unessa tommy taberman oli laittanut blogiini kommentiksi koko ruudun kokoisen oman kuvansa.

ja unohdin uusia kirjaston lainat.
krr.

ja olen saanut esseen.
melkein. melkein.

enkä jaksaisi yhtään käytännön asiaa enää
jaksaisin vain vain
nukkua ja nähdä unia
nukkua olla näkemättä unia
ottaa valokuvia vastaantulijoista
pistää silmät kiinni
tuntea tuuli kylmä syksy poskilla
heitellä lumipalloja
silittää kissaa
maata lattialla
kerätä vaahteranlehtiä
ravistaa omenapuuta
vähän omenavarkaissa
syödä raparperiä suoraan maasta
piilottaa pääsiäismunia
etsiä pääsiäismunia
katsella sadetta ikkunasta
kävellä syksyssä kävellä kävellä kävellä syksyssä
kiivetä katolle
istua kivellä

mutta vielä on tekemistä pikkuisen
ja ulkona näyttää kauniilta syksyltä
eilen illalla oli niin ihana kävellä kotiin oli täysikuu ja viileä ja loputon hämärä joka vain jatkui olisi voinut kiertää järven jos olisi jaksanut

mutta harmittaa ne lainat
kun just maksoin edelliset .(

menen jatkamaan itkemistäni
koulua

yöt jatkuu

Ei se ollut tämäkään yö rauhallinen.

Suuri laakea kenttä oli täynnä verisiä silvottuja ihmisruumiita, joita poliisit ja ambulansssimiehet raahailivat, kasailivat ja etsivät. Aina välillä joku huusi, taas löytyi yksi! Minä katselin, kun yksi tuttu ärsyttävä mies kaivoi kuoppaa ja poimi kuopasta verisisiä sikiöitä. Hän otti kuopasta kolmannen ja sanoi että niiden on täytynyt olla kolmoset. Kolmannen jälkeen tuli vielä neljäs, mutta en katsellut enää sen pidempää.

Ystäväni oli muuttamassa toisen ystäväni entisen poikaystävän kanssa yhteen ja heillä oli upea suuri koti. Avasin heidän parvekkeensa oven ja parveke oli valtava. Minua huimasi hieman siellä, koska parvekkeella ei ollut kaiteita. Kun tulin parvekkeelle uudelleen se oli täynnä ihmisiä ja siellä oli myös kaide, kaide oli kuitenkin irrotettava naru ja se irtosi ja lopulta naru kiertyi kaulani ylle ja alkoi kiskoa minua mukaansa. Ihmiset vain riuhtoivat narua, juoksivat ja ilakoivat ja minä raahauduin naru kaulassani niiden mukana ja yritin löysätä sitä etten tukehtuisi. Lopulta ihmisjoukko pysähtyi, sain narun pois kaulastani ja päivittelin tapahtunutta ventovieraalle naiselle ja poikaystävälleni. Meidän joukkoomme ilmestyi pelottavan näköinen nuori mies joka sitoi narun poikaystäväni kaulaan kuristaakseen tämän. Ihmettelin, mutta ajattelin että he ovat kavereita ja se on joku tyhmä pila. Sanoin kuitenkin, että älä viitsi kuristaa ihmisiä ja aloin irrottaa narua pojan kaulasta. Mies ei kuitenkaan luovuttanut helposti vaan alkoi ilkkua minulle siitä mitä minulle oli juuri aikaisemmin tapahtunut narun kanssa ja miten olin näyttänyt kauhistuneelta. Sanoin ettei hänen silti tarvitse sitoa kenenkän kaulaan naruja. Ja hän syytti minua jankuttajaksi. Lopulta ulkopuolisten avulla saimme miehen poistumaan ja poikaystäväni vapaaksi. Lähdimme pois ja olimme järkyttyneitä. Pysähdyimme thaimaalaisen kaupan eteen ihastelemaan suuria vartaita ja omenachutneyta kun thailainen nainen tuli eteemme kassan takaa ja osoitti meitä aseella. Hän otti meidät panttivangeiksi. Minä aloin tässä vaiheessa kuitenkin vähän heräillä ja sain unen siirtymään niin, että olimme kumpikin päässeet pakoon ja minä piilottelin yhden toisen kaupan takahuoneessa, jonne thailainen oli tullut minua etsimään. Tiesin että poliisit oli soitettu.
Poliisit tulittivat konekivääreillä (?) thaikauppaa vaikka ihmisiä käveli siitä ohi ja kaikkialla. Kukaan ei ollut moksiskaan, vaikka rakennukset menivät rikki ja ihmiset kaatuivat verisinä maahan.


eilen uppouduin koko päiväksi kirjoittamisen ihmeelliseen maailmaan.
olin illalla niin poikki ja ahdistunut että tajusin etten oikeasti voi kirjoittaa niin montaa tuntia.
että aivotyöskentelykin on raskasta. ja tietyllä tavalla fiktiivisessä tekstissä saattaa mennä jonnekin niin syvälle, että siitä palautuminen kestää
ainakin minulla, vielä
asiaa ei helpottanut se, että fiktion lisäksi kirjoitin esseetä ja suunnittelin toista esseetä toisen tilalle. tein siis tavallaan kolmea kirjoitustyötä kerralla ja
ihan totta
en enää koskaan halua sellaista.
haluan keskittyä pari tuntia päivässä maksimissaan omaan maailmaani
ja pari tuntia maksimissaan muuhun kirjoittamiseen
mieluiten ei samana päivänä kumpaakin
(joka on kyllä aika mahdotonta kun yrittää kirjoittaa omaa ja opiskella samaan aikaan)

mutta syksy on
syksy on ja se tuntuu hyvältä. muut ehkä vielä odottavat aurinkoa mutta voi kuinka minä nautin tästä sateesta ja huojuvista puista!

oli aika villi yö,
mm. :
veljeni uhkasi minua ja äitiäni puukolla ja kun isi pelasti meidät alkoi veljeni itkeä miksi he puhuvat hänelle niin vihaisesti
ensimmäinen poikani tarjosi minulle ja toiselle tytölleen nakkikookosleivoksia, jotka lilluivat mehussa. me sanoimme hyi yäk
minä leikkasin pieniä paloja herkullisista kakuista, yksi kakku oli kokonainen jättikokoinen mansikka
kaksi kissaa hyökkäilivät kimppuuni mutta ne olivat tällä kertaa hyvin eroottisia
"rakastelin" kissan kanssa, mutta se oli kyllä myös mies, isäni luki lehteä samassa huoneessa
hirveässä kiireessä yritin etsiä maastokuvioita lehdestä selasin sen aina uudestaan ja uudestaan mutta kuvioita ei löytynyt, oli vain onkikuvioita
hirveät kasat kasseja ja niissä minun lapsuuden tavaroita ja äitini naisten tavaroita, lajittelimme niitä poisheitettävien kasaan ja säästettävien kasaan, äitini muistutti minua koko ajan sairasvakuutuksen uusimisesta
katselin kuinka vastaantulijat antoivat yksinkertaisen näköiselle miehelle kakkapalloja ja mies tunki ne muitta mutkitta suuhunsa ja nielaisi

eilen tilasin rikosrekisteriotteeni. se täytyy olla kun työskentelee lasten kanssa.

