arkisuuden päivä

Sellainen arkisten asioiden päivä.

Herätä ja ei herätä. Suihku. Tanssi sille kuka saa kuumaa vettä. Paistaa lettuja.
Vihreä tee. Kiire. Kengät kädessä autoon. Kävely kirjastoon vessaan. Sähköpostin kirjoittaminen. Second hand kirjakauppa ja kirja, johon juuri ja juuri kolikot riittivät. Työkuvan esittelytilaisuus. Minä ja lihava nainen, joka ei aja autoa. Ja esittelijä puhui nopeasti ja sillä oli päänsärky ettei voinut istua silmät valoon päin. Papereita. Kävely hotellin kulmalle. Mies ja koira pysähtyvät. Istun koira sylissä. Saat laittaa ikkunan kiinni. Puhumme hänet jättäneistä naisista ja hänen lapsistaan. Hän sanoo hankkiudu raskaaksi äläkä kysy mieheltä mitään, sillä tavalla saat pitää miehen. kysyn niinkö hänelle kävi ja niin. ja nyt hän on kolmen lapsen yksinhuoltaja. Esikoinen on laivaston kapteeni, nuorin sellainen. Jään pois ennen kuin hän kääntyy rantatontilleen. Maoripariskunta ajaa takaisin. Ja he puhuvat niin kuin maorit ja polttavat pientä sätkäänsä ja juovat tölkistä. Ja nauravat. Ovat menossa kotiin. Mies kertoo suomalaisesta sedästään
sillä kaikki sukuun naidutkin ovat sukulaisia.
Mutta setä kuoli syöpään ja on haudattuna sinne
mutta sedällä ja tädillä oli lapsia,
minun näköisiäni.
Sitten on vielä yksi mies. Hän ei puhu paljon, mutta on menossa kalaan. Ja kääntyy ympäri kun ollaan minun kotini kohdalla. ehkä kääntää vain auton.
ja minä teen salaatin ja
pesen tomaatit ja halkaisen ja pistän ne ulos mustalle pellille aurinkoon kuivamaan
ja kaivan papereita ja soitan puhelimella vastaanotoille
ja yritän kuulostaa siltä kuin olisi luonnollista soittaa
vaikka todellisuudessa
arkisuuden päivät eivät ole
minulle luonnollisia

koska eilen
istuin kirjastossa punaisilla sohvilla ja kuuntelin kun lapset liikkuivat wiin tahtiin
ja minulla oli kirja
jossa ihmisten haavat alkoivat loistaa
ja mies oli kirjoittanut vaimolleen joka päivä syyn miksi rakastaa tätä
ja

minä niin rakastaisin työskentelyä kirjastossa
en ymmärrä ihmisiä (kuten mies) joiden mielestä kirjasto olisi vihoviimeinen työpaikka

mutta kirjastossa täällä on töissä vain kummallisia ihmisiä. sellaisia jotka kuvittelevat olevansa tärkeitä niin kuin nainen siellä missä kävin äänestämässä
niin tärkeänä niin tärkeänä ettei voinut ottaa kuin yhden asiakkaan kerrallaan
kun menee sekaisin
ja käytävillä hortoilevia puolijalkaisia
en usko että heille maksetaan palkkaa
joskus tuntuu että heillä ei ole muutakaan tekemistä kuin laittaa kirjoja hyllyyn

mutta nyt
minun arkisuuteni loppuu. on iltapäivä. ja minä haen porakoneen autotallista. jatkojohdon makuuhuoneesta. ja rupean poraamaan ajopuita. pieniä ajopuun palasia kiinni isompaan laatikkoon, jonka mies on aiemmin tehnyt vanhoista laudoista. sinne pistetään mansikoita kasvamaan. ja yrttejä ja salaattia. ja sitten
sitten
jos vaikka tulisi eteen muutto
voi ne laatikot ottaa mukaan
ja sitten on mansikoita ja basilikaa ja salaatinlehtiä
uudessakin kodissa.