"The singe on the sleeve is worse than fire"

it's raining cats and dogs

ja salama aina silloin tällöin ukkosen ääni minulla on satojen sivujen pinkka erivärisiä geelikyniä sohva intialaiskuvioiset tyynyt ja makuupussi, samanlainen kuin edellisellä kerralla kun olin täällä

mutta nyt on jo aurinko kirjasto johon en vielä saanut korttia kun ei ollut todistetta osoitteesta mutta tunti ja olin vasta kuudennelakymmennennelläkahdeksannella sivulla etsinnöissä, yli tuhat teosta kasvatuksesta

minusta tuntuu että tukimuksestani tulee aikalailla kasvatustieteellinen

yhtäkkiä olen vain kiinnostunut koko koulusysteemistä ja unohdan että minulla on pääaineena kirjoittaminen

mutta se oli eilen jo

ja

kahvi on aika vahvaa, se on sellaisessa leveässä mukissa lehti keskellä vaahdosta enkä jaksa hakea sokeria vaikka se kuuluisi

vireisessä pöydässä maorinainen opettaa kehitysvammaiselle jostain lastenkirjasta

one two three four five six seven great!

he etsivät susia.

mutta sekin oli eilen jo, eilen.

kolmantena päivänä kävelin 2,2 kilometriä kukkuloille, vuorille ja merenrannoille, kiertelin siellä tunteja pysähtelin jyrkänteille ja nojailin suuriin puihin, wahuta kaua, se on sen puun nimi. minun puuni. mies tykkää enemmän sellaisista palmuista, suorista linjoista, vahvoista ja notkeista, mutta ei sellaisita niin kuin kaurit, ne on jotenkin liian

vahvoja, kaikista vahvimpia

kehitysvammainen tyttö hymyilee minulle. sillä on kaakaota huulissa eikä se opettajakaan ollut maori. luulin tatuoinneista päätellen ja painosta.

tyttö sanoo rakastavansa kaakaota. ehkä minäkin voisin

tulla kirjastoon tummatukkaisen tytön kanssa, joka rakastaa kaakaota ja etsii susia kirjasta.

ja he lähtevät pois

ja aurinko ei enää polta kasvoihin kattoikkunasta kirjaston yläkerrassa, häikäise silmiä ja näyttöpäätettä

mustat pilvet ovat tulleet takaisin ja kohta sataa

pouring

cats and dogs

ja minulla on sateenvarjo repussa, sateenvarjo ja tietokone ja muistikirja. ostoslista kaikista niistä ruoka-aineista jotka löytäisin suomessa kaupasta helposti mutta täällä

minun täytyy katsoa tomusokeri sanakirjasta

ja yrittää selittää piimä, mutta eihän näillä piimää olisi

hyi yök mies sanoo kun on maistanut islannissa

vaikkei se edes ole sama

siellä se oli enemmän jugurttimaista. tai me ainakin pistettiin sitä aina aamuisin mysliin. ja esittelin turisteille surmjölkin maustamattomana jugurttina.

ja siellä he ovat taas. yksi meistä tytöistä ja islantilainen poika pikkusiskonsa ja pikkusiskon kavereiden kanssa. samat maisemat. sama saari.

valo.

mutta täällä on kokolattiamatot

puhelimessa jatkuvasti naurava nainen sanat venyttäen, jiah bro

minun pitkät mekkoni, islantilainen villa ja kalpea iho, aksentti josta kukaan ei ole oikein varma

kalastajat laiturilla kääntymässä katsomaan

mies ruiskuttamassa autoaan puhtaaksi

vanhat sedät oluet ja viinit käsissä tuijottamassa

ne näkee meidän makuuhuoneeseen

meidän vessaan

vanha nainen ovella muffinsseja liinan alla

hellouuu welcome dear are you going to find a job oh you like walking don't you dear

ja hän osoittaa yläpuolellamme olevaa taloa ja kertoo että löydän heidät sieltä jos tunnen oloni yksinäiseksi

minua alkaa itkettää kun laitan oven kiinni, nainen yritti kurkistella sisään ja kutsuin hänet mutta ei hän tullut ja meillä oli sanomalehti lattialla ja pistin juuri yrtit itämään mitä lie luuli minun kasvattavan oh you like walking don't you dear ja minua alkaa itkettää etten yhtään tiedä mitä pitäisi sanoa vanhalle naiselle joka tulee muffinssien kanssa ovelle eikä halua tulla sisään en yhtään tiedä miten teennäinen hymy täytyy olla sellaiselle vanhalle naiselle joka näkee meidän makuuhuoneeseen ja vessaan ja joka katselee ikkunasta kun minä lähden aamulla juoksemaan

oh you like walking don't you dear

postilaatikossa väärä nimi, ei numeroa

me kirjoitetaan siihen tussilla

pimeän tullen lastataan tien varsilta polttopuiksi katkaistuja puita joita emme omista

pimeän tullen puita syttymään

lattialla

kysyy would you like to have a dining table

no, minä vastaan, we shouldn’t get any shit to get rid of

ja me nojaamme toisiimme

silittää hiuksia kun isä on puhelimessa

ja musiikki yhtäkkiä ihan liian kovalla

ja me keskustelemme eteläsaaren talvesta

ja uudesta asunnosta jonka hän on ostanut

noin vain mainitsee sään lomassa

kolmas talo

ja minua hymyilyttää kun hän sanoo jokaisen lauseen perään nimeni

it’s a townhouse, Hanne. It’s lovely to hear, Hanne.

ja tänä aamuna minulle on postia. vain minulle! ja yksi joka ei ole meille kummallekaan. ja minä avaan paketin ja kuuntelen laulutyttöäni ja kuinka kaunis hän on ja ääni ja sitten alkaa itkettää kun kaikki on siellä missä on metsät ja ei vuoria eikä merta kuin ihan rannikolla, vain turvallisia järviä

ja minua naurattaa kun painaudumme vastatusten jotta ei olisi kylmä. sade sade kaikilta katoilta kuin virta täyttää ämpärit minä mietin minun kasvimaani minun kasvimaaparkani miten paljon vettä se kestääkään näin äkkiä

ja sitten on pino niitä sivuja

ja geelikyniä ja tiedostoja ja katkaisen kaikki sähköt ukkoselta

se on vanha tapa

kulkea talo läpi ja vetää sähköjohdot seinistä, painaa nappulat alas.

seison ikkunoiden edessä

kuuntelen sadetta ja taivasta ja ukkosta ja vesi miten voimakkaasti se tulee

ja nukahdan nukahtaessa radio alkaa soida täysillä

se on usein radio

puhe on englanniksi eikä siinä ole mitään järkeä

minua alkaa naurattaa enkä ole varma nukahtaisinko radioon vai yritänkö palata takaisin todelliseen huoneeseen

ja sitten tulevat miehet, he pitävät kovaa meteliä ja minä ajattelen he ryöstävät kaiken koska minä nukun he eivät näe minua koska kuvittelen sohvan toisin päin

yritän nousta, avata silmät, liikuttaa, vilkutan heille, minusta tuntuu että vilkutan

näen ohuesti ikkunan karmit

yksi miehistä, valtava, tulee ylleni ja hekottaa

äänet, äänet, minä tahdon herätä, pyörryttää

ja kun vihdoin herään olen niin raskas ja väsynyt että minun pitää nukahtaa uudestaan

piru näitä valveunia. ei saisi koskaan ajatella ettei saa nukahtaa. kun alitajuisesti ei halua nukahtaa alkaa alitajunta herättää epämiellyttävällä tavalla. pakottaa hereille.

ja se on aina sama. aina radio ja joku tulossa huoneeseen, taloon, kotiin.

oli se talo mikä tahansa, koti kenen tahansa huone missä tahansa.

kahvi tekee pyörryttävän olon. kehitysvammainen tyttö ja maorinainen joka ei ollutkaan maori ovat vaihtuneet nuoreen naiseen ja ehkä hänen äitiinsä he syövät makeaa kakkua, flat white ja kaakao.

ja illalla on tyttö joka haluaa näyttää minulle kaikki korunsa ja tytön isä jonka kanssa en tahtoisi joutua hankaluuksiin ja tytön äiti joka hymyilee niin kuin amerikkalaiset sweet sweet sweet

itken koko matkan ylös vuorille

ja alas merenrantaan itken puiden välistä, lehmien välistä, kivillä ja pienillä puisilla portailla, kuolleen metsän läpi, mustien lintujen välistä, vain silloin lopetan kun kalastajat tulevat vastaan

otan kuvia joista huomaan että nenä on palanut, talvella

talvella, tämä mikään talvi ole

miehen isä puhuu lumesta kuinka kaunista siellä on

talvella, nyt

ja vanhuksilla on valkoiset hiukset

aalloista lähtee ääni

minä ajattelen aaltoja

Aaltoja jonka nainen Englannista on kirjoittanut vuosikymmeniä sitten

kun luen tämän maan naisen sanoja

the singe on the sleeve is worse than fire

the half-place than the knowing where,

like seas between to the unhappy sailor.

Poor trafficking child, with no treasure.

niissä on jotain hyvin samaa. Enkä malta odottaa että löydän linkin heidän välilleen

vanhukset lähtevät pois

uusia tulee tilalle

ja me suunnittelemme jo joulua.

kun on itkenyt vuorille asti ja sieltä alas ja puhunut lauseet moneen kertaan mielessään vieraalla kielellä ei enää harmita yhtään

sitä kävelee autotien viertä ja pysähtyy levikille jotta autot pääsevät ohi turvallisesti

heittää hupparin pois ja kameran ja pistää saappaat jalkaan ja painelee pinaatteja paremmin maahan, pinaatteja, salaatteja

ja puhelin soi

sitten avaa ikkunat ja yrittää saada naurulta selvää, leveistä sanoista

ja tekee listaa ja yhtäkkiä ei enää harmita

ei jaksa välittää heidän tavoistaan jotka eivät ole minun tapojani

menee suihkuun ja laittaa mekon päälle

heittäytyy sohvalle ja avaa kirjan

jossa sanat muistuttavat Aaltoja

lukee samoja sanoja uudestaan ja uudestaan ja sydän hakkaa

ei voi päästää käsistään, lopettaa, kuin virta kuin tuuli

kuin minä kuin hän sinä minun sinäsi

he kaikki

ja heidän äänensä ja kirjoittaa lauseita muistiin kirjoittaa muistikirjaansa

"And the childhood is nothing, it is only the wind in the telegraph wire for crying there, the toothache in the cavity of night, the too big body curled up in the cot too small, the grandmother breaking her back in the hot Virginny sun, grandmother what big eyes you have; and the boy in the fox belly, unstitch, unstitch, boy girl or day locked in the suffocating belly of memory."

täällä on koulupuvut

väitellään lastenoikeuksista autossa

minun ääneni nousee ja kiihtyy ja suu kiristyy ja silmät

silmät silmät minä sanon minä

enkä anna periksi en koskaan

ja lopulta emme puhu rahasta, työstä, lapsista heidän oikeuksistaan tai maittemme erilaisuudesta vaan minä taputan hänen jalkaansa ja sanon että hänen kykynsä tulla ihmisten kanssa toimeen on erikoislaatuista ja että minä aina katson ihmisiä alaspäin

ja hän sanoo me kaikki ja me ajamme kyläkirjaston pihaan ja minä sanon voisin olla töissä täällä koulussa täällä lastentarhassa ja hän sanoo että hänen ystävänsä voisi auttaa minua koska he tuntevat kaikki ja kaikki tuntevat heidät ja

me pysähdymme nostamaan puita auton lavalle

minä vieritän niitä alas rinteeltä ja mies ottaa vastaan etteivät ne vastaantulevien autojen päälle

autossa on kuuma

ja minulla uudet kumisaappaat

koti

ja minä riisuudun neljästi ennen kuin on seuraava päivä

ja valo taas

ja merenranta ja hullun taiteilijan talo siellä rannassa

simpukoita

vuorovesi ja ne kaikki kumisaappaat ja polttopuut ja rinteet ja lehmät, uudet puut ja linnut.

tytöillä turkoosit paidat ja tummansiniset lyhyet mekot. koulupuvut. pojilla vihreät hupparit ja tummansiniset shortsit. koulupuvut.

osa kävelee paljain varpain. kirjastossakin. kaupoissa.

minua kiehtoo yksinkertaiset erot

niin kuin koulupuvut

mitä pistetään jääkaappiin ja mitä säilytetään huoneenlämmössä

suojateiltä puuttuvat viivat

valokatkaisijoiden suunta,

lämpimän ja kylmän veden suunta hanoissa niin kuin liikenteessä

islannissa ovet aukesivat väärään suuntaan, sisään, en muista liittyikö se maanjäristyksiin vai miksi

mustat pilvet väistyneet. miekkavalaat tulevat meidän merenlahteemme vain harvoin

tänään olisi jooga, mutta meillä on myös illallinen ulkona

jotain työjuttuja, työtuttuja. minä ja minun musta valkopilkullinen mekkoni minä ja minun valkea hikoileva iho ja hymyileekin vain suu kiinni.

ja sitten pihaan ajaa auto ja mies oranssissa paidassa kävelee alas miedän takapihalle jonnekin sinne tuonne en ole varma kierrän taloa enkä tiedä miksi se tuli tai mitä se teki ja sitten se on jo poissa. menee takaisin autoonsa ja lähtee.

meri on ihan sininen. punaiset kukat kuin pulloharjoja.
bell bird
kun aurinko lämmittää kalanperkaus altaita ja minä painelen korianterin siemeniä multaan.

"to make her way in the world and get on. And be part of the day that is forever"
-Janet Frame, Owls Do Cry - (kuten myös kaikki muut lainaukset)

läh -tö

On pahvilaatikoita käytävässä
on huonekaluja huone täynnä alakerrassa
kasa silitettäviä vaatteita
matkalauku auki matkalaukku kiinni
lattialla siististi viikattuja vaatteita odottamassa pääsevätkö mukaan vai
eivät
lenkkarit kuivumassa ulkona, mustat pilvet sateen ennakointi
pesukone pyörimässä
kolme kirjaa, kolme kirjaa auki, auki ja kiinni ja kirjoitusohjelma
sivunumeroita
kirkkaanpunaista kynsilakkaa pullo
avaamaton paketti ei muista mihin laatikkoon sen on pistänyt
puhelu yöllä, tyttö vielä työvuorossa, ulkona sade
toisen katkeileva ääni puoliltapäivin
valuutanvaihto-operaatioita
liittymien sulkemista, sähkösopimuksen irtisanomista
isännöitsijät, isännöitsijät
tavaroiden kantamista
kakkuja, salaattia, omenapuut kukkimassa, päärynäpuun kukat sateessa pudonneet
kostea ruoho, joogamatto ja juuriharja
pian, pian, ihan pian
tulee pimeää tulee valoa tulee pimeää
ja aika päivä toinen päivä kolmas päivä
minä sanon neljä yötä, neljä
ja mies sanoo pitää huolta ettei maanantaina ole aikainen työvuoro
ja me nauramme

unessa junaradan viertä juoksemassa taivaalta putoavat linnunmunat jotka ovatkin suklaata karamellia tehty muistuttamaan kaikin tavoin oikeita mutta neste maistuu makealta, kuin kivet kolauttelen niitä yhteen jotta kuori menisi rikki.

keskittymiseni varhaiskasvatuksen tutkimusmetodeihin on huipussaan

ylihuomenna on lentokenttiä ja lentokoneita ja matkatavaroita ja kuulutuksia ja check in tiskejä ja passintarkastuksia ja sitä ja tätä ja sitä ja tätä ja raahamista ja jännittämistä ja heippa sanomisia ja Suomi ylhäältä päin ja saari merellä alhaalta päin, ei se saari jonne olen matkalla vaan välimatkalta
saaret saaret
eikä Erla puhunut niistä Islannissa mitään.

On yö
on ollut päivä ja varhaisteinitytttöjä
ja poikia ja jumppamiehiä
on yö ja sanoja, luulee että tilastoja on helppo tehdä
voi - oi
ja sitten
on päivämääriä, jotka ovat vääriä
niin, päivämäärä on väärä, ongelma ei ole se että minä olisin ollut huolimaton
tuijottaminen muuttuu paniikiksi ja paniikki vitutukseksi
mutta onneksi on mies joka sanoo nothing is slipping away and it will all work out because it will
ja kello on neljä aamulla, valoista jo
kun sammuttaa tietokoneen ja tuijottaa ohuita kaistaleita valoa ja varjoa
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja unissa on matkustanut autolla uuden tytön kanssa
tunnistanut naurusta

ja kaikki järjestyy. päivämäärät uusitaan kun soittaa puhelua
muutosmaksusta
aurinko alkaa laskea joogan jälkeen
puistossa on istuttu tietokone sylissä kun viereisellä ollut papparainen
kaljapullon kanssa haluaa tietää onko tietokoneeni internet ja voiko sillä maksaa sähkölaskun
ja onko keskikoulu vielä olemassa

ben kweller
sellaista kun istutaan autossa ikkunat auki koska on paahtavan kuuma
väärällä puolella tietä

pahvilaatikot eivät täyty itsestään
niihin voisi mennä sisään
yhteen voisi, kaikkein suurimpaan niin kuin meillä oli
majat ja avaruusalukset
toinen meni sisään ja toinen ravisutti
miten suuria niiden laatikoiden täytyikään olla?

on ilta
niin paljon kello että on pimeää
ja me ollaan puhuttu kuolemisesta
ruumiista sängyssä ottamassa vastaan hyvästejä
viinipullo on kallellaan pensaikossa
niin paljon kello että on pimeää

kesä kesä, se ei koskaan ole pimeä tällä puolella palloa.
ei koskaan.

Yhtäkkiä muistaa miltä sade
että on litimärät hiukset, valuvat, litsuvat kengät otettu jaloista jo aikoja sitten
kylmät kalisevat varpaat
yhtäkkiä muistaa sateen
kun sitä ei kartettu se ei ollut syy olla menemättä ulos
se oli syy
menä
yhtäkkiä
like summer rain, laulaa Sibylle Baier
mutta nyt ei ole unohdettavaa
kaikki se
kuumilta asfalteilta tarttunut pöly jalkapohjissa valdelmapensaiden raapima iho
vastasataneet puut
litimärkänä suu auki niin kuin crazy icelandic laugh
paitsi että
islannista ei ollut tietoakaan

mutta nyt laulaa Jónsi
korkealla äänellään kun on pyöräilty koko päivän kestäneeltä kirjastolta
sadetauon aikana

pitäisi oikeastaan litteroida
ei pitäisi laittaa Reginaa soimaan.

eikä saisi pitäytyä ensivaikutelmissa
mutta joissain ihmisissä vaan on jotain sellaista
että ei osaa pitää

ja toisissa sellaista
että alkaa heti selittää ja nauretaan ja poseerataan kameran edessä niin kuin oltaisi aina
vaikka todellisuudessa oltaisi juteltu ensimmäistä kertaa eilen

etsinyt monta päivää pakkausteippiä, oli varma että omistaa sellaista mutta ei vain löytänyt
ja sitten tänään raahautui vihdoin ostamaan
ja kun oli ryhtymässä pakkauspuuhiin löysi
sen vanhan
ja joku on tunkenut minun häkkivarastoon omia roskiaan
raivostuttaa
raivostuttaa roskaaminen noin muutenkin

eikä postin sivuilla voinut ilmoittaa että haluaa postin silti suomen osoitteeseen
ei niitä kannata kääntää

ja päivät menee niin nopeasti että aika
menee niin nopeasti
ja yöt
ihan valoisia
aamuyöt valoisia
valoisia ja lämpimiä päivät

tämä on erilaista
ihan erilaista
ja toivoo että tuhkapilvet että luonnonvoimat että tuuli
että se kääntyisi jotenkin niin
että kaikki menisi niin kuin suunnitelmat

puhutaan perinnöistä
jos saisikin viisi miljoonaa
ja puut ovat muuttuneet viikossa
sääennusteet, tuhkapilviennusteet
toiset suunnittelevat kesää

minulla kasaamattomat pahvilaatikot
litteroimattomat haastattelut
katkeilevia lauseita
joogamatto
valokuvia joissa mallin elkeet.

voisi hypätä
tän yli
jotenkin hypätä vaikka nukkuessa että kun herää olisi jo.

päivä jolloin kirjastot eivät ole auki
mutta onneksi on kirjoja varhaiskasvatuksesta
ja aivot
keksii oikeastaan sen miksi kaikki on kasvatus/koulutusjärjestelmässämme vinossa
mutta
eihän tutkimukseen saa koskaan laittaa mitään omaa
ilman viittauksia johonkin aikaisempaan
pitäisi löytää joku toinenkin joka on ajatellut samalla lailla
en ole tarpeeksi pätevä, jotta voisin esittää vain oman tulkintani ja analyysini

pilvistä ja aurinko aina toisinaan
lämmin
vintilläkin kun hakee pinon pahvilaatikoita
alkoi taas siivota
ja regina aina siivotessa

Hey this fire it's burnin'
Burnin' us up

ja pesukone
ja pakastin sulamassa

unessa on torneja
vuorilla
siellä on portaat, joita olen kulkenut aiemminkin
torneissa
ja ne ovat ihan kapeita, ehkä vain kymmenen senttimetriä leveitä
mahtuu aina yksi jalka kerrallaan ja seinässä on syvennystä niin että voi pitää kiinni
ja minä kapuan
se on vaikeaa ja toisinaan minusta tuntuu että en enää jaksa pitää syvennyksestä kiinni
jos rupean ajattelemaan sitä
että se vaatii voimaa mutta sitten taas muistan ettei se sittenkään vaadi mitään
että käveleminen on aika kepeää ja ettei käsissä tarvitse olla voimia
vaan tasapaino
ja takana tulee mies
joka on eri mies kuin se jonka kanssa kävellään hiekkaista tietä
kotiani kohti, joka on se rivitalo siellä josta kaikki uneni tulevat
hän haluaa tulla luokseni yöksi, vanha mies, mutta hän on minua ylempänä
auktoriteetti jollainlailla, vaikka minä kävelenkin edellä ja tiedän että hän haluaa minua
oi kyllä.
he kumpikin, vanhat miehet, joilla ei ole tunnistettavia kasvoja, mutta jotka edustavat kaikkea sellaista mitä olen tahtonut saavuttaa, taitelijat, syvät,
ja me kävelemme
portaita torniin hiekkatietä lapsuudenkotiini.

ja sitten kaikkien tietokirjojen, linkoamisen, pohjaanpalavan pastakastikkeen, pyykkikasojen, pahvilaatikoiden, lapsilähtöisten teorioiden ja pankkitunnusten keskellä
mies, joka ei ole unistani
ajattelee minua omissaan.
ja kaksi viikkoa niin olen jo maailman yhdellä vilkkaimmista lentokentistä
odottamassa jatkolentoa
muistikirjoineni, nauhrineni, kameroineni, tietokoneineini ja nuhruisine mekkoineni.

minun pitäisi olla nukkumassa
pitäisi olla makuuasennossa
niin että selkä on aamulla kipeä
koska ei ole vielä sitä sänkyä, jonka joku on tehnyt
itse
sellaisesta puusta, joita ei kasva täällä

mutta minua naurattaa
kun on nuoria tyttöjä
joita naurattaa ja joissa on sellaista virtaa
että jaksetaan kirkua ja hihittää ja kiljua ja täristä ja koputella muskelimiesten salinoveen.

ja on ollut ensimäinen lämminpäivä
että bussin ikkunasta tulee valo kuuma ja tyttö teepaitasillaan nousee kyytiin
pitkähihainen on myöhemmin itselläkin liikaa
kun kelantätiäkin naurattaa
ne kaikki kymmenen paperia, joista aina puuttuu nimikirjoitus tai henkilötunnus tai maan nimi
naurattaa
että olen ollut suomen sosiaaliturvan ulkopuolella kenenkään - itseni mukaanlukien - tietämättä vuoden. Mutta nyt on anomukset täytetty, ne samat joita maahanmuuttajat joutuvat täyttelemään, jotta pääsisin takaisin, takautuvastikin. ainoastaan viime kesä jääköön islannin piikkiin. ja saan olla sossumme piirissä vaikka lähdenkin taas. sekin naurattaa
että kun
ja taas papereita, papereita, papereita. vanhoista maista, kotimaista, uusista maista. papereita papereita

ja sitten voi taas pyöräillä auringossa, kesässä
alkaa tulla pimeä. ei mustaa, ei koskaan kesällä mustaa pimeyttä.
mies kuuntelee aaltoja, kuuntelee niitä ennen kuin nukahtaa
sitten siitä tulee minullekin
hetki ennen unta.
aalloista.
miten kummallista
että merestä voi tulla
meri
niin kuin islannissa
kun käveli mustaa hiekkaa pitkin
käveli vesiputouksen vartta
paljainvarpain ja lauloi täysillä
lauloi niin kovaa kuin jaksoi eikä se silti kantanut pauhun yli
ei mikään
kun on voima sellainen että vesi vyöryy
ja keltainen talo huojui siellä tuulessa ja sateessa
parina paahteisena päivänä
silloin
kun ajoi autolla ensimmäistä kertaa ne 50 kilometriä hakemaan poikaa
joka tuli sittenkin
kesämekko päällä
ovea vasten
lattialla
ja ei mennyt kuin muutama tunti niin vatsatautiepidemia oli alkanut
ja aika muuttui
heti

yhä vain hämärämpää.

saa tulla katsomaan
niitä tyttöjä.
esitysaikataulut löytää täältä.

Sellaista, että on siellä missä metsä mutta ei mene
on vesisade ja kävelee vain rantaan
nauhoittamaan lokkeja,
isi kertoo punarinnasta joka istahti hatun päälle
ja orava ravaa ympäri taloja, kun naapurissa porataan maalämpöä
me katsomme sitä ikkunasta
me katsomme sitä ikkunasta
ja kiikarit,
katso sieltä keittiön ikkunasta kun kerttu luulee että me kiikaroidaan niille
mutta me kiikaroidaan silti
eikä välitetä vaikka kerttu luulisi mitä
tai hannu
me kiikaroidaan että onko se tilitaltti vai vain pajulintu
vai uunilintu
siipipeili, siipipeili

ja sitten on päivä kun ei voi syödä
äiti kysyy onko huono olo ja minä sanon ihan kuin jännittäisi
on melkein neljäsataa sivullista tekstiä
ja sade sade
eikä tiedä mikä sitten jännittäisi, mikä niin
ja bussi on täynnä
ja kirjoittaa muistiinpanoja
niistä tytöistä joista toisella baskeri ja toisella biletoppi
ja miettii miksi ihmiset eivät koskaan puhu toisilleen vaikka tahtoisivat
minä hymyilen vieressäni istuvalle naiselle ja se laittaa silmät kiinni

sade sade niin kuin alkava sade
on pyörä
on tie
on päiväkoti
on pyörä
on kirjasto
on ruokalan tiski ja kuinka kaikki
minun nimeä ja hei
ja sitten me syömme silti
ja minä yritän olla itkemättä
vaikka ei enää jännitäkään
mutta sille ei mahda mitään
että yhtäkkiä saattaa
koulun ruokalassakin
ei saa sanoa koulu hei ei saa sanoa koulu kun on kyse yliopistosta
ja on työhuone
toinen työhuone
arviointikyselylomakkeita
ja minulla jyskyttää päässä
ja on pyörä
ja on tie
ja on hissi
ja on koti ja sänky petaamatta, lakana puoliksi mytyssä
on neljä tuntia yritän saada pimeyttä
on suihku
on laura veirs
imuri, tiskit ja tiskivesi
leipätaikina, uuni, palaneen käry ja kohoamaton leipä muodoton

on laura veirs.

ikkuna, sade, ei sade, sade, ei sade, kevät vai syksy?

on ajatus siitä että tullaan aina olemaan yhdessä
ajatus siitä että on tyttöjä joiden kanssa tahtoisi kävellä kaupungin katuja
että tahtoisi olla siellä missä nauretaan nakkikioskijonossa
tahtoisi olla siellä missä keittiöön ei tule valoa ikkunasta
mutta huoneissa on valoisaa
tahtoisi kävellä kävelytytön kanssa loputtomasti loputtomasti kävellä vain niin ettei koskaan tarvisi lopettaa kävelyä ettei väsyisi koskaan ei väsyisi sateeseen ei harmauteen ei valoon ei tyttöön ei kävelemiseen ei omiin jalkoihinsa

ajatus siitä että kaksi viikkoa ja tämä koti tulee olemaan taas jonkun toisen
kaksi viikkoa ja on enää muutama päivä siihen kun
on pitänyt pistää kaikki kaksikymmentäkiloa laukkuun
ja matkustaa lentokentälle
tuntea huonoa omatuntoa siitä että taas,
lentää

ja unessa on tyttö
jota kaipaa, vaikka puristettiinkin toistemme kättä vain puoli vuotta
itkettiin viimeisen kerran siinä kadun varrella ja hän ojensi minulle kirjeen
ja minä kävelin sillä tavalla kun kävellään pois
katsomatta taakse
mutta unessa tämä tyttö seisoi rannassa, merenrannassa kun mustapukuiset kantoivat arkkua mereen, seisoi siellä ja minä olisin vain tahtonut ottaa kuvan
mutta liikaa surua
ja kun hän käveli takaisin me halasimme ja itkimme
paljon tiukemmin ja ääneen kuin vuosi sitten

It's gonna take a long, long time
But we're gonna make something so fine
-Laura Veirs-

Luulin jo päässeeni yskästä
mutta yhden aikaan yöllä se yllättää. Onneksi on vielä sitä yskänlääkettä
ja aamulla
tekee listan tehtävistä ja rupeaa kirjoitusharjoituksia
ja pesukone
vedet ja saippuat vessan lattialle
pyykit litimärkiä eikä niitä voi samalla tavalla valuttaa kuin lingotessa
tiskit tiskit
kaiken maailman paperit ja pienet paperikulmat

neroutta tietotekniikan kanssa,
koneet ovat vain koneita
jos vähäksi aikaa pysähtyy miettimään saakin kummalliset tiedostot elokuvaksi
ja pääsee katsomaan kuinka lapsilähtöistä oma opettaminen on
lokit
ne on tulleet
ja tuuli
tuuli eilen niin että melkein kaipasi islantiin

ja unelmat
eivät katoa koskaan
niitä tahtoo toteuttaa, minä tiedän
minä tiedän että niin on ja se on vain hyväksyttävä
että toisen unelma on pyöräillä vaarallisten maiden halki sinne missä minun pitäisi pitää huiveja ja pitkähihaisia ja pitkiä hameita
niin se vain on

mutta pilvet ovat kaukana harjun takana harmaita
ja aurinko kirkas
kylmän viileä aurinko
ja minulla tiskit ja tekstit ja paperit ja papereiden kulmat
videot äänet ja puhelinnumeroita
aikaa
kolme viikkoa,
kolme
kolme viikkoa aikaa

ja tässä sitä vain tuijotellaan
käännetään selkää auringolle ja poljetaan kohta hakemaan pahvilaatikoita
vaikka todellisuudessa
tänään piti ainakin litteroida ainakin tehdä oppimistehtävää ainakin vihdoin lähettää ne referaatit jotka on kirjoittanut jo puolitoista vuotta sitten
ainakin vaihtaa lakanat, tiskata vähintäänkin

niin. kai minä sitten vaan olen kaikkien asioitteni suhteen vähän turhan rento.

Absurdiuden tuntua
kun on pyörän selässä ja on käännyttävä kolmesti katsomaan
naisella, keski-ikäinen tyypillinen, on minkki tai hilleri tai mikä lie sellainen minkinnäköinen sylissään
siinä niin iltapäivällä, keskikaupungilla.
Kun käännyn viimeisen kerran katsomaan naista ei näy
tai näkyy sittenkin, mutta minkki on maassa, näkyy vain talutushihana, joka viettää jonnekin ja on jo poljettava vihreät vaihtuivat
absurdiuden tuntua
kun astuu bussiin ja kaikki ihmiset kääntyvät katsomaan
viereiseltä penkiltä tyttö kääntänyt päänsä ja tuijottaa, punaiset hiukset
vastapäätä thaityttö, joka ei näytä tyypilliseltä thaitytöltä, koska se ei hymyile vaan näyttää siltä että nukahtaa tylsyyteen, vieressään amispoika musansa niin kovalla että me kaikki saamme kuulla
takapenkissä sinapinvärisesessä hupparissa poika tai tyttö tai poika ei voi sanoa ei käännä katsettaan pois ja se tyttö jolla aina neuleita
yhdellä naisella, mustat suorat housut mutta kirjava pipo ja persikan väristä huulipunaa, vilkuilee
goottityttö nojaamassa tankoon. ajattelen onkohan hän hän.
ja kun bussi kaartaa jokainen huojuu sen tahdissa
ja sitten bussi pysähtyy, sisään astuu kuin Janet Frame
punaiset kikkarat hiukset, verkkaripuku, pipo ja punaiset posket
jotenkin ajattelen Janet Framea, tämä työntää pikkutyttöä toiselle penkille mutta huojuukin takaisin viereisiini ulkomaalaistaustaisen viereen "kun ei oo paikkoja, ei oo paikkoja mun on pakko istuu tähän" ja hetken päästä hän kyselee Säynätsalosta
ja minä katson jokaista
ja taas huojutaan kaarteitten tahtiin
kunnes bussi on taas vain bussi
ja kun seuraava tulee sisään me kaikki katsomme häntä

ja miksi aina tietää kun on totta
mutta unessa voi erehtyä
miksei todellisuudessa voi
yhtäkkiä ollakin unessa
kissa muuttuu hilleriksi
ihmiset huojumassa, huojumassa.

minulla on kuva
siinä ollaan me. me ollaan meren rannalla. minä odotin kahvimukin ja kummallisen hedelmän mehun kanssa kun mies oli pysähtynyt keskustelemaan ohikulkijan kanssa
minä istuin kivillä kasasin niistä kasaa
merenrannassa ja luin tuulessa rypistyvää reseptiä
väsynein silmin
delfiinit olivat vasta hypelleet joukoittain rannan tuntumassa ja siellä me
muiden turistien tavoin tähyilemässä, liukkailla kivillä
minulla on kuva
jossa on kolme hevosta
valkoinen, ruskea ja musta
valkoinen taustalla lumisateeseen sulautuen
ja kaksi edessä , harja tuulessa viuhuen
lunta maa, lunta taivas
ja sinä tuulisena ja rännänsekaisena päivänä minä löysin rannalta aivan sydämenmuotoisen kiven
annoin sen heti pois
ja ajattelen nyt onko se vielä tallella
niin kuin minun aivan pyöreä kiveni on.

yhtäkkiä kaduilla ei liiku kukaan. autot eivät lähde tai tule parkkipaikalle. sama kun mummi kertoo hetkestä kun yksikään lintu ei laula ja on kesä
yksikään mikä hiljaisuus mummi sanoo
pahaenteinen
isi sanoo höpö höpö
ja sekunti niin auto ajaa parkkipaikalle, ihminen sateenvarjonsa kanssa, linnut taas laulamassa.

Tänään on täysikuu. Sitä ei voi tietää ellei tiedä
kun on nuo sadepilviverhot.
Sadepilviverhot, jotka jatkuvat ainakin tämänhetkisen säätiedoituksen mukaan vielä ensi viikon tiistainakin.
Onnea vaan kevät.

René Aubry
ja Tree song.
Essi ystäväni on uskomaton musiikkilöytäjä.

Voisin kuunnella tuota ranskalaisaksenttia ikuisesti. Ikuisesti.

Tää sopii mulle,
parhaiten
että sataa räntää kun on kurkku ja yskä ja väsymys ja sellaista
mitä sisällä nyt pitääkään aina tehdä ja sitten kun
on saanut lojua räntäsateen aikana ja alkaa keskellä yötä pakata pahvilaatikoihin ja lajitella papereitaan herää aamuun kun on aurinko
ja tyttö kysyy sima
ja sitten sitä leipoo sen porkkanakakun ja pakkaa kolmeen rasiaan palaset (voi sitä on vielä tuhottomasti jäljellä jos joku haluais tulla kylään kun täällä ei oo ihan niin niin sotkuista kuin esim. vaikka viikko sitten )
ja auringossa polkee
ja sitten polkee niin että kauppakadulla ihmisiä hymyilyttää ja pihassa huomaa että ehkä kaksi sekuntia niin koko viritelmä olisi rösähtänyt
mutta ehei se on ehjä, peili nimittäin
viskaa sen sisään ja lähtee etsimään uusia reittejä,

uusia nyt kun ei enää pitkään
tätäkään ei ole voinut tehdä aikaisemmin, tietenkään, kun on kuukausi aikaa on ihan hyvä aika ruveta etsimään kävelypolkuja vähän aktiivisemmin eikä kävellä aina samaa

kulkee metsän halki kiipeää ensin
siellä on kevättä oksilla ja joku lenkkeilijä mutta ei tule samaa polkua
koska minä kuljen pieniä, risuisia
ja sitten on ranta, jossa kolme pelaavat lentopalloa, vain teepaidoissa!
ja perhe, ulkomaalainen, lapsi juoksee järvelle ämpäri kädessä ja minä
istun puun päälle ja huljuttelisin jalkoja jos ei olisi jäätä
nauhoitan lintujen äänet
ja kun olen istunut tarpeekseni jatkan kävelemistä kunnes olen kävellyt tarpeekseni
ja kävelen vielä vähän lisää kun on kuitenkin musiikkia

ja kotona laitan tomaattikastiketta sekaan niin kuin äiti sanoi
erikoisuusinta-annos ja sitruunamehusta köyhän salaattikastike
naurattaa
naurattaa tämä valo joka on valo ja että tulee punaiset posket ja lämmin
ja ajattelee i wanna start going on a morning walk niin kuin Ben Kwellerin laulussa
paitsi että sunnuntaisin niinku vanhat pariskunnat ja keski-ikäiset tuulipuvuissaan
vakiintuneet

kaikki on jotenkin sillä tavalla uutta.

selitys

Niin,
nyt tajusin sen itsekin

herään,
otan antibiotin, kirjoitan tekstiviestin
makoilen
rupean etsimään sanakirjasta sanontaa joka on pyörinyt päässä koko aamun
nousen kirjoitan toista viestiä toiselle ihmiselle, puen
aloitan joogaa
kirjoitan kolmannen, en lähetä
rupean tekemään joogaa
tekstiviesti piippaa, luen sen
jatkan joogaa,
vaihdan sittenkin aamuliikkeisiin
tekstiviesti piippaa
haen kalenterin, vastaan
otan maitohappobakteerin
laitan suodatinpussin kahvinkeittimeen
hei, mutta mähän juon kahvit vasta porkkanakakun kanssa
rupean tekemään leipiä,
mehua
päätän lähteä ulos, rupean valmistelemaan uloslähtemistä
mutta hei
kakku kannattaisikin tehdä sitä ennen, avaan koneen, haukkaan leipää,
otan pari kuvaa
rupean etsimään kakkutarvikkeita
avaan ohjeen, 50 minsaa uunissa,
no ei se mitään, rupean tekemään kakkua
toinen leipä on syöty, toinen puoliksi, syön suklaanpalan
kuorin porkkanoita
laitan musiikin
alan etsiä mausteita
alan raastaa porkkanoita
laitan uunin päälle
raastan porkkanoita
alan kirjoittaa tekstiviestiä
hei, sanon ääneen jo itselleni, keskityppäs nyt yhteen asiaan
katson ohjetta, munat ja sokerit vaahdotetaan
etsin tietokoneelta uuden ohjeen
sittenkin neljä porkkanaa, raastan vielä yhden
vaahdotetaan
vaihdan musiikkia,
riittä jo, kaadan öljyn, alan sekoittaa jauhoja
tekstiviesti, vastaan myöhemmin
ainiin leipä
jauhot sekaan, ehkä niitä tuli liikaa, alan siivilöidä yhtä desiä, toista desiä pois

niin
tämä jatkuisi vaikka kuinka pitkään
uusilla asioilla
ja uusilla

miten voi olla niin vaikea keskittää huomio yhteen asiaan kerrallaan?

Mun yskä ei vaan lakkaa
se taitaa alkaa joka päivä uudestaan
tai yö
kun yrittää käydä nukkumaan
ja on niin kuuma vaikkei edes kesä
ja lumi vaan sataa tai räntä
ei tuota lumeksi voi, kadut märät
miehellä sushipaketti kädessä
nainen: ei ole niitä pienempiä sushipakkauksia
mies pyörittelee pakettia käsissään
kävelen ohi
ja naisella on niin paksu kerros meikkiä etten tiedä missä iho
ja missä hekin ovat tavanneet, miltä nainen näyttää kun ne nai
tai mies
se näyttää nyt kyllästyneeltä eikä sitä kiinnosta onko se pakkaus pieni vai iso,
mutta naista kiinnostaa, voi kyllä, koko on nyt ydinkysymyksenä
sitten tulee runoilija ja runoilijan muusa
tytöllä suurenkokoinen karvahattu
ne on sellaisten irtoleipäjuttujen edessä
mietin ostaako ne kahvipullaa
ja kassaneiti
ha, mikä sana
on uusi
eikä se tunnista minua
apteekissa ostan jo toisen yskänlääkepullon
oletteko keskustelleet farmaseutin kanssa
voi ei, minä ajattelen, olisi pitänyt mennä johonkin toiseen, nyt se näkee tuosta koneelta että mä olen jo ostanut yhden tällaisen kun on tämä kanta-asiakaskortti
eee-en, minä sanon
niin, tässä on tämä kolmio
joo, mä ostin jo viikko sitten sanon, silloin puhuttiin
koska farmaseutti itse suositteli juuri kyseistä
lisään samaan hengenvetoon ettei yskä vaan helpota
en halua että siinä epäillään että olen eristämässä yskänlääkkeestä jotain huumaavaa
niin kuin ystävän joku teinivuosien tuttu teki
kannattaisi ottaa yhteyttä lääkärin
niin minä olenkin, siis mulla on angiina
ja heti jo tajuan ettei nämä ole sellaisia asioita, jotka kerrotaan kassaneidille
voi, hän sanoo, toivottavasti helpottaa
ja taas räntäsateessa
ja koira haukkuu aina kun avaa oven ja kävelee rappusia
yrittää haukkua että joku tulisi
minä mietin, laumaansa,
mitä nekin ovat, sisäkoirat.

on e-kirjoja avattuna. siivottu. sisällysluettelo. litteroituja haastatteluja. lihavoituja lauseita. yö kun varjot tulee seinään. hakee taskulampun.
nyt ei ole kuin puolikas kuu.
ostaa gluteenitonta jauhoseosta. kirjapiiriläistä varten
mutta kirjapiiri perutaan ja röyhkä saa vielä odottaa käsittelyään
perutaan koska
yskä ryöpsähtelee
ja toisellakin kurkku kipeä
minä sanon mene labraan teatterilta oli toinenkin angiinassa
tuntuu oudolta kun on jo neljä pahvilaatikollista mutta mistään ei huomaa että mitään puuttuu
paitsi kivet
ja simpukat
ja ne ei edes ole pahvilaatikossa

ja tuntuu pahalta heittää ruokaa pois
mutta kiisselikattilallinenkaan ei ehdi
tulla syödyksi ennen kuin se alkaa homehtua
leivät
pyörittelee vokkia haarukan ympärille, papuja, papuja, papuja
yhtäkkiä ei tee mieli yhtään papua tai pinaattia tai soijaa ei yhtään porkkanaa tai perunaa
nuori mies kantaa kahta pitsaa soittaa summeria
niistä lähtee tuoksu
ajattelee että tilattais pitsaa ja olis lauantai-ilta ja räntäsade ulkona
ja vois katsoa jotain elokuvaa
sellaista hidasta
vaikka Tarrin

äiti ei muista salasanojaan
ja sanoo että kyllä niitä yskänlääkkeitä voi juoda
ihmisillä ei ole edes hattuja
autoissa pyyhkimet
ei kai tarvitse kun on autot
autot

miten kummallista että meillä on autoja
miten kummallista että me ollaan ainoita joilla on kulkuvälineitä
paitsi että jotkut hyönteiset matkustaa linnuissa, nisäkkäissä
jotkut kalat matkustaa toisissa kaloissa
yhdessä luontodokumentissa pienet kalat meni isojen suuhun ja kulki siellä.
kalabussi.

huomenna on siman pullotus. kunpa vappuna ei olisi räntä.

Tää sää on kummallinen
eilen illalla sataa räntää ja tänään vaihtelee pilvien sateen ja auringon välillä
ja miettii uskaltaako viedä peiton ulos tuulettumaan
koska on siivous
se ei ehdi valmistua koska on riennettävä ilman ääntä teatterille
mutta kivet on
kerätty ikkunalaudalta ja siinä on nyt vain kasvit vihreät
ei simpukoitakaan
ne on kaikki arkussa, punaisessa, joka oli joskus ylähyllyllä ulkomaalaisen miehen liikkeessä

tahtoisin olla saaressani
kaikkien tulivuorten tuprutellessa
vaikka miten hassua että se on jo vuodentakainen
melkein eikä enää oma
se on vain siellä ja täällä voivotellaan ilmatilasta
jossa ei lennetä

kuuntelen Bluria,
en tiedä miksi
mutta tänään on ollut musiikkipäivä jo kuusi tuntia
eikä siivous ole vieläkään valmis
eikä kurkku tule millään paremmaksi ei ainakaan sillä että aurinko silmään
ja on jo kaksi laatikollista kirjoja
ja kaksi vaatteita

ja mies hiipii hämärissä kuvaamaan taloa
minulle
we have a house,
hän sanoo ja minä mietin ettei enää koskaan kevään ensimmäisiä jäätelöitä tällä tavalla
kun on ollut kaikki, miltei
kaikki ne joiden kanssa oli joskus nurmikkokin ja viinipullot ja pojilla sikarit
mutta nyt on yliopiston kirjaston kahvila
kirkkopuisto
ja tyttö sanoo emme koskaan osanneet ajatella

ja minun tyttöni sanoo että entä jos majatalo
minä kysyn entäs miehet
hän sanoo, minä ajattelin että me unohdetaan miehet, on niidenkin jo aika selvitä ite omasta elämästään
ja sitten me keksimme itsellemmä näyttelijät
ja on valokuvia
jossa meitä on kolme keikistelemässä
ja minua naurattaa
erityisesti ne kuvat joissa on pitsanpalat ja minulla vain bikinin yläosa
ja se missä on pojat
kuin isot kihot konsanaan ja me kolme siinä
lyhyempinä

se oli silloin. jo yli kaksi vuotta sitten. vasta.
eilen tehtiin suunnitelmia viiden vuoden päähän
ja vuosikin tuntui mahdottomalta ennustaa

mutta nyt on jo riennettävä
muuten myöhästyn ja muitten pitää seisoskella pihalla
vaikkei onneksi tarvitse värjötellä
kun on aurinko.

tulivuori se vain
Islannissa jatkaa heräämistään
ja tulee tuulen mukana tännekin
tuhkana tosin
ja minä mietin miksi en ole siellä nyt
kaiken tulen ja tulvimisen keskellä
kaasupilviä varomassa

mutta olen täällä
ja herään neljältä aamuyöllä omaan huutooni
tajuamiseen että olenkin täällä kodissa
eikä täällä ole toisia huoneita joista tulla minun huoneeseeni
ei toisia ihmisiä joilta huutaa apua
joiden puolelle kierähtää

on vain tekstiviestien mahdollisuus
miettii
voiko äitille soittaa aamulla kello neljä kun on kaksikymmentäneljä
ja sanoa että äiti mä näin painajaista
ja sitten huusin apua apua apua
ja sitten sä tulit mun huoneeseen ja mä huusin edelleen enkä avannut silmiä
mutta sä et ottanutkaan syliin ja sanonut ei mitään hätää
vaan peitit minun naamankin peitolla niin että huuto hukkuisi sinne
ja minä tunsin tukehtuvani
ja riuhtaisin peiton pois
ja aloin huutaa huutaa kovempaa
ja hahmottaa että huone ei ole meidän ensimmäinen koti pikkukaupungissa
ja minä olen nähnyt unta

sitten on vaikea ajatella että on vielä kaksi tuntia aikaa nukkua
ja mies sanoo olevansa huolissaan unistani
minun ei pitäisi kertoa niistä hänelle
sellaiset ihmiset jotka eivät näe unia tai muista niitä
koska nukahtavat kahdessa sekunnissa siitä kun ollaan menty sänkyyn
jos toinen ei pidä hereillä
nukkuu kunnes selkään sattuu paikallaan makaaminen
eivät voi ymmärtää että unien maailma on ihan eri
eikä se välttämättä tarkoita mitään vaikka tarkoittaakin kaikkea
ja että unet,
niihin tottuu
niihinkin.

koko päivä menee miettiessä milloin sama painajainen on alkanut
ja miksi
vaikka tietääkin syyn, totta kai tietää,
mutta miksi siitä pitää silti nähdä unia? kun tietää mikä on mustaa ei sen pitäisi olla enää alitajunnassa. selvittänyt. selvittänyt.
ehkä se onkin jotain ihan muuta.

ja videokamerasta on mahdotonta saada kuvaa tietokoneelle. kirotut applet. menee tuhottomasti aikaa ja turhauttaa tiedostojen siirto miksi kaikkien laitteitten pitää käyttää jotain eri ohjelmia ja eri tiedostomuotoja ja voi tätä kopio/tekijänoikeuksien vyyhtiä. enää ei suunnitella niin mikä olisi kaikista helpointa, kestävintä, yksinkertaisinta ja hyödyllisintä
vaan ainoastaan miten kukakin ja mikäkin saa myytyä enemmän ja juuri omaansa.

ja inhottaa kaiken maailman byrokratia. että kaikki on sanamuodosta kiinni mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
minä lasken lapset saliin harjoittelemaan kun siellä rakennetaan ala-asteen discoa. lasken heidät käytävään. annan heidän pelata itsetehdyillä tarinakorteilla. annan tytön kirjoittaa taas ihan uuden jutun. annan ja annan ja annan enkä jaksa välittää mitä pitäisi. en vaikka en saisi tuntien aikana kysyä kysymyksiä joita haluan. pitäisi olla ammattitaitoinen
mutta minä
muutankin tehtävänantoa kolmesti selityksen aikana
eiku tehdäänki sittenkin näin
ja kävelen edestakaisin ja selitän uudestaan ja uudestaan ja katson silmiin poikia
jotka kuvittelevat olevansa niin isoja
ja minä mietin
kun katson niitten seinälle läntättyjä esitelmiä
mielenterveysongelmista
ja
joku on leikannut lehdestä kuinka monta kertaa pitäisi saada
kirjoitettu käsin
pillua
ja sitten on kuvisluokassa kollaaseja joissa ah
sellaisia sanoja
joita voi kirjoittaa vain yläasteella
miettii että onko ne tosissaan
että onko se sitä
vai ime parsaa
repliikit
vai kummatkin
minä sanon olen kiinnostunut mitä te ajattelette
ja tytöltä minä kysyn miksi, mitä sinä sitten ajattelit
ja painan rec nappulaa
kaksi kertaa

tänä yönä minä haluan nukkua minä ajattelen
taivas on pitkään valoisa
ihmiset kävelevät eri tahtiin
ja joskus tunnit kestää niin pitkään
ettei ole ihan varma onko ollut yliaikaa
valo pidentää

tänä yönä ei tahdo herätä kertaakaan
ei neljältä
eikä aiemmin
eikä kuudelta
ei kertaakaan
neljältä aamulla on hämärää. pimeä lattia. vesilasi. mutta jotain on muuttunut
enää ei tärisytä jälkeenpäin
ei ole vaikeuksia avata silmiä koska pelkäisi mitä näkee
tai laittaa kiinni
mitä näkee
voi kääntää kylkeä
jättää ovia auki tai kiinni
jotain on muuttunut
sitten niiden öiden kun otsa oli hikinen ja äiti istui vierellä silittämässä. valo jätettiin käytävään palamaan kunnes oli taas turvalliset unet.

Jotenkin tuntuu että kevät tuli liian äkkiä
ehkä kurkku on kipeä vain pölystä ja valosta ja lämmöstä joka tukehduttaa koko pienenpienen yksiön niin ettei voi jaksa eikä viitsi istua koneella ei ei jaksa ruveta pesemään lattioita
on pakko mennä ulos
pakko aurinkoon mutta kirkkaus kirkkaus on kirkkautta vaan aivan liian äkkiä
ja siitä pitäisi nauttia yhdessä,
ei yksin ja
kauppakatu on ihan täynnä teinejä ei sen läpi voi ajaa
ja lampun ostaminen on helpompaa kuin kuvitteli
miten sitä aina tekeekin käytännönaskareista niin suuren numeron
että käy paskalla pimeässä vessassa monta päivää vaan
koska ei jaksa edes ajatella lampun ostamista sieltä
supermarkettiviidakosta
kauppakatu, voi kauppakatu, ei, älä edes sano että kauppakatu

ja sitten voi päivitellä koulutusohjelmansa käsittämättömyyttä
miksei meillä suomessa ole mitään sellaista kuin jenkeillä

ja tulee hetkessä epätoivoiseksi

ja puhelinsoittoja
ne ovat aina kamalia, aina yhtä kamalia tuntemattomien numeroita tuntemattomiin paikkoihin virallisia
kun pitää kuulostaa siltä että tietäisi jostain jotain ja sitten puhuu kuitenkin niin kuin kadulla

yöllä
me paritetaan veljen kanssa intiaaneja
vanhassa puutalossa, jossa on kolme ovea, joissa hakaset ja yksi ovenkarmit vain
niin kuin rivitalo
ja toisia samanmoisia
niitä joissa intiaanit
ja yhdessä kiinalainen mies
mutta aamulla ei ole ihan varma enää
että keitä ne intiaanit oikein olivatkaan
koska oven avasi kuitenkin ihminen, joka ei ollut kiinalainen mies eikä intiaani vaan omistaja
jonka jostain syystä kuvittelimme olleen kadonnut ja että siksi voisimme järjestää asiakasta ja myyjää tyydyttävän tilaisuuden hänen taloonsa
4,8 euroa, vaikka ostaja tahtoi saada 2,7
(miten voin muistaa numerotkin!)
mutta kun kiinalainen mies sitten huomaakin veljeni
minä makaan mahallani vanhan pölyttyneen viltin päällä sängyllä, pimeässä
vain ohut auringonvalo ikkunoista siivilöityvänä
ja luen englanninkielistä runoutta
kun ajattelen että puoliksi palanut Pikku naisia on liian ilmeisesti peitekirja

ja kun on pyöräillyt auringossa edes takaisin huutaa pieni poika ovella eikä päästä minua sisään
ja äidin naama on ihan väsynyt eikä se tiedä miten saisi pojan lopettamaan itkunsa miten saisi sen jatkamaan matkaa ja minä sanon pojalle kiitos kun pääsen vihdoin ovesta sisään
mutta vielä puheluiden aikana
sen itku kuuluu alhaalta ulko-ovelta
kaikista kerroksista huolimatta

ja haluaa istuttaa
haluaisi katsoa kuinka hitaasti kaikki alkaa kasvaa
ja sitten yhtäkkiä nopeasti
kun ne kerran tulevat pintaan
äiti ja isi sanoo ettei puput ole tehneet talven aikana pahojaan ja lähettävät pupu tupuna kortin
mies sanoo että istuttaa jo valmiiksi että meillä on sitten kevääksi kasviksia
minä sanon että etsisi nyt ensin sen asunnon
ja valo tulee
se tulee kasvoilla ja tekee kuumaksi posket ja väsyneeksi silmät
ja pölyiseksi tiet ja ajaa ihmiset ulos
syömään jäätelöä, juoksemaan, kerääntymään porrastasanteille, istumaan terasseille

siellä istui tyttö, sillä oli tuoppikin mutta ei ole varma oliko siinä kaljaa vai siideriä
ja aurinkolasit sillä oli, minä pysähdyn liikennevaloihin pyörällä mutta kun katson tyttöä se ei huomaa, ehkä se ei huomannut kun oli terassi ja aurinko

ja jos kääntää pään valoa päin on pakko laittaa silmät kiinni

kuinka minä istuinkaan siellä yliopiston pihalla
heikko internetyhteys, mutta yhteys silti
nurmella
ja kansallispukuiset tytöt ja pojat kasaantuivat valokuvaan
ja sitten polki tyttö, tanskalainen, ja me nauroimme
ja sitten tuli poika ja kertoi juoksevansa vuoren huipulle
ja me
vaikka minun olisikin pitänyt keskittyä kokeisiin halusin tuhlata aurinkopäivän
heidän kanssaan vuorelle juoksemalla
alas
miten me joogaliikkeitä autolla
ja aurinko laskemassa
ja lunta on vielä huipulla siellä ihan huippulla, jonne ei voi tulla lenkkareissa
aina hän valittaa, minä ajattelin
enkä koskaan ollut välittänyt kastuisko sukat tai tulisko tuuli takista sisään tai valo silmiin tai pöly hengitykseen
ei sellaisiin kiinnitä huomiota silloin kun on
siinä missä haluaa olla.

Kävelytyttö suosittelee Laura Veirsiä
ja olen minä sitä aikaisemminkin jo
ja on kurkku kipeä ja uunissa makaronilaatikko
imuroimisesta tulee hiki
ja vain siitä että istuu täällä sisällä
koska aurinko tulee sisään ikkunasta
se on auki
ja tänään on kävelysää
oikeastaan sellainen sunnuntaikävelysää
että pitäisi kävellä käsikädessä johonkin kevääseen istumaan
mutta on hyvä
että voi olla toisenlaisiakin kävelyjä

ei tiedä voiko inkiväärisitruunatee vaikuttaa unien sisältöön
mutta
yöllä juo juoman Tanskasta joka on tehty hajuista
ja pää muuttuu tummaihoisen tytön pääksi,
niin kuin asiaan kuuluu
vartalo on oma
ja peiliin katsoessa säikähtää, koska ei tunnista kasvoja omikseen
käsillä kokeilee kovat posket
ja jotta muuttuisi takaisin omaksi itsekseen pitää juoda oman hajun juoma
sen osaa keittää nainen vanhassa talossa
ensin pitää vaan kerätä omaan hajuun ainekset, yrttejä ja kaikkea sellaista mitä on syönyt
ja riviin pitää laittaa kaikki riipukset,
kaulastakin pois koska muuten olisi liian järkevä
ja miehen pitää tuoda ne
ja hän antaa vyönsäkin
minä nauran, varsinainen amuletti

ja kodissa on niin paljon siivottavaa vaikka se onkin pieni
ja on jo yksi pahvilaatikko pakattuna
toinen puoliksi
vaatteita ja vuodevaatteita ja verhoja ja sellaisia
joita ei ole koko vuonna käyttänyt
mutta ei usko että kukaan niitä kirpputoriltakaan huolii
keräykseen, keräykseen vaan
niin kuin sänkykin

hulluutta, hulluutta
tämä kaikki.

Mua väsytti aamulla vaikka meninkin puoli yhdeksältä nukkumaan
kävelin omakotitalojen keskeltä, olympiakylä, sanoi kyltti
ja sitten oli puinen talo (ja nyt muistaa että unohti kertoa terveiset) ja nainen joka oli niin ihana että kertoi kaiken senkin että tapasivat ilosaarirockissa ja se oli menoa ja
on pieni poika joka innostuu kertomaan tarinan ja kun minä puen jo eteisessä on sillä leikkikamera ja se yrittää ottaa minusta kuvaa mutta tyttö
se joka oli kipeänä koulusta
tulee koko ajan eteen
ja ne vilkuttaa kadulle pitkälle

ja sitten on yliopisto
ja iltaryhmät
joissa me nauretaan sille miten ääni muuttuu nauhalla
ja
minulla on niin nälkä
kun tulen ja mies kuuntelee ilman kuulokkeita heprean
tai arabian
tai
kielistä musiikkia
ja jotain jumputushittejä
ja minä melkein sanon
anteeksi
voisitko pistää ton paskan musas hiljemmalle
kiitos
mutta
onko se sittenkään nyt niin hirvittävää
kuunnella kymmenen minuuttia illasta paskaa musiikkia jos se tekee sen miehen onnelliseksi
enkä sano
mitään

ja lopulta olen yksin bussissa
ja huomenna on vain
yliopisto
päiväkodit ovat päättyneet
tosin ne vaihtuvat pian yläkouluiksi

ja odotan unta
kun saa tietää mihin paikkoihin
pääsee kulkemaan
ne ovat tulleet taas
unieni paikat
kummalliset vintit ja kellarit ja salaovet ja portaat ja portaitten aluset
ja

jotenkin tuntuu
että
kadonneiden asioiden listoista huolimatta
aion selvitä tästä keväästä.

3.4 sumu


Tää olikin sit 26.3 ei niin kevätpäivän ilta


Tää oli 23.3 kevätpäivän taivas

Harmaa vesisadekeli joka ei muistuta huhtikuuta laisinkaan
minä syön suklaamunan puolikkaan, joka säästyi kun siellä oli täytekakkuakin ja minun tekemiä pikkuleipiä ja pashaa ja toscakakkua

ja olen ostanut tänään sanelimen! se on sellainen laite, että kaikki linnut ja meretkin sinne voi tallentaa. ei mikään lelu. mutta ensialkuun vien sen lasten ihmeteltäväksi ja
ha haaa! Ehkä voisinkin käyttää sitä huomenna hyödykseni sadutuksessa. voisin sit litteroida lasten sadut ni ei menis siihen kun kirjoitan niin kauheesti aikaa ja se on aina vähän epävarmaa se kirjoittaminen varsinkin minun käsialalla.
Tänään tenttikirjan ääressä ihmettelin jälleen
miten tutkimuksien tekijät saattavat
vaan istua päiväkodissa ja kirjoittaa
kaiken
sitä vain ihmettelin, että miksi ne ei ole nauhoittaneet...
että kai niitä 90-luvullakin oli, nauhureita
ainakin meillä kun oltiin kuutosella ja yritettiin nauhoittaa kuvisopettajamme väkivallantekoja
ja huutamista ja viedä todisteiksi rehtorille
miten jännittävää aikaa se oli
nauhurit repussa hurisemassa
mutta ei me koskaan niitä viety
koska sehän olisi ollut laitonta, eikä äänestä tiedä muuta kuin äänen

onneksi oli varasuunnitelma
mitäpä kuudesluokkalaiset tytöt eivät tekisi jotta saisivat hirviöopensa nalkkiin
toden totta
yritimme saada operaukan lähentelemään meitä
jotta voisimme syyttää häntä seksuaalisesta häirinnästä
ja sitten olisi ainakin varmat lähtöpassit
mutta voi voi, ei taidettu olla oikean ikäistä lihaa sille miehelle,
se ei tosiaan tehnyt elettäkään meidän suuntaan
ja lopulta hepusta tuli koulun rehtori, että se siitä.

mutta mieletöntä mikä juoniminen opettajan selän takana! ja kyllä me kotona siitä avoimesti puhuttiin, kuinka sitä vihattiin ja sitten sitä toista, liikan ja kässän maikkaa, jonka nimi kuulostaa ihan pitkältä nenältä. ne oli sellainen noitapariskunta.
kaksikko, joista me kuviteltiin että ne nussii vapaa-ajalla
roistot.

mutta tänään kaksi pikkutyttöä kysyy monelta bussi tulee ja sitten ne hihittää että kun me ollaan turisteja me ollaanki hesasta
ja jo se että sanoo hesasta
paljasti että ei ne Helsingistä olleet
ja sitten ne hihittää sitä koko kymmenen minuuttia kuinka mummo asuu muuratsalossa
ja voi ei kun pitää mennä tekemään enkunkoe hesaan
ja sitten niillä onkin bussikortti
serkun, serkun kortti
ja sitten minä istun niiden takana bussissa
ja kylläpä täällä on paha haju, toinen sanoo
hesan ratikoissa kyllä aina haisee
ja he nauravat
ja minä nauran
koska muistan kuinka minä ja toinen Helsingistä haaveileva tyttö
kasiluokkalaisina
istutaan bussissa ja keksitään että Jimi Pääkallo onkin meijän kaveri
ja puhutaan tahallaan siitä kovaan ääneen että kaikki luulis että me oikeesti tunnetaan se tosi hyvin
mutta me vedettiin show paremmin
sillä me ei vahingossakaan tirskahdettu nauruun
tai sanottu että mä meen yläasteelle viitaniemeen eiku pupuhuhtaan
hei me ollaan hesasta
ai niin siis
mitä kouluja onkaan hesassa?
norssi
norssi on jyväskylässä hölmö
no on se helsingissäkin
ei ku se on norwei
(naurua)
norwei on norja
siis mä tarkotin norWAY
ei ku siis (naurua)
norwind norlind norsind

ja sitten ne kääntyvät ympäri ja minä hymyilen ikkunaan ja ne nauraa vieläkin enemmän

mutta me oltiinkin silloin jo harrastettu teatteria vähintään viisi vuotta
me tiedettiin miten näytellä
ihan varmasti
että ollaan oikeasti Helsingistä ja että Jimi Pääkallo on meidän hyvä ystävä
hei,
mehän jopa tiedettiin ettei sen oikee nimi ollu Jimi Pääkallo

ja minua naurattaa vielä koko kävelytie kotiin
naurattaa vaikka vettä tihkuu ja kadut on harmaat ja joku polkee otsa kurtussa
ja tiellä on nuorisojengi
nauran
vaikka ovi on mennyt jo lukkoon ja pitää kaivaa avain

nauran, nauran ja on keveä olo
kun on ollut jooga ja on tuntunut hyvältä kun ohjaaja painaa selkää taaemmas
ja muistaa

kuinka muskarissa kerran
ohjaaja herätti rentoutuksesta huvilla koskettamalla
(sitten muistaa keltaisen ohuen huivin jonka varasti)
ja sen jälkeen on aina odottanut että joku herättää rentoutuksesta huivilla koskettamalla

ja päättä herättää omat pikkutyttönsä huivilla koskettamalla

ja vesilätäköissä on romantiikkaa
kun on punaiset tai
siniset saappaat
ja sateenvarjo ja vintagekaupat
pienet käsilaukut ja sulkahatut joita hypistellä
tyttö jolla on aikaa tapettavana
ja sen tummat silmät
josta sanoo miehelle, että varoitus
hän on sitten häikäisevän kaunis
että häntä voi vain jäädä tuijottamaan
sellaisiakin on
joita voisi vain tuijottaa
tai valokuvata
minä ehkä kuvata

ja tänään on mentävä aikaisin nukkumaan
koska viime yön
iho oli kuuma ja vartalo ei pysynyt paikoillaan missään asennossa
oli liikaa ajatuksia
kaikista tulevaisuuksista ja
yöllä sekoittuivat maat toisiinsa
vieraaksi kaupungiksi johon oli muuttanut
siellä oli kaikista kolmesta maasta jotain
ja unistakin
ja halusi pysähtyä ennen mäkeä laittamaan kuulokkeet korviin.

Mutta nyt rupean vielä vähän harjoittelemaan nauhuria ja sitten menen pehmeään petiin. Saa hyvällä omatunnolla kun oli ahkerasti kirjastolla koko päivän ja kaupungin virkamiehillekin on kerrottu tutkimussuunnitelmista! Voi kun jaksaisinkin olla tällainen ahkera ja aktiivinen toukokuun 27 päivään asti!
Sitten on meno
sinne missä ainakin saapumislauantain saa maata toisen vartalossa kiinnikiinni ensimmäistä kertaa niin ettei ole tietoa lähtöpäivämäärästä
kummallakaan
ainakaan erikseen.

Kotona
bussi on täynnä ja toinen
kuljettaa vain yhtä ihmistä
on vauva joka ei vierasta yhtään vaan hymyilee ja ottaa jo kaksi askelta ja tulee syliin ja kiskoo paidan kaula-aukon levälleen ja nelivuotias joka tykkää pallosta, jonka piti olla kiva pallopeli, mutta pitää aikuisten mielestä ihan hirvittävää korviavihlovaa metakkaa ja sanoo että tämä ei ole mikään pikkuisten tyttöjen juttu ja tarkoittaa että vauvan on mentävä vähän kauemmaksi, vaikkapa puremaan pöytää

kotona
ja kuvia katsoessa muistaa kaikki ne
joiden kanssa on hyvä mutta ihan liian harvoin
maataan sängyllä poikittain
juostaan katuja joogaan joka onkin kurssien takia peruttu
kurkitaan sirkusta
pyöräillään kilometrejä ja otetaan kuvia kun kumpikin on hikinen
vaelletaan lapissa ja nähdään revontulia maataan jäällä
juostaan kylmään mereen
syödään irtokarkkeja liikaa
hämmennetään teetä
käynnistetään kirjoitusohjelmat
istutaan kahvilassa kun esiintyjä kertoo tulleensa saunasta
kävellään järvi päästä päähän
lumihangissa

ne
jotka on tavannut vain kerran
ja sitten
on enää kuva
soitin aina sylissä samassa asennossa
käsi nojaamassa leukaan
vatsa pullistuneena niin kuin olisi vauva

minä ja valkoiset sukat puolet kuva-alasta

olen päättänyt olla julkaisematta päivän kuvia enää täällä. niissä on näinä päivinä enemmän toisia ihmisiä ja heidän lapsiaan ja kasvojaan ja kotejaan ja tämä on kuitenkin internet. ehkä saatan laittaa maisemat.

eikä mustaa kangaskassia ole vieläkään löytynyt.

On sellainen ystävä,
joka soittaa illalla ja puhutaan puhutaan tunnit taas
vaikka asutaan lännessä ja keskellä
ja kohta eri puoliskoilla
ja miten nauramme että
ikkunasta on työntynyt pamppu vaan, pamppu ja sitten poliisit
ette kai minua tulleet hakemaan
nauraa vielä yön hämärissä koska kuulee tyttönsä äänen
ette kai te minua tulleet hakemaan
tyttö,
kuvittelee että ehkä ikkunoita ei saakaan pitää kaupungissa auki

sillä tytöllä on juuret
maasta kasvavat ja haaveet kanoista ja kukosta ja sellaisesta
niin kuin minullakin
että puut ympärillä ja vesi ja

puhutaan siitä kun ollaan ilman vaatteita ja on mies ja nainen
tai mies ja mies tai nainen ja nainen
ja kello tulee kaksitoista yöllä ja minua naurattaa
kun ajattelen että arvasin mikä on tytön omaa alaa

ja miten minä tykkäänkään minun ihmisistä
kertoo että kertoisi
ja me kumpikin ollaan ajateltu sama.

ja sitten on kuitenkin pallo
ja me pohditaan kahvipöydässä, kaikilla kupit ja viimeiset palat kakkua
suklaapikkuleipieni murusia vaikka yöllä näin unen että ne olikin syöty ennen tarjoamista
mitä on sähkö
ja miten puhelut tekstiviestit kuvat
voi toiselle puolelle maapalloa noin vain
miksei ne sekoitu
miten miljoonat ja miljoonat radioaallot voi risteillä ja löytää perille
ja mitä syvänmeren eläimet
tuntevat sisuksissaan kun tehdään ydinkokeita aseteollisuuden kokeita
miksi valaat räjähtävät
ja kaikki lähti siitä että totesimme olevan se päivä kun jeesus tuli ulos luolasta
miten ihmiset uskovatkaan yliluonnolliseen, äiti sanoo
ja sitten minä pääsen puhumaan tarinallisuudesta
ja sitten äiti sanoo sähköstä, ettei ole koskaan ymmärtänyt
ja isi saa puhua sähköstä, kerrankin olla asiantuntija
ja lopulta minä etsin tietokoneelta että 95% meristä on tutkimatta

ja keskustelu on ohi

lumet sulavat nopeammin nopeammin
torstaina konttasin kaaren ali, nyt sitä ei enää ole, edellisellä viikolla isi oli mahtunut sen ali pystyasennossa
ja kanit tai puput tai rusakot ovat tehneet kakkansa yhteen läjään
me päätellään että se on ollut niitten huussi
ja poluilla lojuvat paskat ärsyttävät
miksi oi miksi kun on metsänlääniä yltäkylläisesti koiranomistajat eivät viitsi usuttaa niitä elukoitaan edes metriä polkua edemmäs tai heittää niitä paskoja sinne
polut löysiä läjiä täynnä, kalliot, tiet
ja tupakka-aski, muovilusikoita, leipäpusseja, mäkkäriroskia, makkarapaketteja
ja minä tahdon kaivaa lähteen lähteen
kovimmillakin pakkasilla keskellä tietä virtaa vesi
eikä kukaan tiedä mistä se tulee
ja nyt siihen on sulanut suurempi ja suurempi aukko
minä olen varma että lämpövoimalasta vuotaa
mutta vesi on jääkylmää

ja tuntuu hyvältä lähteä
että on päättänyt lähteä
vaikka paljon jää ja äiti kertoo työntekijästä joka ei jaksanut edes vuotta tehdä pitkäjänteisesti töitä että kuinka hyvän työtodistuksen ja minä mietin miten minäkin olisin
voinut jatkaa vielä vielä vielä
että voisi jäädä
että ei ole mitään paettavaa,
sittenkään
ja isi kysyy äidiltä olisitko sinä seurannut minua Uuteen-Seelantiin ja äiti sanoo olisin,
ei epäilystäkään
vaikka ei olisi koskaan arvannut että kukat olivat isiltä
nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin kun äiti marisee isille että hei
et ole koskaan lähettänyt kukkia isi sanoo miten niin
ja selviää että kukat eivät olekaan olleet salaiselta ihailijalta
ja minua naurattaa
että äidille ei tullut mieleenkään että oma mies
ja minua naurattaa, naurattaa

ja vesi tippuu räystäiltä
palokärki on etsinyt toukkia
ja minä osaan kävellä kantavaa lunta
ja äiti riitelee mummin kanssa siivoamisesta ja mummi sanoo kysypäs
minulta mitä mieltä minä olen
ja minä
en halua ottaa kantaa
äiti sanoo minä vertaankin mummin kotia omaani

hymyilyttää

ja kohta paneer juuston valmistus,
ensimmäinen kerta sujui hyvin

ja jo syyskuussa alkaa kesä
siellä on trooppista, mies sanoo
mutta minä nauran ja sanon että kai me mennään käymään oikeassakin talvessa
me jaksamme aina kilpailla siitä
kumman maan vuodenajat ovat aidommat
minustakin yhtäkkiä tulee
kevään lapsi

