olisin tahtonut tehdä hienon
oman
esityksen kouluihin joihin menen kertomaan metsistä
minulla on kuvia
metsistä
mutta äh
minulla ei tietenkään ole kuvaa liito-oravasta enkä tiedä kääpien nimiä
ja sitten
ne kuvat on niin suuria
että ne pitäisi pienentää että mahtuu
että voisin tiedostoina kantaa mukanani

ja kaikki tällainen tekninen on niin vaikeaa
ja kun koululta jo sanottiin että niillä on hienot laitteet :(

nyt minun pitää kuitenkin näyttää vanhanaikaisia dioja
ja ne kuvat on vanhoja ja haalistuneita ja rumia ja sellaisia

olisi ollut kiva sanoa
minä olen ottanut nämä kuvat. nämä ovat oikeasta metsästä.
kuhmosta. ne ovat.

kesällä pääsin oikeaan metsään oikealle isolle suolle
heidin isä vei meidät juhannuksena
voi
kaipaan metsään
riittäisi ihan pikkuriikkinenkin metsä

ja eilen puhuttiin ystävän kanssa kuinka isot kihotkin pitäisi viedä kuukaudenpäiviksi metsään sittenpähän tajuaisivat mikä oikeasti on tärkeää
elämä

se olisikin hauskaa

näen vain kattoja

viikonloppuna ystävän mökille ja näen kaikki vanhat ystävät
joiden elämät on jo aikuisten elämät
niin monen

enkä minä koskaan kasva sellaiseksi
en vain kasva. eikä minua haittaa. en oikeastaaan haluaisikaan.
en haluaisi edes oppia ajamaan autoa. sekin on liian aikuista.
en haluaisi oppia jäsentämään ajatuksiani oikealla tavalla oikeanlaiseen rakenteeseen
tietyssä järjestyksessä hyvässä
on se hienoa
mutta en minä ole
tule koskaan olemaan sillä tavalla hieno
enkä halua
minä voin sitten leikkiä niiden lasten kanssa joilla vielä on paperi
ja kyniä
joista ne saavat valita mitä käyttää
sitten minä hymyilen
ihan vähän
ja lopun aikaa olen niin vakava että nekin joita rakastan luulevat että olen surullinen
suu vaan kääntyy alaspäin
se on suvussa
äitinkin suu
ei sille mahda mitään

tanssin tänään pöydällä
tai en tanssinut. mutta kuljin sitä pitkin. pitelin sormissani sinistä kiveä
se oli ihan pieni
palanen vain kivestä ja kuljin rivejä pois ja takaisin
valkoiset pöydät
ja minua ei vastapäätä ketään
niin että saatoin nähdä junan
siinä viisi vaunua
niissä kaikissa matkustaja
kaksi matkustajaa
kolme yhdessä
ja yhdessä kaksi istui vierekkäin vastakkain ja pöydällä oli pala omenapiirakkaa
toinen kysyi toiselta ottaako se palan
se oli edellisenä iltana leivottu
kun tämän uusi ystävä oli käynyt kylässä ja he olivat keskustelleet yömyöhään
toinen ei kehtaa ottaa koska on jo syönyt aamupalan ja on menossa syömään, isoäitinsä luokse
ja isoäiti laittaaa aina paljon ruokaa ja sitä pitää syödä monta kertaa

sitten seisotaankin jo pakkasessa. sormia palelee ja pitää mennä eteiseen odottamaan
isä tulee maatilalta haisee navetalta eivätkä he halaa
toinen on vaihtunut toiseksi toinen jatkoi matkaa vielä moneen paikkaan jossa häntä kuvataan ja tämä uusi toinen on ihan hiljaa koska kaikki ihmiset ovat tuntemattomia
paitsi toinen se jonka vieressä hän nyt istuu
he puristavat toisiaan kädestä
sormien lävitse voi antaa tikkarin
nekun jonka voitti arvassa muuten olisi saanut kaksi
ja omenoita
joita on kerätty jo kolme syksyä maasta jonne ne ovat pudonneet mahdottoman raskaista puista
joista kukaan ei niitä kerää
vaikka ne ovat kypsiä vaikka ne ovat herkullisia ja niistä voisi tehdä piirakkaa
ja he tekevät
sitten kun toisesta on tullut isoäiti ja siitä toisesta ruttuvaari
he ihailevat tove janssonia
koska hän on keksinyt niin hyvät nimet
ja heidän nimensä

ja on saari
siellä minä tahtoisin olla minä tahtoisin olla se isoäiti
minä tahtoisin tehdä sen omenapiirakan ja soutaa kauppa-autolle ja käydä aamukuudelta kalassa
minä tahtoisin perata ne kalat ja kävellä suolla
siellä on suo
siellä on suo ja metsä ja vesi
ja tuli on se joka lämmittää

majassa
joita on monta
niitä tehdään joka kesä
ja kivet eivät ole sillä tavalla liukkaat kun ne ovat aina silloin kun mennään uimaan

me emme muodosta matemaattisia kaavoja
he istuvat vastatusten
junassa
he kaksi
ja heidän takanaan jokaisessa vaunussa yksi
kaksi kolme
heitä on viidessä vaunussa kussakin
yksi menee ravintolavaunuun
ovi menee kiinni ei kuule kun se laulaa kotimaani ompi suomi

matemaattisia kaavoja
niitä voi tehdä yhdistämällä viivat toiseensa
ja pieni poika on oppinut isoäidiltään kuinka ratkaistaan japanilaisia sanaristikoita
ja he kohottavat maljan
pistävät vaatteet naulakkoon ja odottavat eteisessä kunnes kehotetaan tulemaan peremmälle
eivät opettele kieltä
vieläkään eivät käytä sanoja
jotta heidät ymmärrettäisiin

