Minun pitäisi lukea. Olisi pitänyt jo
aloittaa
kun aurinko ei vielä tule sisään taloon heijastamaan paljastamaan pölyä ja likaa ja ikkunoita jotka pitäisi pestä, voi miten pestä tuollainen valtavan leveä ja suuri ikkuna?

Mutta paperit on ihan sekaisin ja tuhat tuhatta asiaa tekemättä
pakkasessa alkaa vuotaa silmät
ja vesi on jäätynyt aina yön aikana
auringossa saappaat

kahvia
mutta oikeasti tekisi mieli suklaata
hiihtää jään yli ja tietää että taskussa suklaata
josta voi lohkaista palan kun pysähtyy
auringonvaloon

mutta kävelyt ovat kävelemättä
juoksut juoksematta, hiihdot hiihtämättä ja joogakin joogaamatta
on vain tenttikirja josta vielä yli sata sivua luettavana ja loputtoman pitkältä tuntuva ilta
kun on ryhmät, jotka eivät ole omia
että on eri tavalla vastuussa kun on lapset
joita ei tunne niin että ne tulisivat kiertämään päätänsä mahaani vasten
vaikka on niitäkin
jotka jo ensinäkemältä tulevat syliin
tyttö painaa varmaan enemmän kuin minä,
minä ajattelen ja tuntuu että jalat murenisivat, vaikka niissä onkin lihaksia
koko ajan enemmän

ja yöllä sellainen uni että on pakko kirjoittaa se viideltä aamulla muistiin
on Islanti
ja vanhat parrakaat miehet ja museo ja museon uumenista nouseva pylväs, jossa pieniä kuvia kuin kirjoitusta
aavemaista
paksu metrejen mittainen käärme jonka parrakas mies antaa nuolla meidän kaikkien kädet
se on kuulemma hyväksi, terveellistä
minä en halua, vetäydyn mutta mies sanoo että pakko
ja käärmeen kuolaa menee hihoihin ja mies kieltää haistamasta
selkärankaa
ja on kirja jota lukee ulkona auringossa
siinä on kaksi lesboa jotka ovat menossa italiaiseen ravintolaan syömään mutta tarjoilija vaihtuu yli 150 kertaa koska kukaan ei osaa antaa tarpeeksi hyvää palvelua omasta mielestään heille
kunnes minut keskeyttää parrakas mies ja toinen ja nainen ja he tuovat pöytään suklaata, inkiväärisellaista ja teetä, taas mustaa teetä ja minullekin kupin
ja me puhumme islannin primitiivisyydestä
ja kun sanon he katsovat toisiaan
kuin tietäisivät enemmän
tietäisivät totuuden
miksi pylväs on maan alla kuvineen päivineen miksi maa on täynnä kummituksia.

ja koko päivän on leijaillut kummallinen tunnelma
puiden varjot auringoista kun ajattelee niitä lapsia jotka menivät hakemaan pylvästä salaluukun uumenista, pimeää ja vettä ja kuinka ei voi muistaa sitä mistä kaikki alkoi

muistaa vain museon aukinaisen oven, kortteja telineessä niin kuin yleensä
ja sitten lattialla alue, he sanovat, tämä, tässä näin
ja sieltä löytyy luukku
mutta kaikki oli kummallista jo alun alkaenkin
vuoristot

aina samat unen maisemat

paitsi että tämä oli uusi
kuin pelkistetyn kauhuelokuvan kylä.
ei mitään tuttua, ei mitään sellaista mitä aikaisemmin
ei edes ihmisiä, joista tunnistaisin jonkun kasvot.

mutta nyt
nyt minun aikani on mennyt umpeen. tenttikirja ei tule luetuksi lukematta
ja koska kävi ihme ja pääsin läpi edellisestä (!)
on läpäistävä vielä nämä kaksi,
oi kyllä, enää kaksi tenttiä
toivottavasti ikinä!

kummallista ajatella että yhtäkkiä ei olisi enää ikinä kokeita
tenttejä
jonain päivänä ei enää
esseitäkään

että kun on ollut suorittamassa erilaisin suorituksin melkein 18 vuotta
tuntuu ajatuskin siitä ettei olisi enää
hieman
tyhjältä
kai.

mutta onneksi, voi onneksi vielä on suorittamista jäljellä niin ei tarvitse luopua
ah
tästä niin ihanasta arvioinnin, arvostelun, mittaamisen ja tenttaamisen kohteena olemisesta.