rakas

minä olen onnellinen
oikeasti

eilen kun keltaiset lehdet olivat maassa ja lumi
ja tänään kun satoi tiheästi lunta
ja silloin kun luin kysymyksen paperista

minä valitan aina ihan kauhean paljon kaikesta
turhasta
en tarkoita etteikö epäoikeudenmukaisuuksiin kannattaisi tai saisi puuttua
että pitäisi tyytyä tähän maailmaan ja unohtaa vääryydet ja mikä on huonosti ja vain sulkea silmät ja löytää kaikesta vain ne hyvät puolet

mutta on hyvä joskus tiedostaa että oikeastaan on hyvin onnellinen.

minä olen rakastunut.
hassua.
hassua kirjoittaa siitä tänne. aina.
mutta en oikeastaan voi ajatella mitään muuta.

olen vain tajunnut, taas,
kuinka paljon minä rakastan ja kuinka minä rakastun koko ajan uudelleen
kuinka hyvä meidän on toistemme kanssa
kuinka tärkeä toinen on kuinka paljon
ja tiedän olevani toiselle

olkoon kuinka kliseistä vaan mutta
oikeasti
en tarvitsisi muuta
siltä minusta tuntuu

ja tuntuu juuri niin hölmöltä kuin rakastuneet näyttävät

odotan jo niin paljon että voimme olla toistemme luona arjenkin
että ei tarvitse aina lähteä pois
että on koti

tuntuuko kaikista rakastuneista siltä että he ovat jotakin hyvin erikoista että heidän rakkautensa on kaikkein aidointa ja suurinta ja ettei tällaista voi olla?

olen ehkä oppinut kestämään ikävää
en enää itke hysteerisesti jokaista päivää
vaan minusta tuntuu oikeastaan hyvältä, vaikka on ikävä, sellainen tunne että tahtoisi juuri nyt kertoa tästä ja tästä mutta ei voi kun toinen ei ole täällä että juuri nyt tahtoisi suudella juuri nyt tahtoisi painaa pään juuri nyt voisimme nauraa
mutta olen oppinut pitämään hänet myös ajatuksissa
niin kuin pidän ystäviäni
he eivät koskaan katoa eikä ikäväni heitä kohtaan tunnu kivulta
ehkä se on hiljaisuutta ja tyhjyyttä mutta silti läsnä
koska tiedän että toinen kuitenkin on
hän on, vaikka ei tässä, mutta on kuitenkin

voi tämä on niin hyvä tunne.

varmuus

olen saavuttanut varmuuden meistä.

ja taskuperuutusparkkeeraus on hirveätä.