torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Minä jaksoin tänään mennä kokoukseen.
Olisi tehnyt mieli jäädä nukkumaan. Huomaan kuinka tämä alkaa. Jaksamattomuus.
Ilmaa täynnä kaikki.
Eikä halua enää mitään.
Yhtään. Yhtäkkiä. Yhtäkkiä.

Ja sitten tietää ettei pitäisi vaipua jäädä makaamaan. Ja enhän minä jääkään. koska minä olen terve ja minä pystyn liikkumaan. minä pystyn tahdonvoimalla.

pyörän kumit ovat ihan tyhjät. pumppu on tarakalla.
on helppo sanoa minne suuntaan aikoo seuraavien viikkojen aikana kulkea.
on helppo sanoa että minulla on se kirja tai meillä tai siis poikaystävälläni
on helppo sanoa ok. ihan ok.
ja sitten istuu suihkun reunalla kymmeniä minuutteja ajattelematta yhtään mitään
näkemällä vain kuvia. painelee numeroita. ja tajuaa sen tunteen.


pahinta
ettei usko
enää
ettei usko siihen kun sanotaan että on toivoa
koska nyt on nähnyt sen mitä ei olisi koskaan tahtonut miltä peitti silmät
aktiivisesti
tahallaan
syyllinen syyllinen syyllinen!
kuinka paljon törkkii kepillä kiduttaa vääntää ja kääntää jo kuollutta eläintä
sellainen minä olen. paha paha paha paha.
siiliksi. menisi siiliksi.
olisi niin helppoa, jos voisi osoittaa sormella. jos voisi aina tietää mikä sana johtaa tekoon.

mekaaniset liikkeet. eikä itketä yhtään kun mennään esityslistassa eteenpäin. eikä ärsytä. yhtäkkiä ärsyttävät ihmisetkään eivät ärsytä. yhtäkkiä voisi kuunnella miehen jaarituksia tuntikaupalla. antaa hänelle kaikki tila ja aika. mitä ei koskaan osannut toiselle antaa.

missä minun siskoni on?
eikö sitä sittenkään ole?
entä iho. koti. kaikki hiljalleen laajenevat talot. sanoo että siinä ei teeskennellyt. sen uskoo.
entä jos tämä ei koskaan lopu? entä jos nyt pelko ei mene pois enää jos
jokaisen kerran kun avaa oven on

entä entä entä entä jos

tänään paistoi hetken aurinko ja basilikan ja oreganon idut kurkottivat kohti ikkunaa
vaihdoin niiden paikkoja että saisivat valoa enemmän.
ne alkoivat maanantaina kasvaa. kuinka minä riemuitsin ja hypin ympäri asuntoa ja kädestä pitäen me menimme katsomaan alkuja. poikani sanoi ettei ne olleet yhtä suuria kuin käteni olivat olleet
kuinka minä rakastankaan

vaikka sillä ei olisikaan merkitystä.

Ei kommentteja: