yhdellä kädellä on vaikea kirjoittaa. jos on oppinut kahteen.

sateessa minä kastuin. tuulikin.
hammaslääkäriin pääsee vasta syksyllä ja vasta elokuussa voi varata syksyksi.

eilen tajusin että päähenkilöni kuolee kirjoitukseni lopussa.
luin tekstini loppuun ja se oli niin selvää.
teksti voi avautua itsellekin uudella tavalla
näköjään.

mutta en aio mitenkään kirjoittaa sitä kuolemaa siihen. en aio muuttaa mitään. se on minulle niin. se kuolema. mutta ei välttämättä
millään tavalla kenellekään toiselle.
avoin. niin kovin avointa
joskus ajattelee että onko mitään järkeä siinä että
ei kirjoita lause lauseelta
vaan jättää taukoja
alkavatko aukot ärsyttää
jos ei osaakaan täydentää jos ei osaa pistää pistettä paikkoihin joihin
ja toisaalta
ei yhtään ymmärrä mitä sanat

tapasin aiemmin keväällä tytön joka vihasi lyriikkaa ja lyyristä kieltä. hän oli sitä mieltä että jos asian voi sanoa suoraan niin miksi
ja hän haukkui esimerkiksi maria peuran kirjaa valon reunalla
sanoi että se on niin kauhea ettei voinut lukea loppuun
niin
ihmiset lukevat eri tavalla.
siksi on mahdotonta
minun mielestäni
tehdä kaikenkattavia kaanoneita
koska
ei ole mitään ylhäällä olevia tulevia kriteerejä
mikä on hyvä
minun mielestäni
jokaisella ihmisellä on omansa
oma kirjansa joka jostain syystä
(sitä voi olla mahdottoman vaikea määritellä miksi)
on juuri se oma kirja

minulla rajatapaukset.
minulla suurpyytäjä
aallot
poltettu oranssi
kävelymusiikkia
manner
märta peter ja virginia

jostain syystä
minä tärisin enkä voinut sanoa kuin hej
kun kirjamessuilla seisoin märtan edessä ja minun piti esittää niin monta kysymystä ja

en tiedä. kirjat menevät myös vaiheittain.
manner tuli yläasteella
peter ja virginia lukion alussa
märta lukion puolivälissä

mutta kuka minun sinäni on nyt
kenen luokse muuttaisin asumaan?

joskus tuntuu mahdottoman vaikealta rakastua
lukee liian analyyttisesti liian tarkasti liian paljon liian vähän
en tiedä
joskus ikävöin sitä että lukemisesta nauttii
nykyään se on vain niin paljon pelkkää lukemista

ehkä runot vielä
ääneen luettuina
kuultuina

ja eilen löysin kuusi vuotta sitten kirjoittamiani lauluja
niissä oli jotain kovin aitoa viisitoistavuotiasta hannea
jotain sellaista mitä ei enää ole mutta jonka voin etäisesti muistaa

sitä huomaa kasvaneensa
ja silti säilyttäneensä jotakin
niin
samaa

Ollut siellä missä isä missä äiti
ollut siellä missä auto missä huoneita missä jääkaappi ruokaa missä mökki
tehnyt salaattia ja kuullut murheita sellaisia
ja ahdistunut niistä niin ettei saanut unta yöllä herännyt päänsärkyyn nähnyt unia

nyt unesta vielä uninen koska nukkui nukkui aina vain
niinkin voi tehdä. kun toinen lähtee töihin jää itse nukkumaan
ja vasta huomenna kun on viimeinen mahdollisuus menee verikokeisiin ja sen sellaisiin sitten käsi kipeänä
ja nyt on kaappi täynnä särkylääkkeitä niin paljon ettei ole eläissään
pitänyt niin paljon
nyt olisi sellainen lääkekaappi jolla amerikkalaisten leffojen teinit voisivat käydä

musiikkina Nicole Willis
ei tämä kuuntele sellaista musiikkia sanoo, nauraa
ystävältä sai ja sitten ajattelee annaa. tanssimista. kuinka jonkun vartalo voi
tahtoa niin kovasti liikkua ja liikkua

yritin pysyä erossa televisiosta
yritin
katsoin vesikauhudokumentin
kirjaohjelman jossa puhuttiin pepistä
veneläistä saippuaoopperaa
jotain animaatiota vähän jossa flow oli käännetty luistoksi!

tänään on herkuttelupäivä
kun poika osallistui tutkimukseen josta sai kymmenen euron lahjakortin sokokseen
eihän sitä voi käyttää ruokaan
tietenkään

ja nyt on sigur ros

erikoista
miten tuulet menevät
miten ne muuttavat suuntaa ja musiikki
ihmiset
meillä ei olekaan luokkakokousta
sinne ei olisi tullut kuin kymmenkunta
puolet.
ei minua haittaa. yhtään. olisi ahdistanut vastata
muidenkin puolesta
niiden jotka minun pitäisi tuntea

olen öisin ajatellut
tulevaa graduani (sitten joskus tulevaa)
kirjoittamista, kaikkea mitä kirjoittaisi mitä sitten tapahtuu ja sitten
kuunnelmaa, olen ajatellut yrittää tienata rahaa

olen ajatellut jos syksyllä pyrkisin ylioppilasteatteriin
en tiedä
se muuttuu nyt yhteisöksi ja ehkä
en tiedä
sitä vain kaipaa joskus niin paljon

bussissa mietin etten ole sittenkään teoreettinen ihminen
mutta samalla tajusin etten todellakaan myöskään käytännöllinen
ehkä työkkäripsykologi oli muinoin oikeassa
etten sovellu mihinkään alalle

minulla ei ole mitään taitoa
eikä kutsumusta
sillä tavalla yhteen
selkeää
en osaa omaksua yksityiskohtia
ihmettelin miten jotkut ovat voineet oppia jo kaikki lajit niin että he opettelevat nyt jo alalajeja. samperin voikukkia. ja minä, jonka äiti ja isä ovat toitottaneet koko lapsuuteni mikä mikin on ja kaikki mahdolliset bilsan kurssit ja kaikki
minä en ole oppinut yhden yhtä nimeä.
mutta kun
minua ei ole kiinnostanut nimet
ei pätkääkään
minua on kyllä kiinnostanut ottaa kuva
mistä tahansa kauniista mistä tahansa mikä liikkuu pysyy
mutta ovatko ne siemenet joita rakastan ja kerään purkkeihin kesä toisensa jälkeen koska ne tuntuvat ihanilta ja niistä voi tehdä leikkiruokia nuokkuhelmikän siemeniä. sillä ei ole ollut väliä. mitään.

tai että mikä lintu pelastetaan.

mutta nyt. opiskellessa sillä alkaakin olla väliä. pitäisi tietää. vain niin voi osoittaa pätevyytensä. jopa lasten luontoleireillä pitäisi tietää. kun lapset kysyy ja lapset tietää enemmän.
enkä minä vain opi. opin ne juuri niin että osaan ne hyvin tentissä mutta sitten. sen jälkeen.

nyt soi bach

ja kirjallisuus. ei minua kiinnosta analysoida teoretisoida ei minua kiinnosta käyttää mitään viitekehyksiä minua kiinnostaa maailmat
minua kiinnostaa mitä siinä sanotaan

ja kun kirjoitan
minä en todellakaan kirjoita kenellekään tietylle minä en kirjoita ajatellen hmmm. laitanpa tähän nyt tällaisen rakenteellisen jipon ja hmmm. kylläpä tämä intertekstuaalinen viittaus kuulostaa hyvältä.

