kesä. kesä.
unia, jotka ovat kymmenen vuotta olleet samat.
ja uusia unia.

kesälläkään ei lopu velvollisuudet. niistä ei kai koskaan pääse eroon. pitäisi siivota sähköpostit pitäisi järjestellä vuoden paperit pitäisi soittaa perään maksamattomille pitäisi selvitellä suunnitella ilmoitella.

mutta on sitten kuitenkin rupikonnia ja keltavästäräkkejä ja pohjantikkoja ja on soita ja suovillaa ja tyyniä järviä hiljaisuutta ja nuotioita joilla paistuu mitä vain vaahtokarkkeja suklaakeksejä nakkoja melontaa vastatuuleen
vesisadetta jonka jälkeen voi kävellä katuja edestakaisin edes takaisin

Onnea!

Jei!
Sain draamakasvatuksen sivuaineoikeuden!
Jiu jau jou!

Ensi vuonnakin on siis opiskeltavaa!

Onko se kesän vika.
Vai miksi minä vain vetelehdin.
Olisi niin paljon tehtävää, mutta saatan istua minuuttitolkulla lattialla ja tuijottaa vaatekasoja jotka pitäisi selvittää
tai ikkunan edessä seuraamassa rastaita vaikka tiskit pitäisi
tai maata sängyssä vaikka pitäisi jo nousta torille

mutta tänään ostin lapion ja haravan
ja huomenna,
ah, niin, huomenna kuten aina
menemme laittamaan sen kasvimaan
ja huomenna
niin, huomenna kuten aina
pesen pyykkiä ja siivoan
ja teen leirisuunnitelmat ja kertomukset ja kaikki.
huominen, se on aina edessä päin
ja tänään on aina se päivä kun voi vetelehtiä (vaikka jos tänään ei vetelehtisi voisi huomenna vetelehtiä)

ja hassu juttu muuten
että puhelinmyyjät kuulostavat aina samalta.
varsinkin miesmyyjät. onkohan se aina sama joka sieltä soittaa

asiat asiat
miksi ette hoidu itsestään
miksi epäjärjestykseen päin, miksei järjestykseen.

Kuuntelen uutta musiikkia. Minulle uutta. Eilen lainasin ystävältä levyn. Vanhan naisen ääni on niin kaunis.

Vatsaan sattuu. Nopeasti ahmitut leivät tyhjään tyhjään mahaan. Ulkona valoisaa.

Huoneisto sekaisin sekaisin. Lattiat täynnä tavaroita. Pöytä täynnä. Milloin sitä ehtisi siivota? Koskaan ei tajua varata aikaa sellaiseen. Jos on tyhjä päivä.

Uni uni. Siellä maassa on hyvä.

kiirettä kiirettä ei ehdi tiskata
ensi-ilta meni loistavasti!

toivottavasti tänään sama meininki!

kaikki katsomaan! aikataulut ja lisätiedot täällä

Tänään oli ensimmäinen
loma
päivä
sellainen kun kotiin.

minua jännitti niin kovasti etten voinut aamulla nukkua enkä syödä enkä lukea enkä oikeastaan mitään
aivan hullua jännittää sitä että tutuista tutuin ihminen tulee kotiin
käymään vaan
mutta kuitenkin.

mutta minä jännitin.
ja jännitin jo eilen
jolloin myös itkin
edellisen päivän itkua jota itkin myös silloin
mutta minähän nyt itken jatkuvasti ja jokaisesta asiasta
joten ei kai sillä

merkityksen merkitystä.

mutta tänään
mikään ei mennytkään niin kuin oli pelännyt suunnitellut pelännyt varautunut pelännyt

vaan niin kuin oli toivonut
ehkä vähän
vaikka yrittääkin olla toivomatta yhtään mitään

toisissamme kiinni vain
ja
toisissamme kiinniv
ain

ja sitten teimme skoonenperunoita ja pastafetasalaattia ja
jälkiruoaksi marjoja ja vanilijakastiketta

ja asiat joita listasin eilen kirjapäiväkirjaani
minä sain selvitettyä

kuin kivet vierisivät
pitkin lattiaa
joka on osittain imuroitu

ja minä tiedän että
tämä oli vain yksi päivä
on minulla kokemusta melkein kymmenestä vuodesta veljeni kanssa
eikä vielä arki
voi ei,
lähimainkaan
ja minä tiedän senkin
että tulee taas

iltojaöitä iltoja päiviä kun
minua
minuun pimeä pimeä pimeä
vastaukseton ääni
ja suunnittelee itse sen
missä toinen ei onnistunut
mutta ne ovat hetkiä
hetkiä vain hetkiä
kun on pimeää
minulle ne ovat hetkiä
vaikka toiselle niissä on jatkumo
niin monta asiaa pinossa
päällekäin kasassa kasassa kasa
ssa

