Näiden selät ei kestä samaan tahtiin
ja ajatukset kun on kirja
jos asuisikin Tahitilla
olisi kokonaisen vuorokauden eri ajassa vaikka miltei vieressä
hullua
ja sitten on kaikenmaailman maanjäristykset
mutta niistä saa tietää vasta illalla,
nyt
kun avaa tämän, koneen
mikä loistava tunne
ettei ole koko päivänä
paitsi tietysti illasta
kun kirjoitetaan kun kirjoitetaan
vaikkei kirjoitetakaan mutta onhan se hyvä tehdä suunnitelmia

siivoaa koko huoneen, niin
huone tämä on
ja peitosta tulee ihan märkä
koska tietysti,
tietysti niin,
heti kun on päättänyt siivota ja tuulettaa kaiken
muuttuu pakkanen nollaksi
ja sitten on vain märkää
miten outoa nähdä kadulla loskaa
sen on unohtanut että sellaistakin voi
talvella
kun on tottunut jo talveen, joka on talvi
oi
luistelu ympäri järven
niin, että on ihan yksin ja CocoRosie korvissa

I once fell in love with you
Just because the sky turned from gray
Into blue
It was a good friday
The streets were open and empty
No more passion play
On st. Nicholas avenue
I believe in st. Nicholas
Its a different type of santa claus

ja miten merkitykset muuttuvat
skeemoja ja sellaista
teoreetikkojen nimiä ja sellaista
ja muistuttavat filosofian opinnoista
jotensakin, kun pohditaan mitä me oikein tiedetään ja miten
ja taas tulee oikein sellainen aalto
että mitä perkelettä me semmoista pohditaan
tiedetään mitä tiedetään että eikö täällä nyt jumalauta ole parempaa tekemistä ku tuommosia pohtia

ja jotenkin kaikki tuntuu niin viralliselta ja ulkokohtaiselta
vaikka kaikessa on sitten kuitenkin ihmisiä
ihmisiä vain
aina
me

mutta kun on luistellut tarpeekseen kohtaa sillalla tytön
josta tykkää aina vaan mutta jota ei koskaan tapaa
ja miten hän on kaunis siinä niin vaikkei ole edes auringonsäteitä
että voi olla kaunis
ja siinä niin sillalla minä otan napit korvilta ja me puhutaan kulttuureista ja maista ja vaihdoista ja koulusta ja opinnoista ja tulevaisuudesta ja töistä ja mahdollisuuksista ja kierrätyksestä ja lajittelusta ja tanskasta ja islannista ja turkistarhauksesta ja
yhtäkkiä taas
huomaan miten paljon meillä olisikaan miten hyvä olisi istua alas ja jutella vain kuunnella ja puhua
ja me sovimme että ehkä teetä ehkä kahvia, ei lounasta kun se haisee koululta
ja kun kävelee loskaksi muuttuneita lämmitettyjä katuja takaisin kotiin, hakee matot ja kostuneet vuodevaatteet, huomaa ettei ollutkaan lasagnelevyjä vaan hyppää aidan yli ja kaupassa pudottaa kynän, kuten tavallista ja sitten onkin jo ilta.

mutta ennen sitä siltaa
kun käveli uusia reittejä
kuvitteli kuvassa silmät kiinni ja puristaa valaanpyrstöä että jos uneenkin
oli kuin valo vaikka oli ihan pilvistä
ja paljon lunta ja se että askeleet ei niitä laskettukaan
yhtään tänään ja halusi vain olla
voi
jos asuisi tahitilla tai honolulussa sitä voisi lentää nopeammin saarelta toiselle, paljon nopeammin voisi ja silti olisi eri vuorokauden ajassa. rajalla
ala-asteella me nauramme kaikki
kun kuvittelemme miehen seisomassa aikavyöhykkeiden rajalla
hyppäämässä syntymäpäivästä takaisin syntymäpäivään

aika loppuu aika loppuu aika loppuu
ja silti sitä on ihan liikaa, ihan liikaa välissä, ihan liikaa
(make a timejump make a timejump, please)
niin kuin rytmi
rummuttaa
ne lumet jotka sulaa vedeksi yölläkin

ja sitten pitäisi muka keskittyä assimilaatioon ja akkomodaatioon ja kaiken maailman symboliseen interaktionismiin.