kotinainen

minulla on puolukkaleipä uunissa
tai myös tarkemmin kädessäni pieni pala
kun yritän selvittää onko se jo kypsää

en osaa tehdä ikinä ohjeen mukaan
vaan sotken tuhat ohjetta ja muistikuvani ja tuntumalla

pelkään ettei leipä ole kovin hyvää. puolukat ja leipä. hmmm. maistetaan.
oikeastaan. tämä on melko hyvää.
ehkä sen pitää antaa olla vielä hetki

haluaisin olla ahkera.
haluaisin siivota perusteellisesti koko kämpän
ja laittaa hyvää ruokaa käydä kaupassa pestä vessan pestä lieden kaikki pullot ja purnukat viedä kaikki roskat lajitella kaikki viedä maitotölkit lasipurkit peltipurkit kartonkit paperit

tahtoisin olla tänään toimelias, sellainen joksi kuvailin itseäni työhakemuksessa.

mutta pyykit roikkuvat edelleen narulla ja kuivaustelineessä
vaikka
pesin pyykkiä ehkä
tuossa kaksi viikkoa sitten.

johtuuko kaikki vain siitä että asuntoni on peräti yksi huone?

on toisillakin
ja heillä on aina niin kaunista

nyt otan leivän pois. ettei se pala.

oi, se näyttää niin herkulliselta! (varsinkin kun on nälkä)

sitten ei tiedä onko aiheuttanut jotakin tosi ikävää
vaikka ei ole tahtonut
ja eikai se millään lailla ole minun syyni
mutta jotenkin
jos minä olisin aina vain hiljaa
ja jos kukaan ei ikinä kertoisi minulle mitään
luultavasti tilanne olisi ihan sama
sitten minä vaan olisin tietämätön siitä. ulkopuolella. autuaasti.

ihmissuhteet.

nepäne.

olen kaksi kertaa elämässäni suuttunut toiselle ihmiselle niin
että välimme ovat menneet miltei lopullisesti.

ja kerran niin että ne muuttuivat. mutta silloin en suuttunut. silloin olin vain surullinen.
no, kyllä suuttunutkin mutta enemmän surullinen.

mutta ne kaksi kertaa
ensimmäisellä kerralla katkaisin välit silloiseen parhaaseen ystävääni kokonaan. sen jälkeen olemme tuskin puhuneet toisillemme. olin silloin ehkä toisella luokalla koulussa. syy oli se, että paras ystäväni oli kertonut henkilökohtaisia asioitani, eli sen, että olin ihastunut yhteen poikaan, kaikille, sellaisille ihmisille, eli veljelleni ja veljeni kavereille ja tämän silloisen parhaan ystäväni veljelle ja siis myös tämän ihastukseni kavereille, että olin ihastunut
ja minua alettiin tästä kovasti kiusata
en voinut mennä minnekään ilman että olisin saanut kuulla tästä asiasta joka oli silloin niin hirvittävän iso ja tärkeä ja salainen
enkä voinut ymmärtää mistä he olivat saaneet tietää
kunnes yksi niistä pojista sanoi sen parhaan ystäväni laverrelleen
ja silloin tajusin, hänhän toden totta oli ainoa joka tiesi
katkaisin välit. luottamus on ehdottoman tärkeää jo toisella luokalla olevan tytön ystävyyssuhteissa.

toisen kerran suutuin kun ystäväni, joka myös oli hyvin läheinen ystävä, silloin ei enää ollut mitään yhtä parasta, mutta hän oli kyllä yksi parhaista, nolasi minut täydellisesti, taas kerran kyseessä olivat pojat ja ihastukset.
minut oli kutsuttu yksiin juhliin, tai sain mennä sinne, koska olin niiden järkkääjä poikien kaveri, tavallaan, ja he tiesivät että olin ihastunut yhteen heidän kaveriinsa. mutta ne oli sellaiset nörttibileet, eli siellä oli koneita ja poikia.
tämä ystäväni tahtoi myös tulla ja sitten sain sovittua että hänkin pääsi. siinä kävi sitten niin. että ystäväni riehui siellä niin, että laitteet olivat mennä rikki ja lopulta meidät melkein suorastaan heitettiin ulos, eli kehotettiin hienovaraisesti mutta suoraan että olisi parempi jos lähtisimme. ja tässä tilanteessa ystäväni ei edes tajunnut tehneensä mitään väärää. ja minä tietysti olin niin noloissani ja suutuksissani kun hyvä tilaisuus meni tällä tavalla myttyyn.
ystäväni ei pyytänyt anteeksi, joten olin niin kauan puhumatta hänelle kunnes hän tajusi tehneensä virheen ja pyysi. sitä ei muuten koskaan tapahtunut. mutta kun sain poikaan kontaktin, lepyin ja annoin anteeksi. suhde ei kuitenkaan koskaan palannut entiselleen.

kolmas kertakin liittyi ystävääni, poikaan ja luottamukseen.

mutta nämä ovat oikeastaan ainoat kerrat kun olen loukkaantunut niin paljon, että en ole leppynyt heti.

ja kaikki liittyy poikiin. lapsellista. mutta tukee tavallaan teoriaani, jonka mukaan tunteet ovat loppuenlopuksi kaikkein ratkaisevimpia
aivan liian aliarvostettuja, sillä teoriani mukaan tunteet ovat kaiken rationaalisenkin ajattelun ja perustelun taustalla. ne määräävät. vaikka selitämme mitä, on siellä taustalla, alulle panijana kuitenkin jokin tunne.
ehkä.
eihän tämä ole varmaa. mutta olen miettinyt paljon ja se näyttäisi siltä.

että ihmistä määrittäisi järki.
se meidän kultainen ominaisuutemme.
ihminen on ihan samanlainen, ei yhtään parempi kuin mikään muukaan eliö
ja meillä on tunteet
vaikka kuinka yritämme häivyttää niitä ja selittää ne aivokemialla
niin, entä sitten jos ne ovat impulsseja, entä sitten, ne kuitenkin ovat, totta.
niitä on.

ei kai sitten muuta.