ettei seuraava aamukaan voi olla aamu
niin kuin minulle

ja tämä päivä saattoi olla onnellinen
saattoi hyvä ja lähellä ja hauska ja
niin paljon kaikkea sitä mitä meillä
on
kun kaikki on hyvin

mutta se ei ole totuus
mikään koskaan mikään totuus ole

mutta tässä on alkua.
ei loppua.
ei sitten millään. vaikka siitäkin on ollut
ajatuksia

ja ensi-ilta on
ohi jo viikon päästä
on jo kolmaskin esitys ohi!

ja minä
juuri tälläinen
joka poukkoilee
hyppää sotkuisesta työpöydästä
sisälle ihmiseen

joka on muuten pienille kummitusjuna

sen me kuvittelimme. miten suuhun kapselissa
mutta siinä olisi pituusrajoitus.

tänään luen iltalukemiseksi kärpästen herran.
ja kuinka toivoisinkaan että valot voisivat palaa työpöydän ääressä
ja toinen tekisi koteja

haluaisi saada haluta kaiken jo heti
kärsi
mättö
ja minä kärsimätön oma

rakastan.

ihanaa!
olen niin stressannut opintojani
kun en ole juuri jaksanut tämän vuoden aikana tehdä mitään koulua
olen vain hukuttautunut kaikkeen muuhun toimeen
ja nyt
vihdoin uskalsin laskea opintopisteeni
ja huh! kävin kelan sivuillakin! ja huh!
ne riittävät sittenkin! ei tartteis kesälläkään tehdä tenttejä!
jihuu!

edes yksi helpottava asia.

vielä kun oppisin laulut!
niin. joudun siis laulamaan näytelmässämme
enkä ole koskaan laulanut yksin mitään ikinä missään!
mutta enhän se minä olekaan joka laulaa vaan roolihahmoni :)

ja eilen löin polveni yöllä kaapin oveen niin että se on nyt musta eikä oikein taivu.

mutta kun nyt ei ole yö
niin kaikki on suhteellisen hyvin.

Tääkin on yksi parhaista :)

tänään oli siivouspäivä.
eilenkin oli. mutta eilen nousin vasta niin myöhään
että sitten oli enää muutama tunti
ja niinä tunteina luin kirjan
auringon aseman
ja kiiruhdin kauppaan
jotakin heille jotka ovat muuttaneet yhteen
ja sen jälkeen bussiin
jonka ikkunoista näkee rakennuksia
joita luuli ettei enää olemassa
ja surulliset ihmiset
kulkevat samaa matkaa

tänään nousin vasta niin myöhään
etten oikeastaan jaksanutkaan
lopulta
koska ikkunasta näki
kevään
jota ei ole muistanut seurata
muurahaisia niin paljon
ja mustalla takilla
niin kuin rautakobrat hiekkarannalla
se oli kyllä nurmi
se samainen josta on valokuvia
joissa ystävykset
he kaikki vielä silloin
ja voikukka-apilat

eikä sitten voinutkaan
kuin tuijottaa valoa
maata uudestaan ja uudestaan
ja huvittuneisuus joka on surua vain
toisinaan
sanoo toisinaan

koska ei kuitenkaan tiedä
edelleenkään
mitä pelkää

ja lukee kirjaa
sjon
tykkää paljon siitä
maailmasta

maasta jonne pian lähtee
pian
jos lähtee
palaa jo tähän aikaan ehkä melkein

mutta ilmassa ilman käsiä
ei ole vain me
issä
vaan myös toiset pitävät lujasti kiinni
kirjoitan heille kun maalaan heitä

kaikki ovat toistensa vastakohtia
ei sellaista ole olemassa

joskus juoksi
ympäri ympäri pientä
kylää kaupalta ylös
peltojen läpi
silloin
oli lähtenyt pois

ja kun on lähtenyt kerran
on mahdottoman vaikeaa palata
sanoa aloitetaanko siitä kun vielä
jos me olisimmekin toistemme ystäviä
sittenkin

ja kun on juossut kerran
sillä tavalla kilometrejä
jää aina jälki
se tunne kun pyörryttää ja seisoo vasten puita
puita puita
aina vain

päällä ei ole mitään
peilit tulevat huuruun
ja tietää että puhelu tulee maksamaan toiselle aivan liikaa
ja ihminen jota joskus
on ajatellut itsekkääksi
ei olekaan
vaan on siinä. kertoo toimintaohjeita. ja siinä hetkessä. ne ovat eniten mitä kukaan voi toiselle antaa.
ymmärtää taas
sillä onhan sen ymmärtänyt ennenkin.
että on olemassa
pehmeää ihoa ilmeitä hymyä ja ihmisiä
joille ilma ei ole ilma
ilman

