tulee hämärää
hämärämpää
pimeää jo kun kävelee toiselle rannalle
astuu tahallaan kaikista mutaisempiin lätäköihin
mitä väliä, kun on saappaat.

yöllä lukee alkoholistirunoilijasta ja hänen vaimostaan
ajattelee tuula kakkoseksi kutsutun naisen sanoja siitä kuinka
tulee tyypillinen
miten yhtäkkiä kaikki muuttuukin juuri tietyn viitekehyksen kautta nähdyksi

peilit
yksi tyttö ei uskaltanut nukkua peilihuoneessa
ja minä ihmettelen miten me toisen tytön kanssa saatoimme heitellä kortteja kuusitoista tuntia putkeen,
kello aamu viidestä yhdeksään illalla. pimeästä pimeään.
enää ei ole kumihanskoja, mutta sormet on.

perunasalaatti ei maistu yhtään siltä kuin Uudessa-Seelannissa
ja sämpylöistä tulee lättänät. me suomalaiset istumme hiljaa kahvisalongissa
paitsi tietysti ne vanhemmat naiset, jotka puhuvat kissoista.
minua punastuttaa ja joku pojista haisee hieltä, toisen hengitys haisee vastenmieliselle, mutta me kaikki olemme kuin emme haistaisi, kuin emme huomaisikaan. anteeksi anteeksi, he joutuvat hienhajuisina ja pahanhajuisina kurkottelemaan käsiemme, neniemme, polviemme ja polvitaititteittemme yli ohi ja ali. minä ajattelen miten jakautunutta
että vanhemmat naiset istuvat kolmisin kolmihyllyisillä paikoilla ja pojat sen kun kärräävät ja me valitamme etteivät he ole tarpeeksi ripeitä
sitten on yksi pulska, joka lukee kirjaa! lihakeittotyttö vierestäni kuiskaa, kato, tolla on kirja. ja minua hihityttää vielä tunteja myöhemmin
miten jollekulle tulisi edes mieleen lukea nyt kirjaa keskellä joulukorttitoimitusta!

tulostelen karttoja keski-aasian maista. sellaisista kuin uzbekistan tai tajikistan tai azerbaijan.
äidin työkaverit vitsailevat että milloinkas taas lähden
mutta he eivät aavista
että seuraavaksi en ole tyynellä merellä
vaan aavikoilla armeija-asuisten miesten vartioimien rajojen sisällä
pyörällä.

olen päättänyt lähteä. me lähdemme huhtikuussa.
mies ei tiedä
tietenkään
että olen päättänyt
eihän hän edes tiedä rakastaako enää
ylipäätään
mutta eihän hän koskaan tiedä. eikä hänen tarvitsekaan
koska minähän olen jo päättänyt hänen puolestaan
tehnyt suunnitelman
että ensin me pyöräilemme ja sitten me menemme naimisiin ja teemme vauvoja ja muutamme indonesiaan. niin.

ei tietenkään.

ennustukset ovat siitä hauskoja
etteivät ne koskaan toteudu
eivät koskaan
sellaisina kuin ne kirjoitti

ja siksi ne voi kirjoittaa aina uudestaan
jo kuukauden välein
koska kaikki on kuitenkin muuttunutta

ei talvikaan ole aina talvi
nytkin joulukussa
voisin puhua säästä ikuisesti

mutta oikea puoli hartio(ista) vai harti (joista) on jumissa
ja chai tulee läpi
ja elokuva jostain avaruusolioista on kesken
sain sen sellaiselta ihmeelliseltä suomalaiselta pojalta aasian miljoonakaupungin esikaupungissa kaksikymmenkerroksisessa talossa jonka parvekkeelta näki parvekkeelle, jossa liehui palestinan lippu ja pojat leikkivät ampuvansa meidän israelilaisen ystävämme, vaikka hän huusi peace, peace ja oli laulanut ainoastaan my heart will go onia ja sitä ennen bryan adamsin please forgive meeta libyalaisen pojan kanssa yhdessä, jonka lempilaulu se oli, ja minunkin, kun olin seitsemän,  ja nyt sade ropisee ikkunaan, valuu ränneistä sulattaen kaiken valon.