä vaihdan nukkumapaikan toisesta huoneesta Camillan viereen
ja alan taas juoda kahvia
ja syödä avokadoja
ja mikä onni kun yhtenä päivänä kauppaan on tullut appelsiineja.

ja aurinko tulee niin ettei näe kirjaimia
koko ikkunan leveydeltä
likaiset ikkunat aina auringonvalossa
patjanretkale lattialla makuupussi, imuri, säärystimet, tyynyt
sienipasta
jäljellä enää kaksi lasia joista pudottaa toisen
ja kolme uutta kirjaa,
Janet Frame ja Keri Hulme
tahtoisi sanat
tahtoisi sen naisen elämän, kun on erilainen ja syntynyt elokuussa
(niin kuin minä niin kuin minä!)
päättää ettei tahdokaan opettajaksi vain kirjailijaksi

jos eläisi sitä aikaa kun kaikki on uutta
eikä tätä kun kaikki on jo sanottu
ja sanoo ettei ole kiinnostunut runoudesta koska siinä onkin yhtäkkiä yksinkertainen, naiivi
juuri sellainen mitä ei saa enää olla
kun puhutaan Peteristä
ja ystävä sanoo että te näytättekin vähän samalta
ja minä melkein voisin punastua
niin kuin on sanottu kaikista heistä
aina
minä mietin kun lapset piirtävät naamioitaan
että niillä kaikilla on piirtäjän kasvot
ja heistä huomaa heti että kuka on ja kuka ei ja kenestä olisi ja kenestä ei
sitä valikoi sitä kiinnostuu
vaikka olisikin opettaja
jonka tehtävänä on olla objektiivinen
voiko sitä peittää?
sanoo ettei ole kärsivällisyyttä, ei minullakaan

kuvotus
menettää enää.

lauantaina, helmikuuta 13, 2010

Tänään
oli sellainen päivä kun taas sai päähänsä
migreenin
ettei vain unohtaisi miltä tuntuu
toivoa ettei olisi valoa päivässä

mutta kun on niin paljon tehtäviä niin paljon
ettei olisi aikaa maata silmät kiinni tyyny pään päällä pimennetyt ikkunat, miten? ja pyykit ei linkoa vaikka kuinka
mutta sitten
on lääketiede ja lääketeollisuus
ja mikä helpotus

mutta nukkuu tämän yön lattialla, kiitos
ensi viikolla ostaa uuden sängyn
sillä on käynyt ilmi, että tuo sänkyrakkine
ei tee hyvää selälle, niskalle eikä päälle.
tervetuloa vaan siis yövieraat!

mutta päästään huolimatta on kirjoittanut tänään näytelmän
teinitytöille. huh.
siinä on kummituksia ja hautausmaa, kaksosia, hullu äiti ja kuolevia nukkeja.
tervetuloa katsomaan huhti-toukokuussa! roolivalinnat on jo tehty. koko näytelmän idea on siis lapsilta. ja rakenne. ja henkilöt. dialogi vaan on meidän aikuisten.

aikuisten. hui.

joskus kai sekin koittaa.
aikuisuus. mutta mistä
ja miten

huomenna on luisteleminen. vaikka järven jää onkin muhkurainen.
tahtoisin niin mennä ympäri järven terillä
tahtoisin niin vain kiertää järven kiertää kaartaa
mutta sitten kun se on muhkurainen ei sitä voi ja tulee vain vihaiseksi
niin me mennään vaan kentälle. mennään sitten kenttää ympäri. ja tärkeintähän on että ollaan yhdessä, kikatetaan ja kikatetaan ja meillä on niin paljon asiaa että tunnit menee ja sittenkin unohdan missä kohtaa on kauppa!
ja onko kestovärjätyt ripset ja kulmakarvat liian tummat?

ja ystävänpäivä on. ystävänpäivä rusettiluistelu sen muistaa
silloinkin mentiin ympäri ympäri kenttää
ja oli niin paljon asiaa että tunnit ja sitten oli kahvilat ja koti ja tiesi pianoa soittavasta pojasta ja toinen tiesi siitä joka otti kuvat.

mutta nyt ystävänpäivä on jo siellä missä toinen nukkuu teltaassa ja on päättänyt että soittaa. on päättänyt jo monta päivää sitten että tänään soittaa. kun minulle on ilta melkein yö ja toiselle on aamu kun hypätään taas pyörän satulaan.

ja hymyilee, hymyilee vaan. tälle unelle.

kuvatkin

12.2 Kun käy nukkumaan voi pitää kiinni valaanpyrstöstä.
11.2 Tuliaiset.
10.2 Paluu. Paluu. Paluu.
9.2 Auckland.
8.2 Pianoranta :)

7.2 Goat Island. Kuumaa ja meri lämmin uida, kilometreittäin jonoa uimaan kalojen sekaan.
6.2 Lentokoneessa Etelä-Saari jää.
5.2 Truman trade. Matkalla metsää, puut valtaisan korkeita.
4.2 Iltanäköala miljonäärin badgelta Punakaikissa.
3.2 Lake Mahinapua ja illallinen.
2.2
1.2 Mount Cook.
31.1 Ennen häitä miesten puolella.
30.1 Gore Bay.
29.1 Kaikoura. Mustadelfiinilauma toivotti meidät tervetulleiksi.
28.1 Matkalla etelään.
27.1 Puutarhapuisto Nelsonissa.
26.1 Luonnonsuojelualu, Nelson Lake.
25.1 Tyypillinen varoituskyltti. Kiwit tarttee muistutuksen ettei vanhusten ja lasten päälle saa ajaa :)
24.1 Nelson. Leijafestari.
23.1 Japani.

torstaina, helmikuuta 11, 2010

takaisin

kolmelta voi herätä yöllä koska toisella puolella maapalloa se tarkoitta jo iltapäivää kello kahta
ja on hyvä olla hereillä kuudelta
kun on vielä pimeää ja ulkona pakkanen

vaikka onkin jaloissa niin
että voisi hypätä vastakkaiseen suuntaan menevään bussiin olla taas lentokentällä
lentokentillä
palata

ja äiti sanoo isi sanoo tervetuloa kotiin.

ja me kuunnellaan uudestaan ja uudestaan samaa kappaletta
jonka Kiwimies on saanut tytöltä jonka nimen voi sanoa alusta tai lopusta

"Right birds can fly so high
And they can shit on your head,
And they can almost fly into your eye
And make you feel well scared
But when you look at them
And you see that they're beautiful
That's how I feel about you
Yeah that's how I feel about you"
-Kate Nash, Birds-

ja ensin minä ajattelen sitä tyttöä
ajattelen että hänkin ajattelee. että jos on saanut laulun niin on pakko ajatella.

mutta nyt kotona se kuulostaa vaan meidän automatkalta
kuulostaa siltä kun on Pianoranta.
sade tulossa ja minä juoksen meressä teen simpukoista merenhevon
niin kuin

miten palata

miten?

perjantaina, tammikuuta 22, 2010

lähtö

Tää menee nyt.
Kohta.
Kohta. Pian.
yksi
kaksi
kolme
ei vielä. Mutta yöllä jo
on maita ja viikonloppuja kun pitää palata
etsimistä
löytämistä
meditaatiota johon nukahtaa
pöydän ääressä perhe,
veli sanoo kiitos paketista
terveisiä
Japanin aikataulut ovat eri
kuin kaikki muut
ja mistä sitä tietää miten sähköinen ja paikanpäällä
ja sitten valitsee kaikista viimeisimmän paikan
ihan viimeisimmistä viimeisen ihan perällä
eikä tiedä onko siellä hurina
vessa
humalaisia
tai mikä lie pakkolasku ja sitten viimeisten joukossa ulos
mutta sitten sen ei kai olisi enää muutenkaan väliä
en minä onnettomuuksia pelkää
tai kuolemaa
paitsi toisten
kun tyttö sanoo nähneensä unen jossa kävellä katuja ja itkee itkee vaan
ja miettii että pitää pistää statukseksi single
että se
kuinka kamalaa
tekee mieli sanoa että juuri niin se on
että siinä hetkessä
ajattelee ettei pääsekään kokoukseen
että pitää perua opetustunnit
että kaikki pitää alkaa alusta, kaikki se mikä on ollut

mutta nyt äiti sanoo että pitää syödä pinaattifetapiirakkaa
ja isi sanoo ettei tee mieli
se raukka jännittää vaikkei lähde edes matkaan

ja sitten on Janet Frame
mukana
vaikkei se ole oma
mutta se on laukussa ja ajattelee jos löytäisikin hänet
kadulta, poissa mielisairaalasta
vanhentuneena, miltei ikuisuuden vanhana
hänen englantinsa sellaista jota haluaisi suomentaa
(toivottavasti kukaan ei varasta häntä ennen minua!) omistuksenhalu

kohta
yksi
ja vuorokausi ja sitten
lentokenttiä, lentokenttiä, lentokenttiä
lentämistä, lentämistä, lentämistä
onkohan sen jälkeen enää mitään

kopiokoneessa tunnit
ja miettii miten opettajat välitunnein

kohta
nyt.

22.1

21.1

keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010

20.1

19.1
18.1
Regina Spektor
ja unessa runo
ja unessa runo pitkä
ja unessa valkoinen pyöreä museo ja
kauppakeskus joka muuttui elokuvateatteriksi muuttui valkoiseksi
funkkisrakennukseksi
ja piti löytää toinen,
paljon suurempi kauppakeskus ja ravintola
mutta ravintoloita oli kolme ja kadut ja bussi johon vain nousi ja tajusi että oli jo siellä missä piti

ja Regina Spektor:

"No one laughs at God
When their airplane start to uncontrollably shake
No one’s laughing at God
When they see the one they love, hand in hand with someone else
And they hope that they’re mistaken"

ja kun on sellainen päivä
että suoritukset vihdoin, vihdoin
ja tarjotaan melkein oikeita töitäkin
noin vain
noin vain
ja kun on sellainen päivä
että jaksaa tehdä joogan ja tiskata
ja Regina
ja ylihuomenna
ja eilen
ja naulataan seinän takana
ja nauraa appelsiiniosastolla
ja taas siinä kulmassa
jäädään kengällä ympyrää
ja ehkä puhuu liian kovaa
entisistä

ja sitten on kirjekin
sanne ja hanne
ja
voi miten voi pomppia ympäri talon

ja nyt pitäisi siivota ennen lounasta ja pitäisi pakata ja siivota ja pakata ja
olisi ihana vaan istua pakkasta tuijottamassa ja kahvia

