eilen
minä tapasin ystäviä
minä tapasin ystävän jota ei melkein kolmeen vuoteen ehkä
nähnyt
ja oli vähän ihmeellistä
kuinka minua vain itketti
sille ei mahtanut mitään
liikutukselle
että on olemassa ihmisiä
joihin on etäisyys
naapurimaasta naapurimaahan
ja silti on siinä. vieressä.
sitten kuitenkin.

ja sitten oli tyttö
joka sai minut taas innostumaan omasta tekstistäni
naurua
mutta minun pitäisikin jaksaa innostua
jaksaa kirjoittaa huolimatta siitä että se tuntuu mahdottomalta

ja heti tänään minä olen aloittanut
minä olen
niin
aloittanut
voi
miten minä oikein selviän siitä!
tuntuu niin mahdottomalta rakentaa tekstiä
tuntuu käsittämättömän vaikealta
vaikka tietää mitä haluaa
ehkä juuri se
että tietää mitä haluaa
tekee siitä vaikean
jos ei olisi mitään ennakkoajatuksia olisi paljon helpompi
voisi vain kirjoittaa
voisi vain sanoja
voisi vain
mutta nyt
nyt on niin tarkka
ja kaikki mitä yrittää ei tietenkään sovi siihen
se on sama
kun on piirtänyt mieleensä kuvan talosta kuvan sohvasta kuvan mekosta
jonka haluaa
sitä ei löydy
sitä on mahdoton löytää koska se on vain sisällä
kaikki vain jäljittelee sitä ja sitten ei voi tyytyä epätäydelliseen
yksi ystäväni sanoi joskus
kun hän piirtää ja on oikein taitava
että on ihmisiä
jotka näkevät kuvan paperilla ja jäljentävät sen sitten vain
ja sitten niitä joilla se kuva on mielessä
ja sen jäljentäminen on paljon vaikeampaa
minä en muista kumpaan ryhmään näistä ystäväni sanoi kuuluvansa
ja minä lisäsin että sitten on niitä
joilla ei ole mitään kuvaa mielessä eikä paperilla
he vaan kuljettavat kynää
minä kuulun niihin
myös kirjoittamisessa myös piirtämisessä myös maalaamisessa

ja siksi on niin pirun mahdotonta rakentaa tekstistä ehjä ja kokonainen jos ja kun sen pitää sisältää jotain tiettyä!

kummipoikani kysyi jatkuvasti kun piirsimme ( hän voisi vaan piirtää koko ajan, josta olen hyvin onnellinen, sillä sotaleikkeihin ja kaikkiin sellaisiin joissa pitää liikkua väsyn hyvin nopeasti)
että mitä siitä tulee, mitä sä piirrät, mitä se esittää
ja enhän minä tiennyt

voi. olen aina vaan haaveillut siitä että olisin sellainen kirjoittaja, joka osaisi esim. laittaa tekstiinsä jonkin tietyn tarkoituksen
että osaisin kirjoittaa vaikka sellaista ympäristöpoliittista
että se olisi tärkeä
ja tekstini avulla voisin vaikuttaa

mutta haaveeksi taitaa jäädä
kaikki sellainen yrittämiseni tuntuu vain teennäiseltä
väkisin laitetulta
se ei tule minulta luonnostaan
minun täytyy "kirjoittaa" sellaiset asiat sinne
ja se ei tunnu oikealta
kirjoittaminen kirjoittaminen

en tiedä mikä sitten tuntuu

tällä hetkellä
vain toisen iho tuntuu
ja se kun kummipoika käpertyy minun kainalooni minun
ja kun mummi on ihan lähellä
ja syksyn tuoksu
jäätynyt nurmikko
mustarastas lintulaudalla
jälleennäkeminen, kun ystävä on siinä, siinä mustassa tyylikkäässä tukassaan ja hymy on ihan sama
kadut joita joskus käveli päivittäin
kun on aamu ja pitäisi jo lähteä ennen kuin myöhästyy mutta ei lähdetä
ystävän kirjoitukset omassa blogissaan
kun junan ovet menevät kiinni

ja eilen illalla minä tein listan kaikista niistä asioista joita minun pitää tällä viikolla hoitaa.
niitä on paljon.

minä ja minun yöni
minun aamuni

tänään juuri
olisi ollut mahdollisuus
nukkua niin pitkään kuin vain
olisi ollut unta
herätä rauhassa ja rauhassa pikkuhiljaa valmistautua lähtöön

