kävin kävelyllä tänään ystävän kanssa
oli niin kaunista että saattoi vain kävellä
uudestaan ja vielä
posket tulivat punaisiksi niin kuin pienenä kun oli koko päivän ulkona
ja mietin paljon itseäni
sitä miksi koen asiat niin kuin koen
ulkopuolisuuttani
ja luin kuukausiliitteestä jutun tiedemiehestä, joka tuli hulluksi
ja siinä oli kiinnostava ajatus ettei ole yhtä minää että on minät kuin portaat
niin.
ja tajusin että kyllähän se olen minä jonka ystäväni tuntevat
jonka kanssa he nauravat ja josta sanovat asioita
minähän se olen
mutta jollei minusta juuri tunnu sillä kyseisellä hetkellä siltä
kun ajattelen juuri silloin olevani jotain muuta, tahdon ehkä
siksi se tuntuu niin satuttavalta
siksi ehkä
koska olenhan minä aina muutakin
ei mikään määritelmä ole koskaan kaikki
eikä edes tämä
kun olen yksin tässä kirjoittamassa
eiväthän nämä sanatkaan ole minä
ollenkaan
järjetöntä
ja minä vain ajattelen että vika on muissa he eivät tunne minua eivätkä tahdo tuntea minua ja voi voi miten minä olen aina ulkopuolella ja erilainen
kysehän on vain siitä että minussa on eri puolia
jotka korostuvat häipyvät väistyvät vallitsevat piilottelevat
ovat minulta itseltäni tiedostamattomia tai toisilta
ei kyse ole tuntemisesta
muiden osalta
vaan minun itseni osalta
en ehkä osaa enää selittää tätä, enkä ehkä haluakaan
mutta en ajattelee enää
niin kuin aiemmin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti