minullakin on loma
sitä voi pitää
jos
vaikka
tahtoo
unia unia unia
niitä tulee joka yö lisää
taas yksi kissauni
yhdellä oli pennut ja se ei antanut minun silittää niitä, hyökkäsi kimppuuni
mutta niin se meni, siinä unen todellisuudessa
että emo suojeli pentujaan sillä tavalla, niin ne kissat käyttäytyivät.
kaikki.
ja kun minun kimppuun hyökkäsi,
sillä kertaa kyse ei ollut pennuista
pyysin mummia auttamaan
mummi sanoi että kissoja on niin paljon, että minä saan selvitä siitä nyt ihan itse
on ollut vettä
oli vanha mies vanha vene saari ja pyörteet vedessä
oli laituri joka oli toisesta päästä jo veden alla
joku meni uimaan ja minua kehotettiin mutten suostunut
ihmiset melkein suuttuivat kun en mennyt
jäin vain laiturille
enkä edes tahtonut koskettaa koko vettä
paitsi sitten kun ei ollut muita
olin uinut edellisenäkin kesänä
se oli elokuuta
ja me olimme äidin kanssa sitä mieltä että vesi on silloin kaikkein lämpöisintä
taloja ja portaita
taas korkeaa josta en pääse esteitä ja putoamisia
lunta ei ole vielä satanut
ei lunta
autokouluope sanoo että edistyn
mutta nollasta olen alkanut niin
eilen katsottiin piano
ostin sen viikonloppuna, pianoni.
yritin katsoa sitä eri tavalla
ehkä katsoinkin
se ei tuntunut ihan samalta
enää
ihan samalta
ehkä sitä ei pitäisi katsoa toisen kanssa, kun se on vain minun
posetiivaria ei enää näy kaupungilla.
minulla ei ole enää ikävä. arki olisi tällaista. juuri tällaista paitsi että se olisi arki, eikä loma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti