tärisin aivan
kun kävelin portaat alas ja olin jättänyt
sen työn
sen työn jota ylihuomenna
ja haluaisin olla kuulematta kyllähän minä tiedän en tahtoisi tietää tahtoisin niin kuin joskus että voisi olla hyvä parempi paras että voisi kokea onnistuvansa

mutta minun on opittava olemaan ei niin hyvä minun on opittava olemaan vain vaikka hyvä mutta ei erinomainen minun on opittava se minä tiedän

ja hakulomakkeet. tehdäänkö pelkästä hakemisesta niin vaikeaa vain siksi ettei kukaan turhan takia
ihan vain huvikseen laittaisi papereita postiin
en jaksaisi millään en millään täyttää papereita

papereista laivat

minua pelottaa minua oikeasti pelottaa en voi kuin vain ajatella koko ajan ajattelen ylihuomista ja en pidä siitä en pidä siitä etten voi nyt huokaista niin hekin sanoivat joilla jo oli ettei se sittenkään helpottanut kun oli tulostanut kopioinut vaikka minä silloin kunhan vain saisi tehtyä aikaansa mennessä mutta nyt
miksi se on niin tärkeää? ja sitten yrittää muka kohauttaa olkapäitään ei sillä väliä ei sillä väliä ja kuitenkin sillä on kuitenkin
pelottaa jos alkaakin vain itkeä jos alkaa itkeä jollei
minä voisin
minä voisin olla juuri sellainen joka alkaa itkeä ja sitten lohdutellaan ja sitten sanotaan että
en pidä yhtään tästä tunteesta
haluaisin jo levähtää enkä uskalla avata sitä minkä tulostin en uskalla se tuntuu niin kamalalta en tahdo edes nähdä sitä miten tämä on näin iso juttu?
painava lasti

istutin ruohosipulin tänään. ja on herneetkin.
ja minun tekisi mieli nieleskellä tekisi mieli laittaa kiinni silmät

en ikinä enää tahdo muodostaa lauseita jotka muka kuulostavat hyviltä kuulostavat oikeasti vain tehdyiltä töksähteleviltä huonoilta
ja en olisi halunnut ikinä sanoa mitään olisi helpompi mennä piiloon

sitten näkee että kaikki onkin ollut pelkkää huijausta.

niin. huijarit. me huijarit. toden totta.

ja voi tajuta lauseita vuosikymmenien takaa. yhtäkkiä. ja täysin.

huijari.

eilen voi helpottua
ja sitten tänään vatsa on loputon laiva johon ei auta harmaat taivaat

nukkua nukkua aina nukkua päiväunia
suunnitella kasviretkiä saareen

saareen

ja lukea toisten saarista jotka ovat minunkin saariani.
juosta vastaan näyttää kuvaa ja siinä me istuimme sylikkäin minä ajattelin
minähän vain ajattelin
niin helppo olisi ollut koskettaa koska hän pyysi

ensimmäistä kertaa kylässä
minä soittaa ja sanoo että on kuvannut puita että sopisiko jos tulisi
ja lopuksi me nauramme tiskatessa koska omituinen yhteys omituinen
en muista sanaa
ja tulee seuraava kerta
kun simpukat pöydällä kivet
minä niiden silmissä minun silmäni hänen silmänsä lattialla voit sinäkin minä en minun täytyy ja muistan päivän väärin kun kävelen kevättä kotiin takissa kevättä tuoksu meren tuoksu ja matoja joita keräsimme siilille minä en koskenut minä yritin olla katsomatta koska kuvat

ei koskaan sanoja vain ohi

unessa me tapasimme
minä tiesin että hän on siellä kaupassa
ja hän oli me halasimme ja kaikki oli kuten olisi ollut oikeastikin ja minä sanoin että tiesin hänen olevan mutta hän ei ihmetellyt ei enempää kuin minä

valvottujen öiden jälkeen ihmisten jälkeen niiden joiden nimet vasta oppii ja sen etteivät he enää nuku vierekkäin me katsomme toisiamme toivottamatta toisillemme sanaakaan sanomatta ja minä tiedän

he ovat eri henkilöitä he kaikki
heidän kuvansa minun seinälläni allekkain vierekkäin toisistaan kuin puut

mutta kaikki eivät ole kuvina niin kuvina että voisi ripustaa
on vain sivuja joiden väliin joskus ja sitten
minun kuvani
joista voi kiistellä vaikka tiedän että se on totta

hän sanoo että minun muistini toimii niin
siksi hän on oikeassa koska hänen muistinsa ei koskaan hän ei voisi sekoittaa
samalla tavalla ei koskaan minä nauran mielessäni niin kovaan ääneen sanon kuule ja hän sanoo niin kyllä hän tietää mutta tässä ei ja sinun muistisi minä nauran enkä itke tällä kertaa ei tässä ole mitään itkettävää tämä on vain muisto tämä on hyvä muisto mutta me muistamme vain paikan väärin kumpikin me muistamme ja onko sillä väliä oliko se isompi keittiö vai pienempi onko sillä väliä jos me kuitenkin

ja edelleen pelkää samoja äänenpainoja kuin silloin
kun värikynät olivat jonoina pöydällä että voisi jatkaa
mutta äänenpainoja ei enää tule
enää on vain pyyntöjä ja kysymyksiä kutistuneita kädenojennuksia ei koskaan lukittuja ovia enää tarvitse pelätä tarvitse lukita vaikka

minä en muista
kuitenkaan en muista edes unissani että meistä on tullut
aikuisia
ettemme me enää
lukitse toisiamme viherhuoneeseen ettemme kävele veitset kädessä että
minä olen ollut liian pieni kuulemaan mutta nyt en ole enää ja minun kotini ovi
on hyvin kaukana

ja meri

omituiset vuodenajat jotka eivät koskaan
liiku niin kuin ovet
niin kuin kivet minä liikun
ja pidän

lämmitän ensin käteni sisällä ja ojennan
tule katsomaan
tule katsomaan minä näytän tule katsomaan ja se on lämmin onko se lämmin
mutta valot on sytytetty ja kuula on vierinyt jonnekin sängyn alle kivet liikkumatta pöydän päällä vain minun silmäni vain minun sormeni
tahtoisivat
kivet rannoilla ettei minun tarvitsisi kuulla kuinka he sanoillaan tekevät toisen pikkuhiljaa olemattomaksi koska olemassaoloa on vaikeampi kestää nyt kun hän ei enää ole tässä
rantoja kahlattava ensimmäistä kevättä
ja ajatus ja ajatus niin että minä kuulen vain sen mitä hokea
eikä aikaakaan

kun taas olen liikkumassa ja kivet takana
takana hän joka kysyy takana hän joka avaa ovia minun vierestäni enkä minä tahdo hänelle enkä minä tahdo koska tiedän mitä hän rakastaa tiedän mitä hän minusta miksi miksi ei ja viimeisiksi sanoiksi jäävät ne joita kuulemme toistemme isiltä

he tarjoavat aina lehtiä joissa ei olekaan luettavaa
minä olen eronnut kirkosta minä en tahdo ettekö ymmärrä ja
me nauramme koko kirkkopuiston ympäri mitä älyttömyyksiä mitä ja kuvittele että minun äitini pitäisi huolestua kuvittele tuollaisen kanssa ja kuvittele

minun äitini sanoi lähettävänsä minulle paketin ja yhdessä mietimme lahjaa
ei minulle. ei minulle tällä kertaa on vaikea tietää kenestä he välittävät.

on vaikea tietää miksi

ja aina lähempänä merta vaikka kauemmaksi sisämaahan
en minä ole koskaan
uinut oikeasti valaiden kanssa koskaan nähnyt kuinka jää kuinka
vain kerran kiertänyt vain kerran ja silloin oli kaikki kevättä oli talvea ja oli muita mutta ei minun
yksin minun
niin kuin veneen viertä liikkumatta
ja siinä hetkessä minä olisin voinut

mutta se olikin joku toinen
pitää olla tarkkana ennen kuin rukoilee

ja he nauravat tietysti he nauravat sillä eiväthän kivet elä mitä sinä
ja puut eivät tunne
eiväthän
kysy luontosuhteesta
kysy ja ole hiljaa ja naura ja ole hiljaa ja sillä tavalla

pääsee aina eteenpäin

tai hiihtää
isäänsä kiinni koska
sittenkin
hiihtää koko järven ympäri hiihtää hiihtää pitkin jäätä ja ne jotka koettavat saada alta kaloja huomaavat
huomaavat kuka on mennyt ohi

edistystä

tää on taas noussut
työmiehet
mutta edistystä koska nukkui jopa yhdeksään
eikä ihan hirveän muutaman minuutin välein katsonut kelloa
joskus vain

tehtäviä on tehty
kaikkea
mitä ei ehkä ennen

ja nyt pitäisi
aloittaa vielä ne
jotka ovat jääneet tekemättä
ja tulevat

unissa on ollut painajaisia
taas niitä samoja joista en ikinä pääse
mutta olen tajunnut niistä jo jotain
uutta
ehkä
ja minä tiedän etten pääse unistani ellen
mene niihin
ihan niihin kiinni
oikeasti oikeasti maailmasssa

tekee mieli avata sanoja
katsoa niitä
kääntää kääntää ehkä vähän
ja minä huokaan koska

on helppo jättää kirjoittamatta
helpompi
ainakin kesken

ja isä on soittanut äiti on soittanut ja nyt minun pitäisi soittaa
olen unohtanut kaikki
velvollisuudet
olen vain kulkenut kulkenut pysähtynyt nauranut ja jäätelöä
koti on aivan kamalan näköinen. miksi siivoaminen unohtuu niin helposti? ja miksei kaikilta?
olen aivan ulkona kaikesta
toiminnasta
luen sähköpostiviestejä joihin en ole vastannut ja niihin on vastannut jo monta
ja minunkin pitäisi mutta en
minä en sano mitään ja kerääntyvät
asiat joista pitäisi keskustella
mutta minä pysyttelen turvallisesti ulkona
pyöräilen uudella vanhalla pyörällä helpompaa kuin vanhalla uudella vanhalla jossa ei ollut vaihteita pyöräilen ylämäkeä voin pyöräillä ylämäkeä paitsi viimeistä koska viimeistä ennen tulee pitkä jono autoja ja täytyy pysähtyä ja jyrkkä

ulkona
voi kohta alkaa kerätä kasveja yhden opintopisteen verran.
seitsemänkymmentä.
vähintään.
ja ne pitää nimetä. lajilleen.
ja ne pitää kuivata. sellaisella systeemillä. jota en varmasti osaa rakentaa mutta ehkä isä ehkä äiti
ja ne pitää asetella kauniisti
minä
jonka kädessä ei pysy mikään teippi liima oksansuikale
ja leskenlehtiä on jo
sinivuokkoja
olen nähnyt
ja nyt pitäisi vain
päättää
mistä minä mikä minun alueeni
näin jo untakin
mutta siinä ne kaikki kukat kuihtuivat koska ei ollut muovipusseja

opettajan uni oli muovipussit
pelkät muovipussit koko maailmassa
ja me olimme ensimmäisellä luokalla

nyt me emme ole luokalla enää
unessa poika huusi minun nimeni
ja kysyi tulenko perjantaina
sanoin etten tiedä
ja kuiskasin tytölle että oikeasti en mene en mene koskaan vaikka

joskus tekisi mieli jättäytyä ulkopuolelle
vain jotta
voisi sitten olla keskellä

niin. jättää siihen ruokapöytään aina päätyyn vapaat paikat
että kerääntyvät ympärille
mutta entä jos menevät eri pöytään?

olisin hyvin ehtinyt käydä suihkussa
se huoltomies
se taitaa tulla vasta huomenna.

En tiedä johtuuko
unieni hysteria
ympäröivästä hysteriasta

minusta on tullut rauhallinen. tyyni.
ei paniikkia siitä että proseminaariesitelmä on ihan pian
ei paniikkia siitä että lauantaina pitäisi haastatella kirjailijaa, jonka kirja ei ole vieläkään tullut ja jota en siis ole lukenut
ei paniikkia siitä että minulla on rästissä aika hiton monta kurssia ja tehtävää
ei paniikkia siitä ettei minulla edelleenkään ole kesätöitä ja ei siis edelleenkään tulevalle kesälle rahaa
keine panik

vaikka en osaa enää saksaakaan.

twin peaks ei jätä minua edelleenkään rauhaan
viime yönä olin taas siellä
twin peaksin maailmassa
tai paremminkin
se oli minun maailmassani
ja jälkeenpäin ajatellen uni oli lähinnä huvittava
kuvitelkaa
supermarketti täynnä ihmisiä jotka juoksevat ympäri ympäri
toisiaan jahdaten toisiaan pakoon
huutaen : MY NAME IS BOB! MY NAME IS BOB!

sellaista se oli.
unieni hysteria.
ja minua olisi pelottanut siitä herätessäni
ellei vieressä olisi ollut kuuma poika
joka ei lainkaan näyttänyt bobilta nukkuessaan ja joka nukkuessaankin saattoi kietoa kätensä ympärilleni

lapsena näin painajaisen jossa äidilläni oli haarukka päässä
en muista siitä enää mitään muuta kuin tuon ja sen ettei äiti oikeastaan edes näyttänyt äidiltä vaan oli jotenkin vääristynyt. muistan haarukkapään sen takia että siitä tuli perheemme sisällä vitsi. kaikkien mielestä se oli hauskaa.
miten se ei ollut minusta yhtään hauskaa?

luulen
että minun uniani ei ole koskaan ymmärretty
minua ei ole
unien kanssa
äiti on aina luullut minun keksivän uneni
koska hän ei näe
hän ei voi ymmärtää
että minä saatan oikeasti muistaa samalta yöltä helposti viisikin eri unta
ja yksityiskohdat
ja että minä vielä kerron niitä
kuin tarinoita
hän ei uskonut
enkä ihmettele koska sanoinhan minä että meidän saunassa asuu läpinäkyvävärikäsmies ja soitin pianolla hienoja kappaleita joita olimme opetelleet musiikkileikkikoulussa, katsos minullahan oli niin hyvä sävelkorva että kyllä minä vain noin vain opin ne kuulemalla ja vaikka en ole koskaan aiemmin koskenut tähän meidän antiikkipianoon niin kyllähän minä osaan kuitenkin tällä soittaa
niin
ja kyllähän niitä oli paljon
sellaisia
joista voisi päätellä
etten minä aina ihan erota sitä
mikä on totta ja mikä ei

mutta unet olivat totta

unien tunne voi jäädä päähän soimaan

sitten osaa tuijottaa vain kattoja
silmiin jääviä verhon juovia
ja päättää maalata ne

ja huomannut
että unien väliin voi jäädä yksittäisiä kuvia
niitä
jotka aamulla tuntuvat epäloogisilta
eikä tiedä
mistä ne ovat ja mihin

minulla on unen tunne päässä
mahdotonta selittää kun ei se ole kuva
ainoastaan
mutta minä kävelen autiossa kaupungissa autioiden liikkeiden ohi
ovet auki
ja etsin kivisiä portaita antiikkikauppaa
itken itken itken en mene sisään en istu

ja minä tiedän mitä minä itken
mutta nyt aamulla
minun on mahdotonta muistaa
käsittää
että pelkät kädet
ja minun onneni
ehkä joskus
olisi voinut saada pois tolaltani
mutta siinä oli jotain muutakin
jota voi ymmärtää vain unissa
tunne, joka ei ole koskaan selitettävissä
mutta joka silti on
olemassa

ja yksi yö
minä mietin symboleita
ihmisten
vartiolla on omansa linnut ja tiet kolme puuta ja kuutamouinti
lynchillä on selvästi omansa laulut ja esiintymislavat
smedsillä pölkyt
mannerilla hevoset ja kissat

ja minulla
tajusin että minulla on kivet
olen kyllä tiennyt että ne ovat draamoissani
mutta nyt huomasin että huomaamattani
ne ovat myös muissa
ja hyvinkin keskeisesti
ja sitten
ymmärsin
että minun omassa elämässäni
nehän ovat juuri kivet

ja ne tulevat jo äidiltä.

unelmat joita ei unelmoitu. niin. eihän hän. mutta oli kivet.
ja niistä minun on pitänyt pitää kiinni.

ja setä päättäjä näkee mielessään vain kivekset
minua nauratti
minua nauratti vaikka olin vakava ja vain vähän hymyilin
alistuva mutta sanoin suoraan ehei
ja hän varmasti kuvitteli
hämmentävänsä näin pienikokoista kiltinnäköistä tyttöä
että mitäs siellä alitajunnassasi oikein liikkuu
ehei
minä sanoin
sinä et tiedä minusta ja minun kivistäni mitään
etkä minun perheestäni jos luulet

joskus ihmisten tuntuu olevan vaikea käsittää
ettei kaikki
mitä kirjoittaa
tarkoita
ole totta minussa
että jos he näkevät minun piirrustukseni ja tietävät että olen laskenut viiten
he luulevat että myös kaikki muu

ja juuri siksi
minä kirjoitan
nauraen kirjoitan
koska voin sanoa mitä tahansa
luulkoot, minä voin nauraa
eikä minun edes tarvitse
ajatella mitä ehkä muut
ainut kun ei tarvitse
ainkaan vielä

mutta eikö se ole myös sitä
että kaikista voi tehdä uuden kuvan
kuin näyttelemistä mutta ei tarvitse itse mennä näyttämölle
ei tarvitse muistaa ulkoa koska voi muistella jatkuvasti

ja ehkä minä vapaudun myös unista
samalla kun teen niistä osan
kirjoitusta kirjoituksesta

täällä on kesä.

PIKKU HAN

1.
Pikku Han,
älä pujahda pakoon,
kun kadehtijat astuvat
majasi ovesta sisään.
Laula heille unista,
joita mietit,
ja he jättävät sinut.

Pikku Han,
kun lakkaat nyhtämästä lankaa
etkä enää puhaltele pilviin,
lähdetkö silloin niinkuin hekin.

2.
Tänään puu
loi itsensä sinussa
Pikku Han
ja sinä piirsit sen
hiekkaan.

Aamulla
kuulet lintujen
laulavan sisälläsi.
Älä silloin
hävitä kuvaasi
Pikku Han.

- Mirkka Rekola, Pikku Han -

eilen
oli aika huikea päivä
ensimmäiset prosemma esitelmät.
ja heillä meni hyvin
suurimmaksi osaksi
todella hyvin
ja minullakin oli helpottunut olo

viimeinen jakso twin peaksia
eilen
illalla
ja arvasin näkeväni unia
sillä eiväthän tuollaiset kuvat voi jättää minua rauhaan niin pian
mutta ei painajaisia
varsinaisesti

olin surullinen koska minulla ei ollut rahaa
söimme cooperin kanssa suklaakakkua
cooper kysyi haluaisinko että hän lainaa minulle rahaa
sanoin en
entä jos käymme tankkaamassa huoltoasemalla, hän voi maksaa
sanoin ettei minulla ole autoa
ja cooper kysyi tahdonko mennä huoltoasemalle jäätelölle
suostuin ehdottomasti ja kerroin eräästä huoltoasemasta josta saa erinomaista jäätelöä
tai joskus sai sillä en ollut enää varma oliko se vielä olemassa
cooper nauroi ja sanoi katso ympärillesi
olimme heinolan torilla ja kaikki oli hyvin autioita, yksittäisiä kojuja siellä täällä ja myyjät näyttivät apaattisilta, liikkumattomilta, jotenkin omituisen värittömiltä
jatkoimme matkaa ja tulimme perille
cooper toi pöytään suuren lautasellisen punaista sorbettia
hän jakoi jäätelön osiin ja teki yhdestä shakkilaudan
seriffi ja cooper alkoivat pelata
minä söin jäätelöä
se muuttui pelin aikana ruskeaksi ja maistui pähkinältä mutta raikkaalta
väkeä tuli enemmänkin
tuttuja (mutta en enää muista kasvoja)
cooperin piti lähteä ja hän kysyi onko meillä nyt rahaa maksaa jäätelö
joku mies joukosta vastasi myöntävästi

ravintolassa ei ollut oikeastaan tarjoilijoita tai myyjiä
siellä oli siellä täällä sotilaspukuisia nuoria miehiä seisomassa hyvin suorana
ja yksi hienosti, vanhanaikaisen sotilaallisesti (kuin ne englannissa seisovat ukkelit) pukeutunut nainen ikkunalaudalla, hän oli pomo ja tiesimme että hän tietäisi maksoimmeko vai emme
mies, joka oli vastannut meillä olevan rahaa viritti omituisen viritelmän pöydälle
hieno sotilasnainen hymyili meille, ei kovin ystävällisesti
ja lähdimme juoksemaan
olin varma että sotilasnainen siirtyisi jotenkin yhtäkkiä eteemme että jotenkin hän saa meidät kiinni
mutta jatkoin silti juoksemista. ensin oli kauhean paljon portaita ravintolan sisällä ja joka mutkan takana seisomassa sotilaspukuinen mies

juoksimme kadulla. kaikki huusivat. en uskaltanut katsoa taakse. juoksin vain.
tuli ylämäkiä. ne olivat tosi raskaita juosta
oli pakko kävellä vähän
aloin tajuta että tämä on unta
että en oikeasti jaksaisi juosta näin pitkää ja edes tämän vertaa ylämäkiä
päätin siis lähteä juoksemaan uudelleen ja voimistaa vauhtiani
mutta kaikki hidastui
yritin kuvitella että olen perillä kotona (se oli yliopistonkadun kotini) että nyt avaan oven
mutta olin vasta puolimatkassa. ja liikkumiseni hidastui edelleen.
otin kaiteesta kiinni. yritin hivuttaa itseäni liikkeelle. liikuin enää hyvin vähän.
ei kuulunut mitään ääniä enää takaa.

lumessa

ja vesi ikkunaa vasten
vaikea sanoa onko kevät talvi vai syksy

uneni elokuvia
murhia hirviöitä
veitsi jolla mätä pois paprikasta
veitsi

ja untaan voi hallita
jos
joskus

olen alkanut uneksia niin
että unessa ymmärrän uneksi
ja alan muuttaa
hei minähän voin eihän minun tarvitse
nyt käykin näin
sittenkin käy näin

miksi en ole vielä ymmärtänyt
että voisin vaikka
lentää grönlantiin tai islantiin tai inariin
meren alle valaiden joukkoon katsomaan kuinka suuri kieli

unet ovat arkipäiväistyneet
ja vaikka ymmärtäisin
että niitä voi ohjailla
en
osaa nähdä kuin sen alueen
jossa seison

unia unia
voiko niitä koskaan laskea

käsistään

ilo

olen ollut kotona
siellä kotona jossa
asuu isä ja äiti
enää kahdestaan
suuren suuressa talossa
jossa on monta televisiota ja monia huoneita ja tietokoneita ja ikkunoita ja piha ja metsä
ihan lähellä

mutta oli tuuli
edelleen tuuli joka ei näytä tuulevan enää

ja pahvisia laatikoita
joita on täytetty tavaroilla joita ei enää tarvita tai
jotka halutaan säilyttää
kuten vanhat kouluvihot kuten vanhat päiväkirjat ja muistikirjat ja piirrustukset
avasimme poikani kanssa yhden laatikkoni
ja voi sitä tyttöjen määrää
minä tosiaan piirsin niitä aikalailla
ja tekstejä
muistikirjan johon olin kirjoittanut jo ennen kuin osasin
eessä oli monen monta hakasta ja ässät olivat aina väärinpäin
käsittämättömiä sanoja
ja sitten oli lauseita
kaksi lausetta peräkkäin
jotka olivat niin uskomattomia että nauratti
jotain olemisesta ja ajasta. ja tämä pieni tyttö joka on ollut vielä ennen koulua.

kummaa huomata
että on kirjoittanut jo kauan
kovin kauan ennen kuin on alkanut muistaa kirjoittavansa

hirvittäviä runoja niin hirvittäviä etten kehdannut näyttää mutta poika näytä näytä nyt ja voi mitä roskaa
mutta hei
minä olen ollut niin pieni. ehkä juuri oppinut ensimmäisen englanninkielisen sanani love
ja kuullut ensimmäisen englannin kielisen laulun jossa sanotaan love
ja sitten siitä tehdään suomenkielinen versio
tietysti

luin myös kirjeitä
vanhoja kirjeitä joita minulle on kirjoitettu
monissa niissä mainittiin koira

olen todellakin ollut joskus koirahullu. kirjaimellisesti.
onko kaikki pienet tytöt olleet?

ja uskomaton oli myös vuonna -93 kirjoitettu "jos minä saisin päättää"
jossa päätin ettei luontoa saa liata ja turkistarhaus on lopetettava ja eläimille on järjestettävä hoitopaikkoja jos ne on haavoittunut eikä mikään sellainen "eläintarha jonne tyhmät ihmiset tulee pällistelemään" ja huvittava tummaihoisia ihmisiä ei saa syrjiä kun ne on ihan samanlaisia kuin mekin
toisaalta piirsinhän minä joskus lihapullia ja sanoin äitille että lähetetään nämä niille afrikan lapsille.

ja tänään
bussin ikkunasta minä näin liikuttavan eron
ensin tyttö ja poika suutelivat. suutelivat. oikein pitkään. ja sitten. sitten tyttö alkoi vähitellen itkeä ja poika tarttui tyttöä leuasta ja suuteli uudestaan. ja sitten. tyttö itki silti. ja lopulta pojan oli noustava bussiin. ja tyttö laittoi kädet ympärilleen ja itki ja tuijotti. ja kun bussi lähti liikkeelle tyttö yritti etsiä katseellaan poikaa mutta poika oli tullut toiselle puolelle bussia ja tytön katse kohtasi ehkä vain minun katseeni joka uteliaana mietti miksi
niin kova ikävä
ja tyttö niin surullinen. silmät.

ja tosiaan
minulla on isin ensimmäiset kiikarit nyt
uskalsi antaa
ja uskalsin ajaa
edestakaisin
ja pelkään etten kohta uskalla ja en kohta enää muista miten ajetaan

ja herneet on jo versoja!

ja
ja

ja minä olen oikeastaan
oikeastaan aikalailla
hyvillä mielin
kun äitikin opetti miten tehdään sisällysluettelo
ja sain tänään "suklaakuorutteisen vaahtopallon"

unessa nenästäni tuli vihreää limaa
tuli tuli vaan
mutta ystävänikin nenästä tuli

oikeasti ei tule
ja varis hautoo

ja
ja

minun opettaja oli kirjoittanut minusta
neljännellä luokalla
että
luonnetta viehkeää aitoa
ja laulun taitoa
ja että tulen luomaan maailmoja värein tai sanoillaan

:)

voiko oikeasti vieläkin tulla iloiseksi
sellaisista sanoista joita joku muinainen auktoriteetti on joskus sanonut?

ilmeisesti voi.

en tykkää tuulesta
en tykkää siitä silloin kun ollaan veneessä

ja nyt olen sisällä
sisällä minussa en tykkää siitä
en pidä
pitäisi sanoa
perusteella näkökulma tulkintani

en pidä epäonnistumisista
en pidä keitetyistä kylmistä juureksista

pidän tuulesta kun olen sisällä ja ikkunasta
näkyy
kuinka puut liikkuvat edestakaisin
pidän tuulesta hiuksissa
veden alla ja alloista selkää vasten

pidän siitä kun unohdan olla olemassa
näin
kun sanat
eivät ole enää minusta kun kirjoitan
mutta ne eivät ole sivistyssanoja

pidän veneistä

viime yönä oli vankila
vankilaan oli joutunut tosi pieni poika
sitä ei kerrottu miksi
ja siellä oli toinenkin, sen pienen pojan veli
ja niiden poikien isä tuli vankilaan vierailemaan, katsomaan poikiaan,
kai
en oikein muista
kunnes minä olinkin se isä
ja olimme karanneet vankilasta
tai he olivat
ja sitten minäkin karkasin
ja yritin juosta heitä kiinni
ja lopulta heillä oli kassit täynnä pesuaineita ja kaikkia sellaisia naisille tarkoitettuja
ja he olivatkin ystäviäni
ja lähdimme takaisin
että ehtisimme vankilaan ennen kuin kukaan ehtisi huomata
että olimme räjäyttäneet vankilan pohjatiilet jotta pääsimme ulos
kaivautumaan
ja kysyin pienestä tytöstä
siitä vähän omistuisesta
että missä se on
sillä sekin oli karannut heidän kanssaan
ja ystäväni selittivät
jotakin jota en muista enkä silloin ymmärtänyt
mutta kun tulimme lähelle vankilaa
olivat kaikki pihalla taskulamppujen kanssa
koko asuinalue oli piiritetty
emmekä enää voineet painautua vasten maata, piiloon, odottamaan
että autot menisivät ohi
koska he liikkuivat jo metsässäkin
taskulamppuineen
ajoivat edestakaisin teitä
käännyimme takaisin
mitä me teemme mitä me teemme

ja herää on jo valoisaa

toiset voivat nukkua koko päiviä
toiset ovat surullisia
kääriytyvät peittoihin ja jos heille sanoo ei saa mennä päivävaatteissa he eivät ymmärrä ja lopulta suostuvat surullisin suin ja laittavat ylleen likaisen viltin

ja ruokakaupassa ei ole hajuakaan siitä
mitä laittaisi ruaksi
saa ostoskoriin kaksi porkkanaa.

ja puut huojuvat
ne huojuvat niin

ja isä tulee vihaiseksi siitä
että minä en aina jaksa olla se joka liikkuu
että minullakin on
tekemistä
oikeaa tekemistä
että voi tulla vihaiseksi siitä ettei elämä ole sama elämä kuin toisella
ettei kaikki toiselle tärkeä ole tärkeää toiselle
niin tärkeää samalla tavalla että pitäisi olla paikalla
ja veljeä ei ole pakotettuaneltupyydettyraahattuloukkaannuttu enää sen jälkeen kun hän täytti viisitoista.
sitten saa katsos itse jo päättää.
mutta
ymmäräthän sinä tyttö kulta että sinä olet eri asia
olet niin pirun eri asia
olet niin saatanan eri asia
joka ikisessä asiassa

enkä minä edes koskaan kiroa
koska olenhan minä hyvänen aika siinäkin eri asia

eihän meitä voi mainita edes samassa lauseessa

kun sinä olet kulta rakas terve
ymmärräthän sinä

niin.
juuri niin.

päiväunia

minä olen ihan sininen.
en ihon alta. vaikka on sielläkin viivoja.
ja papereilla
kulmasta lähti aina ne keltaiset säteet
pitkät viivat alas maailmaan

ja yhtäkkiä on viikko vapaata
tai siis
itsenäistä työskentelyä
joten

olen alkanut suunnitella matkaa
ihan vain
että kävelisi rantaa pitkin kävelisi kivelle
kiipeäisi
ja voisi syödä miettimättä mitä

sunnuntaina ei ollut tähtitaivasta
vaikka reitti tähtitornille oli selvä.

maanantaina en ollut muistanut
mitään kalenteriini merkitä

tänään en tiedä olisiko minun pitänyt
ja tässä

on niin täynnä oleva pöytä
niin täynnä oleva maha

piirtäisi pisteitä toisten naamaan
jäljet maassa siinä kohtaa johon kuollut

varis ehkä hautoo jo
ehkä
en minä tiedä niistä
ne ovat lintuja

pingviinit eivät lennä.
milloin ne kadottivat taitonsa vai onko niillä edes
ollut
mahdollisuutta yrittää

kirjoitin eilen elämäni huonoimmat esseet
mitä muuta voi odottaa
jos aikaa on enää
ja koko kurssi
olisi pitänyt

minäkin tahtoisin kävellä vanhojen talojen katuja
tahtoisin osoitella värikäitä ikkunankarmeja
ja ovia joissa on kolkuttimet
siellä ihan alhaallakin asuu, ihan alimmassa ikkunat katua alempana
tahtoisin osata reitin kadulta kadulle
kaupungissa

mutta kun tulee ulos ostoskeskuksesta tai ravintolasta tai peilisalista
ei tiedä mihin suuntaan pitikään lähteä
pyörii pyörryttää pyörii
ja menee ovesta sisään joka on ensimmäinen
ja huomaa vasta sisällä
että on tullut takaisin siihen suuntaan
mistä jo lähti

minäkin tahtoisin istua junassa taas monta tuntia ja sitten metsät

tahtoisin odottaa lentokentällä
että
kiinnittäkää turvavyönne

illalla tulee valo
pistää ikkunasta läpi
pistää vaatteet viivoiksi
siniseksi siniseksi
turhautua
turhaa utua

minulla on kirjekuoressa rahaa. lähdössä. jo monta viikkoa.
minulla on pöytä täynnä tavaroita ja roskia. banaaninkuoret.
ajatuksia vain öisin
niitä joista voi kirjoittaa sadunkin

ja niin hyviä nimiä
että niille on pakko nauraa
kun tulee
uusi valo

ja matkalle

unessa
ystäväni kasvattivat kotonaan puuta
josta kasvoi sipuleita (minun mielestäni ja oikeasti kaikkien mielestä). mutta ystävät sanoivat että ne ovat persikoita. en uskonut. ystävä alkoi kuoria yhtä sipulia, ja se oli sisältäkin ihan sipuli. punasipuli. mutta ystävä sanoi, että katso nyt, tämä on tällainen kerroksellinen, niin kuin persikka. minä selitin että juuri sellainenhan sipulikin on. että minulla on kotona punasipuleita, voin näyttää teille ihan hyvin. ystävät eivät oikeastaan uskoneet minua vaan maistoivat sipulipersikkaansa. minua epäilytti maistaa. mutta se maistui persikalta. ihan makea. olin ihmeissäni.
unen loppupuolella tarjosin ystävilleni sipulia. ystäväni söi koko sipulin sanaakaan sanomatta.

joskus olisi mukava mennä naamiaisiin.
sellaisiin. että olisi oikeat naamarit. niin kuin joissain hienoissa aateliselokuvissa. että kaikilla on sellaiset hienot pikkunaamarit. tai ainakin ihan oikeasti
jotain
eikä vain vappuhattu

eikä mikään vappunaamiainen.
vaan tanssiaiset!

hienot mekot ja minä voisin laittaa kissanaamarini jonka äiti on tuonnut roomeon ja juulian kaupungista.

naamiaiset.
matka.
ja ihana punainen mekko.

ei kannata vaivautua lukemaan

plaah plaah plaah.

on ollut pakko laittaa verhot kiinni
että voi nähdä

lattialla on kaksi paperia tai enemmän paperia
ja kahteen on piirretty on maalattu eikä piirretty
toisessa on tarina ja toisessa on mieliala joka jo oli

aurinko välkkyy ärsyttävästi

ja minähän kirjoitan parasta aikaa tietellistä tekstiä

miksi minua ei huvita?

