kaunista

aurinko tulee hiuksiin
tulee huoneeseen
tulee kuviin

aamun taivas

liian kaunista jotta voisi mitään sellaista kun sadepäivinä.
ei nukkumista ei kirjoittamista
pitäisi mennä ulos posket punaisiksi

olen onnellinen, olen.
ehkä.
kyllä.

pääsin teoriakokeesta läpi, tosi hyvin.

haluaisin nauraa
mutta hullut nauravat yksin seinien sisällä hullut kaduilla hullut huutavat parvekkeelta.

juttelin isännöitsijän kanssa hissistä.
hän luuli olevansa talossa jossa ei ollut.

yöllä näin unta jossa etsin taija tuomista, koska hän oli kutsunut minut kylään
en vain tiennyt missä hänen talonsa oli
kuljin metsäisiä teitä ja tulin vahingossa yhden talon pihaan
jossa oli hirmuisen paljon koiria. ne nukkuivat, kaikki, tai makasivat ja raottelivat silmiään. tiesin etten saisi olla sillä pihalla, että ne olivat vahtikoiria.
mutta liikuin hitaasti enkä katsonut niitä silmiin
susi juoksi pihan poikki, se oli susi (ensimmäistä kertaa elämässäni, ehkä, susi, vihdoin!) ja sillä oli poikasetkin pihalla.
jatkoin matkaa
jouduin kääntymään takaisin, koska tuli umpikuja, pihalle oli tullut vanha nainen
menin juttelemaan ja kysyin tiesikö hän missä taija asui
hän saattoi asua ehkä aidoitetulla alueella, jonne ei edes päässyt kukaan muu kuin ne jotka siellä asuivat.
talot näyttivät siellä hienoilta. ne olivat puuta, punaisia. kirkkaita värejä.

mutta ne sudet. olen niin onnellinen että olen nähnyt suden unessani
että minulla on susi. nyt. vihdoin.

ja ehkä minä yritin etsiä suhdetta kirjoittamiseen taas
kirjoittamistani
tarvitsen sitä nyt, minun pitäisi päästä alkuun
maailmaan jossa joskus olin
nyt pitäisi uudestaan
tahdon aloittaa taas

ulkona niin kaunista
niin kaunista että valo

ja minua hymyilyttää edelleen