vaikka on meri
välissä
valtava meri
meren toisella puolella
sinne pääsee laivalla
tai lentäenkin
koska ihminen
niin,
ihmisiä me olemme,
kehittää jatkuvasi välineitä joilla muistuttaisi hieman enemmän sitä mitä ei ole

kyllä minäkin pelkäisin jos vierelleni tulisi minua polviin ulottuva lintu

eilen
ostin niin paljon ruokaa
etteivät ne mahtuneet yhteen kassiin
heiluttelin perunoita käsissäni
ja jotta sain avaimen esiin minun täytyi
nostaa vanilijakastike pois
ja lopulta en löytänyt sitä enää mistään
menin samaa reittiä takaisin
hissin portaat ovesta ulos
ja siinä se oli asfaltilla. minun vanilijakastikkeeni. vihreävalkoinen purkki.

minun piti tehdä aamiaiseksi itselleni marjoja ja

ihmiset ovat kummallisia
he luulevat että maailma on sitä
että numeroita
ja siinä se sitten on
kävellään ja tullaan takaisin
otetaan vaatteet pois ja vaatteet taas päälle
paskannetaan ja vedetään vessa

entä jos kohtaisin oikean valaan
sellaisen jonka lihaa ei ole vielä viilletty auki

ymmärtäisinkö sitten
miten puhdasta meri on joskus ollut
minä
sisämaan lapsi
järvien keskellä
kun voi mennä mistä vaan milloin vain veteen
ei sitä silloin tarvitse pelätä
niitä kiviä tai mutaa
jaloista tulee mustanruskeat koska karvat

mutta meidän aikamme oli eri
silloin
kun minä piilotin kissan sisälle salmiakkimerkkareita ja kaikki salmiakit
joiden muotoa ei enää voi muistaa koska niitä ei enää ole

ja he istuvat pöydän päässä ja sanovat
kaikki mikä on totta on paskaa
kaikki sinun todellisuutesi on silkkaa

ja minä hengitän heidän lävitseen
sillä olenhan minäkin todellinen
onhan hänkin todellinen joka on kiivennyt sinne puuhun
kerran
tai useammankin kerran

ja meidän aikamme
se oli eri
silloin pieni kivenmurikkakin oli vuori
ja shakkinappulat
ne olivat jättiläiskokoisia

mutta puistot eivät ole enää sellaisia
että niiden sisään voisi mennä
metsät eivät
koska niihin ei oikeasti voi eksyä
kivet ovat kiviä, jotka hienonnetaan hiekaksi jotta talvella ei liukastuisi
huilut vääntyisi

meidän nimemme
siihen kantoon jonka hajotimme palasiksi koska se oli sientä
ja muurahaiset
kun ne piti pestä pois

ja västäräkki
se on vasta pieni
mutta on niitä pienempiä
kin
lintuja

meidän nimemme
vierekkäin

heidän nimensä
toisen nimi puuttuu ja siitä me puhumme koko illan
kuinka sellaiset pienet asiat voivat
saada meidät kurkistamaan ikkunasta
kaiteelta hieman liian pitkälle
putoavat saippuakuplat

minä luen kolme kirjaa yhdessä vuorokaudessa.

ja lisäksi sata niitä sanoja, jotka ovat minulle. sadassa eri.

ja minua naurattaa
miten pienestä minä olen
tullut suureksi

minua naurattaa miten olen kuvitellut kevään
minuun,
naurettavaa, minuunko,
että minä,
kokonaisena, minä
juuri vain niin keskeisenä kuin vain keskeislyriikkakin voi olla

hah

enkä uskalla sanoa mitään
koska enhän minä katollekaan lopulta uskalla kiivetä
kurkistaa vain kattoikkunasta
puoleen väliin tikapuita

ja miten mustavalkoinen maailma onkaan
heille
jotka eivät ole koskaan juosseet pimeässä
polkua
niitä teitä joita ei saanut kulkea
koska siellä oli autiot talot

ristit ristit

mutta kaikki on lopultakin niin pientä
ja mikä ei olisi
maailmanpolitiikkakin
ihmiset vain
joista kirjoittamalla ja kuvaamalla tehdään
valtavia
kuin raamattu
mitä lopultakaan se on muuta
kuin juuri sitä mitä tämäkin
me kaikki
pyörimässä käsi kädessä toistemme ohi ja ali ja lomittain ja ilmeissä
kun katsomme mutta emme mitään näe
sielläkään
missä luulemme

kun eihän ole
muuta kuin
elämää

me ihmiset niin hassuja
että etsimme merkityksiä
niin kauhean suurella vimmalla
ettemme muista
olevamme niitä samoja joita lentelee päin ikkunaa
toisinaan
tai juoksee

mitään niin kummallista

mutta eihän
sekään orava
joka eilen juoksi ensin meidän viereltämme
puuhun ja sieltä katolle
tiedä
että on olemassa maailmanpankki
tai että
meillä on sellainen laki,
että julkisesti ei saa kritisoida eu:ta
niin, sellainenkin meillä on. tietäkää se.