mutta kun poika oli mennyt minä nukahdin painajaiseen
jossa aika meni koko ajan taaksepäin
kiersin katuja jotka olivat kosteita ja pimeitä
ja aina samaan kohtaan tultuani oli aika mennyt taaksepäin
joku toinenkin oli kanssani, se vaihteli kuka
ja vaikka varsinaisesti mitään pahaa ei tapahtunut
siinä oli tosi painostava tunnelma
todella ahdistava
ja minä halusin siitä painajaisesta pois halusin niin kovasti
että lopulta pääsin omaan sänkyyni
mutta
enhän minä herännyt
en pystynyt taaskaan liikkumaan
unihalvaus taas
ja tällä kertaa minä tiesin etten ole hereillä että tämä on taas sitä
että nämä äänet (hirveän kovalla soiva radio) ei ole todellista ääntä
yritin olla ajattelematta ja yritin pinnistää silmiä auki
mutta se ei onnistunut
ja kaikki tuntui niin pirun todelta
ja sitten
kahdet nopeat juoksuaskeleet makkariin. yritä siinä ajatella ettei ne ole oikeita ääniä
yritä siinä ajatella että kädet pää ja jalat eivät ole oikean ihmisen jäseniä
vaan pelkkää unta pelkkää unta
ja yritin vetää peittoa päälleni yritin puristaa unileluani silmäni kiinni häivyttää unen mutta kädet kiertyivät tiukemmin ja tiukemmin ympärilleni
minä päätin käyttää unen keinoja unta vastaan
ja aloin muka sahata niitä jalkoja ja käsiä irti minusta
sain irti toisen käden ja hakkasin sitä vasten seinää niin pitkään kunnes sitä ei ollut
ja toistin saman kaikille potkin ja revin ja sahasin ja iskin puukolla(jota ei ollut mutta jota yritin kovasti tehdä olemassa olevaksi - viittomakielestä on sittenkin jotain hyötyä! pantomiimi!) ja lopulta tuntui vain ihan vähän kuin joku olisi huoneessa. ääniä kuului vain vähän. minä yritin rentoutua ja pinnistin
ja sain silmät vaivoin auki, silmiä väsytti ja olin pienen pienenä keränä peittojen sisällä unipossu tiukasti sylissäni

miten haluaisinkaan nukkua
NUKKUA
ilman unikuvia ilman mitään
edes yhden yön
edes yhden yön joskus.

pitää pian mennä
eikä ole syönyt edes aamiaista
mutta
yö oli niin levoton ettei nukkua
tenssipallonkokoinenlimapallo kurkussa joka piti kaivaa käsin pois
sen jälkeen niin heikko että kirjoitti
pitkät pätkät kirjoitusta
ja mummi huusi kaikkialla kaikille minun kirjoittavan englanninkielistänäytelmää
enkä minä tosiaankaan sellaista
epämääräisiä kuvia
ja edestakaisin minä käännyin

ja levottomuus
se ei ole kadonnut aamusta
paitsi ensin
mutta sitten kun huomaa että yöllä on tullut puhelu
se kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa
eikä tiedä mitä pitäisi
mitä pitäisi tehdä
liian aikaista soittaa koska tietää toisen nukkuvan tähän aikaan
laskee tunteja siitä
ja mitä sitten
luultavasti voi arvata ettei enää koskaan kuule
koska olisi pitänyt olisi pitänyt uskoa levottomuuteen
että sillä on merkitys
että voi aistia toisen läsnäolon
vaikka emme enää
oviemme takana

käytävässä haisee lattia vaha ja vahvat pesuaineet
niin hirveä että lapasten läpi
täytyy hengittää kuitenkin
ne pesevät kaiken

minulla ei ole nyt täällä
mitään sellaista johon voisin kääriytyä
jolta voisin kysyä mitä
ja pitää mennä
eikä kukaan sellainen joka tänne tulisi voisi ymmärtää
kukaan muu paitsi minä
ja ehkä he joille en vielä aio soittaa vasta sitten jos ei koko päivänä
puhuu lausein joita ei ole edes tarkoitus ymmärtää
muistaa vain miltä tuntuu kävellä katuja sen jälkeen
kun on saanut ensimmäiset sanat
miltä tuntuu
pidellä laukussa tavaroita jotka kuuluvat nyt
toiselle
jotka aikoo antaa
täytyy vain koko päivä kestää juoksemista
ja yrittää näyttää siltä kuin ei haluaisi vilkaista olkansa yli

meillä ei koskaan ollut lemmikkieläimiä
siksi minun sielustani on siirtynyt osa
leluun.

Mikä on in?

Kun olin lapsi oli IN:

dinosaurukset
ufot
hubbabubba
housuhameet
olipa kerran elämä


Kun olin varhaisteini (11-13) oli IN:

spaissarit ja bäkkärit
slämyt
neonkirkkaanväriset vaatteet
sormettomat sormikkaat
leonardo dicaprio


Kun olin teini(14-19) oli IN :

sellainen tupeerattu lyhyt takkutukka
napalävistykset
kahvilat ja hienot kahvit
tosi tv
lantiomallifarkut


Nyt on IN:

pillifarkut ?
kasarisaappaat ?
kasari ?
tosi tv
tv ?