keksin myös kirjoitukseeni uuden tason. se on aika huomaamaton ja tavallaan ollut koko ajan tiedostamattani tekstissä mutta nyt se sai minunkin päässäni merkityksen ja ujutin sitä vähän lisää. he hee. vaikka kuinka sanon inhoavani tekstin rakentamista niin he hee kuinka sittenkin se voi olla hauskaa! voi! rakastan niin arvoituksia ja salakieliä ja kaikkea sellaista. ja on niin mahtavaa että minulla on nyt sellainen oma! ikioma josta kukaan ei vielä tiedä mitään! ja että sen lukeminen, sitten jos joskus joku sitä lukee on kuin lukisi salakieltä, ehkä vähän. mutta sellaista se kai on. minunkin lukemiseni.
vaikka minä olenkin alkanut olla suora. joskus.
olen minä silti kerällä. vaikka kerronkin uneni.

ja kuka sanoo että unet ovat totta?
unitotta

mutta tässä minä taas olen.
viimeistä esseetä kirjoittamassa. kuten näkyy. ja minulla on nyt niin kova halu kirjoittaa omaani.
mutta aina on tehtävä valinta
aina

ja päätin jättää menemättä ystäväni mökillekin. jonne olisin niin kovin tahtonut niin pitkään ajatellut
joten nyt oikeasti. minun on tehtävä sitä mitä jäin tänne tekemään.

todellisuus.

syys

ulkona tuoksuu syys
ihan totta
se oli ilmassa jo
syksy

ja minä yritän jäljittää tuottajia ohjaajia edes valokuvaajia
yhden e-maili osoitteen vain tarvisin

nämä esitysoikeudet elokuviin
joita tulemme näyttämään syksyllä
syys

mitä tapahtuu jos syö vahingossa liian raakoja papuja?

eilen
ostimme jäätelöt vaikka oli syksy
ehditte vielä, myyjä sanoi
joka oli myynyt meille jo kuusi jäätelöä
viikon aikana
jos käytte ensi viikolla joka päivä, ehditte saada vielä yhden ilmaisen
hän nauraa ja tekee isot pallot appelsiinisorbettia ison pienen pallon
ja me kävelemme ihmisten läpi palloinemme ja haluan harjulle
alkaa sataa
vähän vain mutta se yltyy ja lopulta harhailemme torikeskuksessa joka on kaikkialta luonnollisesti kiinni paitsi ulko-ovistaan
mies kampaa kaljunsa peitoksi tukkaa peilaten näyteikkunasta ja me seuraamme häntä
menee lopulta baariin, ottaa keskisuomalaisen hyllystä ja tähyilee jotakuta työntekijää
häntäkö varten hän kampasi kaljunsa eteen tukkaa?

lapsi on tuolla käytävällä. se on alkanut muutakin kuin itkeä

ja minun mikään lakkoni ei pidä
eikä tehtävät vähene tentistäkään

olen lukenut viikonlopun aikana kuusi mangaa

mutta minähän olen
sellainen joka jää kaikkiin sarjoihin
kiinni
olivatpa ne sitten pahoja tyttöjä twin peakseja valtakuntia sunsetbeacheja ugly girlejä tai angel sanctuareja

ja kuunnellut CocoRosieta
kannatan!

ja joranesta tulee edelleen essi mieleen.

unia on ollut
ja niitä niin paljon

kuunnella ja nähdä
unissa voi myös tuntea
onko mitään aistia mitä ei olisi
silloin kun nukumme?

ja miksi karhuja ei ole kesytetty ja jalostettu lemmikeiksi?

yö

minä vaihtelin paikkaa luin tuijotin kattoon ja ikkunasta
missä olit uni?
aamuyöllä siirryin patjalta takaisin sänkyyn olin nukahtanut kirjani päälle

huomenna tentti
minä aloitin nettilakon ja herkkulakon koska en halua suuta täyteen reikiä ja pelottaa varata hammaslääkäriä kun kuitenkin on reikiä
ja nettilakon koska vietän ihan liian monta tuntia päivässä täällä
ja nytkin rikon sitä
mutta vain sen takia koska piti tarkastaa tenttisali

vielä satasivuasatasivua vielä

unessa
vilisi ihmisiä
joku halusi että ollaan vain puolialastomia kun toimittaja tulee niin se ottaa kuvan
ystäväni ruumis oli kuin pornotähden ruumis
vilisi ihmisiä
älä hyppää
vilisi ihmisiä
kaikista ajoista ja paikoista
poliisit tulivat
ihmisiä ihmisiä
sinne tänne

tänään on taas siivouspäivä
nerokas keksintöni

ja minua yököttää kirjoittaminen
minua yököttää sen ajatteleminen
että minun pitäisi jotakin kirjoittaa
taas tällainen
en tahdo sanoa mitään. enää.
olen ehkä liikaa lukenut kirjoittavien ihmisten blogeja
kuinka kaikki osaavat kirjoittaa ja julkaisevat ja hienoja ja kaikkea
plaah
minä luovun.
luovun kaikesta
koska olen luovuttaja

kaikista jopa huovutetuista
niissä vaan pistää sormeen

väsyttää.
väsyttää typerä öinen unettomuus.
ja ajatukset. jotka olivat niin raskaita silloin.
nyt en sano niistä enää sanaakaan koska en ajattele enää niitä.
yöllä on valmis tekemään mitä tahansa
kävellä mustaa tietä pitkin
kuulla jokainen vesihana joka avataan
ja siinä rajalla

tahtoisin uskonnollisuuden suloisen naiiviuden
tahtoisin olla sellainen niin kuin lapsuudessani tyttö sanoi minulle
etten voi rakastaa unilelupossuani
koska vain jumalaa voi rakastaa
en käsittänyt sitä silloin. minusta se oli naurettava ajatus. koska minähän rakastin possuani.
mutta nyt.
voi. voisinpa ajatella niin. voisinpa ajatella että vain jumalaa voi rakastaa.
että vain jumala on olemassa.
voisinpa hylätä eliökunnan rakenteet
voisinpa lakata nimeämästä latinalaisittain kasveja
liimaamasta niitä
koska eihän maapallo ole kuin kuusituhattavuottavanha
vai mitä se nyt sitten olisikaan
että ei ole väliä valaista
ei ole väliä susista
sillä ihminen
voisinpa
voisinpa luopua ajatuksistani ja alkaa ostaa broileria ja makkaraa ja kiinasta tuotuja rapuja
voisinpa ostaa auton citymaasturin ja alkaa hurjastella sillä lentää etelä-amerikkaan lentää egyptiin japaniin intiaan grönlantiin ajattelematta
tulisipa minusta tuulihattara tyhjäpää niin kuin sanoi poika lukiosta tyhjäpää ja me kauhistuimme koska sitä pelkää että itse