ja plaah.
ehkä minä sittenkin voisin vain istua suuressa valkoisessa huoneessa. taustalla bach. ja kädessä pensseli ja värejä niin paljon kun maailmassa voi olla ja aloittaisin yhdestä seinästä tekisin huoneen
ja siinä olisi minun elämäni sitten.

pian tulee tyttö
pian pitää mennä vastaan
jännää
ei nähnyt sitten sen kun lähti ranskaan
nyt
näkee

näin unta yöllä jossa
omituisia asioita
herättyäni muistin mutta herättyäni aamulla en muistanut
jotakin tippui taivaalta
pilviä?
jotakin niin että meidän piti äitini kanssa väistää
ja lopulta me hyppäsimme kalliolta kuin kuiluun ja väistelimme kallioiden alle putosimme ja taivaalta putosi se oli kuin kaatosadetta salamoita mutta se oli niin selkeä silloin nyt vain utua nyt vain tunnetiloja siitä
kun putoaa ja pitää väistää taivasta.

ja kirjastotäti sanoi maksa neljä euroa kolmekymmentäsenttiä en muuten lainaa kun en saanut enää lainata kun olin jo viisi kertaa uusinut
mutta
sitten oli vain kaikista kolikoista euro ja kolmekymmentä ja suostui ja kolme euroa vielä
mutta ystävällä olikin neljäkymmentäeuroa
ja minä en pidä typeristä hyväksikäyttäjä miekkosista jotka olivat joskus turkkilaisia (turkkilaiset tupakoi) mutta se ei tupakoinut eikä ollut turkista mutta sen takia juhannus alkaa vasta juhannusaattona monen tunnin jälkeen illasta ehkä mökillä vasta yöllä. plaah. bussissakin on kiva viettää juhannusta.
onhan se kiva että saa kaksikymmentäeuroa palkkaa juhannusaatonpäivältä ihanan päivärahan jos sitäkään.
en siis minä. vaan se jonka kanssa asun. jonka kanssa lähden juhannukseksi minun kotiin.
ja kerätä kasveja. taas. ahdistaa jo valmiiksi lääkäri sanoi että pitää välttää riskitilanteita ettei tule minä sanoin ettei stressiä voi välttää ja sain reseptejä ainakin neljälle eri lääkkeelle jos joku sitten
ja ystävä kertoi että heille opetettu menetelmää joka auttaa sekä migreeniin että astmaan rentoutusta vain että osaisi milloin vain rentouttaa itsensä
että psykologisia menetelmiä pitäisi enemmän hyödyntää lääketieteessä mutta eihän
eihän mitään sellaista mikä ei ole aivan
eihän muihin kuin lääkkeisiin voi luottaa
ja koti on sotkuinen niin kovasti

ja minä olen miettinyt ihmisiä paljon ihmisiä ja sitten he eivät kuitenkaan tiedä että olen miettinyt heitä.
ukkospilvet. ukkospilvet.

ja minä minun kirjoitusteni maailmassa lukenut niin etten juuri nyt voi kuin sanoja. vain toistensa perään. alleviivannut.

ja ei malta odottaa että pääsee kirjoittamaan! mutta kun ensin pitää tehdä tylsä työ. ja sitten vasta.
sitten vasta ehkä.

heräämistä.

juuri sellainen aamu että kirjaimet
mutta
sitten on pöytä sitten on pöytä ja lasipurkit ja peltipurkit paperit
ja musiikki.

liian paljon väsymystä.
ja siirrettyjä päiviä

juuri sellainen aamu että jos haluaisi jos viitsisi jos
voisi kirjoittaa

nyt minä tiedän miltä tuntuu kun ei voi kirjoittaa. ei vaikka voisi. kirjoittamisen esteet. ennen kaikkea sitä ettei vain kirjoita. ei saa itseään siihen. pyörittää pyörittää mutta aloittaminen.
pääni sisällä sanat. pääni sisällä kirjat. pääni sisällä
mutta paperille
niin.

juuri.

leirit on ohi
onnellisesti
jo eilen
nyt on palapeli parvekkeella
ja tänään lomapäivä
yhteinen loma päivä ei mitään tehdä päivä

ensi viikolla
minä aloittaa
siivoamaan kirjoittamaan opiskelemaan lukemaan esseitä

mutta tänään
yritän unohtaa unet joissa murhaaja muuttui limaiseksi karkiksi
joissa sekoitin kassakoneen
joissa taas mummin talo ja piilot
vanhoja luokkakavereita ja viisi tuopillista olutta

katsokaas
minulla on B vitamiinin puute huulissani

levotonta minun vatsani sisällä ja kaulani sisällä
ei enää lapsia jotka soittavat ukkonoaa niin monta kertaa että
ei enää sitä joka hokee sitä simpsonien tou
niin monta kertaa että
ei enää vuoleskelua ja vaarallisen näköisesti puukkoja ikkunasta ulos
autistista poikaa joka puhaltelee päälleni sanoo päivällinen
ei adhd poikia ei sitä joka sanoo kaikkeen ei ei kiinnosta ja kolme ja puoli tuntia ennen kuin suostuu pyytämään ensimmäisen kerran elämässään anteeksi
ei ampiaisia hämähäkkejä lukkeja korentoja pistiäisiä kovakuoriaisia itikoita
ei kikatusta hysteriaa ruisrääkkää satakieltä pullohaikaraa hihasta repimistä kaatosadetta hävittäjäkoneita eläinleikkejä mafioosoa iltasatuja aamusatuja soijaa uintivalvontaa tiellä kävelemistä jonossa koska päästään kauppaan matojen laittamista kalan irrottamista komentamista väsymystä palelemista hikeä siivoamista siivoamista
niin
nyt on niin hiljaista niin hiljaista ja lapset yhä niin että minä puhun niistä vielä niin pitkään ja paljon ja aina uusia

ja niin paljon että ehkä menen talvileireillekin ehkä haluaisin

ja syksyllä alkaa uusi koulu
tai pääaine
kirjoittaminen
ja sitä ennen pitäisi ehkä taas vähän kirjoittaa
että voisi sanoa kirjoittavansa
että voisi sanoa minä
oikeassa paikassa minä
että voisi

hyvä mieli kun tänään soitti minulle
tyttö
ja pyysi jos lukisin hänen tekstinsä
minulle. minua pyydetty. aina yhtä hyvä mieli.
luottamusta.

olemassa on. ihmisiä.
ja kaikesta katkeruudesta huolimatta sitä töytäisee itseään ja sanoo
höpsö
kyllä kaikki ovat olemassa
kaikki ovat nyt vain kesälomilla ja töissä ja kotipaikkakunnillaan
mutta olemassa
eikä ketään unohdeta
ei ketään unohdeta noin vain
ei edes unissa
joissa autoja ja teitä ja matkoja ja etäisyyksiä

hmmm. niin totta.