"Meidän piti käydä suihkussa, olimme viimeisinä, Valsang seisoi ikkunan takana, Humlum meni suihkuhuoneeseen ennen minua. Hän käveli lämpimästä suihkusta läpi kuin sitä ei olisikaan suoraan ensimmäiseen kylmään, ja siihen hän jäi seisomaan. Hän ei liikahtanutkaan, seisoi vain paikallaan ihon muuttuessa ensin punaiseksi ja sitten valkoiseksi, hän katsoi jalkoihinsa ja tiesin hänen seisovan siinä, jotta minä voisin jäädä lämpimään suihkuun eikä minua hoputettaisi eteenpäin. Minä olin ummistanut silmät, lämmin vesi sulki minut sisäänsä kuin seinät, en ollut koskaan seissyt suihkussa niin kauan.
Katsoin Humlumiin, hän seisoi hämärässä ja katsoi jalkoihinsa, aivan niin kuin silloin. En voinut olla ajattelematta Augustia hoitohuoneessa ja Katarinaa joka nukkui uuden valvojan vieressä, enkä minä sitten enää voinut luovuttaa ja antaa mennä. Silläkin kertaa minä olin lopulta tuupannut hänet eteenpäin ja mennyt ensimmäiseen kylmään ja toiseen ja sitten ulos."
(Peter Hoeg: Rajatapaukset s.214)

Selailin eilen taas Rajatapauksia. Se on edelleen minun kirjani. Se on niin tärkeä! En enää pysty lukemaan sitä ääneen.

Peter on vielä minun, vaikka minä menetän kaikki sellaiset joista muutkin alkavat pitää.
Luulen, että Lars on pikkuhiljaa menetetty. Ei minua enää kiinnostaa kuin vähän, ihan vähän vain. Olen omaksunut välinpitämättömän ilmeen. No, ei se nyt ollut niin kummallinen. Ja sitten kääntää selkänsä.
Niin minä teatterinkin kun yhtäkkiä minun kanssani 150 samaan aikaan aloittanutta ja kaikki teatterista kaikki näyttelijöiksi
ja sitten oli kuitenkin vielä kaksi saman kokoista ryhmää, vanhempia, joita opetttajat ylistivät ja joita tietysti katsottiin ylöspäin ruokajonoissa ja käytävillä. Tuo on siinä elokuvassa tuo on siinä sarjassa tuo on sen ja sen näyttelijän tytär tuo sen poika
niin
sitten tuli taas huomaamaton tyttö joka aina tarkkailee
silloinkin kun se sanotaan ääneen ja kaikki kääntyvät katsomaan
mutta sitten oli viimeinen kurssi
viimeinen jolle en olisi tahtonut edes mennä
koska se oli fyysistä teatteria
ja ennenkaikkea koska se oli
ohjaamista
mutta siellä opettaja yhtäkkiä sanoo ääneen että vau
minulle
hän sanoo sen minulle
ja koska minä olen kermakissa sellainen jota silitellä joka kehrää
tietysti
ja sitten henkilökohtaisessa palautteessa hän sanoo minulle
että harkitse tosissasi
ohjaamista
ja mites käsikirjoittaminen?
ja sitten minä
onnesta onnena kirjoitan näytelmän ja ohjaan sen
ja sitten minulla onkin taas teatteri.
kunnes
ympärillä on taas kasapäin niitä jotka osaavat sen muka paremmin
ja kaikenmaailman ylioppilasteatterilaisia joilta pitää anella saisinko
sitten on taas otettava välinpitämätön ilme ja pah

mutta
kirjoittaminen
vaikka vuosi kirjoittavien ihmisten ympäröimänä
vaikka asuu toisen kirjoittavan ihmisen kanssa ja jakaa
niin
se ei ole kadonnut
se että yhtäkkiä huone oli täynnä taitavia lahjakkaita kirjoittavia
ei ottanut minulta pois
ei mitään
vaan minulle vain vahvistui
minä sain heiltä
oli yhteisö
ensimmäistä kertaa
minua ja toisia yhdisti kirjoittaminen
mutta miksi?
miksi se että muut, ottaa minulta pois kaiken
muun paitsi
kirjoittamisen
miksi kirjoittaminen on poikkeus?

se on niin kummallista.

onko se sitten niin
että kun kirjoittaminen on kuitenkin yksinäistä
kun sitä tekee itsekseen kuitenkin
sitä ei jaa samalla tavalla
se on minun
ja minä kirjoitan niin kuin minä kirjoitan
ja toiset kirjoittavat kuten he
me emme voi kirjoittaa samalla tavalla
minä en voi verrata omaani toisiin
koska ei ole mitään järkeä verrata ihan eri
että ehkä kirjoittamisessa ei ole niin kuin näyttelemisessä
että voisi sanoa huono hyvä taitava lahjakas lahjaton vain kaunis kömpelö
en tiedä
ei
kyllä voi sanoa että ihan paska teksti
ja voi sanoa että vau
ei kai se sitäkään ole

kai minun sitten pitää vain olla
onnessani siitä että minulla on vielä jotain

peter
ja kirjaimet.

krhgfäir
minua ärsyttää
vaihteeksi taas
mutta ei se mitään
on niin ihana tehdä kaikkia hommia vastentahtoaan ja pahoilla mielin ja kiireessä ja tietäen että lopputulos on kaamea ja karsea eikä tahtoisi olla mukana toteuttamassa ja sitten sitä ajattelee ettei enää ikinä ei ainakaan jos eräs tietty henkilö on mukana tekemässä miten voi olla niin hankalia ihmisiä!
ja sitä hymyilee ja nyökyttelee ja haistakaa paska

mutta eilen
teatteriryhmässä
hii
voi. se oli ihanuutta. ihanuutta ihanuutta. olen niin kaivannut kaivannut kaikkia ihan perusharjoituksia yhteisöä toisia teatteria voi
se tuntui heti hyvältä
ei yhtään sellaista ihmistä jota en sietäisi joka ajattelisi olevansa jotain jolta ei uskaltaisi kysyä
vaan siellä oli aivan hyvä.

ja tänään kurinpidollisia ongelmia 5b luokan kanssa mutta
loppuen lopuksi
hyvä vaikka raskas päivä
ja ehkä joku uusi taas tänään innostui vähän kirjoittamisesta

ehkä yksi mahtavimmista tunteista
kun lapsi kysyy
saako tässä käyttää mielikuvitusta
ja kun vastaa kyllä nimenomaan
miten silmät syttyvät
ja tunnin jälkeen tulee sanomaan
että minäpä taidan kirjoittaa sen tehtävän jo tänään kotona

voi miten onnelliseksi tulee!

ja tänään on siivouspäivä
eikä me taaskaan siivota.

hoh hoijaa

kohta lähden teatteriharkkoihin! hii hii! kohta lähden teatteriharkkoihin!
tai siis vasta vajaan tunnin päästä. mutta siis kohta

olen ollut ehkä ahkera.
hoh hoijaa. ja tiedän että silti riittämätön ja surkea.
tuntuu ettei koskaan tee tarpeeksi ja aina jotenkin viimetingassa viimeistelemättä epävarmana ja jo valmiiksi epäonnistumista tuntien

ja minä tahtoisin mehua. tekee mieli kauheasti mehua.

osaan viittoa tänään ja huomenna ja eilen ja toissapäivänä ja ylihuomenna ja pappa ja mummo ja kaikkia sellaisia asioita

tai minun pitäisi osata

ja eilen
tytöt meikkasivat minut
ja pukivat ja sitten hiuksiakin
mutta se onkin yhtä juttua varten
harjoittelua vähän
että miten se sitten oikeasti onnistuisi
nyt vain aloitettiin minusta vaikka en minä ole ainut
sitten sitä juttua varten
jonka me toteutamme sitten eräänä päivänä
mutta se onkin sellainen salainen yllätysjuttu ehkä vain
meidän pieni empiirinen koe vain
meidän tyttöjen jolta keltään ei löydy korkoisia saappaita tai mikä ihme saksankielinen nimi toppi tai kireitä kireitä pillifarkkuja
eikä meillä kellään ole värjätty tukka
eikä me kukaan oikein sillai meikata
mutta ei se mitään
ei me juoda sellaista siideriäkään sellaisesta tietystä pullosta

huokaus huokaus huokaus

tänään minä kirjoitin ystävälle pitkän viestin
jossa minun piti oikeastaan vain sanoa että ikävä ja että ajattelen
hassua
olin ajatellut tätä ystävääni viime päivinä tosi voimakkaasti ja suunnitellut kirjoittavani hänelle
olin päättänyt
kun emme olleet pitäneet yhteyttä moneen kuukauteen
mutta hän olikin ehtinyt ensin

sitten aina välillä vain miettii
että onko mahdollista
tuntea toinen ihminen
jokin
mistä sen tietää

minun kummitätini
ollessaan kaukana kotoaan ulkomailla
tunsi että hänen isälleen oli tapahtunut jotain
hän oli varma siitä että nyt
ja hän soitti kotiin äidilleen
ja kysyi mitä isälle on tapahtunut
mummini vastasi että hän on juuri kuollut.

eilen tyttö sanoi että eroamme
niin, minä sanoin
niin me teemme ja minäkin edesautan
katselimme kuinka ihmiset olivat joukko
minä olen liian monta kertaa
kuulunut
on ollut ihmisiä ympyrässä
ja sitten
yksitellen lähdetään
vaikka kuinka
aina
ainahan sitä sanoo ettei koskaan ja kyllä pidetään yhteyttä ja me

mutta kenen salaisuuksia kuiskataan öisin
kenen kanssa painetaan kädet yhteen ja kasvot ikkunaan suunnitellaan valot sammuksissa kuinka sitten joskus
kun ollaan isoja
kenen kanssa nauretaan elokuville joita katsotaan kaksikymmentävuottamyöhemmin

ja minun on hyvä näin
minun on hyvä vaikka ympyrät muuttuvat yksittäisiksi ihmisiksi

ja sitten joskus
sitten joskus on taas ympyrä
toisinaan
ja kysytään mitäs sinä

minä kävelen vaahterapolkuja ja koivunlehtipolkuja
ja lempipuu haapa

ei ole ympyrää
ei ole ympyrää jota kävellä edestakaisin
pysähtyä jokaisen eteen ja katsoa peiliin
kävellä siellä peilien ohi
pysähtyä peiliin ja nähdä kuinka takana liikkuu
minun ympyräni minun ympyräni piirretty punaisella näyttämön keskelle
ei siellä ole ketään

jotkut ihmiset lähtevät erämaahan
jotkut laulavat
joistain ei tiedä muuta kuin että uusi sähköpostiosoite
yhdestä lukee ehkä joskus lehdestä
ainakin nimen

mutta minun on hyvä
suoria viivoja punaisia viivoja
lankoja sinne tänne
ja kaikista paras jäädä aamulla sänkyyn kun toinen lähtee töihin
näyttää miten käsi on unessa
avata verhot ja siellä on värit

eikä se mitään
vaikka joskus tuntuisi että on menettänyt kaiken
yksitellen
jokaisen asian josta on pitänyt
kiinni
eikä se mitään
vaikka ei osaisikaan laulaa ja on unohtanut miten koskettimia kosketetaan jotta lähtisi kaunis ääni
ei mitään väliä sillä nukkuuko vai näkeekö unta
edelleenkään

maailmanloppu

masentaa.
ei pitäisi koskaan lukea mustavalkoisia tekstejä
joissa ihmiset
ne ihmiset joita minä näen joka päivä kun kävelen missä tahansa
kaikki ihmiset
vai onko se vain joku ihmisryhmä? joku osa vain? häviävän pieni
voi kun olisi
kirjoittavat omia mielipiteitään siitä mitä maailmassa on tapahtumassa
ja mitä kukin voisi tehdä.

joskus tekisi mieli kääriytyä peittoihin ja pieneksi
vain sen takia
ettei jaksa ymmärtää
eikä selittää

ja mistä sitä tietää
jos minutkin on vain aivopesty
kierrättämään lajittelemaan säästämään katsomaan ylös ja eteen halaamaan puita inhimillistämään eläimet sanomaan ei sanomaan kyllä asettumaan vastatusten
ajattelemaan
mistä sitä tietää jos minun päässäni ei olekaan mikään totta
että taivaat eivät putoa
meret eivät nouse
valaista ei vuoda verta
ja sudet syövätkin kaikki lapset kaikki aikuiset kaikki koirat ketut hirvet porot
että maailma on luotu
että se on luotu ihmiselle
meille
kulutettavaksi käytettäväksi
vain meille
vain minulle

tekisi mieli sylkäistä niiden kaikkien ihmisten päälle
ihan jokaisen
jotka nauravat
sille että pienenpieni tyttö istuu puunoksalla ja itkee

ilo ja onni

Grizzly man
epäilyttävä dokumentti
voiko sellaisia ihmisiä olla oikeasti? Voiko ruumiinavaaja tuijottaa silmät selällään kameraan ja selittää miltä tuntuu katsoa silvottua ihmistä ja toistaa monta kertaa yksityiskohtaisesti miltä kuulostaa kun karhu raatelee ihmisen. Selkä suorana.
Eikä yksikään kohtaus yksikään ihminen mikään liikuta kertaakaan vaan kaikki tuntuu epätodelliselta niin epätodelliselta että ainoat reaktiot ovat suu auki hämmästys ja nauru.
Hämmentyneissä tunnelmissa. Kyllä. Kyllä se on kaikkien tietojen mukaan dokumentti eikä fiktio eikä parodia.
Mutta Herzog.
Niin, selittääköhän se nyt kuitenkaan ihan kaikkea, jos osa materiaalista oli kuitenkin sen Timothy Treadwellin kuvaamaa. Suuri osa. Ja se itse naamoineen "I love you, I love you bears"
No mutta. Ehkä minä toivun tästä hengästyttävästä luontokokemuksesta.
Tämä olisi ollut kyllä niin nappi meidän tulevaan luonto&elokuva sarjaan.
mutta.

Ja olen myöskin onnellisen iloinen
sillä eilen
minä sanoin ääneen että tahtoisin ihan oman teatteriryhmän
että tahtoisin jonkun pienen
ja nyt
tänään
viisitoistaminuuttiasitten minulle soitti
ja nyt minä olen! Ensi keskiviikkona pääsen ekoihin harkkoihin!
Eihän se ole minun perustama eikä mikään sellainen minun nyt kuitenkaan
mutta tulen olemaan osa
jotakin pientä kokonaisuutta
ja kuulosti niin hienolta mitä alamme tehdä
kirjoitamme itse, minäkin
minäkin! pääsen kirjoittamaan näytelmää!
hii hii
ja lapsille ja monitaiteellista ja ja ja!
voi!
tämä ratkeaa riemusta

ja tänään oli myös hopskeskustelu ja sekin oli kiva
ja minun gradunaiheidea ajatusta ei ihan tyrmätty
ja opintojakin on kivasti
ja voi voi voi

tänään tää ei angstaa!

näin unta Medeiasta.
Sillä oli valkoiseksi maalattu naama ja punaiseksi maalatut huulet, pukeutunut valkoiseen. Hän oli hallitsija, mutta hänen hallitsijansa oli Argon. Medeia ei voinut edes vilkuttaa kansalaisille itsenäisesti, vaan kaikkea mitä hän teki, ohjasi Argon. Jos Medeia yritti tehdä jotakin itse, Argon alkoi kuristaa häntä.
Unessa minä katselin heitä kuin näytelmää. Olin sitä mieltä, että se ei oikeasti Medeian kertomuksessa mennyt noin. Yritin kovasti muistaa kuka Argon on oikeasti.
Aamulla tarkastin Christa Wolfin teoksesta, mutta ei siellä ollut mitään Argonia. Ainoa siihen vähänkään viittaava oli laivan nimi Argo.
Argon on jalokaasu tms. 18. alkuaine.

Ja nyt minun täytyy alkaa kirjoittaa interaktiivista satua.

retkeilyä

unissa huusin äidille paska vetyperoksiidiblondi
ja laukkasin vinhaa vauhtia hevosella

tänään kävellyt monta monituista tuntia ja kilometriä
onneksi kiersimme toiseenkin kertaan vaaruvuoren, sillä muuten ei ehkä tuntuisi että on kävellyt. nyt tuntuu. ja on niin ihana väsynyt.

minä laitan muutaman kuvan


kuvatkoon tunnelmaa
joka vallitsi retkellä
vaikka retkeen varattu aika ja matkan pituus eivät ihan osuneet kohdakkain
ei se mitään
omatoimisesti kuljettuna toiseen kertaan
oli hyvä

koko aamun minä olen tässä ollut etsinyt tietoa ja huokaus
jos joku tietää hyvän elokuvan, joka käsittelee ihmisen ja eläimen suhdetta voi vinkata.

minusta on omituista että ihmisen ääni ei aina näytä siltä ihmiseltä jonka ääni se on
kun on vain kuullut
ja sitten näkee kuvan

minä sain eilen kukkia
yhtäkkiä ja ne ovat niin kauniita niin syksy

nälkä mahassa
ja osaan jo viittoa hyvää huomenta hyvää päivää hyvää iltaa hyvää yötä tervetuloa näkemiin mitä kuuluu kiitos samoin hauska tavata

lallala laa
kuuntelen joanna newsomia

enkä oikein tiedä miten päin tässä olisi.

juhlien jälkeen

oli viikonloppu
oli ystävät
tyttö joka leipoo tiskaa juoksee ja laskee meille kaikille rahat
Tampere
ekskursio nokialle
rolls rolls ja kokki lähtee muille maille
tammenterhoja kassin pikkutaskuun
ja paikallisia jotka muista kaupungeista joiden aamukaljat eivät jaksa kiinnostaa
viittomia baarissa
luumuhillo
vohveleita aamiaiseksi
kello neljältä tanssia kevyen miehen kanssa
siis ei enää silloin mutta näyttävät miten

väsynyttä väsynyttä
koska eihän sitä koskaan nuku
kun lattialla hengittää seitsemän kahdeksan
ja kaksikymmentäviisineliötä

mutta uskomatonta miten nauraa
avaa käärepaperia sanomalehtipaperia vessassa
ja melkein vähän itkettää kun on tyttö
joka ei tahdo että minä menen kauaksi
enkä minäkään tahdo mennä ja sitten olen ollut vähän rohkea,
niin kirjoittaa minulle
ja niin minusta oli tuntunutkin

väsynyttä väsynyttä
ystäviä

oo
minulla on ystäviä
ja unisilmät
sateenvarjo ja uusi mekko

minulla oli hyvä viikonloppu
ohut patja
ja paljon ihmisiä ympärillä

sain
intialaisen päähieronnan
viimeisillä aamuntunneilla unta

ja nyt
minä niin väsynyt
että nukkua käpertyä kiertyä vain

oo
oma sänky ja aurinko joka on punaisissa lehdissä keltaisissa lehdissä katossa ja seinissä

argh

ärsyttävää.
niin kovasti ärsyttävää että
käytännönasiat
ovat olemassa
ja että
vaikka minä kuinka yrittäisin niitä hoitaa
eivät ne hoidu koska kukaan muukaan ei
minua inhottaa että jos minulle sanotaan soitan sinulle siihen aikaan niin hoidetaan tämä asia
minulle ei soitetakaan
ja minun pitäisi taas
jo tuhannenen kerran

ja vaikka olen lähettänyt kymmeniätuhansia viestejä edestakaisin
yksikään ei saa vastausta
ja
argh
minä inhoan

minä inhoan ettei auta että hoitaa oman osuutensa
että täytyisi kaikki muutkin

inhoan että on kokouksia ja kokouksia ja kokouksia
ja puhelimella ja sähköpostilla ja kaikki pursuaa
ja tänään on siivouspäivä
ja minä en halua

vihastuttaa ärsyttää

minä sentään teen kaikki asiat palkatta (melkein kaikki, mutta ne jotka teen palkasta, eivät liity tähän)
ja silti minä teen
miksi ne joille oikeasti maksetaan eivät saa kirjoitettua edes yhtä pienen pientä sähköpostiviestiä, jossa sanoisivat sen painavan sanansa.

ärsyttää ärsyttää

ja tämä on niin vittuuntumistäyteinen viesti että olisi voinut jättää kirjoittamatta
mutta kun nyt kerta kirjoitin niin ihan piruuttanikin laitan tämän kaikkien nähtäväksi
hah

jokainen voi sitten tahollaan miettiä omia työskentelytapojaan
että voisikohan miettiä mitä itse voisi tehdä toisin
minussahan ei ole koskaan mitään vikaa
minähän tässä olen vain viaton uhri
mutta kaikki muut voivat miettiä
vaikka eivät tähän hommaan liity nyt mitenkään mutta voivat silti miettiä
että josko seuraavan kerran kun joku kysyy jotain vastaisikin heti
ja josko seuraavan kerran kun lupautuu hoitamaan jotakin hommaa, myös hoitaisi sen.

tekisi mieli hakata ihmisten seiniä päähän

on laivoja ja meriä
ja korkealle kohoavat tornit joissa asutaan
autot jotka lähtevät ohittamaan vaikka ei saisi koska ovat tottuneet
ajamaan niin että tuuli tuntuu tukassa päästä varpaisiin

eilen ei ollut missään tarpeeksi pimeää
ja minä vispasin marjapuuroa
koska on puolukoita
ja mustikat jotka olivat kuin mustaa vettä
siihen olisi voinut mennä silmät kiinni olisiko ollut pimeää?

ja taas olen unohtanut
olen unohtanut mitä minä yössä suunnittelin
kun oli liian aikaista nukahtaa
aina liian aikaista ja liian valoisaa laittaa silmiä kiinni silloin kun kipu

enkä minä enää muista mistä näin unta
kenen kasvoja millaisia värejä ja juoksinko minä vai kävelinkö kuljinko vain edestakaisin huoneesta huoneeseen ja koskettelin tavaroita jotka eivät ole minun tai minusta katselin tauluja joita ei ollut maalannut kukaan ja laulun sanat joita lauloin jotka eivät olleet mistään laulusta.

"joku on aina hereillä kello neljä"
ei se ollut se laulu mutta nyt on. ja huomenna ei tule vettä.
ja ikkunoissa verhot ovat auenneet eikä kaikista mene edes kiinni
ja kun makaa liikkumatta uskaltamatta liikahtaakaan kuunnellen kuinka ikkunat menevät kiinnemmäksi ja avoinaisimmaksi ja tietää ettei ole lukkoja eikä lukossa eikä yläkertaan kuule vaikka huutaisi kuinka paitsi silloin kun joku toinen huusi mutta siitä onkin aikaa
aamulla ei voi muistaa

ihmettelevät miksi me emme
ja minäkin ihmettelisin. mutta jotkut asiat ovat kaikkien talojen ulottumattomissa siellä minne ei tule koskaan vettä eikä sille vain mahda
joskus on ollut valaita
niin paljon enemmän ja puita
ja minä puhun niistä kuin puhuisin itsestäni
vaikka ne olivat eri tytöt jotka
pyöräilivät terävähampaisia koirasusia pakoon
ja jotka laivan kannelta tähyilivät näkyykö pyrstö näkyykö nokka ja mitä ne syövät

minä istun ja katson ikkunasta kaikkea valoa
sitä jonka toivoisin pimeäksi
ja jonka pimeällä toivoisin aamuksi kun haluaisikin nukkua

ja kyllä minä
ajattelen joka päivä
niin paljon että jollei ajatuksia voisi lukea minua voisi

ja minun lisäkseni on kaikki seinät ja lattiat ja katot joita minä katson ja ajattelen jos kääntäisi ympäri
mutta minä olen täällä
omassa pienessä ympyrässä
täällä nunnat eivät nosta kylpyammeesta miehensä murhannutta naista, joka näyttää nukelta
eikä se murhattu mies lennä kaikkien talojen kattojen läpi

tänään minä leivon suklaapuolukkamuffinsseja

mennään omenavarkaisiin
vaikka ei se ole varkaus
kun se on puu joka ei ole kenenkään pihalla
ja sitten pitäisi tietää
kaikkia asioita kauheasti
ja jo suunnitelmat
enkä minä edes vielä tiedä aikaa
tänään opin kissa täti harrastaa sujua sanoa ymmärtää kaikki kokonaisuus koti

ja kasvit on kansissa
ja kaappi niin herkullisen punainen
vaikka vielä pitää maalata kerta ainakin (ja isi teki sen nytkin melkein kokonaan)
ja on puolukoita
on sieniä

ja hei!
nyt vasta huomasin mutta meidän vaahtera! meidän vaahtera on alkanut punertaa!

syksy!

enkä minä mitään muuta enää kuin hymyä

seka

sekava kamala yö
minulla on ihmeellisiä fyysisiä ongelmia
poskessani
se vaikeuttaa syömistä ja nukkumista
sen lisäksi makkuulle käydessäni minua alkaa oksettaa
olen varmasti nyt taas kerran kuoleman sairas
ja unissa aivan kummallisia asioita tekivät ihmiset, joita tunnen
ja minäkään en ollut minä

mutta pian riennän töihin pariksi tunniksi
vain onneksi pariksi tunniksi
koska sataa minä luulen ettei ole montaa asiakasta
voi kun ei olisi yhtään! ja voisin vain lukea kirjaa
siitä tykkää että voi juoda teetä ja lukea kirjaa
siitä ei jos joutuu käyttämään sitä pankkikorttikonetta.

ja sitten pian tänään lähden heinolaan
mutta sateessa ei sieneen eikä puolukkaan :(
mutta pitääkin tehdä kasvit, vihdoin
ja maalata kaappi, vihdoin

ja jos poski hellittäisi maailma varmaan pelastuisi

näkemisestä

luen saramagon kertomusta näkevistä
siinä pääkaupungin ihmiset jättävät äänestysuurnaan tyhjän lapun
eilen ajattelin että entä jos ihmiset oikeasti
tänään elokuvatuottajat ovat menneet lakkoon

ja minua vähän hymyilyttää.

painajaisuni

Yöllä satoi rankasti.
Tai en ole ihan varma oliko se unta

mutta aamulla kun heräsin unesta, minä itkin
ja muistin tarkalleen uneni, jonne jäin itkemään herättyäni

olin menossa jonnekin ja oli pimeää. Se oli taas sama reitti, jota kuljen usein unissani
vastaan tuli mies, joka oli selvästi humalassa ja örisi jotakin. Ajattelin, ettei siitä tarvitse välittää. Mutta mies lähtikin perääni ja minä aloin juosta. Mies alkoi myös juosta ja hän oli yllättävän nopea. Näin vähän matkan päässä vanhan naisen ja yritin huutaa apua, mutta minusta ei lähtenyt ääntä. Ei mitään ääntä. Ääni oli kuin juuttunut kurkkuun, tuli vain pieniä pihauksia.
Juoksin ja yritin huutaa.
Mummo näki minut ja ymmärsi, mutta mies lähti jahtamaan myös mummoa. Me juoksimme mummon kanssa minkä pääsimme ja välillä mies sai minusta otteen. Se tuntui kamalalta.
Mies alkoi heitellä minua kivillä. Minä yritin kanssa hädissäni kerätä kiviä, mutta ne eivät osuneet alkuunkaan. Olin jo ihan paniikissa, juoksin harjun tapaista pitkin kun huomasin, että alhaalla oli ihmisiä. Yritin huutaa heille, mutta joko minusta ei vieläkään lähtenyt ääntä tai sitten he eivät kuulleet. Sitten yksi hymyilevä mies näki minut ja minä itkin ja huusin, mutta mies vain hymyili ja ajatteli, että minä pelleilen mieheni kanssa. Hän ei yhtään ymmärtänyt. Minä yritin huutaa hänelle että ei, minä en tunne tuota miestä, joka minua jahtaa ja auta minua! Mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Hymyilevä mies olikin ulkomaalainen, eikä siis ymmärtänyt yhtään mitä yritin selittää. Kaivoin juostessani kännykkää ja sain soitettua hätänumeroon, yritin selittää olinpaikkaani, se oli joku tuttu paikannimi, mutta en muista sitä enää.
Olin lapsuudenkotini alueella, siellä päässä. Itkin ja minusta piteli kiinni keski-ikäinen nainen. Poliisit olivat piirittäneet alueen ja saaneet miehen kiinni. Mummo oli saanut soitettua hätänumeroon kun mies oli keskittynyt jahtaamaan minua. Keski-ikäinen nainen sanoi että lähdetään pois, olimme menossa kai poliisilaitokselle rauhoittumaan ja tekemään rikosilmoitusta ja sellaista.
Minä lyyhistyin aivan kokonaan. Ei ollut yhtään voimaa ja itkin lohduttomasti.

Oli jännä kun heräsin ja itkin. Tavallaan itkin ensin ilman kyyneliä, unissani vain, sillä tavalla sisään. mutta tunne oli niin voimakas että aloin itkeä toisella tavalla, oikeasti. Uni tuli huoneeseen. Se tuli minuun tavallaan uudestaan. Ja hetkeen en oikein tiennyt mitä tapahtuu. Makasin vain sängyllä ja itkin.

ja olin ajatellut että tänään on ihana viimeinen vapaapäivä. mutta.
olin unohtanut että pitäisi järjestää kaikki viime vuoden paperit
jotka täällä pöydällä ovat lojuneet
niin
että mahtuu seuraavan vuoden.

seuraavan.
tämän.
nyt alkavan.