tiistaina, marraskuuta 09, 2010

Olen kirjastossa.
Nykyään minulla on epämukava olo kirjastossa, koska olen hakenut työpaikkaa, jota en saanut, mutta nyt ne mainostavat samaa työpaikkaa kuitenkin uudestaan. Toisissa paikoissa tuntee olonsa heti kotoisaksi
niin kuin luomukaupassa, jonne kävelee sisään ja työskentelee ilmaiseksi ja sitten yhtäkkiä onkin siellä palkkalistoilla. Ehkä se on minun tapani selvitä maailmassa
kävellä sisään ja ryhtyä töihin.

Tänään olen istunut nurmella. Olen istunut puron reunalla ja krikettikentän reunalla. Olen ajanut kaupungin halki neljästi. Ja havainnut, että keskustaan ei voi jättää minnekään pyörää. Kirjaston edessä on ainut sopiva parkki pyörille.

Olen leikannut avokadon halki. Olen ojentanut mansikoita kahdelle eri ihmiselle. Olen jättänyt leivän viestin kanssa kauppaan. Olen avannut kirjan. Olen lukenut autossa. Olen kirjoittanut kirjeitä. Olen kirjoittanut päiväkirjaa, sähköposteja ja nyt tänne. Olen ostanut vihreää paperia ja sulkia. Olen silittänyt koiraa, koiran pää sylissäni. Olen herännyt unesta, jossa pitelin ensimmäistä kertaa kädestä kiinni ja ollut onnellinen, unessa ja herättyäni. Olen ollut levoton, niin levoton etten ole voinut istua paikallani
olen nähnyt että silmissä on pettymystä, jota ei voi näyttää
kahden eri ihmisen silmissä
ja olen tiennyt, että kummallakin vääristä syistä.

Olen tehnyt päätöksen. Olen tehnyt sen eilen
kun kävelin takaisin enkä katsonut puhelintani,
että siihen oli soitettu kolmesti.
Kun seisoin kassakoneen takana ja hymyilin vanhoille ihmisille ja nuorille ja katsoin kelloa ja puhuin suomalaisesta kirjallisuudesta ja kieltäydyin juustosta. Kun oli jo pimeää ja ulkona linnut, ne vieraat, joita ei ole minun maassani, ja minulla leipä uunissa, kaksi leipää, ja heikko valo ja päiväkirjan sivu, josta tulee kirjepaperia.
Ja aamuyöllä, kun herään unestani, olen täysin varma. Kaikki on kirkasta. Ja yhtäkkiä en haluakaan enää mennä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hanne hanskinen! Mä kuulen susta vaan blogin kautta, jota lueskelen aina kun jotain kirjoitat. Mä haluaisin tietää teidän suunnitelmia ja sun päivistä ja kaikkea!

Meilläkin on blogi, sellainen kuvablogi. Käy katsomassa:

http://blancaynegro.wordpress.com/

Pusuja,
Pinsku