hyttysenpuremia
nilkoissa ja
missä ei olisi
talviturkkia ei enää ole
ja unta että lapset tulivat viikonlopuksikin mukaan
kotiin
kun piti olla muutama päivä hiljaista
nukkunut putkeen yli kaksitoistatuntia
ja nyt vasta kakku uunissa
synttärikakku sille jota rakastaa

ja kuumuus
kuumuus kaupungissa kuumuus kuumempaa
sisällä
ei sinistä taloa jonne voi mennä kylmyyteen hiljaisuuteen hetkeksi

nähnyt lehmiä
jotka isompia kuin olisi voinut muistaa
vasikatkin
karitsoja ja niiden äidit kanat kalkkunat possut

oppinut sietämään ötököitä ja itikoita
ampiaisia viideltä aamulla teltassa

ja olemaan itkemättä vaikka punastuu

kesä. tullut.

tänään lääkärissä kurkun kanssa.
sanoppas ää ja täällähän on ainakin afta
ovakos ne tuttuja
no kyllähän ne ovat.

kurkussa. afta. se ei kysele paikkaa. ja nieleminen tuskaa puhuminen suun aukaiseminen.
hengittäminen suun kiinni pitäminen.

mutta onneksi ei tulehdusta. onneksi ei kuumetta ja flunssaa.

pakkaaminen on kauheaa. mistä tietää paistaako aurinko vai sataako ja montako paitaa

mutta silittänyt tänään
ja sitten on kissa jolla mairea hymy
ja suuvettä jota saa purskuttaa tarvittaessa

kriik kriik

kuulin tänään että pääsin.

ruohon leikkaaminen tuoksuu kesältä. sen olen huomannut. ja linnut
niitä on kaksi erilaista meidän puussa. varisten pulujen ja lokkien lisäksi. ja oravien. kuuli että ehkä voisi liito-oravakin. niillä on pesiä yliopiston puissa.

ja pannukakkua.

tämä ei ole kirjoittanut pitkään aikaan koska
on ollut muka kiirettä
kun ei ole kuitenkaan ehtinyt mitään muutakaan
ja aika vain menee

mutta on istunut junissa ja busseissa ja kirjoittanut veeärrälle korvausvaatimuksia

ja ajatellut
ja ajatellut

nähnyt unia
nähnyt todellakin unia

maailmanloppuja ystäviä vettä autoja sumuja gangstereita ja viime yönä labyrintin
jonka jälkeen ihmeellisen tuntuinen jälleennäkeminen ystävän kanssa
jonka luokse uuteen ei pääse mutta lupasimme nähdä

pahaenteinen kuusi kaikkien talojen takana
ei lakkaa vaikka ei tuulisi

miltä tuntuu kävellä kärpässienisaappaissa vesilätäköissä

eilen katsoi kukkia ja sidontaa ja siellä oli entinen ohjaaja ja tuntui niin ikävä
ja muistanut olevansa joskus myös partiossa
aloittanut kirjoja joita on aloittanut kauan aiemmin ei muista niistä mitään kuin ei olisi koskaan

kaikki vesi houkuttelevalta
ja taivas niin sininen pilvetön oli ja heijastui
ja ihmiset ovat alkaneet nauraa kovaäänisesti
junissa kaupoissa kaduilla puiden välissä
eilen puisto typötyhjä

kortti mummilta kun ajatteli

ja kurkku niin kipeä ettei tämä saa tulla kipeäksi

mutta tuuli
se ei laannu tänä keväänä

mahtavaa.
poika on tänään juhlissa ja yön
ja minun piti
piti siis
kirjoittaa
tehdä kotityöt
aloittaa koulutehtäviä
kirjoittaa ystävilleni
ulkoilla
shoppailla

no. olin järjestämässä järjestön juhlia
ja siellä meni joitain tunteja
poljin pyörällä hirmuista vauhtia
ja nyt olen istunut ehkä kolme tuntia koneella
en kirjoittamassa enkä tekemässä koulua
vaan pelaamassa

pakotin pojan lataamaan minulle lapsuuteni huvipuistopelin
ja niin
nyt en ole muuta tehnytkään kuin nostanut lippujen hintoja
ja käskenyt siivojien siivota asiakkaiden roskia
pilipali musiikki ja laitteet rikki pellejen mielenosoituksia ja sen sellaista

niin.
aivan mahtavaa ajan hukkaa siis.
tiskit ovat likaisina altaassa ja minun pääni ihanan tyhjä tehdäkseen enää mitään.

huomenna olisi lähde ja sammalretki
toivottavasti on kaunista ja jaksan lähteä

vaahtera kukkii.

lauseet tulevat töks töks
kuin pääni kuin niskani

minä olisin vanhana ehdottomasti niitä
jotka siellä peliautomaateilla pitkät tunnit rahansa kuluttaisivat
tosin minä olen niin säästeliäs että vararikkoani ei tarvitse pelätä
ja ehkä sitten kun minä olen vanha
ei enää edes ole sellaisia peliautomaatteja
sillä kaikki mummot pelaavat kotikoneellaan nettipelejä

ja joskus tulee onnenpuuska
sellainen. että hoh hoh. onpas tässä hyvä olla.
niin kuin aamulla. kerrankin minä olin se joka sai jäädä nukkumaan
huusin minäkin tulen suihkuun
mutta pehmeässä oli hyvä laittaa silmät kiinni
sitten kuuluu ääni sinä myöhästyit ja ihan pieni silitys
olin kuulemma ihana uninen
joskus ei voi olla muuta ihanampaa kuin että on toiselle kaikkea ällösöpöä ja lällyä

ja järjestössäkin oli tänään kivaa. ihmisetkin. aina välillä ujostelen niitä luonnontieteilijöitä ja sen sellaisia mutta oli hauska olla humanisti tietovisassa jossa tiesin tasan sen miksi juhlimme tänään. ja oli hauska että vieras muisti mitä minä opiskelin ja että siinä oli hänen mielestään positiivista
naurua

ja sitten tietysti yksi jota voi vain ihailla
sellainen kun haluaisi
niin
mutta jo nyt tietää että on aivan eri suunnassa
ja että he tietävät niin paljon että hän näyttääkin
juuri siltä kuin smilla
vaikka joskus se toinen tyttö se jota myös ihailen sanoi että minä
tulen mieleen

mutta minäpä tiedän heistä
että kuvia kokonaisuudesta
ja ehkä
ehkä minä tosiaan kadehdin heidän tiettyjä ominaisuuksiaan taitojaan ja elämänsä osia
mutta lopulta
ottaisinko minä heidän haavansa
niin kuin sen tanssivan tytön jalat
jotka eivät jonain päivänä enää liiku

joskus olisin valmis ottamaan
mutta sitten en enää olisi sama
enkä sitten enää tahtoisikaan
sitten ihailisin jotakuta toista sitten katsoisin ylös jonnekin

mutta paljain varpain me kuljimme hiekkateitä
ja ehkä minä itkinkin sitä
etteivät he tunteneet minua
eikä meistä koskaan tullut, vaikka itkinkin.

joskus olen ajatellut että ne joille itken saavat minusta
ja sitten minäkin heistä
en tiedä onko se sittenkään
sillä ei se riitä
tietenkään se ei riitä että itkee
pitää uskaltaa olla sen jälkeenkin eikä pyyhkiä pois sillä tavalla kuin ei olisi ollut sitä hetkeä
ja se on vaikeinta
sillä helpointa olisi pysyä etäällä

varikset pesivät edelleen
en tiedä onko siellä poikaset mutta ainakin munat

kerran minä päätin kirjoittaa kirjeet kaikille niille
jotka ovat olleet minun suurimmat vaikuttajani

mutta en tiedä

nyt minusta tuntuu että pitäisi kirjoittaa kaikille niille joita kadehtii
ei välttämättä niin että lähettäisi
kunhan pistäisi kaiken muistiin

ja kyllä minä olen edelleen katkera
kaikesta siitä mitä olen menettänyt kun olen valinnut mitä olen valinnut ja jättänyt valitsematta
edelleen minä jään.
kun muut tarttuvat kädestä suojatien yli. se oli minun suklaapalloni vaikka ei sitä ymmärtänyt kovin moni.
suklaapallo. se tulee muistaakseni Runar Schildtin novellista. Että jokaisella on jokin sellainen ikään kuin tapahtuma, joka toistuu. aina vain toistuu elämässä. tapa reagoida. siinä novellissa se oli suklaapallo. jokainen henkilö reagoi eritavalla saatuun suklaapalloon ja se miten siihen reagoi kuvasti koko henkilön elämää.

mutta minä en ole kirjoittanut suklaapalloani kuin pienelle paperille joka ei ole täällä.
sellainen se on. muodoltaan. paperin reunaan tuherrettu muutama rivi.

sellainen minä olen.

vaikka joskus iltaisin
kiipeilenkin puissa ja huudan kovaan ääneen ho hoi olemme merellä nyt ja täällä lait säätävät valaat
lait, he kysyvät. ei heillä ole lakeja, vastaa toinen.
minä kysyn heillä
ja kaikki ovat hiljaa
kukaan ei selitä mitä tarkoitti
mutta minä näen puun latvasta kauas merien taakse ja syvyyksiin
ja piilotan sinne ketunhäntiä ja pupunnahkakorvia kermasaappaita siilinpesäpuita
ja sitten pitääkin kirjoittaa
mutta minä heitän lyijykynät puusta alas ja otan taskuista punaisia ja vihreitä ja keltaisia teen kuvioita heistä jokaisesta omansa ja heidän pitää arvata kuka on kukin
istuvat ympyrässä ja viivottimilla mittaavat
uskaltavat sanoa ääneen mutta koska on ilta koska voi tulla yö minäkin uskallan
puussani
puussani joka on kivistä tehty eikä kiveksistä
ja lopulta kädelläni huit hait merelle sillä siellä tuulee ja turvallisesti istun kanoottiin ja melon järveni ympäri kaikki järveni jotka ovat minun ne ovat minun minä sanon eikä kukaan voi niitä minulta viedä eikä minun kuviani jotka minä vain näen vain minä
eikä tule koskaan aamu jos minä saan päättää
on vain laineita on vain kiipeilypuita ja mustikoita
on naurua jonka kaikki tuntevat
eikä koskaan nyökyttelyä

mutta aamut tulevat
ja niistäkin voi tehdä
pesiä ja onkaloita luolia ja vesistöjä
pitää vain osata liikkua
pitäisi osata laittaa tikut suoriksi riveiksi tai hajottaa rivit
silmät kiinni silmät auki ja sateessa hymyillä vaikka vastaantulijoilla ei olisi sateenvarjoja
kuvat kuvina ja kuvien kuvat toteen
kattojen katoilla jokaisen talon ikkunaan valo ja sammuksiin
tulitikun puhaltaminen ja päiväpeiton puisteleminen.
kuolleet kasvit jotka maatuvat kasvavat taas uusiksi puiksi

minun veneeni. minun veneeni ja vesi.
aamuisin on sumu.

teinix

Tänään
oli suunnitellut tyttöjen päivä
sellainen
että menee kauppoihin ja ostaa uuden mekon tai uuden paidan
punaista ja pilkullista.
ensimmäistä mekkoa kokeillessa tämä huomasi pienuutensa. pienen pieni hukkui kokoon 34
seuraavista mekoista pienin koko oli 36 tai M
tämä ei edes kokeillut
näki jo heti päältä että ei pysyisi päällä
ja eniten niissä henkareissa roikkui L ja XL ja minua vähän suututti hetken
että kovimpaan ääneen aina valitetaan ettei ole isoja kokoja
ja niillehän on omat kauppansakin
omat vaateosastonsakin ainakin

pienille ei ole mitään.

mutta ehkä minä halusin olla vain hetken ärsyyntynyt ja ärsyttävä.
katselin nenä pystyssä nelikymppisiä naisia jotka hipelöivät nuorten vaatteita ja ajattelin

onneksi en tosiaan käy useammin kaupoissa
luulen että minusta kehittyisi hyvinkin nopeasti bitchtyttö
että tekee mieli sanoa ärsyttävällä äänellä ärsyttäviä sanoja

ehkä olen mielluumin tämä rumilus
ja olen arvostelematta
niitä nelikymppisiäkään
ja pyydän vain äitiäni tekemään minulle pilkullisen mekon. punaisen.

viime yönä
minä sitten avasin sen oven.
tanssin käytävää pitkin koska se oli tyhjä.

olihan niissä toisissa unissa verta.
mutta ne olivat toisia unia.
eikä veri ole koskaan ollut painajainen.

ja menen kesäksi leireille. kahdelle vain ja ei sillä elä. mutta.

ja päiväunetkin. sormet kylmänä. iho unikuuma.

huokaus.

Tänään
en saanut työtä

yhtäkkiä sitä putoaa taas taivaistaan tähän maahan
ja miettii rahaa
yhtäkkiä on taas totta ettei kuukauden jälkeen enää ole
ja nyt

mitä

paniikinomaisesti työpaikkailmoituksien selailua
puhelinmyyntiä. pelkkää puhelinmyyntiä ja sellaista josta ei ole työkokemusta
kaikkea olisi pitänyt jo tehdä pitäisi olla kaiken koulutus
ja sitä hakkaa päätänsä seinään sinä typerä olisit voinut varautua pikkuisen aikaisemmin sitä oli vain niin itsevarma niin typerä kaikki kyllä järjestyy ja nyt on jo toukokuu
kuka hullu enää

työ
ja kun ei saa työtä on yhtäkkiä työtön jo senkin takia ettei ole koskaan saanut työtä
minun työkokemukseni vuosia sitten

pettymysten pettymykset

ja pitäisi soittaa sinne ja tänne ja minä inhoan soittelemista
minä inhoan inhoan inhoan inhoan sitä että aina pitää pitää pitää ja sitten ei koskaan ja sitten itkee pää seinää vasten itkee kaikissa rappukäytävissä ja kulkee ohi kaikkien ohi
juuri kun ei jaksaisi mitään ei edes selittää

mutta niin. ei työtä. ei rahaa. ei rahaa. meillä ei ole kummallakaan. paitsi minulla. kai se on sitten avattava säästötili ja ostettava niillä rahoilla ruokaa. mitä sitä turhia säästelemään. kun elämä ei ole sellaista, että voisi sästää. piru kun minut on opetettu säästämään.
ja niin helvetin itsepäiseksi.

kaikki on aina muiden syytä.

mutta kun en minä ole sellainen, joka osaisi syyttää itseään joka osaisi kävellä pää pystyssä
pah

ja sitten
saan pian kuitenkin kuulla etteivät tekstinikään riitä
edes tyhmään kouluun

täydellisyyden tavoittelu on niin typerää ja silti sille ei mahda mitään. ei mahda mitään että pelkää epäonnistumisia niin paljon. ei kestä edes yhden työpaikan hylkäyspäätöstä. tai viiden.

typerä tyttö itkee.
mutta pääsee ainakin kesällä sitten kulkemaan miten tahtoo. ilman rahaa tietysti. mutta onhan tällä vanhemmat joista toisella on hyvät tulot ja ne voi sitten vaikka lainata. niin. menee sitten mökille uimaan koko kesäksi.

vappu vappen

ilta jo
ja monta päivää mennyt
monta asiaa niin ettei ole kertonut kuin iltasatuja jotta nukahtaisi itse
hyvin

unessa talo joka oli isovanhempieni talo joka oli vanhempieni talo
enkä minä tiennyt mistä laittaa valot päälle
ja löysin pienoismallin talosta. äiti oli rakentanut sen se oli aivan kuin meidän kotimme kun otti yhden kerroksen pois sen alta tuli uusia kerroksia joissa oli uusia huoneita ja me olimme niissä
koko perhe
äiti isä veli minä
ja kolmas lapsi toinen tyttö
minä jäin katsomaan pienoismalli tyttöä ja mietin miten meitä oli siellä kolme

yrittänyt etsiä bergmanista
esitelmä ylihuomenna
huomenna kokous ja pitäisi elokuvaoikeuksista
tämä on laiminlyönyt
nyt vain sigur ros
nyt vain ja sitten suihku ja sitten ehkä nukku
maan

ja pitäisi ilmoittautua luokkakokoukseen kun onhan sinne
varattu paljon kasvisruokaa
ihan vain
minua varten
ko? minun olisi tehnyt mieli kysyä
he olivat ironisia tietämättään minä kuulin äänestä vaikka ei ollut ääntä
ja vieläkin hämmästyn sitä miten toisenlaisia ovat sittenkin ne joita on joskus tuntenut
ja silti niin yllättäviä silti niin ettei olisi voinut kuvitella sanovan vaikka olisi pitänyt tuntea
ja sitten nauraa kun yhä niin sama yhä niin sama kuin silloin
samat suhteet meillä kaikilla kuitenkin

ja vesi on ruvennut houkuttelevaksi
kimaltelee pirulainen
ja silti niin jäinen vielä
ettei uskalla kun vähän koettaa
ja kertoi että joskus ennen kuin jäät olivat vielä lähteneet
eivät edes vielä lähteneet
ja kiivetä jäälautalle

nyt on vain jäävuoret

ja tämä näkee aina puun
joka on talojen takana
se huojuu siitä tietää sen olevan puu mutta muuten
sitä voisi luulla dinosauruksen pääksi

tämän tekisi mieli kirjoittaa. tekisi mutta ei ole kevään lapsi
lainkaan
tajuaa ettei kyllä yhtään
tämä valoisa vuodenaika tekee minut vain levottomaksi
paikasta toiseen ja toisilta toisista
ja sanoa ääneen olisipa jo syksy
hymähtävät
mutta tämä elää silloin
silloin voi tuijottaa ikkunasta ei tarvitse olla päiviä jolloin kaikkien täytyy kerääntyä korit täynnä herkkuja ulos ja hymyillä ja jaksaa kun toiset haluavat juhlia
ja olla niin pirun ulkopuolella juuri silloin koska eihän ole syksy eihän ole sadetakkeja sateenvarjoja kumisaappaita perunoita keitossa tyhjiä katuja lehtiä edestakaisin
on vain tuuli joka on kuiva on vain tuuli joka pöllyttää kaiken pölyn ja ihmiset typerissä päähineissään
ja linnut ovat kuulemma jatkaneet matkaa vaikka tarvitsen lintukirjan

mutta ei sen väliä vaikka ei asu missään ei sen väliä vaikka ei olisi aina ikkunoita kun on vain ovia joita täytyy jatkuvasti avata
vierashuoneisiin laitetaan patjat ja sitten maataan kiinni toisissaan niissäkin joita vasta ensimmäistä kertaa on puhutellut nimeltä ei sen väliä sillä eihän oikeastaan tarvitse muuta
eihän oikeastaan tarvita peilejä koska niistä näkyvät vain unet ja mansikkapaikat
ja sitten on aamuja on aamuja joina herää ja katsoo kattoon katsoo viereen katsoo ohi ja siinä sitä ollaan ja sen on väliä

pitäisi oppia olemaan siinä kun on pitäisi oppia olemaan se mikä on eikä kulkea aina sinne mistä tietää tulevansa kuitenkin takaisin heti kun pimeä alkaa heti kun loppuu valo tai sade

miksi he eivät ymmärtäneet minun onnellisuuttani
he eivät ymmärtäneet eikä minusta sen takia koskaan
tullut kuviani
mutta ne jäivät minuun minä muistan

kun heitimme vesi-ilmapalloja saunan ikkunasta kun kuumassa vedessä ne olivat eläimiä muistan kylmän pihan illan ja kuinka hänellä nälkä kuinka hän katsoi minuun ja kysyi kuinka minun olisi tehnyt mieli mutta hän jäi sitten kuitenkin koska minä olin hiljaa muistan aamun kun ilmapallo puussa isät ja isien kaverit kuuntelemassa lauluja joita laulettiin vuosikymmeniä ennen joita laulettiin edellisenäkin yönä ja sateessa syömään sateessa hevosia minun pakko uskaltaa ja seuraavana päivänä talo ja ihmiset joita ei ikinä omassa hulabaloobalaibalooba paljaat varpaat ensimmäistä kertaa

mutta nyt syntymäpäivät ovat vain nimiä
ja sitä saattaa purra huulta mutta
joskus nauraa ettei ainutkaan nimi sama nimi ettei ainutkaan voi tietää millä tavalla minä laitan kädet iholleni kuinka minä piirrän kasvot joita ei heti näe

nauraa ettei kukaan

onko yksinäisyys sittenkin voitto sittenkin
jos sen tajuaa jos

ja kevät ei sovi minulle
sillä liike täytyisi
on kaupat on hiukset on vaatteet on kasvamassa pitää kehittää uusia jatkuvasti ettei vain pysähdy liikaa valoon

ehkä tämä vielä etsii painajaisuniaan joihin voisi jäädä makaamaan
ettei kääntyisikään ja painaisi ovea lujemmin kiinni
että avaisi ja katsoisi silmiin
lopettaisi murhaamisen lopettaisi turhat tuhottomat iskut jättäisi aseet maahan kävelisi tyynen rauhallisesti ulos ei kääntyisi ei juoksisi
jos katsoisi silmiin eikä kirjoittaisi
enää vain kirjoittaisi

jospa tämä jonain päivänä lakkaisi juoksemasta lakkaisi kulkemasta ylöspäin jossa ei ole muuta kuin hattaroita
niitä joista tehdään pieniä yksinkertaisia tyttöjä jotka luulevat että maailma tulee paremmaksi jos

mikä se oli se onnellisin päivä?
eihän siihen tarvittu muuta kuin ilmainen sisäänpääsy ja muutama kierros maailmanpyörässä. jäätelö ja hattara ja valokuvat.
minä ja minun onnelliset hattarani

hah

tärisin aivan
kun kävelin portaat alas ja olin jättänyt
sen työn
sen työn jota ylihuomenna
ja haluaisin olla kuulematta kyllähän minä tiedän en tahtoisi tietää tahtoisin niin kuin joskus että voisi olla hyvä parempi paras että voisi kokea onnistuvansa

mutta minun on opittava olemaan ei niin hyvä minun on opittava olemaan vain vaikka hyvä mutta ei erinomainen minun on opittava se minä tiedän

ja hakulomakkeet. tehdäänkö pelkästä hakemisesta niin vaikeaa vain siksi ettei kukaan turhan takia
ihan vain huvikseen laittaisi papereita postiin
en jaksaisi millään en millään täyttää papereita

papereista laivat

minua pelottaa minua oikeasti pelottaa en voi kuin vain ajatella koko ajan ajattelen ylihuomista ja en pidä siitä en pidä siitä etten voi nyt huokaista niin hekin sanoivat joilla jo oli ettei se sittenkään helpottanut kun oli tulostanut kopioinut vaikka minä silloin kunhan vain saisi tehtyä aikaansa mennessä mutta nyt
miksi se on niin tärkeää? ja sitten yrittää muka kohauttaa olkapäitään ei sillä väliä ei sillä väliä ja kuitenkin sillä on kuitenkin
pelottaa jos alkaakin vain itkeä jos alkaa itkeä jollei
minä voisin
minä voisin olla juuri sellainen joka alkaa itkeä ja sitten lohdutellaan ja sitten sanotaan että
en pidä yhtään tästä tunteesta
haluaisin jo levähtää enkä uskalla avata sitä minkä tulostin en uskalla se tuntuu niin kamalalta en tahdo edes nähdä sitä miten tämä on näin iso juttu?
painava lasti

istutin ruohosipulin tänään. ja on herneetkin.
ja minun tekisi mieli nieleskellä tekisi mieli laittaa kiinni silmät

en ikinä enää tahdo muodostaa lauseita jotka muka kuulostavat hyviltä kuulostavat oikeasti vain tehdyiltä töksähteleviltä huonoilta
ja en olisi halunnut ikinä sanoa mitään olisi helpompi mennä piiloon

sitten näkee että kaikki onkin ollut pelkkää huijausta.

niin. huijarit. me huijarit. toden totta.

ja voi tajuta lauseita vuosikymmenien takaa. yhtäkkiä. ja täysin.

huijari.

eilen voi helpottua
ja sitten tänään vatsa on loputon laiva johon ei auta harmaat taivaat

nukkua nukkua aina nukkua päiväunia
suunnitella kasviretkiä saareen

saareen

ja lukea toisten saarista jotka ovat minunkin saariani.
juosta vastaan näyttää kuvaa ja siinä me istuimme sylikkäin minä ajattelin
minähän vain ajattelin
niin helppo olisi ollut koskettaa koska hän pyysi

ensimmäistä kertaa kylässä
minä soittaa ja sanoo että on kuvannut puita että sopisiko jos tulisi
ja lopuksi me nauramme tiskatessa koska omituinen yhteys omituinen
en muista sanaa
ja tulee seuraava kerta
kun simpukat pöydällä kivet
minä niiden silmissä minun silmäni hänen silmänsä lattialla voit sinäkin minä en minun täytyy ja muistan päivän väärin kun kävelen kevättä kotiin takissa kevättä tuoksu meren tuoksu ja matoja joita keräsimme siilille minä en koskenut minä yritin olla katsomatta koska kuvat

ei koskaan sanoja vain ohi

unessa me tapasimme
minä tiesin että hän on siellä kaupassa
ja hän oli me halasimme ja kaikki oli kuten olisi ollut oikeastikin ja minä sanoin että tiesin hänen olevan mutta hän ei ihmetellyt ei enempää kuin minä

valvottujen öiden jälkeen ihmisten jälkeen niiden joiden nimet vasta oppii ja sen etteivät he enää nuku vierekkäin me katsomme toisiamme toivottamatta toisillemme sanaakaan sanomatta ja minä tiedän

he ovat eri henkilöitä he kaikki
heidän kuvansa minun seinälläni allekkain vierekkäin toisistaan kuin puut

mutta kaikki eivät ole kuvina niin kuvina että voisi ripustaa
on vain sivuja joiden väliin joskus ja sitten
minun kuvani
joista voi kiistellä vaikka tiedän että se on totta

hän sanoo että minun muistini toimii niin
siksi hän on oikeassa koska hänen muistinsa ei koskaan hän ei voisi sekoittaa
samalla tavalla ei koskaan minä nauran mielessäni niin kovaan ääneen sanon kuule ja hän sanoo niin kyllä hän tietää mutta tässä ei ja sinun muistisi minä nauran enkä itke tällä kertaa ei tässä ole mitään itkettävää tämä on vain muisto tämä on hyvä muisto mutta me muistamme vain paikan väärin kumpikin me muistamme ja onko sillä väliä oliko se isompi keittiö vai pienempi onko sillä väliä jos me kuitenkin

ja edelleen pelkää samoja äänenpainoja kuin silloin
kun värikynät olivat jonoina pöydällä että voisi jatkaa
mutta äänenpainoja ei enää tule
enää on vain pyyntöjä ja kysymyksiä kutistuneita kädenojennuksia ei koskaan lukittuja ovia enää tarvitse pelätä tarvitse lukita vaikka

minä en muista
kuitenkaan en muista edes unissani että meistä on tullut
aikuisia
ettemme me enää
lukitse toisiamme viherhuoneeseen ettemme kävele veitset kädessä että
minä olen ollut liian pieni kuulemaan mutta nyt en ole enää ja minun kotini ovi
on hyvin kaukana

ja meri

omituiset vuodenajat jotka eivät koskaan
liiku niin kuin ovet
niin kuin kivet minä liikun
ja pidän

lämmitän ensin käteni sisällä ja ojennan
tule katsomaan
tule katsomaan minä näytän tule katsomaan ja se on lämmin onko se lämmin
mutta valot on sytytetty ja kuula on vierinyt jonnekin sängyn alle kivet liikkumatta pöydän päällä vain minun silmäni vain minun sormeni
tahtoisivat
kivet rannoilla ettei minun tarvitsisi kuulla kuinka he sanoillaan tekevät toisen pikkuhiljaa olemattomaksi koska olemassaoloa on vaikeampi kestää nyt kun hän ei enää ole tässä
rantoja kahlattava ensimmäistä kevättä
ja ajatus ja ajatus niin että minä kuulen vain sen mitä hokea
eikä aikaakaan

kun taas olen liikkumassa ja kivet takana
takana hän joka kysyy takana hän joka avaa ovia minun vierestäni enkä minä tahdo hänelle enkä minä tahdo koska tiedän mitä hän rakastaa tiedän mitä hän minusta miksi miksi ei ja viimeisiksi sanoiksi jäävät ne joita kuulemme toistemme isiltä

he tarjoavat aina lehtiä joissa ei olekaan luettavaa
minä olen eronnut kirkosta minä en tahdo ettekö ymmärrä ja
me nauramme koko kirkkopuiston ympäri mitä älyttömyyksiä mitä ja kuvittele että minun äitini pitäisi huolestua kuvittele tuollaisen kanssa ja kuvittele

minun äitini sanoi lähettävänsä minulle paketin ja yhdessä mietimme lahjaa
ei minulle. ei minulle tällä kertaa on vaikea tietää kenestä he välittävät.

on vaikea tietää miksi

ja aina lähempänä merta vaikka kauemmaksi sisämaahan
en minä ole koskaan
uinut oikeasti valaiden kanssa koskaan nähnyt kuinka jää kuinka
vain kerran kiertänyt vain kerran ja silloin oli kaikki kevättä oli talvea ja oli muita mutta ei minun
yksin minun
niin kuin veneen viertä liikkumatta
ja siinä hetkessä minä olisin voinut

mutta se olikin joku toinen
pitää olla tarkkana ennen kuin rukoilee

ja he nauravat tietysti he nauravat sillä eiväthän kivet elä mitä sinä
ja puut eivät tunne
eiväthän
kysy luontosuhteesta
kysy ja ole hiljaa ja naura ja ole hiljaa ja sillä tavalla

pääsee aina eteenpäin

tai hiihtää
isäänsä kiinni koska
sittenkin
hiihtää koko järven ympäri hiihtää hiihtää pitkin jäätä ja ne jotka koettavat saada alta kaloja huomaavat
huomaavat kuka on mennyt ohi

edistystä

tää on taas noussut
työmiehet
mutta edistystä koska nukkui jopa yhdeksään
eikä ihan hirveän muutaman minuutin välein katsonut kelloa
joskus vain

tehtäviä on tehty
kaikkea
mitä ei ehkä ennen

ja nyt pitäisi
aloittaa vielä ne
jotka ovat jääneet tekemättä
ja tulevat

unissa on ollut painajaisia
taas niitä samoja joista en ikinä pääse
mutta olen tajunnut niistä jo jotain
uutta
ehkä
ja minä tiedän etten pääse unistani ellen
mene niihin
ihan niihin kiinni
oikeasti oikeasti maailmasssa

tekee mieli avata sanoja
katsoa niitä
kääntää kääntää ehkä vähän
ja minä huokaan koska

on helppo jättää kirjoittamatta
helpompi
ainakin kesken

ja isä on soittanut äiti on soittanut ja nyt minun pitäisi soittaa
olen unohtanut kaikki
velvollisuudet
olen vain kulkenut kulkenut pysähtynyt nauranut ja jäätelöä
koti on aivan kamalan näköinen. miksi siivoaminen unohtuu niin helposti? ja miksei kaikilta?
olen aivan ulkona kaikesta
toiminnasta
luen sähköpostiviestejä joihin en ole vastannut ja niihin on vastannut jo monta
ja minunkin pitäisi mutta en
minä en sano mitään ja kerääntyvät
asiat joista pitäisi keskustella
mutta minä pysyttelen turvallisesti ulkona
pyöräilen uudella vanhalla pyörällä helpompaa kuin vanhalla uudella vanhalla jossa ei ollut vaihteita pyöräilen ylämäkeä voin pyöräillä ylämäkeä paitsi viimeistä koska viimeistä ennen tulee pitkä jono autoja ja täytyy pysähtyä ja jyrkkä

ulkona
voi kohta alkaa kerätä kasveja yhden opintopisteen verran.
seitsemänkymmentä.
vähintään.
ja ne pitää nimetä. lajilleen.
ja ne pitää kuivata. sellaisella systeemillä. jota en varmasti osaa rakentaa mutta ehkä isä ehkä äiti
ja ne pitää asetella kauniisti
minä
jonka kädessä ei pysy mikään teippi liima oksansuikale
ja leskenlehtiä on jo
sinivuokkoja
olen nähnyt
ja nyt pitäisi vain
päättää
mistä minä mikä minun alueeni
näin jo untakin
mutta siinä ne kaikki kukat kuihtuivat koska ei ollut muovipusseja

opettajan uni oli muovipussit
pelkät muovipussit koko maailmassa
ja me olimme ensimmäisellä luokalla

nyt me emme ole luokalla enää
unessa poika huusi minun nimeni
ja kysyi tulenko perjantaina
sanoin etten tiedä
ja kuiskasin tytölle että oikeasti en mene en mene koskaan vaikka

joskus tekisi mieli jättäytyä ulkopuolelle
vain jotta
voisi sitten olla keskellä

niin. jättää siihen ruokapöytään aina päätyyn vapaat paikat
että kerääntyvät ympärille
mutta entä jos menevät eri pöytään?

olisin hyvin ehtinyt käydä suihkussa
se huoltomies
se taitaa tulla vasta huomenna.

En tiedä johtuuko
unieni hysteria
ympäröivästä hysteriasta

minusta on tullut rauhallinen. tyyni.
ei paniikkia siitä että proseminaariesitelmä on ihan pian
ei paniikkia siitä että lauantaina pitäisi haastatella kirjailijaa, jonka kirja ei ole vieläkään tullut ja jota en siis ole lukenut
ei paniikkia siitä että minulla on rästissä aika hiton monta kurssia ja tehtävää
ei paniikkia siitä ettei minulla edelleenkään ole kesätöitä ja ei siis edelleenkään tulevalle kesälle rahaa
keine panik

vaikka en osaa enää saksaakaan.

twin peaks ei jätä minua edelleenkään rauhaan
viime yönä olin taas siellä
twin peaksin maailmassa
tai paremminkin
se oli minun maailmassani
ja jälkeenpäin ajatellen uni oli lähinnä huvittava
kuvitelkaa
supermarketti täynnä ihmisiä jotka juoksevat ympäri ympäri
toisiaan jahdaten toisiaan pakoon
huutaen : MY NAME IS BOB! MY NAME IS BOB!

sellaista se oli.
unieni hysteria.
ja minua olisi pelottanut siitä herätessäni
ellei vieressä olisi ollut kuuma poika
joka ei lainkaan näyttänyt bobilta nukkuessaan ja joka nukkuessaankin saattoi kietoa kätensä ympärilleni

lapsena näin painajaisen jossa äidilläni oli haarukka päässä
en muista siitä enää mitään muuta kuin tuon ja sen ettei äiti oikeastaan edes näyttänyt äidiltä vaan oli jotenkin vääristynyt. muistan haarukkapään sen takia että siitä tuli perheemme sisällä vitsi. kaikkien mielestä se oli hauskaa.
miten se ei ollut minusta yhtään hauskaa?

luulen
että minun uniani ei ole koskaan ymmärretty
minua ei ole
unien kanssa
äiti on aina luullut minun keksivän uneni
koska hän ei näe
hän ei voi ymmärtää
että minä saatan oikeasti muistaa samalta yöltä helposti viisikin eri unta
ja yksityiskohdat
ja että minä vielä kerron niitä
kuin tarinoita
hän ei uskonut
enkä ihmettele koska sanoinhan minä että meidän saunassa asuu läpinäkyvävärikäsmies ja soitin pianolla hienoja kappaleita joita olimme opetelleet musiikkileikkikoulussa, katsos minullahan oli niin hyvä sävelkorva että kyllä minä vain noin vain opin ne kuulemalla ja vaikka en ole koskaan aiemmin koskenut tähän meidän antiikkipianoon niin kyllähän minä osaan kuitenkin tällä soittaa
niin
ja kyllähän niitä oli paljon
sellaisia
joista voisi päätellä
etten minä aina ihan erota sitä
mikä on totta ja mikä ei

mutta unet olivat totta

unien tunne voi jäädä päähän soimaan

sitten osaa tuijottaa vain kattoja
silmiin jääviä verhon juovia
ja päättää maalata ne