turhauttavaa.
feissarikin sanoi että hän feissaa että maailma pelastuisi
minua nauratti jälkeenpäinkin
minä kyllä luulen että hän feissasi koska saa siitä rahaa ja on opiskelija ja tarttee rahaa
vaikka hän maksaisikin kuussa sen viisi euroa niin kymmenen euroa tunnilta tekee päivässä jo kuusikymppiä. kuussa 1200. siitä vitonen pois ei tunnu kai miltään.
en oikein usko että hänen feissauksensa maailmaa pelasti. tai pysäytti edes ilmastonmuutosta. tai vaikutti edes yhden ihmisen ostopäätökseen.
plaah.

minä haluun jo syksyn! haluun jo koulun ja tekemisen ja jotain muuta kuin näitä tekemättömiä typeriä kesiä! kammottavaa. koko kesä mennyt enkä ole tehnyt mitään en edes levännyt. inhottavaa. vuosi taas odotettava ja ensi kesä ei varmasti tule olemaan tällainen (vaan vielä pahempi)

minusta tuntuu kotirouvalta. siltä mistä luen. tuntuu siltä että istun täällä kuusi kahdeksan tuntia puolet luen siitä miten kotirouvat istuvat kotona tehden kotitöitä puolet ajasta istun koneella ja teen pieniä askareita en kuitenkaan kotitöitä koska en jaksa
ja sitten poika tulee töistä ja minä roikun hänessä ja hän on väsynyt ja minä vain roikun ja roikun ja roikun ja kerjään huomiota koska en jaksa tehdä enää mitään sellaista mitä tein jo koko päivän. olen raivostuttava kakara. niin raivostuttava.

minä tahdon helsinkiin.
tahdon turkuun.
tahdon jonnekin jossa on ihania ihmisiä. jossa on ihmisiä.
tahdon ihmisiä.

tahdon jotain muuta kuin tämän talon.
tahdon kirjoittaa. tahdon tahdon tahdon
mutta tässä minä istun ja valitan.

mistähän se johtuu
että aina tenttikirjoja lukiessa
ennemmin tai myöhemmin
nukahtaa

- eräs vastaherännyt, jolla on vielä perjantaiksi 250 sivua luettavana ja nukkui juuri 2 tuntia -

kävellä illalla katuja niin
ja iholle tulee syksy
tulee illalla ikkunasta
ja ohuet lakanat niin ohuet koska on ollut kesä
näkee läpi
pienistä lasisista ikkunoista

yöllä minä olin akvaariossa
veljeni täytti sitä vedellä
joka oli myös poikani
ja äitini katsoi vierestä
minä sanoin miten sinä voit antaa tämän tapahtua miten sinä voit antaa tuon tappaa minut vaikka olet äitini et tee mitään
äiti ei sanonut mitään ei tehnyt mitään
minä sanoin pojalleni luuletko sinä että tämä ei vaikuta suhteeseemme mitenkään että jos minä en kuolekaan tässä niin minä en voi enää koskaan luottaa sinuun ymmärrätkö
poikani ei sanonut mitään ei tehnyt mitään
minä seisoin akvaariossa joka täyttyi vedellä

toista painajaista en enää muista
mutta siinäkin oli äiti ja poika

aamun lopulla seilasin purjelautalla ilman purjetta pienten serkkujeni kanssa austraaliassa merellä
joka puolella ajeli suuria veneitä moottoreineen
piti väistää
aina viime tipassa
lopulta rannassa minulla oli päässäni sukelluslaitteet
puolet sukelluslaitteesta
äidilläni toinen puoli
serkut pystyttivät teltan laiturille
ja se oli mökkimme laituri mökkimme järvi

minun vuodenaikani lähestyy
hämähäkin seitit kauniita valossa joka tulee viistosti nyt
ei enää suoraan ja polttavasti
kohta voi taas pistää pitkähihaisia päälle
olla näyttämättä onnelliselta
kävellä lehtien seassa ja vesi ja tuuli ja kivet ja aallot huojuvat puut ikkunat jotka alkavat pitää ääntä linnut jotka palaavat jotka lähtevät alku joka on loppu loppu joka on alku

minä matkustan syksyyn
matkustan syksyyn vaikka eihän se haittaa
ettei ole vielä saanut kesääkään loppumaan
ei haittaa ettei osaa sanoa
vieläkään oikeita vastauksia
ja että on levittäytynyt kaikkialle kesään
papereita suikaleita viiruja ja pesosia

tulee kuitenkin
taas aamut
joina ei jaksaisi nousta
viittomakielen tunneille
kylmät aamut kun ei voi pitää parvekkeen ovea auki enää pitkään aikaan
kylmät kylmät sitä mieluummin jäisi
sitä aina mieluummin jäisi
ja sitten on jo lumi
eikä se sada enää ensimmäistä kertaa
ja taas huomaa
että on aikaa
jota ei ole käyttänyt
ja täytyy lukea momoa täytyy lukea momoa ja rajatapauksia
että muistaisi ettei aikaa voi säästää
ettei ole muuta kuin mitä on
nyt

muista hyvä tyttö että nyt

ja kirjaimet
niitä on kirjoitettu kohta jo vuosi
miten sitä luuli voivansa kirjoittaa paljon enemmän vuodessa
miten sitä luuli
että saisi valmiiksi
että kyllä miten sitä ei ole ollut aikaa
ja lukeminen on alkanut vasta puolivälissä kesää
ja autoakin
jo ajanut sitten kohta vuoden
muka
eihän sitä vieläkään uskalla
mökkitie niin mutkikas ettei voi niin lujasti kun ei tiedä mihin kääntyy
vihoissansa ajavat perässä kun eivät pääse ohi
bussikuski sanoo että kaikki matkailuautot asuntovaunut asuntoautot pitäisi kieltää lailla
minusta se ei ollut yhtään hauska
ja kukaan ei sano sille mitään
hyvä

kynttilöitä voi taas
ja teetä
paljon teetä
vuoroin toistensa luona
nyt kun kaikki sitten asuvat lähekkäin
kirkon kaikin puolin
ja onhan niitä toisiakin ihmisiä
joihin voisi alkaa tutustua
ja paikkoja joihin mennä ja töitä ja tehtäviä
joita kaikkia haluaa
ja on luvannut

ja sitten palaa tyttökin
kirkon yhdelle puolen
ystävä
joihin on kirjaimilla
mutta osaako sitä edes katsoa silmiin
tehnyt siitä siskon
aina sitä yrittää
edelleenkin
siskoa saada itselleen
joka on itse sisko
olisipa

syksy
syksyni!

tänään. puolituntia sitten ehkä. minut herätti puhelin.
ärsyttävä ääni joka soi aina kun tuntemattomista numeroista
ja sellainen murre lävähti korviini että eihän haittaa jos pistetään tulemaan
minä sanoin kyllä haittaa. ei laiteta.
no mikäs nyt tuli? näin hyvä tarjous ja silti sitten meinaat jättää ottamatta?
sanoin etten jokatapauksessakaan lue kotivinkkiä niin antakaa se hyvä tarjous jollekulle toiselle.
sitten se uskoi ja minä heräsin.
teki mieli paiskoa ovia ja vessassa yritin muistella unta
unien tunne leijui siinä kaikkialla koko aamussa
mutta ei sanoin

kesä on mennyt niin kauheasti. nopeasti.
ja minulla on ärsyttävät kasvit,
tietysti heinolassa,
ja ne pitäisi jo palauttaa
essee tekemättä, tentti perjantaina
ja niin
tällaistahan tämä on
tuhat asiaa taas syksyksi ja syksyllä

ei kai sitä sitten osaa olla ilman tekemistä.

mutta olisin kerrankin tahtonut nukkua vähän pitempään.
ihan vähäsen ehkä vielä. kun poikakin herätti puoliseitsemältä tai herätyskello. niin ärsyttävä kännykän herätys.

tänään kaikki on ärsyttävää. niin ärsyttävää etten jaksa varmaan mitään muuta kuin lukea ällöttävää kirjaa, jota aloitin ja olen lukenut sen kohta jo putkeen. tiina pystysen häpeähäkki. sitä ei voi lopettaa vaikka se on ärsyttävä ja ällöttävä. ärsyttävä siksi että se on niin täysin psykoanalyyttinen (mutta odotan koko ajan että se jotenkin kumoutuu, että siinä on joku jippo, miksi se on niin) ja ällöttävä kaikkine ruumiin nesteineen eritteineen ja ronskia fyysistä hyvin hyvin fyysistä.
enhän minä ole tottunut sellaiseen ruumiillisuuteen.
kun leijailjen omissa sielunmaisemissani jotka ovat vain pikkuriikkisiä puita ja sateita.
mutta ei minua häiritse lukea suoraa puhetta pilluista ja pippeleistä
mutta ehkä liika on kuitenkin liikaa ja varsinkin jos siinä on se psykoanalyysi koko ajan
olen lukenut mielestäni jo tarpeeksi tenttikirjoja aiheesta tähän hätään.
mutta.

toivon että tänään selviää vähän saanko syksyllä tehdä töitä.
se olisi kivaa.
vaikka onhan eilisen hallituksen kokouksen perusteella kyllä aika paljon kaikenlaista puuhailtavaa, mutta sellaista vaan suurimmaksi osaksi, josta ei saa rahaa
ja tarttis vähän rahaa.

arki kutsuu!

tuulee

Tuuli tuuli
yöllä niin että ikkunat ja lasit ja puut
mutta puut kestävät
miten ne kestävät vuosikaudet?

samat äänenpainot joka päivä jokaikisessä keskustelussa
eivätkö ne koskaan
ymmärrä että on aivan turha sanoa samaa

että pitäisi mennä hiljaa hiipien ali yli ja viereen
maata ruohikolla niin kuin eilen tyttö

he haluavat aina muutosta
kaikki pitäisi kumota
ja niinhän se on

vuoret eivät siirry ellei kiviä
ja meri loppuu
valaiden ruumis sisältä päin menee rikki en sano että räjähtää sillä se kuulostaa brutaalilta
mutta
niinhän se on
että meidän äänemme eivät sovi merien korville

ja minä otan askelen
pienen
enkä sano mitään. en enää sano mitään ellei tunnu siltä
että hiekanjyviä koskettaessa pitäisi laittaa kädet
veteen joka ei ole kylmää sillä siellä voi uida
liikkua poispäin ja tervehtiä tuttavaa jolle juuri ennen yritti selittää englanniksi ettei meditoi ja että ristit ja jeesukset eivät ole täällä minun takiani

ja kuinka sitten voisi pitää kädestä kiinni jos ei pitäisi

katoille voi kiivetä
jos uskaltaa
eikä pelkää sireeniääniä
niin kuin minä
joka haen pyykit aamuvarhaisella ja pariskunta on taas korjannut ne
minä sanon ne oli märkiä ja he niin ja näyttää mies taas mankelihuoneen katsos täällä ja minä nyökyttelen ja he niin ystävällisiä niin ystävällisiä mutta tiedättekös
sellaisia että sinä et tiedä mitään niin annatkos kun me autamme rytistää nyt tuolla lailla puhtaat pyykit

mutta ihana mummo oli eilen käynyt suihkussa kun oli niin kuuma
ja linnanmäen voitot eivät ole mitään verrattuna
siihen riemuun
mitä saa sanomalla mehän ollaan suomen kallein huvipuisto
ja sitten olisi ilmaiset katot

kohta lähtee bussi
sitten sitä taas istutaan
pohtia sitä pakkaako rinkkaan vai
ja pelkää tuulta
vastatuulta ja ajamista
hiekkateitä joissa toiset ajavat niin kovaa niin kovaa

juomavedessä kolibakteereja
vaikka ei kai täällä keskustassa
mutta minkäs teet
vatsassa tuntuu ja ruumis on täynnä bakteereja
niin kuin matoja ja etanoita aina sateen jälkeen
tiellä
ja tieltä minussa

en minä pelkää. olen oppinut erottamaan hyönteiset ja hämähäkkieläimet.
unessa eksyksissä. myöhässä myöhässä ellei löydä. äidin työpaikalta bussiasemalle. lapsien läpi. eikä koskaan perillä. aamulla peitto oli vaihtunut.

pakata pakata
ja hevosen selässä tuntuu
kuin voisi pudota
mutta jos painautuu ihan kiinni ihan kiinni ja sitten silmätkin kiinni
voi tuntea vain tuulen

tuuli tuuli
se on minun syksystäni se on minun syksystäni
kyllä
sen täytyy
ja sitten ensimmäistä kertaa
näemme kuinka vaahtera johon kasvoi lehdet keväällä muuttaa väriään

ja on laulut
joita laulaa öisin
kun ei enää ole kuuma kun on taas ensimmäisen lumisateen odotuksen aika.

ilmoittauduin
kaikenlaisille kursseille
se alkoi jo olla huvittaavaakin
että monet kurssit olivat jo täynnä

mutta onneksi sentään "oman alani" kurssit olivat vielä melko tyhjiä
tekstipajaan olemme nyt ilmoittautuneet minä ja johannes. jee.


tuosta aikaisemmasta lapsuussössöstäni
mietin sitä vielä paljon eilen ja kaikkea
ja oikeastaan yksi ystäväni sanoikin sen minulle
että eikös nyt tässä ajassa juuri erot aikuisten ja lasten maailmojen välillä ole alkaneetkin kaventua
niin. tietyllä tavalla. lapset alkaa olla yhä nuorempana tietoisia "aikuisten maailman" asioista ja ilmiöistä. seksit sukupuolet rahat vallat väkivallat ja sen sellaiset
ja paljon muuta
ja toisaalta kuitenkin vastuuta tietyllä tasolla ei lapsilla kuitenkaan ole
heillä on pumpulitalo ja pumpulipatja ja pumpulikatto ja seinät ja kotiintuloajat joista aina kuitenkin poiketaan ja pumpulilelut joita tulee koko ajan lisää ja tarhassakaan ei enää saa tehdä retkiä kun vakuutukset ja riskit
en minä ihmettele että ihmisiä ahdistaa

toisaalta on aika jonka pitäisi olla
ihanaa onnellista ihanaa ja vapaata
nimenomaan vapaata
voi silloin lapsena sai juosta niitä niittyjä
ja toisaalta se ei missään tapauksessa ole koskaan sitä
ei silloin
eikä sitten
kun on vihdoin iso
niin kovin iso

illuusio aikuisuudesta
myytti lapsuudesta

ja pääni räjähtää koska en jaksaisi enää yhtään minkään struktuurin analyysia minä tiedän jo että kaikki on kumottava
kirjoituskin
taas kerran
ja taas
ja taas
ja taas

eikö kukaan huomaa tätä sykliä? tätä edes takaisin junnaavaa liikettä
juna tulee juna menee
ja taas sitä ympäri mennään yhteen tullaan

ja sitten sanotaan että aika on lineaarinen.

ja jos sanoo sitä
ja sitten sanoo tätä
ja että se on
ja toi on
ja tämä on
ja me ollaan ja ne on
ja kaikki on
ja sitten ei kukaan ole

minä ainakin olen
metsässä joskus yksin
istumassa kivelläni
maalaamassa suu auki olevia päitä ja ohuita vartaloita joissa on paljon sormia ja varpaita
keskellä toisella puolella valaat toisella ketut
migreenissä aina valot kiinni verhot kiinni silmät kiinni
katsomassa kun toiset tanssivat tekevät kirjaimistani liikkeet
lähdössä elokuun lopussa ystävän mökille
lähdössä huomenna heinolaan
lähdössä lauantaina melomaan
lähdössä sunnuntaina takaisin kotiin
etsimässä sohvaa
yksinäisyydessä
ystävien kanssa teemukin äärellä
pienissä hiljaisissa hetkissä kun kävellään katuja pitkin rantaa kohden
silmät kiinni
unessa

ja nykyään
elokuvissa käytetään euroja (siis jos se on eurooppalainen leffa) !

enkä minä tiedä
haluanko tietää mistään mitään
sittenkään
haluanko vaan elää omassa pumpulimaailmassani
sillä onhan sekin sellainen
puineen kivineen ja järvineen
joskus meri
mutta aina niitä pehmeitä pintoja
joihin voi piiloutua
ja lukkoja
lukkoja lukkoja
sekin aika oli
kun ovet olivat auki koko päivän ja nyt
sitä ei ihmettele ollenkaan, niitä lukkoja siis
sitä ihmettelee, jos ovea ei lukita yöksi (tai päiväksikään)

kyllä minä haluan elää pumpulimaailmassani
onnellisin olen vain unisena käsi pieniä liikkeitä peittoa ja sen sellaista
niitä huovutettuja eläimiä vesisadetta salamoita keskellä yötä kanootti kartta ja saari
kyllä
minä haluan elää pumpulimaailmassani.

olen lukenut tenttikirjaa ja
lapset
maailmankuvani on mullistunut!
yhtäkkiä tenttikirjasta tulikin mielenkiintoinen. vaikka en tiedä mitä mieltä olen. olenko.
kirjoittaja oli sitä mieltä että lapsuus on ongelma. että lapsuus pitäisi häivyttää. lasten ja aikuisten väliset erot ja rajat.
ja tietysti koululaitos
ja tietysti lapsuuden ihana onnellisuus pakko

mutta olisiko se enää millään lailla mahdollista?
lopettaa lapsilapsuus hössötys?
se tuntuu tosi utopistiselta (vai olisiko se dystopia?)

toisaalta sitä vastustaa lapsityövoimaa ja aina on ihannoinut lapsuutta
mutta johtuuko se sittenkin nimenomaan siitä, se ihannointi, että siihen on kasvanut, oppinut, onko lapsuus nyt sitten kuitenkaan mitenkään "onnellinen"?
ja kirjoittaja antaa perusteet lapsityövoiman epäilijöille, että vääryydet ja kurjat olot pitäisi poistaa kokonaan, ei vain lapsilta. että mitä kukaan ihminen itse asiassa tekee siellä hiilikaivosten syövereissä?

kirja on kirjoitettu vuonna 1970,
että aikaakin siitä jo on.
ainakin luokkaerot ovat kaventuneet. ja toisaalta. kirjoittaja on yhdysvaltalainen.

eniten aloin kuitenkin miettiä
kun minua on aina jollain lailla ärsyttänyt esim. kirjat, joissa on sellainen pikkuinen lapsinero. sellainen yli. esimerkiksi peterilläni. hänellähän on aina. lapset sitä ja tätä ja ne ovat aina kaiken yläpuolella ja osaavat ja keksivät ja ovat niin pirun älykkäitä.
nyt minun maailmankuvani tässä vaiheessa siis sai kolhaisun
olenko siis aliarvioinutkin lapset kun olen ajatellut että pah, ei lapsi voisi tehdä noin!
miksi ei?
miksi ei?
miksi lapsi ei voisi, jos (ja kun) lapsi on kuitenkin aivan samalla tavalla ihminen kuin kuka tahansa aikuinen.

tai en tiedä.
mutta havahduinpahan vaan.

ja viime yönä oli kova ukkonen sade salamat
koko huone valaistui muutaman sekunnin välein.
oli jännä herätä siihen.
vau.

ja en nyt varmasti osannut pistää tätä lapsianalyysiäni hyvin sanoiksi
mutta siinä on jotakin kiinnostavaa. jotakin
ja minusta tuntuu että ajatukseni koulujärjestelmästäkin selkeytyivät
että miksi minä niin olen sitä arviontia vastaan
ja!

siinä kirjassa puhuttiin paljon myös kuinka lapsesta asti ihmiset erotellaan iän mukaan eri ryhmiin. etteivät ihmiset ole tekemisissä enää juuri eri ikäisten ihmisten kanssa, paitsi siis oman ikäistensä.
olen aivan samaa mieltä.
ja minua harmittaa se.
harmittaa että minäkin olen todella voimakkaasti (ja vielä voimakkaammin aiemmin) "ikärasisti"
että "minua nuoremmat, siis teinit esimerkiksi, ovat todellakin teinejä, ja pyh ja hyi ja yök, naurettavia, lapsellisia, tyhmiä, ääliöitä, en todellakaan aio sietää heidän seuraansa"
niin
ja toisaalta
kuten eilen ystäväni kanssa puistossa
arvioimme mummoja ja keski-ikäisiä
että voi millaisia ne ovat
ja yksi päivä puhuimme kuinka kauheaa on nähdä mummoja kännissä
niin
jostainhan sekin kertoo

olen siis vähän onnellinen siitä että minulla on läheinen mummi
ja kummipoika
tulee edes vähän kontaktia muihin kuin oman ikäisin ja samankaltaisiin
(koska erottelu ei enää nykyään ole vain iässä, vaan myös kiinnostuksissa, "alassa", hyvin tarkasti esim. yliopistossa - profiloituminen -) ihmisiin

toisaalta. minulta puuttuu keski-ikäiset ja aikuisaikuiset ystävät
ja voiko mummia tai kummipoikaakaan oikeastaan laskea?
pitäisi jutella enemmän ihan vieraiden, erilaisten ihmisten kanssa
pitäisi mennä koputtamaan naapurin komaromummon oveen ja sanoa, hei, minä tahtoisin ystävystyä, saisinko tulla kahville

mutta kukapa tänään sellaista tekisi

eilenkin istui surullinen mies monta tuntia anttilan edessä
kuin mies vailla menneisyyttä.

kuvia. syntymäpäiviltä.






hyvät ilmeet

Eilen oli syntymäpäivä
myös jollakulla naapurilla
jolle laulettiin kuorossa aamulla
ja sitten illalla
lapset juoksivat ympäri ympäri pihaa tai pihaa
ja kirkuivat
minulla migreeni (ylläri)
ja nyt menin parvekkeelle lukemaan
huippukiinnostavaa naistutkimuksen tenttikirjaa (jaksoin lukea kunnolla jopa kaksi ensimmäistä sivua, seuraavat kymmenen englanninkielistä menivät enkun kurssilla opitulla lukutaktiikalla :))
ja ne kakarat tulivat
eivätkös ne juuri silloin tulleet
kirkumaan

ja eilen oli ihmisiä. ihania. niitäkin joita ei ollut nähnyt niin pitkään
ja jotenkin taas nauroin
ja oli hyvä
oli hyvin hyvä ihmisten kanssa joista pitää
jotka ovat kaikki omia
heille hymy

näin kummia unia.
ensimmäistä kertaa näin unta ystäväni kuolemasta. tyttöni. joka on joskus nähnyt raakojakin unia minun.
tämä ei ollut erityisen raaka,
ainakaan aluksi

meitä oli minä ja ystäväni emmi ainakin
ja sitten oli kasvi. sellainen pieni viherkasvi joka oli kuollut
tai se oli jätetty tahallaan kastelematta. ja se oli tyttöni. se kasvi. ja myös tyttöni oli se, joka oli jättänyt sen kastelematta. itsemurha.
koska tyttöni oli päättänyt luopua partiosta. oli lopettanut.
siinä se nyt oli. kuiva kasvi.
minä kerroin emmille että tyttöni oli kertonut päätöksestään minulle jo vuosi aiemmin
ettei hän enää jaksanut
olimme surullisia mutta ymmärtäväisiä
sitten aloin kauhistua
voisimmeko me vain antaa hänen kuolla noin vaikka voisimme vielä pelastaa hänet! että hän halusi kuolla, kyllä, mutta toisaalta, joskus ihminen tekee epätoivoisia tekoja ja sitten kuitenkin olisi onnellinen jos jäisi eloon.
minä muistin että olin säilyttänyt pientä kasvia (se oli käenkaali eli ketunleipä, juurineen) pienessä astiassa jossa oli vielä vettä. ketunleipä oli elossa.
se oli tyttöni. myös.
ketunleipä kiersi kädestä toiseen ja lopulta sen juuret katkesivat
minä tulin vihaiseksi, kun he hajottivat kasvini. tyttöni.
mutta minulle sanottiin että kyllä se varmaan kasvaa maallakin
ihmiset istuttivat kerättyjä kukkia uudelleen hiekkaan
minä yritin työntää ketunleipää hiekkaan
tyttöni oli puussa. hän oli kuollut ja minä puhuin hänelle. hänen pikkusiskonsakin oli kuollut.
minä kysyin että onko sinusta nyt tullut kaarnaa. tyttöni sanoi, että on.
ja hänen pikkusiskostaan oli tullut kovakuoriainen.
minä tajusin että hänen ruumiinsa täytyi olla sittenkin huoneessa. menin emmin ja muiden luokse ja he kertoivat että ruumis oli kaapissa. avasin kaapin ja kiskoin tyttöni sieltä esiin. hän oli tavallaan palasina. mutta kuitenkin ehjä. eikä häntä tavallaan näkynyt ollenkaan. mutta hän oli siinä.

taas unen hieno ristiriita. että voi olla samaan aikaan kahta päinvastaista. sitä on mahdotonta selittää, koska meillehän ei ole sellaista olemassa. ei voi olla ja olla olematta.

tämä uni on kummallinen. en tiedä mitä kuolema tässä meinaa. itsemurha. ja kuitenkin, kun puhuin tämän kuolleen ystäväni kanssa, hän oli niin lähellä. ja hän oli kaarnaa. minulla oli jo unessa tunne että kaarnassa oli joku merkitys. että se oli meille merkittävä. että tyttöni oli aina oikeastikin eläessään kaarnaa. herättyäni en enää ollut varma, oliko hän oikeasti oikeasti ollut kaarnaa, vai loinko kaarnasta symbolin vain unessa. en ole vieläkään varma. mutta ehkä hän on. ehkä siinä on merkitys. ja minä näin hänet. minä näin hänet kun hän oli kuollut ja hän oli puun kaarnaa. ja miltä hänestä tuntui kun se kovakuoriainen kulki hänen päällään.

merkillistä.
ja varmasti hyvin epäkiinnostavaa niistä jotka lukevat tätä ja eivät ole osallisina. koska eihän minun uneni merkitse kellekään toiselle mitään. olisin voinut kirjoittaa tämän vain pieneen keltaiseen kirjaan, jonka sain eilen :) mutta kirjoitin tänne koska tämä on minun päiväkirjani. minun myös. minun.

ja minulla on sellainen tunne. että kuolema
että siinä on jotain uskomatonta läheisyyttä.
nyt sen olen kokenut. ja se tuntuu hienolta ja hyvältä.
siis unessa.
siis symbolina.
siltä että on. että on.

ei ole vielä kiviä ei hiekkaa
ei puunpalasia vettä sammalta tarpeeksi kukkia niitä joista lähtee tuoksu

ja sitten

yksinäisyys on hämmentävää sitä nukahtaa aina
päiväunille iltaunille ja sitten elää koko lopun ajan kuin olisi sumun keskellä
aurinko ei enää paahda ja sunnuntaiksi olikin luvattu sadetta

nukuttaa. sitä halusi mennä jo viideltä illalla nukkumaan. mutta eihän sitä
sitten olisi herännyt kymmeneltä ja siinä taas hyvä herätä huomenna niitä kiviä

ja meri ja meri
milloin sieltä näkee pohjaan?

oih. olen niin väsynyt juuri nyt. ettei huvita mikään enää
paras palata paikalleen
alice in wonderland

mutta joskus on hyvä

Unessa lintuja.
En tunnistanut niitä kaikkia, yksi päästi tutun äänen ja lensi suoraan ylöspäin kuin sitä olisi vedetty köydestä. Se oli pullea, kellertävä.
Oli tosi isoja kotkia, niin isoja, etteivät ne näyttäneet edes linnuilta. Niitä oli kaksi ja ne taistelivat. Oli Kiuruja. Nekin olivat tavallisia kiuruja isompia. Sorsia, lokkeja, puluja. Kaikki isolla aukealla.
Kun olimme lähdössä poispäin tuli tiellä kaksi värikästä lintuja, joilla oli vaaleanpunaiset pyrstöt meitä kohti äkäisinä. Minä liukastuin ja kaaduin ja pelkäsin että ne nokkivat minut, mutta ne eivät.
Ja oli korkea korkea kerrostalo, jossa oli sellainen katto, josta saattoi nähdä aukean ja linnut. Katolla käveli kissoja. Ja ensin yksi villakoira. Se pelkäsi kauheasti. Sitten tuli muita koiria. Hyvin pieniä.

Pienet lapset näkevät unissaan eläinhahmoja, koska eivät vielä osaa prosessoida tunteita ihmisiin. jotenkin näin.

loppuviikosta menen sienestämään ja kalaan.

joskus on hyvä lukea vaikka sanna karlströmiä ääneen. joskus on hyvä sanoa jos kaipaa.

ahdistun ahdistuksesta
siitä kun tietää mutta ei voi tehdä mitään

ja sitten ei ole hyvä olla kuin sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei yksinkertaisesti tarvitse olla
mitään
yhtään mitään

jos voisi aina lekotella patjalla joka pitäisi siirtää pois
voisi aina nauraa nauraa vain sille että suupielet alaspäin

kunpa heidi muuttaisi jo jyväskylään
kunpa minä asuisin edes helsingissä

joskus on sellaista

ettei osaa elää siellä olenkaan missä pitäisi
että hetkittäin vain
ja sittenkin on asioita jotka eivät oikeasti edes kuulu
ja silti miettii koko loppupäivän
pelastusarmeijan tädit ja kaikki sellaiset

eikä kukaan tahallaan
tietenkään
kenestäkään ei ole kiva ettei ole kiva
tietenkään
enkä minä sano taaskaan mitään suoraan koska eihän sitä tarvitse

kaikki voivat löytää itsensä ja elämänsä
niinhän se on

ja unissa sitä juoksee pimeiden polkujen läpi unien saareen
mutta piti mennä uuteen eikä sinne vanhaan
ja sen muistaa vasta naisen kotona, joka tekee käsillään kannuja ja kulhoja
jotka muuttuvat puhallettaviksi vaaleanpunaisiksi repuiksi ja barbiekuvioisiksi kannuiksi

ja sitten melkein tappaa vahingossa tanskalaisen lapsen
it's ok, vanhemmat sanovat
ja voi taas jatkaa matkaa
kotiin,
jossa äiti ja isä odottavat vihaisesti koska on ajanut autoa huonosti, käsijarru löysällä (?)

ja kuuma kuuma
ulkona niin tukahduttava
että voisi asua järvessä
joka ei ole täällä
joka on kaupungissa jossa joskus on ollut lapsi
ja niin hymyillen joka päivä mennyt rannalle
niin pitkäksi aikaa veteen kunnes on ollut ruoka
jota on pyöritellyt haarukalla haluttomana kaipaava katse ulos

ja tiimarin täti oli äkäinen kun tämä osti vain klemmareita eikä edes löytänyt niitä ja sitten täti näytti värikkäitä ja oli pakko
essee on palautettu ja tulevista opinnoista keskusteltu

siksi en kai voi lukea toisten ihmisten blogejakaan
ahdistun liikaa
ja ahdistun kai siksi että niin on
asian laita
minä kerään tunnetiloja toisilta
en kai osaa sitten itse olla
tällainen tyhmä tarkkailija
joka vain on kerää ja hiljaa osaamatta sanoa sanaakaan

ikävä pinjaa.

ikävä tinttiä.

he ovat ystäviä.

ikävä annaakin.
ja mirreä. ja mirvaa. ja suppanaa.
niin ja heidiä, tietysti. mutta senhän sanoinkin jo.

ja yhtäkkiä heitä on niin paljon
ettei heitä enää haluakaan
koska eihän koskaan ryhmä
niin kuin yksitellen

oli kaivannut niitäkin jotka näki tänään
mutta näki niin nopeasti
niin ohimennen ettei se tuntunutkaan miltään

ja niin kai se on kaikkien kanssa.
osaa vain kuvitella.
osaa taas matkat ei minkään välillä
yöt lauttasaaren lattialla ja päivät

sen että voisi

mahdollisuuden

aina sen

sitten kun onkin tässä ei osaa sanoa mitään.
ei mitään.
ja siksi pitää mennä metsään
on parempi mennä metsään
niin ei tiedä että kellään on paha olo
ei tiedä että on kerrostaloja että on katuja joilla voi kohdata että tie että loputon tie edestakaisin ja palosireenit ambulanssisireenit poliisisireenit

ei tiedä kuka on menettänyt ja mitä

voi katsella kaloja jotka eivät osaa aavistaa
laiturinrakosista
pistää mansikoita heinän läpi
ja pitää silmiä kiinni

mutta nehän ovat
vain sellaisia kuvia
sellaisia kuvia jotka eivät näy edes unissa
unissa on vain pimeitä polkuja ja epämääräinen saari
merivirtoja joita pelätä ihmisiä jotka huutavat ja joille huudetaan
alastomia naisia ja sukupuolielimiä rakkaita jotka muuttuvat ovia joita avataan
ja tunnelma jota ei koskaan voi olla oikeasti

ikävä kuvia
joita ei voi olla oikeasti
niitä
jotka eivät ole unista. eivät lainkaan.
vaan sitä, kun maataan kori täynnä puolukoita nurmella ja ollaan toistemme kaltaisia
ensimmäistä kertaa.

tehty mikä tehty.
tehty nyt.

jee.

mutta onko sittenkään?

unia ei enää muista
ja
puhumatta koko päivä niin ehkä

jäätelöä tekisi mieli ehkä ja sittenhän on vielä lettuja joita ei ole vielä edes tehty
muistin juuri

muistin

kirjoittanut nimiä nimien perään
ja päässä soipi saamenkieliset sanat
ahku

minä tahtoo jo sen syksyn

intiassa on tulvat
kaikkialla on vuorotellen tulvat

minä tahdon jo sienimetsään

ja sitten ensi viikon sunnuntaina. 12.8
minun luokse saa tulla synttärikakulle
jos sattuu olemaan täällä
se on sitä itsemurhakakkua sitten
niin että se on ainakin tähän mennessä ollut niin hyvää ettei kannata tehdä itsemurhaa
että sitä
mutta ilmoittaa sitten vaikka vähän etukäteen niin tietää sitten tekeekö toisenkin kakun

hoi ja voi

ei sitä enää täytä vuosia samalla tavalla kuin pienenä
sitä jännitti niin jo että ja mitä ja sitten oli lastenkutsut ja kutsukortit ja kaikkea sellaista

tahtoisi juhliin.
oli niin monella suunnitteilla kesäjuhlat mutta sitten ei kukaan

pitäisiköhän meidän kuitenkin pitää tuparit syksyllä?

herää yöllä kurkkuun
taas

taas. kaksi viikkoa sitten la-su yönä minä myös
ja sitten viikko sairastelua
ja juuri vain enää vähän yskää ja nuhaa ja ihan melkein terve

uudestaan.

minä vihaan sitä että joku paikka on sellainen ettei sitä voi olla tuntematta.

ja aamulla ei voi edes nukkua kun on pakko tehdä tekemättömiä tehtäviä joita lykkäää kesälläkin ja tämä on varmasti kosto

näkee unta että herää
se on niin todellinen se on niin todellinen että miten sen voi
sen tietää unessaankin uneksi mutta heräämistä luulee todeksi sitä että yrittää ja onnistuukin mutta sitten
vessan lattialla on verhot. kokeilee jalalla ja ne eivät ole verhot vaan verhon heijastus. huomaa että lattianraossa on ikkuna. juuri samanlainen joka on parvekkeen oven yläpuolella. valo tulee sieltä. silmät painuvat kiinni ja siitä tietää että tämän on pakko on pakko olla unta
mutta se tuntuu niin todelta.

sanottiin että lasten, pienten lasten, on vaikea erottaa unta ja totta
mutta "Symbolifunktion, ajattelun, tunteen, tahdon, muistin ja tiedostamisen kehityksen myötä lapsi oivaltaa unet erillisiksi tapahtumiksi."

kurkku niin kipeä ettei voi kirkua.

Ensin aamu tuntuu pitkältä
verhot auki niin valo
mutta lopulta sateeseen nukkuu niin ettei mahda herätä
enää koskaan
ikuisesti sellainen lämmin peitto ja kerä

isillä on syntymäpäivä

minulla on nälkä
mutta en jaksaisi syödä ruisleipää

ja olen raivoissani
aina toisinaan
siitä
ettei minulla ole vielä pienintäkään statusta tai mitään lupaa siihen
että voisin kirjoittaa
että se on minun työni
en voisi sanoa
ja jos kirjoittaa niin se on vapaa-aikaa ja leppoisaa aikaa
mutta ne jotka sanovat kirjoittavansa työkseen
on se raskasta työtä
ja kuitenkin se on sama

näin jotain unta joistain tiloista
se pyörii päässä
mummi

kuin piirretty filmi
minä olen laivan sisällä ja vieressä on laiva
toisesta laivasta roikotetaan verkkoa jonka sisällä on ihmisiä, kaksi,
ne ovat panttivankeina meidän laivasta siellä toisessa
meidänkin laivasta lasketaan samanlainen verkko
ne heilahtelevat edestakaisin ja laskeutuvat veteenpäin
laivat lähenevät toisiaan
niiden pitäisi jo kolahtaa
mutta ne menevät toistensa läpi
ja kaikki alkaa pyöriä
laitan silmät kiinni ja pyörii pyörii niin hirvittävästi että minun vatsani vääntyy mutkalle
yritän suoristautua mutta se on mahdotonta koska pyörre vetää minua kumpaankin suuntaan

avaan silmät ja tummaihoinen nainen jakaa kaikille lapsille karkkia. pyydän ystävääni hakemaan minullekin ja hän tuo suklaapatukan pyydän naiselta vielä toisen kun hän tulee kohdalleni mutta tajuan että kaikki muut syövät vain yhtä.

nainen alkaa kertoa kalasta jota on mahdotonta pyydystää. että sitä ovat yrittäneet niin monet, mutta kukaan ei ole vielä saanut sitä kiinni. että sen kiinnisaamisen todennäköisyyden voisi heittää nopalla samalla tavalla kuin karhun kaatamisenkin.
kaikki pojat tulevat naisen luo ja haluavat yrittää. he asettuvat jonoon. jokainen saa vuorollaan onkia.

ja on mahdotonta muistaa miten vangit joutuivat vangeiksi. siinäkin oli tarina. jotenkin musta aavemainen minä ja kortteja
tapahtumat tapahtumat

ja oli paljon lapsia
ja mökki
ja sukulaiset
ja minä avasin serkun vauvan turvavyön mutta se meinasi luiskahtaa sen takia auton alle ja aloin äkkiä kiinnittää sitä takaisin ja pyysin äitiäni kiinnittämään toiselta puolelta
kaikki sukulaiset tulivat viereen kauhistelemaan ja vauvan mummo sanoi irrota se nyt hyvänen aika äkkiä ja vauvan äiti irrotti vyön, se oli jäänyt vauvan poskeen kiinni. vauva alkoi itkeä. mutta vauvan äiti katsoi minuun ja sanoi ei mitään hätää.