niin tärkeää. tärkeää.

jokaisen ihmisen pitäisi edelleen
olen sitä mieltä
mennä käymään
jossa ei ole ennen käynyt
puita joita ei ole kaadettu
koskaan
vettä jossa ei
ole yksikään ihminen aikaisemmin uinut
tai kulkenut moottorein
pitäisi nähdä sellainen maa
jota ei ole kävelty
koska niin naiivilta kuin se kuulostaakin
siellä on
kaikki.

Päätin eilen ommella napin. Mutta nappi olikin liian iso napinläpeen, joten päätin järjestää rakkaani sata kirjettä järjestykseen alkaen ensimmäisestä ja päätyen sadanteen.
Olen lukenut jokaisen uudelleen, olen nyt vähän yli neljässäkymmennessä menossa.

Olisi niin paljon asioita.
Ja voi vain olla helpottunut siitä, että vielä on mahdollisuus puhua
vielä on mahdollisuus kertoa ja selvittää ja olla lähellä. Pyytää anteeksi. Ja muuttaa.

Yhtäkkiä
tajuaa, että koko edellinen vuosi
on ollut unohdusta
että on lakannut kuuntelemasta. On lakannut. Että kaikki
oikeastaan kaikki
mitä alkoi tehdä oli vaan päänkääntämistä.
mutta miksi?
mihin katosi se avoimuus joka meillä oli kirjeissä? Kaikissa sanoissa. Miksi sanat lakkasivat olemasta merkityksellisiä
ja me lakkasimme

piti hiipiä hiljaa
nukahtaa heti ettei ehtisi
herätä ennen

minä haluan takaisin sen mitä oli.
haluan kaikkineen. minä haluan oman
omanlaisen
en siltä toiselta paperilta enkä siltä paperilta johon minä asettelin

miksi vasta sitten tajuaa kun

päätä ovenkarmeihin peiliin
siihen nimenomaan
miten typerä voi olla miten typerä

järkyttävä remontti joka jatkuu vain
kello kahdeksan aamulla alkaa vasarointi ja
poraaminen
käsittämätön ääni kerrostalon sisällä.

mutta entä jos kaikki alkaakin alusta
entä jos se on hyvä
?

onhan se hyvä.

Joskus nämä perrybiblet ovat kyllä aivan parhaita sarjakuvia.

In the dark corner of the room, I see
Another part of you and all through
And all through these house I walk, I see you
And all through this world I see you

Now that you're gone and even though it's hard to say
I know that we'll be home together somewhere, someday

I'm running through and forest of you
And the traffic swells around my feet
I'm spinning through a forest of you
And your laughter spills into the street

Now that you're gone and even though it's hard to say
I know that we'll be old together somewhere, someday

In the dark corner of the room, I see
Another part of you I see through
But I don't care I take every part of you, I don't care

Now that you're gone and even though it's hard to say
I know that we'll be old together somewhere, someday

Now that you're gone, it's hard to say
That would be whole together somewhere, someday

In the dark of the room, i see
Another part of you

And I stay

(-Jorane, Stay)

( tykkään Joranesta kovin, varsinkin vanhemmasta tuotannosta, johon ystäväni Essi minut vuosia sitten tutustutti. Mutta nyt olen löytänyt tämän uudemmankin tuotannon ja kappas, heti ensimmäinen kappale juuri nyt sopiva )

Meidän varikset tekee kai taas pesää. Tänään lenteli kaksi ja toinen sitten pysähtyi suoraan ikkunan eteen antennille laulamaan. Kyllä. Varis lauloi. Liikutteli päätään edestakaisin ja aukoi nokkaansa. Se ei ollut Vankka, se oli siro, ehkä siis Siro, jos niitä on tarpeen nimetä. Variksia.
Miksei.

Kaikki näyttää erilaiselta. Ihan eri.
Ihmiset näyttää.

Ostin bussikortin. Sellaisen jossa on neljäkymmentä matkaa. Ei tarvitse huolehtia ainakaan siitä etteikö pääsisi paikasta toiseen.

Kaupassa käyminenkin tuntuu ihan erilaiselta. Kirjoittaminen.

Unet ovat aivan erilaisia. Hyvä jos edes muistan niitä.
Aamulla muistin yhden, jossa oli ystävä. Ensin oli juhlat. Suuret, suuret ja opettajia. Opettajien äänet. Ja sitten minä en voinut liikkua, mutta ystävä halasi minua ja minä itkin.

En kaipaa enää merta. En edes metsiä. En jaksa ajatella miltä tuntuisi istua kivellä. Miltä tuntuisi vesi. Kaikki on vaan hetkeä. Ei ole mitään edessä. varmaa. Ja kaikki takanaoleva häilyy. Sekin on epävarmaa, että mitä loppuenlopuksi oli. Totta, ei totta, totta, ei totta, olemassaolevaa, ei, olla.

Vaikka on omistaan varma. Kaikesta siitä varma, mitä itse on. Tietää mitä on. Suurinpiirtein. Mahdoton käsittää, että toisella. Kaikki ihan tyhjää. Ettei jää jälki. Ettei pohjaa, johon jälki vaan kuilu, johon pudottaa. Kauas, kauas, alas, niin ettei saa kiinni.

mitä loppuen lopuksi mikään tarkoittaa?

Minä jaksoin tänään mennä kokoukseen.
Olisi tehnyt mieli jäädä nukkumaan. Huomaan kuinka tämä alkaa. Jaksamattomuus.
Ilmaa täynnä kaikki.
Eikä halua enää mitään.
Yhtään. Yhtäkkiä. Yhtäkkiä.

Ja sitten tietää ettei pitäisi vaipua jäädä makaamaan. Ja enhän minä jääkään. koska minä olen terve ja minä pystyn liikkumaan. minä pystyn tahdonvoimalla.

pyörän kumit ovat ihan tyhjät. pumppu on tarakalla.
on helppo sanoa minne suuntaan aikoo seuraavien viikkojen aikana kulkea.
on helppo sanoa että minulla on se kirja tai meillä tai siis poikaystävälläni
on helppo sanoa ok. ihan ok.
ja sitten istuu suihkun reunalla kymmeniä minuutteja ajattelematta yhtään mitään
näkemällä vain kuvia. painelee numeroita. ja tajuaa sen tunteen.


pahinta
ettei usko
enää
ettei usko siihen kun sanotaan että on toivoa
koska nyt on nähnyt sen mitä ei olisi koskaan tahtonut miltä peitti silmät
aktiivisesti
tahallaan
syyllinen syyllinen syyllinen!
kuinka paljon törkkii kepillä kiduttaa vääntää ja kääntää jo kuollutta eläintä
sellainen minä olen. paha paha paha paha.
siiliksi. menisi siiliksi.
olisi niin helppoa, jos voisi osoittaa sormella. jos voisi aina tietää mikä sana johtaa tekoon.

mekaaniset liikkeet. eikä itketä yhtään kun mennään esityslistassa eteenpäin. eikä ärsytä. yhtäkkiä ärsyttävät ihmisetkään eivät ärsytä. yhtäkkiä voisi kuunnella miehen jaarituksia tuntikaupalla. antaa hänelle kaikki tila ja aika. mitä ei koskaan osannut toiselle antaa.

missä minun siskoni on?
eikö sitä sittenkään ole?
entä iho. koti. kaikki hiljalleen laajenevat talot. sanoo että siinä ei teeskennellyt. sen uskoo.
entä jos tämä ei koskaan lopu? entä jos nyt pelko ei mene pois enää jos
jokaisen kerran kun avaa oven on

entä entä entä entä jos

tänään paistoi hetken aurinko ja basilikan ja oreganon idut kurkottivat kohti ikkunaa
vaihdoin niiden paikkoja että saisivat valoa enemmän.
ne alkoivat maanantaina kasvaa. kuinka minä riemuitsin ja hypin ympäri asuntoa ja kädestä pitäen me menimme katsomaan alkuja. poikani sanoi ettei ne olleet yhtä suuria kuin käteni olivat olleet
kuinka minä rakastankaan

vaikka sillä ei olisikaan merkitystä.

musta

on varjoja.
tosi korkeita. kaikkialla. huoneissa.
varjoja varjoja.
eikä sitä voi uskoa
että pahoja asioita tapahtuu
pahojapahoja pahoja
painajaiset eivät vain unissa
vaan ne pitäisi nähdä kun on silmät auki
pitäisi uskoa näkemäänsä sitä että verhoja ei ole vedetty ikkunan edestä
vaan ne ovat paksut mustat painavat
käden liike
olisi pitänyt
minullekin voi. meille. minun elämässäni.