"Two birds on a wire
One says come on
And the other says
I'm tired
The sky is overcast
And I'm silent
One more or one less
Nobody's worried"
-Regina Spektor, two birds -

sunnuntaina, tammikuuta 17, 2010

17.1
Sunnuntaikultti.
ja sitä on onnellinen, kun on jooga, jossa hikipisarat putoilee joogamatolle
ja sitten kävelee ihan rauhallisin askelin keittiöön, tietokoneet pöydälle
ja edelleen katulamppu vilkkuu
ja sitten on ehkä ratkaisu kesäksikin.

lauantaina, tammikuuta 16, 2010

Hirveä lista asioita
tekemisiä
kun on vain viikko ja sitten jo
istuu lentokoneessa, vieläkin
ja miten mahdottoman käsittämättömältä se tuntuukaan että kaksikymmentäkuusi tuntia
ei kai koskaan ole matkannut niin pitkää, edes puolta
ajattelemattakaan niitä päästömääriä,
ajattelemattakaan
yrittää olla ajattelematta
(ja että jos tämä olisikin vain yksi matka, jos tämä olisikin ainoa matka mitä koskaan tekee)

ja kuinka vihaa kauppoja
kun yrittää etsiä häälahjaa, mitä edes sellaiseksi voi antaa? ehkä olisi pitänyt ostaa sittenkin pala suomalaista metsää, se olisi oikeastaan ollut aika veikeä lahja :) oikeastaan enemmän kuin sopiva, nyt kun ajattelee. ja sitten ei ole kirjojakaan kirjakaupassa kuin kalevala ja joku hemmetin dekkari. eikä mistään löydy mitään mitä etsii kun etsii ja aika loppuu ja taas on ihan myöhässä kaikkien asioiden suhteen niin kuin opettajatkin ovat ja sitä istuu kolmatta tuntia odottelemassa että käsiteltäisiin sitä mitä piti käsitellä mutta
olisihan se pitänyt aikaisemmasta kokemuksesta tietää että ei
mutta sitten ehtii juuri ja juuri pankkiin ennen kuin se sulkee ovensa ja sitä ehtii ja täti ei tiedä onko uuden-seelannin dollaria edes olemassa ja minä hymyilen niin paljon ettei enää haittaa että on istunut kolmatta tuntia odottamassa kun on kerrankin tehnyt mutta kuunteleekin jo kolmena vuonna kuullut samat tarinat siitäkin tytöstä joka kävi itkemässä kunnes kirjoitti huippugradun. ja joskus pankkinaiset ovat niin huvittavia. ja sitten
viikonloppuaamuna nauretaan että eihän siellä kun lampaita vaihdellaan
ja ajattelee Pianoa, jossa maisemat ja että ne maisemat kohta minun
olisiko?
voiko siinä käydä että siitäkin saaresta tulee minun? että kun on jo kaksi, on jo kaksi saarta kolmesta että sitten olisi kolmaskin? mikä sattuma
että on kirjoittanut kaikista saarista ennen kuin on käynyt
ja yhtäkkiä niissä käykin
että eri tavoin sittenkin kuin Waltari.


14.1 Äijälä. Mikä idylli. Vaikka 3-luokkalainen poika ajatteleekin vain itsemurhaa ja 5-6.lk pojat kasiluokkalaisten naisten tissejä.
15.1 Ja sitten kun on juossut pitkästä päivästä kotiin tulee poika, jonka kanssa on pelattu ennenkin ja tyttö, jonka kanssa poika on pelannut ennenkin. Ja päätä särkee niin että peli on vain peli ja kun ovet on menneet kiinni laittaa pimeän.

16.1 Ja tämä päivä on listattujen asioiden päivä. Kahvin voimalla.

keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010


Petäjävesi. Aamu aamupäivällä. Harmi kun aurinko meni just pilveen ja kun tuli takaisin oli jo laskemassa eikä bussikuski tiennyt minne piti ajaa, tullessa
mennessä ei taas keltään otettu maksua

mutta nyt
on taas kotona ja voi huokaista että huominen päivä alkaa vieläpä kaksi tuntia aikaisemmin eikä tietoa vielä milloin se päättyy.

ja sitten tehdään draamaprosessia työuupumuksesta. olisi paljon sanottavaa. niin paljon että mennä nukkumaan kun unia ei jaksa enää edes muistaa mitä niistä. ne on unia kuitenkin. ja kohta melkein viikon päästä on jo viikot kun ei malta nukahtaa yhtään malta.

tiistaina, tammikuuta 12, 2010

tuli kotiin taas yhdeksän jälkeen. yritti kuvata lumen alle hautautuneita pyöriä
mutta eihän niistä mitään ja sitten on vain nälkä ja ajatus huomisesta ja ylihuomisesta ja tuntuu että tämän päivän kuvassakin on vain haamu. haamu siinä ovella jotenkin vain. haamuksi tullut. ja silti näitä päiviä rakastaa kun juoksee vain juoksee vain juoksee vain ehtimättä ajatella että juoksee ja kaikesta juoksusta huolimatta on aikaa siihenkin että on kahvikuppi kädessä ja tyttö näyttää thaikuvia ja pojan sängyllä on punainen peitto ja kirjat pinoissa lattialla ja talvella sumu on kumman värinen, hissit hitaita ja yliopiston kirjastossa mies ei katso tällä kertaa pornoa. niin ja on vielä aikaa kahlata läpi äänirunoutta ja hymähdellä sille miten kasiluokkalaisten silmät tulevat
edes takaisin edes kun he kuuntelevat niitä
hymähdys hym

maanantaina, tammikuuta 11, 2010


Ehkä minun olisikin pitänyt tehdä vuoden kuvaprojektista omakuvaprojekti
kun en osaa kerta kantaa kameraa mukanani yliopistolle tai kirjastolle tai juomatehtaalle tai kauppaan tai ylipäänsä edes kadulle. sitten on jo ilta ja on vain omat väsyneet kasvot ennen suihkua. tuntuu hyvältä tulla kymmeneltä illalla koulusta kotiin. tuntuu että on tehnyt jotain
vaikka todellisuudessa opintopisteet eivät kerrytä mitään sellaista mikä missään näkyisi
ja ja ja
listaa voisi jatkaa ikuisesti

mutta sitten on kirje ystävältä joka asuu toisessa maassa ja joka istuu samalla tavalla pöydän ääressä kuin minä. ja on nunna joka sanoo että meditoi vaikka kolme minuuttia kerrallaan että ei sen tarvitse olla sen kummempaa ja että maailma on muuttumassa. hän sanoo että sen. että maailma on ja ihmiset
että uskoisiko sitä?
uskoisiko sitä sittenkin?

sunnuntaina, tammikuuta 10, 2010

Yksi katulampuista vilkkuu.
Ja on salaliittoteorioita
joita voi keksiä itsekin
ja


I didn't believe in anyone but I found you today
My eyes are not closed baby I still remember
- Emilie Simon, to the dancers in the rain -

ja pakkanen lauhtuu

kuvat.
viimeiseltä viikolta.

5.1 Minun foss tyttö. Kun oli pakkanen ja me etsittiin kahvilaa joka ei olisi keskustan porvarikahvila mutta sitten me mentiin ketjuun ja me vain istuttiin nurkkapöydässä ja minä niin tykkään tykkään kovin minun foss tytöstä.


6.1 Ja oli jo yöksi vaihtunut kun istui junassa takaisin ja kuu oli pudonnut. tietenkään ei ollut kuin kännykän kamera ja kuu näyttää vain valkoiselta läntiltä joku valo piste joku mutta se oli ihan tummankeltainen ja kallellaan ja niin alhaalla ettei sitä näkynyt enää pihaan, josta pakkasessa juoksi sisään

7.1 Tuli kotiin ja oli kirjemeri lattialla. Oli tullut ihan toiselta maailman puolelta ja oli saarivaltioista ja oli Suomesta ja ihanat.

8.1. Yhdistystoiminta on.
9.1. Joka jatkuu seuraavan päivän puolelle.

10.1 Mutta tänään olikin violetti taivas.

ja sitten se muuttuu illaksi
ja yksi katulampuista vilkkuu
eikä enää muista kuinka ajatteli käytävien välissä lauluun
elokuvaa elokuvaa

unessa ihmiset jonoina jonoina
epiduraalipiikille.

ehkä tänä yönä
minä kohtaankin puolivälissä
puolelta
siinä missä on jäätynyt tie ja violetti taivas
känninen mies sytyttämässä savuketta
ja siinä missä kuuma musta yö
ja poltettu iho miehellä
joka soittaa kitaraa.
puolivälissä.

maanantaina, tammikuuta 04, 2010

sosialisaatio


miten itsestäänselvyyksiä voikin oppia katsomalla kasvatustieteen videoluentoja.
Aikaisemmin en ollut edes ajatellut että nykyajan työelämä ja tositv
jakavat samanlaisen todellisuuden
mutta nyt ajattelen.

ja sitten oli lumityöt ja lumi upottamassa koko jalan
vuosi sitten oli sunnuntai
ja kävely sumuisessa Reykjavikissa meren rantaa
ensimmäinen kerta keltaisessa kahvilassa. puhelinnumeroiden vaihto.

mutta nyt on tämä vuosi
pitäisi lakata elämästä siinä mikä on jo ollut
tai laskemasta että enää 19 päivää

nyt. ja nyt
ei ole muuta.

sunnuntaina, tammikuuta 03, 2010

1.1. Matkalla kummisedän 50v synttäreille.

2.1 Värit ja valo ei tietenkään tule oikein tässä blogiohjelmassa. Jostain syystä. Mutta oli hyvä hiihtää -19 asteen pakkasessa kun ei tuullut. Kuvassa äiti.

3.1. on vain istumista. Epämääräisiä yritelmiä tehdä jotain. Omakuva.
Tämä vuosi
ja minä otan joka päivä kuvan. Lisään näistä kolmesta ensimmäisestä päivästä kuvat tänne myöhemmin. Olen ne kuitenkin jo ottanut :)

kirjoittamattomia sanoja
paljon
voi
liikaa

kun mieluiten hiihtää vain järven yli pakkasella
neuloo neuloo neuloo
ja painaa käsillä naamaa kun kaikkea on tutkittu niin pirusti että hukkuu aineistoon!
se rajaus, se rajaus.

mieluiten vain kävelisi kamera kädessä

tasan vuosi sitten
tasan vuosi sitten lähti saareensa.

unessa on nukke joka osaa kuiskata
ja pulkkamäki eikä tiedä loppuuko se rotkoon
mutta mäki viettää järvelle
nauru

pakkasta niin paljon ettei kukaan suostu hiihtämään
kaikilla tekemättömiä töitä
huokaus huokaus huokaus

tasan vuosi sitten sitä oli jo
matkalla toiseen maahan
tasan vuosi sitten
sitä istui köpiksen lentokentällä odottelemassa toista konetta
tasan vuosi sitten
seurasi näyttelijäseuruetta ja mietti mitä he menivät kuvaamaan ja minne
kun jokainen testasi lepotuolia
tasan vuosi sitten
sitä oli painava matkalaukku ja reppu ja kassi ja kameralaukku
tasan vuosi sitten luki Vigdis Grimsdottirin viimeisintä kirjaa
sivu kerrallaan
oli menossa
ei tiennyt että sitä poikaa joka jäi lentokentän toiselle puolelle ei suutelisi enää koskaan
että ensimmäinen ihminen jonka saarella näkisi tulisi tytöksi jonka kättä on hyvä puristaa autojen takapenkillä
ei tiennyt että Grönlanti olisi Grönlanti että se olisi
että Islanti olisi Islanti että se olisi
ei tiennyt mitään niistä ihmisistä jotka tulisivat sisälle ja pois
ja musiikki

ja
miten kummallista ettei tästäkään vuodesta voi
edes tinan muodoista
että onko se saapas, varressa rahaa, vene niin kuin aina
vai raskaana olevan nainen

ja toisinaan sitä jää tuijottamaan yhtä pistettä
yhtä pistettä vain oli se sitten katto tai kirjahylly tai ikkuna

lumi sataa pakkasessakin.

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Silmiä alkoi väsyttää autossa takaisin päin
mun suu oli nauru
kun me pysäköitiin tien päähän lumeen
ja jäi jaloista jäljet
ja puut oli kasvaneet mäkeen kiinni
puut
joista ei ollut silloin tietoakaan kun me
vedettiin pulkkaa ylös ja laskettiin alas
siellä päässä
ja kukkulalla joka oli toisessa paikkaa
ja vain yhden
sen vanhimman naisen
nimi on vielä postilaatikossa
toisessa talosas useampia

ja me muistetaan kaikki
ja istutaan siellä ravintolassa
jossa korkeintaan pelattiin rahapelejä aulassa silloin
ja minä puhun liian kovaan ääneen
taas raskauksista
joista on puhuttu koko päivä
siitä mitä jos mitä jos mitä jos
ja minä kerron miehestä
ja ystävä lapsuudesta sanoo että olisihan se pitänyt arvata
niin kuin ystävä joka tuntee sinut läpikotaisin
me käveltiin kaikki ne metsät kaikki ne polut
ja nyt oli puut
isot
ja pikkupojasta on tullut komea mies
ja se joka hajotti kaikki lumilinnat on mennyt naimisiin ja saanut kaksi lasta ainakin
ja ne muut
kaikki muut jossain
facebookissa varmasti

on melkein pimeää
on pimeää
pimeää jo ennen iltaa
ja huomenna vaihtuu vuosi
tai ylihuomenna
siinä yöllä, välissä

ja
ja ja ja ja

siinä me kävellään lumessa ja autokatoksessa on ihan erilainen auto.

lauantaina, joulukuuta 26, 2009

silmät on väsyneet
näki tytön, joka on ollut oma mutta nyt sillä oli oma poika
ja ne istui vastapäätä eikä kukaan meistä syönyt loppuun
ja minulla vain on väsyneet silmät.

niin väsyneet että kiipeää ylös sinne minkä ovelle on joskus kiinnitetty siniset helmet
eikä tule loppua, ei tule loppua
että on aina enemmän

asanat huoneen lattialla eikä jaksa mennä iltapalalle
tahtoisi jo olla siellä mikä on oma koti
kyllästynyt toisten nurkkiin
toisten

voisi istua jo hiljaa keväässä
siinä aidalla
kun aurinko tulee
kuin ensimmäistä kertaa
läpi
se valo
hätkähtää kun kuvat tulevat esiin vaikka äiti seisoo vieressä
kuvat siltä päivältä kun oli valo
vaikka olisi pitänyt pimeä huone
toisille se oli
mutta me kävelemme läpi Reykjavikin kevään
läpi uusien katujen me kaksi
ja unohdamme mennä tapaamisiin
me vain kävelemme ja otamme kuvat
kun minä istun aidalla valo läpi

mutta nyt ei ole kevät
eikä Reykjavik
ja minun on ihan turha haaveilla niistä
sillä ensin tulee talvi
ja sitten vasta kevät jossa on paljon tekemisiä
ja kevään jälkeen kesä
josta ei tiedä vielä mitään, kesän jälkeen taas syksy ja talvi
ja niin ne aina menee
kierrokset

ja isi huutaa että on sauna
mutta oikeasti haluaisi juosta metsän läpi
jatkaa matkaa lumipyryssä hankien läpi
kun metsässä on nuotio
tulet palamassa lapset ympärillä
keskellä kaupunkia minä ajattelen
ja kannan kolmea kassia
tytön vanhoja vaatteita
jotka ovat minulle uusia
me hyvästelimme bussipysäkillä

miten monesti sen olen
bussipysäkit
silloinkin kun aina ennustettiin tulevia
saapuvia
minä ennustin

mutta nyt minulla on enää unet
joissa näen ne joihin on tarttunut islannin taikaa
aina kun he ajattelevat minua
nyt minulla on unien taika heidän kanssaan
kun emme voi enää kohdata risteyksissä

isi huutaa kohta uudestaan
saunasta

ja minä järjestelen silputtuja tekstejäni.

perjantaina, joulukuuta 25, 2009

Kuuntelee pitkästä aikaa Múmia
sitä vanhaa
islanninkielistä erikoislevyä
jonka sai ranskalaiselta pojalta
kun vaihdettiin musiikkia
siinä kahvilassa jossa sitten myöhemmin
istui eri ihmisten kanssa
hämärä
kun oli kävellyt katua edes takaisin eikä mentykään Ólöf Arnaldsin keikalle

päättää
että tahtoo opetella tätä kieltä
ja tahtoo opetella sitä vihreänmaankin kieltä
että tahtoo ja jos tahtoo niin sitten.

ja on alkanut tehdä tuhatpalaista palapeliä
ja kaksi romaania kesken
ja koulukirjat
levällään
tekstit
odottavat kirjoittajaansa
kaikki

odottavat.

odotan.

ja pakkanen tulee taas
se tulee ikkunoista läpi

eikä koskaan kuunnellut tätä levyä kun oli siellä

"Í gegnum sprungur drýpur suð,
I gengum rifu lekur hljóð,
A bakvið tvær hæðir sofna ég
Og þegar ég sofna, í hlýju grasi, græt ég lágt."

nyt kirjoittaa että muutetaan sinne.
että minä muutan
ja sitten kaikki on ihan virallista
niin kuin kirjoittaisi listan kauppaa varten

ha
juoksisi pimeään juoksisi joulupäivänä pimeässä metsässä lumihankia
pakkasessa
viisitoista astetta juoksisi juoksisi puolikas kuu.

"Inni í skúrnum bý til suð,
I gegnum rörin sendi hljóð,
A bakvið tvær hæði sofna ég,
Og þegar ég sofna, í hlýju grasi, græt ég lágt."
- Múm, Grasi Vaxi Göng -

tiistaina, joulukuuta 22, 2009

On koko päivän kirjoittanut
omaansa
tai paremminkin editoinut
teki radikaalisti ja palasi vanhaan versioon, pakkasi uudet uuteen kansioon
ja alkoi alusta.
sillä tavallakin voi olla hyvä joskus
luopua kaikesta työstä jota on viimeisten kuukausien aikana tehnyt
ja palata sinne missä oli vuosi sitten.
niin.
niinkin voi täytyy ehkä

ja sitten teki joogan pimeällä keittiön lattialla
ja neuloi pipoa kun katsottiin perheenä telkkarista seitsemästä merestä
ja jotain sarjaa joka on tullut jo tuhat kertaa
ja Jane Austenin Emmaa
ja äitillä oli punaviiniä koska äitillä alkoi loma
ja minä huusin kymmen kertaa että piposta tulee ihana
säärystimet ja niin kuin säärystimet mutta käsiin on jo tehty
huomenna on ruokakauppa jouluruoka vuoro

ja sitten
saa pitkän kirjeen mieheltä
jonka näki viime yönä unessa surfaamassa
ja mies kertoo
että sinä päivänä kun
kohtasimme
hän näki rakastettunsa viimeisen kerran
ja minä vain heitän kuolleen delfiinin hänelle unessani
ja kuuntelen the Kinxiä
josta tulee mieleen vappu Islannissa
ja seuraava päivä täynnä sadetta
minä ja Maija Reykjavikin kaduilla kahviloissa puhumassa seksistä

minä kirjoitan miehelle että kaipaan Islantia.
se on helppo kirjoittaa.
Mutta en minä Islantia kaipaa
minä kaipaan sitä tilaa mikä siellä oli
kaipaan sitä että olin irrallaan
irrallaan tästä maailmasta joka on totta
minulla ei ollut mitään
ensimmäinen sunnuntai meren rantaan
ja keltaiseen kahvilaan josta tulikin
sellainen paikka jonne joka viikko

tärisen kylmästä
ja että joku ihminen
jonka on tavannut vain kerran
kuin ohimennen
kirjoittaa minulle
miten on ollut surullinen kuukausia
vain koska
minä näin unen jossa oli merta, delfiini ja hän.

miten kummallisia tarkoituksia

että minä hymyilen koko metsän läpi
vain koska on nähnyt toisen ihmisen hymyn
Destroy everything you touch today
Destroy me this way
Anything that may delay you
might just save you

kävelee järven poikki, tikka
kettu yli järven
kävelee, kävelee
yöllä makaa pimeässä kuten ennenkin
ja näkee unta surfaavansa merellä miehen kanssa
jonka tuntee vain ohimennen

You only have to look behind you
At who's underlined you
Destroy everything you touch today
Destroy me this way

Ja alkaa opiskella mutta alkaakin kuunnella
ja kun avaa silmät isi seisoo siinä ja
pitäisi alkaa imuroimaan sanoo

lumityöt
on tehty
ja kun lukee mitä sille jota joskus rakasti
alkaa oksettaa
istuu jalat koukussa ja on oppinut että voi kirjoittaa
kirjaimia tikkukirjaimia isoja
kirjaimia
voi laittaa

Everything you touch you don't feel
Do not know what you steal
Shakes your hand
Takes your gun
Walks you out of the sun

uutisia joka päivä kaikkialla
seksityöläisistä
kummallista miten ne tulevat aaltoina
aiheet

niin kuin onnettomuudet
aina sarjoissa

ja me huvittuneina kuuntelemme uutiset toistensa perään
kuinka usa:ssa on kolme ihmistä kuollut lumen aiheuttamissa onnettomuuksissa
me huvittuneina mietimme että niin
miten sekin uutinen on päätynyt meille

ja alkaa kirjoittaa taas
etääntyä siitä mikä on unta
tehdä asanat päivittäin
kävellä järven poikki
valita jouluruoat
antaa unien tulla öisin, antaa niiden tulla
antaa kuvien

joita ei voi tarkasti enää
muistaa mutta paikat
ne ovat aina samat
niin
lumi joka alkaa aurinkotaivaalta yhtäkkiä mutta kun
sitä yrittää kuvata
on järjestelmäkamera ja kaikki
se ei näy kuvassa lainkaan
pitää olla isommat hiutaleet isi sanoo
ja tähdet jäältä peittyneet hankeen
höttöstä minä sanon
ja voisin jäädä tuijottamaan tikkaa
aina aina niin kuin mökin rannassa soutuveneen luona

jättää unet sikseen
jättää ne
olla välittämättä että sanat tulevat aina kaukaa ja puhelimessa on mahdotonta saada selvää
edes siitä mikä on paikannimi
ja että kinkut yhä kasvatetaan ja jos fyysisesti voimakkaampi sukupuoli olisi synnyttäjä
toinen olisi täysin alistettu
ja isi huutaa
että tulee ohjelma grönlannista
huutaa aina mikä ohjelma milloinkin tulee
ja minä

pistän silmät kiinni ja avaan
silmät kiinni ja avaan

What you touch you don't feel
Do not know what you steal
Destroy everything you touch today
Please destroy me this way
- Ladytron, destroy everything you touch -

maanantaina, joulukuuta 21, 2009

minulla on vähän niin
että on äitini silmät.
vaikka kuvissa se ei oikeastaan ole
koska äitillä on pyöreät sellaiset pyöreät vain
mutta että aina kun saa vaikka
jonkin kirjeen
jonkin kirjeen vain
sitten täytyy lukea sitä omassa huoneessa.

olen yrittänyt löytää ohjelman kuville
että saisin teetettyä minun saaresta
ja sitten siitäkin saaresta joka on ison valkoisen (vihreän) saaren pieni saari

ja saksalainen poika sanoo että minä olen minä
ettei hän oikeastaan muista huonoja puoliani
mutta ei ymmärrä edelleenkään suomea
niistä kirjeistä joita olen hänelle kirjoittanut

miten nopeasti sitä unohtaa myös sen
mitä on kirjoittanut

tänään on lyhyt päivä
kaikista lyhin
ja sitten alkaa jo valo
lisääntyä

ja äiti kysyy miten me niin vähissä vaatteissa siellä oltiin
ja minä nukun pitkään
ja isi sanoo että kylläpä joogasta lähtee kova ääni
kun on se hengitys mutta minä en sano mitään jatkan vain liikeet loppuun

ja tänään yrittäisi päästä kirjastoon
lainaamaan eropaperit
kun on luvannut ystävälle että lukisi sen

ja sitä miettii että kuinka paljon kirjailija saa palautetta
omista kirjoistaan lopulta
keneltäkään lukijalta
sellaiselta kuin minä
sitä me mietitään kun kävellään
kävelläänkö me yliopistonkatua
kaupasta elokuvavuokraamoon
ja on ne kaksi miestä humalassa siinä
tai ehkä me olemme jo kääntyneet sille tielle
missä olemme jo melkein perillä

olen typistänyt grönlannin sataankolmeenkymmeneenviiteen kuvaan
ja isi tekee lumitöitä
ja on talvi
ja minä makaan kykenemättä nukkumaan
kun on pilkkopimeää ja
unet
tulevat kuvina
Helsingin Sanomat sanoo että kiire jo
lääkäriin jos heti nukkumaan mennessä alkaa nähdä unia
minä luen lauseen useampaan kertaan ja ajattelen
että tarvitsevatko minunkin uneni
hoitoa

muistaa ne aamulla
kaikki
tai kuvat niistä
mutta sitten unohtaa
unohtaa tyytyväisenä ja päättää kirjoittaa työllisyyspolitiikkaan vastineen
tahtoo sanoa kaiken
miten järjettömästi
järjetöntä kaikki tämä työnteko nykyään on
että missä vaiheessa
työnteosta on tullut joku itsetarkoitus
missä vaiheessa työntekeminen on muuttunut välttämättömistä käytännöllisistä askareista
koko elämäksi.
miksi meidän pitäisi pidentää työpäiviämme kun
työtä ei riitä edes jokaiselle
ja suurin osa meistä tekee turhanpäiväistä,
jopa negatiivisesti maailmaan vaikuttavaa työtä
työtä joka ei edistä mitään muuta kuin pahoinvointia
kaikille

maailma on mennyt ihan nurin
eikä voi käsittää että miksi
muutosta on niin vaikea saada aikaiseksi
miten
voi
olla
niin vaikeaa pysähtyä
minä kysyn
ja kun ikkunastani siellä harmaassa kaupungissa näkee suoraan parkkipaikoille
minä ajattelen että miten edes on mahdollista
että ihmisiä riittää jokaiseen kauppaan joka päivä niin paljon että ne ovat täynnä
minä
en ole ostanut harmaasa kaupungissa tänä syksynä kertaakaan itselleni
mitään mistään
muualta kuin ruokakaupasta
toisille ostettujen lahjojen ostoskerrat voi laskea yhden käden sormilla.

jos ajattelisi
että vaikka kerran kuukaudessa kävisi ostamassa jotakin uutta tavaraa
ja olisi 130 000 asukasta
Päivässä kävisi siis n. 4333 ihmistä kaupassa (jos ajatellaan että ne jakautuisi tasan)
ja jos kauppoja on vaikkapa 100
niin se olisi vain 43 asiakasta päivässä
alle kymmenen asiakasta tunti!

niin

no, eipä tuossa laskelmassa nyt ole mitään järkeä tai mieltä
koska ihmiset nyt kuluttavat kuitenkin mitä kuluttavat.

sunnuntaina, joulukuuta 20, 2009

viime yönä löysin vihreän vihkon
joka oli täynnä tarinoita
vuosilukuja ei ollut
mutta olen löytänyt sen aiemminkin
ja ne
nekin
joissa päähenkilön raiskaus kuvaillaan yksityiskohtaisesti
peniksen sisääntyöntymisiä myöten
on kirjoitettu
olen kirjoittanut
ennen viidettä luokkaa
ja hymähtää
että turha enää päivitellä omien teinityttöjensä bigbrotherkohtauksia
on se media näköjään päässyt vaikuttamaan meidänkin perheeseen
hyvissä ajoin.

yhtäkkiä
minä olenkin ollut
sellainen lapsi
joka koulupäivän jälkeen kirjoittaa vapaaehtoisesti
vihreäkantiseen vihkoon
joka naputtelee kirjoituskoneella
ja myöhemmin tietokoneella sata sivua yli ja veli sanoo että tulen saamaan yläasteella äikästä kympin. ja minulla on karttakirja lattialla ja paperit yhteisellä työpöydällä levällään.
ajattelen
että miksi ihmessä ei ole yhtään nuorta kirjailijaa
lasta
että miten niin ei voisi muka kirjoittaa kirjaa
että tämä minun kirja ainakin on ihan yhtä hyvä kuin aikuisten
parempi
minun babysitters club höystettynä Kingillä.

eikä meillä ollut mitään sellaisia missä nyt itse olen töissä.
mitä olisikaan tullut jos olisi ollut. ehkä en ainakaan olisi voinut kuvitella itsestäni niin paljon liikoja.

ja sitten miettii
että onko kaikki lapset suuruudenhulluja
onko kaikki narsistisia vai olenko minä todellakin ollut
siinä suhteessa poikkeava
ja sitten he vieläkin sanovat että olen vaatimaton
ha
minä nauran
minäkö
minussa ei ole vaatimattomuuden häivääkään
kun muistaa ajatelleensa
miksi ei ole lapsikirjailijoita miksi niin vähän nuoria jotka

eikä se lakkaa.

ja kirjoittaa paljon kadehtimisesta
kirjoittaa kaikesta sellaisesta
mutta ei jaksa enää
ei jaksa edes kadehtia
tuntuu naurettavalta että isi menee pimeällä kaupungin metsään sahaamaan joulukuusta johon on kuitenkin saanut luvan
koska naapuri saattaa tulla kateelliseksi
entä sitten minä sanon
ja lopulta isi menee päivänvalossa
koska tuli nauraen sisälle
kun kaikki mikä voi mennä pieleen menee
enkä minä jaksa vastata kysymyksiin
menen vain pesemään hampaat
ja järjestelemään loputtomia islannin kuvia
jotka jäävät ikuisesti digitaaliseen muotoon
sillä vieläkin on yli tuhat niitä
jotka tahtoisin käsiini kosketeltaviksi
mikä määrä
ja mikä työ
ja mikä järjesteleminen
ja voi

alkaa taas uusi vuosi
pian
2010
kymmenen vuotta aikaisemmin me juhlimme vuosituhannen vaihtumista
silloin kummisetä täytti neljäkymmentä
ja minä muistan kuinka kysyimme serkun kanssa kaupungin keskustassa paikkaa
jossa seisoimme
ja sitten seisoimme poikien kanssa
ne oli niitä ensimmäisiä kertoja
kun kaikki joivat
ulkona
pakkasessa
ja nyt sillä serkulla on jo lapsi ainakin yksi ehkä kaksi ja se on naimisissa

he ovat kaikki
eläneet sellaista elämää
jossa ei tulla koulun jälkeen kirjoittamaan
vihreäkantiseen vihkoon.

ja

minäkin
olen ruvennut kirjoittamaan tietokoneella.