vierain vuoden aika,
yhtäkkiä minun, joka elän syksystä

ja nautin jopa ajatuksesta
että siellä lasitalomaailmoissa
minä saan olla minä
miehen kanssa joka alkaa rakentaa sänkyä
kunhan löytää oikeanlaista puuta
minä sanon mikset mene vaan ja kaada metästä
hän nauraa että sen pitää olla erityistä
ja minä sanon että mene sitten erityiseen metsään
ja me nauramme
me jotka aina jaksamme kärjistää toisistamme stereotyypit

isi kysyy joka päivä jotakin tästä uudesta saaresta
ja minä sanon teidän pitää tulla käymään siellä
(en mainitse joulusta)
mutta isi ei jaksa istua niin kauaa lentokoneessa
ja sitten me puhumme aikamatkailusta
että jos kerta ääntä ja kuviakin voi siirtää ja tiedostoja ja sähköä
niin miksi ei voisi muuttaa itseään sähköiseen muotoon
mutta tämä menee yli ymmärryksen ja he alkavat puhua kameroista

ja minä jatkan kuvittelua itsestäni virtuaalisena
ja kerron miehestä ja vaimosta joilla oli toistensa tuntemukset mikrosiru aivoissa
äiti pudistelee päätään mutta sähköähän sekin on isi sanoo
ja sitten hän kertoo kalmarista joka avasi lasipurkin

kahvit on juotu
ja äiti rupeaa pesemään hampaita sähkö
hammasharjalla

ja minä kirjoittamaan.

ei muistanut että sumulla on haju
kaikki usvassa
järven yli ei näe
vesisade, vesisade
ja siitä kirjoittaa aamun
kun nousee ylös seitsemältä koska nyt on hyvä aika
odottaa, odottaa
ja sitten lopulta
on vain vesisadetta ja usvaa ja hiljaisuutta

sen jälkeen etsii lennot
käy isin kanssa kaupassa
isi nojaa ostoskärryihin
ja minulla on vaaleanpunainen lappu
ja sitten on pikkuleivät uunissa
ja sen jälkeen kala
ja puhelimessa tyttö jonka ääni on aina iloinen

eikä usva katoa
vaikka silppuaa vanhoja lehtiä
sumusta tulee uusi olo

juoksee loskakinoksissa
harppoo harppoo
ja se lumi, joka torstaina tuli saappaista sisään
on nyt paljastanut jo ruskeat märät lehdet ja maan
kostea multa ja sumu
imeytyy ihon alle

ja aamulla valo tuli miehen kasvoihin
niin kuin olisi kesä -
aamu

tämä sumu tuo mieleen viime kesän
kun ajoi 500 kilometriä etelästä pohjoiseen
ja siinä jossain lännessä niin kuin aina sillä tienpätkällä oli kilometrejä jatkuva sumu
autot kasautuvat jonoiksi asti
hiljaa hiljaa kun ei näe montaa metriä edemmäs
sumun keskellä ympärillä menninkäiset niin
sitä ajateltiin
menenköhän minä koskaan takaisin? opinko koskaan kieltä?
muuttuuko pohjoinen eteläksi?

sohjoa polun molemmin puolin,
keskellä juostava kaistale.

Jeesuksen kuoleman juhla,
kaiketi tänään

käveltiin isin kanssa,
ensimmäinen jääkerros pettää niin että saapas puoleen väliin vettä
ei sen pidemmälle
lastakin vedetään pulkassa järven halki
mies lukitsee pyöränsä keskelle jäätä

minä venyttelen olohuoneen matolla
kun puhutaan sukupuolten rooleista
kun isi epäilee että minusta tulee
se, joka käy kaupassa ja laittaa ruokaa
sen jälkeen isi laittaa tiskit koneeseen ja sanoo vai en minä koskaan tee mitään
minä oman huoneen rappusista en sanonut koskaan sanoin silloin kun me oltiin pieniä et
tehnyt kotitöitä
ja sitten tulee kertomuksia pitkistä työmatkoista
ja sen jälkeen, no hyvä, jos sinulla on nyt mies joka
osallistuu

minä laitan ruokaa
vuokaan vihanneksia ja kakun
äiti valitsee
vilttien alta
se sylkee limaa nenäliinaan ja tuhisee tuhisee ei jaksa katsoa muuta kuin kauniita ja rohkeita
ja ulkona on auringonpaiste ja ilmankin niin kirkasta että on kuljettava silmät kiinni

ja mies ystävien, toinen niistä se jonka kanssa selän takana
kirjoitetaan pitkiä viestejä, nainen sekavia lyhenteitä joista arvailee englanninkielisiä sanoja
syntymäpäivästään

hymyilyttää
että he puhuvat minusta
eikä mies aavista mitään
että minä tiedän jo kuka se nainen on että hän tietää jo minusta ja että kiinnostuksella on eri motiivit
ja täysikuu oli
jo tiistaina
sen yön kyllä muistaa

eilen
kun käveli tietä pitkin takaisin
kaarta pitkin
ajatteli "we'll be happy"
ja se oli vain niin selvä ajatus, selkeä
niin kuin taivas nyt
kun aurinko alkaa vähitellen laskea, hitaasti
koska ei ole vielä ihan kevät
se ei kestä yötä myöten
vaikka onkin valoista pitkään
niin valoista että pitäisi ehtiä paljon enemmän

ja puhutaan ylioppilasjuhlista, puhutaan häistä, puhutaan
ja toinen yrittää aina ymmärtää ja hyväksyä kaiken ja toinen sanoo aina ensin ei ei ei
ja miten helppoa on jättää huomiotta se, joka on tottunut sanomaan ei
miten lopulta lakkaa pyytämästä ulos

pakottautuu joogaan aamulla
sanoo, että on ollut suhteellisen terve
alkaa ajatella älä ota kantaa, älä ota kantaa
ja saa valita ottaako puna - vai valkoviiniä.

voisi asua keväässä
lumihangissa jäänreunalla kun kuulee sulavan jään
liplatuksen ja railot
joihin kevyet pisarat valuvat puiden oksat varjoja valkoisella
niin kuin olisi loppumaton jäätikkö
niin kuin olisi valo siellä missä vain lunta vain jäätä
muka vihreä maa
ja se mikä sitten olikin asuttava on muka jäämaa
psykologista vaikuttamista
päinvastaisuuden logiikka

puolukkamustikkakakkuonvalmis
kuorrutus päälle vielä ja tee pannuun niin
ehkä äitikin piristyy
yrittää antaa jotain lausuntoa vaikka silmät tuskin pysyvät auki
tunnollisuus, tunnollisuus.

yöllä oli muutto
ja veli toi pesukoneen
ei pelkoa, ei
en muista ainakaan olleen

ja sitä oikein odottaa
öitä
ja unia
mitä niistä tulee
odottaa
sitä hetkeä kun lukee taas
uudelleen
ja yhtäkkiä onkin
niin kauan siitä että
kun

takaisin
aina
takaisin
ja sitten jatkuu kuitenkin ja eteenpäin niin nopeasti
nopeaan

mutta nyt minä menen
ja laitan lautaselle palasen kakkua ja keitän teen ja vien ne sille naiselle, joka katsoo kauniita ja rohkeita vällyjensä alta moitteistani huolimatta.

saappaat täyttyy ihan lumeen
kukaan ei ole kulkenut metsän poikki
siksi juuri
kuulen myöhemmin
he taas päivittelevät että mitä ihmettä sinä sieltä miksi sinä sieltä
eivät voi ymmärtää että jotakuta ei nyt niin kovasti haittaa jos on lunta saappaassa
senhän voi ravistella pois
ja villasukat saa kuivumaan

jäällä on vielä ihmisiä
ja kun he tulevat takaisin toinen seisoo kuin kusella ja sytyttää sitten tupakan
minä horjun kuin olisin humalassa

sellainen päivä että krapulan jälkeen vasta juovuksissa

ja linnut tekevät ääntä
ja lumi upottaa vähän väliä, puut vielä paljaita
kiveni on varjossa
ja kävelen edemmäs niemenkärkeen
koko ajan päässä Kate Nash ja the shit song:
"Darling, don't give me shit
'Cause I know that you're full of it
You're full of shit
You're full of shit"

se jatkuu vielä saunassakin
sen jälkeen kun isi on esitellyt ohjemia joita on nauhoittanut minulle
ja huutaa vähän väliä "nyt on islannista!" "nyt on kettuelämää!"
suloista
eivätkä he ymmärrä mitä eroa on nimillä Hilja ja Pirjo
paitsi että niitä on annettu eri vuosikymmeninä.

ja minä olen soittanut kaupungin virkamiehille
"anteeksi, minkä ihmeen takia soitatte tänne?"
"voithan sinä halutessasi jutella lakimiehen kanssa mutta minä kyllä soittaisin tietopalveluihin tällaisesta asiasta"
"Minä en kyllä ymmärrä miten tämä liittyy tietopalveluihin, kouluthan hoitavat näitä jatkuvasti"
"Ehkäpä opetuspalvelut..."
"Lomalla ja sihteerikin on lomalla"

käy absurdiksi ja mystisesti kadonnut kassi jossa sininen rasia täynnä kummallisia lanka ja villamöykkyjä, sukkahousuista kyhätty nukke, pieniä helmiä ja kangassuikaleita.

tietokonepäivä. näemmä.

mikä sattuma.
Aamu alkoi kuin olisi krapulassa
vaikka ei tosiaan
eikä edes pitäisi olla aamupahoinvointia
mutta on pakko lähteä
ei auta. ja tämän aamun jälkeen loma.
että lomallahan voi sairastaa.
mutta sitten kun on pakkaamassa tavaroita käykin niin
että kassi
jossa on kaikki tarvikkeet
nukke
kaikki
on hävinnyt
toisinsanoen olen uohtanut sen
luultavasti teatterille
en käsitä minne muuallekaan
joten se kruunaa sen ettei voi
eihän voi jos koko juttu perustuu yhteen nukkeen ja sitä ei ole
ja alkaa etsiä puhelinnumeroa
ja sähköpostiosoitteita
ja saa lähetettyä sähköpostin ja soitettua toiselta toiselle yrittäen löytää sen mitä pitää
mutta kun laittaa puheimen kiinni ja shit
tulee puhelu
että lapsia ei olekaan juuri ollenkaan tänään
eikä sitten toisella kerrallakaan
että voidaanko siirtää
miten huvittavaa

ja unessa ystävänsä on raskaana
ja toinen ystävä jotain mitä ei muista edes vessassa

mutta nyt tämä aamu on käännettävä hyödyksi
ja siivottava sikolätti.