olinko minä rautalanka? vai lanka oksa
mikä?
ja mikä on hän, oli, ja onko enää?
niin paljon suolaa, että jää vana. ei putsaa pois. vaikka lasista tulee sumea ja maailmasta sen läpi
mitä enemmän surua sitä enemmän toiveita, hän sanoi.

on poikkikuollutolo.
siinä määrin että kun otin mustikapiirakan jääkaapista ja limupullo putosi jalalleni aloin itkeä
istuin lattialla ja vollotin kunnes poika tulee luokse ja puhaltaa jalkaa
sitten nukahdin sekunnissa sängyn päälle ja kuolasin kämmenelleni
kunnes
olen kirjoittanut palautteita
lapsille
ja vielä pitäisi tarkastaa reitti
paikasta yksi paikkaan kaksi
a b

kuuntelen nick cavea.
ja tekisi mieli syödä suklaakakkua
koska yhdessä tarinassa oli sellainen kauppa

ja täällä haisee pilaantunut maito.
vaikka täällä ei ole pilaantunutta maitoa.

väsytsilmät.

tänään ei sitten ollutkaan niin onni.
ehkä eilinen olikin vain maaninen vaihe, ken tietää, mutta olin tänään väsynyt ja vihasin ihmisiä.
kunnes päätin istuttaa yrttejä ja paprikoita ja ostin monta ruukkua ja ryhdyin toimeen
mutta multa olikin melkein loppu

onneksi lähdin mullanostoreissulle koska sain sitten kutsun ystäväni luo keitolle
ja se pelasti päiväni
tulin hymyissä suin kotiin. minun tärkeä ihana ystäväni!
sellaisiakin on olemassa. ystävyyttä ehdoitta. ilman että jaetaan ja luokitellaan ihmisiä. voi vaan olla. miten hyvä.

sellaisten ihmisten kanssa pitää viettää aikaa, joiden kanssa on hyvä. tuntuu vaan niin haikealta kun tietää ettei aina voi. että tulee pitkä aika kun ei voi. entä jos muissa maissa ei olekaan sellaisia ihmisiä joiden kanssa on hyvä viettää aikaa?

lauantaina mennään shoppailemaan vaikka ensin haukuttiinkin kaikki törsäilijät.
ja yritettän houkutella yksi lady mukaan. se olisi parasta. sitten voisimme nauraa hulluille suunnitelmille ja olla sitä paskaa.

onni

tänään olen hymyillyt
eilen jaksoin tehdä paljon
tuntuu hyvältä kävellä loskassa keväässä
kun jaksaa

puhuimme ystävän kanssa tänään buddhalaisuudesta
ja meditaatiosta ja
että asiat eivät ole itsessään minkäänlaisia
mutta meidän reaktiomme ovat.

minä sanoin tänään etten ole yhtään stressaantunut.
ja sitten sanoin että en ole enää väsynyt ja että on energiaa
siihen vasta sairaslomalta palannut piirijärjestömme puheenjohtaja tokaisi
että tuo vaikuttaa kyllä nyt maaniselta vaiheelta
että masennus tulee sitten sen jälkeen
me nauroimme. vaikka eihän se ole naurun asia.

mutta
hyvä oloni johtuu pelkästään siitä
olen ymmärtänyt
että olen lakannut huolehtimasta niin kauheasti (en tiedä voiko sitä lakata noin vain, mutta ehkä)
minun ympärilläni on hirmuisesti ihmisiä joilla on paha olo. vakavia ongelmia ja suuria pulmia on niin monilla että tuntuu välillä raskaalta olla vaan siinä vieressä
koska ottaa kaikki murheet kantaakseen
vaikka ehkä onkin itsekästä sanoa
niin yritän nyt kuitenkin
elää omaa elämääni, olla huolehtimatta toisten murheista
voin osoittaa kyllä myötätuntoani ja välittämistäni muutenkin kuin vaipumalla itse
käpertymällä, itkemällä ja väsymällä.
itse asiassa paremmin. ehkä minullakin on sitten vähän voimia
kun ajattelen myös itseäni

ja ettei minun tarvitse tehdä itselleni pahaa oloa vain sen takia että toisilla on.
minä voin olla onnellinen.
minä voin nauttia valosta. enkä silti ole huonompi ihminen.
ehkä.
vaikka mietinhän minä silti jatkuvasti
miten toiset voivat ja onko kaikki hyvin
ja mitähän minä voisin mitähän minun pitäisi voida tehdä

ja yöllä näin unen
josta tulin hyvin onnelliseksi. se oli hyvä uni. vaikka uni oli pimeä ja synkkä. siinä oli paljon sellaista joka olisi voinut olla ahdistavaa. mutta ei ollut. jostain syystä aamulla minun oli vain hirmuisen hyvä olla. ja tunne kesti koko päivän. unessa oli kädet.
vain kädet ehkä. saattaisi ajatella. mutta
nytkin vieläkin kun ajattelen käsiä muistan ne kädet
minulle tulee voima ja hyvä olo kulkee läpi kehon.

pidän aivan hirvittävästi käsistä.

niin harvoin kirjoittaa hyvästä olosta ja mielestä. liian harvoin. sitten luulee ettei hyviä päiviä ole koskaan.
on niitä.

Uskomatonta, miten olen voinut saada aikaan
tulin pohjanmaalta muutama tunti sitten, kuolemanväsyneenä
sillä uni ei ole tullut öisin ihan niin nopeasti kun olisi tahtonut
ja olisin voinut mennä suoraan nukkumaan
mutta ehei
minä ryhdyin kirjoittamaan viittomakielen tehtävää
ja sainkin neljä ja puoli sivua aikaiseksi. jihuu. vähän vielä muotoilen ja sitten se on siinä.

voi kunpa rästitehtävätkin onnistuisivat noin helposti.
olen kuolemassa koulun kanssa, koska en ole saanut viime vuotisia tehtäviäkään tehdyksi
ja tuntuu vähän kurjalta heittää kymmeniä opintopisteitä kankkulan kaivoon
vain sen takia ettei jaksa kirjoittaa yhtä tai kahta esseetä
tai mennä tenttiin

niin. sekin.
havahduin taas tähän. että valmistumiseni kandiksi on roikkunut jo viime keväästä asti
noh, oikeasti se olisi ollut mahdollista bilsan takia vasta jouluksi
mutta
vieläkin ne kaksi tenttiä tekemättä
maturiteetti ja yksi naistutkimus. kuusi op.

no, eipä sillä kai väliä.

olen ottanut opiskelun suhteen vähän sellaisen hällä väliä suhtautumisen
vakuuttelen itselleni jatkuvasti
että teen suoritukset vain niistä joista tahdon
ettei ole järkeä suorittaa vain suoritusten vuoksi

ihan hyvä periaate sinänsä
mutta kun tiettyyn tutkintoon saattaa kuulua sellaisiakin opintoja jotka eivät nyt ihan välttämättä ole aina just niitä joita tahtoisi suorittaa...

olen pudonnut graduihmistenkin kelkasta.
ja pysyttelen mielelläni takaa-alalla. en ole esitellyt kenellekään tutkimussuunnitelmiani (ei minulla ole sellaisia!) paitsi joillekin ystäville ja joillekin ohimennen vähän puhunut ja vähän innostunut mutta
tahdon tällä kertaa tehdä tutkimuksen jostakin sellaisesta aiheesta, joka minua oikeasti kiinnostaa.

mutta kun oma kirjoittaminenkin on jäänyt
se murehdittaa
vaikka kyllähän minä sitä näytelmää tein
ja nyt pitäisi opetelle repliikit
huomiseksi
mutta on tarinoita jotka olisi jo aika kirjoittaa loppuun
keskeneräisyys vuositolkulla
tuntuu tyhmältä sanoa että on kirjoittanut jotain jo kolme vuotta
kun oikeasti
on uhrannut siihen aikaa ehkä just sen vuoden
jos sitäkään
kun on koko ajan kaikkea muuta

huomenna on kevätkokous
ja kun näin intoa puhkun
ja kukaan ei ole taaskaan reagoinut sähköposteihin (miten yllättävää!)
voisin ehkä kirjoittaa esityslistan ja laittaa sen kaikkien luettavaksi listalle.
nää on siis järjestöasioita, jotka eivät ketään kiinnosta (niin kuin joku muu asia kiinnostaisi)

islannistakin olen tehnyt satuni.
lauluista. valaista. ja tänään laskin ystävieni syntymäpäiviä
ja vertailin kolmea
he ovat kaikki syntyneet miltei samoina päivinä. viikon sisällä.
ja kaksi heistä muistuttavat minulle toisistaan. he ovat minulle sama. monella tavalla. eikä vähiten ylösnostettuina ja ihailtuina. mutta kolmas. hän on aivan toisenlainen. totaalisesti. kunnes tajusin yhtäkkiä että eihän. hän vain tuo ne samat piirteet esiin täysin eri tavalla.