ja huomannut
että unien väliin voi jäädä yksittäisiä kuvia
niitä
jotka aamulla tuntuvat epäloogisilta
eikä tiedä
mistä ne ovat ja mihin

minulla on unen tunne päässä
mahdotonta selittää kun ei se ole kuva
ainoastaan
mutta minä kävelen autiossa kaupungissa autioiden liikkeiden ohi
ovet auki
ja etsin kivisiä portaita antiikkikauppaa
itken itken itken en mene sisään en istu

ja minä tiedän mitä minä itken
mutta nyt aamulla
minun on mahdotonta muistaa
käsittää
että pelkät kädet
ja minun onneni
ehkä joskus
olisi voinut saada pois tolaltani
mutta siinä oli jotain muutakin
jota voi ymmärtää vain unissa
tunne, joka ei ole koskaan selitettävissä
mutta joka silti on
olemassa

ja yksi yö
minä mietin symboleita
ihmisten
vartiolla on omansa linnut ja tiet kolme puuta ja kuutamouinti
lynchillä on selvästi omansa laulut ja esiintymislavat
smedsillä pölkyt
mannerilla hevoset ja kissat

ja minulla
tajusin että minulla on kivet
olen kyllä tiennyt että ne ovat draamoissani
mutta nyt huomasin että huomaamattani
ne ovat myös muissa
ja hyvinkin keskeisesti
ja sitten
ymmärsin
että minun omassa elämässäni
nehän ovat juuri kivet

ja ne tulevat jo äidiltä.

unelmat joita ei unelmoitu. niin. eihän hän. mutta oli kivet.
ja niistä minun on pitänyt pitää kiinni.

ja setä päättäjä näkee mielessään vain kivekset
minua nauratti
minua nauratti vaikka olin vakava ja vain vähän hymyilin
alistuva mutta sanoin suoraan ehei
ja hän varmasti kuvitteli
hämmentävänsä näin pienikokoista kiltinnäköistä tyttöä
että mitäs siellä alitajunnassasi oikein liikkuu
ehei
minä sanoin
sinä et tiedä minusta ja minun kivistäni mitään
etkä minun perheestäni jos luulet

joskus ihmisten tuntuu olevan vaikea käsittää
ettei kaikki
mitä kirjoittaa
tarkoita
ole totta minussa
että jos he näkevät minun piirrustukseni ja tietävät että olen laskenut viiten
he luulevat että myös kaikki muu

ja juuri siksi
minä kirjoitan
nauraen kirjoitan
koska voin sanoa mitä tahansa
luulkoot, minä voin nauraa
eikä minun edes tarvitse
ajatella mitä ehkä muut
ainut kun ei tarvitse
ainkaan vielä

mutta eikö se ole myös sitä
että kaikista voi tehdä uuden kuvan
kuin näyttelemistä mutta ei tarvitse itse mennä näyttämölle
ei tarvitse muistaa ulkoa koska voi muistella jatkuvasti

ja ehkä minä vapaudun myös unista
samalla kun teen niistä osan
kirjoitusta kirjoituksesta

täällä on kesä.

PIKKU HAN

1.
Pikku Han,
älä pujahda pakoon,
kun kadehtijat astuvat
majasi ovesta sisään.
Laula heille unista,
joita mietit,
ja he jättävät sinut.

Pikku Han,
kun lakkaat nyhtämästä lankaa
etkä enää puhaltele pilviin,
lähdetkö silloin niinkuin hekin.

2.
Tänään puu
loi itsensä sinussa
Pikku Han
ja sinä piirsit sen
hiekkaan.

Aamulla
kuulet lintujen
laulavan sisälläsi.
Älä silloin
hävitä kuvaasi
Pikku Han.

- Mirkka Rekola, Pikku Han -

eilen
oli aika huikea päivä
ensimmäiset prosemma esitelmät.
ja heillä meni hyvin
suurimmaksi osaksi
todella hyvin
ja minullakin oli helpottunut olo

viimeinen jakso twin peaksia
eilen
illalla
ja arvasin näkeväni unia
sillä eiväthän tuollaiset kuvat voi jättää minua rauhaan niin pian
mutta ei painajaisia
varsinaisesti

olin surullinen koska minulla ei ollut rahaa
söimme cooperin kanssa suklaakakkua
cooper kysyi haluaisinko että hän lainaa minulle rahaa
sanoin en
entä jos käymme tankkaamassa huoltoasemalla, hän voi maksaa
sanoin ettei minulla ole autoa
ja cooper kysyi tahdonko mennä huoltoasemalle jäätelölle
suostuin ehdottomasti ja kerroin eräästä huoltoasemasta josta saa erinomaista jäätelöä
tai joskus sai sillä en ollut enää varma oliko se vielä olemassa
cooper nauroi ja sanoi katso ympärillesi
olimme heinolan torilla ja kaikki oli hyvin autioita, yksittäisiä kojuja siellä täällä ja myyjät näyttivät apaattisilta, liikkumattomilta, jotenkin omituisen värittömiltä
jatkoimme matkaa ja tulimme perille
cooper toi pöytään suuren lautasellisen punaista sorbettia
hän jakoi jäätelön osiin ja teki yhdestä shakkilaudan
seriffi ja cooper alkoivat pelata
minä söin jäätelöä
se muuttui pelin aikana ruskeaksi ja maistui pähkinältä mutta raikkaalta
väkeä tuli enemmänkin
tuttuja (mutta en enää muista kasvoja)
cooperin piti lähteä ja hän kysyi onko meillä nyt rahaa maksaa jäätelö
joku mies joukosta vastasi myöntävästi

ravintolassa ei ollut oikeastaan tarjoilijoita tai myyjiä
siellä oli siellä täällä sotilaspukuisia nuoria miehiä seisomassa hyvin suorana
ja yksi hienosti, vanhanaikaisen sotilaallisesti (kuin ne englannissa seisovat ukkelit) pukeutunut nainen ikkunalaudalla, hän oli pomo ja tiesimme että hän tietäisi maksoimmeko vai emme
mies, joka oli vastannut meillä olevan rahaa viritti omituisen viritelmän pöydälle
hieno sotilasnainen hymyili meille, ei kovin ystävällisesti
ja lähdimme juoksemaan
olin varma että sotilasnainen siirtyisi jotenkin yhtäkkiä eteemme että jotenkin hän saa meidät kiinni
mutta jatkoin silti juoksemista. ensin oli kauhean paljon portaita ravintolan sisällä ja joka mutkan takana seisomassa sotilaspukuinen mies

juoksimme kadulla. kaikki huusivat. en uskaltanut katsoa taakse. juoksin vain.
tuli ylämäkiä. ne olivat tosi raskaita juosta
oli pakko kävellä vähän
aloin tajuta että tämä on unta
että en oikeasti jaksaisi juosta näin pitkää ja edes tämän vertaa ylämäkiä
päätin siis lähteä juoksemaan uudelleen ja voimistaa vauhtiani
mutta kaikki hidastui
yritin kuvitella että olen perillä kotona (se oli yliopistonkadun kotini) että nyt avaan oven
mutta olin vasta puolimatkassa. ja liikkumiseni hidastui edelleen.
otin kaiteesta kiinni. yritin hivuttaa itseäni liikkeelle. liikuin enää hyvin vähän.
ei kuulunut mitään ääniä enää takaa.