tekisi mieli pomppia ja heitellä tavaroita sikin sokin
säkkiin sakkiin

tekisi mieli availla ovia ja huhuilla

sellainen möykky vaan eikä valo tyhmä kevät tunnu yhtään kivalta kun ei siitä voi edes pitää kun ei siitä saa nauttia kun aina on huono omatunto jos vaikka syö jo kolmannen kerran jätskiä tai vaikka vaan kävelee tai seisoo tai istuu tai liikkuu tai on liikkumatta jos mitä tahansa muuta kuin mitä

minkä mukaan on juuri nyt määritelty.

teen ruotsinläksyt.

nekin tuntuu hauskoilta. niitä voi tehdä vaikka parvekkeella! paskat. olisi edes kannettava tietokone niin

ja turha valittaa. turha mitään valittaa. en osaa kuin valittaa.

miksi muut osaavat
kaikkea muuta

muu muu ammuu ammuu
ammun.
kohta. ellen. saa. itseäni. ellen. saa. tehdä. mitä. minä. haluan.
ja miksi en saisi?

niin. tyhmä taas valittaa ja istuu vankilassa kun ovet on auki. plaah plaah plaah.

huomatkaa tämä tekstini taso. niin tiedätte millainen on ajatusteni taso tällä hetkellä

ja ajatelkaa
että tällaisena päivänä
kun ajatusten taso on tämä
teidän pitäisi istua koneen äärellä ja kirjoittaa, kirjoittaa kirjoittaa jotakin hyvin tärkeää ja tieteellistä ja hyvää tekstiä
tai vähintäänkin pitäisi tuottaa jotakin ymmärrettävää
tekstiä
koska piditte jo eilen vapaapäivän
koska
ajatustenne taso oli eilenkin aivan samanlainen
paitsi että se oli ihan erilainen mutta
kuitenkin sellainen ettette kyenneet kirjoittamaan

kuvitelkaa hetki


niin.
niinpä.

ne ruotsinläksyt.

tänään on ollut alakulon päivä

ei tunnu että olisi missään
kävelee ja kävelee istuu ja syö ja hississä ja käytävillä ja
tyttö soittaa pianolla Pianoa

tänään ei tekisi mieli tehdä mitään.

hiljaa autolla edes takaisin, ehkä
pitkiä matkoja kyydissä nähdä ikkunasta maisemat nopeasti ohi
pysähtyä huoltoasemalle jäätelöä
jatkaa matkaa

tekisi mieli hypätä junaan kuulutukset se ja se asema se ja se asema

olisinpa taas huomenna kevät
nukahtaisinpa aikaisin ja olisin ahkera aamusta ja osaisin kutoa neuloa ommella

tekisi mieli kotiin

isi sanoi että se on ainoa oikea koti eikö niin
minä sanoin ei

ei ehkä ainoa mutta on myös

silmät niin unta
niin unta
ja valoja pinnoilla pitkin pintoja minun ihoani silmissä
puolukoita pöydillä lattioilla kerätä niitä kuin kiviä
ikkunalaudalle aarteet joita löytänyt ja sitten matka
valhe on peili ja peilissä sataa sadetta nyt kun ei ole taivasta peitossa
kasoja lattialla kasoja ja niiden alla kasoja
valoja yöllä mutta yöllä vain sen verran että kuulee jos ovella joku jos eivät kuule
silmät silmät ei se ole aina niin että vain ruskea tai sininen pikku s pikku s
ehkä hetken voi olla se mitä näkee ikkunasta ehkä hetken kun valo taas tulee
mutta
minä haluan grönlantiin.

alakulon päivä.

minusta on tullut tyhjä.
sitten ei osaa sanoa mitään.

ajattelin yöllä vettä. kuinka sittenkään
en ole sitä
lainkaan
että minähän pelkään vettä
ja tulta
ja että metsässä voi olla vapaat jalat

jotakin jää aina
puuttumaan
kun yrittää muistaa
kirjoittaa uniaan tai tauluja sanoa sanoja
joissa muka pitäisi olla merkityksiä

poika on vesipoika. ja paskat. minä sanon niin koska olen luonut kuvan.
olen luonut kuvan kaikista
yhtä kauniin yhtä kauniin kunnes astutaan vieretysten katuja kunnes on korkeita taloja ja toiset menevät edellä
se että minulle sanotaan onnellinen oli minun onneni ei sen toisen ja mihin se katosi sinä yönä kun kuuntelin seinän takaa

mutta en minä enää muista
muuten kuin yhtenä yönä
kun kattoon tulee valon varjot
puiden lävitse
toisten asuntojen ikkunoista
kaukana kulkevista autoista

en minä edes muista miltä tuntui maata mökin yläsängyssä ja kurottautua alapuolelle pääalaspäin kuiskata nimiä ja kuinka paljon
en minä muista miltä tuntui täristä laiturilla tuntui kuin ilman vaatteita katsellessa
katsoa muualle katsoa jonnekin pois ja yöllä kuvitella kuinka hiipiä hiljaa

ja sitten tulivat hiljaiset käytävät kun nukutaan greipit ja vesimelonit
kaikki samanlaiset valkoiset ovet
ja kevätpäivä
niin
pojilla sikarit ja tytöt niitä saippuakuplia
hyvin sanottu. ystäväni niin hyvin sanottu.

ja lopulta on kulunut vuosia.
yhä me nauramme mutta
onko meidän äänemme eri?

kuka soittaa pianoa kerrostalon yläkerrassa?

enkä minä oikeasti muista tasaista tikitystä ja puolentunnin odotusta
niitä puisia huoneita
en minä
miltä kädet tuntuvat kun osaa kuljettaa niitä edestakaisin ajattelematta
katsomatta nuotteja

opettaja luki meille kirjoja säveltäjälapsineroista

ja lauluja joita kuulee laulettavan muttei ole ehkä koskaan itse
paitsi keinuissa
kuulee nyt
keväällä
ja niitä ei tunne niitä jotka laulavat

eikä pitäisi koskaan jättää lausetta kesken
ei koskaan kysymystä esittämättä tai esittää jos
ei halua kuulla tai jos
sittenkin tahtoisi tietää

pääsemmekö me koskaan yli
jos ei ole rajoja?

minä kirjoitin että hän on ihminen
ja se oli totta
se oli totta viime viikolla ja silloin
kolme vuotta sitten
kauemmin
viisikymmentäluvulla neljäkymmentäluvulla
me tiedämme sen
kun katsomme peiliin
eikä ole lettejä ei ole mitään mikä on tehty untuvasta eikä mitään talvitakkeja eikä minkäänlaisia höyhenpukuja ei mitään mikä voisi muistuttaa siipiä tai taikinaa me emme ole

makaamme lattialla ja tyttö sanoo että hän ei ole tästä ajasta
että minä olen ajatellut tytön vihaavan häntä mutta ei sittenkään
tyttö vain tietää ettei hän ole tästä ajasta

ja minä riipun heissä kaikissa kuin nukke
jota voi pitää kädestä tai hameenhelmasta
kuljettaa taskussa
taskukokoinen minulle sanotaan
rutistetaan mutta ei koskaan niin kuin
niitä
joista sanotaan kaunis

ja miltä tuntuu istua ja odottaa että hän tulee
miltä tuntuu kiertää kuvia kiertää niitä ja tajuta että onnistuneet kuvat eivät sittenkään
ja kun hän vihdoin saapuu menee toiseen huoneeseen kulkee edestakaisin ja silloin minä
ja kaikki katoavat kunnes
minut tehdään näkyväksi mutta
eihän silloin enää mikään ole mahdollista
sillä huoneessa olen enää minä ja
muut

ja miltä tuntuu istua suuren pöydän ympärillä kuulematta ainuttakaan lausetta
te tylsistytte kuoliaaksi älkää jatkako menkää kotiinne sammuttakaa ruudut ja pistäkää peitto päällenne ei teidän tarvitse minä sanon tämän ihan oikeasti
ja sitten
huoneeseen tulee hän
joka ei sytytä yhtään valoa ei sano yhtään sanaa kenessäkään ei herätä mitään paitsi silmät ja silloin minulle sanotaan että kappas silloin minua töytäistään ja naamalla on sellainen virne että

minä juoksen kaikki pellot minä tapaan ihmisiä teiden varsilla otan omenan puusta koska niin saa tehdä ja silloin minä kuvittelin että tahtoisin kuvan

kuvittelin että kerran minä istun näin
kerran minä
ja silloin minä kuulen
silloin minua ei enää niin kuin taskuun

mutta metsästä tehdään kesämökkitontteja rivitalotontteja moottoritietä
mansikoita heinän päässä
haluatko kuulla kun puhun kielillä

ja minä en tiedä haluanko enää nähdä sitä kuvaa jossa minä olen ihan samannäköinen haluanko
sanovat anteeksi ja sitten on parit ja sitten on juuri sellainen kun on haluttu juuri
ja kysyvät milloin
ja minun tekisi mieli olla se joka ei ole
enää
yhtään samanlainen

ja juuri eniten minä en ole
koska he eivät ole koskaan yrittäneetkään
tuijottaa silmiin niin pitkään
kunnes kääntää pään he eivät ole tienneet että minä pystyn

eikä sanottavaa
sillä on tyhjä
kaikesta

ei voi uida jos tuulee
jos tuulee kovasti
pistää vetoketjun kiinni
ja he kysyvät mikä on
jatkaa matkaa

liikkumattomana liikkumattoman niin kauan että on aamu ja aamu ja aamu niin että
puut
ovat kasvaneet uudelleen
ja järvet
taas jäässä peilipintaa

"Mikä siinä on, että kaikki tunteeni saavat aina samanlaisen mitättömän lpun. Nousen deklamoimaan ja on kuin noustessani miettisin ja kuvittelisin miten sanoisivat nyt draamassa ne ja ne henkilöt tässä tilassa? Kiihdyn ja kiihdyn ja näyttelen kai osani kohtalaisen hyvin kunnes näytös on loppu. Kunnes häpeän vain näytelleeni, vain seuranneeni itse vierestä omaa esiintymistäni, kuin kehoitellen, yllyttäen itseäni. Sano nyt nin ja nyt niin, niin saat oikean maailman välkettä sanoihisi ja tekoihisi"
(- Marja-Liisa Vartio, 1951 -)

hyvää yötä

kaksikymmentäkolme kaksikymmentäkolme

miksi pitää juosta pimeällä?
mies puhuu puhelimeen. etsii aa asuntoa. huitoo käsillään. pitää käsissään.
mies tulee kulman takaa. horjuva. naama punainen. turvonnut. mies ottaa juoksuaskeleita. alaspäin on helpompi tulla nopeasti.
edessä joukko ihmisiä. ainakin kaksi naista. korkokengät. mustat puvut. menevät sisään baariin josta tulee ulos kaksi naista : "siellä oli vaan kännisiä äijiä". horjahtavat lyhtypylvästä päin. lyhyen lyhyet hameet. hiukset kuin kahdeksankymmentäluvulta.
betoni näyttää isokokoisen miehen varjolta. katolta kuuluu ääniä.
avainta ei löydy. valot eivät syty. hissin ovi paukkuu edestakaisin. tuuletin pitää ääntä. valot eteiseen. valot kirjoituspöydälle. valot keittiöön. valot makuuhuoneeseen.

ja matkaa pinjalta minulle on maksimissaan kaksisataa metriä. ehkä kolme.

tähtitorni ei ole enää kovin pitkään auki.
siitä on kauan kun on katsonut niin että tietää nimet

ei ole enää niin suunnaton ikävä.

eikä kuvassa oltu itketty.

minusta tuntuu kuin olisin kirjoittanut koko päivän
vaikka söinhän minä jäätelöä kauppakadulla ja istuin kahvilassa ja kävin vaatekaupoissa toteamassa että olen ruma ja minulle ei löydy sopivia vaatteita

mutta olen yrittänyt olla ahkera
ja olen innostunut
kyllä
mutta valitettavasti vartion monologit ovat myös melko masentavia
hän kun kirjoittaa aikalailla vain silloin kun on masentunut tai ahdistunut
kärsii
tai on tyhjä

niin.

minuun on tarttunut hänen taiteilijamelankoliansa
;)

ja leikkasin hiukseni.
noin vain. niks naks. koska olin ärtyinen.
hyvä purkaa aggresionsa johonkin niinkin näkyvään fyysiseen ominaisuuteensa
mutta minkäs teet
tehty mikä tehty
ja en siis leikannut kaikkia hiuksiani. on minulla vielä.

minulla on ikävä
minulla on hirmuinen ikävä ystäviä

haluaisin mennä teelle ystävän luo
joka asui vastapäätä meidän sisäoppilaitosta
siinä talossa
jossa minäkin vähän aikaa asuin
kesiä
sitten kun ystävä oli muuttanut pois
ja jäljellä oli vain puu

ja minulla on ikävä
ystävää jonka luokse saattoi mennä teelle
jolla oli aina vain ihan muutama muki
ja itse joi siitä pienestä
ja siinä ikkunlaudalla oli niitä posliinieläimiä
jotka eivät olleet ystävän

ja ikävä ystävää
joka halusi aina tehdä voimisteluliikkeitä
aina
ja laittoi eva dahlgrenia tai miten se nyt kirjoitetaan soimaan
joka rakasti vanilijateetä ja katuja joiden varsilla oli vanhoja jugendtaloja

ja ikävä ystävää
jonka kanssa istuimme raitiovaunussa
teimme koko kierroksen
katselimme taloja ja ystävä kertoi katsovansa ikkunoista sisään
ja hänen piti näyttää yksi ikkuna jossa oli mielenkiintoinen

ja ikävä myös ystävää
joka juuri äsken oli kirjoittanut
joka on niin lahjakas että joskus tuntuu kummalliselta miten voin tuntea hänet
joka on niin hyvää
jonka luona minä olin unohtanut sanoa olevani kasvissyöjä
ja kotitalousäiti alkoi tehdä minulle uutta ruokaa
jonka luona nukuimme leikkimökissä

ja oikeastaan ikävä myös ystävää
jonka näin juuri tänään
joka pelaa peliä jota minäkin osaan ja haluaisin olla pelaamassa
joka on niin ihmeellisen rento kaikkialla vaikka ei muka ole
joka ei pelkää kuviaan
yhtään

ja ikävä sitä joka
en tiedä mitä hän tekee nyt
mutta ainakin hänellä on mökki ja varmasti lämmin valo

ikävä ystävää joka on lähtenyt
toiseen maahan
joka on niin älykäs
ja osaa kieliä joita minä en
ikinä pystyisi
ja kuinka me tanssimme
(vaikka minua kuinka nolostuttaa ajatella itseäni tanssimassa niin että kaikki
niin silti
ehkä me olimme kauniita)

ja oikeastaan minun on myös ikävä niitä joita en enää tunne
ikävä heitä sellaisina kun me olimme silloin
ikävä ystävää
jonka eteisessä istuimme valot sammutettuina ja kuvittelimme tulevaisuutemme
millaisia huoneita asunnoissamme olisi

ikävä merta
ikävä meidän mökkiä
sellaisena kun se oli ennen
vaarin kuolemaa ennen kuin mummi ei enää omistanut ennen kuin se jaettiin
niitä iltoja kun oli lämmin ja kuului veden ääni
lintujen
hiljaa utu
ja kuulostaa aina siltä kuin joku kävelisi

ettei olisi etäisyyttä vielä minnekään

päätäynnä

käytännön asiat eivät toimi.

eilen
minä kiinnostuin lapsipornosta
siis en
tietenkään
mutta se ilmiö
koska eräästä ikävästä syystä törmäsin siihen ystäväni luona
mitä tahansa voi tapahtua kun on verkko
ja tykkää vaikka joistakin ranskalaisista artisteista
niin
etsin kauheasti tietoa netistä
ja puhuimme naisista
ja illalla katsoimme uuden ihmisen
häröllä on tarinan ja klassisen rakenteen taju
mutta mitään uutta siinä ei sitten ollutkaan
kauniit haaleat värit ja eihän se huono ollut
yksi lensi yli käenpesän naisnäkökulmasta
tosin en tiedä kuinka paljon loppuen lopuksi naisnäkökulmasta vaikka henkilöt olivatkin suurimmaksi osaksi naisia
niin klassisia henkilöhahmoja
tiettyjä tyyppihahmoja he edustivat
löytyy kaikista samankaltaisista elokuvista
ei siis millään lailla yllättävä
paitsi ehkä yllätyksettömyydessään

ja lisäksi luin naisten päiväkirjoista kahta kirjaa
joita käytän
siinä
p r o s e m i n a a r i s s a n i

vaikka oikeastaan ne olivat naisten elämäkerroista
ja oikeastaan
aika harva asia täsmää minun vartiooni

enkä tahtoisi tehdä yleistyksiä
ja kuitenkin
tavallaan olisi hienoa jos voisi
vetää suoria viivoja tästä t ä n n e

enkä saa silmiäni irti variksista

ja olen jo aloittanut

vein matot ulos
mutta imuri ei toimi

viimeistelin muistiinpanoja
ja olin aikeissa
kirjoittaa
tämän viikonlopun omistan vain kirjoittamiselle, työlle. on tehtävä työtä. kyllä.
heti. nyt.

ja kauhistun sitä kuinka kaunista ulkona on
kuka jaksaa istua koneen ääressä kun voisi mennä seuraamaan kevättä

ja puhuimme myös raskaudesta
kuinka ihmisen elimistö yrittää raskauden alkuaikana eliminoida kehittyvän alkion
puolustusjärjestelmä
mutta sehän on loinen
se alkiosikiövauva

enkä muista unista muuta kuin mustikkajäätelön.

ja pääni on täynnä lauseita ja väittämiä ja ideoita ja käsityksiä ja
kunpa saisin ne paperille
tarkkaan tiettyyn haluttuun muotoon

minulle muoto on niin mahdoton
se on niin mahdoton
ja silti niin yksinkertainen.

en ikinä pärjäisi siellä ranskassa.
onneksi en ole sinne aikeissa ikinä lähteäkään.

kun vain aloittaa

niin.

(MUTTA KEVÄT!)

itsekuria pitäisi harjoitella.

voi näin kummia unia
joissa oli ehkä merkityksiä
niin suoria niin piilossa

ja olen nukkunut omituisesti
herännyt aikaisin mutta sitten nukahdin taas muutamaksi tunniksi,
ei hyvä
sillä olo on nyt kuin olisin nukkunut keskellä päivää

ja ihana kevät
taas!

minulla on paljon tekemistä.

joo.

hölönpölyä

variksilla on jo ihan kivankokoinen pesä.

minä vietin aikaa kirjastolla melkein kaksi tuntia
luin yhtä mikrofilmigradua
ja huh huh
kun urakka oli saatu päätökseen ja laitoin tavarat kassiin huomasin ison keltaisen lapun siinä pöydällä, ihan siinä minua vastapäätä
että mikrofilmeistä saa nopeasti kopiot kirjavitriinistä.
jaahas. ja montakos viikkoa olen päivitellyt kuinka työlästä on niitä lukea siellä sillä laitteella joka on suunniteltu joillekin kaksimetrisille (tai sitten vain ihan normaalimittaisille)

no, ei se mitään. olen ollut tänään vähän aivoton muutenkin.

mutta kotona odotti ihana yllätys
olin saanut mummiltani kirjeen! kirjeen ja valokuvia.
kyllä minun isoäitini on sitten paras :) hym

voi herran jumala. olen alkanut kirjoittaa kuten marja-liisa vartio omissa päiväkirjoissaan. tämä on jo pelottavaa. tuo hym. se käyttää sitä koko ajan. ja juuri tuo lauseenmuodostus. kuin suoraan 40-luvulta!

se on kummaa, mutta totta
että vaikutteet imeytyvät tosi nopeasti
kun lukee tietyn tyyppistä kirjallisuutta
vaikka
tosi paljon. lyhyenkin ajan sisällä, mutta tiiviisti
se tarttuu
siksi ei olisi hyvä kirjoittaa omaa juttua samaan aikaan kun on intensiivisesti lukemassa. minun mielestäni.

minun tarvitsee ainakin rauhoittua aina jokaisen intensiivisen ja tiivin ja vahvan kirjan jälkeen.
samoin kyllä on leffojen suhteen.

täytyy keskittyä aina yhteen kerrallaan.

vastasin heti mummilleni. ikävöin heitä suunnattomasti.

(ja nyt vastapäisessä talossa mies riisuutuu! eikä, se vaan otti päälipaidan pois ja katosi sen jälkeen näkyvistä. olen ihan hirveä! en kehtaa edes kertoa miten minä tarkastelen vieraita ihmisiä heidän puuhiaan ja kotejaan!)

ja en pysty nyt kirjoittamaan tätä. sillä minusta tuntuu että palaan silti koko ajan sinne varhaiselle 40-luvulle.

tekee mieli vain karkkeja.

nam nam