mutta eipähän syntymäpäivillä ole väliä.
näköjään ei muutenkaan minulle, koska olen unohtanut autuaasti juuri hyvien ystävieni synttärit. tänään on yhdet. mutta tämä yksi on petroskoissa.
minun pitäisi liimata otsaan lappuja joissa lukisi
muistathan tänään että sinulla on ystävä

minä odotan muutosta.
siksi kai nyt islannista.
touhotan.
enkä oikein tiedä miksi.
olenhan kuitenkin kokoajan työn touhussa ja kaikki on hyvin hyvin

poikaystäväni ystävä ennusti minulle tarotkorteilla
ja yksi kortti oli sellainen
että minä menen eteenpäin keinolla millä hyvänsä
tulen tulielementti
että muutosta vain halajan
omia etujani
paholainenkin olin. joidenkin mielestä.
niin. sellainenhan minä.
mutta on niin helppo jäädä aina paikalleen
kuitenkin
vaikka olisikin tulen tuli
kaunista olla maa
sittenkin
kasvaa ja juurtua ja puut
mutta jos ei ole puu niin ei ole
vaikka sellainen paikka olisi monta kertaa sanottukin

ehkä minä jäämaassani näen
olenko puu
kun siellä ei ole
että kaipaanko minä metsään
tai edes ikkunasta näkyviä vaahteroita
osaanko olla kun on vain merta ja kiviä
kestänkö sen tuulen ja sateen
jäämaan
sittenkään

kun eihän se ole satu.

muista.

kun se ei kuitenkaan ole. sitten. enää. niin kauan kun se on kuva. se on. mutta heti. kun ottaa askeleita todellista merta kohti todellisilla kivillä jalat
lakkaa
tai
entä jos
entä jos kivet todellisina ovatkin vielä enemmän. että ne ovat kylmät mutta ne ovat juuri sellaiset kun on kuvitellut ja tuuli tulee juuri siitä kulmasta
tai vaikka se tulisikin eri
niin se olisi kuitenkin tuuli
ja siitä pitäisi
ja merinäköalasta
äänistä jotka kaikuu ihan eri korkeuksilla
jos todeksi muuttuessaan ei olisikaan huonompi
vaan

peterini lause " kuvitelmat ovat usein pahempia kuin todellisuus"

mutta jos ei halua todellisuutta.
jos haluaa kulkea sitä rajaa pitkin
jatkaa matkaa linja-autosta linja-autoon, raitiovaunusta raitiovaunuun
lumisateesta lumisateeseen ja kaatosateeseen
jos ei tahdo miettiä miten kehitetään varainhankintaa, miten
organisoidaan jätteenkäsittely miten
kehitetään ympäristökasvatusta

jos tahtoo vain kulkea ohuita rajoja pitkin
kulkea ja kulkea
tahtoo kuin unessa
lumihankia ja opetella tähtikuvioita joka vuosi uudestaan
juoda teetä kuvitteellisesta kupista
pistää kielen alle salmiakkikarkin, joka muuttuu suklaaksi kun tuntuu
jättää tiskit tiskaamatta, koska sellaisia ei ole
unohtaa ilmastonmuutoksen
uida pellolla heinäseipään päästä
niin kuin mies kertoi
sukeltaa peltoon
miten voi?

miksei voisi.

Näin unta
jossa Tarja Halonen oli tehnyt itsemurhan
kaupunki oli tyhjä, se oli ehkä Helsinki
koska kaikki olivat baareissa sisällä katsoamassa taidetta.
Ystävät eivät vastanneet puhelimeen, koska puhelimet eivät soineet.
Ja myös entinen tätini oli tappanut itsensä.
Minä sanoin, ettei aikuisiin voi enää luottaa.
Pama johdatti minut niiden talon katolta pimeään metsään, jossa oli niin pimeää, että tunnustelin käsin lintutornin rappusia. Minut kaapattiin niin kuin piirroselokuvissa ja saduissa sudet ottavat jänikset kassiin selkäänsä. En tuntenut enkä nähnyt mitään. Kunnes juoksin pakoon laulaen kovaan ääneen, niin kovaan ääneen, että kaikki kuulisivat. Lauloin APUA. Ja vaikka ihmisiä tuli jo vastaan minä lauloin.

Ehkä olin kuumeessa.

Mutta järisyttävin unikokemus tuli joitain öitä sitten. Se oli maailmanlopun uni. Se oli niin kammottava ja todellinen kokemus ja kuitenkin se on enää pelkkä uni.
Kaaokseen menossa maa
ilma.

Ja ensi keväänä
minä en enää täällä
ensi keväänä
on jo maa
ilman
puita
Jäämaa.
Enkä osaa ajatella sitä kuin innoissani. Onkohan se hyvä? Pitäisikö minun ottaa huomioon ettei se ehkä olekaan vain hyvä?
Pitkä aika. Pitkä aika vielä siihen.
Pääsin siis.