hiljaisuus
ei ole vain sitä ettei voisi puhua
ettei saa ääntä
hiljaisuus on valinta

eikä se loppuen lopuksi ole mitään hiljaisuutta

joskus minä harjoittelin puhumattomuutta
päätin
etten enää koskaan sano sanaakaan
istuin hiljaa juhlavaatteitten takana kirjoituskoneen päällä
joskus kuljin edeltä
ja revin puista lehtiä puristin huulet yhteen
kuljettiin rantatietä järvellä tuuli tuli jäät
seuraavana pyöräilin ohi emmekä sanoneet sanaakaan

eikä tarvinnut olla hiljaa koska oli päättänyt
istuttiin tunnista toiseen kumpikaan ei sanonut mitään
kysymykset oli esitetty ja vastauksia olin tahtonut vain minä
ja nyt minä sain enemmän

ja hiljaisuus muuttui
ei enää äänettömyyttä sillä olivat kädet
niin lujasti toisssaan kiinni ettei voinut erottaa
mistä toinen alkoi ja mistä itse

leikitään sitä leikkiä että kuvitellaan ettei jotain meistä ole
siihen ei suostunut kukaan
liian pelottavaa sanoi tyttö joka on minusta pieni
pienempi kuin minä vaikka olemme niin samankokoiset ja aina me

leikin sitä leikkiä kun kävelen kirkon ohi
leikin sitä leikkiä kun huonoihoinen poika selittää siitä mistä hän tekee tutkimuksen kun minä en oikeastaan jaksanut olla kiinnostunut hänestä edes silloin kun hän pyysi meitä muita leikin sitä leikkiä kun istun pöydän ääressä kun makaan kipeänä kun kuulen kun kuulen leikin sitä leikkiä kun veli tulee kotiin kun minä

ja en leiki koskaan
koska leikkiin mennään mukaan mutta tässä minä olen tahtomattani
minä muutun

rajat minä sanon
ei rajoja minä sanon
ja minulle sanotaan

olkoon. olkoon niin kuin kaikki määritelmät ovat
mutta entä jos

juna menee ohi
taas se menee
saman mittainen ja samat ihmiset
he kohottavat maljat
isoäiti kertoo tarinan
eikä koskaan minun äidistäni
mitä minä voin tehdä äidille joka on yhtäkkiä niin pieni

huoneesta toiseen
kävelen huoneesta toiseen

milloin alkaa lumisade

toinen alkaa liikkua
aina silloin kun pitäisi nukahtaa
minä käännyn aina silloin kun hän meinaa nukahtaa
käännyn niin monta kertaa että äiti sanoo että minun pitää mennä pois ei kukaan voi nukkua minä makaan niin hiljaa niin liikkumatta en voi siirtää edes kättä en vähääkään en nuku ollenkaan isi sanoo että minulla on niin paljon energiaa äiti sanoo että kyllähän minä tarvitsen unta minä sanon että minä en nuku me sanomme ettemme me nuku ja kävelemme yöllä meidät nähdään parvekkeelta meidät kutsutaan juhliin me emme pakene takaisin sisään me emme pelkää hämähäkkejä ja minä menen aamulla laiturille kun siellä on usva

kävelevät ohi eivätkä pidä toisiaan kädestä
kun tyttö soittaa tyttö ei vastaa
kun vastaa he sanovat toisilleen että tarkoittivat etteivät tarkoittaneet
he eivät enää puhu samalla tavalla on tullut uusi tyttö joka tietää

kenellä on nimi

jos minä voisin valita
ottaisin puun huoneeseeni
en minä olisi vaahtera, se on liian kaunis ja suuri ja värikäs ja huomiotaherättävä
olisin ehkä leppä tai haapa ehkä haapa mutta en oikein erota niitä
ehkä en erota vettä ja ilmaakaan ja maata ja tulta
en erota niitä ne ovat kaikki minussa ja sitten minä kerään
lehden
maasta ja sanon että se on kaunis että se on pieni ja kaunis
että se olen minä
ja tajuan että olen määritellyt
minut

ja sitten on ympyrä
niin
kyllä se on ympyrä
se on ympyrä tällä kertaa koska sitä ei tarvitse kiertää
se päättyy se alkaa ja jatkuu
ja mitä pahaa siinä on
että on ympyrä
mitä pahaa siinä ettei kaikki ole suora viiva ettei sen ehkä tarvitsekaan olla

entä sitten jos ei osaa sanoa
ai
entä sitten kun laittaa takin päälle ja voisi itkeä mutta puhuu lehdistä koska kaikki kysyisivät miksi
jos ei ole syytä

jos makaisi liikkumatta vain sen takia että niin voi tehdä
jos keräisi lehden
vain sen takia
että niitä on ja että ne muuttuvat mullaksi taas
ensimmäinen joka määritteli itse

kuka nyt tahtoisi mennä kotiin
joka jo on koti
toisen

ehkä sellainen joka on turvassa vain toisessa

ehkä minä

tai sitten minä teen pesän aina sinne missä ei ole ketään
juhlavaatteiden taakse kirjoituskoneen päälle

he tarjoavat omenaa vastapäiselle miehelle
hänellä on jo
synteettistä omenaa kiitos vain ja hän hörppää
hän vilkaisee aina välillä puhelimen vai onko se tietkokone
takaa ja naurahtaa
niinhän meitä kaikkia
kun toinen sanoo että häntä vain ärsyttää akateemisuus

piirtävät rajat lattiaan
piirtävät ne
koska heidän on pakko olla jossain
jollei ole
ei ole
niin sanovat muut
niin sanovat toiset

ja jatkuu
ja jatkuu